Hyvinvointialueet ovat aloittaneet toimintansa vihdoin pitkän valmistelun jälkeen. Vaikka kyseessä on historiallisen suuri muutos, hyvinvointialueeseen kuuluvan pelastustoimen palvelujen käyttäjä huomaa asiaa tuskin henkilöstön hihamerkin vaihtumista kummemmin. Palvelujen kun tulee vastata riskejä. Näin oli ennen muutosta ja näin on myös tästä eteenpäin. Palvelujen tuottaminen riskien mukaisesti on helposti sanottu, mutta miten se tehdään? Siinä onnistuminen edellyttää paljon arvioimista, suunnittelua, kehittämistä, yhteistyötä ja johtamista.

Arvio on keskeinen dokumentti rahoitukseen keskittyvissä keskusteluissa

Hyvinvointialuemuutoksen myötä pelastustoimen palveluja valvovalle aluehallintovirastolle asetettiin uusi tehtävä. Se on pelastustoimen järjestämislain mukainen tehtävä valmistella vuosittainen asiantuntija-arvio pelastustoimen palvelutason ja rahoituksen tason riittävyyden arvioimiseksi. Arviossa tarkastellaan pelastustoimen palveluja tehtäväkohtaisesti, palvelujen tarvetta, saatavuutta ja laatua sekä tulevia kehitystarpeita. Lisäksi investointien tarpeet ja vaikutukset arvioidaan. Arvio onkin keskeinen dokumentti hyvinvointialueiden rahoitukseen keskittyvissä keskusteluissa. Ja ei liene kenellekään epäselvää, että niukkuutta on paljolti jaossa.

”Aluehallintovirastolle asetettiin uusi tehtävä: valmistella vuosittainen asiantuntija-arvio pelastustoimen palvelutason ja rahoituksen tason riittävyyden arvioimiseksi.”

Asiantuntija-arvion tekemisestä aluehallintovirasto ei selviydy yksin. Arvio perustuu lähtökohtaisesti hyvinvointialueen pelastustoimen itsensä tuottamaan tietoon, johon sillä on uusien tehtävien myötä selkeät velvoitteet. Lisäksi arvion tekemisessä voidaan käyttää apuna muuta laillisuusvalvonnan kautta esille tullutta tietoa, kuten kanteluratkaisuja ja annettuja korjausmääräyksiä. 

Hyvinvointialueet seuraavat tuottamiaan palveluja

Hyvinvointialueen pelastustoimen uudet tehtävät edellyttävät alueita seuraamaan tuottamiensa palvelujen saatavuutta, laatua ja vaikuttavuutta, kustannuksia ja tuottavuutta sekä pelastustoimen tehtävien lainmukaista hoitamista.

Seuranta- ja arviointitehtävä sekä omavalvontatehtävä asetetaan pelastustoimen järjestämislaissa. Tarkemmat vaatimukset seuranta- ja arviointivelvollisuudesta annetaan sisäministeriön asetuksella.  Samalla asetuksella tarkennetaan myös sitä, mihin aluehallintoviraston tulee omassa arviossaan keskittyä. Pelastustoimen tehtävien lainmukaista hoitamista valvotaan tästä eteenpäin ensisijaisesti omavalvonnalla, joka tuottaa myös tärkeää tietoa osaksi asiantuntija-arvioiden laatimista.

Asiantuntija-arvio on hyvinvointialueen vuosittaisen selvityksen kanssa sisällöltään samankaltainen, mutta siinä on myös eroja. Merkittävin ero on se, että aluehallintovirasto ei arvioi rahoituksen riittävyyttä vaan pääasiassa investointien tarvetta ja vaikutuksia suhteessa palvelujen tasoon ja havaittuihin kehitystarpeisiin. 

Tähtäimessä tasapuoliset palvelut koko maassa

Laadukkaan asiantuntija-arvion rakentaminen edellyttää hyvinvointialueelta, palvelut tuottavalta pelastuslaitokselta sekä arviota laativalta aluehallintovirastolta avointa ja aktiivista keskustelua. Keskusteluja ei voi enää käydä siten, että puhutaan sujuvasti aidasta ja sen seipäistä ihmetellen, miksi emme ymmärrä toisiamme.

Arviointikokonaisuuden on perustututtava kansallisesti vertailukelpoiseen ja yhteisesti hyväksyttyyn tietopohjaan, jonka perusteella palveluja arvioidaan. Näin luodaan kaikille reilu asetelma käydä neuvotteluja palvelujen tasosta, kehittämistarpeista ja lopulta rahoituksen jakamisesta.

Mukana kokonaisuudessa on myös sisäministeriö toimialaa ohjaavana ministeriönä. Aluehallintovirasto on tiiviissä yhteistyössä valmistellut esimerkiksi hyvinvointialueen selvitysvelvollisuuden sisältöä, jolla on tarkoitus ohjata hyvinvointialuetta tuottamaan tietoa sekä ministeriön ohjaustarpeisiin että aluehallintoviraston arviointitehtävän mahdollistamiseksi. Ohjaus näkyy hyvinvointialueen pelastustoimen suuntaan merkittävimmin vuosittaisena tietopyyntönä.

Arviointi- ja selvityskokonaisuus on koko toimialalle uusi asia, ja siksi on tärkeää, että jokainen osapuoli kykenee näkemään, mitä haasteita toisen roolissa ja tehtävässä voi eteenkin alkutaipaleella olla. Siitä olen vakuuttunut, että kaikki pyrkivät tekemään parhaansa tähdäten riskiperusteisiin ja tasapuolisiin palveluihin koko maassa.

Eero Nyman
pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa hyvinvointialueista ja aluehallintoviraston tehtävistä niiden suhteen: avi.fi/hyvinvointialueet

Lue myös Mira Leinosen blogikirjoitus: Hyvinvointialueille siirtyminen tuo pelastustoimeen jotakin uutta
 

Under de senaste åren har regionförvaltningsverken behandlat flera förvaltningsklagan där man granskat förfarandet då tjänster inom räddningsverksamheten har tillsatts. I sina avgöranden om förvaltningsklagan har regionförvaltningsverken gett räddningsverken administrativ styrning, eftersom man observerade förfaranden som strider mot lag och god förvaltning i tillsättningsprocesserna. 

När det gäller personer som deltar i räddningsverksamhet har det varit motiverat att ställa särskilda behörighetsvillkor i räddningslagen eftersom personalen arbetar i uppgifter där arbetstagarnas egen, de hjälpbehövandes och samhällets säkerhet kräver en viss yrkeskunnighet(1).

I processen för utnämning till en tjänst inom räddningsväsendet tillämpas vid sidan av räddningslagen(2) också lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden(3). I räddningslagen finns bestämmelser om särskilda behörighetsvillkor och i lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden finns bestämmelser om förvaltningsförfarandet och förvaltningsprocessen då tjänster tillsätts. 

De förvaltningsklagan som regionförvaltningsverken behandlat har oftast gällt situationer där man varit tvungen att avvika från behörighetsvillkoren enligt räddningslagen. I lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden finns detaljerade bestämmelser om vad som ska iakttas när en tjänst eller uppgift tillsätts.

1. Utgångspunkten är att den person som väljs till en tjänst eller uppgift inom räddningsverksamheten ska ha en i 57 § i räddningslagen avsedd examen inom räddningsbranschen som motsvarar tjänsten eller uppgiften eller dispens som inrikesministeriet beviljat med stöd av 58 § i räddningslagen. Bestämmelser om examina som ger särskild behörighet finns i 6 § i statsrådets förordning om räddningsväsendet(4).
    
2. Om välfärdsområdet beslutar att avvika från de särskilda behörighetsvillkoren i enlighet med 6 § i lagen om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden ska det handla om ett enskilt fall och det ska finnas en specifik orsak till avvikelsen.
    
3. Om avvikelser görs från behörighetsvillkoren ska beslutet fattas med en motivering, eftersom det alltid ska finnas någon grund för avvikelsen och det krävs särskilt övervägande(5). Ett exempel på ett sådant fall kan vara att det på grund av brist på arbetskraft inte finns någon behörig person att tillgå, men att uppgiften ändå är nödvändig att sköta(6). Uppgifter inom räddningsverksamheten kan anses vara nödvändiga sköta.
    
4. Om man avviker från de särskilda behörighetsvillkoren kan personen anställas endast för ett tidsbestämt tjänsteförhållande. Bristande behörighet är en motiverad anledning till att anställas för viss tid. Det är inte möjligt att avvika från de särskilda behörighetsvillkoren när en person anställs i ett tjänsteförhållande som gäller tills vidare(7).
    
5. Välfärdsområdet kan inte genom eget beslut luckra upp behörighetsvillkoren. Arbetsgivarens handlingsutrymme när det gäller att ändra behörighetsvillkoren gäller endast en skärpning av villkoren(8).

De särskilda behörighetsvillkoren som bestäms i räddningslagen gäller endast då tjänster för personal som deltar i räddningsverksamheten tillsätts. Då tjänster för personer som deltar i räddningsverksamheten ska tillsättas måste man se till att i första hand anställa personer som uppfyller behörighetsvillkoren. 

Om det inte finns några behöriga sökande att tillgå kan personen anställas endast i ett tjänsteförhållande för viss tid. Endast en examen som motsvarar tjänsten eller uppgiften enligt räddningslagen och statsrådets förordning om räddningsväsendet eller av inrikesministeriet beviljad dispens ger behörighet till en tjänst eller uppgift inom räddningsväsendet. 

Ilkka Horelli
Direktör, ansvarsområdet för räddningsväsendet och beredskapen
Regionförvaltningsverket i Sydvästra Finland

Texten har också publicerats i medlemstidningen Palopäällystö 1/2023.

Källor:

1. Regeringens proposition med förslag till räddningslag RP 257/2010, s.69 
2. Räddningslag (379/2011) 57 §
3. Lag om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden (304/2003) 2 kap.
4. Statsrådets förordning om räddningsväsendet (407/2011) 6 §
5. Till exempel: HFD 1978 II 31, HFD 1980 II 22 och HFD 29.7.2008 T 1772
6. Regeringens proposition med förslag till lag om kommunala tjänsteinnehavare (RP 196/2002), s.33
7. Lag om tjänsteinnehavare i kommuner och välfärdsområden (304/2003) 3 § och 6 § 2 mom. 
8. Till exempel: HFD 13.9.2018/4158, HFD 1981 II 37 och HFD 19.8.1993/2884

Aluehallintovirastot ovat viimeisten vuosien aikana käsitelleet useita hallintokanteluita, joissa on tutkittu pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön virkojen täyttöä koskevia menettelyjä. Hallintokanteluista antamissa ratkaisuissaan aluehallintovirastot ovat antaneet hallinnollista ohjausta pelastuslaitoksille, sillä virkojen täyttöä koskevissa prosesseissa on havaittu lain- ja hyvän hallinnon vastaisia menettelyjä. 

Pelastustoimintaan osallistuvien henkilöiden osalta erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastuslakiin on ollut perusteltua, sillä henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa(1).

Pelastustoimen virkaan nimittämistä koskevassa prosessissa tulee sovellettavaksi pelastuslain(2) rinnalla laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta(3). Pelastuslaissa on säädetty erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ja laissa kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta on säädetty virkojen täyttöä koskevasta hallintomenettelystä ja -prosessista. 

Aluehallintovirastojen käsittelemissä hallintokanteluissa on useimmiten ollut kyse tilanteista, joissa pelastuslaissa säädetyistä kelpoisuusvaatimuksista on jouduttu poikkeamaan. Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa on säädetty yksityiskohtaisesti asioista, joita tulee noudattaa virkaa tai tehtävää täytettäessä.

1. Lähtökohtaisesti pelastustoimintaan osallistuvien osalta virkaan tai tehtävään tulee valita sellainen henkilö, jolla on pelastuslain 57 §:ssä säädetty virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto tai sisäministeriön pelastuslain 58 §:n nojalla myöntämä erivapaus. Erityisen kelpoisuuden antamista tutkinnoista on säädetty pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:ssä(4).
    
2. Jos hyvinvointialue päättää poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaisesti, tulee kyseessä olla yksittäistapaus ja poikkeamiselle erityinen syy.
    
3. Mikäli kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, tulee poikkeamisesta tehdä päätös perusteluineen, sillä poikkeamiselle on oltava aina jokin peruste ja vaatii erityistä harkintaa(5). Esimerkki tällaisesta tapauksesta voi olla sellainen, että työvoimapulan takia ei ole saatavana kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä, mutta tehtävä on kuitenkin välttämätön hoidettavaksi(6). Pelastustoimintaan liittyvät tehtävät voivat olla välttämättömiä hoidettavaksi.
    
4. Mikäli erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden puuttuminen on perusteltu syy määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamiseksi. Poikkeaminen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei ole lainkaan mahdollista silloin, kun henkilö otetaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen(7).
    
5. Hyvinvointialue ei voi omalla päätöksellään lieventää kelpoisuusvaatimuksia. Työantajan liikkumavara kelpoisuusvaatimuksien muuttamisen osalta koskee ainoastaan niiden tiukentamista8.

Pelastuslaissa säädetyt erityiset kelpoisuusvaatimukset koskevat vain pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön viran täyttöön liittyvää prosessia. Pelastustoimintaan osallistuvien virkojen täytössä on huolehdittava, että avoinna oleviin virkoihin otetaan ensisijaisesti kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole saatavilla, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden pelastustoimen virkaan tai tehtävään antaa vain pelastuslaissa ja valtioneuvoston pelastustoimesta annetussa asetuksessa määritelty virkaa tai tehtävää vastaava tutkinto tai sisäministeriön myöntämä erivapaus.

Ilkka Horelli
Johtaja, pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Teksti on julkaistu myös Palopäällystö-lehdessä 1/2023.

Lähteet:

1. Hallituksen esitys pelastuslaiksi HE 257/2010, s. 69
2. Pelastuslaki (379/2011) 57 § 
3. Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 2 luku
4. Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (407/2011) 6 §
5. Esim. KHO 1978 II 31, KHO 1980 II 22 ja KHO 29.7.2008 T 1772
6. Hallituksen esitys kunnallisesta viranhaltijasta annettavasta laista (HE 196/2002), s.33
7. Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 3 § ja 6 § 2 momentti
8. Esim. KHO 13.9.2018/4158, KHO 1981 II 37 ja KHO 19.8.1993/2884

Vi får många juridiska frågor till svenska enheten för bildningsväsendet, och det är vi glada för. Det betyder att personalen i våra skolor är måna om att göra rätt. Vi jobbar gärna preventivt – och för oss betyder många klagomål att vi inte klarat av att informera fältet tillräckligt.

På jobbet använder vi ofta termen informationsstyrning, så pass ofta att det ingår i vardagsvokabulären hos oss. Vad vi menar med informationsstyrning är att man med hjälp av rätt information till fältet kan påverka daghem, skolor och övrig verksamhet så att den ordnas på ett kvalitativt sätt. Informationsstyrningen görs genom frågor som riktas till oss direkt via telefon eller e-post. Den görs också via våra kanaler på social media och förstås genom vår fortbildning.

Fortbildningen vi erbjuder är oftast anknuten till anordnandet av verksamheten. Den som vill förkovra sig i pedagogik, didaktik eller utveckla sin ämneskunskap kanske inte hittar just den typen av fortbildning hos oss. Vi försöker knyta vår fortbildning till de frågor som vi behandlar inom våra substansområden. Också de klagomål och tillsynsärenden som riktas till oss kan vara ursprunget till en fortbildning.

Det händer att vi också blir ombedda att komma till en kommun för att föreläsa för den egna personalen. Därtill har lärarutbildningen frågat efter vår juridiska expertis. Men eftersom arbetstiden inte räcker till allt har vi försökt bemöta det här önskemålet genom att skapa kontinuitet i fortbildningsverksamheten.

Ur detta föddes bland annat Vardagsjuridik för lärare som är tänkt att vara en årligen återkommande fortbildning. Fortbildningen är också en del av lärarutbildningen vid Åbo Akademi. Förra året hade vi 419 personer anmälda och fortbildningen fick vitsordet 4,5 av 5 möjliga. I år har vi 286 anmälda och vi har fått frågan från någon region om vi inte kan banda in fortbildningen för att tidpunkten inte passar. Vi har valt att inte banda denna fortbildning, eftersom den är årligen återkommande. Dessutom sker lagförändringar hela tiden, vilket kan innebära att innehållet föråldras. Så, till er som inte hann med i år får vi säga att vi kommer igen nästa år. Och har du någon fråga du vill ha svar på innan dess är det bara att kontakta oss per e-post, telefon eller genom att rycka oss i ärmen.

Det finns inga dumma frågor, det vet vi ju alla och ju knepigare fråga desto mer intressant för oss. Det kan hända att just du sitter inne med en fråga som ingen förr problematiserat.

Fortbildningen Vardagsjuridik för lärare ordnas 15-16.2.2023.
Anmäl dig senast 13.2.2023: Vardagsjuridik för lärare, Webbinarium

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet
Regionförvaltningsverkens svenska enhet för bildningsväsendet

Suomen kunnat näyttävät jakaantuvan kahteen ääripäähän kirjastohenkilöstön riittävyyden ja osaamisen suhteen. Toisaalla osaavaa ja kehittävää henkilöstöä riittää, toisaalla perustehtävätkin takkuavat henkilöstöpulan takia.  Seuraavassa tilannetta on kuvattu kirjastojen omin sanoin kyselyssä, joka tehtiin aluehallintovirastojen peruspalveluarviointia varten syksyllä 2021. 

Henkilöstön hyvä saatavuus näyttää lisäävän myös kirjastopalvelujen laatua. Hyvässä ammatillisessa koulutuksessa on saatu perustaidot, jotka ovat uuden oppimisen alusta, kun tehtävät kirjastossa muuttuvat. ”Alueella on erittäin hyvin saatavilla koulutettua työvoimaa kirjastoon. Rekrytointeihin tulee paljon hakemuksia, joista kaikilla on alan tutkinto. Tuntuisi oleva jopa ylitarjontaa osaavasta koulutetusta kirjastoalan työvoimasta. Kirjastoalan rekrytoinnit ovat ainoita, joihin on tullut runsaasti hakemuksia. Muutoin meillä on kautta sektoreiden henkilöstöpula. ”

Joissain kunnissa on alkanut negatiivinen kierre, jota on vaikea saada loppumaan. ”Rekrytointi on vaikeutunut viime vuosina huomattavasti.  Pienessä kirjastossa vaaditaan monitaitoisuutta.  Kun henkilökuntaa vähennetään ja tehtävät lisääntyvät, on pätevää porukkaa vaikea löytää.  Syrjäinen sijainti ja matala palkka ei myöskään houkuttele. Henkilöstötilanne pysynee melko stabiilina lähivuosina. Suurin uhka on, ettei saada päteviä hakijoita ja toisaalta vakinaisetkaan virat eivät saa henkilökuntaa pysymään pitkään.” 

Valtionavustusten vaikuttavuuden kannalta on huolestuttavaa, jos kirjastossa ei ole lainkaan omia voimavaroja kehittämistyöhön.  Avustus voi jopa paradoksaalisesti lisätä kirjaston ahdinkoa. ”Kehitysvajeeseen haetaan apua AVI:n hankehakemuksista, mutta uhkana on, että onnistuneet hankkeet joudutaan myöhemmin lopettamaan resurssipulan takia, tai että henkilökunta kokee kaiken uuden kuormittavaksi, joka näkyy työuupumisena.”  

Vaikka monessa kunnassa tilanne näyttää heikolta, niin tilannetta voidaan kuitenkin parantaa. Aluehallintovirastojen peruspalveluarviointiraportti ehdottaa toimenpiteitä, jotka lisäävät henkilöstön osaamista ja samalla tehostavat kunnankirjaston toimintaa ilman lisäkustannuksia.  

Lain noudattaminen ei aiheuta lisäkustannuksia: Kunta  palkkaa kirjastoa johtamaan henkilön, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus. Kirjastoon sijoitetut  voimavarat saadaan tehokkaaseen käyttöön ammattimaisella johtamisella. Kunta määrittelee kirjaston johtajan vallan ja vastuun selkeästi sekä allokoi hänelle aikaa johtaa ja kehittää kirjaston toimintaa kirjastolain mukaisesti yhdessä henkilöstön kanssa.   

Uhkaavaan työvoimapulaan voidaan varautua, kun kunta arvioi laaja-alaisesti ennakoiden ja synergiat huomioiden henkilöstön osaamisvalmiudet palvelutuotannossa. Rekrytoinnit perustuvat tähän arviointiin.   

Henkilökunta saa kehittää osaamistaan. Alueellista kehittämistehtävää hoitavat kirjastot ja aluehallintovirastot järjestävät ilmaista koulutusta.  Kirjastot voivat olla auki omatoimisesti silloin, kun henkilökunta on kouluttautumassa. Kirjaston johto varmistaa sen, että koulutuksen jälkeen henkilöstö voi hyödyntää uusia tietojaan ja taitojaan kirjaston toiminnan ja palvelujen kehittämisessä.  

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.    

Ylitarkastaja Kristiina Kontiainen
Etelä-Suomen aluehallintovirasto  

Ansvaret för att ordna social- och hälsovård överfördes till välfärdsområdena den 1 januari 2023. Samtidigt ändrades socialvårdslagen bland annat i fråga om stödtjänster och hemvård. Nu är det upp till bevis för välfärdsområdena att ordna stödtjänster och hemvårdstjänster från första början så att man också genom lärdomar från tidigare tillsynsobservationer kan få verksamheten att motsvara de förutsättningar som lagstiftningen ställer.

Beviljandegrunder och instruktioner för stödtjänster och hemvård säkerställer att målen i lagstiftningen uppnås

Som en del av ansvaret för att ordna socialvård utarbetar välfärdsområdena bland annat beviljandegrunder och instruktioner för tjänsterna samt förenhetligar verksamhetssätten. Kommunerna och samkommunerna har tidigare utarbetat beviljandegrunder för hemvård och stödtjänster för hemvården som kan ha varit förknippade med minimi- eller maximi- eller inkomst- och förmögenhetsvillkor. Regionförvaltningsverket har lagt märke till att det här i praktiken kan ha fördunklat klienternas rätt att söka service och ordnandet av service som motsvarar servicebehovet. 

Man har i alla situationer till exempel inte identifierat klienternas servicebehov som de framfört muntligt. Det har också förekommit situationer där klienten har informerats om att det finns ekonomiska begränsningar för att bevilja en viss service och därför har hen inte ens getts möjlighet att ansöka om servicen. I de här situationerna har klienten inte haft möjlighet att få ett administrativt beslut om servicen, för att inte tala om den service hen behöver. Situationen har inte motsvarat målen i lagstiftningen.

I fortsättningen bör varje välfärdsområde säkerställa att det inte ställer sådana villkor för beviljande av socialservice som strider mot lagen. Välfärdsområdena får inte heller genom sitt förfarande eller sina anvisningar begränsa klienternas rätt till tillräcklig service i rätt tid som motsvarar klientens individuella servicebehov och som tryggas i lagen. Välfärdsområdet ska säkerställa att man i praktiken identifierar de situationer där klienten de facto ansöker om service. Man måste också identifiera de situationer där ärendet ska tas upp till behandling och bedömas och ett administrativt beslut ska ges om det. Ärendet kan inledas muntligen.

Det är också viktigt att ge ett negativt beslut så att klienten ska kunna utnyttja sin rätt att söka ändring i beslutet. Beviljandet av socialservice ska grunda sig på klienternas individuella servicebehov. Servicen kan inte kategoriskt avgränsas på basis av antalet tjänster eller klientens ekonomiska situation.

En lyckad planering och genomförande av hemvården kräver tillräckliga personalresurser

Situationen och servicebehovet hos en person som ansöker om hemvård ska bedömas och ordnas individuellt. Situationen för en klient som får service ska vid behov följas upp och bedömas på nytt, vilket förutsätter tillräckliga personalresurser och tydliga verksamhetssätt. Detta gäller även genomförandet av hemvården.

I flera tillsynsärenden gällande hemvården har man konstaterat utmaningar i anknytning till hemvården på grund av personalbrist inom social- och hälsovården . Det kan också förekomma brister i planeringen och resursfördelningen av hemvårdsarbetet. Till exempel har tiden för resor mellan klienter och den tid som behövs för annat indirekt arbete inte alltid beaktats i tillräcklig utsträckning. Dessutom har det förekommit brister i den nya bedömningen av servicebehovet och i servicebeslutens aktualitet. 

Välfärdsområdet kan lyckas med att genomföra hemvården genom att säkerställa tillräckliga personalresurser för att bedöma klienternas servicebehov, planera och ge servicen. Dessutom ska välfärdsområdet säkerställa att de anvisningar och tillvägagångssätt som hänför sig till servicen är enhetliga samt följa upp och utvärdera genomförandet av servicen på ett övergripande sätt.

Egenkontroll säkerställer en enhetlig serviceprocess

Välfärdsområdena ska säkerställa en enhetlig serviceprocess genom egenkontroll, där tjänsterna bedöms, planeras och genomförs under alla tider på det sätt som klienternas individuella servicebehov förutsätter. Genom att beakta tillsynsmyndigheternas tidigare tillsynsobservationer då verksamheten planeras och genomförs kan välfärdsområdena undvika att upprepa tidigare missförhållanden.

Överinspektörer inom socialvården Leila Eklöv och Saija Lindström, Regionförvaltningsverket i Södra Finland
 

Det är vars och ens grundläggande rättighet att få de social- och hälsovårdstjänster man behöver på ett jämlikt och lättillgängligt sätt. Tjänsterna ska också vara trygga och av hög kvalitet.

För att social- och hälsovårdstjänsterna ska vara allt det här är det viktigt att de övervakas. Från och med ingången av det här året har välfärdsområdena det primära ansvaret för att ordna och övervaka social- och hälsovårdstjänsterna. I tillsynen deltar även de anställda inom tjänsteproducenter, regionförvaltningsverken och Valvira. Även klienten eller patienten och hens närstående har en viktig roll när det gäller att lyfta fram missförhållanden.

Välfärdsområdena ansvarar för social- och hälsovårdstjänsterna

Från och med den 1 januari 2023 har välfärdsområdena haft ansvaret för att ordna social- och hälsovårdstjänsterna.

Välfärdsområdena ska även

• övervaka de tjänster de själva producerar och de tjänster som de skaffar av privata aktörer
• bedöma om tjänsteproducenterna kan producera trygga och högklassiga tjänster
• övervaka att tjänsteproducenterna följer lagstiftningen och avtal som ingåtts
• övervaka de socialtjänster i sitt område som välfärdsområdet inte skaffat inom ramen för sitt organiseringsansvar.

Egenkontrollen är grunden för allt

Tjänsteproducenternas egenkontroll utgör grunden för klient- och patientsäkerhetsarbetet. Egenkontroll innebär att varje aktör som producerar social- och hälsovårdstjänster är skyldig att enhetsvis utarbeta en plan för hur den ska producera trygga och högklassiga tjänster, avhjälpa missförhållanden i sitt arbete och vidta nödvändiga åtgärder. 

Dessutom är välfärdsområdena och deras privata tjänsteproducenter skyldiga att utarbeta ett mer omfattande program för egenkontroll till vilket de lagstadgade egenkontroll- och patientsäkerhetsplanerna ska fogas.

Till egenkontrollen hör också att de anställda anmäler missförhållanden som de upptäcker i sin enhet så att de kan åtgärdas. Tjänsteproducenten och välfärdsområdet är skyldiga att vidta åtgärder för att avhjälpa missförhållanden.

Regionförvaltningsverken styr och övervakar välfärdsområdena

Regionförvaltningsverkets primära uppgift är att främja och stöda välfärdsområdenas egenkontroll. Om egenkontrollen inte räcker till kan regionförvaltningsverket ta verksamheten under sin tillsyn. Tillsynen inriktas i regel på situationer där det finns störst risk för klient- och patientsäkerheten eller på försummelser av de lagstadgade skyldigheterna.

Om regionförvaltningsverket på basis av egna observationer eller på grund av klagomål och anmälningar om missförhållanden misstänker missförhållanden inom social- och hälsovårdstjänsterna kan verket börja utreda saken.

Med klagomål avses en anmälan om en misstänkt försummelse eller ett misstänkt felaktigt förfarande. I regel behandlar regionförvaltningsverken ärenden som rör en enskild klient eller patient som klagomål, medan mer allmänna och omfattande ärenden som gäller verksamheten i en enhet behandlas som tillsynsärenden.

Om regionförvaltningsverket bedömer att det är lämpligast att behandla ett klagomål som en anmärkning får regionförvaltningsverket överföra ärendet till verksamhetsenheten eller välfärdsområdet. Klienten eller patienten ska ges ett skriftligt svar på anmärkningen inom skälig tid.

Om regionförvaltningsverket bedömer att välfärdsområdet bör behandla tillsynsärendet med hjälp av egenkontroll kan regionförvaltningsverket ge anvisningar om detta per brev.

Regionförvaltningsverket ingriper i missförhållanden genom administrativ styrning

Om regionförvaltningsverket upptäcker lagstridigheter eller annat att anmärka på i välfärdsområdets eller en enskild tjänsteproducents verksamhet kan regionförvaltningsverket ge administrativ styrning, det vill säga styrning för välfärdsområdets eller tjänsteproducentens framtida verksamhet.

De olika formerna av administrativ styrning är delgivning av uppfattning, uppmärksamgörande samt anmärkning, som är den strängaste formen av styrning. Regionförvaltningsverket kan också uppmana välfärdsområdet eller den privata tjänsteproducenten att korrigera bristen eller missförhållandet.

I tillsynsärenden kan organisationerna i sista hand meddelas förpliktande förelägganden att korrigera brister eller avhjälpa missförhållanden. Föreläggandena kan förenas med vite. För att trygga klient- eller patientsäkerheten kan regionförvaltningsverket också med omedelbar verkan avbryta verksamheten eller förbjuda användningen av en serviceenhet eller en del av den.

Heikki Mäki, direktör, ansvarsområdet basservice, rättsskydd och tillstånd
Oona Mölsä, överinspektör, ansvarsområdet basservice, rättsskydd och tillstånd

Jokaisen perusoikeuksiin kuuluu saada tarvitsemansa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut yhdenvertaisesti ja saavutettavasti. Palveluiden tulee myös olla laadukkaita ja turvallisia.

Jotta sote-palvelut olisivat kaikkea tätä, on niiden valvonta tärkeää. Tämän vuoden alusta ensisijainen vastuu sote-palveluiden järjestämisestä ja valvonnasta on siirtynyt hyvinvointialueille. Valvontaan osallistuvat myös palveluntuottajat, aluehallintovirastot ja Valvira. Epäkohtien esiin tuomisessa on tärkeä rooli myös asiakkaalla tai potilaalla ja hänen läheisillään.

Hyvinvointialueet ovat vastuussa sote-palveluista

1.1.2023 alkaen hyvinvointialueet ovat olleet vastuussa sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden järjestämisestä.

Hyvinvointialueiden on myös

• valvottava sekä itse tuottamiaan että yksityiseltä hankkimiaan palveluita
• arvioitava, pystyvätkö palveluntuottajat tuottamaan turvalliset ja laadukkaat palvelut
• valvottava, että palveluntuottajat toimivat lainsäädännön ja tehtyjen sopimusten mukaisesti
• valvottava myös niitä alueensa sosiaalipalveluita, joita se ei hanki järjestämisvastuunsa nojalla.

Omavalvonta on kaiken perusta

Palveluntuottajien omavalvonta on asiakas- ja potilasturvallisuustyön perusta. Omavalvonta tarkoittaa sitä, että jokaisella sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavalla taholla on velvollisuus laatia yksikkökohtainen suunnitelma siitä, miten se tuottaa turvalliset ja laadukkaat palvelut, ja miten se korjaa työssään ilmenevät epäkohdat sekä ryhtyy tarpeen mukaisiin toimenpiteisiin.  

Lisäksi hyvinvointialueita ja sen yksityisiä palveluntuottajia koskee velvollisuus laatia laajempi omavalvontaohjelma, johon lakisääteiset omavalvonta- ja potilasturvallisuussuunnitelmat liitetään.

Omavalvontaan kuuluu myös se, että työntekijät ilmoittavat havaitsemistaan epäkohdista yksiköissään, jotta niihin puututaan. Palveluntuottajan ja hyvinvointialueen velvollisuutena on ryhtyä toimenpiteisiin epäkohdan korjaamiseksi.

Aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat alueensa hyvinvointialueita

Aluehallintoviraston ensisijainen tehtävä on edistää ja tukea hyvinvointialueiden omavalvontaa. Jos omavalvonta ei riitä, voi aluehallintovirasto ottaa toiminnan valvontaansa. Viranomaisvalvonta puuttuu lähtökohtaisesti asiakas- ja potilasturvallisuuden kannalta merkittävimmän riskin sisältämiin tilanteisiin ja laissa säädettyjen velvoitteiden laiminlyömiseen.

Jos sote-palveluissa epäillään olevan epäkohtia viraston omien havaintojen tai kanteluiden ja epäkohtailmoitusten perusteella, aluehallintovirasto voi alkaa selvittää asiaa.

Kantelulla tarkoitetaan ilmoitusta epäillystä laiminlyönnistä tai virheellisestä toiminnasta. Aluehallintovirastot käsittelevät pääsääntöisesti yksittäisten asiakkaiden tai potilaiden asiat kanteluina ja yksiköiden toimintaa koskevat yleisemmät tai laajemmat kokonaisuudet valvonta-asioina.

Jos aluehallintovirasto arvioi, että kantelu on tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena, voi se siirtää asian toimintayksikköön tai hyvinvointialueelle muistutuksena käsiteltäväksi. Asiakkaalle tai potilaalle on annettava kirjallinen muistutusvastaus kohtuullisessa ajassa.

Jos aluehallintovirasto arvioi, että valvonta-asia tulisi käsitellä hyvinvointialueella omavalvonnan keinoin, aluehallintovirasto voi antaa tähän kirjeellä ohjauksen.

Avi puuttuu epäkohtiin hallinnollisen ohjauksen avulla

Jos aluehallintovirasto havaitsee hyvinvointialueen tai yksityisen palveluntuottajan toiminnassa olevan jotain lainvastaista tai muutoin moitittavaa, se voi antaa tälle hallinnollista ohjausta eli ohjata sen toimintaa jatkossa.

Hallinnollisen ohjauksen muotoja ovat käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen ja voimakkaimpana näistä huomautus. Lisäksi organisaatiota voidaan kehottaa korjaamaan puute tai epäkohta.

Viimesijaisena keinona valvonta-asioissa voidaan antaa organisaatioille velvoittavia määräyksiä puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Määräyksiä on mahdollista tehostaa uhkasakolla. Asiakas- tai potilasturvallisuuden turvaamiseksi aluehallintovirasto voi myös keskeyttää toiminnan tai kieltää palveluyksikön, tai sen osan, käytön välittömästi.

Heikki Mäki, johtaja, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Oona Mölsä, ylitarkastaja, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Kirjastolaki (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) antaa kunnille tehtäväksi kirjastopalvelujen järjestämisen. Lain toisessa pykälässä määritellään, mitä asioita lain tavoitteena on edistää, 5 § määrittää kunnan tehtävät ja 6 § yleisen kirjaston tehtävät. Palvelujen järjestämiseen kunta saa laissa varsin vapaat kädet. Ja tämä näkyy peruspalvelujen arvioinnin 2021 tuloksissa.

Tehtäväpykälän viimeisessä momentissa todetaan, että tehtävän hoitamiseksi yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä ja osaava henkilöstö. 17 §:ssä hiukan tarkennetaan: Yleisellä kirjastolla tulee olla riittävä määrä kirjasto- ja informaatioalan koulutusta saanutta ja muuta henkilöstöä. Asiantuntijatehtävässä toimivalta edellytetään soveltuvaa korkeakoulututkintoa, jollei tehtävän luonteesta muuta johdu.

Peruspalvelujen arvioinnin 2021 tulosten mukaan kaikissa kirjastoissa ei ole riittävästi henkilökuntaa. Tilastotietokannan mukaan palvelutavoitteeseen (0,8 htv / 1000 as.) ylsi vain reilu kolmannes kirjastoista. Kirjastolaissa määriteltyihin tehtäviin ei ole riittävästi tekijöitä.

Samaa mieltä ovat kirjastot. Vain kolmannes peruspalveluarviointikyselyyn vastanneista kirjastoista arvioi, että niillä on riittävästi henkilökuntaa edistämään yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua, joka on kirjaston uusimpia lakisääteisiä tehtäviä. Puolet kirjastoista arvioi, että henkilökunta riittää lukemisen ja kirjallisuuden edistämiseen, joka on kirjaston perinteisiä perustehtäviä. Vahvimmillaan kirjastot ovat kokoelmiin ja aineistoihin liittyvissä toiminnoissa. Yli 80 % arvioi, että henkilöstö riittää näihin tehtäviin. 

Kirjastolaki edellyttää, että asiantuntijatehtävissä toimivalla on korkeakoulututkinto. Kirjastotilaston mukaan kirjastojen korkeakoulutettujen kirjastoammatillisten työntekijöiden osuus kirjastojen koko henkilöstöstä vuosina 2012 ja 2019 on noussut 38 prosentista 44:ään. Tästä huolimatta kirjastot arvioivat henkilöstön osaamisessa olevan vielä puutteita hoitaa kirjaston kaikkia lakisääteisiä tehtäviä.

Kirjastojen omien arvioiden mukaan henkilöstön ammattitaito riittää kirjaston perinteisiin tehtäviin. Kirjastot arvioivat, että henkilöstö osaa heikoimmin edistää yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Tätä mieltä oli noin 40 % vastanneista. Yli 90 % arvioi, että henkilöstön tietotaito riittää kokoelmiin ja aineistoihin liittyvissä toiminnoissa. 85 %:ssa kirjastoista pidettiin riittävänä osaamista lukemisen ja kirjallisuuden edistämisessä, vaikka vain joka toisessa kirjastossa on siihen riittävästi henkilökuntaa. 

Kirjaston henkilökunnan määrä ja osaaminen vaikuttavat suoraan siihen, miten kunnan kirjasto pystyy hoitamaan lakisääteiset tehtävänsä. Laatu korvaa johonkin saakka määrää, lisääntynyt osaaminen parantaa tehtävien hoitamista, mutta jossakin raja tulee vastaan. Liian vähäisellä henkilöstöresurssilla aika riittää vain perinteisiin peruspalveluihin, mutta ei riitä kehittämiseen eikä uusien tehtävien ja taitojen haltuun ottamiseen. 

Kirjastoissa on myös syytä miettiä tehtävien priorisointia. Käytetäänkö työaikaa liikaa perinteisiin tehtäviin, jotka osataan hyvin? Olisiko tarpeen siirtää painotusta kokoelmatyöstä lukemisen edistämiseen, sisätöistä tapahtumien järjestämiseen? Pitäisikö täydellisyyteen pyrkimisen sijaan valita riittävän hyvä? 

Monissa kunnissa kirjasto pystyy tuottamaan kirjastolain mukaiset peruspalvelut loistavasti - kaikki tehtävät toteutuvat. Mutta on kuntia, joiden kirjastossa joudutaan menemään yli aidan matalimmasta kohdasta, koska resurssi ei kerta kaikkiaan riitä muuhun. Kansalaisten tasa-arvo ei toteudu.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
​​​​​​​Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 hyvinvointialueille. Samanaikaisesti muuttui sosiaalihuoltolaki muun muassa tukipalvelujen ja kotihoidon osalta. Nyt hyvinvointialueilla on tuhannen taalan paikka järjestää tukipalvelut ja kotihoidon palvelut alusta alkaen niin, että myös aiemmista valvontahavainnoista oppimalla saadaan toiminta vastaamaan lainsäädännön asettamia edellytyksiä.

Tukipalveluiden ja kotihoidon myöntämisperusteet ja toimintaohjeet varmistavat lainsäädännön tavoitteiden toteutumista

Osana sosiaalihuollon järjestämisvastuuta hyvinvointialueet muun muassa laativat palvelujen myöntämisperusteita ja toimintaohjeita sekä yhtenäistävät toimintatapoja. Kunnissa ja kuntayhtymissä on aiemmin ollut kotihoidon ja kotihoidon tukipalveluja koskevia myöntämisperusteita, joihin on saattanut liittyä vähimmäis- tai enimmäismäärä- tai tulo- ja varallisuusehtoja. Aluehallintovirasto on huomannut, että tämä on käytännössä saattanut hämärtää asiakkaiden oikeutta palvelun hakemiseen ja palvelutarvetta vastaavan palvelun järjestymiseen. 

Kaikissa tilanteissa ei ole esimerkiksi tunnistettu asiakkaiden suullisesti esittämää palveluntarvetta hakemukseksi. On ollut myös tilanteita, joissa asiakkaalle on kerrottu palvelun myöntämiseen liittyvät taloudelliset rajat, joiden vuoksi hänelle ei ole edes annettu mahdollisuutta hakea palvelua. Näissä tilanteissa asiakkaalla ei ole ollut mahdollisuutta saada palvelusta hallinnollista päätöstä, saati tarvitsemaansa palvelua. Tilanne ei ole vastannut lainsäädännön tavoitteita.

Jatkossa jokaisen hyvinvointialueen on syytä varmistaa, että se ei aseta sosiaalipalvelujen myöntämiselle sellaisia ehtoja, jotka ovat lain vastaisia. Hyvinvointialueet eivät myöskään saa menettelyllään tai ohjeillaan rajoittaa asiakkaiden oikeutta laissa turvattuihin riittäviin, asiakkaan yksilöllisiä palvelutarpeita vastaaviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Hyvinvointialueen on varmistettava, että käytännössä tunnistetaan ne tilanteet, joissa asiakas tosiasiallisesti hakee palvelua. Tunnistettava on myös ne tilanteet, joissa asia on otettava käsiteltäväksi, arvioitavaksi ja siitä on annettava hallinnollinen päätös. Asia voi tulla vireille suullisesti.

Kielteisen päätöksen antaminen on myös tärkeää, jotta asiakas voi käyttää oikeuttaan hakea päätökseensä muutosta. Sosiaalipalvelujen myöntämisen tulee perustua asiakkaiden yksilöllisesti arvioituun palvelutarpeeseen. Palveluja ei voi kategorisesti rajata palvelun määrän tai asiakkaan taloudellisen tilanteen perusteella.

Kotihoidon onnistunut suunnittelu ja toteutus vaatii riittävät henkilöstöresurssit

Kotihoitoa hakevan henkilön tilanne ja palvelutarve on arvioitava ja järjestettävä yksilöllisesti. Palveluissa olevan asiakkaan tilannetta on seurattava ja arvioitava tarvittaessa uudelleen, mikä edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja ja selkeitä toimintatapoja. Tämä koskee myös kotihoidon toteuttamista.

Useissa kotihoitoa koskevissa valvonta-asioissa on todettu kotihoitoon liittyviä haasteita sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. Myös kotihoidon työn suunnittelussa ja resursoinnissa on saattanut olla puutteita. Esimerkiksi asiakkaiden välisiä siirtymäaikoja ja muuhun välilliseen työhön tarvittavaa aikaa ei ole aina otettu huomioon riittävällä tavalla. Lisäksi palvelutarpeen uudelleenarvioinnissa ja palvelupäätösten ajantasaisuudessa on ollut puutteita. 

Hyvinvointialue voi onnistua kotihoidon toteuttamisessa varmistamalla riittävän henkilöstöresurssin asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, palvelun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi hyvinvointialueen tulee varmistaa palveluun liittyvien toimintaohjeiden ja toimintatapojen yhteneväisyys ja eheys sekä seurata ja arvioida palvelun toteutumista kokonaisvaltaisesti.

Omavalvonnalla varmistetaan eheä palveluprosessi

Hyvinvointialueiden on omavalvonnallisesti varmistettava eheä palveluprosessi, jossa palvelut arvioidaan, suunnitellaan ja toteutetaan kaikkina aikoina asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden edellyttämällä tavalla. Ottamalla valvontaviranomaisten aiemmat valvontahavainnot huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa hyvinvointialueet voivat välttää toistamasta aiempia epäkohtia.

Sosiaalihuollon ylitarkastajat Leila Eklöv ja Saija Lindström, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
 

Olipa kerran kunnankirjasto, jonka ahkera ja ammattitaitoinen kirjastonhoitaja jäi eläkkeelle. Paikallislehdessä kunnan johto ylisti eläköityvää: ”Hän on korvaamaton, kukaan ei pysty astumaan hänen saappaisiinsa.” Kunta ei palkannut hänen jälkeensä uutta kirjastonhoitajaa moneen vuoteen.

Uuden työntekijän rekrytointi on kunnan mahdollisuus ja vahvuus kirjastotoiminnan kehittämisessä. Tämä huomattiin lopulta myös edellä mainitussa kunnassa, kun henkilöstösäästö hupeni tehottomaan toimintaan kirjastossa. Kirjastopalvelut eivät sujuneet ilman ammattitaitoista tekijää.

Vain kirjastoammattilaiset voivat hyödyntää täysimääräisesti niitä voimavaroja, joita kunta sijoittaa kirjaston tilaan ja aineistoihin.  Kirjastotila, aineistot ja henkilökunta muodostavat kokonaisuuden. Jos yksi puuttuu, horjuu koko kirjastopalvelu. Kun kunta panostaa henkilökunnan laatuun, voidaan kirjastotilaa ja kokoelmia hyödyntää maksimaalisesti.

Tämän vuosikymmenen loppuun mennessä lähes kolmannes kirjastojen henkilökunnasta saavuttaa eläkeiän. Paljon hiljaista tietoa häviää, mutta jokainen uusi rekrytointi on tilaisuus lisätä koko kunnan henkistä pääomaa.  Käytäntö on osoittanut, että mitä pienempi kirjasto, niin sitä kipeämmin se tarvitsee hyvin peruskoulutettuja ja motivoituneita kirjastoalan työntekijöitä. Tämä pätee myös silloin, jos kirjastoa johtaa henkilö, jolla ei ole riittävästi aikaa tai ammattitaitoa kirjastotyöhön ja sen kehittämiseen.

Siihen on syynsä: ammattilainen osaa käyttää alan työkaluja ja menetelmiä, hän hallitsee paremmin kokonaisuuksia, näkee synergisiä mahdollisuuksia. Yksinkertaisesti saa enemmän irti käytettävistä voimavaroista ja mahdollisuuksista.

Rekrytointi on tärkeä, koska työsuhde voi kestää vuosikymmeniä. Kirjastoissa tehdään tietotyötä, jonka sisältö ja muodot muuttuvat jatkuvasti kuten esimerkiksi e-aineistojen käyttöönotto ja tarjoaminen asiakkaille.  Siksi kuntien ja kirjastojen kannattaa miettiä tarkkaan, millaista tietotaitoa kirjastossa tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa.

Pienissä alle 5000 asukkaan kunnissa rekrytoinnissa osaamistarpeita mietitään huomattavasti harvemmin kuin keskimäärin. Rekrytointihetkellä niitä pohtii keskimäärin 83 % kirjastoista, mutta pienistä kirjastoista vain kaksi kolmesta. Tulevaisuuden osaamistarpeita hahmotellaan keskimäärin kolmessa kirjastossa neljästä, mutta pienissä kirjastoissa alle puolessa.

Kuten alun anekdootti osoittaa, rekrytointi ei ole aina itsestään selvää. Melkein joka toisessa kunnassa jokaiseen vapautuvaan vakanssiin tarvitaan täyttölupa. Joka viidennessä kirjastossa vapautuvia työpaikkoja ei ole voitu täyttää.

Kukaan ei ole korvaamaton, mutta työelämässä ammattilaisen korvaa vain toinen ammattilainen.

Blogi perustuu aluehallintovirastojen kirjastotoimen arviointiin kirjastojen toiminnasta. Arvioinnissa on käytetty yleisten kirjastojen tilastotietokantaa ja kirjastoille tehdyn kyselyn vastauksia.

Kristiina Kontiainen, ylitarkastaja (kirjastotoimi)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue

Meillä aluehallintovirastoissa on ollut jo ennen pandemiaa pitkä kokemus niin etätyöskentelystä kuin monipaikkaisesta ja verkostomaisesta työskentelystäkin. Haasteita ne ovat kuitenkin tuoneet meillekin työnteon arkeen, jaksamiseen ja yhteisöllisyyteen. Tätä varten käynnistimme keväällä 2022 Valtiokonttorin KAIKU-kehittämisrahan turvin hybridityön hankkeen. Hankkeen viralliseksi nimeksi KAIKU-rahoitushakemukseen muotoutui Avitettu hybridityö – työn ja yhteistyön virittäminen.

Aluehallintovirastot ovat monipaikkaisesti ja verkostomaisesti toimivia monialaisia asiantuntijaorganisaatioita

Kerrotaanpa ensin lyhyesti aluehallintovirastoista. Manner-Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa, joiden henkilöstömäärä on yhteensä noin 1 300. Henkilöstöä työskentelee kaikkiaan 19 eri paikkakunnalla. Monialaisina asiantuntijaorganisaatioina aluehallintovirastot eli avit edistävät perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueillaan. Kaikkiaan kahdeksan eri ministeriön ohjauksessa toimivat avit hoitavat myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillaan.

Avien toimintaa luonnehtii monipaikkaisuus, poikkihallinnollisuus ja verkostomaisuus. Tehtävästä riippuen työtä tehdään virastossa paikan päällä sekä etätyönä, mutta myös kentällä tapahtuvana tarkastus- ja valvontatyönä. Työskentelyyn erilaisia osaamisvaatimuksia asettavat monet uudistuvat työn tekemisen tavat, kuten digitalisointi, työskentely monitiloissa, erilaiset joustavat työaikamuodot sekä etä- ja hybridityöskentely.

Avilaisten hybridihankkeen tavoitteena hyviä yhteisiä käytäntöjä ja yhteisöllisyyttä työn tekemisessä

Avien henkilöstöstrategiaan vuosille 2020–2023 on yhtenä tavoitteena kirjattu osaamisen, työn, tiedon ja henkilöstön liikkuvuuden edistäminen. Tätä tavoitetta tukemaan laadittiin syksyllä 2021 uudet monipaikkaisen ja etätyön ohjeet. Avien monipaikkaisen työn ja etätyön käytännöt ovatkin muotoutuneet hyvin joustaviksi. Avien ylijohtajien näkemysten mukaisesti haluttiin kuitenkin lähteä luomaan myös työntekoa tukevia toiminta- ja johtamiskäytäntöjä hybridityössä ja näin tukea avien työyhteisöjä työssään.

Avien hybridihankkeen yhtenä tavoitteena oli tukea avien työyhteisöjä hybridityön muotoilussa eli auttaa luomaan niin valtakunnallisia periaatteita kuin työyhteisökohtaisestikin sovittavia käytäntöjä esimerkiksi yhteisistä digityötavoista, kokouskäytännöistä, tavoitettavuudesta ja ylipäätään yhteisen tekemisen tavoista.  Toisena merkittävänä tavoitteena oli tukea yhteisöllisyyttä työn tekemisessä ja yhteistyössä sekä vahvistaa yhdessä ohjautuvuutta työyhteisöissä. Hankkeella haluttiin tukea myös henkilöstön työssä jaksamista.

Avilaisten hybridihanke eteni ripeästi

Hanke käynnistyi vuoden 2022 toukokuun lopussa avien koko henkilöstölle suunnatulla osallistavalla aloitusluennolla. Jo reilun puolen vuoden päästä marraskuun lopussa avien koko henkilöstölle päästiin järjestämään tilaisuus, jossa hybridityökirja ja siihen sisältyvät ideakortit luovutettiin avilaisten käyttöön.

Hybridihankkeen kantavana ideana oli alusta lähtien, että hankkeen lopputuotos perustuu avilaisten omiin ajatuksiin ja ideoihin. Ajatusten herättelemistä ja ideoiden tuottamista sekä yhteen kokoamista meillä oli fasilitoimassa Timanttia Consultingin kokenut ja osaava tiimi.

Teemaan johdattelevaa aloitusluentoa seurasi kysely ja työpajat

Aloitusluento, samoin kuin hankkeen muutkin vaiheet, oli suunnattu kaikille avilaisille eli niin henkilöstölle kuin esihenkilöille. Teamsin välityksellä toteutetulla aloitusluennolla käsiteltiin keskeisiä teemoja, kuten yhteisöllisyyttä työntekemisen näkökulmasta, sujuvan hybridityön kulmakiviä ja aktiivisen työtoveruuden elementtejä. Modernin työn kehittäjä ja tietokirjailija Ulla Vilkman Timanttia Consultingista herätteli avilaisia pohtimaan, miten yhteisöllisyyttä voi ylläpitää hybridityössä. Keskustelua luennon aikana käytiin aktiivisesti, ja jo siitä saatiin konkreettisia ideoita työarkeen.

Kesälomien jälkeen jatkettiin sitten vuorovaikutteisella Innoduel-kyselyllä. Kyselyn kysymykset koskivat yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä kokemuksia ja ideoita hybridityöstä. Kyselyyn saatiin useita satoja vastauksia. Kyselyn tuloksia hyödynnettiin syksyllä vuorossa olevissa Teams-työpajoissa. Niihin osallistui viitisenkymmentä avilaista eri aveista ja eri vastuualueilta.  Työpajatyöskentely toteutettiin kolmena työpajaryhmänä, jotka kukin kokoontuivat kaksi kertaa.

Ensimmäisen vaiheen työpajassa työstettiin mm. käytäntöjä, työkaluja, yhteistyön tapoja, yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden merkitystä sekä asioita oman ja kollegan hyvinvoinnin näkökulmasta. Näistä ideoitiin keinoja ja vinkkejä hybridityötä tukeviksi toimintatavoiksi. Keskustelua käytiin myös siitä, mitä itse kukin näissä asioissa voi tehdä ja toisaalta mistä kaikista asioista on tarve yhdessä sopia. Toisen vaiheen työpajoissa syvennyttiin hybridityöhön vaikuttaviin teemoihin, kuten yhteisöllisyyteen, arvostukseen ja luottamukseen. Pohdittiin myös, miten itse kukin tai tiimi yhdessä tai esihenkilö voi näitä asioita edesauttaa ja tukea.

Avilaisten omasta hybridityökirjasta on moneen

Avilaiset osallistuivat työkirjassa olevien ideoiden ja vinkkien tuottamiseen monin tavoin jo luennolla, kyselyjen kautta ja osa myös työpajatyöskentelyn kautta. Laaja aktiivisuus kertoi siitä, että hybridityöskentely on kaivannut yhdessä pohdittuja vinkkejä, käytäntöjä ja yhteistä sopimista. Hybridityökirja syntyi siis tarpeesta. Sen sisältö on täysin avilaisten omaa tuotantoa ja istuu näin täysin myös avilaisten arkeen. Jopa työkirjan ulkoasu on avin oman graafikon käsialaa.

Työkirja ja sen ideakortit tehtävineen kiteytyvät neljään teemaan. Ensimmäisen teeman keskiössä on luottamus, arvostus ja yhteenkuuluvuus. Toinen teema käsittelee yhteisöllistä yhteistyötä.  Kolmannen teeman ytimenä on hyvinvointi hybridityössä. Neljäs teema käsittelee aktiivista osaamisen jakamista. Työkirjaan on koottu kustakin teemasta ajatuksia, pohdintakysymyksiä, vinkkejä, muistilistoja ja tehtäviä itse kunkin pohdintoihin, koko työyhteisön pohdintojen tueksi sekä esihenkilötyön tueksi.

Hybridityökirjan ja sen ideakorttien avulla työyhteisö, olipa se siten tiimi, yksikkö tai vastuualue, voi työstää ja sopia yhdessä hybridityön pelisäännöistä ja pohtia esimerkiksi työn tekemisen yhteisöllisyyttä ja jaksamista tukevia käytäntöjä. Työkirjaa voi käyttää myös jokainen työntekijä omaan pohdintaan vaikkapa siitä, miten toimia ja rakentaa arjessa luottamusta.  Hybridityökäsikirjaa ideakortteineen voivat niin ikään esihenkilöt hyödyntää työyhteisönsä yhteisissä tilaisuuksissa ja mainiosti esimerkiksi VMBaro-tulosten perusteella tarvittavissa pohdinnoissa.

Laaja kiinnostus työkirjaan ilmeni jo sen työstämisvaiheessa ja nyttemmin keskusteluissa valmista työkirjaa on kehuttu. Sen takia sen kulumiseen käytössä onkin vahva usko. Työkirja ei tosin käytöstä miksikään kulu, sillä se on ladattavissa avin intranetistä ja hyödynnettävissä digitaalisesti. Ja jos on tarve, sen voi tulostaa ja käyttää paperiversiona. Kaikkien saatavilla on myös tallenteet luennosta ja lanseeraustilaisuudesta.

Tätä blogikirjoitusta kirjoitettaessa hybridityökirjan julkistamisen jälkeen alkoivat tavanomaiset loppuvuoden kiireet ja heti niiden jälkeen joululomien aika. Näin ollen käyttökokemuksia työkirjasta meillä ei vielä ole saatavilla. Työkirjaa ja sen monipuolista käytettävyyttä tullaan kuitenkin esittelemään alkukevään esihenkilöinfoissa ja henkilöstöinfoissa ja työyhteisöjen muissakin tilaisuuksissa. Työkirjan käytettävyyttä ja käyttöä tullaan myös seuraamaan ja sen vaikuttavuutta arvioimaan. Tämä työ on tällä hetkellä suunnittelussa.

Pirjo Kujala
Kehittämispäällikkö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Helena Pulkkinen
Johdon suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoittajat työskentelevät aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueella.

Vuoden 2017 alusta voimaan tullut kirjastolaki tarkensi yleisten kirjastojen tehtäviä. Aineistoihin pääsyn, kokoelmatyön ja lukemisen ja lukutaidon edistämisen lisäksi laissa todetaan tilojen tarjoamisesta erilaiseen toimintaan sekä kirjaston roolista yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. Lain niin sanottu tehtäväpykälä oli ohjaavana tekijänä myös aluehallinnon tekemässä kirjastotoimen peruspalvelujen arvioinnissa syksyllä 2021. Tässä blogikirjoituksessa tarkastellaan arvioinnin tuloksia kirjastojen henkilöstön osaamisen näkökulmasta – sekä kirjastojen osaamistarpeiden että osaamisen riittävyyden osalta.

Korkeakoulutettujen kirjastoammattilaisten osuus kirjastojen henkilöstöstä on kasvanut vuosien 2012 ja 2019 välillä. Tämä on positiivinen signaali ainakin kahdesta eri näkökulmasta. Yhtäältä koulutettu henkilöstö on valmiimpi kehittämään ja ottamaan käyttöön uusia palveluja, ja toiseksi koulutus ja sitä kautta mahdollisuus henkilökohtaiseen osaamisen kehittämiseen usein kumuloituu. Osaava henkilöstö ja korkeakoulutettujen ammattilaisten tarjonta vastaavat myös paremmin kirjaston ja kirjastopalvelua tuottavan kunnan tarpeisiin. Tämä näkyy myös alan työpaikkailmoituksissa: vaikka kirjastolain kelpoisuusvaatimuksia on kevennetty, rekrytoijat vaativat yleisesti ottaen edelleen alan tutkintoa tai opintoja.

Peruspalvelujen arviointitulosten mukaan niin sanotuissa perinteisissä kirjastoalan tehtävissä henkilöstön määrä ja osaaminen riittää edelleen hyvin. Kokoelmatyö, pääsyn tarjoaminen aineistoihin ja lukemisen edistäminen ovat kirjastojen ”peruskauraa” – joskin lukemisen edistämiseen liittyy myös haasteita esimerkiksi asiakkaiden tavoittamisessa ja perinteisen lukemisen hiipuessa. Lukemisen edistäminen kaipaisi myös lisää tekijöitä. Tilojen tarjoamisessa oppimiseen, harrastamiseen, työskentelyyn tai kansalaistoimintaan on havaittavissa pientä osaamisvajetta ja erityisesti osaamista pitäisi kasvattaa yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä. 60 % vastanneista kirjastoista oli nimittäin sitä mieltä, että henkilöstön osaaminen ei riitä tässä uudessa mutta tärkeässä tehtävässä. Jopa 68 % vastaajista kertoi myös, että henkilöstön määrä ei riitä tähän tehtävään. Kyse on merkittävästä resurssi- ja osaamisvajeesta lakisääteisessä tehtävässä.

Yhteiskunnallinen ja kulttuurinen vuoropuhelu kytkeytyy kirjastoissa vahvasti demokratian uusintamiseen ja vahvistamiseen, ja tähän liittyvän osaamisen tueksi aluehallintovirasto on tuottanut kirjastojen käyttöön Liboppi-verkkokurssin. Kannustamme myös yhteisölliseen oppimiseen ja osaamisen kehittämiseen asian äärellä. Jaettu osaaminen, vertaismentorointi ja työnkierto voivat olla myös osaratkaisuja osaamiseen ylläpitoon ja kehittämiseen. Tämä koskee myös muita tehtäviä ja osaamista kuin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämistä.

Jos tarkastellaan ketjua muuttuneiden osaamisvaatimusten takana, on yhtenä perustavana ketjun lenkkinä kirjastojen toimintaympäristön muutos. Kirjastojen toimintaympäristö koostuu sekä fyysisistä että hallinnollisista rakenteista, mutta myös paikallisen ja alueellisen yhteisön inhimillisistä tarpeista. Monet merkittävimmät muutokset kirjastoissa ovat liittyneet 1990-luvulta eteenpäin teknologiaan, kuten automaatioon tai digitalisaatioon. Yhteiskunnallisen vuoropuhelun, hieman niin kuin 2010-luvun taitteessa mediakasvatuksen osalta kyseessä on kuitenkin työn pedagogisempi muutos. Tähän muutokseen vastaaminen ja siinä eläminen menee kenties syvemmälle ammatti-identiteettiin ja oman osaamisen kokemukseen. Asiakastyön näkökulmasta ”digissä ja pedassa” on silti myös yhtäläisyyksiä: miten kohtaan asiakkaan, kuinka autan häntä löytämään vastauksia, millaista kulkijaa asiakas kaipaa rinnalleen kirjastossa asioidessaan?

Lähestymistapana työhön edellä mainitut kysymykset ovat kovin toisenlaisia kuin tehtävissä, jossa suoraa asiakaskontaktia ei välttämättä ole. Kirjastotyö on yhä enemmän ihmisten ohjaamista, keskustelun ja vuoropuhelun mahdollistamista sekä yhteisön resilienssin rakentamista, ja tällaiseen tekemiseen tarvitaan lisää käsiä ja mieliä. Monipuolistuneet mahdollisuudet rekrytoida erilaisista taustoista ja erilaisella koulutuksella olevia ihmisiä tukevat kirjastojen muuttuvaa työtä.

Kirjastojen henkilöstön osaamiskartoitukset ja suunnitelmallinen henkilöstön koulutus kertovat arviointituloksissa rohkaisevaa viestiä kirjastojen osaamisen kehittämisen orientaatiosta. Kirjastolain vaatimukset huomioidaan rekrytointien yhteydessä: 77 % arviointikyselyyn vastanneista kirjastoista ottaa lain vaatimukset huomioon tehtäviä täyttäessään. Monta palikkaa osaamisen riittävyyden varmistamiseksi on siis paikoillaan. Haastavimmaksi tekijäksi osaamisyhtälössä saattaakin lopulta muodostua tarjolla oleva työvoiman määrä ja sen halukkuus liikkua työn perässä.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

I vissa diskussioner har det nämnts att övergången till välfärdsområden inte märkbart förändrar räddningsväsendets verksamhet eftersom de redan har närmare tjugo års erfarenhet av regional verksamhet. 

Men välfärdsområdena för ändå med sig något nytt också för räddningsväsendet, nämligen egenkontrollen. Välfärdsområdena som kör i gång i början av nästa år har ett tillsynsansvar också över sin egen verksamhet. Egenkontrollen är central då tjänsterna ordnas och produceras. För räddningsväsendets del innebär det att välfärdsområdet ska övervaka sitt eget förebyggande av olyckor, räddningsverksamheten, beredskapen och befolkningsskyddet samt avtalsbrandkårernas och frivilligarbetarnas verksamhet. Det måste inte bara finnas förmåga att känna till de egna lagstadgade uppgifterna utan också förmåga att identifiera brister och vidta nödvändiga åtgärder utan att en övervakande myndighet ingriper. Med egenkontrollen säkerställs alltså att tjänsterna är lagenliga och att avtalen följs.

”I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll.” 

Regionförvaltningsverkens tillsyn försvinner ingenstans utan i fortsättningen bildar myndighetstillsynen som regionförvaltningsverket utövar och välfärdsområdets egenkontroll en gemensam helhetstillsyn. Hittills har myndighetstillsynen inom räddningsväsendet kommit i första hand, men det kan den inte längre göra eftersom realtidsinformationen finns där tjänsten produceras. Myndighetstillsynen är oftast reaktiv till sin natur, dvs. något måste redan ha gått snett för att myndigheterna ska behöva ingripa i saken. I fortsättningen är det endast de gravaste fallen som kommer över tröskeln för tillsynsmyndighetens ingripande.

Frågan om egenkontroll inom räddningsväsendet har ännu inte diskuterats i någon större utsträckning och det kan på det stora hela vara ett rätt så okänt delområde av reformen. I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll. Som långvarig inspektör inom räddningsväsendet följer jag med den här delen av reformen med särskilt intresse. Egenkontrollen för med sig ett nytt element som saknats inom räddningsväsendet och som också kräver ny kompetens inom sektorn. Jag välkomnar varmt egenkontrollen till räddningsväsendet!

Texten har publicerats på Pelastustietos webbplats.

Mira Leinonen, räddningsöverinspektör, Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Erinäisissä keskusteluyhteyksissä on mainittu, että hyvinvointialueille siirtyminen ei juurikaan muuta pelastuslaitoksen toimintaa, kun jo alueellisesta toiminnasta on kokemusta lähes parin vuosikymmenen ajalta.

Hyvinvointialueille siirtyminen kuitenkin tuo pelastustoimeen jotakin uutta: omavalvonnan. Vuoden 2023 alussa aloittavilla hyvinvointialueilla on valvontavelvoite myös omaa toimintaansa kohtaan. Omavalvonta on keskeinen osuus palveluiden järjestämistä ja tuottamista. Pelastustoimen osalta tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueen on valvottava omaa onnettomuuksien ehkäisyä, pelastustoimintaa, varautumista ja väestönsuojelun sekä sopimuspalokuntien ja vapaaehtoisten toimintaa. On oltava kyky paitsi tuntea omat lakisääteiset tehtävät, mutta myös kyky tunnistaa puutteet ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ilman, että valvova viranomainen puuttuu asiaan. Omavalvonnan tarkoituksena on siis varmistaa, että palvelut ovat lainmukaisia ja tehtyjä sopimuksia noudatetaan.

”Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön.” 

Aluehallintovirastojen tekemä valvonta ei ole poistumassa mihinkään, vaan jatkossa avin suorittama viranomaisvalvonta ja hyvinvointialueen omavalvonta muodostavat yhteisen valvonnan kokonaisuuden. Tähän asti viranomaisvalvonta on ollut pelastustoimessa ensisijaista, mutta sitä se ei voi olla enää jatkossa, sillä reaaliaikaisin tieto on siellä, missä palvelua tuotetaan. Viranomaisvalvonta on useimmiten luonteeltaan reaktiivista eli jonkin on täytynyt mennä jo vihkoon, jotta viranomaisten täytyy asiaan puuttua. Jatkossa vain graaveimmat tapaukset ylittäisivät valvovan viranomaisen puuttumiskynnyksen.

Omavalvonnasta ei pelastustoimessa ole vielä laajasti keskusteltu ja se voi olla vielä isossa kuvassa huonosti tunnettu osa-alue uudistuksessa. Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön. Itse pitkän linjan pelastustoimen valvojana seuraan tätä uudistuksen osaa erityisellä mielenkiinnolla. Omavalvonta nimittäin tuo pelastustoimeen kaivatun uuden elementin ja vaatii toimialalta myös uutta osaamista. Toivotan omavalvonnan lämpimästi tervetulleeksi pelastustoimeen!

Teksti on alun perin julkaistu Pelastustieto-sivustolla.

Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa hyvinvointialueista ja aluehallintoviraston tehtävistä niiden suhteen: avi.fi/hyvinvointialueet 

Eurooppa, Suomi mukaan luettuna, on ajautunut energiakriisiin Venäjän hyökkäyssodan myötä. Tämä on pakottanut niin valtiot, kunnat kuin yksittäiset kansalaisetkin pohtimaan omaa sähkönkulutustaan. Ohjeita ja suosituksia energian säästämiseen on tuotettu ahkerasti. Julkiset tahot ovat jo ennen energiakriisiä lisänneet toimia energiatehokkuuden parantamiseksi. Kunnat ovat esimerkiksi tehneet kunta-alan energiatehokkuussopimuksia ja toteuttaneet useita erilaisia toimenpiteitä energiankulutuksen hillitsemiseksi.

Kuntaliiton syksyllä 2022 teettämän kyselyn mukaan 92 prosenttia kunnista piti energiansäästön lisätoimenpiteitä välttämättöminä tulevan talven aikana. Keskeisin syy säästöihin olivat taloudelliset seikat, mutta myös yleinen energiansäästö, ilmastotyö ja sähkön riittävyysnäkymät vaikuttivat asiaan.

Energiansäästökeskusteluissa on nostettu esille myös liikuntapaikkojen ja muiden liikkumiseen käytettävien alueiden, kuten kevyen liikenteen väylien, energiansäästöpotentiaali. Liikuntapaikoillakin odotetaan osallistuttavan energiansäästötalkoisiin tulevina kuukausina. Monenlaisia näkökulmia asiaan voi nähdä lehtiotsikoissa: ”Liikuntapaikkoja suljetaan ja aukioloaikoja rajoitetaan”, ”Energiakriisi ajaa kuntia säästämään liikuntapaikoissa”, ”Energiansäästötoimet eivät saa sulkea liikuntapaikkoja”, ”Jäähalli laitettiin kiinni sähkönhinnan vuoksi”.

Vilkasta keskustelua käydään myös siitä, säästetäänkö aiotuilla toimilla oikeasti sähköä, ja jos säästetään, minkä verran? Lisäksi kun keskustellaan siitä, mistä säästetään, herää kysymys, mistä kannattaa säästää? Tuovatko kaikki energiansäästöön liittyvät toimenpiteet säästöjä laajemmassa kuvassa tarkasteltuna, vai siirtyvätkö kustannukset vain toisaalle? Esimerkiksi valaistukseen liittyy myös turvallisuusnäkökulma: valottomuus ja heikko valaistus lisäävät turvattomuuden tunnetta ja onnettomuusriskiä sekä nostavat kynnystä ulkoliikuntaan.

Miten kunnat ovat reagoineet energiansäästöpaineisiin?

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen TEAviisari-kyselyn tulosten perusteella kunnissa huomioidaan ympäristökysymykset liikunnan toimialalla aiempaa paremmin. Esimerkiksi liikuntapaikkojen ylläpidosta vastaavaa henkilöstöä ohjeistetaan energian-, veden- ja materiaalikulutuksen sekä jätteenmuodostuksen ja haitallisten päästöjen vähentämiseksi yhä useammassa kunnassa. Vuonna 2020 henkilöstöä ohjeistettiin 67 prosentissa kuntia, ja vuonna 2022 ohjeistusta annettiin 81 prosentissa kuntia. Liikuntapaikkojen ympäristökuormituksesta ja materiaalivirroista (esim. sähkön ja veden kulutuksesta ja jätemääristä) tietoa keräsi vuonna 2022 puolet kunnista. Neljäsosa asetti vuosittaisia tavoitteita ympäristökuormituksen ja materiaalivirtojen vähentämiselle. (THL 2020 & THL 2022.)

Marraskuussa 2022 Pohjois-Suomen aluehallintovirasto tiedusteli Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan sivistysjohdolta, millaisia suunnitelmia ja toimenpiteitä sähkön säästämiseksi kunnassa oli tehty. Vain neljäsosalla vastanneista 24 kunnasta oli virallinen energiansäästösuunnitelma kyselyn toteutuksen aikana, mutta energiansäästöön liittyviä toimenpiteitä oli kuitenkin suunnitellut ja toteuttanut puolet vastanneista kunnista. 

"Energiansäästösuunnitelma on työn alla. Tekninen toimi suunnittelee kiinteistöjen osalta ja sivistystoimi käyttäjien näkökulmasta."

Sisäliikuntapaikoissa energian säästämiseen tähdättiin useimmiten tilojen lämpötilan ja valaistuksen muutoksilla. Ulkoliikuntapaikkojen energiansäästötoimenpiteet taas kohdistuivat valaistukseen.

"Uimahallin saunojen lämmitysaikaa lyhennetään ja uimahallin veden lämpötilaa lasketaan 1 asteella. Aamu-uinneille ei lämmitetä saunoja."

Kuntaliiton elo-syyskuussa tekemän kuntien energiansäästötoimenpiteitä koskevan kyselyn tulokset ovat vastaavanlaiset Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tekemän tiedustelun kanssa. Kuntaliiton kyselyssä puolet vastanneista kunnista oli joko hyväksynyt energiansäästösuunnitelman tai suunnitelma oli valmistelussa tai kunnan luottamuselinten käsittelyssä. Kyselyssä tiedusteltiin myös, mitä erilaisia energiansäästön lisätoimenpiteitä kunnissa oli harkittu tai päätetty toteuttaa (yleisesti ottaen, ei ainoastaan liikuntapaikoissa). Säästötoimenpiteistä yleisimpiä kyselyn mukaan olivat energiansäästöinvestoinnit (kuten ledivalaistuksen hankkiminen), huonelämpötilan laskeminen, valaistuksen vähentäminen sekä kiinteistön käyttäjien opastus. Ulkoilureittien, liikuntapaikkojen ja puistojen valaistuksen vähentämistä oli harkinnut tai toteuttanut yli puolet vastanneista kunnista. Uimahallien säästötoimenpiteistä yleisimpiä olivat saunojen käyttöaikojen vähennykset ja allasveden lämpötilan laskeminen. Kuntaliiton kyselyyn vastasi 80 eri kuntaa. (Peltola, V. 2022.)

Mitkä ovat energiansäästömahdollisuudet liikuntapaikoilla?

Liikuntapaikkoja on hyvin monenlaisia, ja niissä on vaihtelevasti energiansäästöpotentiaalia. Monissa ulkoliikuntapaikoissa sähkönkulutusta aiheuttaa lähinnä vain valaistus. Valaistuksen vähentäminen lieneekin yksi ensimmäisenä mieleen tulevista asioista puhuttaessa sähkön säästämisestä. Se on helppo ja näkyvä toimenpide, mutta säästettävissä olevan sähköenergian määrä voi olla vähäinen, jos käytössä ovat nykyaikaiset energiatehokkaat valaisimet. Esimerkiksi kilometrin pituisen valaistun kuntoradan tai pyörätien sähkönkulutus nykyaikaista tekniikkaa käytettäessä on laskennallisesti noin 20 kWh vuorokaudessa (kun käyttöaika on 12 t / vrk, ei säätöautomatiikkaa huomioitu). Tästä huolimatta vain tarpeenmukaiseen valaistuksen käyttöön pyrkiminen kannattaa. Valaistuksen voimakkuutta tarpeen mukaisesti säätävällä automatiikalla voidaan saada suhteellisen merkittävä säästö sähkönkulutuksessa, kun turha valaisimien käyttö saadaan minimoitua.

Monet laajoja käyttäjäryhmiä palvelevat liikuntapaikat, kuten liikuntahallit, jäähallit ja uimahallit, kuluttavat paljon energiaa. Lämmitettävät tilavuudet ovat suuria ja rakennuskanta on osin tekniikaltaan ikääntynyttä. Energiaa kuluu muun muassa valaistukseen, tilojen ja käyttöveden lämmitykseen sekä ilmanvaihtoon. Suurimpia energiankuluttajia ovat jää- ja uimahallit. Jäähallien erikoisuus on se, että samassa rakennuksessa tarvitaan sekä jäähdytystä että lämmitystä. Uimahalleissa suuri energiankulutus aiheutuu allas- ja käyttöveden lämmityksestä, saunojen lämmityksestä, ilmanvaihdosta ja kosteudenhallinnasta sekä vedenkäsittelyprosessista. Keskikokoisen uimahallin (vesipinta-ala noin 600 m2) energiankulutus voi olla noin 2000–2500 MWh vuodessa, mikä vastaa karkeasti noin 200 omakotitalon energiankulutusta. Suurissa uimahalleissa kulutus voi olla moninkertainen. 

Millä tavoilla energiaa voidaan säästää? Teknisten laitteistojen uusimisella ja laajamittaisilla peruskorjaus- ja parannustoimilla voidaan saavuttaa tuntuvia säästöjä energiankulutuksessa, mutta nämä toimenpiteet vaativat aikaa ja rahaa. Nopean toiminnan keinovalikoimassa ovat esimerkiksi käyttöaikojen rajaaminen, tilojen lämmityksen, ilmanvaihdon ja valaistuksen säätäminen sekä pienet nopeasti tehtävät tekniset parannukset. Suurempia lämpötilan alentamisia ja ilmanvaihdon säätöjä suunniteltaessa on ehdottoman tärkeää tarkastella huolellisesti toimenpiteen hyödyt ja riskit, jotta ei vaaranneta liikuntapaikan käyttäjien terveyttä ja turvallisuutta tai rakennuksen kuntoa. Esimerkiksi liikuntatilojen yhteydessä olevien puku- ja pesutilojen lämmityksen ja ilmanvaihdon säätämisen vaikutukset tilojen kosteustekniseen toimivuuteen on arvioitava erityisellä huolellisuudella. Missään tapauksessa energiansäästötoimilla ei saa vaarantaa tilojen terveellistä ja turvallista käyttöä.

Liikuntahallien energiankulutuksen jakauma on keskimäärin 55 prosenttia lämpöenergiaa ja 45 prosenttia sähköä. Lämpöenergia kuluu pääosin tilojen ja käyttöveden lämmitykseen. Sähköä kuluu LVI-laitteisiin ja valaistukseen. Liikuntahallien suuresta tilavuudesta ja siten suurista käsiteltävistä ilmamääristä johtuen merkittävin yksittäinen tekijä liikuntahallien energiatehokkuuden kannalta on tilan ilmanvaihto. IV-tekniikan muuttaminen vakioilmavirtaisesta tarpeenmukaisesti säätyväksi pienentäisi rakennuksen kokonaisenergiankulutusta jopa viidenneksellä. Liikuntatilan lämpötilan sopivalla alentamisella, ja mahdollisuuksien mukaan tarpeenmukaisella säädöllä, on myös saavutettavissa merkittävästi energiansäästöä. 

Korkean energiankulutuksen vuoksi uimahalleissa ja kylpylöissä on ollut käytäntönä tehdä jatkuvasti energiatehokkuuden parantamiseen tähtääviä kunnossapito- ja uusimistöitä. Niihin on lisätty automaatiota, asennettu läsnäoloantureita ohjauksiin ja varustettu merkittävät kulutuskohteet mittarein kulutuksen ja säästötoimenpiteiden vaikutusten seurannan parantamiseksi. Uimahallin ylläpito on lämmityksen, kosteudenhallinnan, ilmanvaihdon ja vedenkäsittelyn muodostama monimutkainen prosessi, joten energiansäästötoimenpiteiden hallittuun toteuttamiseen tarvitaan erikoisosaamista.

Uimahalleissa on pyritty nopeaan ja helppoon energiansäästöön lähinnä vähentämällä saunojen lämmittämistä sekä alentamalla allasveden ja ilman lämpötiloja maltillisesti. Uimahallisaunojen suuret sähkökiukaat nielevät ilmanvaihdon ja vedenkäsittelytekniikan ohella suuren osan laitoksen kokonaissähkönkulutuksesta. Kiukaiden osuus kokonaissähkönkulutuksesta voi olla jopa kolmannes. Keskikokoisen 1200 MWh vuodessa sähköä kuluttavan uimahallin kohdalla tämä tarkoittaa 400 MWh:n sähkönkulutusta vuodessa. Jos saunojen lämmitystä vähennettäisiin puolella (200 MWh), muutos vastaisi noin 30 kilometrin pituisen pyörätien valaistuksen energiankulutusta vuodessa.

Altaiden veden lämpötilaa on ainakin teoriassa mahdollista alentaa sosiaali- ja terveysministeriön allasvesiasetuksen puitteissa. Altaiden vesi lämmitetään yleisimmin kaukolämmöllä, joten sähkönkulutukseen tällä ei ole juurikaan vaikutusta. Vedenkäsittelyn ja ilmanvaihdon laitteistojen tulee olla yhtä lailla toiminnassa veden lämpötilasta riippumatta, eli säästövaikutus tulee kaukolämmön kulutukseen. 

Kansallisen ilmasto- ja energiastrategian mukaisesti Suomi tavoittelee hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan maailmanlaajuisesti enemmän uusiutuvan energian tuotantoa ja energian käytön tehostamista kaikessa toiminnassa. Fossiilisesta energiasta pyritään luopumaan täysin. Samaan aikaan sähkönkulutus lisääntyy päästövähennysvaatimusten paineessa. Jatkossa sähkölle on siis ottajia yhä enemmän. Rakennusten energiatehokkuus ja uusiutuvien energialähteiden käyttö nousevat avainasemaan. Sekä vanhojen että suunnitteilla olevien rakennusten energiatehokkuuteen kannattaa panostaa. Rakentamisen lainsäädäntö ohjaa rakentamista muun muassa elinkaariominaisuuksiltaan kestäviin ratkaisuihin.

Julkista rahoitusta suuntaamalla voidaan ohjata liikuntapaikkarakentamista kohti ilmastonmuutosta ehkäiseviä ja kestävää kehitystä tukevia ratkaisuja.

Lopuksi

Liikuntapaikkojen ja muiden liikkumispaikkojen energiankäyttöön ja energiansäästöön liittyy yksinkertaistettuna siis kaksi huomioon otettavaa näkökulmaa:

1. Kuinka suuret kustannukset liikuntapaikkojen energiankäyttö aiheuttaa kunnalle? Kuinka suuria säästöjä liikuntapaikkoihin kohdistuvilla energiansäästötoimenpiteillä voidaan saada?
2. Millaiset vaikutukset säästötoimenpiteillä on liikkujiin, heidän hyvinvointiinsa ja terveyteensä sekä rakennuksiin?

Liikunnan ja ulkoilun osuus kuntien kokonaistoimintakuluista on vähäinen: keskimäärin 1,6 prosenttia. Osuudessa on vaihtelua kuntien välillä siten, että osassa kuntia liikunnan ja ulkoilun osuus toimintakuluista on alle puoli prosenttia ja osassa taas muutaman prosentin. (Tilastokeskus 2021.) Kuntatalouden kannalta liikuntapaikoilla tehtävillä energiansäästötoimilla on vain hyvin pieni merkitys, mutta sitäkin tärkeämpää on liikuntatoimen osallistuminen koko maata koskeviin energiansäästötalkoisiin. Liikunta ei voi olla muusta yhteiskunnasta erillinen saareke vaan sen on kannettava omalta osaltaan vastuu energiankulutuksen hillitsemisestä, vaikkakin sen taloudellinen merkitys on pieni.

Niin valtion liikuntaneuvosto kuin liikuntajärjestötkin ovat yksimielisesti tuoneet esiin kannanotoissaan, että liikuntapaikkojen sulkemista energiansäästösyistä tulisi välttää viimeiseen asti. Myöskään kasvaneita energiakustannuksia ei toivota siirrettävän täysmääräisesti liikuntapaikkojen käyttömaksuihin. Maksujen korottaminen heikentäisi erityisesti lasten ja nuorten tasa-arvoisia liikuntamahdollisuuksia, koska samanaikainen yleinen kustannusten nousu heikentää erityisesti lapsiperheiden taloudellista kantokykyä. Huolenaiheena on väestön liikunta-aktiivisuuden väheneminen, joka ei vielä ole edes ehtinyt palata normaalille tasolle koronapandemian jäljiltä. Pidemmällä aikavälillä liikkumattomuuden ja syrjäytymisen kustannukset tulevat yhteiskunnan maksettaviksi.

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
Liikuntatoimen ylitarkastaja Ulla Silventoinen
Tarkastaja Jouni Pöllänen
Suunnittelija Tapio Taskinen

Lähteet:

• Ilmasto-opas.fi (2022). Liikunta – Hillintä. https://www.ilmasto-opas.fi/artikkelit/liikunta-hillinta.
• Peltola, V. (2022). Tuoretta tietoa energiansäästötoimenpiteistä kunnissa - Kuntaliiton kyselyn alustavia tuloksia. Kuntaliitto.
• THL (2020). teaviisari.fi. Liikunta kunnan toiminnassa 2020 –tiedonkeruun perustaulukot. Päivitetty 3.12.2020. https://teaviisari.fi/teaviisari/content/file/304/Liikunnan_perustaulukot_2020.
• THL (2022). teaviisari.fi. Liikunta kunnan toiminnassa 2022. Päivitetty 16.11.2022. https://teaviisari.fi/teaviisari/content/file/413/Liikunnan_perustaulukot_2022.
• Tilastokeskus (2021). Kuntien käyttötalous 2020. Päivitetty 10.9.2021. https://pxdata.stat.fi/PxWeb/pxweb/fi/Kuntien_talous_ja_toiminta/Kuntien_talous_ja_toiminta__Kunnat__4._Kayttotalous_tehtavittain/006_kta_14_2020.px/.
• Uimahalli- ja kylpylätekninen yhdistys (2022). Taustoitusta energiakriisin hallintaan uimahallissa. https://ukty.fi/wp-content/uploads/2022/10/Taustoitusta-uimahallien-energiakriisin-hallintaan-P28092022.pdf. Julkaistu 28.9.2022.
• Uimahalliportaali. https://uimahalliportaali.fi/.
• Uimahalliportaali. Energiatehokkuuden käsikirja. https://uimahalliportaali.fi/files/Energiatehokkuuden_parantaminen_Printattava_versio.pdf.
• Valtion liikuntaneuvosto (2022). Kestävä kehitys valtion liikuntaa ja urheilua edistävissä toimenpiteissä. https://www.liikuntaneuvosto.fi/wp-content/uploads/2022/01/Kestava-kehitys-valtion-liikuntaa-ja-urheilua-edistavissa-toimenpiteissa-loppuraportti.pdf. Julkaistu 20.1.2022.
• Yle (2022). Kaupungit sammuttavat katuvalojaan yöksi – seurauksena voi olla enemmän onnettomuuksia ja turvattomuuden tunnetta, mutta tuskin rikollisuutta. https://yle.fi/a/74-20003221. Julkaistu 2.11.2022.
• Yli-Rosti, L. (2017). Liikunta tuo energiaa, liikuntapaikat kuluttavat sitä. Energistä rakentamista -blogi, Granlund. https://energistarakentamista.com/2017/04/13/suomalaiset-sisaliikkujina/. Julkaistu 13.4.2017.
• Ympäristöministeriö (2022). Ilmasto- ja energiastrategia selontekona eduskuntaan – Strategia on toimintaohjelma, jolla saavutetaan hiilineutraalius 2035. Valtion Liikuntaneuvoston julkaisuja 2022:1 https://ym.fi/-/1410877/ilmasto-ja-energiastrategia-selontekona-eduskuntaan-strategia-on-toimintaohjelma-jolla-saavutetaan-hiilineutraalius-2035. Julkaistu 30.6.2022.

Lisää aiheesta:

• Astetta alemmas -kampanja
• Energiatehokkuussopimukset 2017–2025
• Olympiakomitea: Urheilun suositukset energiansäästöön
• Suomen uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry.
  • SUH kannustaa uimahalleja ja kylpylöitä asiakkaineen energian säästötalkoisiin
  • Uimahallien ja kylpylöiden rooli energiakriisissä - keinoja energian säästämiseksi 
  • Uimahallien energiatehokkuuteen vaikuttavia asioita [PDF]
• Valtion liikuntaneuvoston kannanotto liikuntapaikkojen energiakustannusten noususta

Vem leder, ansvarar och utvecklar det kommunala biblioteket och med vilka resurser? I basserviceutvärderingen som publicerades i september utvärderade vi bland annat hur bibliotekslagen förverkligas gällande ledningen av biblioteken. 

I en enkät som vi riktade till biblioteken löd en kommentar om ledarskapet: ”I princip är bibliotekarien chef för biblioteket, men den högsta beslutanderätten utövas av bildningsdirektören som inte har någon aning om bibliotekssektorn. Det är också oklart hur makten/ansvaret är fördelat mellan bibliotekarien och bildningsdirektören.” Det här var en av flera liknande kommentarer, ledarskap på avstånd och ”i princip” finns dessvärre på många bibliotek i dag. 

Bibliotekslagen förutsätter att den som leder verksamheten ska ha en lämplig högre högskoleexamen, ledarskapsförmåga och goda insikter i bibliotekens uppgifter och verksamhet. Även om behörighetskraven har luckrats upp betydligt sedan motsvarande utvärdering 2013 finns det nu färre behöriga chefer än då. Endast 67% av cheferna är behöriga enligt nuvarande lag, i små kommuner med under 5 000 invånare så få som 47%. År 2013 uppfyllde 72 % av bibliotekscheferna de dåvarande striktare behörighetskraven.  

Det otydliga ledarskapet utmärker speciellt små kommuner, men finns också i större. Det är svårt att veta vem som egentligen leder biblioteket. Är det tjänsteinnehavaren som undertecknar beslut men som inte i övrigt har någon kontaktyta till bibliotekets verksamhet och kanske saknar de där ”goda insikterna i bibliotekens uppgifter och verksamhet”? Eller är det en anställd i arbetsavtalsförhållande som i praktiken sköter all biblioteksverksamhet och ärenden som hör till ledningen men som inte har beslutanderätt?  

Oroväckande är också att endast varannan chef (små 30%) kan koncentrera sig enbart på biblioteksuppdraget. Samma person kan leda flera sektorer. Den splittrade arbetstiden försvårar det övergripande utvecklingsarbetet också för de bibliotekschefer som inte kan delegera kundservice och rutinuppgifter till övrig personal. 64% av cheferna deltar regelbundet i kundservicen och i övrigt biblioteksarbete vid sidan av administrativa, ledarskaps- och utvecklingsuppdrag (små 70%). En förutsättning för ett motiverat ledarskap är tillräckligt med tid för att sätta sig in i ärenden, nätverka och utveckla. Genom kompetent och förutseende planering i samarbete med övriga sektorer och aktörer kan en behörig chef utnyttja även små resurser. Men samarbete och nätverkande kräver tillräckligt med tid för att ge synergieffekter. 

Den största expertisen i biblioteksärenden finns hos biblioteken, men ansvaret för biblioteksverksamheten verkar alltså förflyttas utanför biblioteken. Att sammanslå ledarskapet för olika sektorer kan vara kostnadseffektivt, men ansvaret och det operativa ledarskapet behöver definieras. Annars finns det en risk för att både mänskliga och ekonomiska resurser lider och att det inverkar på kvaliteten på den service som kommuninvånarna bekostar. Ju längre bort från bibliotekets vardag beslutsfattandet sker desto svårare är det för personalen och biblioteket att uppfylla de uppgifter som bibliotekslagen förutsätter.  

Bloggen grundar sig på en utvärdering utförd av Regionförvaltningsverkens biblioteksväsende. I utvärderingen användes de allmänna bibliotekens statistikdatabas  och svaren i en enkät riktad till biblioteken. 

Susanne Ahlroth, överinspektör för bildningsväsendet (bibliotek) 
RFV i Västra och Inre Finland, Svenska enheten för bildningsväsendet  

Kriisinkestävyydestä ja valmiudesta on puhuttu parin viime vuoden aikana enemmän kuin kuluneina vuosikymmeninä yhteensä. Aiheetta on käsitelty niin koronapandemian yhteydessä kuin Venäjän aloittaman sodan seurauksena. Olemme saaneet lukea lehdistä erilaisia varautumisohjeita esimerkiksi 72 tunnin kotivarasta niin pandemiasta johtuvaa eristystä kuin pitkää sähkökatkoa varten. Fyysistä varautumista onkin helpompi käsitellä ja ymmärtää kuin henkistä varautumista ja jaksamista. Silti henkinen kriisinkestävyys on oikeutetusti kansallisessa turvallisuusstrategiassa esitetyn kokonaisturvallisuuden timantin yksi kulma.

Henkiselle kriisinkestävyydelle keskeistä on tuttu ja turvallinen arki: mahdollisuus käydä töissä ja harrastaa. Sivistystoimen tuottamat palvelut ovat meille itsestäänselvyyksiä arkemme sujuvoittajina, emmekä ajattele niiden merkitystä ennen kuin niiden toteuttamista uhkaa joku häiriö. Mutta heti, kun lapsi ei voikaan mennä kouluun tai päiväkotiin, kirjasto tai liikuntapaikka on suljettu tai meille ei ole tarjolla niitä aktiviteettejä, joihin olemme tottuneet, arkemme horjuu. Siksi sivistyksen palvelut ovat keskeisiä henkiselle kriisinkestävyydelle.

Monesti sanotaan, ettei mennyttä kannata murehtia. Se lienee ihan totta. Historioitsijana kuitenkin uskon, että menneestä voi oppia. Siksi vien teidät noin 80 vuoden taakse eli toisen maailmansodan aikaan.

Sotahistoriaa voi käsitellä muutenkin kuin sotilaallisesta ja taistelujen näkökulmasta. Se avaa meille ikkunan myös siihen, miten ihmiset ja yhteiskunta toimivat totaalisessa kriisissä. Ja vaikka maailma on muuttunut huimasti, ihmisen perustarpeet ovat pysyneet ennallaan, ja sen takia vilkaisu peruutuspeiliin ei ole turha.

En avaa sodasta johtuneita talouteen ja huoltovarmuuteen liittyviä kysymyksiä, vaan keskityn myönteiseen mielialaan; asiaan, josta nykyisin puhutaan henkisenä kriisinkestävyytenä. Mieliala oli asia jota tarkkailtiin. Valvova poliisi seurasi yleistä mielialaa tukeutuen talvisodan jälkeen perustetun Suomen aseveljien työjärjestön (myöhemmin Vapaus, isänmaa, aseveljeys -järjestö) tekemään ”tarkkailutyöhön”. Oikeammin voidaan puhua sisäisestä vakoilusta, eli järjestöllä oli asiamiehiä, jotka keräsivät tietoa siitä, mitä ihmiset puhuivat ja miten he suhtautuivat esimerkiksi sotaan ja säännöstelyyn.

Mielialaa ei ainoastaan tarkkailtu, vaan sitä pyrittiin myös aktiivisesti kohottamaan. Pidettiin tärkeänä, että ihmisillä oli kokemus arjen jatkumisesta eli pyrittiin tuottamaan kokemus normaalista arjesta niin kotirintamalla kuin mahdollisuuksien mukaan myös rintamalla. Rauhan ajalta tuttujen asioiden tekemisen katsottiin pitävän yllä hyvää mielialaa (eli vahvistavan resilienssiä tai henkistä kriisinkestävyyttä, miten vaan halutaan sanoa). Tyytymättömyyden pelättiin horjuttavan uskoa yhteiskuntaan, moraalia ja puolustustahtoa.

Illuusiota normaalista arjesta pidettiin yllä liikuntaan ja kulttuuriin liittyvillä harrastuksilla. Myös hengellinen huolto ja sivistykselliset aktiviteetit saivat osansa panoksista.

Talvisota oli suhteellisen lyhyt, äärimmäisen kova rutistus ja yhteiskunnallinen shokki, eikä silloin ehditty tekemään paljoakaan mielialan ylläpitämiseksi. Painopiste oli hengellisen tuen tarjoamisessa. Ehkä kauaskantoisin ratkaisu, joka tehtiin niin taistelu- kuin kotirintaman hengen ylläpitämiseksi, oli päätös tuoda sankarivainajat kotipitäjän multiin.

Poikkeustila ei päättynyt Moskovan rauhaan 1940. Alkoi kiivas jälleenrakentaminen, evakkojen asuttaminen sekä itärajan linnoittaminen. Linnoitustyömaat ovat mielenkiintoinen esimerkki mielialojen tarkkailun ja kohottamisen osalta. Työmailla kiinnitettiin paljon huomiota mielialoihin. Työmailla toimi sisäistä vakoilua hoitaneita asiamiehiä, ja Valpo otti kantaa mielialoihin kuukausiraporteissaan.

Linnoitustyömaiden johto ryhtyi mielialaa kohottaviin toimiin pian töiden aloittamisen jälkeen. Tätä varten perustettiin Linnoitustoimiston alainen Valistustoimisto ja tehtiin ”Valistustyön ohjesääntö”, jossa olivat aukikirjoitettuna valistustyön tavoitteet. Ensimmäinen ja tärkein näistä oli: ”Lujittaa työjoukkojen valtakunnallista mielialaa ja kansallista tulevaisuuden uskoa.” Ohjesääntöön oli kerätty myös konkreettisia keinoja tavoitteisiin pääsemiseksi. Työmiehille tuli järjestää mahdollisuuksia urheiluun ja kisailuun. Työmailla tuli järjestää valistustilaisuuksia ja ohjelmallisia iltamia, joihin ohjelmaa järjestivät työmiesten näytelmäkerhot, runopiirit ja orkesterit. Lisäksi työmaille perustettiin kirjastoja, hankittiin radioita ja tilattiin sanomalehtiä sekä järjestettiin elokuvanäytöksiä. Eli mahdollistettiin samoja mielihyvää tuottavia asioita kuin kotonakin.

Linnoitustyömailla hyväksi havaitut keinot (ja hankitut välineetkin) levisivät jatkosodan aikana rintamajoukkojen pariin. Asemasodan aikana järjestettiin urheilukilpailuita ja taidenäyttelyjä. Puhumattakaan erilaisista viihdytyskiertueista ja elokuvaesityksistä. Laatikoiksi pakattavat kirjakaapit palvelivat lukuhaluisia, ja opinjanoisille pyrittiin järjestämään mahdollisuuksia opiskeluun tarjoamalla materiaaleja, muodostamalla opintopiirejä ja mahdollistamalla lomia tenttejä varten.

80 vuotta myöhemmin olimme jälleen poikkeusoloissa. Kun koronapandemia puski päälle keväällä 2020, pohdin Facebook-päivityksessäni, kumpi olisi kamalampaa: kirjaston vai Fressin sulkeminen, ja vessapaperin sijaan hamstrasin kirjoja kirjastosta sekä ostin käsipainoja ja jumppakuminauhoja. Kun sota-aikana järjestettiin nurkkatansseja uhmaten tanssikieltoa, korona-aikana ihmiset yrittivät kiertää kuntosalisulkuja hankkimalla kilpaurheilulisenssejä, mikä kertoo normaalin arjen kaipuusta.

Sivistystoimen palveluilla – oli kyse sitten opetuksesta, varhaiskasvatuksesta, nuorisopalveluista, liikuntapalveluista, kirjastoista tai kulttuuripalveluista – on suuri merkitys ihmisten normaalille arjelle. Siksi ne ovat henkisen kriisinkestävyyden kivijalka, ja siksi meidän tulisikin miettiä, miten niiden tuottaminen voidaan turvata tilanteessa kuin tilanteessa.

Virpi Launonen, kirjastotoimen ylitarkastaja ja historioitsija

Sisäilmastoasiat koskettavat meistä jokaista, tavalla tai toisella, ja herättävät toisinaan suuriakin tunteita. Aihe on laaja kokonaisuus, johon liittyy monia haasteita myös viranomaistoiminnan näkökulmasta. Olemmekin miettineet – ja myös edellisissä elämissämme terveydensuojeluviranomaisten edustajina omakohtaisesti havainneet – että kunnan terveydensuojeluviranomaiset tarvitsevat ja ansaitsevat parempaa ohjausta oman työnsä tueksi. Nyt ohjaavan valvontaviranomaisen leivissä meille avautui mahdollisuus tehdä asian eteen itse jotain. Ja mehän teimme!

Otimme siis ohjauksen parantamisen lähtökohdaksi vanhan kunnon DIY (Do It Yourself) tai sillä kotimaisella Tein Itse ja Säästin -periaatteen. Tähän toteamukseen liittyy todellista tee-se-itse -henkeä ja onnistumisen riemua. Yleensä se ei johdu edes siitä, että kuluissa olisi säästänyt, vaan vilpitöntä kokeilemisen viehätystä ja onnistumisen iloa. Säästöt taitavat olla monelle vain iloinen sivutuote, kun omalle työlle ei yleensä hintaa lasketa. 

Ylen kanavilla esitettiin kultaisella 1990-luvulla Kummeli-sketsisarjaa. Tee-se-itse -sähköasentajat Jakke ja Sepi opettivat maallikoille oikein havainnollisesti miten kuka tahansa voi koota vaikkapa jatkoroikan ylijääneistä johdonpätkistä. Jakkea lainatakseni ”turha tähän on sähkömiestä kutsua”.  

Sisäilmastoasioiden ohjauksessa ei tietenkään ole kyse samanlaisista riskeistä, vaikkei kaikki aina nappiin menisikään. Ja toki meillä on pitkä kokemus ja osaaminen terveydensuojelun alalta, vaikka uuden äärellä olemmekin olleet ohjauksen toteuttamisen tavan osalta. Otimme siis rohkeasti uusia askelia ja lähdimme toteuttamaan ohjausta suunnittelemalla ja järjestämällä itse, teemoitettuja tilaisuuksia.

DIY - Kokemus ja kentän kuuntelu Sisäilmastoklinikoiden idean taustalla 

Kunnissa tehdään se konkreettinen terveydensuojelullinen ohjaus- ja valvontatyö, joka lopulta näkyy myös kuntalaisille. Me aluehallintovirastossa puolestaan ohjaamme ja valvomme kuntien terveydensuojeluviranomaisten toimintaa. 

Osana ohjausta suunnittelimme ja toteutimme vuosien 2021−2022 aikana viisi sisäilmastoteemaista verkkotilaisuutta, jotka oli kohdennettu ensisijaisesti kuntien ympäristöterveydenhuollon viranomaisille (tutummin siis eri nimikkeillä toimiville terveystarkastajille sekä terveysvalvonnan johtajille). Mukaan kutsuttiin myös muita viranomaistahoja sekä sidosryhmiä tilaisuuskohtaisesti ja harkintaa käyttäen. Ohjaustilaisuuksien sarjaa kutsutaan nimellä Sisäilmastoklinikat. Klinikoiden toteutusta tuki taloudellisesti myös valtioneuvoston kanslian kansallinen Terveet tilat -ohjelma.

Tilaisuuksien teemoina käsiteltiin oireilua ja sen monitekijäisyyttä, meluasioita, viestintää ja tiedottamista, psykologista tukea ja toimintakykyä sekä viimeisenä teemana hallinnollisia menettelyitä. Miksi valitsimme juuri nämä teemat? Mitä klinikoilla saavutettiin? Ja onko kaikki huolet nyt poispyyhitty? 

Teemat valikoituivat kentältä hankitun omakohtaisen kokemuksen, ohjaavan ja valvovan viranomaisen tehtävissä muodostuneen näkemyksen, valvontakentältä saatujen tietojen sekä esitettyjen toiveiden pohjalta. Kun omakohtaisesti on kokenut tarvitsevansa ja kaipaavansa tukea ja ohjausta muutoinkin haasteellisen, monella tapaa laaja-alaisen sekä keskustelua ja tunteita herättävän asian käsittelemiseen, oli tilaisuuden tullen tartuttava toimeen. Meillä oli halu tehdä asioita uudella tavalla, haastaa rakenteita ja totuttuja toimintatapoja. Se vaatii työtä ja yhteensovittamista. Se vaatii keskustelua ja perustelemista. Se vaatii vahvaa uskoa visioon sekä koordinaatiota. Se vaatii yhteistyötä ja ponnisteluja. Ponnistelut näyttäisivät kantaneet hedelmää, sillä osallistujat ovat olleet tyytyväisiä Sisäilmastoklinikoihin.

DIY - Sisäilmastoklinikoiden tulos heijastuu kuntalaisten arkeen

Sisäilmastoklinikoiden tavoitteiksi on kirjattu kunnan ympäristöterveydenhuollon viranomaisten tukeminen sekä tietämyksen, ymmärryksen, asiantuntijuuden ja palveluhenkisyyden lisääminen. Lisäksi tavoitteena on laaja-alaisen yhteistyön ja viestinnän parantaminen viranomaisten sekä muiden sisäilmastoasioita hoitavien tahojen kesken. 

Tällä on tavoiteltu sisäilmastoaiheisten viranomaistehtävien aiempaa laadukkaampaa, yhtenäisempää hoitamista sekä hyvän hallintotavan lisäämistä. Tavoitteiden saavuttamisen on arvioitu johtavan puolestaan asiakkaiden, toimijoiden ja kuntalaisten kannalta laadukkaampaan ja virtaviivaisempaan palvelutarjontaan alueittain sekä valtakunnallisesti. Ohjauksella on siis pyritty parantamaan myös sinun palvelukokemustasi sekä oikeusturvaasi.

Yhtenä tärkeänä tavoitteena on pidetty osaamisen kehittämisen lisäksi sisäilmastoasioiden parissa työskentelevän terveydensuojeluhenkilöstön työssä jaksamisen ja psykologisen tuen vahvistamista. Henkilöstö joutuu toisinaan ohjaus- ja valvontatehtävissään varsin kuormittaviin tilanteisiin. Resurssit ovat paikoin vähäisiä. Sisäilmastotapaukset voivat olla aikaa vieviä, monitahoisia ja tunteisiin vetoaviakin. Usein terveydensuojeluviranomainen joutuu keskelle asuntokauppa- tai taloyhtiöriitaa, vaikkei heillä ole suoranaista roolia näissä. Ohjaustilaisuuksilla on haluttu antaa eväitä toimia kestävästi näissäkin vaikeissa tilanteissa. 

DIY – Se taisi onnistua sittenkin 

Siis se säästö toteutui myös. Vaikka omia työtuntejahan ei ole laskettu. Osa asiantuntijoista oli mukana ”talkoomentaliteetilla” ja virkatehtävien puitteissa. Osalle on jouduttu asiantuntijatyöstä maksamaan, mutta panos-hyöty-suhde on ollut kannaltamme positiivinen. 

Taulukko 1. Sisäilmastoklinikoiden ohjaustilaisuudet ja niihin osallistuneiden määrä vuosina 2021-2022. 

Osallistuneista keskimäärin 85,7 prosenttia edusti kunnan terveydensuojeluviranomaista (blogin valmisteluaikataulun johdosta huomioitu neljä ensimmäistä tilaisuutta). Loput osallistuneista edustivat eri sidosryhmiä ja asiantuntijatahoja (mm. elintarvikevalvonta, työsuojelu, opetustoimi, tutkimus, terveydenhuolto) hieman teeman mukaan vaihdellen. 

Palautteen perusteella klinikkatilaisuudet on koettu pääosin (n. 95–100 prosenttia vastanneista) erittäin tai melko hyödyllisiksi (blogin valmisteluaikataulun johdosta huomioitu neljä ensimmäistä tilaisuutta). 

Olemme osallistaneet ympäristöterveydenhuollon valvontayksiköitä ohjaustilaisuuksien valmisteluun, mikä on tuonut kokonaisuuteen lisäarvoa myös sisäilmastoasioihin liittyvän tilannekuvan kirkastumisen myötä. Valmistelun osana valvontayksiköt ovat kirjanneet kentällä vallitsevaa tilannetta, käytänteitä, tarpeita, epäkohtia ja  kysymyksiä, minkä arvelemme edistävän osaltaan myös lainsäädännön uudistamista.

Hankekokonaisuudella tavoiteltiin myös merkittävää kansallista vaikuttavuutta ja näkyvyyttä aluehallintovirastolle sekä ympäristöterveydenhuollon terveydensuojelun toimialalle. Tässä olemme ainakin osittain onnistuneet ensimmäisen toimintakauden aikana, koska mielenkiinto Sisäilmastoklinikoita ja klinikoiden toteutustapaa sekä vaikuttavuutta kohtaan on kasvanut eri tahoilla. Pyrimme myös tällä blogikirjoituksella tekemään osaltamme näkyväksi aluehallintovirastoissa tehtävää laaja-alaista yhteistyötä.

DIY – Tee-se-itse -meiningillä kohti tulevaa

Ohjaustilaisuuksien sarja on saamassa jatkoa, ja näin ollen myös viranomaistoiminnan kehitystä ja ihmisten oikeusturvan parantamista jatketaan. Sama DIY-asenne kulkee mukana edelleen.

Ehkä juuri Sisäilmastoklinikoiden innoittamana aluehallintovirastot ovat saamassa tukea ohjaus-työhönsä myös sosiaali- ja terveysministeriöstä sekä Valvirasta. Myös muilta tahoilta on osoitettu hieman epäilevän alun jälkeen orastavaa mielenkiintoa Sisäilmastoklinikoita ja niiden toteutustapaa kohtaan.

Sisäilmastoklinikat ovat varmasti avanneet myös ohjaavien viranomaisten silmät erilaisille kehityskohteille, niin toiminnan kuin lainsäädännönkin osalta. Yhteisenä tahtotilana on jatkaa ohjaustoimintaa, ja näin askel askeleelta pyritään tukemaan sisäilmastoasioiden parissa työskenteleviä terveydensuojeluviranomaisia. 

Kirjoittajat: Tomi Kekki ja Lari Hölttä, ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajat Etelä- ja Itä-Suomesta
 

Fick du ett betalningskrav vars laglighet du ifrågasätter? 

Droppade det in ett kravbrev från ett indrivningsföretag i ditt brevinkast? Kanske hade du beställt en produkt och glömt det eller kanske hade du glömt betala din elräkning som sedan gick till indrivning.

Ibland är det skäl att fundera om det indrivningsbrev du fick verkligen är sådant det borde vara. Eventuellt har du inte fått en betalningspåminnelse innan betalningskravet. Ibland framgår det inte tydligt i betalningskravet vilken fordran man nu kräver att du ska betala. Indrivningskostnaderna kan verka orimligt stora i förhållande till summan som fordras, eller de kan vara större än vad som bestäms i lagen om maximiavgifter utan att det fins någon laglig grund för det. Ibland har det inte funnits rimligt med tid att betala eller att anmärka på räkningen innan förfallodagen på grund av att indrivningsbrevet har kommit för sent.

Lagen och god indrivningssed förpliktar indrivningsbyråerna

Indrivningsbyråerna ska följa lagen och god indrivningssed i sin verksamhet. 

Indrivningslagen reglerar bland annat vad ett indrivningsbrev ska innehålla, när man får skicka ett indrivningsbrev till en gäldenär och hur ofta man får skicka. Lagen bestämmer hurdana och hur stora indrivningskostnader man får kräva och hur indrivningsföretaget ska gå till väga om gäldenären bestrider fordran. I lagen står det också vad man ska iaktta då man kommer överens om en betalningsplan och vilka kostnader man får kräva. I indrivningslagen behandlas dessutom gäldenärens rätt att få uppgifter och många andra frågor som hänför sig till indrivningen.

Indrivningsbyråerna ska också iaktta god indrivningssed enligt konsumentombudsmannens riktlinjer. I riktlinjerna preciseras många av de krav som ställs på indrivning i lagen. Dessutom har det genom regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut och rättspraxis uppstått en god indrivningssed som indrivningsbyråerna ska följa.

Regionförvaltningsverket övervakar de registrerade indrivningsbyråerna 

Regionförvaltningsverket i Södra Finland ansvarar för tillsynen över indrivningsbyråerna i hela landet. Vi övervakar att de aktörer som är införda i indrivningsregistret är tillförlitliga, uppfyller förutsättningarna för registrering och följer lag och god indrivningssed. Om du misstänker att indrivningslagen eller god indrivningssed inte har iakttagits i det betalningskrav som droppat in i brevinkastet kan du göra en anmälan till oss.

Regionförvaltningsverket övervakar endast sådan indrivningsverksamhet som förutsätter registrering. Exempelvis indrivning av egna fordringar och rättslig indrivning (dvs. indrivning vid domstol eller utsökning) förutsätter i regel inte registrering, vilket innebär att regionförvaltningsverket inte har behörighet att utöva tillsyn över dem. Regionförvaltningsverket kan inte heller sänka indrivningskostnader eller bestämma om skadestånd. Det slutliga avgörandet gällande en tvist mellan en gäldenär och en borgenär görs i allmän domstol.

I fråga om konsumenter sköts tillsynen av indrivningslagen också av konsumentombudsmannen. Du kan också göra en anmälan till konsumentombudsmannen om sådan indrivning som regionförvaltningsverket inte övervakar. Dessutom kan Konkurrens- och konsumentverkets konsumentrådgivning ge konsumenterna handledning och rådgivning för att reda ut ett tvistemål. Konsumenttvistenämnden kan också ge en rekommendation om hur ett ärende mellan en konsument och en näringsidkare ska avgöras.

Utifrån anmälningar om missförhållanden som gäldenärerna lämnat in får vi vid regionförvaltningsverket reda på om lagen och anvisningarna iakttas bristfälligt inom indrivningsbranschen eller vid någon viss indrivningsbyrå. Anmälningarna är viktiga informationskällor och utgående från dem kan vi rikta vår tillsyn t.ex. till vissa indrivningsbyråer eller missförhållanden.

Om det konstateras att indrivningsbyrån har handlat i strid med lag eller god indrivningssed kan regionförvaltningsverket ge byrån en varning. Vid allvarliga eller upprepade överträdelser kan vi också ge ett verksamhetsförbud för viss tid eller stryka indrivningsbolaget ur registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet. I lindrigare fall kan vi fästa indrivningsbyråns uppmärksamhet vid vår uppfattning om innehållet i lagen och god indrivningssed och på så sätt styra indrivningsbyrån att i fortsättningen agera lagenligt. Det här kallas administrativ styrning.

Tips på hur du gör en anmälan

Regionförvaltningsverket utreder utifrån din anmälan om det finns skäl att misstänka att indrivningsbolaget har handlat i strid med lag eller god indrivningssed gentemot dig. Utredningen underlättas av att du till din anmälan bifogar de indrivningsbrev du fått och din e-postdiskussion med indrivningsbyrån, t.ex. om du bestrider fordran, och annat nyttigt material. I anmälan är det bra att beskriva hur indrivningsbyrån enligt din åsikt har handlat i strid med lag eller god indrivningssed. Vid behov ger vi dig råd och ber om ytterligare utredning om det behövs.

Vårt mål är att främja yrkeskunnig indrivning

Genom tillsynen strävar vi efter att främja en yrkeskunnig indrivning i enlighet med lag och god indrivningssed. För gäldenärerna syns den tillsyn som regionförvaltningsverket utövar i bästa fall som en högklassig och likvärdig indrivning oberoende av vilket indrivningsbolag som tar ut deras skulder. Låt oss tillsammans främja yrkeskunnig indrivning!

Mer information om regionförvaltningsverkets tillsyn över indrivningsbyråerna och blankett för anmälan hittar du här:
https://avi.fi/sv/valj-arende/privatperson/tillsyn-och-klagomal/pengar-och-formogenhet/tillsyn-av-indrivningsverksamhet

Hanna Suutari-Pitkänen
Överinspektör, näringstillsynen
Regionförvaltningsverket i Södra Finland