Maahantulijoiden määrä laski keväästä 2020 alkaen Suomen ja naapurimaiden rajoituspäätösten ansiosta. Tässä tilanteessa maahan saapuvien ohjaaminen terveystarkastukseen on ollut kunnille käytännössä mahdollista. Vaatimus terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske lapsia eikä logistiikka-alan kuljettajia tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ammattihenkilöitä.

Matkustajamäärä on kuitenkin jo alkanut kasvaa. Samalla kasvaa sellaisten maahantulijoiden osuus, jotka pitäisi ohjata terveystarkastukseen. Sisärajavalvonnan ja naapurimaiden rajoitusten poistumisen myötä kasvun odotetaan kiihtyvän kohti normaaliaikojen tasoa. Ennen koronaepidemiaa Suomeen saapui keskimäärin noin 100 000 henkilöä vuorokaudessa.

Kun matkustajamäärät alkavat taas nousta, on erityisen tärkeää miettiä, miten pystymme takaamaan terveysturvallisuuden rajoillamme.

Rajojen terveysturvallisuus toteutetaan yhteistyönä

Rajanylityspaikkojen terveysturvallisuuden ylläpitoon osallistuu useita eri viranomaisia. Jokaisella viranomaisella on tärkeä rooli kokonaisuuden hallinnassa.

• Terveystarkastusten järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunnan tartuntatautilääkäri on se viranomainen, joka voi asettaa maahantulijan tarvittaessa karanteeniin. Voimassa oleva laki ei mahdollista sitä, että useita henkilöitä voitaisiin määrätä karanteeniin ns. massapäätöksellä. Karanteenipäätökset perustuvat aina yksilölliseen arvioon.
• Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä yksittäistä henkilöä koskevan määräyksen pakollisesta terveystarkastuksesta.
• Rajaviranomainen vastaa maahantulon valvonnasta ja tulijoiden ohjaamisesta rajalla.
• Aluehallintovirastot voivat määrätä kunnat järjestämään terveystarkastuksia. Lisäksi voimme tehdä ns. massapäätöksiä terveystarkastukseen osallistumisesta – muun muassa rajoilla. 

Rajalla selvitetään, mistä henkilö on tulossa, onko hänellä todistus sairastetusta koronataudista tai tuore testitodistus. Ellei näitä ole, rajaviranomaiset ohjaavat henkilön rajanylityskunnan järjestämään terveystarkastukseen, jossa hänelle tehdään tarvittaessa koronatesti.

Tämänhetkisillä matkustajamäärillä kuntien ja rajaviranomaisten voimavarat ovat olleet riittävät ja tarkastukset rajalla ovat sujuneet hyvin. Aluehallintovirastot ovat tehneet ns. massapäätöksiä pakollisista terveystarkastuksista, mutta monet kunnat ovat saaneet lähes kaikki maahantulijat ohjattua vapaaehtoisesti tarvittavaan terveystarkastukseen ja koronatestiin. 

Kuntien voimavarat kovilla

Rajoilla pitää jatkossakin kyetä tekemään tarkoituksenmukaisia terveysturvallisuutta varmentavia toimenpiteitä. Kun matkustajamäärät kasvavat, haasteeksi nousee rajaliikenteen logistinen hallinta ja matkustajien ohjaaminen terveystarkastukseen. 

Kuntien voimavarat rajojen terveysturvallisuuden varmistamiseen rajanylityspaikoilla ovat rajalliset. Pätevän henkilöstön saatavuus voi monin paikoin olla todellinen uhka, vaikka yksityinen terveydenhuolto olisi mukana työssä. Oletettavaa on, että terveydenhuollon voimavarat eivät enää jatkossa riitä yhtä kattaviin terveystarkastuksiin ja koronatestauksiin rajoilla kuin nyt. Lisäksi on huomioitava se, että terveydenhuollon voimavarojen keskittäminen rajoille vähentää resursseja muun väestön koronatestauksista, tartuntojen jäljittämisestä, rokotuksista sekä perusterveydenhuollosta laajemmin.

Sisärajavalvonnan poistuminen vähentää rajaviranomaisten läsnäoloa sisärajoilla, mikä on ollut edellytys nykyiselle, hyvin toimivalle yhteistyölle terveysviranomaisten kanssa. On todennäköistä, että rajaviranomaiset, poliisi ja Tulli eivät jatkossa pysty antamaan riittävän laajasti virka-apua kuntien terveysviranomaisille. 

Lakimuutokset tarpeellisia

Tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden määrätä henkilöitä tai henkilöryhmiä pakolliseen terveystarkastukseen ja tätä toimivaltaa olemmekin käyttäneet. Pakkopäätösten merkitys on kuitenkin vähäinen, jos terveydenhuollon ja rajaviranomaisten voimavarat eivät riitä niiden toteuttamiseen.

Virka-apumahdollisuuksien väheneminen tarkoittaa käytännössä sitä, että terveysturvallisuustoimet olisi kohdistettava vain siihen rajaliikenteeseen, jossa riskit viruksen leviämiselle arvioidaan suurimmiksi.

Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan tilanteen hallittavuutta lisäisi se, että negatiivinen ennakkotestitulos asetettaisiin maahantulon edellytykseksi. Jotta näin voitaisiin tehdä, tulisi tehdä muutoksia tartuntatautilakiin ja liikenteen palveluista annettuun lakiin.

Katsomme tämän osalta toiveikkaana eduskunnan suuntaan.

Kirjoittajat:

Soile Lahti, ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
Leena Räsänen, johtaja, Lapin aluehallintovirasto

Meillä kaikilla on melko varmasti kokemuksia tilanteista, joissa emme ole tulleet kuulluksi, nähdyksi tai ymmärretyksi. Kaikki olemme myös todennäköisesti olleet niitä, joiden olisi pitänyt kuulla, nähdä ja ymmärtää paremmin. Se on inhimillistä. 

Eriarvoisuus ei kuitenkaan ole inhimillistä. Jos tulee toistuvasti tai jopa jatkuvasti ohitetuksi ja jääneeksi ilman tarvitsemaansa hoivaa, huolenpitoa ja aitoa kohtaamista, alkaa usko kanssaeläjiin, yhteiskuntaan ja elämään hiipua. Elämästä tulee merkityksetöntä, ja syntyy eriarvoistumisen kokemus.

Eriarvoistuminen on paitsi yksilöllisesti myös yhteiskunnallisesti merkittävä uhka. Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen lisäksi eriarvoistumisen kokemus vaikuttaa, varsinkin nuorilla, identiteettiin ja mielikuvaan itsestään yhteisön jäsenenä ja aiheuttaa pahimmillaan syrjäytymistä. Syrjäytymisen mekanismeja tunnetaan jo melko hyvin. Myös ratkaisumalleja ja ennalta ehkäisevän työn hyödyt tunnetaan. Kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet näyttävät lisääntyvän – korona-aikana syntyvää palveluvajetta unohtamatta.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut vahvasti yhdenvertaisia mahdollisuuksia korostavaan peruspalvelujärjestelmään. Asiakkaan lähtökohdista riippumatta saatavilla oleva palvelupolku on tarpeen mukaan edennyt erikoissairaanhoidon hyvin järeisiin palveluihin saakka. 

Viime aikoina palvelujärjestelmämme on kuitenkin alkanut natista liitoksissaan. Tämä käy ilmi myös tuoreimmasta peruspalvelujen arvioinnista, jota aluehallintovirasto tekee joka toinen vuosi. Alla on ote arvioinnin osiosta, jossa tarkastellaan nuorille suunnattujen palvelujen riittävyyttä monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen näkökulmasta:

“Nuorten mielenterveyspalvelujen riittävyys nousi peruspalvelujen arvioinnissa keskeiseksi kuntien haasteeksi. Vastaajien arvion perusteella mielenterveyspalveluista on nuorilla eniten puutteita, ja niiden nähtiin kokonaisuutena olevan kaikkein riittämättömimpiä kaikista kyselyssä mukana olleista palveluista. Mielenterveyspalvelujen puute nousi esille arvioinnissa useita kertoja. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatiot sekä resurssipula nähtiin haasteina palvelujen saannille. Matalan kynnyksen palveluja ja mielenterveyden tukea on tarjottava aiempaa enemmän ja paremmin resursoituna sinne missä nuoret ovat.”

Stigmasta eroon tuomalla mielenterveyspalvelut lähemmäksi arkea?

Osa ongelmaa on, että palveluja ei koeta itselle sopiviksi. Ei osata tai haluta pyytää tai ottaa vastaan palveluja silloin kun niitä tarvittaisiin. Mielenterveyttä tukevien palvelujen käyttöön liittyy stigmoja: pelätään leimaantumista, koetaan huonommuutta, häpeää ja epäonnistumista, jos ”joudutaan” turvautumaan yhteiskunnan tukipalveluihin. 

Lasten ja nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevat palvelut pitäisi saada lähemmäs ihmisten arkea, mikä tekisi niistä tuttuja ja lähestyttäviä. Esimerkiksi neuvola tavoittaa kaikki alle kouluikäiset ja lähes jokaisen lapsiperheen. Kuitenkin lapsen kasvaessa kontaktit neuvolaan harvenevat. Matalan kynnyksen tukipalvelujen nivominen kiinteämmin osaksi lähiyhteisöjä, kuten päivähoitoon ja asukaspuistoihin, voisi tuoda tukipalvelujen kokonaisuuteen tarpeellisen ja helposti lähestyttävämmän lisän – unohtamatta vertaistuen mahdollistamaa voimaa perheille.

Kouluterveyskyselyn mukaan koulu-uupumus on lisääntynyt, kiusaamisella tiedetään olevan elämänmittaisia vaikutuksia ja opettajienkin jaksaminen lisääntyvien haasteiden edessä huolestuttaa. Kouluihin tarvitaan muitakin ammattilaisia turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja oppimista ja myös opettajien kaipaamaa työrauhaa. 

Onnistuneita esimerkkejä ja hankeviidakon haasteita

Hyviä esimerkkejä oppimisyhteisöihin liittyneistä eri alojen ammattilaisista ovat nuorisotyöntekijät ja hyvinvointipedagogit. Koulun nuorisotyöntekijällä on aikaa kysyä ja kuunnella, mitä kuuluu, ja vaikka lähteä yhdessä hakemaan apua. Hyvinvointipedagogit puolestaan voivat kohdentaa tukea lapsille ja nuorille, joilla on haasteita liikunnallisuudessa, sosiaalisissa suhteissa tai tunnetaidoissa. Kohtaamiset ovat ongelmatilanteissakin arkisia. Ne saattavat vähentää leimaantumisen pelkoa ja lapsien vanhemmilla madaltaa avun pyytämisen kynnystä. 

Ongelmia palvelujen rakentamiselle aiheuttaa usein ratkaisujen määräaikaisuus: esimerkiksi hankkeet, jotka eivät riittävästi kiinnity vakiintuneisiin rakenteisiin vaan jäävät erillisiksi osaksi palvelujärjestelmässä. Hyviä toimintamalleja kokeillaan, mutta pysyvää rahoitusta jatkoon ei ole. Kun hanke päättyy, toiminta lakkaa. Esimerkiksi Koulupsyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat kouluympäristössä on koettu hyvänä ennaltaehkäisevänä toimintamallina, mutta jatkuvan rahoituksen puuttuessa toimintaa ei päästä kehittämään osaksi pysyviä palvelurakenteita. Hankeviidakon haasteena on myös se, miten tieto eri toimintamallikokeiluista leviäisi laajalle.

Kohti helppokulkuisia palvelupolkuja panostamalla ihmisiin ja yhteistyöhön, myös rakenteissa

Miten syrjäytymiskehitykseen päästään puuttumaan tehokkaasti? Vaaditaan hyvää viranomaisten yhteistyötä, lapsen ja nuoren aitoa kuuntelua ja palvelupolkujen rakentamista niin, että palvelut vastaavat asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sovitaan aina seuraava askel valmiiksi, olipa se sitten tapaaminen tai hoitoonohjaus.

Lapsi, nuori ja perhe ei ole vain asiakas, potilas, oppilas tai kuntoutuja. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti niin, että yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne lisääntyy. Palvelupolkujen rakentamisen lähtökohtana pitäisi olla ihmisen ja tämän lähipiirin omien voimavarojen hyödyntäminen niin, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan. Ideaalitilanteessa palveluissa löydetään ja vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka kannattelevat elämänlaadun paranemista kauaskantoisesti. Palvelujen perustaa ja rakenteita pitäisi siis muuttaa niin, että päästään siirtymään kustannusajattelusta laadun ja tulosten tavoitteluun – kääntämällä katse lasten, nuorten ja perheiden silmiin.

Pitkällä aikavälillä mahdollisimman laadukkailla palveluilla saavutetaan myös yhteiskunnallisia säästöjä, kun syrjäytymiseen päästään paremmin puuttumaan jo alkuvaiheissa, lapsia ja nuoria arjessa lähellä olevien toimijoiden yhteistyöllä ja tuella. Syrjäytymisen hintalappu on pahimmillaan miljoonaluokkaa, inhimillisestä tragediasta puhumattakaan. Ehkäisevän työn ja hyvinvointia edistävän työn palveluihin kannattaa ja pitää panostaa.

Heli Heimala
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kati Myyryläinen
Suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Harri Korjus
Harjoittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Hyvä lukija, tiesitkö mistä on kyse, kun puhutaan päiväkotien suhdeluvuista? Aihe on päivänpolttava jälleen, kun aluehallintovirastot toteuttavat varhaiskasvatuksen valvontaohjelmaansa kevään aikana ja lähettävät selvityspyyntöjä kuntiin. Valvontaohjelmalla selvitetään, kuinka paljon päiväkodin ryhmissä on lapsia ja kuinka paljon päiväkodissa on lastenhoitajia ja opettajia. 

Varhaiskasvatuksessa tarkastellaan lasten määrää suhteessa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olevien henkilöiden määrään. Suhdeluvun lisäksi varhaiskasvatuslaissa säädetään ryhmäkoosta. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä 12–21 lasta, riippuen lapsen iästä. Tällöin ryhmässä tarvitaan kolme työntekijää. Ryhmässä voi olla ”kirjoilla” enemmänkin lapsia, mutta he eivät voi kuitenkaan olla paikalla samaan aikaan. Joskus lasten varhaiskasvatuksen tarve on osaviikkoista ja osapäiväistä, jolloin samaa paikkaa voi käyttää useampi lapsi. Lasten määrä voi päiväkodissa ylittyä tilapäisesti ja satunnaisesti esimerkiksi vanhempien työvuorojen muuttumisen takia. Suhdelukua ei saa kuitenkaan ylittää jatkuvasti ja toistuvasti, eikä se voi kestää koko toimintapäivän ajan. 

Päiväkodilla on mahdollisuus suunnitella käytettävissä olevia resurssejaan ottaen huomioon etukäteen tiedossaan olevat lasten läsnä- ja poissaolot ja myönnetyn paikan tosiasiallinen käyttö. Jos päiväkodissa näyttää toistuvasti olevan tiettyyn kellonaikaan tilanteita, joissa henkilökuntaa on lapsimäärään nähden liian vähän, tulee tilanne korjata työvuorosuunnittelulla. Joskus se voi vaatia myös lisähenkilöstön palkkaamista päiväkotiin.

Valvonnassa hyviä tuloksia viime vuodelta

Vuonna 2020 Länsi- ja Sisä-Suomen alueella pyydettiin tieto lasten lukumääristä päiväkodeittain viikoilta 6–7 ja 40–41. Tiedot kerättiin 76 kunnasta ja 723 päiväkodista. Päiväkodeissa lasten määrä suhteessa työntekijöiden määrään oli ilmoitettujen tietojen mukaan lainmukainen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ja suhdeluku ylittyi 22 toimintapäivänä.* 

Valvonnan tuloksena saatu tieto päiväkotien todellisista lapsimääristä saattaa olla hämmentävä, koska mediassa on ollut paljon kirjoituksia liian suurista lapsiryhmistä ja henkilöstön runsaista poissaoloista. Valvonnassa ilmeni, että varsinkin pienemmissä kunnissa on päiväkodeissa jopa väljyyttä ja henkilöstöresurssia runsaasti lapsimääriin nähden. Valvonnan perusteella voidaan myös todeta, että kunnat palkkaavat päiväkodin henkilöstön poissaolojen ajaksi sijaisia. Jos näin ei tapahtuisi, olisi ylityksiä huomattavasti enemmän. 

On totta, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on isoja haasteita henkilöstön rekrytoinnissa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että pääosin kunnat kuitenkin järjestävät varhaiskasvatusta lakia noudattaen.

Aluehallintoviraston valvontaohjelman tulokset ovat saaneet aikaan paljon keskustelua. On myös epäilty, että aluehallintovirastolle on annettu väärää tai jopa harhauttavaa tietoa päiväkotien tilanteesta. Varhaiskasvatuksesta vastaava viranhaltija on lain mukaan velvollinen antamaan oikeaa tietoa valvontaviranomaiselle. Yhdessäkään selvityksessä ei ole ilmennyt, että viranhaltija olisi antanut väärää tietoa tai harhauttanut aluehallintovirastoa. Varhaiskasvatuksen valvonta perustuu vahvasti luottamukseen ja kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Epäily valvonnan tuloksista aiheuttaa turhaa huolta päiväkotien turvallisuudesta puhumattakaan varhaiskasvatusalalle aiheutuvasta mainehaitasta.

Varhaiskasvatuslaissa suhdeluku määritellään päiväkohtaisena ja päiväkotikohtaisena. Sitä ei tarkastella päivän jokaisena tuntina kaikissa päiväkodin eri ryhmissä. On tärkeää pitää mielessä, että aluehallintoviraston tehtävä on valvoa, että lakia noudatetaan juuri niin kuin se on kirjoitettu. Huoli päiväkotien suhdelukujen ja mitoituksen toimimattomuudesta päiväkodin arjessa ei ole aiheeton, mutta se olisi korjattavissa lakimuutoksilla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Marja-Liisa Keski-Rauska, johtaja, opetus- ja kulttuuritoimi
Mirja Kivikangas, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja
Taru Terho, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja

*Korjaus 30.3.2021 klo 11.00: Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ei 3858. Tekstissä aiemmin ollut pienempi luku koski vain osaa vuodesta 2020.

Alkuvuosi 2020 aloitettiin kirjastoissa positiivisin mielin.  Vuosi 2019 oli osoittanut, että lukuinnostus oli vilkastunut ja e-kirjojen käytön lisääntynyt huimasti. Kirjastoissa riitti kävijöitä ja aineistot liikkuivat. Sitten korona levisi Suomeen ja tuli äkkipysäys.

Maaliskuussa kirjastot suljettiin valtioneuvoston päätöksellä. Joissakin kunnissa kirjaston henkilökunta sijoitettiin muihin tehtäviin tai lomautettiin. Valtaosa kirjastojen ammattilaisista alkoi kuitenkin tuottaa entistä enemmän sisältöjä verkkoon. Kirjastojen henkilökunta järjesti mm. satutunteja, lukupiirejä ja erilaisia tapahtumia verkossa. E-aineistoja markkinoitiin aktiivisesti mikä näkyikin aineistojen käytön merkittävänä kasvuna. 

Vaikka kirjastot lisäsivät panostusta e-aineistojen saatavuuteen, kysyntään ei kyetty täysin vastaamaan.  Fyysisen aineiston korvaaminen e-aineistolla on taloudellisesti mahdotonta, eikä isoa osaa aineistosta ole kirjastoille edes saatavilla sähköisessä muodossa. Kirjastojen sulkeminen paljastikin monia puutteita ja kehityskohteita kirjastojen aineiston ja sisältöjen tarjonnassa. Nyt on selkeästi tarve valtakunnalliselle e-kirjastolle. Kirjastoja avattiin rajoitetusti toukokuun lopulla ja lisää palveluja otettiin käyttöön kesäkuun alussa. Hetken saimme elää normaalia elämää. Nyt olemme taas koronakurimuksessa mutta kirjastot on voitu pitää auki, joskin palveluja on jouduttu hiukan rajaamaan.

Asiakkaille tehdyistä kyselyistä olemme saaneet tietoa kirjastopalvelujen vaikuttavuudesta ja merkityksestä. Kyselyt osoittavat, että kirjastojen sulkemisella oli todella suuri vaikutus ihmisten elämään. Suurin vaikutus sulkemisella oli lukemisharrastukseen. Ongelmaksi ei koettu pelkästään stoppia kirjojen lainaamisessa, vaan vastauksissa korostui myös kirjastohenkilöstön ammattitaidon merkitys aineiston valinnassa.

Kirjastotilojen sulkeminen vaikutti myös opiskelun, tutkimuksen ja työnteon mahdollisuuksiin sekä vähensi sosiaalisia kontakteja. Vaikka kirjaston merkitys on suuri yksilötasolla, vastauksista käy ilmi, että sulkeminen vähensi koko kaupungin tai kuntakeskuksen kiinnostavuutta ja merkittävyyttä. Kirjasto on kaikille avoin ja ilmainen tila, jonka sulkeminen vaikutti niin sosiaalisiin kontakteihin kuin työnteon ja opiskelun mahdollisuuksiin. Opiskelijoille, tutkijoille ja monille tietotyöläisille kirjasto on tärkeä myös ympäristönä, jossa tarvittavat lähteet ja muut kirjallisuus ovat helposti saatavilla. Asiakkaat valittivat, että kirjaston sulkeminen vaikeutti tai teki jopa mahdottomaksi heidän työnsä tai opintonsa.

Monet kokivat kirjastojen sulkuajan laskeneen yleistä elämänlaatua, kun päivittäinen tai viikottainen kirjastokäynnin rutiini rikkoutui.

Anneli Ketonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Helmikuun lopussa voimaan tulleen tartuntatautilain toimeenpano aloitettiin viivytyksettä. Etelä-Suomen avi rajoitti yleisölle avoimien tilojen käyttöä uuden lain 58d pykälän nojalla, ja sittemmin 58g pykälän nojalla. Päätöksen tultua julki ministeriö totesi avin päätöksen lain alkuperäisen tarkoituksen vastaiseksi. Avi totesi tehneensä päätöksen sen pohjalta, mitä lakiin on kirjoitettu.

Jo 1980 luvun alussa virkakielikomitea kiinnitti huomiota säädöskieleen. Tuolloin esitettiin, että lakitekstit on kirjoitettava niin, että kansalaiset pystyvät lukemaan ja ymmärtämään niitä ns. kansakoulupohjalta. Matti Räsäsen (2008) mukaan lakiteksti voi olla ylettömän monitulkintainen, tai siitä ei löydä hakemallakaan lainlaatijan tarkoittamaa merkitystä. Mahdollista on sekin, ettei lakitekstiä ymmärrä järjellisellä tavalla ollenkaan. Ongelma ei siis ole uusi, vaikka se on korona-aikana korostunut – lisäksi vanha tartuntatautilaki soveltuu huonosti koronapandemian kaltaiseen epidemiaan.

Jos avin päätös tuntuu epidemian hoidon kannalta epätarkoituksenmukaiselta tai epätäydelliseltä, se johtuu päätöksen taustalla olevista laeista. Kyse on siitä, että avien on tehtävä päätöksensä sen mukaan, miten lakeihin on kirjoitettu. Avin päätökset ovat hallintopäätöksiä, joista voi valittaa hallinto-oikeuteen, kuten koronaepidemian aikana on jo tapahtunut. Oikeuskäsittely ei kysy tahtotilaa, vaan arvioi päätöksen lainmukaisuutta - oikeuslaitos lukee ja tulkitsee lakia niin kuin se on kirjoitettu. Avi lain toimeenpanijana ei voi lain muotoilua korjata, lainsäädännöstä vastaavien viranomaisten täytyy tehdä se. 

Avien, ministeriön ja hallituksen yhteinen tavoite on epidemian saaminen hallintaan. Aveja on arvosteltu toisaalta siitä, että ne toimivat ja rajoittavat liikaa, ja toisaalta haluttomuudesta tehdä koronaepidemian hillitsemiseksi tarvittavia päätöksiä. Avien toiminnan perusta on hyvä yhteistyö ja vuoropuhelu alueidensa kanssa, ja toisaalta kansallinen yhteistyö avien ja muiden viranomaisten kanssa, joilla varmistetaan ajantasainen tilannekuva. Avilaiset ovat tehneet vuoden kovasti töitä melkoisessa paineessa ja ristiriitojenkin keskellä yhteiseksi parhaaksi, ja torjuneet epidemiaa kaikin lainmukaisin keinoin. Avit myös valvovat, että koronatoimet perustuvat lakiin ja toteuttavat oikeusvaltioperiaatetta omassakin toiminnassaan.

Virkakielen asiantuntija Matti Räsänen toteaa kuullensa usein sellaisen perusteen, ettei lakikielen mutkikkuus haittaa mitään, kun juristit joka tapauksessa ymmärtävät, mistä on kyse. Tällä kertaa näyttää siltä, että uusi tartuntatautilaki on kirjoitettu niin mutkikkaaksi, etteivät edes juristit ymmärrä mistä on kyse. Epäselviä säädöksiä ei muuteta lainvastaisella toimeenpanolla, vaan säädöksiä korjaamalla ja selkiyttämällä.

Sami Remes, terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Viite: 
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/hyvaa_virkakielta/hyvaa_virkakielta_-palstan_arkisto_%282002_2014%29/laki_on_niin_kuin_se_luetaan
 

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet järjestivät syksyn 2020 ja sydäntalven 2021 aikana neljä ennakoinnin työpajapäivää yleisille kirjastoille. Päivät järjestettiin yhteistyössä Valtiokonttorin ennakointiasiantuntijoiden kanssa. Motivoinnin ja kirjastojen strategisen suunnittelun kytkentöjen lisäksi ennakointipäivissä tutustuttiin joihinkin yleisimpiin ennakoinnin menetelmiin.

Ennakointi ei ole ensisijaisesti tulevaisuuden kehityskulkuihin varautumista, vaan tulevaisuuden aktiivista tekemistä. Tulevaisuus ei tapahdu meistä irrallaan, vaan olemme keskiössä sen toteuttamisessa. Ympäröivässä yhteiskunnassa voimme havaita monia erilaisia hiljaisia signaaleita, jotka kertovat jotain tulossa olevista, kenties laajemmistakin ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä muutoksista. Heikot signaalit voivat helposti jäädä arkisen havainnointimme ulkopuolelle. Kun herkistimme koulutuksissa aistejamme hiljaisille signaaleille, meitä rohkaistiin tarttumaan jopa naurettavilta tuntuviin huomioihin ympäristöstämme – niiden epätodennäköisyydestä voi syntyä odottamattomia muutosvoimia.

Uusien toimintatapojen tai kokeilujen kenttä saattaa näkyä usein myös taiteilijoiden, tutkijoiden tai aktivistien omaisuutena, ja siksi meille voi olla vaikea tunnistaa tällaisia muutossignaaleja. Voimistuessaan ja yleistyessään näistä maan hiljaisista voi kuitenkin syntyä laajoja trendejä, kun toiminnan tai asenteiden omaksujien määrä kasvaa kriittisen massan yli. Tällöin hiljaiset signaalit muuttuvat trendeiksi. Kun trendeistä tulee globaaleja, yhteiskuntien ja muiden systeemien toimintaa muokkaavia prosesseja, ne muuttuvat megatrendeiksi. Esimerkiksi tulevaisuustalo Sitran (2020) listauksessa on tunnistettu viisi megatrendiä:

• ekologisella jälleenrakennuksella on kiire
• väestö ikääntyy ja monimuotoistuu
• verkostomainen valta voimistuu
• teknologia sulautuu kaikkeen
• talousjärjestelmä etsii suuntaansa

Menetelmiä ja moniäänisyyttä

Menetelmien ja toiminnan näkökulmasta ennakointi voidaan ymmärtää tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamiseksi, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kartoittamiseksi ja niihin liittyvien toimenpiteiden tutkimiseksi. Dufva ja Ahlqvist (2015) käyttävät tulevaisuustyön ja päätöksenteon kytkeytymiseen silmukkamallia. Toimintaympäristöä seurataan, jotta sitä voidaan analysoida, minkä pohjalta voidaan käydä keskustelua, joka johtaa (parhaimmillaan) toimenpiteisiin. Tämän jälkeen palataan uudelleen seurantavaiheeseen, jotta toimenpiteiden tulokset saadaan esiin.

Tutustuimme työpajoissamme muutamiin ennalta valittuihin ennakointimenetelmiin. Käytimme mm. tulevaisuuspyörää, tulevaisuustaulukkoa (ACTVOD), PESTEC-toimintaympäristökartoitusta, skenaariomatriiseja sekä tulevaisuuden muistelua. Erilaiset menetelmät soveltuvat ennakoinnin eri vaiheisiin, ja yksillä on mahdollisuus päästä syvemmälle tulevaisuusajatteluun kuin toisilla. Tavoitteenamme oli rohkaista osallistujia ottamaan erilaisia malleja omaan käyttöönsä, ja hyödyntämään koulutuksissa esiin tuotuja ajatuksia omien organisaatioidensa puitteissa. Koko päivän kestäneet tai kahteen aamupäivään jaetut työpajamme toimivat pintaraapaisuna ennakointiin myös kestonsa puolesta. Yhteinen huomiomme oli, että havainnoinnille, menetelmätyölle ja teoreettisiin taustoihin tutustumiseen on varattava riittävästi – mutta ei liikaa – aikaa. Käytännön ennakointitoteutukset ovatkin kontekstiherkkiä, ajasta, paikasta ja tavoitteiden asetannasta riippuvia.

Kun ennakointia viedään osaksi organisaation toimintaa, yhdessä havainnointi ja seuraaminen on keskeistä, jotta ennakoinnista tulee moniäänistä. Moniäänisyydellä ei tarkoiteta tässä ennakointiin osallistuvien henkilökohtaisia muuttujia. Pikemminkin se on heidän taustoistaan ja kokemuksestaan kumpuavia erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja asioihin ja ilmiöihin. Dialogin käyminen on pohjimmiltaan havainnointivaiheessa esiin tulleiden asioiden merkityksellistämistä. Dialogin syntymisessä on tärkeää antaa tilaa uusille, valtavirrasta poikkeaville ajatuksille. Keskustelun avautumiselle on oleellista, että tulevaisuudet ymmärretään monikossa – ei ole yhtä polkua tai yhtä tulevaisuutta, vaan eri vaihtoehtoja voidaan tehdä rinnakkaisina ja samanaikaisina.

Tärkeä laadukkaan ennakointiprosessin osa on osallistujien ajattelun näkyväksi tekeminen. Siksi kannattaa pohtia tarkasti etukäteen, miten ennakointityötä visualisoidaan ja tallennetaan jatkokäyttöä varten. Kun ennakoinnissa ja menetelmissä päästään tutkittavan ilmiön tai asian analysointiin ja purkamiseen, on hyvä muistaa fokus ja tarkoituksenmukainen aiheen rajaus. Liian leveällä pensselillä maalatessa tulevaisuuskuvaan saattaa jäädä liian vähän paikkoja ajatukselle kiinnittyä. Toisaalta pienimmällä detaljitasolla kokonaiskuva häviää. Kuten niin monessa muussakin toiminnassa, ennakoinnissakin harjoittelu tekee osaajan. Ennakoimme avien kirjastotoimen olevan omalta osaltaan tukemassa kirjastojen ennakointityötä myös tulevaisuudessa.

Lähteet

Dufva, M. & Ahlqvist, T. (2015). Miten edistää hallituksen ja eduskunnan välistä tulevaisuusdialogia? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2015. Valtioneuvoston kanslia. Saatavilla https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79546/miten%20edist%c3%a4%c3%a4%20hallituksen%20ja%20eduskunnan.pdf.

Sitra (2020). Megatrendit 2020. Saatavilla https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/#megatrendit-2020.

Virolainen, L. & Järvinen, K. (2020). Ennakointia kirjastotoimialalla. Koulutusmateriaali.

Jatkolukemista ennakointiin

https://www.ennakointi2020.fi/
https://tulevaisuus.fi/
https://www.sitra.fi/teemat/ennakointi/

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI 

Kirjastopalvelujen monipuolistuminen ja muuttuminen vaatii, että kirjastotilat myös elävät muutoksessa mukana. Kirjastolaki määrittelee kirjastoille uusia tehtäviä, joihin kirjaston tilojenkin olisi taivuttava. Tilojen käyttöön vaikuttavat myös uudet aineisto- ja palvelumuodot. Kaikki nämä on otettava huomioon kirjastotiloja kehitettäessä tai uusia tiloja suunniteltaessa.

Viime vuosina on ollut nähtävissä erityisesti omatoimikirjastopalvelujen voimakas lisääntyminen. Osaltaan se on sysännyt liikkeelle uusia kirjastotilojen kehittämistarpeita. Osaltaan taas vanhojen tilojen sisäilmaongelmat ajavat kirjastoja uusiin tiloihin tai ainakin suuriin remonttitarpeisiin. Peruspalveluarvioinnin mukaan 40 % kunnista aikoo lähimmän viiden vuoden aikana peruskorjata kirjastotiloja tai rakentaa uuden kirjastorakennuksen. Yhä useammassa tapauksessa kirjasto sijoittuu rakennukseen, joka palvelee monia muitakin toimijoita.

Parhaimmassa tapauksessa kirjasto voi toimia tasavertaisena muiden toimijoiden kanssa yhteiskäyttötiloissa tai ainakin saman katon alla monen muun toimijan kanssa. Huonoimmassa tapauksessa kirjasto on sysätty liian pieniin tiloihin ja monitoimitilojen käyttö toimii enemmän muiden toimijoiden ehdoilla. Kauheimpana vaihtoehtona on se, että kirjastoa ei oteta edes mukaan uusien tilojen suunnitteluun. Tuo kauhuskenaario ei ehkä ole ihan todellisuutta, mutta pelkoja sen suhteen kirjastoissa silti on. Uusia monitoimitiloja suunniteltaessa kuntien heikkenevä talous ja vahvempi koulutoimi sanelevat paljon. Kiltit kirjastolaiset ohitetaan helposti ja uuden kirjastotilan suunnittelussa mennään minimitasolla sieltä missä aita on matalin. Joissakin kunnissa kirjastojen todellinen vaihtoehto on suostua tilojen osalta minimiin, jos sillä vältytään kirjaston lakkauttamiselta. Onhan kunnassa kuitenkin oltava edes yksi kirjasto, vaikka vaatimatonkin.

Saman katon alle sijoittuvat palvelut voidaan nähdä monessa suhteessa myös positiivisena asiana. Tärkeää on, että kirjasto on jo alusta alkaen mukana tilojen suunnittelussa. Tällöin kaikki osapuolet hyötyvät ja eri toimintojen yhteensovittaminen on mahdollista ilman, että joku kokee kärsivänsä. Valtakunnallisessa peruspalvelujen arvioinnissa useat kyselyyn vastanneet näkevät yhteisten tilojen tuovan synergiaetuja kaikille. Muunneltavat kirjastotilat ovat sekä kirjaston itsensä kannalta että muidenkin tiloissa toimivien kannalta oikeasti hyvä asia. Toimintaa voidaan suunnitella aidosti yhteistyössä ja hyödyntää eri tiloja puolin ja toisin. Eikä aina niin, että muut tulevat kirjastoon, vaan kirjastokin voi levittäytyä muiden tiloihin, vaikkapa jonkin tapahtuman muodossa.

Otsikon monipalvelupuuhamaa viittaa siihen, että kirjastot ovat tulleet ulos perinteisestä roolistaan ja laajentaneet palvelujaan ja aineistojaan hyvinkin erikoisiin ulottuvuuksiin. Kirjastoissa tehdään muutakin kuin luetaan ja opiskellaan. Kirjastossa voidaan vaikkapa 3D-tulostella ja kirjastosta voidaan lainata vaikkapa lumikenkiä. Yksin kirjasto ei kaikkea ole saanut aikaan. Usein on tarvittu yhteistyökumppaneita. Ja usein on tarvittu uusia tiloja. Näissä kirjastojen joustavuus ja monipuolisuus korostuu. Kun suunta näyttää yhä enemmän olevan yhteiskäyttötiloihin ja monipalvelukeskuksiin, niin kirjastojen kannattaa olla siinä kehityksessä mukana. Kirjastojen tehtävä on muutakin kuin lukemisen edistämistä. Kuten Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) sanoo, kirjasto myös edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Ja siinä on kirjastojen mahdollisuus yhteiskäyttötilojen suunnittelussa.

Vuoden 2019 peruspalvelujen arvioinnissa kirjastotilojen osalta yhtenä toimenpide-ehdotuksena esitetään: ”Kunnat jatkavat yhteisten tilojen käyttöönottoa ja toimialat ylittävää yhteistyötä. Kirjastojen pitää olla alusta lähtien suunnittelemassa sekä yhteisiä tiloja että toimintaa, jotta kirjasto voi kirjastolain mukaisesti ottaa huomioon kirjastotilan erilaiset käyttäjäryhmät ja kirjastotoiminnan muutokset.” Tämä kun toteutuu, niin kirjastot voivat katsoa uusin silmin tulevaisuuteen. Ja vielä niitä neliöitäkin tarvitaan kirjastoissa.

Vesa Sarajärvi
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Lapin AVI

Maahan tulevien matkustajien koronatestaus on herättänyt runsaasti keskustelua viime aikoina. Toimivaltamme, kuten muidenkin viranomaisten valtuudet koronapandemian torjunnassa, on määritelty tartuntatautilaissa. Nyrkkisääntönä voi kiteyttää, että kunnat ja kuntayhtymät ovat torjuntatyössä operatiivisia toimijoita. Aluehallintoviraston toiminta keskittyy kuntien työn ohjaukseen ja valvontaan, minkä lisäksi voimme tehdä joitakin hallinnollisia päätöksiä. Tässä kirjoituksessa avaamme aluehallintoviraston toimivaltaa koronatestien järjestämisessä ja testeihin määräämisessä.  

Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueillaan, myös rajanylityspisteillä. Aluehallintovirasto voi tartuntatautilain perusteella määrätä kunnan järjestämään terveystarkastuksen esimerkiksi tietyssä kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskelleille ihmisille. Käytännössä näin voitaisiin toimia esimerkiksi silloin, jos kunta ei järjestä testausta, joka olisi tarpeen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Lain mukaan aluehallintovirasto voi päättää, että terveystarkastukseen osallistuminen on henkilölle pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Päätöstä edeltäisi vapaaehtoisen terveystarkastuksen tarjoaminen. Tarkastuksen osana voitaisiin ottaa välttämättömiä näytteitä, kuten koronatesti. Aluehallintovirasto ei ole tehnyt tällaisia päätöksiä toimialueellaan, ei myöskään rajanylityspaikoissa.

Nykyisen tartuntatautilain mukaan aluehallintovirasto ei voi tehdä ihmisjoukkoa, esimerkiksi kaikkia tietystä maasta tai tietyllä kulkuvälineellä tulevia matkustajia, saati kaikkia rajanylityspaikoille ulkomailta tulevia henkilöitä koskevaa ns. massapäätöstä testiin osallistumisen pakollisuudesta. Päätös pitäisi tehdä jokaisesta testattavasta henkilöstä erikseen.

Tasapuolisuus ja yhdenvertainen kohtelu täytyisi huomioida päätöksiä tehdessä: emme voisi tehdä päätöksiä vain yhtenä iltana tietystä maasta saapuville, vaan kaikkia matkustajia tulee kohdella samoin perustein.

Aluehallintovirastojen asiantuntijat vastaavat tartuntatautien torjunnan yhteensovittamisesta ja terveydenhuollon valvonnasta alueellaan muiden työtehtäviensä ohella. Koska rajanylityspisteitä on lukuisia ja maahantulijoita on pisteissä viikon jokaisena päivänä ja lähes kaikkina vuorokaudenaikoina, virastojen resurssit eivät mitenkään riittäisi siihen, että jokaiselle testistä kieltäytyjälle voitaisiin tehdä yksilölliseen harkintaan perustuva päätös.

Koronatestiin osallistumisen lähtökohtana on vapaaehtoisuus

Tartuntatautilain peruslähtökohta terveystarkastuksiin osallistumisessa on vapaaehtoisuus. Lakia laadittaessa ei ehkä ensisijaisesti ole ajateltu tilannetta, jossa nyt elämme, eli globaalia pitkään jatkuvaa pandemiaa, vaan pikemmin pistemäistä ja paikallisin täsmätoimin tehokkaasti torjuttavaa tartuntataudin esiintymää. Lain valmisteluasiakirjassa (hallituksen esityksen perusteluissa) todetaan, että ”tavallisin syy kohdennettuihin terveystarkastuksiin on tartuttavan tuberkuloositapauksen kanssa samoissa tiloissa työssä, koulutuksessa, päivähoidossa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelu. Altistuneet henkilöt ovat yleensä oman terveytensä vuoksi halukkaita tutkimuksiin.”

Suomalaisen oikeusjärjestelmän keskeistä perustaa on perusoikeuksien kunnioittaminen: ihmisen perusoikeuksia tulee rajoittaa mahdollisimman vähän, ja rajoitusten täytyy olla välttämättömiä, tarkkarajaisia ja perusteltuja. Pakottaminen koronatestiin puuttuisi henkilön oikeuteen fyysiseen koskemattomuuteen. Koska testin ottaminen ei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan kokonaan poistaisi karanteenin tarvetta maahan saavuttaessa, on myös pohdittava, milloin pakollista koronatestiä voitaisiin todella pitää välttämättömänä.

Kunnan tai kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille. Päätöksiä karanteenista on tehty erityisesti tartuntaketjujen yhteydessä todetuissa altistumisissa. Aluehallintoviraston toimivallassa ei ole velvoittaa paikallisia kuntien viranomaisia antamaan karanteenimääräystä henkilöille esimerkiksi lentokentillä ja satamissa. Karanteenipäätös perustuu kunnan tai kuntayhtymän tartuntatautilääkärin lääketieteelliseen asiantuntija-arvioon. Yhteistyötä kuntien ja muiden viranomaisten kanssa toki teemme torjuntatyössä monin tavoin.

Tartuntatautilain muutoksista uusia työkaluja taudin torjuntaan myös rajoilla?

Ennakkoon on uutisoitu paljon tartuntatautilain uudistuksista. Maahantulon rajoituksia yritettiin sorvata lakiin jo syksyllä, mutta muutosehdotukset kariutuivat. Nyt uutta lakiesitystä valmistellaan kiireisesti, ja julkisuudessa on pohdittu lakiin mahdollisuutta määrätä maahantulijoita pakollisiin koronatesteihin tekemällä isompia matkustajajoukkoja koskevia massapäätöksiä. Toimivalta olisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan menossa kunnille tai kuntayhtymille.

Asia ei kuitenkaan ole edelleenkään aivan ongelmaton: millä oikeudellisilla perusteilla laajoja ihmisjoukkoja voidaan määrätä osallistumaan koronatesteihin? Tätä joutuvat lainlaatijat perusteellisesti pohtimaan myös perusoikeuksien näkökulmasta, vaikka kattavien koronatestausten tarkoitus ja tavoite onkin hyvä.

KIRJOITTAJAT
Laura Blåfield, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Pasi Eskola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Sari Kemppainen, Lapin aluehallintovirasto
Laura Nikunen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Sami Remes, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoittajat toimivat tartuntataudeista vastaavina aluehallintoylilääkäreinä.

Lisäys 8.2.2021:

Rajalla tapahtuvaa testausta ja sen tarkoituksenmukaisuutta käsitellään myös 5.2. julkaistussa tiedotteessamme "Koronatestaus rajanylityspaikoilla: Matkustajien vastuullinen toiminta on keskeistä taudin torjunnassa".

Blogikirjoituksessa ja tiedotteessa käsitellään erityisesti tartuntatautilain pykäliä 15 ja 16, mutta myös tartuntatautilakia kokonaisuutena (Tartuntatautilaki 1227/2016).

Kuluttajasaatavien osalta on perintälaissa vuodesta 2005 säädetty perintäkuluille enimmäismäärät. Kuluttajasaatavia ovat kuluttajien velat, jotka yleensä perustuvat tavaran tai palvelun hankintaan tai kulutusluottoon. Laissa säädetyt enimmäiskulut ovat perintäalan toimijoiden näkökulmasta selkeä ratkaisu. Enimmäiskulujen noudattamista on myös aluehallintoviraston (avin) helppo valvoa. Avi antaa hallinnollista ohjausta perintälain mukaiseen menettelyyn. Tarvittaessa se voi antaa perintätoimistolle varoituksen tai määrätä väliaikaisen toimintakiellon. Järeimpänä keinona vakavissa rikkomistapauksissa avi voi poistaa perintätoimiston rekisteristään, jolloin toimisto ei saa harjoittaa vapaaehtoista perintää.

Kun velallisena on yritys, ei perintälaissa ole ollut yksityiskohtaisia säännöksiä perintäkulujen enimmäismäärästä. Sen sijaan perintäkulujen tulee olla yleissääntelyn perusteella kohtuullisia ja tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneita. Lakitekstin maininnat kohtuullisuudesta tai hyvän tavan mukaisuudesta jättävät soveltajalleen harkinnanvaraa. Toisaalta avoin sääntely voi hidastaa tehokasta puuttumista lainvastaisuuksiin, kun perintäkulujen kohtuullisuuden arviointi on tapauskohtaista ja arviossa on huomioitava yksittäistapausten erityispiirteet. Lisäksi, kun avin pakkokeinopäätöksistä voi valittaa, saattaa lopullinen ratkaisu viivästyä vuosia.

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuus onkin varsin usein ollut avin arvioitavana. Yksi yleisimmistä väitteistä viime vuosina aville tehdyissä ilmoituksissa on ollut yritysperinnän perintäkulujen kohtuuttomuus. Valtaosassa päätöksiä, jotka liittyvät yritysperinnän kuluihin, avi on kiinnittänyt perintätoimiston huomiota perintälain vaatimukseen perintäkulujen kohtuullisuudesta. Useissa tapauksissa avi on antanut varoituksen kohtuuttomista perintäkuluista. Avi on joutunut kussakin asiassa arvioimaan, onko kohtuullisuusvaatimuksesta poikettu ja ovatko tehdyt perintätoimenpiteet olleet tarpeellisia. Arvioinnissa on käytetty kokonaisharkintaa ja huomioitu tehdyt perintätoimenpiteen sekä saatavan pääoma. Kun kyse on avoimesta sääntelystä ja tapauskohtaisesta arvioinnista, on järeämpien hallinnollisten seuraamusten käyttämisen kynnys verrattain korkea. Avin on myös otettava huomioon hallinnon oikeusperiaatteiden mukainen suhteellisuusvaatimus, kun avi päättää valvottaviinsa kohdistettavista pakkokeinoista.

Yksityiskohtaisempi perintäkuluihin liittyvä sääntely turvaisi velallisten yhdenvertaista asemaa: Velallisyritys ei voi valita, mikä perintätoimisto saa toimeksiannon periä maksamatta jäänyttä laskua. Velallinen ei voi myöskään valita, kuinka suuria kuluja häneltä perinnästä vaaditaan. Velallisella on mahdollisuus riitauttaa se osuus perintäkuluista, jonka hän katsoo kohtuuttomaksi. Tällöin velallinen joutuu kantamaan riskin siitä, että viimekädessä yleinen tuomioistuin arvioi, mikä on velallisen korvausvelvollisuus perintätoimeksiannon hoitamisesta aiheutuneista kuluista. Tuomioistuimen ratkaisu voi poiketa myös avin valvontakäytännössä muodostamasta kannasta siihen, millainen kulu on yleensä kohtuullinen. Myös toimeksiantajana oleva velkoja hyötyisi siitä, että saatavaa perintään siirtäessään voisi luottaa siihen, että maksuvaikeuksiin joutunut liikekumppani tai asiakasyritys ei joudu pulittamaan kohtuuttomia kuluja perinnästä. Lopulta perinnän kulut voivat jäädä velkojan maksettavaksi, jos niitä ei saada perittyä velalliselta.

Yksityiskohtaisempi sääntely antaisi aville mahdollisuuden puuttua valvonnassaan tehokkaammin lainvastaiseen toimintaan. Yksityiskohtaisempaa enimmäismääräsääntelyä avi pääseekin soveltamaan valvonnassaan myös muidenkin kuin kuluttajasaatavien osalta, kun juuri vuodenvaihteessa tuli voimaan väliaikainen perintälain muutos, jossa on määritelty katto myös yrityssaatavien perintäkuluille.  Väliaikaisen sääntelyn tavoitteena on helpottaa koronavirus-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten tilannetta, jota osaltaan pahentavat perintäkulut, jotka liittyvät laskujen ja velkojen maksun viivästymiseen. Marinin hallitusohjelman kirjauksen mukaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen määrälle säädetään euromääräiset ylärajat. Avi valvojana pitää ensisijaisen tärkeänä, että pysyvän lakimuutoksen toteuttamiseksi ryhdytään lainsäädäntötoimiin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että rekisteröidyn perintätoimiston toiminta perinnässä on lain ja hyvän perintätavan mukaista. Perintätoiminnalla tarkoitetaan erääntyneiden saatavien perintää. Avi ei valvo oikeudellista eli tuomioistuimessa ja ulosotossa tapahtuvaa perintää eikä esimerkiksi konsernin sisäistä perintää. Päätöksillään avi ohjaa perintäalan menettelyjä ja ilmaisee näkemyksensä lain soveltamisesta sekä hyvän perintätavan tulkinnasta ja sisällöstä. Perintätoimistot seuraavat avin tekemiä päätöksiä ja ne on otettu huomioon perintätoiminnassa. Velallisen ja perintätoimiston väliseen riita-asiaan avi ei kuitenkaan voi puuttua. Avi ei voi esimerkiksi alentaa perintäkuluja tai määrätä sitä, tuleeko velallisen maksaa velka.

Lisää tietoa avin valvonnasta ja vastauksia kysymyksiin, joita velalliset ovat usein esittäneet, löytyy avin sivuilta sekä henkilöasiakkaille että yrityksille.

Saatavien perinnästä annetun lain väliaikainen muuttaminen (oikeusministeriö)
https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM060:00/2020

Laki saatavien perinnästä (Finlex)
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990513

Seela Saraniva

Koronan vauhdittamana lähes 60 % suomalaisista otti läppärinsä ja siirtyi etätöihin. Suomessa oli viime keväänä Euroopan innokkaimmat etätyöntekijät (yle.fi).

Maaseutubarometri 2020 kertoo, että 60 % suomalaisista pitää maaseutua hyvänä paikkana elää Suomen kaupungistumisaste on 72 prosenttia, mutta kaupunkilaiseksi itsensä tuntee vain 40 prosenttia suomalaisista. Yli kolmasosa meistä pitää itseään sekä kaupunkilaisena että maalaisena. Täysin maalaiseksi itsensä kokee joka viides.

Myönteiset asenteet etätyöhön ja maaseutuun yhdistettynä mökkikaupan kasvuun ovat hyviä uutisia kirkonkylien kirjastoille.

Monipaikkaisuus on päivän sana. Vakituinen koti on kaupungissa, mutta vapaa-ajan asunnossa ja paikkakunnalla vietetään yhä enemmän aikaa. Perheen vapaa-ajanvietto ja etätyöskentely samassa mökissä ei kuitenkaan aina onnistu. Ratkaisu ja vaihtoehto löytyy kirkonkylän kirjastosta, jonne etätyöntekijä voi vetäytyä.

Kirjastoa etätyöpaikkana tukee myös tieto siitä, että e-kirjastopalvelut ovat monessa kunnassa yleisimpiä digipalveluja (vm.fi). Kirjastoilla on siis hyvä digimaine ja kirjaston kynnys on ollut perinteisesti matala.

Useilla paikkakunnilla kirjastot ovatkin jo mukana, kun maaseudulla on ryhdytty aktiivisesti markkinoimaan etätyömahdollisuuksia (aisapari.net).

Etätyö on yksi kirjastotilan uusista käyttötavoista kuten aluehallintoviraston arviointiraportissakin kävi ilmi. Siksi kirjastojen pitää tiedottaa entistäkin enemmän niinkin itsestään selvästä palvelusta kuin tilasta.

Kirjaston kannattaa kertoa ainakin seuraavista asioista etätyöntekijöille:

• maksuttomasta, turvallisesta tilasta
• etenkin omatoimipalvelua tarjoavien kirjastojen erinomaisista aukioloajoista
• monipuolisista aineistoista
• laajoista e-lehtikokoelmista, joita ei yleensä ole muualla saatavissa
• kirjaston laitteista
• mahdollisuudesta ottaa lapsi mukaan, jos vaikka sattuisi satutunti tai muu lastentapahtuma samaan aikaan
• asiantuntevan henkilökunnan tietotaidosta

Kirjastoilla ei tarvitse olla henkilökohtaisia työpisteitä etätyöntekijöille. Moni etätyöntekijä on tottunut työskentelemään avokonttorissa tai monitilassa, joissa kuuluu taustaääniä. Toki eduksi tässäkin asiassa on, jos tilat ovat muunneltavissa tilanteen mukaan.

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

Vanhat lääninhallituksen virastotalot jäävät taakse, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnassa muutti uusiin toimitiloihin Keinusaaren Wähäjärvenkadulle lähemmäs rautatieasemaa. Vanhat rakennukset ovat tärkeä osa valtion aluehallinnon historiaa - ja uudet työtilat tarjoavat monikäyttöiset puitteet muuttuvaan tapaan tehdä työtä.

Hämeenlinnassa uusiin tiloihin muutti aluehallintoviraston henkilöstö, joka on noin kymmenen vuotta työskennellyt vuosina 1836 ja 1966 valmistuneissa lääninhallitukselle rakennetuissa rakennuksissa Hämeenlinnan torin laidalla. Ensimmäinen puinen maaherran virkatalo valmistui vuonna 1783. Talo tuhoutui Hämeenlinnan kaupungin tulipalossa 1831. Palaneen puisen talon tilalle valmistui vuonna 1836 arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema empiretyylinen kivirakennus.

Vanha lääninhallituksen talo (Engel-rakennus) jouluvalaistuksessa.

Ns. Engel-rakennus on kulttuurihistoriallisesti yksi Hämeenlinnan arvokkaimmista taloista, ja se on siksi vastikään suojeltu erityislailla. Esimerkiksi vuonna 1863 keisari Aleksanteri II allekirjoitti maaherran virkahuoneessa J. V. Snellmanin esityksestä käskykirjeen suomen kielen saattamisesta yhdenvertaiseksi ruotsin kielen kanssa.

Rakennus jää aluehallintoviraston muuton jälkeen valtion toimitilakumppanin Senaatti-kiinteistöjen omistukseen.

Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema empiretyylinen lääninhallitusrakennus on Hämeenlinnassa edustanut valtionhallintoa jo vuodesta 1836. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto, Finna (CC BY-NC 4.0)

Lääninhallituksen tiloja laajennettiin vuosien myötä. Viimeiseksi vuonna 1966 valmistui toinen virastorakennus, ns. 66-talo, Birger Jaarlin kadun puolelle. Sen suunnittelivat arkkitehdit Jonas Cedercreutz ja Helge Railo.

Vuonna 2010 läänit lakkautettiin, ja niin lääninhallitusten kuin useiden muidenkin virastojen tehtäviä siirrettiin aluehallintovirastoon. Lääninhallituksen vanhat rakennukset Hämeenlinnassa saivat entistä monialaisemman henkilöstön suojiinsa.

Myös Engel-talon sisätilat ovat suurelta osin säilyneet historiallisessa asussaan. Rakennusta on kunnostettu vuosikymmenten mittaan.

Uusista monitiloista joustavuutta työhön

Valtion toimitilastrategian mukaisesti Hämeenlinnassa työskentelevä aluehallintoviraston henkilöstö – noin 120 virkamiestä – siirtyi 18.1.2021 uuteen monitilatoimistoon. Muutto vanhoista historiallisista tiloista on monelle ymmärrettävästi haikeaa. Niitä korvaamaan kuitenkin saatiin nykyaikaisia työnteon tapoja paremmin tukevat upouudet tilat. Tilat ja niiden käytön pelisäännöt on suunniteltu yhdessä henkilöstön kanssa.

Monitiloissa työympäristön voi valita omien tarpeiden mukaan: esimerkiksi ryhmätyöskentelylle ja keskittymistä vaativalle työskentelylle on omat tilansa. Monitilassa työpisteitä ei ole nimetty (joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta), vaan jokainen valitsee kulloiseenkin päivään tai hetkeen parhaiten itselleen sopivan paikan tehdä töitä. Tarkoitus on tarjota kuhunkin tilanteeseen sopivin tila ja kannustaa vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön – tarjoten kuitenkin mahdollisuus vaikkapa täysin hiljaiseen yksilötyöhön silloin kun sellainen on tarpeen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston Hämeenlinnan toimipisteen uusi osoite on Wähäjärvenkatu 6.

Tällä hetkellä suurin osa aluehallintoviraston henkilöstöstä on koronapandemian vuoksi etätöissä. Etätyön lisääntyminen ja uudet työnteon tavat vaikuttavat myös siihen, miten valtionhallinnon työympäristöjä kehitetään tulevaisuudessa. Koronan lisäksi digitalisaatio vähentää fyysisen työpisteen merkitystä. Tarve kohtaamisille ja vuorovaikutukselle yhteisissä tiloissa ei silti ole kadonnut: Hämeenlinnan henkilöstö odottaa uusien tilojen hyödyntämistä innolla.

Uudessa toimitalossa on myös eri virastojen yhteiskäyttöisiä tiloja, kuten henkilöstön taukotila.

Asiakkaiden kannalta on hienoa, että Hämeenlinnassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston löytää jatkossa samasta rakennuksesta muiden virastojen, mm. Verohallinnon ja Digi- ja väestötietoviraston kanssa.

Merja Ekqvist
ylijohtaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

• Lisää tietoa monitilaympäristöstä Senaatti-kiinteistöjen sivuilla

• Hämeen lääninhallituksen vanha päärakennus ja Hämeenlinnan raatihuone suojellaan erityislailla (yle.fi)

• Aluehallintovirastojen yhteystiedot

Kun puhutaan politiikasta, on tärkeää ensin määritellä, mistä puhutaan. Tässä tekstissä politiikkakäsite johdetaan antiikin kreikan sanasta politikos, ”kansalaista koskeva”.

Politikos lienee ollut lainsäätäjän ajatuksissa, kun kirjastolain halutaan edistävän aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sanavapautta. Politikos kurkistaa kirjastoon myös silloin, kun kirjasto edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua ja tarjoaa tiloja kansalaistoimintaan.

Kirjaston tehtävänä on siis kasvattaa kansalaispääomaa*, jota kutsutaan myös sosiaaliseksi pääomaksi.

Kansalaispääomaa syntyy vain, kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Sen vahvistaminen johtaa kansalaisten ja järjestöjen vapaaehtois- ja kehittämistyöhön, jota voidaan kutsua kansalaiskekseliäisyydeksi*. Kansalaiskekseliäisyydellä voidaan ratkaista yhteisiä ongelmia, mutta se edellyttää, että ihmiset luottavat toisiinsa, arvostavat ja kunnioittavat toistensa näkemyksiä ja mielipiteitä. Ihmisillä on oltava tahto ja kyky toimia muiden ihmisten kanssa. Demokratian toimivuus on sidoksissa kansalaiskekseliäisyyteen.

Tästä kaikesta on perimmiltään myös kysymys Sitran hankkeessa Kirjastoista kansanvallan foorumeita.

Kirjastossa ihmiset ovat positiivisella ja mielekkäällä tavalla yhteydessä toisiinsa ja yhteisöönsä. Kirjasto voi saattaa ihmisiä yhteen, ”törmäyttää” asioita ja ideoita. Tähän kirjastolla on kaksi konkreettista työkalua: aineistot ja tilat. Aineisto avartaa ahdasta mieltä, tila antaa mahdollisuuden turvalliselle kasvokkaiselle keskustelulle.

Kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021. Kirjastoilla on ensiluokkainen tilaisuus edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua. Kutsukaa kansalaiset ja päättäjät keskustelemaan yhteisistä asioista kirjaston tiloihin!

Siinä samalla kirjastonjohtaja voi kertoa tuleville kuntapäättäjille kirjaston palveluista, kirjaston kehityshankkeista ja siitä, miten kirjasto parantaa kuntalaisten hyvinvointia ja veronmaksukykyä muutenkin. Jos myöhemmin joudutaan keskustelemaan ikävistä asioista, niin positiivinen keskusteluyhteys on luotu ja luottamus yhdessä tekemiseen syntynyt. Kirjastolle ja kuntapäättäjille on kertynyt yhteistä sosiaalista pääomaa, jota voidaan hyödyntää myös kriisitilanteessa.

*Kansalaispääomasta ja kansalaiskekseliäisyydestä voi lukea lisää mm. Laura Ahvan pro gradusta Kohti keskustelevaa journalismia: kansalaisjournalismin kokeilua, kritiikkiä ja arviointia (2003). Termejä on alun perin esitelty mm. yhdysvaltalaisten sosiologien Carmen Siriannin ja Lewis Friedlandin teoksessa Civic Innovation in America: Community Empowerment, Public Policy and the Movement for Civic Renewal (2001).

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

https://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilat

Kristiina Kontiainen, kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Kulttuuri- ja urheilutapahtumien järjestäjät ovat julkisuudessa ihmetelleet, miksi aluehallintovirasto kieltää yleisötapahtumat (kuten teatteriesitykset ja urheilukilpailut), mutta samaan aikaan yökerhoissa meno jatkuu ja esimerkiksi kauppojen ja markettien alennusmyynneissä on nähty valtavia ruuhkia. Selvitämme tässä kirjoituksessa viranomaisen toimivaltaa erilaisten kokoontumisten rajoittamisessa.

Tartuntatautien torjuntatyötä sääntelee tartuntatautilaki. Tartuntatautilaissa viranomaisten toimivalta on jaettu siten, että tartuntatautien torjunnan valtakunnallinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Tartuntatautien torjunnan kansallinen asiantuntijalaitos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tukee asiantuntemuksellaan ministeriötä ja aluehallintovirastoja. Aluehallintovirastot puolestaan sovittavat yhteen ja valvovat tartuntatautien torjuntaa alueellaan. Tartuntatautilain mukaisesti aluehallintovirastojen on huomioitava ministeriön ja THL:n ohjaus omia alueellisia päätöksiä tehdessään, kuten ne ovat tehneetkin.

Yleisötilaisuuksien rajoittamisesta säädetään tartuntatautilain pykälässä 58. Pykälän perusteella kunta voi laissa esitettyjen edellytysten täyttyessä kieltää yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien järjestämisen korkeintaan kuukauden ajaksi omalla alueellaan. Vastaavan kiellon voi antaa myös aluehallintovirasto silloin, kun kyseisten rajoitusten tekeminen on tarpeen usean kunnan alueella. Kiellon edellytyksenä on, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin – kuten Covid-19 on luokiteltu - leviämisen estämiseksi. Kielto on myös heti purettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole. Tätä toimivaltaa aluehallintovirastot ovat käyttäneet useita kertoja koronaepidemian aikana yleisötilaisuuksien rajoituspäätöksiä tehdessään. Tässä yhteydessä haluamme todeta, että tapahtumajärjestäjät ovat toimineet vastuullisesti ja mahdollistaneet epidemian rauhallisemman vaiheen aikana turvallisen osallistumisen moniin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin. Kiihtyvässä epidemiassa tilanne on toisenlainen, ja siinä on huomioitava tapahtumia ennen ja jälkeen seuraavat kokoontumiset ja ylipäätään vähennettävä sosiaalisia kontakteja.

Ravintoloiden asiakaspaikkamäärää ja aukioloaikoja rajoittaa valtioneuvosto. Rajoitukset on toteutettu tartuntatautilakiin tehdyillä väliaikaisilla pykälillä (58a ja b §) ja sitä tarkentavalla valtioneuvoston asetuksella. Säännökset myös velvoittavat ravintoloita tiettyihin hygieniakäytäntöihin (toimintaohjeet ja käsien pesumahdollisuus asiakkaille, pintojen puhdistus, jne). Lain noudattamista valvoo aluehallintovirasto. Jos ravintola ei noudata tartuntatautilain ja asetuksen vaatimuksia, aluehallintovirasto voi antaa ravintolalle määräyksen puutteiden korjaamiseksi, tai ääritapauksessa määrätä kyseisen ravintolan suljettavaksi. Toisin sanoen laki ei anna aluehallintovirastoille toimivaltaa esimerkiksi sulkea kaikkia ravintoloita tai yökerhoja tartuntatautien ennaltaehkäisemiseksi.

Kauppojen ja ostoskeskusten ruuhkiin aluehallintovirastolla on hyvin vähän lain suomaa toimivaltaa puuttua. Yleisötilaisuuksien rajoituspäätökset koskevat myös ostoskeskuksissa järjestettäviä yleisötapahtumia, kuten huutokauppoja, konsertteja ja elokuvaesityksiä. Yksittäisen kaupan tai kauppakeskuksen sulkemiseen aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa. Kauppa voi omissa tiloissaan järjestää alennusmyyntejä, joissa pahimmillaan voi olla erittäin paljon ihmisiä tiiviisti kokoontuneina – kuten esim. Black Fridayn -yhteydessä eri puolilla maata tapahtui. Tässä suhteessa aluehallintovirasto vetoaa yritysten yhteiskuntavastuuseen sen osalta, että nykyisessä epidemiatilanteessa ei järjestettäisi myyntitapahtumia ja alennusmyyntejä, jotka keräävät paikallisesti samaan aikaan ja paikkaan runsaasti ihmisiä. Useimmissa kaupoissa on tehty hyvää työtä siinä, että niissä muistutetaan ihmisiä julisteiden avulla turvaväleistä ja muista koronaepidemian leviämistä hillitsevistä käyttäytymismalleista. Kaupat ovat järjestäneet myös mm. käsien pesu- ja desinfiointimahdollisuuksia.

Kukin kansalainen, sinä ja minä, on avainasemassa koronavirusepidemian hillitsemisessä omalla käyttäytymisellään. Viranomaisten toimivaltuudet tartuntatautien torjunnassa on rajattu laissa. Kaikkea sellaista ihmisten välistä toimintaa, jossa korona voi tarttua, ei voida viranomaismääräyksillä kieltää tai rajoittaa. Meidän kaikkien on siis tehtävä oma osamme – noudattaa paitsi viranomaisen asettamia velvoittavia kieltoja ja määräyksiä, myös THL:n ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten antamia suosituksia ja ohjeita. Tällä tavoin me selviämme koronaepidemiasta – yhdessä tekemällä ja vastuuta ottamalla.

Sami Remes, aluehallintoylilääkäri
Soile Lahti, ylijohtaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoitusta päivitetty 21.1.2021.

Avin kirjastotoimi järjesti ensimmäisen Nordic Libraries Annual -konferenssin 5.-6.11.2020. Teemana oli kestävä kehitys ja sen erilaiset näkökulmat. Yhteiskunnallista ja yksilöllistä muutosta kuvaavien keynote-puheenvuorojen lisäksi konferenssissa kerrottiin tapausesimerkkejä suomalaisten kirjastojen hankkeista ja kestävän kehityksen toiminnasta yleisesti. Lisäksi esillä oli kaupunkien kehitystavoitteita ja -toimenpiteitä erityisesti energiatehokkuuden lisäämiseksi. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kuultiin myös puheenvuorot, ja näissäkin kestävän kehityksen toimenpiteitä esiteltiin hyvin käytännöllisten esimerkkien kautta.

Konferenssi jouduttiin järjestämään pandemian takia kokonaan verkkovälitteisenä. Kirjastokaista oli avin kumppanina ja mahdollisti tilaisuuden onnistuneen toteutuksen. Verkon suoralähetyksestä oli hyötyä konferenssin tavoittavuudessa, sillä pyydystimme huomattavasti lähikokoontumista laajemman yleisön. Saamiemme tilastojen perusteella Nordic Libraries Annualin verkkolähetystä seurasi parhaimmillaan useita satoja yhtäaikaisia katselijoita. Lähetysvirran käynnistyskertoja oli yli 700 molempina päivinä. Vuorovaikutteisella viestiseinällämme kommentteja tuli pohjoismaiden lisäksi Baltian maista, Keski-Euroopasta ja jopa Australiasta saakka. Pohjoismaiselle kestävän kehityksen kirjastokeskustelulle saatiin siis kerralla paljon näkyvyyttä ja huomiota.

Sekä alustusten että viestiseinällä käydyn keskustelun perusteella kestävän kehityksen toimenpiteisiin on hyvä lähteä pienilläkin teoilla. Kirjastoilla on jo valmiiksi kiertotaloutta hyödyntävinä toimijoina mahdollisuus vaikuttaa kuntien toimintaan laajemminkin. Rohkaisevat esimerkit ovat tarpeen. Kirjastot ovat myös luontevia paikkoja kestävän kehityksen käsittelylle tapahtumien, näyttelyjen tai keskustelujen järjestäjinä. Ville Lähde totesi esityksessään, että kestävän tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan valtavasti inhimillistä luovuutta. Tämän luovuuden avaamiseksi tarvitaan sekä teknologista, taloudellista että kulttuurista muutosta. Kirjastoilla on valtava potentiaali kestävyyden edistämisessä kaikista näistä näkökulmista. Kuten eräs kommentoija totesi, kirjastot ovat yhteiskuntia pienoiskoossa.

Myös Maria Joutsenvirta puhui kestävyydestä inhimillisenä haasteena. Hänen mukaansa ratkaistavat haasteet ovat systeemisiä ja keskinäisriippuvaisia, ja niiden ratkaisu vaatii uudistavaa oppimista (transformative learning). Uudistavan oppimisen kautta on mahdollista tavoitella sekä muuntautumiskykyä että resilienssiä. Kirjastot tarjoavat sekä fyysisiä tiloja että sosiaalista kanssakäymistä, ja niissä syntyvän vuorovaikutuksen ja dialogin kautta arkiseen elämänrytmiin on mahdollista luoda kriittinen katse. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa kompleksiset ideat tulevat helpommin hahmotettavaksi ja pinttyneistä tavoista voi olla helpompi pyrkiä eroon. Tällä tavalla ajateltuna kestävän kehityksen haasteissa voi olla kirjastoille todella merkittävä yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. Voisivatko kirjastot jopa konseptoida kestävästä kehityksestä uuden lähestymistavan lukutaitoon? Ympäristölukutaitoa on ehdotettu kirjastojen agendalle hieman suppeammassa määritelmässä jo vuosia sitten.

Osallistujien välisessä keskustelussa viitattiin norjalaisen psykologin Per Espen Stoknesin ajatukseen siitä, että käyttäytymistään muuttamalla pystyy muuttamaan asenteitaan. Tällaista toimintatapaa hyödyntämällä kestävään kehitykseen voisi tuoda laajenevaa vaikutusten kehää yksilötasolta aina poliittiseen päätöksentekoon saakka. Eräs alustuksista syntynyt keskustelun teema olikin kirjastojen poliittinen asemoituminen kestävän kehityksen reuna-alueille, esimerkiksi kansalaistottelemattomuuden hyväksymiseen tai jopa tukemiseen. Konferenssin järjestäjinä koemme, että tällaiselle ajatusten vaihtamiselle tarvitaan tilaa ja mahdollisuuksia. Dialogi esimerkiksi poliittisen aktivismin muotojen tukemisesta kirjastoissa on tärkeää. Yksi askel kestävän kehityksen toimenpiteiden rakentamisessa liittyy mielipiteen ilmaisun mahdollistamiin turvallisiin tiloihin.

Vaikka pienet teot eivät ole merkityksettömiä, kestävään kehitykseen liittyvän toiminnan pitäisi olla suunnitelmallista ja rakentaa aikaisempien onnistumisten päälle. Konferenssin loppupuolella keskusteluun heitetty ajatus Pohjoismaiden kattavammasta yhteistyöstä kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkimisessä jäi varmasti monen osallistujan ajatuksiin. Kuka tai ketkä ottaisivat suomalaisella kirjastokentällä koppia tällaisen yhteistyön käynnistämisestä? Pohjoismailla on monia toimintaympäristöön ja infrastruktuuriin liittyviä yhtäläisyyksiä. Erilaiset ratkaisumallit kestävään kehitykseen olisivat todennäköisesti skaalattavissa valtiorajojen yli. Ensimmäinen Nordic Libraries Annual -konferenssi antoi mielenkiintoisia ideoita ja aktivoitumisen mahdollisuuksia hyvien tulevaisuuksien rakentamiseen.

Kaikki Nordic Libraries Annual: Towards Sustainable Futures -konferenssin esitykset ovat katsottavissa Kirjastokaistalta.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI

Kun viisi vuotta sitten päädyin varhaiskasvatuksen pariin, alkoi samalla pitkä oppimisprosessi. Näiden vuosien aikana lainsäädäntöä on muutettu, ryhmäkokoja ja henkilöstömitoitusta koskevia päätöksiä tehty ja subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta sekä rajoitettu että laajennettu. Varhaiskasvatussuunnitelmasta on tullut normi ja henkilökunnan pätevyysvaatimuksia on muokattu.

Silti vaadittiin pandemia, jotta todella pystyin hahmottamaan eron varhaiskasvatuksen ja koulun välillä. Kyse on nimittäin paljosta muustakin kuin vain lasten iästä. Pedagogisesti ajatellen eroja voi pitää pieninä. Oppimistavoitteet, monipuolinen osaaminen ja oppimisen ilo ovat periaatteessa samat, mutta itse toiminnan järjestämisessä erot ovat huomattavia.

Lapsilla on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen, mutta osallistuminen on vapaaehtoista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ikäryhmässä voi olla lapsia, jotka eivät osallistu lainkaan, lapsia, jotka osallistuvat vain muutamana päivänä viikossa tai muutamia tunteja päivässä, ja lapsia, jotka osallistuvat 8–10 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Lisäksi on lapsia, jotka tarvitsevat iltahoitoa, vuorohoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa. Niinpä päiväkodeissa olevien lasten määrä vaihtelee pitkin päivää, päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Kaikki lapset eivät myöskään ole vapaalla samanaikaisesti eikä kaikilla ole yhtä pitkää kesälomaa.

Päiväkodeissa työskentelee moniammatillinen henkilökunta, joka koostuu lastenhoitajista, sosionomeista ja opettajista. Heidän työnkuvansa ovat erilaiset, kuten ovat heidän sopimuksensa ja koulutuksensakin.

Henkilökunnan työvuorot on sovitettava siten, ettei henkilöstömitoituksen rajoja ylitetä. Tämä tarkoittaa, että kutakin aikuista kohden saa ryhmässä olla enintään seitsemän lasta, ja alle kolmevuotiaita saa olla enintään neljä yhtä aikuista kohti. Yhteen ryhmään kuuluu kolme työntekijää. Perheiden on ilmoitettava lasten hoitotarpeesta muutamia viikkoja etukäteen, mutta kunnan on pystyttävä vastaamaan hoidon tarpeeseen myös äkillisten muutosten sattuessa.

Kunnat eivät ole ainoita varhaiskasvatusta tarjoavia tahoja. Varhaiskasvatusta järjestävät myös yksityiset toimijat, joiden joukossa on niin suuria konserneja, voittoa tavoittelemattomia järjestöjä kuin pieniä vanhempainyhdistyksiäkin. Toiminta voi perustua sopimukseen joko kunnan tai suoraan huoltajien kanssa. Kunta voi vastata lapsen hoitopaikan kustannuksista joko kokonaan tai osittain. Tarjolla on palveluseteleitä, kuntalisiä, kotihoidon tukea ja niin edelleen.

Rahasta kun puhutaan, on todettava, että varhaiskasvatus on maksullista. Maksu ei ole sama kaikille lapsille, vaan summa on sidottu vanhempien tuloihin. Maksut ovat indeksisidonnaisia, ja eri poliittiset tahot pyrkivät myös vaikuttamaan niihin. Indeksitarkistus on tehty kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Voikin pohtia, mitä säästöjä tarkistuksista tosiasiassa syntyy, kun lasketaan mukaan kulut, jotka koituvat kunnille maksujen laskemiseen ja uusien päätösten tekemiseen vaaditusta ylimääräisestä työstä – jopa kahdesti vuodessa.

Varhaiskasvatuksessa ei ole käytössä lähikouluperiaatetta. Näin ollen toimintaa ei voi suunnitella oppilaaksiottoalueittain, vaan huoltajat voivat hakea varhaiskasvatuspaikkaa haluamastaan yksiköstä. Voi myös käydä niin, että erotilanteessa toinen huoltaja muuttaa muualle ja lapsi tarvitseekin varhaiskasvatusta kahdella eri paikkakunnalla. Tarvetta voi olla viikoittain tai viikonloppuisin, ja hoitosuhde voi myös muuttua jonkin ajan kuluttua. Ei ole myöskään etukäteen selvillä, miten palvelujen käyttö jakautuu päiväkotien, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatuksen välillä.

Poikkeusolojen vallitessa varhaiskasvatuksen ja koulutoiminnan välinen ero näyttäytyi yhtäkkiä kristallinkirkkaana. Kun perusopetuksen toteuttamisesta etänä päätettiin, voitiin päätökset ulottaa koskemaan enemmän tai vähemmän koko ikäryhmää ja koko henkilökuntaa. Mutta varhaiskasvatus ei toimi laisinkaan samalla tavalla. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden lisäksi varhaiskasvatukseen vaikuttavat myös hoitotarve, vanhempien työtilanne, mahdolliset lomautukset, etätyöt ja pitkät työvuorot. Jotkin lomat pidettiin, kun taas toisia ei voitu pitää lainkaan. Vanhempi sukupolvi ei voinutkaan tuoda ja hakea lapsenlapsiaan tai lomailla näiden kanssa suunnitelmien mukaan. Henkilökuntaa oli liian paljon tai liian vähän, säästöjä oli saatava aikaan ja toimintaa muutettava.

Seuraan vierestä täynnä ihmetystä ja ihailua, kun nämä ammattilaiset vastaavat toisinaan kohtuuttomiinkin vaatimuksiin ja saavat silti palaset koottua yhteen. Ilman äänekästä protestointia he täyttävät kaikki päättäjien, huoltajien ja tarkastajien vaatimukset ja määrätietoisesti suunnittelevat toimintansa lasten parasta silmällä pitäen. Voin vakuuttaa, että jokainen varhaiskasvatuksen esimies on aina pyrkinyt edistämään lasten etua toiminnassaan. Jokaista varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa muutosta kohden tehdään automaattisesti myös lapsivaikutusten arviointi – ainakin alitajuisesti. Haluan kiittää teitä, jotka otatte vastaan päätökset, toiveet ja muutokset ja muunnatte ne lapsille turvalliseksi toiminnaksi. Toivon, että myös tälle ryhmälle annetaan työrauha ja että heitä kuunnellaan, kun he arvioivat seuraavia muutosehdotuksia. He nimittäin tuntevat koko paketin paremmin kuin kukaan muu.

Teksti on käännös tästä postauksesta: Så lika, så olika. Småbarnspedagogiken är inte en miniversion av skolan.

Joskus pitää mennä naapurin tontille, jotta näkisi oman tonttinsa paremmin. Naapurisiilossa nuorisotoimi arvioi, miten nuorten palvelut riittävät kunnissa. Kurkistan sinne. 

Nuorisotoimi arvioi monia kunnallisia palveluja, mutta tässä nostan sattuneesta syystä esiin vain kirjastopalvelut. Arvioinnissa kunnat arvioivat itse palvelujen riittävyyttä. 

Kirjastopalvelut näyttäytyvät mairittelevassa valossa. Arviointiraportti kertoo: ”Kaikki vastanneet kunnat ilmoittivat, että heillä on kirjastopalvelut saatavilla. Valtakunnallisesti kirjastopalvelujen riittävyystaso arvioitiin kaikista kyselyssä mukana olleista nuorten vapaa-ajan palveluista korkeimmaksi (ka. 3,7) eli riittäväksi. 70 prosenttia vastaajista arvioi kirjastopalvelut riittäviksi, 25 prosenttia melko riittäväksi eikä yksikään kunta vastannut, että kirjastopalvelut olisivat täysin riittämättömiä.” Arviointiskaala oli 1-5. 

Onko tämä hyvä vai huono tulos? 

Otetaan ensin inhorealistinen, yksioikoinen näkökulma.   

Kirjastolain mukaan kunnan on järjestettävä kirjastopalvelut. Nyt jokaisessa kunnassa on vähintään yksi kirjasto.  Riittävyyttä ei ole määritelty sen enempää kirjastolaissa kuin  nuorten palvelujen arvioinnissakaan.  Onko yksi toimipaikka riittävä, jos emme puhu laadusta mitään? 

Kun tarkastellaan tulosta positiivisesti, niin näkymä monipuolistuu.  

Ensinnäkin kirjastotoiminnan kehittämisen kannalta nuorisopalvelujen arvioinnissa on kiinnostavaa, että omatoimisen kirjastopalvelun oletetaan lisäävän kirjaston suosiota. Tämä kannattaa panna merkille kirjastoissa. Kun kirjastot kehittävät omatoimisuutta, niin nuoret ovat ohittamattomia yhteistyökumppaneita ideoinnissa ja suunnittelussa.  

Kirjastotoimen arviointiraportissa tarkastelimme kirjastoa kolmantena tilana. Parhaimmillaan kirjasto on kolmas tila koulun ja kodin välissä, jossa nuoret sosiaalistuvat aikuisten maailmaan. Kirjaston ei tarvitse olla nuorisotila, vaan paikka, jossa nuoria kohdellaan vastuullisina asiakkaina. 

Kirjasto voi olla aidosti kohtauspaikka, jossa eri-ikäiset tapaavat ja suvaitsevat toisiaan tasavertaisina yhteisön jäseninä. Tämä on myös kulttuurista vuoropuhelua, jota kirjastojen toivotaan edistävän. 

Nuorisotoimen toinen arvokas havainto oli kirjastoautopalvelujen merkitys nuorille. Etenkin maaseudulla, jossa etäisyydet ovat pitkät ja julkinen liikenne on harventunut, kirjastoauto vähentää alueellista epätasa-arvoa. 

Kolmanneksi moukaroidaan hallintosiiloja. ”Nuorille kirjastot ovat tärkeitä ajanviettopaikkoja ja osassa kunnista nuorisotyö on mukana kirjastopalveluissa. Kirjastoissa onkin tunnistettu tarve myös nuorisotyön näkemyksille ja tuelle, ja kirjastojen henkilökunnan arvioidaan tarvitsevan lisää osaamista nuorten kohtaamiseen.”  

Monialainen yhteistyö esimerkiksi kirjastotiloissa onkin mielenkiintoinen testi hallinnonrajat ylittävässä yhteistyössä. Kuka ottaa vastuun koordinoinnissa? Ovatko työntekijät yhteisiä? Jaetaanko palkka- ja muut kulut? Voiko kirjasto tarjota nuorille jotain sellaista, mitä nuorisotoimella ei ole?  

Onko kirjastotila osa laajennettua oppimisympäristöä vai laajennettua nuorisotilaa? Kirjastotilassa nuoren edellytetään käyttäytyvän julkisen tilan normien mukaan ja huomioivan muut asiakkaat, kun taas nuorisotilassa nuoret viettävät aikaa omilla ehdoillaan. 

Patenttiratkaisuja ei ole, mutta kunnat joutuvat tekemään rakenteellisia muutoksia. Siksi nuoriso- ja kirjastotyöntekijöillä kannattaisi olla jo nyt suunnitelman tynkää siitä, miten synergiaa lisätään yhteisten asiakkaiden hyväksi ja palvelun säilyttämiseksi. 

Kurkistus naapurisiiloon kannattaa ainakin silloin, kun tarkastelevana on molemmille yhteinen asia tai ilmiö. Kun tontit ovat pienet, rajojen rikkominen ja siilojen purkaminen avartaa näkymiä, jos haluamme edetä ilmiömäisessä julkisessa hallinnossa. 

Kristiina Kontiainen, kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat  

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: nuorisotoimi

Kirjastotilat ovat kansalaisille arjen luksusta. Näin arvioivat Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastonkäyttäjät, kun kirjastot kysyivät keväällä koronasulun vaikutuksia käyttäjien elämään. Kyselyyn vastanneita oli 900 ja vastaajia oli jokaisesta alueen kunnasta.

Koronan aiheuttama kirjastojen sulkeminen korosti paitsi lainattavien teosten kaipuuta myös itse kirjastotilan merkitystä asiakkaiden arjessa. Kirjastotila liittyy asiakkaan arjessa erilaisiin tilanteisiin. Kirjasto on tärkeä paikka lapsiperheiden yhteiselle ajanvietolle tai perheen äidille ottaa omaa aikaa. Kirjastossa kävijä kokee olevansa mukana yhteisön toiminnassa, vaikka lukee lehteä itsekseen. Kirjastossa kohtaavat nuoret ja vanhat, aktiiviset ja hiljaiset. Kirjastotila on maksuton ja kaikille avoin, samoin kirjaston tapahtumat. Monessa kunnassa kirjasto on ainoa kulttuuritila ja ainoa maksutonta toimintaa tarjoava taho. Monet vastaajat totesivat huomanneensa kirjaston merkityksen omassa elämässään vasta kun se puuttui, kun kirjastot koronaepidemian takia suljettiin koko maassa.

Myös kirjastolaissa korostetaan kirjastotilan merkitystä palvelun ja sisällön tarjonnan lisäksi. Kirjastossa tarvitaan riittävät tilat. Mikä on sitten riittävä tila, kun laissa määritellyt kirjaston tehtävät ja kansalaisten tarpeet ovat moninaisia. Yksi haluaa viettää aikaa lasten kanssa, toinen rauhoittua, kolmas tavata ystäviä, neljäs puuhata ja harrastaa, viides tehdä töitä tai opiskella ja kuudes ihan vain olla. Kirjaston tilalta edellytetään melkoista muunneltavuutta, jotta voidaan tarjota jokaiselle jotakin.

Peruspalvelujen arvioinnissa 2019 arvioitiin kirjastotiloja. Pääosin kirjastotilat onnistuivat täyttämään perustehtävän, mutta kirjastolain kaikkien tehtävien toteuttaminen oli osassa kirjastotiloja haasteellista. Isoon pääkirjastoon mahtuu yhtaikaa sekä hiljaista tilaa että äänekkäämpiä kohtaamisia, mutta pienessä lähikirjastossa tai pienemmän kunnan ainoassa kirjastossa tämä ei onnistu. Tai ehkä onnistuukin, mutta pienemmässä mittakaavassa, kuten eräs peruspalvelujen arvioinnin kyselyyn vastannut kirjastonjohtaja totesi.

Pelkkä tila ei siis riitä, vaan sen tulee olla käytettävissä eli avoinna asiakkaille. Tämä korostui, kun korona sulki kirjastot, mutta normaaliaikoinakin aukiolo vaikuttaa kirjastotilan käytettävyyteen. Onko kirjasto avoinna silloin kun potentiaaliset asiakkaat haluaisivat tulla sinne. Tähän haasteeseen kirjastot ovat vastanneet omatoimiaukiololla. Asiakkaat ovat vastanneet tarjoukseen käyttämällä kirjastoja omatoimisesti fiksusti ja vähän häiriöitä aiheuttaen, vaikka häiriöiden pelkoa oli aluksi ilmassa.

Mutta kirjastoksi ei riitä myöskään pelkkä ”kylmäasema”, kuten ei pelkkä virtuaalikirjastokaan. Asiakkaat kaipasivat fyysistä aineistoa, kirjastokäyntiä ja tapahtumia, mutta myös kirjaston henkilökuntaa. Keskustelu kirjastohenkilökunnan kanssa luetusta kirjasta tai kirjastoautovirkailijan ystävällinen tervehdys voi olla asiakkaan päivän tai viikon kohokohta.

Kirjastotila on arjen luksusta, kun se on monipuolinen tila, laajasti asiakkaiden käytettävissä sekä tarjoaa sisältöä ja palvelua käyttäjiensä arkeen.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pentutehtailu ja lemmikkien salakuljetus rajojen yli Suomeen on ongelma, joka ei ole laantunut edes korona-aikana – päinvastoin. Häikäilemättömät sarjasalakuljettajat myyvät pentuja ostajille, joilla ei ole taloudellisia eikä henkisiä resursseja huolehtia lemmikistä. Harmaa lemmikkikauppa näkyy eläinsuojelullisina ongelmina ja kasvaneena tautiriskinä, aiheuttaa eläimille kärsimystä ja lisää yhteiskunnan kuluja.

Valvontamäärät eivät ole kasvaneet, mutta lemmikkien laiton tuonti on lisääntynyt vuosi vuodelta. Realistinen asiantuntija-arvioni on, että kuluva vuosi on ennätyksellinen: koskaan aiemmin ei ole Suomeen tuotu laittomasti näin paljon koiria kuin nyt. Kuitenkin esimerkiksi EU-maista tulevien, valvonnassa kiinnijääneiden laittomasti tuotujen eläinten luku on vuodesta toiseen samalla tasolla.

Laittoman eläinkaupan vilkastuminen näkyy lisääntyneinä ongelmina sen jälkeen, kun pentu on saatu uudelle omistajalle. Erityisesti eläinsuojeluongelmat lisääntyvät. Koiria hankkivat ihmiset, joilla ei ole kykyä huolehtia eläimistä – heillä ei ole varaa käyttää pentua eläinlääkärissä eikä kiinnostusta kouluttaa koiraa tai tarjota riittävästi virikkeitä. Pentutehtaista tulevien koiranpentujen taustat ovat epämääräiset ja kasvatusolot pahimmillaan kammottavat.

Myös eläintautien ja ihmiseen mahdollisesti tarttuvien tautien riski kasvaa, kun Suomeen tuodaan koiria maista, joissa esiintyy mm. rabiesta. Kallista, yhteiskunnan kustantamaa rabieksen estohoitoa joudutaan antamaan, jos on epäily taudista.

Ongelmat eivät ratkea pelkästään viranomaisten valvonnalla vaan ihmisten täytyy ymmärtää, että laiton eläinkauppa ei kannata.

Tuontikoiran passi ei takaa laillista kauppaa – eläimestä pitää olla myös TRACES-todistus

Lemmikkieläinten tuonnille on säädetty monia vaatimuksia, joiden täyttymisestä vastaa lemmikin tuoja. Jokaisen, joka harkitsee lemmikin ostamista ulkomailta, on helppo tarkistaa Ruokaviraston verkkosivujen työkalulla voimassa olevat vaatimukset. Vaatimusten keskeisenä tarkoituksena on estää ihmiselle vaarallisten eläintautien – rabieksen ja ekinokokkoosin – leviäminen Suomeen, varmistaa eläinten hyvinvointi ja taata asianmukaisten verojen maksu.

EU:n alueelta tuotavan koiran ostajan pitäisi aina pyytää ennen koiran hankintaa myyjältä tieto ns. TRACES-todistuksesta (EU:n ylläpitämässä Trade Control and Expert System -järjestelmässä luotu todistus). Ostaja voi pyytää todistuksesta kuvan tai todistuksen numeron. Myyjän pitäisi aina voida esittää lähtömaan virkaeläinlääkärin laatima TRACES-todistus EU:n alueelta tuotavista koirista. Toimivaltaiset viranomaiset näkevät samaisen todistuksen sähköisestä TRACES-järjestelmästä.

Jos TRACES-todistus puuttuu, tuonti on suurella todennäköisyydellä laitonta. Näin todennäköisesti on, vaikka lemmikkipassin mukaan tuontiasiakirjat näyttäisivät olevan kunnossa. Tällä hetkellä TRACES-todistukset puuttuvat suurimmasta osasta Virosta tuoduilta koirilta – käytännössä valtaosa virolaisista koiranpennuista tuleekin laittoman kaupan kautta, ilman takeita kasvatusoloista, ilman että koirista maksetaan asianmukaiset verot. Sama pätee pentuihin, jotka tulevat esimerkiksi Venäjältä Viron kautta. Yhä tavallisempaa on, että EU:n ulkopuolelta (kuten Venäjältä) tuodaan pentuja esimerkiksi Viroon tai Unkariin, missä ne ”pestään” väärennetyillä passeilla ja dokumenteilla vaikuttamaan EU:ssa syntyneiltä koirilta.

Laiton lemmikkikauppa on moniulotteinen ongelmavyyhti

EU:n sisältä koiria kaupallisesti tuovien täytyy TRACES-todistuksen lisäksi rekisteröityä Ruokavirastoon eläinten tuojaksi ja tehdä aluehallintovirastoon ilmoitus ammattimaisesta eläintenvälitystoiminnasta. Käytännössä vain harva tuoja on tehnyt meille ko. ilmoituksen – ja vaikka olisi, usealta myyjältä puuttuvat silti jokaisesta tuonnista vaaditut TRACES-todistukset. Myyjän ilmoittautuminen Ruokavirastoon ja aluehallintovirastoon ei vielä takaa sitä, että toiminta olisi lainmukaista. Osa toimijoista käyttää tätä härskisti hyväkseen väittäen toimintansa saaneen ilmoittautumisen perusteella viranomaiselta ”puhtaat paperit”.

Käytännössä kaupallisen tuonnin vaatimuksia kierretään kaikessa koiratuonnissa niin, että kerrotaan koirien tulevan itselle. Jos koiria on useita ja niitä tuodaan säännönmukaisesti, on selvää, etteivät ne ole itselle vaan kyseessä on kaupallinen toiminta, josta pitäisi maksaa verot ja tehdä lain vaatimat ilmoitukset. Tällaisista tuojista pitäisi tehdä tutkintapyyntö. Liian usein näissä tapauksissa todetaan tuonnin olevan laillinen, koska EU-passit ovat kunnossa.

Pentusalakuljetus on monitahoinen ongelmakenttä, ja viranomaisten roolien hahmottaminen on keskeistä, jotta ongelmiin päästään puuttumaan tehokkaasti. Salakuljetus ja petosasiat ovat tullin ja poliisin tehtäväkenttää, harmaa talous verottajan, eläinlääkäreiden rooli on ennen kaikkea vastustaa eläintautien leviämistä ja huolehtia eläimen terveydestä.

Lainsäädännön pitää tukea viranomaisyhteistyötä ja mahdollistaa tehokas valvonta. Eläintautilain uudistus on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Jos uudistus etenee, viranomaisten valvontamahdollisuudet ovatkin jossain määrin paranemassa: Tulli on saamassa toimivaltaa siihen, että se voi aluehallintoviraston lisäksi tehdä päätöksen rajavalvonnassa kiinni jääneiden eläinten lähtömaahan palauttamisesta, eristyksestä tai lopetuksesta. Tähän tarvitaan kuitenkin varmasti sekä resursseja että koulutusta. Viranomaisten hyvä yhteistyö ja ymmärrys tilanteesta kokonaisuutena on äärimmäisen tärkeää moniulotteisen ongelmavyyhdin ratkaisemisessa.

Ostajilla on valveutumisen paikka: hankitko lemmikin vastuullisesti vai oletko osa rikollista toimintaa, eläinten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kustannuksella?

Pentuja tulee pentutehtaista ja eläinten passeja väärennetään. Huolellisuudella, valppaudella ja harkinnalla ostaja voi usein vaikuttaa siihen, että hankkii eläimen luotettavalta myyjältä laillisesti.

Toimi ostajana näin, jotta minimoit riskin laittoman lemmikin hankkimiseen:

• Kysy myyjältä tieto eläimen TRACES-todistuksesta (esimerkiksi kuva todistuksesta).
• Maksa aina myyjän pankkitilille. Älä koskaan maksa eläintä käteisellä.
• Jos pentua väitetään suomalaiseksi, käy katsomassa sitä kahdesti muutaman viikon välein, jotta varmistut kasvatusoloista ja siitä, että pennun emä tosiasiassa imettää pentuja. (Lue aiempi blogikirjoitus ”Käy katsomassa koiraa kaksi kertaa ennen kuin ostat sen”)

Jos et voi varmistua näistä, älä osta eläintä vaan ilmoita epäilyttävästä toiminnasta viranomaisille. Kunnan tai alueen valvontaeläinlääkäri on usein hyvä taho, johon voi olla ensiksi yhteydessä.

Jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen.

Väärennettyjen asiakirjojen osoittaminen ja tulkitseminen ei kuitenkaan aina ole yksiselitteistä – epäilyistä kannattaa ilmoittaa herkästi viranomaisille. Oleellista olisi keskittyä myös sarjasalakuljettajien myyntitavan selvittämiseen. Esimerkiksi kuvakaappaus myynti-ilmoituksesta, auton rekisterinumerosta ja tiedot myyntipaikasta ja -tavasta sekä hinnasta kertovat paljon informaatiota poliisille esitutkinnassa, ovat avuksi syyttäjälle syyteharkinnassa ja todistelussa oleellista. Tämä on ensiarvoista, sillä rikollisilla myyjillä prepaid-liittymät, nimet ja sähköpostiosoitteet muuttuvat jatkuvasti.

Vastuu koiran hankinnasta ja hyvinvoinnista on aina ostajalla. En voi tätä suoremmin sanoa: jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen. Laittoman koiranpennun ostajaan soveltuisi rikoslain mainittu rikos laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä (luku 46, pykälä 6).

Laittomasti koiran hankkivien vastuuttomuudesta maksavat kaikki muut: eläin, vastuulliset lemmikkien omistajat ja koko yhteiskunta. Koiranpennun suloisista silmistä voi heijastua rikollisen ruma irvistys.

Sari Haikka, läänineläinlääkäri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri voi tehdä päätökset EU:n alueelta laittomasti tuotujen eläinten eristämisestä, palauttamisesta lähtömaahan tai lopettamisesta. Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri tekee päätökset myös EU:n ulkopuolelta tuoduista eläimistä, jos kyseessä on tautiepäily (esimerkiksi rabies).

Lue myös Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisarion Anne Hietalan kirjoitus 26.10.2020: Koiraongelmia ja ongelmakoiria

Lisää tietoa Verohallinnon sivuilla harmaasta taloudesta ja lemmikkieläimistä

Kirjoitusta on päivitetty 30.10.2020: poistettu tekstiä, joissa viitataan koirien puremien aiheuttamiin ongelmiin.

Aluehallintovirastot arvioivat peruspalvelujen saatavuutta kuten lait edellyttävät. Arviointiin käytetään paljon voimavaroja kaikissa aveissa, mutta kuka muistaa raporttia sen jälkeen, kun se on tallennettu Patioon?  Riittääkö motivaatiota ja energiaa vielä julkaisun jälkeen ryhtyä oikeasti hyödyntämään arvioinnista saatua tietoa?

Pelkkä lain velvoite ei riitä motivoimaan hyvään työhön. Avien kirjastotoimissa alkaa varsinainen vaikuttava työ, kun arviointiraportti on valmistunut. Käytämme tietoa tehokkaasti työssämme. Jaamme kertynyttä tietopääomaa kuntiin kirjastojen johtamiseen ja kehittämiseen, tietojohtamiseen.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että ainakin kirjastot saavat tietoa arvioinnista. Webinaareissa ja muissa keskustelutilaisuuksissa käymme kirjastojen kanssa dialogia, koska tieto kentältä on välttämätöntä kehitystyössämme.

Kirjastokaistan kanssa teimme tänä vuonna valtakunnalliseen levitykseen videon kirjastotilojen arvioinnin keskeisimmistä tuloksista. Videota voidaan käyttää johdantona, kun keskustellaan kirjastopalvelujen ja erityisesti kirjastotilojen kehittämisestä.

Jo ennen arviointiraportin julkaisua  ehätimme tekemään arvioinnin teemaa tutuksi podcastissa, jossa vapaamuotoisesti ennakoimme – ja hiukan markkinoimmekin – arvioinnin tuloksia.

Aktivoiduimme myös sosiaalisessa mediassa. Arviointiraportin julkaisun jälkeen olemme tehneet Facebookiin ja Twitteriin tietoiskuja arvioinnin tuloksista. Harva jaksaa enää lukea pitkiä tekstejä. Siksi tiivistimme keskeiset tulokset napakkaan muotoon.

Raportin ulkopuolelle jää aina niin paljon mielenkiintoista tietoa, että sitä on järkevää hyödyntää myös muussa yhteydessä. Tietomassaa jäsennämme ja rikastamme mm. blogeissa, joita on jo julkaistu tälläkin alustalla.

Emme ole unohtaneet perinteistä tiedonjakoa. Jaoimme raporttia suoraan kirjastoille, johtajille ja sidosryhmille sähköpostissa. Tiedotimme myös alan ammattikalenterissa.

Järjestämme arvioinnin pohjalta valtakunnallisia koulutustilaisuuksia, joihin keräämme asiantuntijoita keskustelemaan arviointiin liittyvistä ilmiöistä. Kirjastotilat 2020 -tilaisuudessa mietimme sisäilmaongelmia, katsoimme tilaa arkkitehdin silmin ja ennen kaikkea kuulimme, millaisia tilaratkaisuja kirjastoissa on tehty palvelun parantamiseksi. Jatkoa seuraa, kirjastotiloista riittää sisältöä useampaan koulutustilaisuuteen.

Arviointien tuloksia käytämme myös silloin, kun käymme opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa keskusteluja valtionavustusten myöntämisestä kirjastojen kehittämistoimintaan.

Tämän katsauksen ulkopuolelle jäivät arvioinnin tulosten hyödyntäminen ja levittäminen laajemmin aveissa ja ministeriöissä. Samoin ulkopuolelle jäi toimialojen rajat ylittävä toiminta arvioinnissa. Näissä meillä on paljon kehitettävää. Ne ansaitsevat oman valtakunnallisen ja toimialat ylittävän pohdinnan, suunnittelun ja toteutuksen.

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

https://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilathttps://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilat

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Avoimen ja maksuttoman tilan saatavuus on merkittävä tekijä kansalaistoiminnan synnyttämisessä ja ylläpitämisessä. Kirjastot tarjoavat usein maksutta tai nimellistä korvausta vastaan käyttöön tapaamispaikkoja, kokoontumistiloja, tietoteknisesti varusteltuja tiloja sekä ääni- ja kuvatekniikalla varusteltuja tiloja. Viime vuosina myös niin sanottuja makerspaceja, erilaisia työkaluja ja pientä rakentelua mahdollistavia tiloja on perustettu varsinkin suurempiin kaupunginkirjastoihin. Näiden ympärille on muodostunut myös kansalaistoimintaa erilaisten yhdistysten toimesta. Neuvonnan, opastusten ja erilaisten ”teknologia-ajokorttien” myötä makerspacet ovat tuoneet kirjastoihin kokonaan uusia käyttäjäryhmiä ja tilan käytön tapoja. Historiallisesti kirjastojen sivistysyhteiskuntaa ja demokratiaa vahvistavasta kehityksestä ovat hiljattain kirjoittaneet Rebekka Pilppula ja Jouni Pääkkölä (2020).

Aabø ym. (2010) mukaan empiiriset tutkimustulokset kirjastoista kohtaamispaikkoina olivat ristiriitaisia – erään tutkimuksen mukaan jopa 70 % kirjaston käyttäjistä tuli paikalle yksin, toisessa tutkimuksessa yli 50 % tutkimukseen osallistuneista ilmoitti käyttävänsä kirjastoa ainakin silloin tällöin sosiaalisen vuorovaikutuksen paikkana. Kirjastossa sosiaalisena tilana saattaakin olla useammin kysymys yhteisöllisyyden tunteesta kuin varsinaisesta konkreettisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ihmisten kesken. Aabø kumppaneineen korostaa kirjastojen merkitystä paikkoina, joissa kohtaa lähtökohtaisesti koko yhteiskunnan kirjo. Tällaisissa paikoissa ja tilanteissa osallistujat joutuvat aina kohtaamaan erilaisuutta ja toiseutta, mikä mahdollistaa kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kasvun.

Kirjastojen merkitys kansalaistoiminnassa ja demokratian vahvistamisessa näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä juuri kulttuuriseen ja sosiaaliseen pääomaan. Pierre Bordieun klassisen määritelmän mukaan näitä ja muita pääoman muotoja kehittämällä yksilöt kasvattavat toimintamahdollisuuksiaan yhteiskunnassa. Kun kirjastoja tarkastellaan tapaamispaikkoina, ne ovat Aabøn ja Audunsonin (2012) mukaan hyvinkin moniulotteisia tiloja. Kirjastojen ja sosiaalisen pääoman syntymisen välille ei ole pystytty osoittamaan suoraa kausaliteettia, mutta vahva suhde niiden välillä on löydetty. Kirjasto vaikuttaisi olevan usein julkinen paikka yksityiselle toiminnalle: kirjaston käyttäjät tulevat kokemaan kirjastoon fyysistä läheisyyttä muihin kansalaisiin, mutta tekevät sen oman ”toiminnallisen kuplansa” sisältä.

Taulukko: kirjaston tapahtumakategoriat välinearvon ja vuorovaikutuksen mukaan (Aabø ja Audunson 2012).

Aabøn ja Audunsonin (2012) mukaan kirjastot voivat olla ihmisten ensisijaisia paikkoja tai tiloja silloin, kuin niissä oleskelu ja asioiminen on suorassa yhteydessä kotiin ja sen toimintoihin sekä rooleihin. Kirjastot voivat olla myös toissijaisia tiloja esimerkiksi koulun tai työn jälkeiselle ajalle. Kolmannen tilan henki näyttäytyy Aabøn ja Audunsonin mukaan parhaiten kirjastojen omien tapahtumien yhteydessä. Keskeistä on kirjaston käyttäjien mahdollisuus liikkua luontaisesti näiden erilaisten paikkojen ja niihin kytkeytyvien roolien välillä. Kirjasto ei ole ainoastaan paikka, jossa käyttäjä on avoin yhteisön moneudelle ja toiseudelle. Se on myös paikka, jossa erilaisuus ja poikkeavuus on mahdollista piilottaa – julkisessa tilassa. Tämä lienee keskeinen huomio sekä aktiiviselle että satunnaisemmalle kirjaston käyttäjälle.

Bilandzicin ja Fothin (2013) mukaan sosiaalisen pääoman rakentaminen kirjastoissa on pohjautunut pääasiassa kirjastojen omien tilaisuuksien mahdollistamiin kohtaamisiin. Heidän mukaansa nykyisen tietotalouden aikana kirjastojen merkitys keskusteluareenana, vertaistoiminnan paikkana, sosiaalisen oppimisen tilana ja erityisesti meille tuntemattomilta ihmisiltä oppiminen on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Kirjastojen pitäisikin Bilandzicin ja Fothin mukaan sillata mahdollisimman erilaisten ihmisten kohtaamisia ja yhteistä toimintaa järjestämällä tilaa ja mahdollisuuksia kokoontua yhteisesti jaettujen mielenkiinnon kohteiden äärelle.

Byrnen (2018) mukaan kirjastot toimivat demokratian ja vapauden symboleina ja niiden käytännön mekanismeina. Tämä tapahtuu erityisesti tarjoamalla pääsy tietoon ja kulttuuriin. Suomessa kirjastolaki tukee ajatusta täydellisesti. Käytännön demokratian toteutumisessa kirjastojen tarjoamilla aineistolla on tärkeä rooli. Erilaisten lukutaitojen tukeminen on demokraattisen osallisuuden keskeinen tekijä. Byrnen mukaan kirjastojen aineistojen ajallinen jatkumo mahdollistaa ”totuuden jälkeisen ajan” ja ”vaihtoehtoisten faktojen” asettamisen kontekstiin nykyhetken väitteiden ja argumenttien kanssa. Byrne korostaa myös tapahtumia ja yhteisöllistä toimintaa inkluusion ja monimuotoisuuden lisäämiseksi, sillä ne ovat vahvan demokratian ilmenemismuotoja.

Myös yleisemmällä tasolla vahvalla yleisellä kirjastolla näyttäisi olevan suhde vahvoihin demokraattisiin arvoihin ja perinteisiin. Byrne (2018) huomauttaa kuitenkin, että tämä suhde ei ole yleismaailmallinen ja se riippuu voimakkaasti valtioiden historiasta, maantieteellisistä olosuhteista sekä vauraudesta. Myös lukutaitoisuus ja yleisesti ottaen koulutustaso vaikuttavat kirjaston ja demokratian suhteeseen. Jos kirjasto ei näe tärkeänä ylläpitää suhdettaan demokratiaan, on se myös vaarassa menettää mahdollisuutensa edistää suhdetta omaan yhteisöönsä. Aktiivinen ruohonjuuritason demokratia-arvojen ylläpitäminen ja toteuttaminen käytännön työssä antaa kirjastolle mahdollisuuden mallintaa demokratiaa koko laajemmalle yhteisölle.

Huzarin (2014) mukaan kirjaston ja demokratian suhdetta ei pitäisi tarkastella demokratialle muodostuvan käytännön hyödyn kautta, vaan kirjaston suhteena tasa-arvoon. Kirjasto ei ole hänelle ”henkinen vastine kuntosalilla käymiselle” yksilöllisen kehittymisen mielessä, vaan jättää asettamatta käyttäjälleen vaatimuksen kirjastokäynnin tavoitteellisuudesta. Kirjasto ei siis vaadi käyttäjältä erityistä tarkoitusta palveluiden käytölle ja yksilön toiminnalle. Kun kirjasto toteutuu käyttäjilleen tasa-arvoisena ja moniarvoisena paikkana, se mahdollistaa samalla demokratian määrittelyn näiden käyttäjien toimesta. Huzarin mukaan kirjastot pysyvät ”radikaalisti inklusiivisina” juuri silloin, kun ne eivät määrittele osallisuutta tietynlaiseksi tai katso sitä oletettujen syrjäytettyjen näkökulmasta. Tästä radikaalista inklusiivisuudesta nousee tasa-arvo ja demokratia.

Lähteet:

Aabø, S. & Audunson, R. & Vårheim, A. (2010). How do public libraries function as meeting places? Library & Information Science Research 32, s. 16-26. https://www.researchgate.net/publication/257244609_How_do_public_libraries_function_as_meeting_places

Aabø, S. & Audunson, R. (2012). Use of library space and the library as place. Library & Information Science Research 34, s. 138-149.

Bilandzic, M. & Foth, M. (2013). Libraries as coworking spaces. Understanding user motivations and perceived barriers to social learning. Library Hi Tech 31(2), s. 254-273.

Byrne, A. (2018). Democracy and libraries: symbol or symbiosis? Library Management 39(5), s. 284-294.

Huzar, T. (2014). Neoliberalism, Democracy and the Library as a Radically Inclusive Space. IFLA WLIC 2014, Lyon. Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge. http://library.ifla.org/835/

Pilppula, R. & Pääkkölä. J. (2020). Tehdäänkö kirjastoista kansanvallan foorumeita? Sitran vierailijablogi. https://www.sitra.fi/blogit/kirjastoista-kansanvallan-foorumeita/

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto