Käy katsomassa koiraa kaksi kertaa ennen kuin ostat sen

Suomalaiset ostavat koiranpentuja edelleen pentutehtailijoilta. Se, joka hankkii pentutehtaalta koiran, tukee rikollista ja eläinten kärsimystä aiheuttavaa toimintaa. Vastuu on ostajan.

Koiran hankinnasta on tullut liian helppoa. Netistä voi etsiä kuvan söpöstä pennusta, jonka voi noutaa pian vaikka satamasta – tai myyjä voi jopa kuljettaa pennun suoraan kotiovelle. Halvimmillaan pennun voi saada muutamalla satasella, mutta rotukoiratehtaalta peräisin olevasta pennusta voi joutua maksamaan jopa kaksituhatta euroa.

Suomalaiset ovat ostaneet näitä pentuja kiihtyvällä tahdilla siitä lähtien kun verkkokauppa on mahdollistanut massiivisen eläinkaupan. Myyjän ei tarvitse todentaa henkilöllisyyttään, ja yleensä myyjä katoaakin ongelmien ilmettyä. Myyjän ainoa tavoite on toimittaa pentu ja ottaa vastaan harmaat rahat.

Kuka kantaa vastuun pennun huonoista alkuolosuhteista, heikosta sosiaalistamisesta ja mahdollisista sairauksista? Kenelle ostaja voi reklamoida petoksesta, jonka kohteeksi hän joutuu myyjän annettua ymmärtää, että kyseessä on suomalainen pentu tai että paperit ovat kunnossa? Kenelle voidaan osoittaa eläinlääkärin laskut maksettavaksi, kun pentu sairastuukin pian kaupanteon jälkeen mutta myyjään ei enää saada yhteyttä?

Koiranpentu istuu nurmikolla.

 

Jos ostat koiran pentutehtaasta, olet osa harmaata taloutta

Sen jälkeen kun koira on hankittu, on omistaja vastuussa sen elämästä. Ostopäätös on se tärkeä hetki, jolloin otetaan vastuu elävästä eläimestä. Ostopäätös pentutehtaasta on myös harmaan talouden tukemista, joka mahdollistaa pentujen tuottamisen surkeissa olosuhteissa. Olosuhteissa, jotka eivät täytä eläinsuojelulain vaatimuksia, saati kasvata rohkeita ja luottavaisia koirayksilöitä.

Heikosti sosiaalistetut tehdaspennut ovat haasteellisia kasvatettavia. Tarvitaan erityistä perehtyneisyyttä ja ymmärrystä siitä, kuinka saada koira luottamaan sekä oppimaan ja lukemaan ihmisen ja oman lajin signaaleja. Ilman näitä taitoja koirasta tulee herkästi stressaantunut yksilö, jolla ilmenee vastustuskyvyn heiketessä monia sairauksia, käytöshäiriöistä puhumattakaan.

Päätös koiran hankinnasta pitää tehdä tiedolla ja rauhassa harkiten

Kun ollaan hankkimassa pentua, ymmärrystä koirasta ja sen lajinomaisista tarpeista tarvitaan paljon. Lisäksi pitää tuntea omat resurssit: onko mahdollista tarjota se, mitä koiran kasvattaminen ja hyvinvointi vaatii.

Kun koirien laiton tuonti on yleistynyt, myös koirien eläinsuojeluongelmat ovat lisääntyneet. Pentuja myydään henkilöille, joilla ei ole aikaa, rahaa, osaamista tai kykyä huolehtia elävästä eläimestä.

Miten koira sitten pitäisi hankkia, että välttyisi tulemasta pentutehtailijan tai sarjatuojan petoksen kohteeksi? Yksinkertaisimmillaan sen voisi kiteyttää näin:

käy katsomassa koiraa myyjän luona ainakin kahdesti. 

Ensimmäisellä kerralla nähdään pennun elinympäristö, imettävä emä ja pentuesisarukset. Samalla voidaan tutustua myyjään ja arvioida tilannetta ja ostopäätöstä rauhassa.

Toisen katsomiskerran on hyvä olla muutaman viikon kuluttua samassa paikassa. Koiranpentuun tutustuminen tulisi aloittaa jo hyvissä ajoin ennen luovutusta. Näin on myös mahdollista perehtyä pentueen yksilöiden luonne-eroihin.

Nykyiset pentutehtailijat ja sarjakuljettajat eivät pysty tällaiseen myyntityöhön, jossa ostajaa odotetaan viikkoja, näytetään avoimesti kasvatusolosuhteet ja opastetaan ostajaa pennun kasvatuksessa myös tulevaisuudessa. Pentutehtailijat ilmoittavat koirat myyntiin netissä ja niistä tulee päästä eroon heti, käteiskaupalla, mieluummin ilman kauppakirjaa.

Jokaisella koiran ostajalla tulee olla aikaa odotukseen ja motivaatiota nähdä riittävästi vaivaa jo ostopäätöksen ja ostovaiheen aikana varmistuakseen paitsi omasta kyvystään ottaa vastuu koiran hyvinvoinnista myös pennun luonteesta ja myyjän toiminnan eettisyydestä.

Ostopäätös on valinta, jolla on myös yhteiskunnallinen ulottuvuus.

Sari Haikka
läänineläinlääkäri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

*Tekstistä on poistettu 2.11.2021 lause koiran luovutusiästä.*