Blogiteksti perustuu avien kirjastotoimen peruspalveluarviointiin ”Lukutaitostrategia ja lukemisen edistäminen yleisten kirjastojen toiminnassa”. Arvioinnin näkökulmana oli Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka linjausten mukaisesti selvitettiin mm. lukutaitotyön strategisuutta ja suunnitelmallisuutta, lukutaitoyhteistyön rakenteita kunnissa, lukutaitotyön kohderyhmiä sekä lukutaitotyön resursseja ja osaamista kirjastoissa. Raportti on luettavissa avien verkkosivuilla. 

Kirjastojen peruspalvelujen arvioinnissa nousi esiin strategisia toimenpiteitä, joilla on onnistuttu edistämään lukutaitoa kunnissa.  Menestyksen avain on tässä: Lukutaitotyö onnistuu, kun yhteistyörakenteet ovat kunnossa koko kunnassa. Seuraavassa avaan mitä se tarkoittaa käytännössä.

Lukutaidon yhteistyö perustuu koko kunnan yhteisiin voimavaroihin, suunnitelmiin ja tavoitteisiin, johtohenkilöiden myönteiseen asenteeseen ja kehittämisen tukeen sekä selkeisiin toimenkuviin ja vastuisiin. Kuntalaisten kuuleminen ja heiltä saatujen ideoiden kehittely toiminnaksi on vahva vaikutin yhteistyölle. 

Toimintaympäristö on tunnettava, jotta voidaan tunnistaa ja tavoittaa eniten tukea tarvitsevat asiakasryhmät. Tiedotuksen on oltava jatkuvaa niistäkin palveluista, jotka tuntuvat kirjastolle itsestään selviltä.

Kirjastot edistävät lukutaitoa varhaiskasvatuksen ja koulujen kanssa. Muita yhteistyökumppaneita lukutaitotyössä ovat kunnan nuoriso-, kulttuuri- ja vapaa-aikatoimi, työllisyyspalvelut, kansalaisopisto, hyvinvointialue (neuvolat) ja kolmas sektori vapaaehtoisjärjestöineen. Hankkeissa on mahdollista kokeilla ja luoda uusia kumppanuuksia, oppia, oivaltaa ja kehittää arkityötä. 

Lukutaitotyö on aina ollut kirjaston ominta perustoimintaa, jota henkilökunta on pitänyt päätehtävänään. Kirjaston tärkein voimavara onkin henkilökunnan motivaatio ja halu kehittyä lukutaitotyössä. 

Rakenteellinen ja suunnitelmallinen yhteistyö helpottaa työntekijöiden työtä ja säästää voimavaroja. Työntekijät saavat keskittyä sovittujen toimintamallien ansiosta sisältöön jatkuvan säätämisen sijaan. 

Kirjastot kertoivat arvioinnissa asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden tyytyväisyydestä. Yhdessä tekeminen on antoisaa. Lukemiskulttuuriin liittyvät tapahtumat kiinnostavat lukemattomia. Tapahtumat vahvistavat kumppanuuksia, kasvattavat kirjastonkäyttölukuja ja rikastuttavat arkea.  

Lukutaitotyön vaikuttavuutta on vaikea mitata yksiselitteisesti, mutta välillistä vaikutusta voidaan kuitenkin arvioida. Kirjastot pyytävät opettajien arviota oppilaiden lukutaidon ja –innon muuttumisesta. Kirjastot tutustuvat oman kuntansa PISA-tuloksiin, kouluterveyskyselyjen vastauksiin sekä muihin lukutaidon tasoa ja muutoksia kuvaaviin tutkimuksiin. Vain pitkäjänteinen työ tuottaa kestävää tulosta.

Kristiina Kontiainen, ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
 

Blogiteksti perustuu avien kirjastotoimen peruspalveluarviointiin ”Lukutaitostrategia ja lukemisen edistäminen yleisten kirjastojen toiminnassa”. Arvioinnin näkökulmana oli Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka linjausten mukaisesti selvitettiin mm. lukutaitotyön strategisuutta ja suunnitelmallisuutta, lukutaitoyhteistyön rakenteita kunnissa, lukutaitotyön kohderyhmiä sekä lukutaitotyön resursseja ja osaamista kirjastoissa. Raportti on luett

Edellisessä peruspalvelujen arvioinnissa todettiin, että kirjastojen johtamiseen ja kehittämiseen on entistä vähemmän voimavaroja. Työajan pirstaloituminen useiden johdettavien toimialojen kesken vaikeuttaa kokonaisvaltaista kehitystyötä ja perehtymistä yksittäisen toimialan keskeisiin kysymyksiin. Arvioinnissa todettiin myös, että johtaja, jolla on riittävästi aikaa ja substanssiosaamista, pystyisi hyödyntämään kirjaston niukkojakin voimavaroja asiantuntevalla ja ennakoivalla suunnittelulla yhteistyössä muiden toimialojen ja asiakkaiden kanssa.

Nämä johtamisen näkökulmat vaikuttavat olevan relevantteja myös kirjastojen lukutaitotyötä tarkasteltaessa. Vastanneista kirjastoista vain 20 % koki, että henkilöstömäärä on riittävä kirjaston tekemään lukutaitotyöhön, ja 38 % koki, että osaaminen lukutaitotyöhön on riittävää. Molemmat arviointikohteet ovat sellaisia, joihin johtamisella pystytään vaikuttamaan.

Niukkojen henkilöstöresurssien kohdentaminen vaatii suunnittelua. Kirjastotyön tavoitteiden tulee olla selvät, mutta sen lisäksi johtajan tulee aktiivisesti luoda verkostoja ja muita rakenteita lukutaitotyön tueksi. Niiden avulla työ saadaan moninäkökulmaiseksi, ja potentiaali työajan säästämiseen konkretisoituu todennäköisemmin silloin, kun yhteistyöllä on johdon tuki. Sama pätee kuntalaisten mukaan ottamiseen lukutaitotyön suunnitteluun. Alle puolet vastanneista kirjastoista kertoi ottaneensa kuntalaiset mukaan suunnitteluun. Voisiko asiakkaita kuulemalla löytyä uusia, resursseja tehokkaammin hyödyntäviä työmuotoja ja priorisointikeinoja?

Johtaja voi vaikuttaa myös osaamiseen mahdollistamalla ja kannustamalla. Lähes kaksi kolmasosaa kirjastoista ilmoitti, että niissä tehdään suunnitelmallista osaamisen kehittämistä. Suunnitelmallisuus on keskeinen lähtökohta pitkäjänteiselle kehittämiselle. Sen lisäksi johtajan tulee mahdollistaa koulutuksiin ja muihin osaamisen kehittämisen toimiin osallistuminen luomalla oppimismyönteistä ilmapiiriä sekä suunnittelemalla työvuorot niin, että koulutuksiin osallistuminen on tosiasiassa mahdollista.

Laadukas johtaminen voi säästää resursseissa – myös lukutaitotyössä.

kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen avi

Blogiteksti perustuu avien kirjastotoimen peruspalveluarviointiin ”Lukutaitostrategia ja lukemisen edistäminen yleisten kirjastojen toiminnassa”. Arvioinnin näkökulmana oli Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka linjausten mukaisesti selvitettiin mm. lukutaitotyön strategisuutta ja suunnitelmallisuutta, lukutaitoyhteistyön rakenteita kunnissa, lukutaitotyön kohderyhmiä sekä lukutaitotyön resursseja ja osaamista kirjastoissa. Raportti on luettavissa avien verkkosivuilla.   

Kaikille lienee tuttu tarina NASAn päämajassa työskennelleestä siivoojasta, joka kysyttäessä työstään kertoi tavoitteensa olevan saada ihminen kuuhun. Tarinan todenperäisyydestä en tiedä, mutta sen sanoma lienee se, että organisaatiossa kaikilla on yhteinen tavoite. 

Tarina NASAn siivoojasta tuli mieleeni käydessäni läpi peruspalveluarviointikyselyn vastauksia lukutaitotyön tavoitteista. Useissa vastauksissa todettiin, että tavoitteet on kirjattu kunnan eri toimialojen yhteiseen suunnitelmaan, esimerkiksi kulttuurikasvatussuunnitelmaan. Joistakin vastauksista näkyi, että kunnan eri toimijoilla oli todellakin yksi yhteinen tavoite, jolla pyrittiin saamaan aikaan positiivinen muutos kuntalaisten elämässä: ”Tavoitteena on, että kirjaamalla lukutaitotyön rakenteet auki, monipuolinen ja tasa-arvoinen lukutaitotyö saavuttaa kaikki [kunnan] lapset ja lapsiperheet.  Tavoitteena on saada lukuharrastus ja yhdessä lukeminen jokaisen perheen arkeen jollakin tavalla, kuten esimerkiksi päivittäin luettavan iltasadun muodossa… Tavoitteena on lukuilon löytäminen kotona, neuvolassa, varhaiskasvatuksessa ja koulussa.”  

Sitten oli melko suuri joukko vastauksia, joissa tavoitteeksi nimettiin esim. ”viisi kirjavinkkausta vuodessa”, ”lukemista edistävien tapahtumien järjestäminen”, ”tavoitteena on lisätä kirjasto-opetusta”. Mietin, miten lukutaitoyhteistyö kunnan sisällä onnistuu, jos jokaisella osapuolella on tavoitteena oman työsuorituksensa toteuttaminen yhteisen tavoitteen sijasta (NASA!). Ja onko kyse tavoitteesta ollenkaan, vaan toimenpiteistä tai toteutuksen mittareista?  

Kirjastolain lähtökohta on, että kirjasto vaikuttaa yhteiskuntaan, ja tällöin kirjastotyön tavoite on jokin muutos ympäröivässä yhteisössä. Kirjastotyön tavoite ei voi olla kirjastotyö itsessään (Esim. lukutaitotyön tavoite on viisi kirjavinkkausta). Keskustelimme tästä kollegojeni kanssa, ja arvelimme, että tavoitteen määrittelyn ongelmat saattavat liittyä lukutaitotyön määrittelyn ongelmiin kirjastoissa, josta Virpi Launonen kirjoitti blogitekstissään. 

Kun kirjaston lukutaitotyön tavoitteet (yhteiskunnalliset vaikutukset) on määritelty, voidaan suunnitella menetelmät, toimenpiteet ja aikataulutus (tarvittavat resurssit ja osaaminen). Toimenpiteille voidaan luoda määrälliset mittarit kirjastotyötä arvioimaan ja osoittamaan. Sen sijaan yhteiskunnallisia vaikutuksia on vaikea osoittaa laskemalla yhteen kirjavinkkausten määriä. Yhteiskunnallisia vaikutuksia, esimerkiksi lasten lukutaidon tasoa, voidaan arvioida vaikkapa yhdessä opetustoimen henkilöstön kanssa tai seuraamalla tutkimustuloksia, kuten kouluterveyskyselyä, jossa joka toinen vuosi kysytään lukemisharrastuksen aktiivisuudesta. 

Satu Ihanamäki, kirjastotoimen ylitarkastaja, Lapin avi 

Blogiteksti perustuu avien kirjastotoimen peruspalveluarviointiin ”Lukutaitostrategia ja lukemisen edistäminen yleisten kirjastojen toiminnassa”. Arvioinnin näkökulmana oli Kansallinen lukutaitostrategia 2030, jonka linjausten mukaisesti selvitettiin mm. lukutaitotyön strategisuutta ja suunnitelmallisuutta, lukutaitoyhteistyön rakenteita kunnissa, lukutaitotyön kohderyhmiä sekä lukutaitotyön resursseja ja osaamista kirjastoissa. Raportti on luettavissa avien verkkosivuilla.

Tällä peruspalvelujen arviointikierroksella kokeilimme Padlet -seinää yhtenä työkaluna tiedonkeruussa. Tavoitteena oli saada kirjastoissa lukutaitotyötä tekevien ääni kuuluviin. Seinälle saatiinkin kymmenittäin vastauksia, jotka avasivat arviointikohdetta arjen näkökulmasta. Padlet -vastauksista löytyi lisäksi ennakoimaton keskustelukulku.

Kysymyksenasettelua kritisoitiin siitä, ettei ’lukutaitotyö’-käsitettä ollut  määritelty, ja useissa kommenteissa esitettiin näkemyksiä, ettei lukutaitotyö ole kirjaston tehtävä. Tiedonkeruuta valmisteltiin tälläkin kertaa työryhmässä, ja niin kyselyn, Padlet-kysymysten kuin saatekirjeenkin sanamuotoja viilailtiin useaan otteeseen, mutta meille tiedonkeruun suunnittelijoille ’lukutaitotyö’-termi oli itsestäänselvyys, eikä meillä käynyt mielessä, että siihen liittyisi jotain sellaista monitulkintaisuutta, joka kaipaisi selventämistä.

Kävimme työryhmässä (ehkä jälkijättöisen) keskustelun siitä, miksi käytimme arvioinnissa ’lukutaitotyö’-käsitettä, emmekä esimerkiksi termiä ’lukemisen edistäminen’. Kirjastolain 6 §:ssä puhutaan lukemisen ja kirjallisuuden edistämisestä sekä monipuolisten lukutaitojen tukemisesta ja ohjauksesta. Työryhmällä oli näiden pohjalta syntynyt yhteinen - vaikkakin implisiittinen - näkemys siitä, että kirjastoilla on lukutaidon osalta muutakin työsarkaa kynnettävänä kuin lukemisen edistäminen.

Vaikka ’lukutaitotyö’-käsitteestä noussut keskustelu ei ollut arvioinnin tavoitteena, se sai aikaan kuitenkin yhden arvioinnin keskeisistä havainnoista: kirjastoilla ei ole yhteistä käsitteistöä tehtäville, joita sen odotetaan tekevän. Tämä johtaa siihen, että kirjaston on vaikea viestiä työstään tai tavoitteistaan, mikä puolestaan vaikeuttaa monialaista yhteistyötä sekä kirjaston roolin näkyväksi tekemistä.

Olisikin tärkeää, että kirjastokentällä käytäisiin laajaa keskustelua siitä, mitä kirjastolain 6 § oikeasti tarkoittaa ja millaisia velvoitteita siitä on johdettavissa. Keskustelu olisi syytä aloittaa luomalla yhteinen käsitys siitä, mitä lukutaito on. AVI Kirjastotoimi tulee toimimaan aktiivisesti tuossa keskustelussa, mutta siihen tarvitaan kaikkien osallistumista, joten eiköhän oteta tavoitteeksi, että seuraavaan kirjastojen tekemää lukutaitotyötä arvioivaan peruspalvelujen arviointiin mennessä (jos vanhat merkit pitävät paikkansa, siihen menee kuusi vuotta) meillä on jaettu ymmärrys kirjastojen roolista lukutaitotyön kokonaisuudessa.

Kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen avi
 

Itä-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt etusijan viidelle vihreää siirtymää edistävän hankkeen ympäristölupahakemukselle vuosina 2023-2024. Pyyntöjä päästä ympäristö- tai vesitalouslupahakemusten etusijamenettelyyn on tullut yhteensä seitsemän. Kaikki etusijan saaneista hankkeista koskevat biometaanin tuotantoa anaerobisessa mädätysprosessissa. Näistä yhdelle, eläinsuojan ja biokaasulaitoksen toiminnalle Tohmajärven kunnassa, on jo myönnetty ympäristölupa alle 10 kuukaudessa. 

Tietyt vihreää siirtymää edistävät hankkeet voivat saada aluehallintoviraston lupakäsittelyssä etusijan vuodesta 2023 vuoteen 2026. Etusijalle pääsyn tarkoituksena on mahdollistaa lupahakemuksen tavanomaista nopeampi käsittely aluehallintovirastossa. Tällä hetkellä vireillä on neljä etusijan saanutta Suomen Lantakaasu Oy:n lupahakemusta:

• Biometaanin tuotanto- ja nesteytyslaitos, Kiuruvesi
• Biometaanin tuotantolaitos, Lapinlahti
• Biometaanin tuotantolaitos, Sonkajärvi
• Biometaanin tuotantolaitos, Nurmes

Suurimmassa toimintakokonaisuudessa Kiuruvedellä on tarkoitus tuottaa omalla biokaasun tuotannolla ja muiden satelliittilaitoksina toimivien biokaasulaitosten kaasutoimitusten avulla nesteytettyä biometaania liikennepolttoaineeksi vuodessa 150 GWh. Muistutuksia näihin hakemuksiin on jätetty toistaiseksi niukasti.

Kaikissa hankkeissa Itä-Suomen aluehallintovirasto on antanut ennakkoneuvontaa kerran tai useammin ennen lupahakemusten vireille tuloa. Ennakkoneuvonnalla pyritään varmistamaan, että hakemuksen sisältö täyttää ympäristönsuojelulainsäädännön edellytykset, ja että hakemuksen ripeä käsittely aluehallintovirastossa siten mahdollistuisi. Kokemusten mukaan ennakkoneuvonnalla on onnistuttu parantamaan ympäristöllisten tekijöiden tunnistamista hakemuksissa, mutta hakemuksen täydennyksiltä ei ole kuitenkaan vältytty. 

Aluehallintovirasto käsittelee etusijan saaneiden hankkeiden lupa-asiat mahdollisimman joutuisasti. Hankkeita edistetään nopeutetusti lupakäsittelyn kaikissa vaiheissa. Aluehallintoviraston tavoitteena on käsitellä kaikkien etusijan saaneiden hankkeiden lupa-asiat alle 12 kuukaudessa, mutta mahdollisuuksien mukaan pyritään huomattavasti nopeampaan käsittelyyn. 

Etusija lupahakemuksien käsittelyssä annetaan sellaisille ympäristönsuojelu- ja vesiasioiden käsittelystä aluehallintovirastoissa annetun lain (898/2009) hankeluettelossa oleville vihreää siirtymää edistäville hankkeille, joiden toiminnassa on otettu huomioon ei merkittävää haittaa -periaate (DNSH). Lupamenettely ja lupaharkinta eivät muutoin poikkea tavanomaisesta.

Lisää tietoa etusijamenettelystä

Yhteyshenkilö
Johanna Ahonen
johtaja, ympäristöluvat
[email protected]
 

Regionförvaltningsverket kontaktas dagligen av ledningen inom bildningen, rektorer, skolpersonal, föräldrar och aktörer på fältet som vill ha information om gällande lagstiftning. Senast i dag svarade jag på frågor om lektionernas placering under dagen och en fråga om bildandet av grupper i förskoleundervisningen. Förra året inkom 400 frågor bara till regionförvaltningsverkets svenska enhet för bildningsväsendet.

Eftersom många frågor har liknande innehåll ordnar vi årligen återkommande webbinarier där våra sakkunniga föreläser om utbildningslagstiftningen och i realtid besvarar frågor som finns hos deltagarna. Våra webbinarier har på årsbasis totalt cirka 3000 deltagare och enbart de rent juridiska fortbildningarna lockar cirka 700 deltagare årligen. Att frågorna aldrig tycks sina ser jag som ett bevis på att det finns en stor vilja att göra rätt. Trots att frågeställaren kan paragraferna är det inte alltid entydigt hur lagen ska tolkas, vem som har tolkningsföreträde och alltid finns det inte ett entydigt svar på frågan Gör vi rätt?

Att vi inom en kommun kan ha två utbildningsstigar, en svensk- och en finskspråkig, med olika läroplaner som är godkända för vardera utbildningsspråk kan göra en förundrad. Den som inte känner till skollagstiftningen kan fundera hur det är möjligt att samma kommun kan agera på olika sätt beroende på undervisningsspråket. Nu är det inte utbildningsspråket som avgör skillnaderna, utan snarare den verksamhetskultur som vuxit fram och de lokala omständigheterna som påverkar hur den lokala läroplanen utformats. Att det därtill finns olikheter mellan de olika skolorna beror på att varje skolas läsårsplan kan variera. 

De frågor jag nämnde inledningsvis går inte att besvara schemamässigt. När det kommer till lektionstider inverkar lokaltrafiken, skolnätverket och tillgång till undervisningssalar och skolmatsalen. I fråga om gruppdimensioneringen inverkar det huruvida förskolan ordnas i daghem eller skola och ifall det finns elever i gruppen med särskilda stödbehov. Bakgrundsfaktorerna kan variera från plats till plats och från år till år och därför är svaren sällan enkla och tydliga.

Vid regionförvaltningsverkets svenska enhet för bildningsväsendet är vi både glada och stolta över de frågor vi får. Vi är glada över att frågeställaren är mån om att göra rätt och viljan följa lagen och stolta över den lågtröskelkultur vi som myndighet har skapat. Vi ser att vi genom ett proaktivt förhållningssätt kan trygga barnens rättigheter och hoppas att vi fortsättningsvis genom dialog med fältet kan förebygga rättsskyddsfallen och fortsättningsvis mota Olle i grind.

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet 
Svenska enheten för bildningsväsendet 
Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland 

”Kirjastotyö on kokonaisuutena demokratian edistämistä.” ”Kirjaston vapaa, kaikille avoin tila ja aineistot sekä lukemisen edistäminen riittävät kirjaston demokratiatyöksi.” Näillä lauseilla monet kirjastot kuittaavat tekevänsä osuutensa kirjastolaissa (Laki yleisistä kirjastoista 238/2016) yhtenä tavoitteena olevasta aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistämisestä. Mutta tämä ei ihan riitä. Kirjastolaissa yleisten kirjastojen tehtäväksi annetaan aineistojen ja tilojen tarjoamisen sekä lukemisen edistämisen lisäksi myös yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen.

Tampereen ja Jyväskylän demokratiahankkeessa lanseerattiin mainio tapa kartoittaa ja laajentaa kirjastossa tehtävää demokratiatyötä, nimittäin demokratiaskannaus. Sillä tarkoitetaan kirjaston palvelujen läpikäymistä demokratiasilmälasein. Miten voisimme lisätä arkiseen tekemiseemme ripauksen demokratiaa? Teemasta on helppo rakentaa kirjanäyttelyjä, mutta voisiko kirjavinkkauksessa, tiedonhaun opastuksessa tai digiopastuksessa näkyä aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen? Entä lukupiiritoiminnassa? Tai satutunneilla?  

Demokratiatyön lisääminen kirjaston olemassa oleviin palveluihin on hyvä askel eteenpäin, mutta ei ihan riittävä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämiseen. Kuntalaisen osallisuuden tunnetta voi lisätä jo kirjastossa käynti, ihmisten kohtaamisen mahdollisuus, mutta tätä voisi vielä rikastaa. Monissa kirjastoissa on alettu järjestää kirjastokahveja, demokratiakahveja, kirjastoparlamenttia tmv. Tapahtumalla on monta nimeä, mutta konsepti on sisällöltään yksinkertainen: Keitetään kahvit, ostetaan ehkä pullapitkokin ja kutsutaan kuntalaisia kahville keskustelemaan. Aihe voi olla vapaa tai ennalta määrätty, paikalla voi olla asiantuntijavieras tai sitten ei. Kahveja tarjotaan säännöllisesti samaan aikaan, niin että sinne on helppo tulla. Uuden konseptin lanseeraaminen voi kestää jonkin aikaa, ei kannata heti lannistua, jos ketään ei tule. Kun olimme muutamat kahvit keskenämme nauttineet, alkoi väkeä tulla, totesi eräs kirjastonjohtaja.  

Kirjaston on tärkeä huomata, ettei se ole demokratiatyössä ja yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistämisessä useinkaan ainoa toimija kunnassa. Demokratiaskannauksen voisi toteuttaa myös yhteistyökumppaneiden suhteen. Ketkä muut kunnassa edistävät näitä asioita? Mitä muut tekevät ja miten? Muiden tekemisen tuntemisella löydetään yhteistyökumppaneita ja vältetään päällekkäisyyttä. Kirjasto voi olla sopiva alusta kuntalaisten tavoittamiseen niin kunnan eri toimijoille kuin kolmannen sektorin toimijoille. Kunnassa kannattaa vain laatia selkeät pelisäännöt tilojen käyttöön, jotta yhteistyö on helppoa. Monet kunnat ja kirjastot ovat jo laatineet pelisääntöjä, joten esimerkkejä löytyy, eikä jokaisen tarvitse keksiä pyörää uudelleen. 

Kun kirjasto löytää oman roolinsa ja oman tapansa tehdä demokratiatyötä, siitä tulee osa kirjaston arkea eikä ylimääräistä lisätyötä. Myös rakenteet juurruttavat arkeen. Jokaiseen asiaan ei tarvitse olla erillistä suunnitelmaa tai strategiaa, kevyempi vuosikello voi riittää sekä vastuuhenkilön nimeäminen ja selkeän tavoitteen asettaminen toiminnalle. Jos alkuun pääsemiseen ei tunnu riittävän resursseja, voi pieni hanke auttaa alkuun pääsemisessä. Hankkeen suunnittelussa on hyvä lähteä liikkeelle yhteistyökumppaneiden miettimisestä, selkeistä tavoitteista ja sopivasta mittakaavasta, että hankkeen tuloksena saadaan kirjaston arkeen sopivaa toimintaa. 

Merja Kummala-Mustonen 
kirjastotoimen ylitarkastaja 
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 

Uhanalaisista lintulajeistamme lähes puolet elää lintukosteikolla. Rehevät lintuvedet kasvavat ajan myötä umpeen ilman hoitoa ja kunnostuksia. Vesistöjen rehevöitymisen kiihdyttämän umpeenkasvun seurauksena vesistöjen linnusto taantuu, kun elinympäristöt muuttuvat linnuille epäsuotuisiksi. Lintuvesien kunnostaminen onkin välttämätöntä uhanalaisten ranta- ja vesilintujemme suojelemiseksi. Kunnostustoimia ovat kohteesta riippuen raivaus, ruoppaus, niitto, laidunnus, vedenpinnan nosto, vieraspetopyynti ja hoitokalastus. 

Arvokkaiden lintuvesien elinympäristöjen kunnostustoimenpiteistä yli 500 kuutiometrin ruoppaukset ja vedenpinnan nostaminen edellyttävät aina aluehallintovirastolta vesilain mukaista lupaa. Lupaharkinnassa punnitaan hankkeesta aiheutuvia yleisiä ja yksityisiä etuja suhteessa vastaaviin menetyksiin. Lintuvesihankkeen yleiset hyödyt liittyvät yleensä luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen ja alueiden virkistyskäytön edistämiseen. Lupaharkinnassa yleisenä menetyksenä otetaan huomioon esimerkiksi ruoppaamisesta aiheutuva työnaikainen vesistön samentuminen. Lisäksi arvioidaan sitä vaikeuttaako hanke vesienhoitosuunnitelman mukaisten toimenpiteiden tai voimassa olevien kaavojen toteuttamista. 

Kunnostushankkeissa pääpaino on ollut ruoppauksissa, vaikka vedenpinnan nostolla saavutetaan pitkäkestoisempia vaikutuksia ja niiden toteutus on usein edullisempaa kuin toistuvien ruoppausten toteutus. Kunnostushankkeissa yhteistyö alueen maanomistajien kanssa on avainasemassa. 

Lintuvesien kunnostushankkeita on toteutettu Helmi-elinympäristöohjelman rahoituksella ja ELY-keskusten tai Metsähallituksen toteuttamina vuodesta 2021 lähtien. Ennen Helmi-ohjelmaa kunnostuksia tehtiin vähän puuttuvan rahoituksen ja vähäisen kokemuksen takia. Helmi-elinympäristöohjelmalla pyritään auttamaan uhanalaisia lajeja sekä maamme uhanalaisia luontotyyppejä erilaisin kunnostus- ja hoitotöin. Koska sujuva lupakäsittely tukee tärkeän tavoitteen saavuttamista, ELY-keskukset ovat pyrkineet olemaan lupaviranomaiseen yhteydessä jo hakemusvaiheessa. Tällöin hakemus saadaan vireille mahdollisimman täydellisenä ja vältytään aikaa vieviltä lisäselvityksiltä. 

Itä-Suomen aluehallintoviraston ympäristölupavastuualueella annettiin vuonna 2022 kaksi lintuvesien kunnostusta koskevaa vesitalouslupaa. Tällä hetkellä ympäristölupavastuualueella on vireillä ko. hakemusasioita neljä. Koska kunnostusvelkaa on ehtinyt kertyä vuosikymmenten aikana runsaasti, Itä-Suomen aluehallintovirastoon on tulossa seuraavan kolmen vuoden aikana hakemuksia kiireellistä kunnostusta kaipaavien lintuvesikohteiden kunnostukseen vielä arviolta 12.

Hanne Lohilahti
ympäristöylitarkastaja, ympäristölupavastuualue
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Osallistaminen on yksi tapa lisätä osallisuutta. OECD:n heinäkuussa julkaistusta Drivers of Trust in Public Institutions -tutkimuksesta käy hyvin ilmi, miten tunne yhteiskunnallisesta toimijuudesta ja siitä, että pystyy vaikuttamaan asioihin, on keskeisesti kytköksissä yhteiskunnalliseen luottamukseen. Tutkimuksen mukaan ero niiden välillä, jotka kokevat voivansa vaikuttaa siihen, mitä esimerkiksi hallitus tekee, ja niiden välillä, jotka ovat eivät koe pystyvänsä vaikuttaa, on jopa 47 prosenttiyksikköä.

OECD:n luottamustutkimus sekä myös vuosi sitten julkaistu Sitran Demokraattisten kohtaamisen käsikirja osoittavat, että kansalaisten arkinen kanssakäyminen julkisten toimijoiden kanssa on keskeistä yhteiskunnallisen luottamuksen rakentumisessa ja ylläpidossa. Julkisten palveluiden arkisilla palvelukokemuksilla ja kohtaamisilla rakennetaan (tai vastaavasti rikotaan) demokraattista yhteiskuntakokemusta ja ylläpidetään demokraattisia arvoja. Kirjastot ovat omalta osaltaan yhteiskunnallisen luottamuksen ja demokratian vahvistajia sekä päivittäisissä asiakaskohtaamisissa että luodessaan kuntalaisille osallistumisen mahdollisuuksia esimerkiksi erilaisten tilaisuuksien muodossa. 

Avaimet onnistuneeseen osallistamiseen

Kirjastot kokevat yhtenä demokratiatyön haasteena osallistamisen: miten ihmeessä saada kuntalaiset innostettua mukaan? Lähes kaikissa aluehallintovirastojen 2021 rahoittamissa demokratiahankkeissa otettiin mukaan kuntalaisia ja/tai kuntapäättäjiä ja samalla törmättiin haasteisiin siinä, miten halutut kohderyhmät (esim. nuoret, tietyt kieli- ja väestöryhmät) tavoitetaan ja saadaan toimintaan mukaan. 

Useimmiten sinnikkyys kannattaa: suosituksi osoittautuva tapahtumakonsepti ei välttämättä ensimmäisillä kerroilla ole vielä menestys, vaan kestää hetken ennen kuin osallistujat löytävät tilaisuuden. Osallistujia ei myöskään tarvitse olla montaa, kun jo päästään antoisaan ja onnistuneeseen lopputulokseen. Palaute mukaan innostetuilta kuntalaisilta on lähes aina positiivista.

Osallistamiseen liittyvää osaamista, kuten fasilitointitaitoja ja erilaisten menetelmien tuntemusta, kaivattaisiin kirjastoissa enemmän. Toisaalta onnistumiseen voi riittää kirjaston toimintaympäristön ja paikallisyhteisön tuntemus. Se auttaa tunnistamaan oikeat kohderyhmät ja yhteistyökumppanit, ja tavoittamaan ne olemassa olevien verkostojen ja asiakassuhteiden avulla. Joskus tarvittava tuntemus voi löytyä kirjaston ulkopuoliselta hanketyöntekijältä, joka kuuluu itse tavoiteltavaan kohderyhmään ja jolla on tarvittavat verkostot jo valmiina.

Tässä demokratiahankkeita toteuttaneiden kirjastojen vinkkejä siihen, miten eri kohderyhmiä saa innostettua mukaan:

• Järjestä mahdollisimman matalan osallistumiskynnyksen toimintaa. Moni kirjasto mainitsi onnistuneimmiksi konsepteiksi pehmovaalit ja lavastetut/osallistavat mielenilmaukset.
• Lähesty suoraan muista yhteyksistä ennestään tuttuja nuoria.
• Jalkaudu valmiiseen porukkaan.
• Pyydä kirjastotiloissa vierailevia paikallisia ex tempore mukaan esim. asukaskeskusteluun.
• Kysy kyselyllä. Esimerkkeinä kuntalaiskysely tai turvallisemman tilan periaatteiden valmistelu kyselyn avulla. Etukäteiskyselyllä voi selvittää myös kohderyhmän toiveita keskustelutilaisuuksissa käsiteltävistä aiheista. Kysely voi olla verkkokysely ja/tai ”kyselylaatikko” kirjastossa.
• Ota opiskelijat mukaan opettajan johdolla
• Järjestä esimerkiksi nuorille suunnatut keskustelut heille valmiiksi tutuissa ja turvallisissa tiloissa.

Demokratiahankkeissa toimiviksi todettuja osallisuutta tukevia demokratiatyön konsepteja:

• Lavastetut/osallistavat mielenilmaukset, joita voi toteuttaa eri tavoin. Esim. kuntalaiset saavat jättää terveisiään pieniin mielenosoituskyltteihin, jotka pystytetään kaupungintalon kuvan eteen askarreltuun minimaisemaan. Viestit toimitetaan kootusti kuntapäättäjille. Vaihtoehtoisesti voi järjestää lelujen mielenosoituksen eli lapset saavat tehdä kylttejä mielenosoitukseen, joka lavastetaan lelujen avulla kirjastoon.
• Pehmovaalit eli lapsille ja perheille suunnatut leikkimieliset vaalit, joissa ehdolle asetetuista leluista voi äänestää vaikkapa pehmopresidenttiä.
• Vaikuttamisen työpajat nuorille, 9-luokan oppilaille ”10 kysymystä kansanedustajille”, nuorten politiikkapäivä, lasten kirje päättäjille
• Aamukahvit kunnanjohtajan kanssa
• Kirjastokahvit tai kyselytunnit, joissa päättäjiä mukana
• Erätauko-keskustelut
• Yhdistysesittelyt kirjastossa
• Kansalaisten osallistaminen tutkimuksen tekemiseen tunnistamalla vanhoja valokuvia
• Demokratiateemainen lukuhaaste sekä näyttely ja kirjalista vinkatuista teoksista
• Maahanmuuttajille suunnatut pikkujoulut
• Turvallisuus- ja saavutettavuuskävely kaupungin keskustassa
• Vapaamuotoiset osallisuuskahvit kunnan eri toimialojen kesken
• Viranhaltijoiden kierros kunnan kaikissa kirjastoissa
• Demokratiaskannaus

Meitä on moneksi ja osallistumisen tasoja erilaisia: yksi tykkää osallistua järjestettyyn toimintaan aktiivisesti, toinen keskittyy mieluummin kuuntelemiseen ja kolmas seuraa sivusta samalla kun selailee hyllyjen välissä kirjoja. Ja siinä missä toinen kokee luontevaksi ilmaista itseään keskustelun tai toiminnan kautta, toinen pukee ajatuksensa mieluummin kirjalliseen muotoon. Kaikki tavat voivat olla yksilölle yhtä merkityksellisiä ja antoisia. Tärkeää olisi tarjota erilaisia osallistumistapoja, jotta mahdollistetaan jokaiselle luonteva tapa osallistua - tai olla osallistumatta.

Aluehallintovirastot myönsivät vuonna 2021 erityisavustusta yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina. Avin kirjastotoimi kartoitti hankkeiden antia ja vaikutuksia loppuvuodesta 2023 kyselyllä, johon vastasi 28 hanketta (38 hanketta sai rahoitusta). Blogiteksti pohjautuu kyselyn aineistoon ja päättyneiden hankkeiden loppuraportteihin.

Kirjastotoimen ylitarkastaja Jonna Toukonen
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
 

Mahtaakohan Suomesta löytyä yhtään kuntaa, jossa ei olisi viimeisen viiden vuoden aikana tehty palveluverkkoselvitystä? Vauvoja syntyy yhä vähemmän ja sen vuoksi monessa kunnassa on mietitty nykyisten päiväkotien, koulujen, kirjastojen ja nuorisotilojen kohtaloa. 

Ainakin paikallisesti palveluverkko ja siihen liittyvät muutospaineet näkyvät usein kiivaina kyläkoulukeskusteluina. Keskustelua värittävät tunteet, toiveet ja unelmat. Ne törmäävät euroihin ja exceleihin. Ei etsitä yhdessä parasta mahdollista ratkaisua käsillä olevaan pulmaan vaan mahdollisimman suurta voittoa omalle näkemykselle tai ryhmälle. Toisinaan päätöksenteko on niin kaoottista, etteivät päätöksentekijät osaa itsekään kokouksen jälkeen sanoa, mitä tulivat päättäneeksi. Välillä keskustelua vierestä seuratessa ei voi välttyä ajatukselta, että kaikessa sapelinkalistelussa on unohdettu se tärkein: asiakas, lapsi. 

Kuinka monessa kunnassa edes palveluverkkoselvityksiin kuuluu oleellisena osana lapsivaikutusten arviointi? Sen avulla selvitetään tulevan päätöksen vaikutuksia lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyvinvointiin ja heidän oikeuksiensa toteutumiseen. Esimerkiksi kouluverkkoselvitys ei välttämättä kosketa ainoastaan kouluja vaan sillä tyypillisesti on vaikutuksia myös varhaiskasvatukseen, kirjastoihin, nuorisotiloihin ja lähiliikuntapaikkoihin. Useat kirjastot ovat koulujen yhteydessä. Jos koulu lakkautetaan, samalla lähikirjastokin lakkautuu, eikä lapsella ole enää tosiasiallista mahdollisuutta käyttää kirjastoa. Tällöin tulee ottaa huomioon mahdollisissa koulukuljetuksissa ja niiden arvioinnissa se, että lapsilla on oikeasti mahdollisuus käyttää kirjastoa koulupäivän aikana. Lapsella on kirjaston käyttöön subjektiivinen oikeus, joka kuitenkin on hyvin usein riippuvainen siitä, käyttääkö vanhempi oikeuttaan käyttää kirjastoa.

Yksi Sipilän hallituksen kärkihankkeista oli lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (LAPE) vuosina 2016–2018. Yhtenä hankkeen tavoitteista oli: vahvistaa lapsen oikeuksiin ja tietoon perustuvaa toimintakulttuuria päätöksenteossa ja palveluissa ottamalla käyttöön lapsi- ja perhevaikutusten arviointi sekä kehittämällä välineitä lapsilähtöiseen budjetointiin ja lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja palveluiden seurantaan.

Lapsivaikutusten arviointi tulee tehdä aina, kun päätöksellä voi olla vaikutuksia lasten hyvinvointiin ja oikeuksien toteutumiseen. Tässä yhteydessä on hyvä huomioida, että palvelut voivat olla vahvasti toisistaan riippuvaisia ja kaikki nämä riippuvuudet tulee huomioida sekä päätöksen ennakkoarvioinnissa että varsinaisessa päätöksenteossa. Lapsivaikutusten arviointi on osa tiedolla johtamista ja päätöksentekoa, joka perustuu tietoon. Kun tehdään päätöksiä, jotka koskevat lapsia, lapsen edun on tultava ensin.

Viime vuosina monessa kunnassa on herätty siihen, että ainakin ennen päätösten tekemistä olisi hyvä arvioida päätösten mahdollisia vaikutuksia myös lapsiin ja lapsiperheisiin. Osa valmistelijoista kuitenkin kipuilee sen kanssa, miten esimerkiksi lapsivaikutusten arviointi käytännössä tulisi tehdä. Mistä asioista se vähintään tulisi tehdä? Mitkä menetelmät oikeasti osallistavat niin lapsia, nuoria kuin heidän perheitäänkin? Riittääkö lyhyen aikavälin vaikutusten arviointi vai pitääkö vaikutuksia arvioida pidemmällekin? Pitääkö päätösten ennakkoarvioinnin lisäksi arvioida myös toteutuneita toimenpiteitä? Kysymyksiä riittää ja sen vuoksi mieleen saattaa hiipiä ajatus, että tehdään semmoinen lapsivaikutusten arviointi sitten ensi kerralla. Ei hätää, tartu toimeen jo nyt! 

Seuraavista julkaisuista löydät varmasti vastaukset mieltä askarruttaviin lapsivaikutusten arviointiin liittyviin kysymyksiin:

eOppiva ja kansallinen lapsistrategia (2022): Lapsen oikeudet – Työkaluina lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi -verkkokoulutus: Lapsen oikeudet – Työkaluina lapsivaikutusten arviointi ja lapsibudjetointi - eOppiva

Iivonen, Esa & Pollari, Kirsi: Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä - Lapsivaikutusten arviointi, lapsibudjetointi sekä lapset ja nuoret tiedontuottajina kunnassa -ohjeistus. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2022:4.

Iivonen, Esa & Pollari, Kirsi: Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä – Lapsivaikutusten arviointi, lapsibudjetointi sekä lapset ja nuoret tiedontuottajina hyvinvointialueella: Ohjeistus hyvinvointialueiden päättäjille, nuorisovaltuustoille ja viranhaltijoille. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2022:2.

Iivonen, Esa & Pollari, Kirsi: Lapsivaikutusten arvioinnin käsikirja lainvalmistelijoille. Valtioneuvoston kanslian julkaisuja 2021:5. Julkaisussa on perustietoa lapsivaikutusten arvioinnista muillekin kuin lainvalmistelijoille.  

Ruuska, Tupu; Itkonen-Ratilainen, Mari; Harju-Kivinen, Raija; Honkanen, Kati: Lapsiin kohdistuvien vaikutusten arviointi: Tarkastelussa lapsivaikutusten arviointi kuntapäätöksissä ja esimerkkejä lapsivaikutusten arvioinneista. Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma 2018.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Suomen UNICEF

Tanja Tiainen, ylitarkastaja, varhaiskasvatus
Kirsi Kohonen, nuorisotoimen ylitarkastaja
Lauriina Aninko-Takkunen, suunnittelija
Miikka Metsola, suunnittelija
Itä-Suomen aluehallintovirasto
 

Romanipoliittisessa ohjelmassa (Rompo3) on painopisteenä romaniväestön yhdenvertaisuus ja osallisuus. Aluehallintovirastolaisten romaniasiain suunnittelijat saivat yhteisen tehtävän, että kunta- ja aluetason tarkastelulla varmistetaan, että romanit on otettu huomioon suunnitelmissa ja heidän tarpeensa huomioidaan erityisesti alueilla, joissa he asuvat.

Kunnat on mainittu usean toimenpiteen kohdalla yhtenä vastuutahona. Mikäli romaniväestöä jossain kunnissa huomioidaan, saattaa olla kyse yksittäisten työntekijöiden aktiivisuudesta ja myötämielisyydestä. Yleisesti kunnissa ei ole katsottu tarpeelliseksi huomioida esim. palveluiden järjestämisestä erikseen romaniväestölle. Kokemukseni oman alueen hedelmällisestä kuntayhteistyöstä ovat mm. Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä sekä Porissa että Seinäjoella, mutta toki monissa muissakin kunnissa on hyviä yhteistyön alkuja. Joissain kaupungeissa tai alueilla on aktiivinen romaniyhteisö, joka toimii hyvin oman alueensa romaniväestön keskuudessa.
  
Toisaalta yksittäisiä ongelmia ja haasteita on tunnistettu, ja niihin pyritään vastaamaan yleisillä keinoilla palveluvalikoimassa. Keskeisten romanitoimijoiden ja muiden sidosryhmien yhteistyö on arvokasta ja tarpeellista kuntien työssä romaniväestön elinolosuhteiden parantamiseksi. 

Välitin oman toimialueeni eli Lounais-, Länsi- ja Sisä-Suomen kaikkiin kuntiin syksyllä 2023 viestin, jossa kysyttiin romaniväestön huomioimisesta. Lähetin muistutusviestin keväällä 2024. Vastauksia tuli vähän eli voidaan todeta, ettei kunnissa nähdä tarvetta mainita yhdenvertaisuustyössä erikseen romaneja tai tehdä romanierityistä työtä tai palvelumuotoilua. 

Toisaalta kuntatoimijat ovat kuitenkin hyvin kiinnostuneita romanikulttuurista ja kokevat, että tarvitsevat juuri tietoa ja konsultointiapua kohdatessaan romaniasiakkaita. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen, jonka mukaan Suomi edistää romanien yhdenvertaisuutta ja osallistumista yhteiskuntaan. Romanipoliittisen ohjelman päätavoitteena on yhdenvertaisuuden toteutuminen. Kiinnostavaa tässä on, että vaikka romaniväestön erityistarpeita ei käsitellä suoraan, viranomaisten suuri kiinnostus ja konsultointipyynnöt romaniväestön asioista jäävät huomiotta. Mistä siis on kysymys? Mikä selittää tätä ilmiötä? 

Kannattanee tarkastella tilannetta romaniväestön huomioimisesta myös Itä-, Etelä-, ja Pohjois-Suomen kuntien osalta. Kunnat ovat merkittävässä roolissa, koska niiden sosiaali- ja terveyspalveluiden, opetus- ja sivistystoimen sekä työllisyys- ja elinkeinopalveluiden kokonaisuudet ovat keskeisessä asemassa paikallistason toiminnan toteuttamisessa.  

Hyviäkin terveisiä onneksi on. Tällä hetkellä ollaan loppusuoralla Etelä-Pohjanmaan romaniväestölle kohdistetussa hankehakemuksen kirjoittamisessa. Tässä tapauksessa poikkeuksellista on se, että hyvinvointialue on vastuuhakijana. Omassa työssäni olen pitänyt ensisijaisena tavoitteena vaikuttaa juuri rakenteisiin.

Suomessa on käynnissä parhaillaan alueellisia ja valtakunnallisia hankkeita, joiden tavoitteena on romaniväestön yhdenvertaisuus ja osallisuus, mm. Rompo, Romanien yhdenvertaisuus- ja osallisuus -hanke Tampereella, Romanien yhdenvertaisuus kuntapalveluissa - Hyvin suunniteltu -hanke (kuntaliitto). Olen ollut mukana näissä ja edellisessä mm. luennoimassa:  https://www.hyvil.fi/wp-content/uploads/2024/03/Romanivaeston-yhdenvertaisuuden-huomioiminen-kunnissa.pdf   

Osaltani olen vienyt myös romaniväestön huomioimista sekä romaniyhdistysten ja järjestöjen työtä Kansalaisjärjestöstrategiaan sekä Demokratiaohjelmaan, jotka edistävät kansalaisten yhdenvertaisuutta marraskuusta 2022 lähtien sekä erityisesti Etnisten suhteiden neuvottelukuntaan (ETNO), joka Kansalaisyhteiskuntapolitiikan neuvottelukunnan (KANE) ohella on tärkeä elin edellä mainitussa asiakirjassa yhdenvertaisuustiedonannon (31.8.2023) jälkeen.

Järjestöiltä edellytetään osaamista ja tehokasta hallintoa.  Linkitän aiemmin tehdyn ns. tarkastuslistan yhdistyksille hyvän kuntayhteistyön varmistamiseksi:
https://varsinais-suomi.fi/wp-content/uploads/2021/11/Kuntayhteistyon-tarkistuslista-jarjestoille.pdf  

Saman työryhmän kanssa olemme tehneet kuntien käyttöön yhdistysohjelmamallin järjestöjen ja yhdistystenkin tueksi, joka julkaistaneen syksyllä. On suunniteltu myös vierailuja kunnissa keskustellen tuottamistamme työkaluista sekä kuntien ja kansalaisyhteiskunnan yhteistyöstä. Oma osuuteni on tuoda romanijärjestöjen ja romanitoimijoiden sekä hallinnossa toimivaa romanityötä esille. 

Meidän tulisi tässä monimuotoisessa yhteistyössä toimia yhdessä, jakaa hyviä käytäntöjä ja hankkia poliittista tukea, jotta kaikki romanijärjestöt saisivat tarvitsemansa toimintaedellytykset. Rompo on varmasti yksi konkreettinen työkalu rahoitusinstrumenttienkin hyödyntämiselle, jota monet järjestöt ovat hankehakemuksissaan käyttäneet. Tulevaisuutta ennakoiden mm. varainhankintaan liittyen; yhteistyötä ja keskustelua voisi käydä esim. EU-rahoituksen saamisissa (huom. omavastuuosuudet). Tässä näkisin mahdollisena Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Sosiaali- ja terveysministeriön vahvan roolin. Toivon meidän yhdessä ja yhteistyössä varmistavan romanijärjestöjen yhdenvertaisen tunnistamisen ja tunnustamisen hallinnon kumppaneina. 

Yhdenvertaisuuden takia olen ehdottanut marraskuussa 2023 kaupunkien alaisuudessa toimivien paikallisten romanityöryhmien siirtoa hyvinvointialueille. Romaneja asuu laajalti hyvinvointialueilla, joten toiminnan laajentaminen, seudullinen yhteistyö vaikuttaisi myös katvealueilla asuviin romaneihin. Alueiden osallisuustyöryhmät olisivat hallinnon puolelta ensisijaiset kokoonpanoa mietittäessä. Ehdotuksesta tällä hetkellä Jyväskylän kaupunki sekä paikallinen romanityöryhmä ovat ottaneet koppia ja asia etenee. 

Hallinnollisella romanityöllä ei ole sellaista valtaa, että se kykenisi poistamaan romaniväestön kokemat haasteet kuten syrjinnän, mutta hyvällä yhteistyöllä voimme merkittävästi lisätä romanien hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta.  Yhteisöllisessä romanityössä toimitaan asiakaslähtöisesti ja haetaan kumppanuuksia toimijoista, jotka toimivat romaniasiakkaan ympäristössä, kuten järjestöistä, yhdistyksistä, viranomaisista tai seurakunnista. On kuitenkin tärkeää nähdä romanit aktiivisina toimijoina omassa ympäristössään, ja auttaa löytämään arjen voimavaroja yhteisöistä.

Katja Theresa Grenrot
Erikoissuunnittelija
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Miljötillståndsförfarandet får en ny form i och med den pågående regionförvaltningsreformen. Den organisationsförändring som nu förbereds inte bara effektiviserar förfarandena utan skapar också förutsättningar för att främja miljön. 

Jämfört med de nuvarande regionalt indelade organisationerna kan det nya Tillstånds- och tillsynsverket hantera miljötillståndsförfaranden med enhetliga metoder. I behandlingen av vatten- och miljötillstånd innebär det mer enhetliga processer som gynnar både tillståndssökanden och myndigheten. Det blir också lättare för medborgarna att delta när myndighetshelheten är tydligare.  

De nya verkets processer kan organiseras så att vägen från beredning till färdig tillståndsansökan och vidare till tillsynsfasen löper smidigt inom en och samma myndighet. Det här arrangemanget minskar sökandens administrativa börda i tillståndsprocessen, eftersom informationen inte behöver lämnas till flera olika myndigheter.

Handledning på förhand är avgörande för ett smidigt tillståndsförfarande
 

Tack vare tydliga riksomfattande processer kan vi erbjuda våra kunder en helhetsbild av tillståndsbehandlingen, inklusive de krav som lagen ställer, myndighetsförfaranden och tidtabeller. 

Vid Regionförvaltningsverket i Södra Finland har vi satsat särskilt på effektiviteten i tillståndsprocessen gällande projekt inom den gröna omställningen, men vårt mål är att påskynda processen generellt. Vi har observerat att handledning på förhand är viktigt för ett smidigt tillståndsförfarande. Genom att diskutera med sökanden i förväg om skyldigheterna relaterade till tillståndsförfarandet kan vi minska behovet av kompletterande utredningar. På så sätt kan vi fatta snabba och noggrant utarbetade beslut. Ett sådant beslut håller både i rättsliga processer och vid tillsynen. 

I framtiden när en enda statlig miljömyndighet ansvarar för hela tillståndsprocessen från förhandanvisningar till efterföljande tillsyn, får vi resurser och expertis för miljöförfaranden i alla dess skeden. 

Miljökompetensen i framtiden

En snabbt föränderlig värld kräver ständigt nya kompetenser. Nu har vi möjlighet att förändra vår organisation och vår lagstiftning för att möta framtidens behov. Enligt Sitra uppstår framtidens kompetens i mänskliga ekosystem, där vi lär oss genom att arbeta nätverksbaserat och samarbeta. 

Omfattande och sektorsövergripande arbete är nyckeln till att skydda vår miljö i den framtida världen. Att hantera miljöutmaningar kräver många olika slags expertis och kunskap. Jag tror att ett riksomfattande verk i slutändan också gynnar miljön. 

Skribenten

Teemu Lehikoinen
Direktör, Ansvarsområdet för miljötillstånd 
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Ympäristölupamenettely saa uuden muodon meneillä olevassa aluehallinnon uudistuksessa. Valmisteilla on organisaatiomuutos, joka ei vain tehosta menettelyjä, vaan luo myös edellytykset ympäristön edun tukemiselle.

Nykyisiin alueellisesti jakautuneisiin organisaatioihin verrattuna uusi valtion Lupa- ja valvontavirasto voi käsitellä ympäristöön liittyviä lupamenettelyjä yhtenäisillä toimintatavoilla. Vesi- ja ympäristölupien käsittelyssä tämä tarkoittaisi yhtenäisempiä prosesseja, joista hyötyisivät niin luvan hakija kuin viranomainenkin. Kansalaisten osallistuminenkin helpottuu, kun viranomaiskokonaisuus on selkeämpi. 

Uuden viraston prosessit voidaan järjestää siten että polku hakemuksen valmistelusta valmiiseen lupahakemukseen ja edelleen valvontavaiheeseen etenee sulavasti yhdessä virastossa. Tämä järjestely vähentää toiminnanharjoittajan hallinnollista taakkaa lupaprosessissa, kun tietoja ei tarvitse toimittaa useille eri viranomaisille. 

Ennakollinen ohjaus on ratkaiseva tekijä sujuvassa luvituksessa

Selkeiden valtakunnallisten prosessien ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme kokonaiskäsityksen luvan käsittelystä, mukaan lukien lainsäädännön vaatimukset, viranomaismenettelyt ja aikataulut. 

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa olemme panostaneet erityisesti vihreän siirtymän hankkeissa lupaprosessin tehokkuuteen, mutta tavoitteenamme on prosessin nopeuttaminen yleensäkin. Havaintomme on, että ennakollinen ohjaus on tärkeää sujuvassa luvituksessa. Keskustelemalla etukäteen hakijan kanssa lupamenettelyyn liittyvistä velvollisuuksista voimme vähentää lisäselvityksiä. Näin pystymme antamaan päätöksen nopeasti ja huolellisesti laadittuna. Tällainen päätös kestää niin oikeudellisessa prosessissa kuin valvonnassakin. 
Kun jatkossa yksi valtion ympäristöviranomainen vastaa lupaprosessin etenemisestä ennakollisesta ohjauksesta aina jälkivalvontaan saakka, saamme voimavaroja ja asiantuntemusta ympäristöllisiin menettelyihin niiden kaikissa vaiheissa. 

Ympäristöosaamisen tulevaisuus
 

Nopeasti muuttuva maailma edellyttää koko ajan uudenlaista osaamista. Nyt meillä on tilaisuus muuttaa organisaatiomme ja lainsäädäntömme vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Sitran mukaan tulevaisuuden osaaminen syntyy ihmisten ekosysteemeissä, joissa opimme työskentelemällä verkostomaisesti ja tekemällä yhteistyötä. 

Laaja ja monialainen työskentely on avain ympäristömme suojelemiseen tulevaisuuden maailmassa. Ympäristöhaasteiden ratkaiseminen vaatii monenlaista asiantuntemusta ja osaamista. Mielestäni valtakunnallinen virasto on viime kädessä myös ympäristön etu. 

Kirjoittaja
 

Teemu Lehikoinen
Johtaja, ympäristölupavastuualue
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää Häme24-valmiusharjoituksen harjoitusvaiheen Kanta- ja Päijät-Hämeen alueilla 3.-5.9.2024. Harjoitus on osa aluehallintovirastojen alueellista varautumista. Mukana osallistumassa on kuntia, hyvinvointialueita, pelastuslaitoksia sekä muita alueen viranomaisia ja toimijoita, yhteensä 35:sta eri organisaatiosta.

Harjoituksessa osallistujat varautuvat kuvitteellisiin poikkeusoloihin ja väestönsuojelutilanteeseen. Harjoituksen skenaariossa kansainvälinen tilanne on kiristynyt, joka on johtanut Suomessa yhteiskunnan turvallisuustilanteen heikentymiseen, kriittisen infrastruktuurin toiminnan häiriintymiseen sekä sotilaallisen voimankäytön uhan kasvuun. Harjoituksen teema on tällä hetkellä ajankohtainen ja tärkeä.

Häme24-valmiusharjoitus toteutetaan toiminnallisena johtamisharjoituksena, jonka keskiössä on organisaatioiden kriisijohtaminen sekä yhteistyö häiriötilanteissa ja poikkeusoloissa. Osallistujat harjoittelevat toimintatapoja erilaisissa tilanteissa virtuaalisella harjoitusalustalla. Harjoitus ei näin ollen näy katukuvassa.

Häme24-harjoituksella pyritään kehittämään osallistuvien organisaatioiden oman toimintavalmiuden ohella erityisesti niiden yhteistoimintaa, tilannetietoisuutta ja väestönsuojelun valmiutta.

Valmiusharjoitus toteutuu monella tapaa uudenlaisessa tilanteessa. Harjoitus järjestetään samanaikaisesti Panssariprikaatin johtaman paikallispuolustusharjoituksen (PAPU) yhteydessä. Lisäksi Hämeen alueen hyvinvointialueet ovat nykyisessä muodossaan ensimmäistä kertaa mukana alueellisessa valmiusharjoituksessa.

Häme24-harjoituksen tunnuksessa esiintyvät Kanta- ja Päijät-Hämeen vaakunat.

Yhteiskunnan toimintakykyä ylläpitäen

Aluehallintovirasto vastaa useista varautumisen, yhteensovittamisen ja tukemisen tehtävistä. Alueellisten valmiusharjoitusten säännöllinen järjestäminen on yksi osa aluehallintoviraston lakisääteistä perustehtävää ja varautumista. Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää valmiusharjoituksia vuosittain, ja maakunnissa harjoituksia on kolmen vuoden välein. 

Valmiusharjoitusten järjestämisellä pyritään varmistamaan yhteiskunnan toiminnan jatkuvuus niin normaaliolojen häiriötilanteissa kuin poikkeusoloissakin. Harjoitukset edistävät organisaatioiden, viranomaisten ja muiden toimijoiden yhteistyötä ja johtamista kriisitilanteissa. Toimivalla yhteistyöllä on tärkeä rooli yhteiskunnan kokonaisturvallisuuden varmistamisessa sekä erilaisten riskien ja kriisien hallinnassa.

Kun yhteiskunnan toimijat osoittavat olevansa valmistautuneita erilaisiin haastaviin tilanteisiin, kansalaisten luottamus ja yleinen turvallisuudentunne vahvistuvat.

Tähän voi etsiä vastauksia ainakin varhaiskasvatuslaista ja varhaiskasvatussuunnitelman perusteista. Varhaiskasvatuksessa johtajien velvollisuus on käydä henkilökunnan kanssa keskustelua siitä, miten ohjaavat asiakirjat toteutuvat käytännössä. 

Suurin osa varhaiskasvatuksesta Suomessa on laadukasta. Varhaiskasvatuksen toimijat, olivatpa he kunnallisia tai yksityisiä, haluavat pääsääntöisesti tuottaa erittäin laadukasta varhaiskasvatusta. Tämä ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että valitettavasti kaikki varhaiskasvatus ei ole laadukasta. 

Vuonna 2023 aluehallintovirastojen valvonta-asioina käsittelemistä yli 80 asiasta 46 prosenttia johti huomion kiinnittämiseen, huomautukseen tai määräykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että näissä tapauksissa 

• toiminta ei ollut asianmukaisesti järjestetty tai
• hyvää hallintotapaa ei ollut noudatettu tai
• varhaiskasvatuksessa oli menetelty virheellisesti tai jätetty velvollisuus täyttämättä tai
• varhaiskasvatuksessa oli asiakasturvallisuutta vaarantavia puutteita tai epäkohtia tai 
• toiminta oli muutoin varhaiskasvatuslain vastaista. 

Toisin sanoen henkilökunta oli käyttäytynyt epäasiallisesti lasta tai huoltajia kohtaan, lapsille ei ollut tehty varhaiskasvatussuunnitelmia, päiväkodissa oli liian vähän henkilöstöä lapsimäärään nähden, piha-alue ei ollut turvallinen, lapsia pakotettiin nukkumaan tai syömään ja niin edelleen.

Yksiköissä on hyvä käydä koko työyhteisön kesken keskustelua myös muista varhaiskasvatuksen laatutekijöistä kuin suhdeluvuista ja henkilöstömitoituksesta. Saavutetaanko varhaiskasvatuslain tavoitteet kaikissa päiväkodeissa ja kaikissa ryhmissä? Millaiset periaatteet yksiköissä on työvuorosuunnitteluun? Pitäisikö niitä kenties muuttaa tai tarkentaa? Yksiköiden toimintakulttuurilla ja tiimisopimuksilla on suuri merkitys toiminnan laadun näkökulmasta. Jatkuvalle keskustelulle on hyvä luoda rakenteet.

Mitä voit työntekijänä tehdä, jos huomaat, että oman yksikkösi varhaiskasvatuksessa ja sen laadussa on puutteita? Jokaisella varhaiskasvatuksen työntekijällä on lakisääteinen velvollisuus kirjallisesti ilmoittaa viipymättä toimipaikan toiminnasta vastaavalle henkilölle (päiväkodin johtajalle), jos hän tehtävässään huomaa epäkohdan tai ilmeisen epäkohdan uhan lapsen varhaiskasvatuksen toteuttamisessa varhaiskasvatuslain mukaisesti (540/2018, 57 a §). 

Henkilöstön ammatillisen osaamisen taso on yksi keskeisimmistä varhaiskasvatuksen laatutekijöistä. Mutta ihan niin kuin muillakin aloilla, myös varhaiskasvatuksessa työskentelee ihmisiä, jotka ovat “vain töissä”. Jokaisen varhaiskasvatuksessa työskentelevän olisikin välillä hyvä laittaa käsi sydämelleen ja vastata rehellisesti, onko sinun päiväkodissasi, ryhmäperhepäiväkodissasi tai avoimessa päiväkodissasi varhaiskasvatus laadukasta? Oletko tehnyt työsi niin hyvin, että lopputuloksena on laadukas varhaiskasvatus? Voitko vastata näin joka päivä, vuodesta toiseen?

Kun työntekijänä huomaat epäkohdan, voisitko miettiä, onko mahdollista ratkaista tilanne itse. Kun päiväkodissasi ryhmätilan pöydän jalat ovat löystyneet ja pöytä notkuu, teetkö ilmoituksen kirjallisesti päiväkodin johtajalle? Vai voisiko asiaa kenties lähestyä toisin, ehkä jopa pedagogisesti? Mitäpä jos pöydän jalat kiristäisi yhdessä lasten kanssa ja asian tiimoille kehittäisi korjausprojektin?

Jokainen varhaiskasvatuksen työntekijä on omalta osaltaan vastuussa työnsä laadukkuudesta. Varhaiskasvatuksen työympäristöissä laadukas varhaiskasvatus syntyy kuitenkin myös työntekijöiden yhteistyönä. Vaikka resurssit ja haasteet ovat samantyyppisiä ympäri Suomen, joissakin yksiköissä onnistutaan tuottamaan laadukasta varhaiskasvatusta ja toisissa ei. Laadukas varhaiskasvatus edellyttää meiltä jokaiselta toimia. Se myös edellyttää, että tarvittaessa käytämme lakisääteistä ilmoitusvelvollisuuttamme. Ilmoituksen tekeminen ei saa olla kynnyskysymys, kun kehitämme yhdessä varhaiskasvatuksen laatua! Kun seuraavan kerran huomaat epäkohdan tai sen uhan, muistathan ilmoittaa siitä päiväkodin johtajalle teillä käytössä olevien ohjeiden mukaisesti.

Ulla Soukainen, varhaiskasvatuksen ylitarkastaja, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Tanja Tiainen, ylitarkastaja, varhaiskasvatus, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Itä-Suomen aluehallintovirasto on jo usean vuoden ajan järjestänyt keväisin lukutaitoseminaarin, jossa pyritään tuomaan eri alojen ammattilaisia lukutaitotyön äärelle ja antamaan sytykkeitä lukemaan innostamiseen arkityössä. Monialainen lukutaitotyö nähdään meillä tärkeänä asiana, ja se on myös keskeinen keino toteuttaa kansallista lukutaitostrategiaa, joka tähtää lukutaidon vahvistamiseen.

Erilaisissa oppimistuloksia mittaavissa tutkimuksissa on noussut esiin lukutaidon tason heikkeneminen, mikä on johtanut yhteiskunnalliseen huolipuheeseen. Huoleen toki on aihetta, mutta esimerkiksi Lotta-Sofia La Rosan väitöstutkimuksen mukaan huolipuhe ei lisää nuorten motivaatiota lukea. Lukemista tulisikin lähestyä ilon kautta.

Tämänvuotisen lukutaitoseminaarin teemana olivatkin lukuilo ja yhteisöllisyys. Useissa puheenvuoroissa nousi esille vertaisvinkkauksen merkitys lukuilon löytymiselle. Vertaisvinkkauksessa on kaksi tärkeää näkökulmaa. Ensinnäkin se mahdollistaa itseä kiinnostavan tekstin löytymisen kaiken tekstipaljouden joukosta. Toiseksi se luo luontaisen paikan kirjallisuudesta ja lukemisen synnyttämästä kokemuksesta puhumiselle.

Täydennyskoulutuksen lisäksi aluehallintovirastot edistävät lukutaitotyötä resurssiohjauksella eli myöntämällä valtionavustuksia. Kirjastojen alueellisen kehittämisen hankeavustuksissa yksi painopistealue on kirjastojen lukemisen edistämistyön kehittäminen. Tällä rahalla on toteutettu myös vertausvinkkaukseen liittyviä hankkeita. Niistä yksi esimerkki on Kiuruveden kirjaston toteuttama Mukaan nuorten maailmaan -hanke. Voit tutustua hankkeeseen tarkemmin avustustarinoissa.

Ja mitä olisi vertaisvinkkausta käsittelevä blogi ilman kirjavinkkiä. Jos olet kiinnostunut pohtimaan yhteiskunnan polarisaatiota ja erilaisten maailmankuvien törmäämistä, suosittelen tarttumaan Juli Zeh’n kirjaan Yli-ihmisiä. Se on aihevalinnaltaan raikas ja näkökulmiltaan sekä juoneltaan yllättävä. 

kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen
Itä-Suomen aluehallintovirasto 
 

Jag hörde en ung person önska att vi ännu skulle leva som i föräldrarnas ungdom. Då somrarna var varma, vintrarna snörika och det verkligen inte fanns något internet eller smarttelefoner. På lördagarna badade man bastu och tittade tillsammans på samma tv-program. Just det.

I Finland lever barn och unga i en historiskt exceptionell tid. Vi har just blivit av med pandemin som särskilt tyngde barn och unga, men de ungas oro och utmaningar har inte försvunnit någonstans. Många upplever skolan som ångestfylld eftersom mobbning ställvis nästan blivit vardag och att försvara sig mot våld och stöld känns mer eller mindre normalt. En har tur om en slipper blåmärken, sår eller andra skador — för somliga kan det kännas som en kamp att ens hålla sig vid liv.  Och vissa gör det inte heller: många bryter samman av yttre utmaningar och av trycket som finns på de unga.

Som myndighet hör vi också nödrop från dem som arbetar med barn och unga – var ska de här barnen och ungdomarna som mår dåligt få hjälp? Det finns inte tillräckligt med tjänster och det är inte längre möjligt att utöka tjänsterna. Det finns inga resurser och nu ska de tuffaste besluten fattas: de som behöver tjänster måste lämnas utan. Proffsen i skolorna knäcks också småningom inför alla problem och redan nu syns lärarnas flykt från skolorna.

Då ansvaret för att ordna social- och hälsovårdstjänster överfördes från kommunerna till välfärdsområdena var gränserna inte alltid helt tydliga, vilket ledde till ineffektivitet och ovisshet och i vissa fall föll ärendet mellan stolarna. På grund av oklara ansvarsområden eller brist på resurser kan aktörerna i värsta fall bolla runt de ungas ärenden: barnskyddet lägger ansvaret på skolan, skolan på hälso- och sjukvården och hälso- och sjukvården på barnskyddet eller vice versa. Och borde polisen också ha en roll i det hela?

Det ökande illabefinnandet vid sidan av utmaningarna med den gigantiska social- och hälsovårdsreformen börjar synas särskilt i kommunerna invid järnvägen i södra Finland, där förstaklassaren kan ha en kniv i sin ryggsäck för att kunna försvara sig. På tågen hänger minderåriga kurirer som springpojkar för brottslingar. Och då ingen längre vågar röra sig på gator och torg, eftersom där finns ungdomsgäng som sjuder av våld och som inte hålls tillbaka av traditionella sociala normer? Nyheterna om att barn och ungdomar mår allt sämre har varit alarmerande redan länge. Den värsta möjliga följden av allt det här såg vi i form av skjutningen i skolan i Vanda. Hur har vi som samhälle nått den här punkten? Var är alla vuxna? Var är de här barnens föräldrar och vårdnadshavare? Och myndigheterna, som kan ta itu med problemen genom att på riktigt lyssna till barnen och ungdomarna och komma med hållbara lösningar?

För att lösa de svåra problemen krävs ett nära samarbete

Man kunde tro att det inte är så svårt att dra gränser för ansvar och uppgifter, så att man vet vad som ska skötas av vem. Det praktiska samarbetet kring komplexa problem kräver ändå ett intensivt nätverksarbete och kännedom om varandra. Det är svårt att samarbeta om man inte ens vet vem man ska kontakta. Det säger sig självt att ledningens roll här är betydande ur många olika synvinklar. För att lösa problemen behövs både strukturer på högre nivå och effektiv verksamhet i praktiken.

Vuxna - vi kan inte lämna våra barn och ungdomar åt sitt öde. Vi får inte heller vara rädda för dem eller lämna dem ensamma med sina utmaningar. Vi kan inte vända problemen ryggen och tro att någon annan tar hand om dem. Vi kan inte bara träffas, diskutera, dricka kaffe och himla oss. Nu är det dags att bry sig om, dags att agera och visa vad vi går för. Vi alla behövs för det här - du, jag och de. Vi kan inte längre vänta, nu är det dags att handla, tillsammans.

Som stöd för samarbetet har vi vid Regionförvaltningsverket i Södra Finland startat forumet ”Invid spåret”, vars syfte är att identifiera barnens och ungdomarnas problem och att samla olika aktörer över sektors-, förvaltnings- och befogenhetsgränser. Det första ”Invid spåret”-forumet hölls i Träskända 5.4.2024, och avsikten är att nästa gång fortsätta i Vanda och Kervo. I det första forumet arbetade vi enligt järnvägstemat i olika vagnar med olika teman enligt Dialogpaus-metoden. I fortsättningen söker vi ”lokomotiv för vagnarna” och inlöser de löften som gavs i vagnarna. Forumets centrala budskap är att det finns ett stort behov av och en längtan efter vuxna. Alltför många barn och ungdomar har upplevt sig vara osynliga. I all enkelhet har barn och unga behov av att prata med vuxna. Att inge hopp är de vuxnas uppgift!

”Invid spåret”-forumet i Träskända ordnades bara två dagar efter incidenten i Viertola skola. Många upplevde det som trösterikt att vara med i forumet just då och tillsammans hålla en tyst minut för offren för skolskjutningen i Vanda. Gemenskapen kändes stark i stunden och gav oss alla lugn att stanna upp och sörja, att tillsammans skapa hopp om framtiden. Barn och unga är det viktigaste vi har för framtiden. Det är ett odelbart värde, på alla sätt. Vi agerar, hoppas du också gör det – vi är starkare tillsammans.

direktör Marja-Liisa Keski-Rauska
undervisnings- och kulturväsendet
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Tuulivoimahankkeet virittivät osallistujat vilkkaaseen keskusteluun Itä-Suomen aluehallintoviraston järjestämässä sidosryhmätilaisuudessa Kuopiossa 21.5.2024. Keskustelun teemoina olivat muun muassa alueen yhteiset tavoitteet sekä sidosryhmäyhteistyön tarpeet.

Itä-Suomen aluehallintovirasto järjestää kolme maakunnallista keskustelutilaisuutta tuulivoimahankkeista Itä-Suomessa. Ensimmäinen tilaisuus oli tiistaina 21.5.2024 Pohjois-Savossa Kuopiossa. 

Tilaisuuden avasi Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Markku Tervahauta, jonka jälkeen aluehallintoviraston, Pohjois-Savon maakuntaliiton sekä Pohjois-Savon ELY-keskuksen edustajat esittivät katsaukset alueen tilanteesta oman tehtäväkenttänsä näkökulmasta.

Tilaisuutta avaamassa Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Markku Tervahauta vasemmalla sekä ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Lari Hölttä oikealla.

– Kun tuulivoima-asiassa ei ole kovin vahvaa sääntelyä, teollisen mittaluokan kehitys ja tuulivoimapuistot ovat muuttaneet pelikenttää aika tavalla ilman, että sääntelyä on kansallisesti kovin paljon mietitty. Tämä on johtanut myös erilaiseen kehitystrendiin eri puolilla maata. Myös kokonaisuuteen liittyvät vaikutusarvioinnit ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle kuin ehkä pitäisi. Tämän vuoksi olemme Itä-Suomen aluehallintovirastossa herätelleet keskustelua muiden aluehallintovirastojen sekä useamman ministeriön kanssa lähinnä ihmisiin kohdistuvien vaikutusten näkökulmasta, ympäristöterveyden teemalla. Ja yhteinen keskustelu on tässäkin tilaisuudessa keskeinen tavoite, ylijohtaja Markku Tervahauta avasi tilaisuuden.

Tilannekatsauksissa käytiin läpi tuulivoimahankkeita Itä-Suomessa ja etenkin Pohjois-Savossa.

Miten kokonais- ja yhteisvaikutukset huomioidaan, kun päätöksiä tehdään. Katsotaanko asiaa vain kuntakohtaisesti vai katsotaanko myös maakuntarajojen yli. Ja miten painotus määräytyy, ovatko muun muassa taloudelliset tekijät merkittävämpiä kuin muut asiat, viritti keskusteluun ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Lari Hölttä.

Pohjois-Savon maakuntakaavassa on 14 potentiaalista tuulivoima-aluetta, mutta vireillä olevaan niitä on tulossa lisää. Yhteisvaikutusten arviointia teimme itse maisemallisesta näkökulmasta. Sosiaalisten vaikutusten arviointia on tehty tuulivoimapotentiaalin selvityksen yhteydessä, kertoi suunnittelujohtaja Annaelina Isola Pohjois-Savon maakuntaliitosta.

Maakuntakaavaan liittyvät aineistot löytyvät kattavasti Pohjois-Savon liiton verkkosivuilta

Pohjois-Savon ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Kimmo Haapanen esitteli Pohjois-Savon suurimpia vihreän siirtymän hankkeita. Vihreän siirtymän hankkeilla edistetään ekologisesti kestävää taloutta ja kasvua. ELY-keskukset edistävät vihreää siirtymää mm. sujuvoittamalla vihreän siirtymän hankkeiden käsittelyä sekä neuvomalla yrityksiä niissä.

Tutustu vihreän siirtymän hankkeisiin Pohjois-Savon ELY-keskuksen verkkosivuilla

Alustusten jälkeen keskustelun aiheiksi nousivat tuulivoiman laaja-alainen, kunta- ja maakuntarajat ylittävä kehitys ja vaikutukset sekä alueellinen hyvinvointi ja turvallisuusnäkökulma. Myös erilaisten tahtotilojen yhteensovittaminen, eri viranomaisten ja sidosryhmien välisen yhteistyön mahdollisuudet hankkeiden edistämisessä sekä vaikutusten kokonaisarvioinnissa olivat keskustelun keskiössä.

–  Vuoropuhelu eri toimijoiden välillä on olennaista. On tärkeä keskustella myös maakunnan tasolla ja luoda yhdessä yhteistä Itä-Suomen alueen strategista näkemystä. Kun mukana on riittävän kokonaisvaltainen ja tasapainotettu arviointi niin taloudellisista, ekologisista kuin sosiaalisistakin näkökulmista, vaikutukset voivat olla myös hankkeiden etenemistä edistäviä. Voimme olla motivoituneita jatkamaan tätä yhteistä keskustelua jatkossakin”, summasi Markku Tervahauta tilaisuuden päätössanoissaan, osallistujien aktiivista osallistumista kiittäen.

Vastaavat tilaisuudet järjestetään 29.5.2024 Pohjois-Karjalassa Joensuussa sekä 11.6.2024 Etelä-Savossa Mikkelissä.

Lisätietoja
ylijohtaja Markku Tervahauta, p. 0295 016 801
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Lari Hölttä, p. 0295 016 826
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto

De uppgifter som myndigheterna ansvarar för enligt tobakslagen sköts av kommunernas miljö- och hälsoskyddssektorer och av Valvira och regionförvaltningsverken. Övervakningen gäller bland annat försäljning av och detaljhandel med tobaksprodukter, allmänna rökförbud och rökförbud i bostadssammanslutningar. I Finland har användningen av traditionella tobaksprodukter länge varit på nedåtgående. Under senare år har användningen av olika nikotinprodukter i berusningssyfte ändå ökat markant. Barn och unga lockas också att använda så kallade vejpar, som är nikotinfria, e-cigarettliknande apparater.

Enligt tobakslagen (549/2016) är lagens syfte att användningen av tobaksprodukter och andra nikotinhaltiga produkter ska upphöra eftersom de innehåller ämnen som är giftiga för människan och orsakar beroende. Därför är det bra att tobakslagen under 2024 utöver traditionella tobaksprodukter och e-cigarettprodukter också kommer att börja gälla nikotinprodukter. Dessutom införs större begränsningar för minderårigas användning av olika tobakssurrogat, t.ex. vejpar. Exempelvis skolornas personal ska få större möjligheter att ingripa. En betydande negativ aspekt med tanke på barn och unga är att lagen enligt förslaget ändå ska tillåta att nikotinprodukter har olika smaker, trots att detta är förbjudet i tobaksprodukter.

I det alkohol- och drogförebyggande arbetet ingår också att förhindra de negativa effekterna av tobaks- och nikotinanvändning. Alkohol- och drogförebyggande arbete är kommunernas och välfärdsområdenas lagstadgade uppgift. I lagen om organisering av det förebyggande rusmedelsarbetet (523/2015) åläggs de följa upp och informera om rusmedels-, tobaks- och penningspelsläget och ge information om de negativa effekterna och hur de kan minskas. Målet är att minska användningen av berusningsmedel och att begränsa de hälsorelaterade, sociala och samhällsrelaterade skador som användningen av berusningsmedel orsakar. I det alkohol- och drogförebyggande arbetet är det också viktigt att ge akt på de negativa effekterna för andra än användarna, till exempel för barn och unga.  

Tobaks- och nikotinförebyggande arbete bland unga

Duodecims rekommendation God medicinsk praxis poängterar att arbetet med att förebygga tobaks- och nikotinberoende bör inledas redan i årskurs 3-4 i grundskolan. De förebyggande åtgärderna bör särskilt inriktas på 9–18-åringar, eftersom det är i den åldern som de första gången testar tobaks- och nikotinprodukter och i den åldern som bruket blir en vana. Skolorna, läroanstalterna och mun- och tandvården har en central roll när det gäller att förhindra att barn och unga börjar använda tobak och nikotinprodukter. Det är också viktigt att uppmärksamma olika riskfaktorer, såsom att föräldrar eller kompisar röker, utmaningar i skolgången och att produkterna är lätta att få tag på.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland har en särskild grupp för hälso- och välfärdsfrämjande och alkohol- och drogförebyggande arbete som samlar in uppgifter sektorsövergripande och samarbetar över förvaltningsgränserna genom att göra styrningen av kommunerna och välfärdsområdena mer enhetlig. Gruppens medlemmar har egna nätverk knutna till respektive lag och sektor som också arbetar för denna gemensamma sak.

Projekt som främjar sunda levnadsvanor

Regionförvaltningsverket bidrar också till ett rök- och nikotinfritt samhälle genom att årligen bevilja statsunderstöd på över 40 miljoner euro till olika projekt inom idrotts-, biblioteks- och ungdomssektorn. Projekten syftar i huvudsak till att öka barns och ungas välbefinnande. På beslut om understöd till ungdomssektorn tillämpas ungdomslagen (1285/2016) vars mål bland annat är att stödja ungas utveckling och förbättra deras uppväxt- och levnadsvillkor. De här målen förverkligas genom att man även i projekten ger akt på sunda levnadsvanor, hållbar utveckling och respekt för miljön och livet. De som får statsunderstöd, till exempel kommunerna, ansvarar för att arbetsplatserna där personerna som anställts med understödet arbetar och skolor och andra lokaler där projekten genomförs är rökfria.  

I fortsättningen kommer det att behövas alltmer sektorsövergripande samarbete för att de ansvarsfulla samhällsaktörerna ska kunna skydda barn och unga mot tobaks- och nikotinindustrins påverkan. Förebyggande arbete är alltid lönsammare än att åtgärda problem i efterhand.

Skribenter:
Tomi Kekki, överinspektör inom miljö- och hälsoskydd, Miljö- och hälsoskyddsenheten
Heli Heimala, överinspektör, enheten Välfärd, hälsa och säkerhet
Kristian Åbacka, överinspektör, Kulturenheten 

Tupakkalain viranomaistehtäviä hoidetaan kuntien ympäristöterveydenhuollossa, Valvirassa ja aluehallintovirastoissa. Valvonta koskee muun muassa tupakkatuotteiden myyntiä, tukkumyyntiä, yleisiä tupakointikieltoja sekä asuntoyhteisöjen hakemia tupakointikieltoja. Perinteisten tupakkatuotteiden käyttö Suomessa on ollut pitkään laskusuunnassa. Viime vuosina kuitenkin erilaisten nikotiinituotteiden päihdekäyttö on kasvanut huomattavasti, ja lapsia sekä nuoria houkuttavat myös niin sanotut vapet. Vapet ovat nikotiinittomia sähkösavukkeen kaltaisia laitteita. 

Tupakkalakiin (549/2016) on kirjattu lain tarkoitukseksi tupakkatuotteiden ja muiden nikotiinipitoisten tuotteiden käytön loppuminen, sillä kyseessä olevat tuotteet sisältävät ihmisille myrkyllisiä aineita ja ne aiheuttavat riippuvuutta. Tupakkalaki onkin syystä laajenemassa vuoden 2024 aikana koskemaan perinteisten tupakkatuotteiden ja sähkötupakkatuotteiden lisäksi nikotiinituotteita. Lisäksi erilaisten tupakan vastikkeiden kuten esimerkiksi vape-tuotteiden rajoitukset alaikäisille laajenevat. Esimerkiksi koulujen henkilökunnalle olisi tulossa paremmat mahdollisuudet puuttua tilanteisiin. Lainsäädäntöehdotuksessa on merkittävänä heikkoutena nuorten ja lasten kannalta se, että lakiin oltaisiin sallimassa erilaiset maut nikotiinituotteille, vaikka tupakkatuotteista ne on saatu kiellettyä.

Ehkäisevän päihdetyön haittoja ehkäisevä työ kohdistuu myös tupakka- ja nikotiinituotteisiin. Ehkäisevä päihdetyö on kuntien ja hyvinvointialueiden lakisääteinen tehtävä. Laissa ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä (523/2015) velvoitetaan päihde-, tupakka- ja rahapeliolojen seuraamiseen, tiedottamiseen ja tarjoamaan tietoa haitoista ja niiden vähentämisestä. Ehkäisevä päihdetyö on toimintaa, jolla vähennetään päihteiden käyttöä sekä päihteiden käytöstä aiheutuvia terveydellisiä, sosiaalisia ja yhteiskunnallisia haittoja. Ehkäisevässä päihdetyössä tulee kiinnittää huomiota myös muille kuin päihteidenkäyttäjille, kuten lapsille ja nuorille aiheutuviin haittoihin.

Tupakka ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisy nuorilla

Duodecimin Käypä hoito -suositus painottaa tupakka- ja nikotiiniriippuvuuden ehkäisyn aloittamista jo alakoulun 3.–4. luokilla. Ehkäisytoimet tulisi suunnata erityisesti 9–18-vuotiaisiin, koska tässä ikäryhmässä aloitetaan kokeilut ja käyttö vakiintuu. Koulujen, oppilaitosten ja suun terveydenhuollon rooli on keskeinen aloittamisen ehkäisyssä. Lisäksi on tärkeää huomioida riskitekijät, kuten vanhempien tai kavereiden tupakointi, koulunkäynnin haasteet ja tuotteiden helppo saatavuus.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa toimii hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ja ehkäisevän päihdetyön ryhmä, jossa monialaisesti kerätään tietoa ja tehdään poikkihallinnollista yhteistyötä yhdenmukaistamalla kuntien ja hyvinvointialueiden ohjausta. Ryhmän jäsenillä on omat laki- ja toimialakohtaiset verkostot, joissa myös viedään eteenpäin tätä yhteistä asiaa.

Terveellisten elämäntapojen tukeminen hankkeissa

Aluehallintovirasto vaikuttaa savuttomuuden ja nikotiinittomuuden edistämiseen myös valtionavustusten avulla, joita myönnetään vuosittain yli 40 miljoonaa euroa erilaisiin liikunta-, kirjasto- ja nuorisoalan hankkeisiin. Hankkeet tähtäävät pääasiassa lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseen. Nuorisoalan avustuspäätöksissä sovelletaan Nuorisolakia (1285/2016), jonka tavoitteena on muun muassa tukea nuorten kasvua sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteet toteutuvat siten, että myös hankkeissa huolehditaan terveistä elämäntavoista, kestävästä kehityksestä sekä ympäristön ja elämän kunnioittamisesta. Valtionavustusten saajista esimerkiksi kunnat ovat vastuussa siitä, että avustuksella palkattujen henkilöiden työpaikat sekä koulut ja muut tilat, jossa hankkeita toteutetaan ovat savuttomia.  

Jatkossa tarvitaan entistä enemmän toimialat ylittävää yhteistyötä, jotta vastuulliset toimijat yhteiskunnassa suojaavat nuoria ja lapsia tupakka- ja nikotiiniteollisuuden vaikuttamiselta. Ongelmia ehkäisevä työ on aina kannattavampaa kuin ongelmien korjaaminen jälkikäteen.

Kirjoittajat:
Tomi Kekki, ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja, Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö
Heli Heimala, ylitarkastaja, Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus -yksikkö
Kristian Åbacka, ylitarkastaja, Kulttuuritoimen yksikkö