Blogikirjoitukset

Laiton koiratuonti rehottaa – hintana eläinten kärsimys ja tautiriskit

Julkaisupäivä 29.10.2020 15.39 Blogit

Pentutehtailu ja lemmikkien salakuljetus rajojen yli Suomeen on ongelma, joka ei ole laantunut edes korona-aikana – päinvastoin. Häikäilemättömät sarjasalakuljettajat myyvät pentuja ostajille, joilla ei ole taloudellisia eikä henkisiä resursseja huolehtia lemmikistä. Harmaa lemmikkikauppa näkyy eläinsuojelullisina ongelmina ja kasvaneena tautiriskinä, aiheuttaa eläimille kärsimystä ja lisää yhteiskunnan kuluja.

Valvontamäärät eivät ole kasvaneet, mutta lemmikkien laiton tuonti on lisääntynyt vuosi vuodelta. Realistinen asiantuntija-arvioni on, että kuluva vuosi on ennätyksellinen: koskaan aiemmin ei ole Suomeen tuotu laittomasti näin paljon koiria kuin nyt. Kuitenkin esimerkiksi EU-maista tulevien, valvonnassa kiinnijääneiden laittomasti tuotujen eläinten luku on vuodesta toiseen samalla tasolla.

Laittoman eläinkaupan vilkastuminen näkyy lisääntyneinä ongelmina sen jälkeen, kun pentu on saatu uudelle omistajalle. Erityisesti eläinsuojeluongelmat lisääntyvät. Koiria hankkivat ihmiset, joilla ei ole kykyä huolehtia eläimistä – heillä ei ole varaa käyttää pentua eläinlääkärissä eikä kiinnostusta kouluttaa koiraa tai tarjota riittävästi virikkeitä. Pentutehtaista tulevien koiranpentujen taustat ovat epämääräiset ja kasvatusolot pahimmillaan kammottavat.

Myös eläintautien ja ihmiseen mahdollisesti tarttuvien tautien riski kasvaa, kun Suomeen tuodaan koiria maista, joissa esiintyy mm. rabiesta. Kallista, yhteiskunnan kustantamaa rabieksen estohoitoa joudutaan antamaan, jos on epäily taudista.

Ongelmat eivät ratkea pelkästään viranomaisten valvonnalla vaan ihmisten täytyy ymmärtää, että laiton eläinkauppa ei kannata.

Tuontikoiran passi ei takaa laillista kauppaa – eläimestä pitää olla myös TRACES-todistus

Lemmikkieläinten tuonnille on säädetty monia vaatimuksia, joiden täyttymisestä vastaa lemmikin tuoja. Jokaisen, joka harkitsee lemmikin ostamista ulkomailta, on helppo tarkistaa Ruokaviraston verkkosivujen työkalulla voimassa olevat vaatimukset. Vaatimusten keskeisenä tarkoituksena on estää ihmiselle vaarallisten eläintautien – rabieksen ja ekinokokkoosin – leviäminen Suomeen, varmistaa eläinten hyvinvointi ja taata asianmukaisten verojen maksu.

EU:n alueelta tuotavan koiran ostajan pitäisi aina pyytää ennen koiran hankintaa myyjältä tieto ns. TRACES-todistuksesta (EU:n ylläpitämässä Trade Control and Expert System -järjestelmässä luotu todistus). Ostaja voi pyytää todistuksesta kuvan tai todistuksen numeron. Myyjän pitäisi aina voida esittää lähtömaan virkaeläinlääkärin laatima TRACES-todistus EU:n alueelta tuotavista koirista. Toimivaltaiset viranomaiset näkevät samaisen todistuksen sähköisestä TRACES-järjestelmästä.

Jos TRACES-todistus puuttuu, tuonti on suurella todennäköisyydellä laitonta. Näin todennäköisesti on, vaikka lemmikkipassin mukaan tuontiasiakirjat näyttäisivät olevan kunnossa. Tällä hetkellä TRACES-todistukset puuttuvat suurimmasta osasta Virosta tuoduilta koirilta – käytännössä valtaosa virolaisista koiranpennuista tuleekin laittoman kaupan kautta, ilman takeita kasvatusoloista, ilman että koirista maksetaan asianmukaiset verot. Sama pätee pentuihin, jotka tulevat esimerkiksi Venäjältä Viron kautta. Yhä tavallisempaa on, että EU:n ulkopuolelta (kuten Venäjältä) tuodaan pentuja esimerkiksi Viroon tai Unkariin, missä ne ”pestään” väärennetyillä passeilla ja dokumenteilla vaikuttamaan EU:ssa syntyneiltä koirilta.

Laiton lemmikkikauppa on moniulotteinen ongelmavyyhti

EU:n sisältä koiria kaupallisesti tuovien täytyy TRACES-todistuksen lisäksi rekisteröityä Ruokavirastoon eläinten tuojaksi ja tehdä aluehallintovirastoon ilmoitus ammattimaisesta eläintenvälitystoiminnasta. Käytännössä vain harva tuoja on tehnyt meille ko. ilmoituksen – ja vaikka olisi, usealta myyjältä puuttuvat silti jokaisesta tuonnista vaaditut TRACES-todistukset. Myyjän ilmoittautuminen Ruokavirastoon ja aluehallintovirastoon ei vielä takaa sitä, että toiminta olisi lainmukaista. Osa toimijoista käyttää tätä härskisti hyväkseen väittäen toimintansa saaneen ilmoittautumisen perusteella viranomaiselta ”puhtaat paperit”.

Käytännössä kaupallisen tuonnin vaatimuksia kierretään kaikessa koiratuonnissa niin, että kerrotaan koirien tulevan itselle. Jos koiria on useita ja niitä tuodaan säännönmukaisesti, on selvää, etteivät ne ole itselle vaan kyseessä on kaupallinen toiminta, josta pitäisi maksaa verot ja tehdä lain vaatimat ilmoitukset. Tällaisista tuojista pitäisi tehdä tutkintapyyntö. Liian usein näissä tapauksissa todetaan tuonnin olevan laillinen, koska EU-passit ovat kunnossa.

Pentusalakuljetus on monitahoinen ongelmakenttä, ja viranomaisten roolien hahmottaminen on keskeistä, jotta ongelmiin päästään puuttumaan tehokkaasti. Salakuljetus ja petosasiat ovat tullin ja poliisin tehtäväkenttää, harmaa talous verottajan, eläinlääkäreiden rooli on ennen kaikkea vastustaa eläintautien leviämistä ja huolehtia eläimen terveydestä.

Lainsäädännön pitää tukea viranomaisyhteistyötä ja mahdollistaa tehokas valvonta. Eläintautilain uudistus on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Jos uudistus etenee, viranomaisten valvontamahdollisuudet ovatkin jossain määrin paranemassa: Tulli on saamassa toimivaltaa siihen, että se voi aluehallintoviraston lisäksi tehdä päätöksen rajavalvonnassa kiinni jääneiden eläinten lähtömaahan palauttamisesta, eristyksestä tai lopetuksesta. Tähän tarvitaan kuitenkin varmasti sekä resursseja että koulutusta. Viranomaisten hyvä yhteistyö ja ymmärrys tilanteesta kokonaisuutena on äärimmäisen tärkeää moniulotteisen ongelmavyyhdin ratkaisemisessa.

Ostajilla on valveutumisen paikka: hankitko lemmikin vastuullisesti vai oletko osa rikollista toimintaa, eläinten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kustannuksella?

Pentuja tulee pentutehtaista ja eläinten passeja väärennetään. Huolellisuudella, valppaudella ja harkinnalla ostaja voi usein vaikuttaa siihen, että hankkii eläimen luotettavalta myyjältä laillisesti.

Toimi ostajana näin, jotta minimoit riskin laittoman lemmikin hankkimiseen:

  • Kysy myyjältä tieto eläimen TRACES-todistuksesta (esimerkiksi kuva todistuksesta).
  • Maksa aina myyjän pankkitilille. Älä koskaan maksa eläintä käteisellä.
  • Jos pentua väitetään suomalaiseksi, käy katsomassa sitä kahdesti muutaman viikon välein, jotta varmistut kasvatusoloista ja siitä, että pennun emä tosiasiassa imettää pentuja. (Lue aiempi blogikirjoitus ”Käy katsomassa koiraa kaksi kertaa ennen kuin ostat sen”)

Jos et voi varmistua näistä, älä osta eläintä vaan ilmoita epäilyttävästä toiminnasta viranomaisille. Kunnan tai alueen valvontaeläinlääkäri on usein hyvä taho, johon voi olla ensiksi yhteydessä.

Jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen.

 

Väärennettyjen asiakirjojen osoittaminen ja tulkitseminen ei kuitenkaan aina ole yksiselitteistä – epäilyistä kannattaa ilmoittaa herkästi viranomaisille. Oleellista olisi keskittyä myös sarjasalakuljettajien myyntitavan selvittämiseen. Esimerkiksi kuvakaappaus myynti-ilmoituksesta, auton rekisterinumerosta ja tiedot myyntipaikasta ja -tavasta sekä hinnasta kertovat paljon informaatiota poliisille esitutkinnassa, ovat avuksi syyttäjälle syyteharkinnassa ja todistelussa oleellista. Tämä on ensiarvoista, sillä rikollisilla myyjillä prepaid-liittymät, nimet ja sähköpostiosoitteet muuttuvat jatkuvasti.

Vastuu koiran hankinnasta ja hyvinvoinnista on aina ostajalla. En voi tätä suoremmin sanoa: jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen. Laittoman koiranpennun ostajaan soveltuisi rikoslain mainittu rikos laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä (luku 46, pykälä 6).

Laittomasti koiran hankkivien vastuuttomuudesta maksavat kaikki muut: eläin, vastuulliset lemmikkien omistajat ja koko yhteiskunta. Koiranpennun suloisista silmistä voi heijastua rikollisen ruma irvistys.

Sari Haikka, läänineläinlääkäri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri voi tehdä päätökset EU:n alueelta laittomasti tuotujen eläinten eristämisestä, palauttamisesta lähtömaahan tai lopettamisesta. Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri tekee päätökset myös EU:n ulkopuolelta tuoduista eläimistä, jos kyseessä on tautiepäily (esimerkiksi rabies).

Lue myös Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisarion Anne Hietalan kirjoitus 26.10.2020: Koiraongelmia ja ongelmakoiria

Lisää tietoa Verohallinnon sivuilla harmaasta taloudesta ja lemmikkieläimistä

Kirjoitusta on päivitetty 30.10.2020: poistettu tekstiä, joissa viitataan koirien puremien aiheuttamiin ongelmiin.

eläimen hyvä kohtelu eläimet eläimet eläintaudit eläintauteihin varautuminen eläintauti eläintautien ehkäiseminen eläintautien valvonta eläinten ostaminen suomi