Avia ohjaa kirjoitettu laki, ei ajateltu lain sisältö

Helmikuun lopussa voimaan tulleen tartuntatautilain toimeenpano aloitettiin viivytyksettä. Etelä-Suomen avi rajoitti yleisölle avoimien tilojen käyttöä uuden lain 58d pykälän nojalla, ja sittemmin 58g pykälän nojalla. Päätöksen tultua julki ministeriö totesi avin päätöksen lain alkuperäisen tarkoituksen vastaiseksi. Avi totesi tehneensä päätöksen sen pohjalta, mitä lakiin on kirjoitettu.

Jo 1980 luvun alussa virkakielikomitea kiinnitti huomiota säädöskieleen. Tuolloin esitettiin, että lakitekstit on kirjoitettava niin, että kansalaiset pystyvät lukemaan ja ymmärtämään niitä ns. kansakoulupohjalta. Matti Räsäsen (2008) mukaan lakiteksti voi olla ylettömän monitulkintainen, tai siitä ei löydä hakemallakaan lainlaatijan tarkoittamaa merkitystä. Mahdollista on sekin, ettei lakitekstiä ymmärrä järjellisellä tavalla ollenkaan. Ongelma ei siis ole uusi, vaikka se on korona-aikana korostunut – lisäksi vanha tartuntatautilaki soveltuu huonosti koronapandemian kaltaiseen epidemiaan.

Jos avin päätös tuntuu epidemian hoidon kannalta epätarkoituksenmukaiselta tai epätäydelliseltä, se johtuu päätöksen taustalla olevista laeista. Kyse on siitä, että avien on tehtävä päätöksensä sen mukaan, miten lakeihin on kirjoitettu. Avin päätökset ovat hallintopäätöksiä, joista voi valittaa hallinto-oikeuteen, kuten koronaepidemian aikana on jo tapahtunut. Oikeuskäsittely ei kysy tahtotilaa, vaan arvioi päätöksen lainmukaisuutta - oikeuslaitos lukee ja tulkitsee lakia niin kuin se on kirjoitettu. Avi lain toimeenpanijana ei voi lain muotoilua korjata, lainsäädännöstä vastaavien viranomaisten täytyy tehdä se. 

Avien, ministeriön ja hallituksen yhteinen tavoite on epidemian saaminen hallintaan. Aveja on arvosteltu toisaalta siitä, että ne toimivat ja rajoittavat liikaa, ja toisaalta haluttomuudesta tehdä koronaepidemian hillitsemiseksi tarvittavia päätöksiä. Avien toiminnan perusta on hyvä yhteistyö ja vuoropuhelu alueidensa kanssa, ja toisaalta kansallinen yhteistyö avien ja muiden viranomaisten kanssa, joilla varmistetaan ajantasainen tilannekuva. Avilaiset ovat tehneet vuoden kovasti töitä melkoisessa paineessa ja ristiriitojenkin keskellä yhteiseksi parhaaksi, ja torjuneet epidemiaa kaikin lainmukaisin keinoin. Avit myös valvovat, että koronatoimet perustuvat lakiin ja toteuttavat oikeusvaltioperiaatetta omassakin toiminnassaan.

Virkakielen asiantuntija Matti Räsänen toteaa kuullensa usein sellaisen perusteen, ettei lakikielen mutkikkuus haittaa mitään, kun juristit joka tapauksessa ymmärtävät, mistä on kyse. Tällä kertaa näyttää siltä, että uusi tartuntatautilaki on kirjoitettu niin mutkikkaaksi, etteivät edes juristit ymmärrä mistä on kyse. Epäselviä säädöksiä ei muuteta lainvastaisella toimeenpanolla, vaan säädöksiä korjaamalla ja selkiyttämällä.

Sami Remes, terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Viite: 
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/hyvaa_virkakielta/hyvaa_virkakielta_-palstan_arkisto_%282002_2014%29/laki_on_niin_kuin_se_luetaan