Många av oss vet inte riktigt vad vi ska svara när någon frågar vilka kompetenser vi har. Det är lätt att berätta om genomförda examina och var man har jobbat. Men hur är det med alla andra kompetenser som vi har samlat på oss under olika skeden av vårt liv? Tänker vi ens på att detta kunnande ger ett mervärde i olika sammanhang, inte minst i arbetslivet och i utbildning?

Det är ofta först när vi står inför förändringar som vi börjar reflektera över vårt kunnande. Många av oss är omedvetna om vad vi faktiskt kan, och att vi besitter många ännu oerkända kompetenser, som vi har förvärvat genom arbetslivet, i vardagen, på fritiden, i familjelivet, och genom utbildning med mera. Att ha god kännedom om och en överblick över sina egna kompetenser gör det lättare att gå vidare i arbetslivet. Det europeiska centrumet för utveckling av yrkesutbildning, Cedefop, har i studier bland annat påvisat att personer som inser att deras kompetenser kan överföras till och användas i andra sammanhang har en bättre chans att orientera sig och navigera i arbetslivet samt byta karriär. Att upptäcka sitt kunnande ökar även motivationen och handlingsförmågan.

Inom livslångt lärande ligger fokus oftast på att människor ska förvärva nya kompetenser. Men i verkligheten handlar det lika mycket om att identifiera och erkänna vilka kompetenser människor redan besitter och kan använda i ett bredare perspektiv, antingen direkt som grund för ett nytt jobb eller för ytterligare kompetensutveckling. Kompetenser, oavsett varifrån de kommer, kan användas i olika sammanhang, och det är viktigt för både individen och samhället att de identifieras och tas i bruk. Vid vägledning av vuxna är kompetenskartläggningar av yttersta vikt, och till en början borde vi fokusera på resurser i stället för brister. Det finns olika modeller för hur man kan genomföra dessa kartläggningar. Så varför inte göra en kompetenskartläggning av ditt kunnande? Om du gräver djupt kommer du att upptäcka vilken potential du besitter.

Vi firar "Upptäck ditt kunnande"-veckan 2–8 oktober. Servicecentret för kontinuerligt lärande och sysselsättning, Skols, står bakom initiativet. Syftet är att hjälpa människor och grupper att upptäcka och visa upp sitt kunnande samt att föra upp frågan till allmän diskussion. Skols uppmanar olika aktörer att delta i veckan. Mer information finns på Skols webbsida.

Carola Bryggman
Överinspektör för bildningsväsendet

Viimeisin Tiedebarometri kertoo, että suomalaiset luottavat edelleen vahvasti instituutioihin ja tieteeseen. Luottamus tutkittuun tietoon tarkoittaa myös luottamusta yleisiin kirjastoihin, joiden yhtenä tehtävänä on tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin.

Luottamus lisää luottamusta, myös instituutiot luottavat kansalaisiin. Kirjastojen lainaustoiminta on perustunut siihen, että käyttäjät kunnioittavat kaikkien oikeutta käyttää verovaroin hankittua yhteistä omaisuutta. Kirjastot ovat myös jo yli kymmenen vuoden ajan tarjonneet tilojaan, aineistojaan ja palvelujaan kansalaisten omatoimiseen käyttöön ilman henkilökunnan jatkuvaa läsnäoloa. Omatoimikirjastoja on 76 %:ssa Suomen kunnista.

Henkilökunta voi olla fyysisesti poissa kirjastotilasta, mutta henkilökunnan tuottamat ja ylläpitämät palvelut pysyvät omatoimikirjastossa. Kirjastotilan ja sen palvelujen pitää toimia yhtä hyvin ja turvallisesti kuin henkilökunnan läsnä ollessa. Omatoimisuus ei vähennä henkilökunnan tarvetta, mutta työtehtävät saattavat sen myötä muuttua. Näin ilmoitti yli 60 % avin kyselyyn vastanneista kirjastoista.

Aineistoon liittyvä logistiikka, järjestelyt, tekniset ongelmat sekä opastus ja valvonta etenkin palvelun alkuvaiheessa saattavat myös lisätä työtä kuten lähes joka toinen kirjasto ilmoitti.

Kuitenkin on positiivista, että omatoimisuus lisää lainoja ja tilojen käyttöä. Kun asiakkaat itse lainaavat ja palauttavat aineistoja automaateilla, henkilöstön työpanosta on ehkä mahdollista kohdentaa toisin. Hyvällä suunnittelulla henkilöstöä voidaan siirtää sekä palvelemaan enemmän erityisryhmiä että tehokkaampaan yhteistyöhön koulujen ja päiväkotien kanssa.

Yli puolet vastanneista kertoi, että omatoimiaikaa on hyödynnetty myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen, joka parantaa työn ja palvelun laatua.

Onneksi kunnan päättäjät ovat luottaneet kirjastoista tulleeseen viestiin työtehtävien muutoksesta. Kyselyssä kävi ilmi, että vain 13 % kunnista on vähentänyt kirjaston henkilöstöä omatoimiaukiolon seurauksena.

Kirjastotilan omistajuus on siirtynyt entistä enemmän henkilökunnalta käyttäjille, jolloin omatoimisuus voi olla isompi muutos kirjaston henkilöstölle kuin asiakkaille. Silloinkin kirjastojen on luotettava siihen, että vaikuttava enemmistö asiakkaista kunnioittaa muiden ihmisten rauhaa ja turvallisuutta julkisessa tilassa ja myös toimii sen hyväksi. Kansalaisten luottamusyhteiskunnassa hyvä voittaa pahan.

Kirjoitus perustuu avin kirjastotoimen julkaisemaan selvitykseen "Omatoimikirjastot 2022: Joustavuutta ja tasa-arvoa”. Selvitys tarjoaa valtakunnallisen kokonaiskuvan omatoimikirjastoista, sekä hakee ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin ja ennakoi omatoimikirjastojen tulevaisuuden näkymiä. Selvitys on julkaistu myös ruotsiksi.

Julkaisu on saatavilla myös ruotsiksi.

Kristiina Kontiainen
Ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Pling!

Appen som varit tyst hela sommaren har vaknat ur sitt ide. Först några strömeddelanden under sommarlovets sista veckor, sen lite tätare. Som trebarnsmamma med barn i tre olika skolor kan ni föreställa er hur det är.

Jag öppnar appen, ser vem det gäller, söker fram lektionsanteckningar, suckar, öppnar anteckningen – och blir glad!

Ja, jag blir ju inte glad för att barnet talat högt i klassen utan att markera, men jag blir glad för att läraren formulerat sig så att det är tydligt att jag som förälder vet hur jag förväntas reagera. Misstolka mig inte, det är inte så att jag inte vill ta mitt fostraransvar, men ibland är det faktiskt otydligt vad jag som förälder förväntas göra med informationen jag får.

Vi som gick i skola för så där 30 år sen minns anteckningshäften och hemanmärkningar. Det är vår referensram. Lektionsanteckningar är något annat, men tolkas ofta som anmärkningar. I Wilma kan man välja att färgkoda och benämna anteckningarna på olika sätt. Som inspektör har jag sett en hel uppsjö olika varianter. I tillägg till detta kan en lärare sedan välja att skriva in en kort rad. Det finns alltså oändligt många sätt att använda kommunikationsverktyget och skolan kan välja hur man använder verktyget. Därför är det viktigt att förmedla hur man i just den skolan valt att göra och när man som förälder får anteckningen för information och hur skolan kontaktar dig när du förväntas agera.

Det har hänt att jag misstolkat lärares anteckningar. Det har hänt att jag trott att barnet försöker föra mig bakom ljuset då hen inte alls låtsas förstå vad saken gällt – och senare har det kommit fram att hela klassen fått en anteckning, och mitt barn var frånvarande den lektionen. Det har också hänt att jag funderat vad jag förväntas göra då arbetsdagen avbrutits av ett meddelande om att hen haft kepsen på inomhus, eller vad det nu kan tänkas vara.

Jag tror att man i många fall fortsatt formulera sig som man formulerade sig på anmärkningslapparna, ”försenad 7 min”, ”vägrade gå ut”, ”glömt läxan”. Till skillnad från anmärkningslapparna går anteckningen ut i realtid. På 80-talet samlades anmärkningarna in av klassföreståndare, sammanfattades och då klassföreståndaren ansåg att förseelserna var för många kontaktades hemmet. Klassföreståndaren formulerade sig, kanske på skrivmaskin, undertecknade, skrev adressen och postade brevet.

Idag hinner föräldern läsa meddelandet innan barnet kommit hem. Därför behöver pedagogen vara alert då hen formulerar sig - är anteckningen enbart för kännedom eller förväntas föräldern agera på något sätt? 

Det är nämligen en stor skillnad för en förälder att läsa ”ropade ut svaret i klassen” och ”Kom ihåg att markera när du vill berätta någonting”. Den här gången var anteckningen riktad åt eleven och jag som förälder noterade vad som skett. Jag kunde läsa in att anteckningen var kommunikation mellan lärare och elev och jag som förälder blir antagligen kontaktad ifall det skulle vara frågan om någon större förseelse. Ordningen var återställd.

Jag vet att skoldagen är hektisk, det är tusentals mikrobeslut som ska tas och många gånger ges det inte tid för noggranna anteckningar. Därför är det ännu viktigare att, då tid ges, fundera hur vi som skola vill kommunicera till föräldrarna. Hur vill vi använda våra kommunikationsverktyg? ska lektionsanteckningarna rikta sig till elev eller vårdnadshavare? – och hur kontaktar vi föräldrarna då vi behöver samarbeta kring en elev?

Allt detta bottnar självfallet i värdegrundsarbetet. Vilka värderingar och vilken elevsyn har vi i skolan och hur förmedlas den vidare till familjerna? Vill vi förmedla pekpinnar eller vill vi förmedla omsorg om eleverna – och hur vet vi att det vi kommunicerar landar rätt i hemmen?

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet

Vaasan kansalaisopisto Almassa vietettiin 24.–25. elokuuta kaksipäiväisiä, valtakunnallisia vapaan sivistystyön päiviä. Kansalaisopisto Alman johtava rehtori Sannasirkku Autio iloitsi koolla olleen yli sata opettajaa ja alan toimijaa, joiden lisäksi verkosta tilaisuutta seurasi useita kymmeniä etäosallistujia. 

Päivien tarkoituksena oli välittää ajankohtaista ja pedagogista ajassa liikkuvaa tietoa opettajille ja muille sektorin toimijoille. Päivien antia olivat lisäksi verkostoituminen sekä yhteiset keskustelut, joissa niin nuoret kuin pitkään alalla toimineet yhdenvertaisesti tukivat ja kohtasivat toisiaan valtakunnallisesti, yli oppilaitosmuotojen. 

Vaasassa päivien keskeisiksi teemoiksi nousivat kestävä tulevaisuus, digitaalisuus ja vihreä siirtymä sekä kansainvälisyys. Päivien tarjottimessa oli monipuolista antia aina filosofiasta käytännön hyötyyn. Myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykset koulutuksessa olivat näkyvästi esillä.
 

  
Kuvassa vasemmalla Sannasirkku Autio. Keskellä osallistujia Vaasan kansalaisopisto Alman salissa. Kuvassa oikealla istuvat Björn Wallèn vasemmalla sekä Kari Lehtola oikealla.
Kuvissa taustalla Juha Tammenpään taideteos "Pelkureiden parhaimmistoa".

"Vapaa sivistystyö on volyymiltaan merkittävä koulutusmuoto Suomessa", toteaa päivien järjestämiseen osallistunut Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Kari Lehtola. "Koulutusmuotoon panostamista puoltaa viimeaikainen Benefits of Lifelong Learning (BeLL) -tutkimus, joka osoittaa nonformaaliin koulutukseen osallistumisen heijastelevan positiivisesti kansanterveyteen, jopa suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin", hän lisää.

Myös vapaan sivistystyön tutkimuksessa on otettu lähivuosina uusia askeleita. Sen avulla saadaan tietoa vapaan sivistystyön vaikutuksesta ja vaikuttavuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten myös kansainvälisesti. 

"Suomi voi olla tässä tutkimuksessa edelläkävijänä", toivoo Vapaa sivistystyö ry:n puheenjohtaja Björn Wallèn, joka oli mukana päiviä edeltäneessä Vapaan sivistystyön toimijoiden tutkimustapaamisessa. "Vapaan sivistystyön tutkimukseen kannattaa perehtyä lisää", hän kannustaa. 

Kun vapaan sivistystyön päivät järjestetään vuonna 2024, eletään valtakunnallista sivistyksen teemavuotta. Teemavuosi ja päivät mahdollistavat sivistyksen roolin ja vapaan sivistystyön yhteiskunnallisen merkityksen nostamisen valokeilaan, yhä suuremman yleisön tietoisuuteen. 

Teksti ja kuvat: 
Jenni Westö, viestintäpäällikkö
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Pienten kuntien kirjastot ovat toimineet pienillä resursseilla, eikä niissä ole ollut mahdollista asioida viikonloppuisin. Iltaisin kirjasto on sulkenut ovensa viimeistään klo 19 ja ovet on avattu puoliltapäivin. Joinakin päivinä on ehkä avattu ja suljettu vähän aikaisemmin. Kesäisin aukioloajat ovat vielä tästäkin lyhentyneet. Kirjastot ovat saaneet paljon asiakaspalautetta aukioloaikojen niukkuudesta, etenkin sen jälkeen kun kauppojen aukiolo vapautui.

Omatoimikirjastopalvelut ovatkin saaneet erittäin paljon myönteistä palautetta pienten kuntien kirjastojen asiakkailta, kun omatoimiaukiolo on mahdollistanut asioinnin varhaisesta aamusta myöhäiseen iltaan sekä viikonloppuisin. Kirjastossa asioinnin on voinut järjestää sujuvammin omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.

Aamuisin omatoimikirjastoon saapuvat lehtien lukijat, iltaisin opiskelijat ja työssäkäyvät. Viikonloput ovat lapsiperheiden sekä opiskelijoiden suosiossa. Tällaista palautetta kirjastot ovat saaneet, mutta kirjastohenkilöstö ei tarkkaan ottaen tiedä, ketä omatoimiaikana kirjastossa asioi. Uusia asiakkaitakin kirjastot ovat omatoimiajan ansiosta saaneet. Asiakkaat ovat kertoneet, että nauttivat kirjaston rauhasta ja hiljaisuudesta omatoimiaikana. 

Pienten kuntien kirjastojen asiakkaiden kokemukset rauhasta ja hiljaisuudesta ovat ristiriidassa omatoimikirjastoista käydyn julkisen keskustelun kanssa. Julkisuudessa painottuvat rauhattomuus ja häiriöt, erityisesti lasten ja nuorten metelöinti ja ilkivalta ovat nousseet otsikoihin. Pienissä kunnissa joko ongelmia ei ole tai ongelmat ratkeavat helpommin, kun ihmiset ovat tuttuja keskenään.

Ennen omatoimikirjaston avaamista asiakkaita on saattanut huolettaa henkilökunnan palvelun saatavuus jatkossa. Mutta jos palveluajat ovat säilyneet entisellään eikä henkilökuntaa ole vähennetty, asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä saavutettavuuden lisääntymiseen. Joissakin kirjastoista on asiakkaiden toiveesta siirretty palveluaikaa illoista aamuihin, koska ilta-asiakkaat ovat tykänneet omatoimisuudesta, mutta senioriasiakkaat kaivanneet palvelua aamupäivisin.

Suurin tyytymättömyyden aiheuttaja pienissä kirjastoissa on tekniikan toimivuus - tai paremminkin toimimattomuus. Omatoimikirjastopalvelun tärkeydestä asiakkaille kertoo, että teknisten vikojen aiheuttamat katkot palveluissa tuottavat runsaan palauteryöpyn kirjastoon. Onneksi teknisiä ongelmia on kohtuullisen vähän. Perusteellinen laitteiden käytön opastus ja hyvät opasteet vähentävät asiakkaiden ongelmia tekniikan kanssa. 

On tärkeää, että pienten kirjastojen resursseja ei vähennetä omatoimipalvelun myötä. Myös omatoimiaikana asioivat asiakkaat työllistävät henkilökuntaa palautuksilla ja kirjavarauksilla. Opastukseen ja esillepanoon täytyy kiinnittää enemmän huomiota. Henkilökuntaa tarvitaan lukutaitojen edistämiseen, digiopastukseen ja tapahtumien järjestämiseen. Lapset, seniorit ja erityisryhmät tarvitsevat edelleen henkilökohtaista asiakaspalvelua.

Kirjoitus perustuu avin kirjastotoimen julkaisemaan selvitykseen Omatoimikirjastot 2022: Joustavuutta ja tasa-arvoa”. Selvitys tarjoaa valtakunnallisen kokonaiskuvan omatoimikirjastoista, sekä hakee ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin ja ennakoi omatoimikirjastojen tulevaisuuden näkymiä. Selvitys on julkaistu myös ruotsiksi.

Julkaisu 172 Omatoimikirjastot 2022: Joustavuutta ja tasa-arvoa (pdf)

Julkaisu 173 Meröppna bibliotek 2022: Flexibilitet och jämlikhet (pdf)

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Perintäyhtiöiden veloittamat perintäkulut ovat pienentyneet takavuosien toisinaan hyvinkin suurista kuluista. Tähän ovat vaikuttaneet perintäalan omien käytäntöjen muuttuminen, viranomaisten suorittama valvonta sekä perintäkulujen määriin puuttuminen lainsäädännön keinoin. Kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääristä säädettiin ensimmäisen kerran jo 18 vuotta sitten. Sen sijaan yrityssaatavien eli esimerkiksi yrityksiltä, asunto-osakeyhtiöiltä, yhdistyksiltä ja säätiöiltä perittävien saatavien perintäkuluja rajoittavat enimmäismäärät tuotiin lain tasolle vasta kuluvalla vuosikymmenellä.

Kohtuullisuusarviointi keinona puuttua ylisuuriin perintäkuluihin

Yrityssaatavien perinnässä ei aiemmin ollut voimassa perintäkulujen euromääräisiä enimmäismääriä. Yrityssaatavien perintäkuluja arvioitiin lähinnä sen mukaan, olivatko ne kohtuullisia huomioiden perintäkulujen yleinen kohtuullisuussäännös (perintälain 10 §) ja hyvä perintätapa (4 §). Perintäkuluja verrattiin esimerkiksi perityn saatavan suuruuteen, perintäyhtiön saatavan perimisessä suorittamaan työmäärään ja siihen, oliko perintätehtävä suoritettu tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Vaikka kuluttajasaatavia koskevaa sääntelyä ei sovelleta yrityssaatavien perintäkuluihin, aluehallintoviraston ratkaisukäytännössä myös kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärillä oli merkitystä yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuutta arvioitaessa. Yrityssaatavan perintäkulut saivat sinänsä olla vastaavan suuruisten kuluttajasaatavien perintäkuluja suuremmat. Toisinaan yrityssaatavasta oli kuitenkin vaadittu moninkertaiset perintäkulut verrattuna vastaavan suuruiseen kuluttajasaatavaan ilman perusteltavissa olevaa syytä. Aluehallintovirastolle tehtiinkin usein ilmoituksia kohtuuttomista perintäkuluista yritysperinnässä. 

Poikkeusoloista vauhtia lainsäädäntöön

Yrityssaatavien enimmäismääräsääntely kirjattiin jo Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan. Koronapandemia toi kuitenkin eteen uuden tilanteen, jossa lainsäätäjän oli tarpeen pikaisesti puuttua taloudellisessa vaikeuksissa olleiden yritysten olosuhteisiin. Pandemian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi säädettiin ensin 1.1.2021–30.6.2021 ja sittemmin 1.7.2021–30.4.2022 voimassa olleet väliaikaiset lait, jotka ensimmäistä kertaa sisälsivät säännökset yrityssaatavien perintäkulujen enimmäismääristä. Tavoitteena oli helpottaa covid-19-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olleiden yritysten tilannetta, jota laskujen ja velkojen maksun viivästymisestä aiheutuneet perintäkulut osaltaan pahensivat. Yrityssaatavien perintäkuluja haluttiin kohtuullistaa sekä yhdenmukaistaa. 

Enimmäismäärät olivat kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä suuremmat. Kulutaso merkitsi silti velallisyrityksille huojennusta aiempaan, kohtuullisuusharkintaan perustuneeseen tilaan. Aluehallintovirastolle väliaikaisten lakien säätäminen näkyi sen yrityssaatavien perintäkuluista saamien ilmoitusten vähenemisenä.

Uusi normaali

Toukokuussa 2022 tuli voimaan uusi pysyvä perintälain muutos, jossa säädetään myös yritysperinnän perintäkuluista. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on perusteiltaan samankaltaista kuin väliaikaisissa laeissa. Perintälaki sisältää nykyisin myös yrityssaatavien osalta säännökset siitä, minkälaisista perintätoimista ja kuinka monesta perintätoimesta saa vaatia korvauksen, sekä enimmäismäärät yksittäisistä perintätoimista veloitettaville perintäkuluille ja velallisen kokonaiskuluvastuulle. Lisäksi pysyvään perintälakiin lisättiin muutakin yritys- ja kuluttajasaatavien perintää koskevaa sääntelyä.

Aluehallintovirastolle saapuneiden yrityssaatavien perintäkulujen kohtuuttomuutta koskevien ilmoitusten määrä on vähentynyt uuden perintäkulusääntelyn myötä. 

Kohtuus kaikessa

Aluehallintovirastoon saapuu kuitenkin edelleen ilmoituksia yrityssaatavien perintäkulujen määrästä. Ilmoitukset ovat uuden sääntelyn voimaan tulon jälkeen koskeneet esimerkiksi tapauksia, joissa pääoma on ollut pieni, mutta perintäyhtiö on silti vaatinut perintälain enimmäismäärän suuruista perintäkulua. 

Perintäkulujen enimmäismäärien ei ole tarkoitus muodostua niiden vakiomääriksi, mikä todettiin jo lainsäädäntövaiheessa. Vanhalla, edelleen voimassa olevalla perintälain 10 §:n kohtuullisuussäännöksellä on siten yhä paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Vaikka perintäkulujen enimmäismääristä on nykyään säädetty kattavasti perintälaissa, aluehallintovirasto arvioi perintätoimistoihin kohdistamassaan valvonnassa edelleen perintäkulujen kohtuullisuutta niin yrityssaatavien kuin kuluttajasaatavienkin osalta.

Linkkejä:

• laki saatavien perinnästä 513/1999 (perintälaki)
• perintälain esityöt HE 241/2021 vp (tilastotietoa yritysperinnän perintäkuluista sekä aluehallintoviraston ratkaisukäytäntöä vanhan perintälain aikana)
• aluehallintoviraston päätöslyhennelmiä (aluehallintoviraston ratkaisukäytäntöä sekä vanhan että uuden perintälain ajalta)

Hanna Suutari-Pitkänen
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Från och med april 2023 kan också anordnarna av grundläggande konstundervisning använda informationsresursen KOSKI. Det är frivilligt och kräver förstås en del arbete innan systemet kan tas i bruk men ”införandet av studieprestationer i tjänsten Koski stärker den grundläggande konstundervisningens ställning som en viktig aktör inom den finska utbildningssektorn. Med hjälp av tjänsten är det dessutom möjligt att bättre än tidigare synliggöra kunnande som förvärvats inom fleråriga studier i olika konstarter när eleven söker till studier till exempel på andra stadiet eller vid en högskola, eller övergår till arbetslivet” citerar Utbildningsstyrelsen undervisningsrådet Alma Muukka-Marjovuo på sin webbplats.

Anordnarna av grundläggande konstundervisning kan kategoriseras i tre grupper enligt finansieringen, och finansieringen beror på vem som gett anordnaren undervisningstillstånd. Läroanstalter med eget undervisningstillstånd finansieras med statsandelar. I fråga om undervisning som ges inom fria bildningen, närmare bestämt inom arbetar- och medborgarinstituten är det kommunen som har beviljats undervisningstillstånd. Deras verksamhet är statligt finansierad enligt lagen om fritt bildningsarbete, som liknar den ovannämnda finansieringen. Den tredje gruppen består av föreningar och organisationer som ger grundläggande konstundervisning helt utan statlig finansiering. Dessa utbildningsanordnare har fått sitt undervisningstillstånd av kommunen och kallas anskaffad utbildning. Deras finansiering är helt beroende av kommunala bidrag, elevavgifter, och eventuella bidrag från privata stiftelser och fonder. 

Viktigt att elever behandlas likvärdigt

För den enskilda elevens undervisning kanske det inte har någon större skillnad hur administrationen bakom verksamheten ser ut, men ur regionförvaltningsverkets synvinkel har detta stor relevans då vårt övergripande mål är att främja regional jämlikhet. Det är viktigt att alla elever inom grundläggande konstundervisningen behandlas likvärdigt. Därför är det att föredra att alla utbildningsanordnare har möjlighet att föra in elevernas studieprestationer i KOSKI.

Då det gäller anskaffad utbildning är det kommunen som beslutar om utbildningsanordnarens rätt att föra in studieprestationer. En anordnare av grundläggande konstundervisning kan därtill ha undervisningstillstånd från flera kommuner, också därför är det viktigt att alla kommuner handlar likadant så samtliga elever behandlas lika också gällande synliggörande av kunskap i ansökningsprocesser för vidare studier och i samband med arbetsansökningar. 

Tillförlitlig kunskap som bas för politiska beslut

KOSKI är också en viktig informationskälla för olika myndigheter som behöver uppgifterna för sin egen verksamhet, såsom utbildningsanordnare, kommuner, undervisnings- och kulturministeriet, Utbildningsstyrelsen, Folkpensionsanstalten (FPA), Pensionsskyddscentralen, arbetskraftsförvaltning, Nationella centret för utbildningsutvärdering NCU, finansministeriet, tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården (Valvira), Migrationsverket (Migri) och Statistikcentralen. Genom ett enhetligt system för informationsinsamling får vi tillförlitligare kunskap att bygga politiska beslut på. Enligt det pinfärska regeringsprogrammet finns en lagändring för grundläggande konstundervisning att vänta. Också för en sådan revidering behövs bakgrundskunskap om undervisningen och dess elever. Därför är det viktigt att synliggöra verksamheten genom att införa den i KOSKI.

Malin Eriksson
överinspektör för bildningsväsendet

Då flera av Pargas stads skolbyggnader ungefär samtidigt nått sitt livs ände hade man en chans att tänka utanför boxen då dessa skulle ersättas. Man beslöt därför att bygga en gemensam skolbyggnad för Sarlinska skolan, Paraistenseudun koulu, (som omfattar åk 7-9 på svenska respektive finska) Pargas svenska gymnasium och Paraisten lukio.

Byggnaden som fick namnet Brava Lärcenter kommer alltså att inrymma 4 skolor, två undervisningsspråk och två olika skolformer. Utöver samanvändning av undervisningsutrymmen och specialsalar hoppas man på större synergier mellan de olika språkgrupperna. Pargas är en tvåspråkig ort med en liten majoritet svensktalande men nästan lika stor andel finsktalande invånare. I staden finns redan lösningar där två skolor med olika undervisningsspråk samsas under samma tak och nu ville man utvidga det här konceptet.  

I Pargas fanns ytterligare en skolbyggnad som levt ut sin tid, nämligen Kustregionens utbildningsfastigheters fastighet som inrymmer Axxells yrkesutbildning. Med nästan samma tidtabell uppförs nu en ny fastighet för Axxells verksamhet i anslutning till Brava lärcenter och i den kommer också Optima att ha sin verksamhet.  

RFV:s svenska enhet för bildningsväsendet på skolbesök

Under enhetens sommarmöte passade vi på att besöka byggarbetsplatsen på Skolgatan i Pargas. Bildningschef Ulrika Lundberg och vd Joakim von Bergmann guidade runt oss och försökte på begränsad tid ge oss en uppfattning om hur Pargasungdomarnas framtida skolvardag kommer att se ut. På samma adress kommer ca. 1000 elever och studerande i den allmänbildande undervisningen och yrkesutbildningen att samsas. Det här konceptet är troligen unikt i hela landet och det kommer att bli intressant att göra återbesök då de nya byggnaderna tagits i bruk och den gemensamma verksamhetskulturen formats.  

Regionförvaltningsverket har redan under byggnadsskedet fått frågor från vardera språkgruppen och också vi har tillsammans med våra finska kolleger funderat på skillnaden mellan tvåspråkiga skolor och skolhus med verksamhet på två språk, på ansvarsfördelning och på gemensamma ordnings- och trivselregler. Vi tycker oss också se en växande trend i att bygga gemensamma skolfastigheter på tvåspråkiga orter. För att skapa oss en lägesbild har vi skickat ut en enkät om svensk- och finskspråkiga skolor som delar skolbyggnad och/eller skolgård till de tvåspråkiga kommunerna. Resultaten från den här enkäten kommer vi att sammanställa under hösten. Vi ser framemot att kunna delge de här resultaten då. 

Vi vill också passa på att rikta ett stort tack till Pargas stad och Kustregionens utbildningsfastigheter som bjöd oss statliga tjänstemän att under en dag bokstavligen ta oss ner på verkstadsgolvet. Ett stort lycka till med i bruk tagningen av era nya fastigheter. 

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet

I de här två blogginläggen har vi samlat nyttig information om tillsynen och klagomålen över social- och hälsovården. Bloggarna hjälper dig också att förstå vilken andel välfärdsområdena (fr.o.m 1.1.2023) har i social- och hälsovårdstillsynen.

Vad är ett tillsynsärende?

Regionförvaltningsverket kan inleda ett tillsynsärende till exempel på basis av anmälan om missförhållanden eller egna observationer. 
 
Utifrån ett tillsynsärende som har kommit till tillsynsmyndighetens kännedom vidtar myndigheten de åtgärder som den anser befogade med tanke på säkerställandet av klient- eller patientsäkerheten eller efterlevnaden av lag. 

Om ärendet inte föranleder särskilda åtgärder hos regionförvaltningsverket kan regionförvaltningsverket bedöma att det finns skäl att delge ärendet till välfärdsområdet som beaktar det i egenkontrollen och tillsynen. 

Regionförvaltningsverkets tillsyn riktas framför allt mot misstänkt lagstridig verksamhet eller verksamhet som äventyrar klientsäkerheten och som till sin art eller omfattning är betydande. Regionförvaltningsverket utreder ärendet i regel när välfärdsområdets egenkontroll eller tillsyn av missförhållanden som antingen gäller den egna verksamheten eller den privata serviceproduktionen inte har varit tillräcklig eller när det är fråga om ett ärende som inte hör till välfärdsområdets behörighet. 

Tillsynsärenden är i regel mer omfattande än klagomål och behandlas på en mer allmän nivå, dvs. så kallad organisationstillsyn. Vid organisationstillsyn behandlas frågor som gäller ordnandet och organiseringen av verksamheten, till exempel personalens antal och struktur, vårdens och tjänstens kvalitet och innehåll samt genomförandet av läkemedelsbehandlingen.

Vi börjar i allmänhet utreda tillsynsärendet genom att låta den som är föremål för tillsynen yttra sig. I samband med hörandet skickar vi i regel alla dokument som lämnats in till oss till exempel i samband med anmälan om missförhållanden och som anknyter till ärendet och ber tillsynsobjektet om en utredning i ärendet. 

Om tillsynsärendet gäller en privat tjänsteproducent ber vi dessutom eventuellt den aktör som ansvarar för att ordna tjänsten, dvs. välfärdsområdet, om ett utlåtande om tillsynsärendet. 

Vi behandlar oftast tillsynsärenden utifrån dokument, men tillsynsärendet kan också innehålla ett inspektionsbesök.

Dokument som ansluter till tillsynsärenden är i regel offentliga senast efter att ärendet har avgjorts. Dokumenten kan ändå i viss mån innehålla sekretessbelagd information.

Vad är ett klagomål?

Med klagomål avses en anmälan till tillsynsmyndigheten om misstänkt försummelse eller felaktig verksamhet. Utöver regionförvaltningsverket undersöker flera olika myndigheter klagomål.

Som klagomål behandlar vi oftast individuella ärenden, det vill säga ärenden som gäller en viss klients eller patients vård, tjänster eller bemötande, vilket skiljer klagomålen från mer omfattande tillsynsärenden.

Regionförvaltningsverket bedömer vilka åtgärder det vidtar med anledning av klagomålet. Om klagomålet inte ger regionförvaltningsverket anledning till åtgärder, meddelar vi i allmänhet klaganden om detta per brev.

Ibland är det mest ändamålsenligt att klientens eller patientens klagomål behandlas som en anmärkning. I ett sådant fall kan vi överföra ärendet till verksamhetsenheten eller välfärdsområdet. De ska besvara anmärkningen skriftligen inom skälig tid och även skicka svaret till regionförvaltningsverket.

Om klagomålet utreds vid regionförvaltningsverket börjar vi utreda ärendet till exempel genom att skaffa dokument eller höra den som är föremål för klagomålet. I samband med hörandet skickar vi i regel alla dokument som lämnats in till den som är föremål för klagomålet och ber om en utredning i ärendet. Regionförvaltningsverket kan också inhämta ett sakkunnigutlåtande i ärendet.

När vi har fått de nödvändiga utredningarna bedömer vi om föremålet för klagomålet har agerat på det sätt som lagen förutsätter och ger ett beslut i ärendet.

Klagomålen är sekretessbelagda även efter att ärendet har avgjorts.

Tillsynens påföljder

Ett brevsvar ges i allmänhet om regionförvaltningsverket har bedömt ärendet och anser att det av klagomålet eller tillsynsärendet inte framgår sådant lagstridigt förfarande eller sådan försummelse som omfattas av regionförvaltningsverkets behörighet och som skulle föranleda åtgärder av regionförvaltningsverket.

Ingen påföljd innebär att utredningarna inte visat på några brister eller att missförhållandet har varit så lindrigt att tillsynsmyndigheten har ansett att det är tillräckligt att i beslutet ge aktören styrning om ett lagenligt förfarande.

Om regionförvaltningsverket utifrån ett inspektionsbesök eller erhållna utredningar konstaterar brister i välfärdsområdets eller den privata tjänsteproducentens verksamhet, kan det i sitt beslut ge administrativ styrning för den fortsatta verksamheten. Former av administrativ styrning är delgivning av uppfattning, uppmärksamgörande och anmärkning, som är den strängaste formen av styrning. Tillsynsmyndigheten kan alltså delge den övervakade sin uppfattning om ett lagenligt förfarande eller göra den övervakade uppmärksam på att verksamheten ska ordnas på behörigt sätt och på kraven på god förvaltning. Om denna styrning inte är tillräcklig kan vi ge den övervakade en anmärkning.

Tillsynsmyndigheten kan också uppmana den övervakade att avhjälpa bristen eller missförhållandet.

Regionförvaltningsverket kan till exempel under ett inspektionsbesök också ge muntlig handledning i syfte att vägleda tjänsteproducenten att utan dröjsmål rätta till brister eller missförhållanden i verksamheten. Handledning kan också ges för att identifiera risker i kundens tjänsteprocesser för att förebygga äventyrande av klientsäkerheten.

Som ett sista medel i ett tillsynsärende kan vi meddela organisationen ett förpliktande föreläggande om hur brister eller missförhållanden ska avhjälpas. När vi meddelar ett föreläggande fastställer vi en tidsfrist inom vilken de nödvändiga åtgärderna ska vidtas. Föreläggandet kan stärkas bland annat med vite. För att trygga klient- eller patientsäkerheten kan regionförvaltningsverket också avbryta verksamheten, förbjuda användningen av en tjänsteenhet eller en del av den omedelbart eller återkalla en privat aktörs tillstånd.

Vad avses med proaktiv, planmässig och reaktiv tillsyn samt tillsyn på eget initiativ?

Med proaktiv tillsyn avses privata social- och hälsovårdsproducenters tillstånds- och anmälningsförfarande, där vi bedömer tjänsteproducentens verksamhetsförutsättningar redan innan verksamheten inleds. Vid bedömningen av verksamhetsförutsättningarna beaktar vi till exempel de lokaler där verksamheten är avsedd att genomföras, personalens antal och struktur, verksamhetsidén och målgruppen för verksamheten. 

Med reaktiv tillsyn avses att vi får en anmälan eller ett klagomål om fel eller försummelse hos en producent av social- eller hälsovårdstjänster, dvs. ett missförhållande kan redan ha inträffat, och vi börjar utreda ärendet i efterhand. Regionförvaltningsverket kan också på eget initiativ ta upp ett reaktivt tillsynsärende till behandling till exempel på grund av ett missförhållande som kommit till dess kännedom via medierna. Detta kallas också tillsyn på eget initiativ.

Med planmässig tillsyn avses tillsyn som vi genomför till exempel utifrån en riskbedömning eller med stöd av vår lagstadgade skyldighet utifrån en plan. Vi utför planmässig tillsyn även på basis av tillsynsprogrammet för social- och hälsovården som regionförvaltningsverken och Valvira utarbetat tillsammans.

Överinspektör för socialvården Päivi Vainio och överinspektör Oona Mölsä
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Näihin kahteen blogikirjoitukseen on koottu hyödyllistä tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kanteluista. Kirjoitukset selittävät myös, mikä on 1.1.2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden osuus sote-valvonnassa.

Mikä on valvonta-asia? 

Aluehallintovirastossa valvonta-asia voi tulla vireille esimerkiksi epäkohtailmoituksen tai omien havaintojemme perusteella.  

Valvontaviranomainen ryhtyy tietoonsa tulleen valvonta-asian perusteella niihin toimenpiteisiin, joihin se asiakas- tai potilasturvallisuuden varmistamisen tai lain noudattamisen kannalta katsoo olevan aihetta.

Jos asia ei anna aluehallintovirastossa aihetta erillisiin toimenpiteisiin, aluehallintovirasto voi arvioida, että asia on syytä saattaa hyvinvointialueelle tiedoksi ja omavalvonnassa ja valvonnassa huomioon otettavaksi.

Aluehallintoviraston valvonta puuttuu ennen kaikkea epäilyihin laadultaan tai laajuudeltaan merkittävästä lainvastaisesta tai asiakasturvallisuutta vaarantavasta toiminnasta. Aluehallintovirasto ottaa asian selvitettäväkseen lähtökohtaisesti silloin, kun hyvinvointialueen omavalvonnalliset tai valvonnalliset toimenpiteet joko omaa toimintaa tai yksityistä palvelutuotantoa koskevien epäkohtien suhteen eivät ole olleet riittäviä tai kyse ei ole hyvinvointialueen toimivaltaan kuuluvasta asiasta.

Valvonta-asiat ovat pääsääntöisesti kanteluita laaja-alaisempia ja yleisemmällä tasolla käsiteltäviä asioita, eli niin sanottua organisaatiovalvontaa. Organisaatiovalvonnassa käsitellään toiminnan järjestämiseen ja organisointiin liittyviä asioita, joita ovat esimerkiksi henkilökunnan määrään ja rakenteeseen, hoidon ja palvelun laatuun ja sisältöön sekä lääkehoidon toteuttamiseen liittyvät asiat. 

Ryhdymme yleensä selvittämään valvonta-asiaa siten, että kuulemme valvonnan kohdetta. Kuulemisen yhteydessä lähetämme valvonnan kohteelle lähtökohtaisesti kaikki meille esimerkiksi epäkohtailmoituksen yhteydessä toimitetut asiakirjat, jotka liittyvät asiaan, ja pyydämme valvonnan kohteelta selvitystä asiasta.  

Jos valvonta-asia koskee yksityistä palveluntuottajaa, pyydämme lisäksi mahdollisesti palvelun järjestämisvastuulliselta taholta eli hyvinvointialueelta lausuntoa valvonta-asiasta.  

Käsittelemme valvonta-asiat useimmiten asiakirjojen perusteella, mutta valvonta-asiaan voi liittyä myös tarkastuskäynti. 

Valvonta-asiaan liittyvät asiakirjat ovat pääsääntöisesti julkisia viimeistään asian ratkaisemisen jälkeen. Asiakirjat saattavat kuitenkin sisältää joiltakin osin salassa pidettävää tietoa. 

Mikä on kantelu? 

Kantelulla tarkoitetaan valvovalle viranomaiselle tehtyä ilmoitusta epäillystä laiminlyönnistä tai virheellisestä toiminnasta. Aluehallintoviraston lisäksi useat eri viranomaiset tutkivat kanteluja. 
 
Kanteluina käsittelemme yleisimmin yksilöasioita eli tietyn asiakkaan tai potilaan hoitoa, palvelua tai kohtelua koskevia asioita, mikä erottaa kantelut laajemmista valvonta-asioista. 

Aluehallintovirasto arvioi, mihin toimenpiteisiin se kantelun johdosta ryhtyy. Jos kantelu ei anna aluehallintovirastolle aihetta toimenpiteisiin, ilmoitamme siitä yleensä kantelun tekijälle kirjeellä. 

Joskus asiakkaan tai potilaan kantelu on tarkoituksenmukaisinta käsitellä muistutuksena. Tällaisessa tapauksessa voimme siirtää asian toimintayksikköön tai hyvinvointialueelle. Sen pitää vastata muistutukseen kirjallisesti kohtuullisessa ajassa ja toimittaa vastaus myös aluehallintovirastolle. 

Jos kantelu otetaan aluehallintovirastossa selvitettäväksi, ryhdymme selvittämään asiaa esimerkiksi hankkimalla asiakirjoja tai kuulemalla kantelun kohdetta. Kuulemisen yhteydessä lähetämme kantelun kohteelle lähtökohtaisesti kaikki meille kantelun yhteydessä toimitetut asiakirjat ja pyydämme kantelun kohteelta selvitystä asiasta. Aluehallintovirasto voi hankkia asiassa myös asiantuntijalausunnon. 

Kun olemme saaneet tarvittavat selvitykset, arvioimme, onko kantelun kohde toiminut lain edellyttämällä tavalla, ja annamme asiassa päätöksen. 

Kantelut ovat salassa pidettäviä myös asian ratkaisemisen jälkeen. 

Valvonnan seuraamukset

Kirjevastaus annetaan yleensä, jos aluehallintovirasto on arvioinut asian ja katsoo, ettei kantelussa tai valvonta-asiassa ilmene sellaista aluehallintoviraston toimivallan piiriin kuuluvaa lainvastaista menettelyä tai laiminlyöntiä, joka antaisi aihetta aluehallintoviraston toimenpiteisiin. 

Ei seuraamusta tarkoittaa, että asia on selvitysten perusteella ollut kunnossa tai epäkohta on ollut niin lievä, että valvontaviranomainen on katsonut päätöksessä annetun ohjauksen lain mukaiseen menettelyyn riittävän. 

Jos aluehallintovirasto toteaa hyvinvointialueen tai yksityisen palveluntuottajan toiminnassa joko tarkastuskäynnin tai saatujen selvitysten perusteella puutteita, se voi antaa tälle päätöksessään hallinnollista ohjausta toiminnan jatkoa varten. Hallinnollisen ohjauksen muotoja ovat käsityksen ilmaiseminen, huomion kiinnittäminen ja voimakkaimpana huomautus. Valvova viranomainen voi siis saattaa valvottavan tietoon käsityksensä lainmukaisesta menettelystä tai kiinnittää tämän huomiota toiminnan asianmukaiseen järjestämiseen ja hyvän hallinnon vaatimuksiin. Mikäli nämä keinot eivät olisi riittäviä, voimme antaa valvottavalle huomautuksen. 

Valvontaviranomainen voi myös kehottaa valvottavaa korjaamaan todetun puutteen tai muun epäkohdan. 

Aluehallintovirasto voi antaa esimerkiksi tarkastuskäynnillä myös suullista ohjausta, jonka tarkoituksena on ohjata palvelujen tuottajaa korjaamaan toiminnan puutteita tai epäkohtia viivytyksettä. Ohjausta voidaan antaa myös asiakkaan palveluprosesseissa olevien riskien tunnistamisessa, jotta asiakasturvallisuuden vaarantuminen voidaan ennaltaehkäistä. 

Viimesijaisena keinona valvonta-asiassa voimme antaa organisaatiolle velvoittavan määräyksen puutteiden korjaamisesta tai epäkohtien poistamisesta. Antaessamme määräyksen asetamme määräajan, jonka kuluessa tarpeelliset toimenpiteet on suoritettava. Määräystä on mahdollista tehostaa muun muassa uhkasakolla. Asiakas- tai potilasturvallisuuden turvaamiseksi aluehallintovirasto voi myös keskeyttää toiminnan, kieltää palveluyksikön tai sen osan käytön välittömästi taikka peruuttaa yksityisen toimijan luvan. 

Mitä tarkoitetaan ennakollisella, suunnitelmallisella, reaktiivisella ja oma-aloitteisella valvonnalla? 

Ennakollisella valvonnalla tarkoitetaan yksityisten sosiaali- ja terveyspalveluntuottajien lupa- ja ilmoitusmenettelyä, jossa arvioimme palveluntuottajan toimintaedellytyksiä jo ennen toiminnan aloittamista. Toimintaedellytysten arvioinnissa huomioimme esimerkiksi tilat, joissa toimintaa on tarkoitus toteuttaa, henkilökunnan määrän ja rakenteen, toiminta-ajatuksen ja toiminnan kohderyhmän.

Reaktiivisella valvonnalla tarkoitetaan sitä, että saamme ilmoituksen tai kantelun sosiaali- tai terveyspalveluntuottajan virheestä tai laiminlyönnistä, eli jokin epäkohta on jo saattanut toteutua, ja ryhdymme selvittämään asiaa jälkikäteen. Aluehallintovirasto voi ottaa reaktiivisen valvonta-asian käsiteltäväkseen myös omasta aloitteestaan esimerkiksi median kautta tietoonsa tulleen epäkohdan perusteella. Tästä käytetään myös nimitystä oma-aloitteinen valvonta. 

Suunnitelmallisella valvonnalla tarkoitetaan valvontaa, jota toteutamme esimerkiksi riskien arvioinnin perusteella tai lakisääteisen velvollisuutemme nojalla suunnitelmaan perustuen. Toteutamme suunnitelmallista valvontaa myös aluehallintovirastojen ja Valviran yhteistyössä laatiman sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaohjelman perusteella. 

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Vainio ja ylitarkastaja Oona Mölsä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

I de här två blogginläggen har vi samlat nyttig information om tillsynen och klagomålen över social- och hälsovården. Bloggarna hjälper dig också att förstå vilken andel välfärdsområdena (fr.o.m 1.1.2023) har i social- och hälsovårdstillsynen.

Vilken myndighet ansvarar för tillsynen över social- och hälsovården?

Tillsynsmyndigheter är Tillstånds- och tillsynsverket för social- och hälsovården Valvira och regionförvaltningsverken. Välfärdsområdet betraktas som tillsynsmyndighet endast när det är fråga om tillsyn över privat socialservice enligt lagen om privat socialservice.

Regionförvaltningsverket övervakar inom sitt verksamhetsområde lagenligheten i ordnandet av social- och hälsovården och de tjänster som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar och utövar styrning i samband med tillsynen. Regionförvaltningsverket övervakar och styr också de privata social- och hälsovårdstjänster där välfärdsområdet inte fungerar som anordnare.

Valvira styr den verksamhet vid regionförvaltningsverket som syftar till att genomföra, samordna och förenhetliga tillsynen och därmed sammanhängande styrning. Dessutom övervakar Valvira att social- och hälsovården ordnas lagenligt och att de tjänster som omfattas av välfärdsområdenas organiseringsansvar är lagenliga samt utövar tillsynsrelaterad styrning när det är fråga om 

• principiellt viktiga eller vittsyftande frågor,
• frågor som gäller verksamhetsområdena för flera regionförvaltningsverk eller hela landet,
• frågor som har ett väsentligt samband med andra tillsynsärenden som behandlas av Valvira och gäller socialvård eller hälso- och sjukvård eller yrkesutbildade personer inom socialvård eller hälso- och sjukvård,
• frågor som regionförvaltningsverkets tjänstemän för tillsynsärenden är jäviga att behandla.

Även Valvira övervakar och styr de privata social- och hälsovårdstjänster där välfärdsområdet inte fungerar som anordnare.

Vilken roll har välfärdsområdet i tillsynen över social- och hälsovårdstjänsterna?

Från och med början av 2023 har det primära tillsynsansvaret överförts till anordnarna av social- och hälsovårdstjänster, dvs. välfärdsområdena. Med ordnande av tjänster avses bland annat att välfärdsområdet ansvarar för tillgången till social- och hälsovårdstjänster enligt invånarnas servicebehov. För att fullgöra sitt organiseringsansvar kan välfärdsområdet bland annat producera social- och hälsovårdstjänsterna själv, anskaffa dem av en privat producent av social- och hälsovårdstjänster eller ordna tjänsterna med servicesedel. Välfärdsområdena övervakar ordnandet och genomförandet av sina tjänster med hjälp av egenkontroll. Även om välfärdsområdet övervakar de social- och hälsovårdstjänster som det anordnar, används inte namnet tillsynsmyndighet för välfärdsområdet.

Riksdagen har den 28 februari 2023 godkänt lagen om tillsyn över social- och hälsovården. Lagen avses träda i kraft den 1 januari 2024. I och med lagen kommer välfärdsområdets tillsynsskyldighet att med vissa undantag gälla tjänster som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar.

Om det i ett ärende som omfattas av välfärdsområdets organiseringsansvar framkommer missförhållanden eller brister i verksamheten hos den privata tjänsteproducenten eller dennes underleverantör, ska välfärdsområdet ge tjänsteproducenten styrning eller vid behov be tjänsteproducenten och underleverantören lämna en redogörelse för saken inom en rimlig tidsfrist som välfärdsområdet sätter ut. När missförhållanden eller brister har framkommit ska välfärdsområdet kräva att de avhjälps inom en skälig tidsfrist som sätts ut av välfärdsområdet. Om det är fråga om missförhållanden eller brister som väsentligt äventyrar klient- eller patientsäkerheten ska välfärdsområdet kräva att de korrigeras omedelbart.

Om en privat tjänsteproducent eller dennes underleverantör inte avhjälper missförhållandena eller bristerna inom den tid som välfärdsområdet fastställt ska välfärdsområdet vid behov vidta avtalsrättsliga åtgärder för att sänka eller avstå från att betala ersättning. Om överträdelserna är väsentliga eller om de upprepas ska välfärdsområdet vidta åtgärder för att säga upp eller häva avtalet.

Hur samarbetar välfärdsområdena och regionförvaltningsverken?

Välfärdsområdet ska omedelbart underrätta det regionförvaltningsverk som övervakar tjänsterna om sådana missförhållanden och brister i tjänsteproducentens eller dennes underleverantörs verksamhet som väsentligt äventyrar klient- och patientsäkerheten. På motsvarande sätt om regionförvaltningsverket får information om missförhållanden eller brister i tjänsteproducentens eller dennes underleverantörs verksamhet som väsentligt äventyrar klient- och patientsäkerheten, ska regionförvaltningsverket omedelbart underrätta de välfärdsområden åt vilka tjänsteproducenten producerar tjänster. Dessutom ska välfärdsområdet och regionförvaltningsverket för kännedom sända varandra de inspektionsberättelser som de sammanställt om verksamheten hos en tjänsteproducent som producerar tjänster åt välfärdsområdet eller dennes underleverantör.

Regionförvaltningsverkets uppgift är att främja och säkerställa välfärdsområdenas egenkontroll och ingripa i situationen när välfärdsområdets egenkontroll inte är tillräcklig.

Överinspektör för socialvården Päivi Vainio och överinspektör Oona Mölsä
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Näihin kahteen blogikirjoitukseen on koottu hyödyllistä tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kanteluista. Kirjoitukset selittävät myös, mikä on 1.1.2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden osuus sote-valvonnassa.

Mikä on sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomainen? 

Valvontaviranomaisia ovat sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä aluehallintovirastot. Hyvinvointialue katsotaan valvontaviranomaiseksi ainoastaan silloin, kun kyse on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukaisesta yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta. 

Aluehallintovirasto valvoo toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta. Aluehallintovirasto valvoo ja ohjaa myös niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Valvira ohjaa aluehallintovirastojen toimintaa valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen toimeenpanossa, yhteensovittamisessa ja yhdenmukaistamisessa. Lisäksi Valvira valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta silloin, kun kysymyksessä ovat 

• periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat 
• usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat asiat 
• asiat, jotka liittyvät olennaisesti Valvirassa käsiteltävään muuhun sosiaalihuoltoa tai terveydenhuoltoa taikka sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan 
• asiat, joita aluehallintoviraston valvonta-asioita käsittelevät virkamiehet ovat esteellisiä käsittelemään. 

Myös Valvira valvoo ja ohjaa niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Mikä on hyvinvointialueen rooli sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnassa? 

Vuoden 2023 alusta alkaen ensisijainen valvontavastuu on siirtynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjille eli hyvinvointialueille. Palvelujen järjestämisellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että hyvinvointialue on vastuussa asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialue voi muun muassa tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse, hankkia ne yksityiseltä sosiaali- tai terveyspalvelujen tuottajalta tai järjestää palvelut palvelusetelillä. Hyvinvointialueet valvovat palvelujensa järjestämistä ja toteutumista omavalvonnallisin keinoin. Vaikka hyvinvointialue valvoo järjestämiänsä sosiaali- ja terveyspalveluja, ei hyvinvointialueesta käytetä nimeä valvontaviranomainen. 

Eduskunta on 28.2.2023 hyväksynyt lain sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024. Sen myötä hyvinvointialueen valvontavelvoite tulee koskemaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvia palveluita joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Jos hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa asiassa yksityisen palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenee epäkohtia tai puutteita, hyvinvointialueen on ohjattava yksityistä palveluntuottajaa tai tarvittaessa pyydettävä yksityiseltä palveluntuottajalta ja tämän alihankkijalta asiasta selvitystä asettamassaan riittävässä määräajassa. Epäkohtien tai puutteiden ilmettyä hyvinvointialueen on vaadittava niiden korjaamista asettamassaan riittävässä määräajassa. Jos on kyse asiakas- tai potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista, hyvinvointialueen on vaadittava niiden välitöntä korjaamista. 

Jollei yksityinen palveluntuottaja tai tämän alihankkija korjaa epäkohtia tai puutteita hyvinvointialueen asettamassa määräajassa, hyvinvointialueen on tarvittaessa ryhdyttävä sopimusoikeudellisiin toimenpiteisiin korvauksen alentamiseksi tai sen maksamisesta pidättymiseksi. Jos rikkomukset ovat olennaisia tai toistuvia, hyvinvointialueen on ryhdyttävä toimenpiteisiin sopimuksen irtisanomiseksi tai purkamiseksi. 

Miten hyvinvointialueet ja aluehallintovirastot tekevät yhteistyötä? 

Hyvinvointialueen on ilmoitettava välittömästi palveluja valvovalle aluehallintovirastolle palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenneet asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavat epäkohdat ja puutteet. Vastaavasti jos aluehallintovirasto saa tiedon asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa, on aluehallintoviraston ilmoitettava asiasta välittömästi hyvinvointialueille, joille palveluntuottaja tuottaa palveluja. Lisäksi hyvinvointialueen ja aluehallintoviraston on lähetettävä toisilleen tiedoksi laatimansa tarkastuskertomukset, jotka koskevat hyvinvointialueelle palveluja tuottavan palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toimintaa. 

Aluehallintoviraston tehtävänä on edistää ja varmistaa hyvinvointialueiden omavalvontaa ja puuttua tilanteeseen, kun hyvinvointialueen omavalvonta ei riitä. 

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Vainio ja ylitarkastaja Oona Mölsä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

I Finland sker årligen ett stort antal tillbud där en anhörig, en granne eller exempelvis en förbipasserande på ett förtjänstfullt sätt räddar en annan människas liv. Det är troligtvis en av de mest värdefulla gärningar som någon kan göra för en annan person och hens närstående. Gärningen innebär att livet får en fortsättning för den som räddas, men händelsen är även omskakande för den som utfört räddningen. Varje osjälvisk gärning för att rädda en annan människas liv förtjänar att uppmärksammas.

Regionförvaltningsverken tar årligen emot i genomsnitt hundra förslag på mottagare av livräddningsmedalj för sådana händelser som beskrivs ovan. Livräddningsmedaljens anor sträcker sig tillbaka till 1920-talet. Bestämmelser om livräddningsmedaljhelheten finns i republikens presidents förordning om livräddningsmedalj.

Behandlingen av medaljförslagen och utredningen av händelserna har hört till regionförvaltningsverkens uppgifter sedan 2006. Efter regionförvaltningsverkens utlåtanden behandlas förslagen samlat i den livräddningsmedaljnämnd som utnämnts av presidenten och som leds av inrikesministeriet. Nämndens sekreteraruppgifter sköts av Regionförvaltningsverket i Södra Finland.

Höga kriterier för att beviljas livräddningsmedalj

Kriterierna för att beviljas livräddningsmedalj är höga. Av de förslag som kommer in är det ungefär bara vart tionde som livräddningsmedaljnämnden efter sin behandling förordar. Medaljen beviljas av republikens president utgående från inrikesministeriets framställning.

Enligt räddningslagen är var och en som upptäcker en olycka skyldig att efter förmåga vidta räddningsåtgärder. Enligt strafflagen är dessutom var och en skyldig att ge en person som befinner sig i livsfara sådan hjälp som skäligen kan krävas av honom eller henne med beaktande av hans eller hennes möjligheter och situationens art.

För att en livräddningsmedalj ska kunna förordas krävs att det är fråga om en exceptionell händelse och att räddaren agerat särskilt modigt och rådigt. Även den som utför räddningen riskerar ofta sitt eget liv.

Livräddningsmedalj har vanligtvis inte beviljats för till exempel återupplivning, för att slå larm eller för sedvanlig räddning ur vatten, trots att detta är förtjänstfulla och oersättliga gärningar. Att inte beviljas livräddningsmedalj betyder inte att gärningen är mindre betydelsefull. Även då har man gjort det mest betydelsefulla: räddat en annan människas liv.

Även om en händelse inte uppfyller villkoren för livräddningsmedalj kan den uppfylla villkoren för andra typer av erkännanden. I Finland ger olika myndigheter, såsom räddningsverken och polisen, olika slags erkännanden för förtjänstfulla gärningar som utförts för att rädda en annan människas liv. Även Finlands Simundervisnings- och Livräddningsförbund (FSL) kan bevilja ett livräddningsmärke till någon som räddat en annan människa från drunkning. Finlands Röda Kors har också egna utmärkelser för förtjänstfulla gärningar.

Varje handling som räddar en annan människas liv förtjänar erkännande.

Räddningsöverinspektörer Johanna Koskela och Eero Nyman
​​​​​​​Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Suomessa tapahtuu vuosittain suuri määrä vaaratilanteita, joissa läheinen, naapuri tai esimerkiksi ohikulkija pelastaa ansiokkaasti toisen ihmisen hengen. Tekona se on luultavasti arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle ja hänen läheisilleen tehdä. Tällaiset tapahtumat ovat elämän lankaa jatkavia tekoja, mutta myös pelastajalle pysäyttäviä. Jokainen pyyteetön teko toisen hengen pelastamiseksi ansaitsee tulla huomioiduksi.

Edellä kuvatuista teoista lähetetään aluehallintovirastoihin vuosittain keskimäärin sata ehdotusta hengenpelastusmitalin myöntämiseksi pelastajalle. Hengenpelastusmitali on perinteikäs instituutio, joka on jatkunut 1920-luvulta tähän päivään. Hengenpelastusmitalikokonaisuutta ohjaa tasavallan presidentin asetus hengenpelastusmitalin myöntämisestä

Mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittäminen on kuulunut aluehallintovirastojen tehtäviin vuodesta 2006 lähtien. Aluehallintovirastojen lausuntojen jälkeen ehdotukset käsitellään kootusti presidentin nimeämässä, sisäministeriön johtamassa hengenpelastusmitalilautakunnassa, jonka sihteerin tehtäviä hoidamme Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit ovat korkealla

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit on asetettu korkealle, sillä ehdotuksista vain noin joka kymmenes johtaa lautakunnan käsittelyssä esitykseen hengenpelastusmitalin myöntämisestä. Mitalin myöntää sisäministeriön esityksen pohjalta tasavallan presidentti.

Pelastuslain mukaan jokaisen tulee kykyjensä mukaan ryhtyä pelastustoimintaan onnettomuuden havaitessaan. Lisäksi rikoslain mukaan jokainen on velvollinen antamaan hengenvaarassa olevalle sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen on voitu häneltä vaatia.

Jotta hengenpelastusmitalin myöntämistä voidaan puoltaa, tapahtuman luonteelta edellytetään poikkeuksellisuutta ja pelastajalta erityisen rohkeaa ja neuvokasta toimintaa. Tilanteissa usein pelastaja itsekin on hengenvaarassa pelastaessaan toisen henkeä.

Hengenpelastusmitalia ei tyypillisesti olekaan myönnetty esimerkiksi elvytyksestä, vaaran hälyttämisestä tai tavanomaisesta vedestä pelastamisesta, niin ansiokkaita ja korvaamattomia tekoja kuin ne ovatkin. Ilman hengenpelastusmitalia jääminen ei tarkoita, että teko olisi vähemmän merkittävä. Siinäkin on tehty se arvokkain: pelastettu toisen ihmisen henki.

Vaikka tapahtumat eivät olisi täyttäneet hengenpelastusmitalin saamisen ehtoja, ne voivat täyttää kirkkaasti jonkin muun tunnustuksen edellytykset. Suomessa erilaisia tunnustuksia ansiokkaista teoista toisen ihmisen hengen pelastamiseksi myöntävät eri viranomaistoimijat, kuten pelastuslaitos ja poliisi. Lisäksi Suomen uima- ja hengenpelastusliitto SUH voi myöntää hengenpelastusmerkin toisen ihmisen pelastamisesta hukkumisvaarasta. Myös Suomen Punainen Risti SPR myöntää omia huomionosoituksiaan ansiokkaista teoista.

Jokainen teko, jolla on pelastettu toisen ihmisen henki, ansaitsee tunnustuksen.

Pelastusylitarkastajat Johanna Koskela ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Under senhösten fick jag in ett ärende som gällde språkstigarna för de olika språkgrupperna i kommunen samt avsaknaden av undervisning i modersmålsinriktad finska (härefter mofi). Det här fick mig att fundera rätt mycket på finskundervisningen och specifikt mofi-undervisningen i våra skolor.

I utredningen skriver jag att det finns ett uppenbart utvecklingsbehov av finskundervisningen i de svenskspråkiga skolorna. Enligt de nu gällande normerna finns det inga angivna ramar för till exempel elevunderlag gällande skyldighet att erbjuda mofi-undervisning. Kommunen har självbestämmanderätt i frågan, vilket leder till att tillgången varierar utbildningsanordnare emellan och ibland även inom kommunen.

Tillgången till modersmålsinriktad finska varierar

Inom ramen för det statligt finansierade projektet Mofi 2.0 som koordinerats av Åbo Akademi publicerades handboken ”Mofi-stigen. En handbok för mofi-lärare i 1–9” år 2021. I den sägs följande:

”Det är utbildningsanordnaren som besluter vilka språk och vilka lärokurser som erbjuds som A1- och A2-språk i skolorna, dvs. vilket av dessa som erbjuds som det andra inhemska språket och vilket som är ett främmande språk. Förutom elevunderlaget inverkar de lokala och regionala förutsättningarna till exempel gällande timfördelning, språkprogram och lärarresurser på vilka lärokurser och vilka språk som erbjuds. Det här innebär en stor variation i hur mofi-undervisningen ordnas i olika regioner och påverkar i förlängningen elevernas möjligheter att välja lärokurs i finska. Undervisningen i A1-språket inleds från och med 1.1.2020 i årskurs 1 och i de svenskspråkiga skolorna är A1-språket nästan uteslutande finska/mofi. Den närmaste jämförelsepunkten för mofi-lärokursen är A-lärokursen i finska, med den skillnaden att mofi är ämnad för elever som lever i en tvåspråkig hemmiljö och därmed är kriterierna för slutbedömningen i mofi högre ställda.”

Jämlikhet och resursering inom mofi-undervisningen

I Undervisnings- och kulturministeriets rapport Den svenskspråkiga utbildningen i Finland: särdrag, utmaningar, utvecklingsbehov och förslag till åtgärder skriver Gun Oker-Blom ”Som specifikt verktyg för att stödja de elever som talar både svenska och finska i hemmet, har den svenska skolan, i synnerhet i regioner med stor andel tvåspråkiga elever, sedan 1988 erbjudit en lärokurs i modersmålsinriktad finska. I de nyligen genomförda kartläggningar och utvärderingar som gjorts finns det klara belägg för att det finns ett akut behov för att uppdatera, utveckla, bredda och fördjupa lärokursen i modersmålsinriktad finska och skapa tydligare riktlinjer och ramar för hanteringen av de tvåspråkiga elevernas språkliga utveckling i de svenskspråkiga skolorna” (sid 120, Undervisnings- och kulturministeriets rapport 2021:9)

”När det gäller elevernas möjligheter att följa lärokursen i modersmålsinriktad finska (mofi) finns det mycket stora skillnader mellan utbildningsanordnarna i Svenskfinland, och av allt att döma också stora utmaningar” framgår det ur Nationella centret för utbildningsundervisnings publikation "Hur hanteras två- och flerspråkigheten i de svenskspråkiga skolorna? Resultat av en utvärdering i åk 1–6 läsåret 2017-2018".

Regionförvaltningsverkets uppgift

Regionförvaltningsverkets uppgift är att främja regional jämlikhet genom att i regionerna sköta verkställighets-, styrnings- och tillsynsuppgifter som har samband med lagstiftningen. När jag ur regionförvaltningsverkets perspektiv granskat mofi-undervisningen är det uppenbart att vi har ett system som inte är jämlikt i våra olika regioner. Det handlar inte om att lärare inte skulle vara kompetenta nog, det handlar snarare om resursering och politiska beslut i kommunerna. Därtill handlar det om kommunstorlekar, skolnät och elevunderlag. Självfallet har kommunen rätt att erbjuda mer undervisning än de minimikrav som lagen ställer. Då vårt uppdrag är följa upp att alla skolelever har en jämlik utbildning frågar jag mig ifall det är dags att också i lag bekräfta mofi-undervisningen så att alla elever som är betjänta av den också har lagstadgad rätt till den. I 35 år har vi nu erbjudit tvåspråkiga elever mofi, kanske det är dags, som Gun Oker-Blom säger, att skapa tydligare riktlinjer och ramar för hanteringen av de tvåspråkiga elevernas språkliga utveckling i de svenskspråkiga skolorna.

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet

Källor:

Den svenskspråkiga utbildningen i Finland: särdrag, utmaningar, utvecklingsbehov och förslag till åtgärder http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-904-2

Hur hanteras två- och flerspråkigheten i de svenskspråkiga skolorna? Resultat av en utvärdering i åk 1–6 läsåret 2017-2018. https://karvi.fi/wp-content/uploads/2019/05/KARVI_0819.pdf

”Mofi-stigen. En handbok för mofi-lärare i 1–9” https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-12-4103-1

Målsättningen med vägledning är att ge bättre beslutsunderlag för val, öka självinsikten och öka kunskapen om vilka alternativ som finns och vad de kan innebära för framtiden. Vägledning är en process som tar tid. Genom bra vägledning borde personen kunna fatta välgrundade beslut om studie- och yrkesval.

Detta beskriver i korthet vad vägledning går ut på. Det är en process där vägledaren ger stöd, råd och feedback för att personen skall kunna göra ett så bra val som möjligt. För den unga människan kan det vara första gången hen gör ett eget val i livet. Valmöjligheterna är många och det är inte lätt att fatta ett beslut som har konsekvenser för livet framöver. För vuxna människor kan valet handla om personlig och professionell utveckling, karriärbyte, få perspektiv på sina val och prestationer eller öka självkännedomen och självförtroendet. Kontexten kan vara olika och ibland komplexa.

Livslångt lärande, med individens ständigt pågående karriärprocess i fokus, förutsätter därför också livslång vägledning. Det finns många aktörer på fältet som handleder personer i olika åldrar och i olika livssituationer. Regionförvaltningsverket är med och utvecklar och diskuterar livslång vägledning både på det nationella och det regionala planet i Finland.

Utmaningarna som finns i vägledningsfrågorna är många, inte minst gällande kvalitet och resultat. Det finns inga verktyg som mäter detta. Kanske vägledning inte går att mäta eller bedöma? Bra vägledning är en form av inre tillväxt där den handledda fått nya insikter om sig själv och sitt kunnande, där den handledda kan konkretisera och forma sina tankar och eventuella drömmar om framtiden och där handledningsprocessen tydliggjort hur planen för framtiden ser ut. Vägledningen har kanske inte gett direkta svar, men däremot kunnat påvisa olika vägval och alternativa val.

Lika svårt som jag som elevhandledare i grundskolan i tiderna skulle ha haft att bedöma elever med siffervitsord i skolämnet elevhandledning är det antagligen att utvärdera eller bedöma vägledningens betydelse i valsituationen. En central del i vägledningsprocessen har alltid varit mötet mellan människor. Traditionell vägledning är kommunikation människor emellan, kan vara muntlig eller skriftlig, face-to-face eller på distans. Vad AI kan bidra med i denna utveckling återstår att se. Huvudsaken är att vägledningen är objektiv och etisk och alltid har den handledda i fokus.

Camilla Lillås
Planerare
RFV:s svenska enhet för bildningsväsendet

Bild: Räddningsinstitutet.

Visste du att räddningsmyndigheten ska anmäla alla sådana olyckor till polisen som kan vara förenade med uppsåt eller oaktsamhet? Enligt räddningslagen ska räddningsverket göra en brandutredning. Vid brandutredningen bedömer man antändningsorsaken och utreder i behövlig utsträckning vilka faktorer som har påverkat antändningen och spridningen av branden, vilka skador som branden har orsakat, faktorer som har påverkat skadornas omfattning och räddningsverksamhetens förlopp.

Utredningens omfattning beror särskilt på hur allvarliga följderna av branden är. Om det finns anledning att misstänka att en brand eller annan olycka har orsakats uppsåtligen eller av oaktsamhet ska räddningsmyndigheten anmäla det till polisen. Polisen ska också underrättas om brand- och personsäkerhetsförseelser som upptäcks i samband med brandutredningen. Utgående från dessa anmälningar börjar polisen undersöka om det kan vara fråga om brott. Ur ett samhälleligt perspektiv handlar det alltså om ett viktigt myndighetssamarbete som gör det möjligt att komma åt exempelvis olika antändningsfenomen och andra brott och förebygga dem.

Räddningsinstitutet har från och med 2018 gjort målmedvetet forskningsarbete kring 41 paragrafen i räddningslagen som gäller brandutredning. Genom dessa undersökningar har man upptäckt betydande brister i hur rapporteringsskyldigheten fullgörs, även om rapporteringsskyldigheten inte är någon ny uppgift i räddningslagstiftningen. Utgående från uppgifter från dessa forskningsprojekt beslutade regionförvaltningsverken att undersöka frågan ur laglighetstillsynens synvinkel.

Stora regionala variationer i anmälningarnas omfattning och kvalitet

Undersökningen gjordes hösten 2022 och resultaten sammanställdes i början av 2023 Enligt regionförvaltningsverkens undersökning fullgörs anmälningarna dåligt på riksnivå och det finns stora regionala skillnader i hur anmälningarna görs: år 2022 anmälde räddningsverken som sämst 23 % och som mest 98 % av fallen.

Den här rapporteringsprocenten säger ännu inte hela sanningen eftersom det är viktigt att känna till på vilket sätt och hur snart efter händelsen som anmälningar om olyckor som är förenade med oaktsamhet eller uppsåt förmedlas till polisen. Enligt regionförvaltningsverkets undersökning finns det stora regionala skillnader i hur anmälningarna förmedlas, hur anmälningarna görs och hur många anmälningar som görs procentuellt.

Varför är det väsentligt att undersöka frågan och att se till att räddningsmyndigheternas anmälningsskyldighet till polisen fullgörs på det sätt som föreskrivs i räddningslagen? Tre centrala aspekter kan lyftas fram när det gäller att göra anmälningarna systematiskt och snabbt: på det sättet 1) tryggas grundläggande rättigheter på det sätt som förutsätts i grundlagen, till exempel likabehandling av medborgarna, 2) förebyggs olyckor och 3) följs rättsstatsprincipen enligt vilken man i all offentlig verksamhet noga ska följa lagen. Genom att fullgöra anmälningsskyldigheten ser myndigheten samtidigt till att myndighetens eget rättsskydd tillgodoses.

Utbildning, anvisningar och egenkontroll är centrala verktyg som förbättrar läget

Enbart en muntlig anmälan räcker inte. Enligt regionförvaltningsverken ska anmälan alltid göras skriftligen oberoende av om anmälan också gjordes muntligen på grund av att den var brådskande. Myndighetsverksamhet är i regel skriftlig och grundar sig på dokumenterade handlingar. En skriftlig anmälan ska göras så omgående som möjligt efter att räddningsmyndigheten har fått kännedom om fallet. Det är också möjligt att komma överens om andra rutiner för de lagstadgade anmälningarna, men också de rutinerna måste grunda sig på dokumenterade handlingar och förutsätter samtycke av myndigheten som tar emot anmälningarna.

Det var första gången som anmälningsskyldigheten undersöktes i den här omfattningen. Undersökningen lyfter fram brister som det är skäl att rätta till för att lagenlighetskravet som ställs på offentlig verksamhet och kravet på likabehandling av medborgarna ska uppfyllas. Det är skäl att börja förbättra situationen genom att se till att räddningsväsendets personal systematiskt utbildas i ämnet, genom att utarbeta behövliga anvisningar och med åtgärder inom välfärdsområdets egenkontroll övervaka att anmälningsskyldigheten fullgörs på föreskrivet sätt.

• Regionförvaltningsverkens undersökning "Anmälningsskyldighet enligt 41 § 4 momentet i räddningslagen", på finska med svenska sammandraget (pdf-fil)

Räddningsöverinspektörerna Mira Leinonen och Eero Nyman
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Kuva: Pelastusopisto

Tiesitkö, että pelastusviranomaisen tulee ilmoittaa poliisille kaikki ne onnettomuudet, joita voidaan epäillä tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi? Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta. Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku.

Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. Näiden ilmoitusten perusteella poliisi lähtee tutkimaan rikoksen mahdollisuutta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna kyse on siis tärkeästä viranomaisten yhteistoiminnasta, jonka avulla on mahdollista päästä kiinni esimerkiksi erilaisiin sytyttelyilmiöihin ja muihin rikoksiin sekä ennaltaehkäistä niitä.

Pelastusopisto on tehnyt vuodesta 2018 eteenpäin määrätietoista tutkimustyötä pelastuslain palontutkintaa koskevan pykälän 41 ympärillä. Näiden tutkimusten myötä ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on havaittu merkittäviä puutteita, vaikka ilmoitusvelvollisuus ei tehtävänä ole pelastuslainsäädännössäkään uusi. Näissä tutkimushankkeissa selvitettyjen tietojen pohjalta aluehallintovirastot päättivät selvittää asiaa laillisuusvalvonnan näkökulmasta.

Ilmoitusten kattavuudessa ja laadussa suurta alueellista vaihtelua

Selvitystä tehtiin syksyn 2022 aikana ja tuloksia koottiin yhteen alkuvuodesta 2023. Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %.

Tämä ilmoitusprosentti tapauksista ei kerro vielä koko totuutta asiasta, sillä on tärkeää tuntea, millä tavalla ja kuinka pian tapahtuman jälkeen ilmoitukset tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista välitetään poliisille. Aluehallintovirastojen tekemän selvityksen mukaan ilmoitusten välittämisessä, ilmoitusten tekotavassa ja ilmoitusten toteutumisprosentissa on suuria alueellisia eroja.

Miksi on olennaista, että asiaa selvitetään ja huolehditaan, että pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu, kuten se on pelastuslaissa säädetty? Ilmoitusten järjestelmällisestä ja nopeasta tekemisestä voidaan nostaa esille kolme keskeistä näkökulmaa: sillä 1) turvataan perustuslain edellyttämällä tavalla perusoikeuksia, kuten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, 2) ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja 3) toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kun viranomainen huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta, huolehtii hän samalla viranomaisen oman oikeusturvan toteutumisesta.

Koulutus, ohjeet ja omavalvonta keskeisiä keinoja tilanteen parantamiseksi

Pelkkä suullinen ilmoittaminen ei riitä. Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan ilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti huolimatta siitä, onko ilmoitus tehty kiireellisyyden vuoksi myös suullisesti. Viranomaistoiminta on lähtökohtaisesti kirjallista ja perustuu asiakirjamateriaaliin. Kirjallinen ilmoitus on tehtävä mahdollisimman pian tapauksen tultua pelastusviranomaisen tietoon. Lakisääteisessä ilmoittamisessa on mahdollisuus sopia myös muista menettelytavoista, mutta myös sen tulee perustua asiakirjamateriaaliin ja edellyttää ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen suostumuksen.

Ilmoitusvelvollisuutta tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.

Lisätietoa: Aluehallintovirastojen selvitys pelastuslain 41 § 4 mom. mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta pelastuslaitoksissa, pdf-julkaisu (12.5.2023)

Kirjoittajat:
Pelastusylitarkastajat Mira Leinonen ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Tuulivoima puhututtaa kansaa sekä päättäjiä, kun uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän markkinat avautuivat globaalien tapahtumien, energian saatavuudessa syntyneiden haasteiden sekä kohonneiden markkinahintojen myötä. Osittain hinnan nousuun vaikutti myös aiemmin tehdyt valinnat, joilla on vaikutettu omavaraisuusasteeseen sekä huoltovarmuuteenkin. Itä-Suomen aluehallintovirastossa tuulivoimabuumi on näkynyt lisääntyneinä lausuntopyyntöinä, jotka koskevat tuulivoimahankkeita. Lausuntomateriaaleihin tutustumisen ja lausuntojen valmistelun myötä olemme pohtineet etenkin ihmisiin kohdistuvien vaikutusten kokonaisarvioinnin merkitystä sekä eri hankkeiden yhteisvaikutuksia. Katsoimme, että alueellisena toimijana tehtävämme on herättää keskustelua tästä aiheesta. Olemmekin valmistelleet sidosryhmäkeskusteluja tuulivoimahankkeisiin liittyen, mutta päätimme kirjoittaa aiheesta myös blogikirjoituksen. 

Tuulelle valjaat

”Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
Toivoa voit' silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan”
(Jenni Vartiainen - Missä muruseni on, 2010)

Sähkön hintojen noustua vuoden 2022 loppupuoliskolla liki pilviin moni lienee kuiskannut hiljaa mielessään Vartiaisen Jennin tavoin ”kävisipä pian tuulemaan”. Se kun lisäisi sitä uusiutuvaa, halpaa, vihreää ja muutoinkin terveellistä sekä turvallista sähköntuotantoa ja himmentimellä varustetuista valaisimista uskaltaisi vääntää tupaan valkeaa astetta enemmän. 

Uusiutuvat energiamuodot, tuulivoima, aurinkoenergia sekä pienydinvoimalat ovat tulleet kahvipöytäkeskusteluihin sekä median uutisvirtaan aiempaa voimakkaammin. Valtakunnan hallitus on tehnyt kirjauksen hallitusohjelmaan vihreästä siirtymästä. Lisämäärärahaa on ohjattu lupaviranomaisille prosessien jouduttamiseksi ja vihreän siirtymän vauhdittamiseksi. Aina siinä määrin, ettei muu yhteiskunta meinaa kehityksen kärryillä pysyä. Sen kaltaista kehitystä ja panostusta esimerkiksi suomalaisiin tuulivoimahankkeisiin vaikuttaa liittyvän, että vauhtisokeus ei liene kovin kaukana. Joku viisas on joskus sanonut, ettei se vauhti tapa. Se on se äkkipysähdys. No, ehkä tässä ei ole hengen menettämisen pelkoa. Ainakaan välittömästi, mutta miten on elämisen laadun laita? Ja ihan ihmisten oikeasti sillai kokonaisvaltaisesti arvioiden.

Tuulellakin on jälkensä

”Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
Totta toki muun muassa Olkiluodossa
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
On täydellisiä
Joka nippeli ja rööri
Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”
(Eppu Normaali - Suomi-ilmiö, 1980)

Tässä kaikessa huumassa ja kiireessä olisi kuitenkin muistettava myös se kenelle näitä hankkeita tehdään. No, ihmisille. Toki myös teollisuudelle, kaupalle ja palveluille, jotka nekin ovat valjastettu tuottamaan ihmisille erilaisia hyödykkeitä. Eli ihmisen tarpeestahan nämä hankkeet kumpuavat. On ilmiselvää, että kaikilla vähänkään laajamittaisemmilla hankkeilla on vaikutuksia ympäristöönsä. Etenkin luonnonympäristöön. Ja varsin kattavia selvityksiä ja mallinnuksia ollaan valmiita tekemään. Raportit, ohjelmat ja selostukset ovat useiden satojen sivujen mittaisia. Niissä käsitellään varsin havainnollisesti ja monipuolisesti erilaisia vaikutuksia muun muassa kulttuuriympäristöön, pinta- ja pohjavesiin, lepakoihin, petolintuihin, kasveihin sekä liikenteeseen ja elinkeinoihin.

Mutta miten on ihmisen, kuntalaisen, mökkiläisen, pendelöivän työntekijän tai luontoharrastajan laita? Millaisia vaikutuksia erilaisilla hankkeilla on metsätöllin Marjatan ja hänen naapureidensa elämään, elinympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen? Millaisia sosiaalisia vaikutuksia hankkeilla on kuntalaisten elämään? Onko hanke itsessään tai useiden erillisten hankkeiden yhteenliittymänä sosiaalisesti hyväksyttävä? 

Perspektiivi pääkirkolta on riittävän etäinen, jotta uskaltaudutaan vaatimaan kansan valitsemana edustajanakin tuulivoiman lisäämistä kaikin keinoin. Omavaraisuus on saatava energiantuotannossakin Ukrainan tapahtumien, Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisen, pakotteiden sekä Nord Stream -putken ”epäonnisen tapaturman” herättäminä siihen ortninkiin, joka olisi pitänyt olla jo kaiken varautumisen lähtökohtana viimeistään edellisten sotien jälkeen. Nyt on hupellettu kansallista omaisuutta myymällä yhtiöitä ja uskomalla sinisilmäisesti siihen, ettei tässä mikään hukka peri. Väärin meni. Nyt käytetään painavia puheenvuoroja ja vetoavaa argumentaatiota. ”Itä-Suomi on energiamurroksen etulinjassa”. ”Perustetaan kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus”. ”Ehkäistään yhteiskunnan jakautumista eli polarisaatiota”. Ja kyllä argumentoinnissa on päädytty huomioimaan myös naisoletetuista tyhjentyvien maaseututaajamien ahdinko, kun tuulivoiman ja sen ympärille rakentuvien investointien tarpeellisuutta on perusteltu sillä, ”…etteivät nuoret miehet syrjäytyisi”. 

Nähdäänkö metsää tuulivoimaloilta?

”Pojat tanssimaan
Eivät tytöt sitä huomaa
Jos vain sormilla vilkutellaan
Tai jos jäädään istumaan
Ja tyhjän lasin reunaa
Lusikalla kilkutellaan”
(Leevi and the Leavings – Pojat tanssimaan, 1981)

Ei virheitä pidä korjata harkitsemattomilla korjausliikkeillä, jotka uhkaavat synnyttää uusia virheitä. Argumentaation tulee olla läpinäkyvää, mutta ennen kaikkea uskottavaa. Kun valtakunnan tasolla on keskusteltu investoinneista, on korostettu miten tärkeää olisi alueellisen kehityksen kannalta satsata Itä-Suomeen. Saataisiin sitä pitovoimaa. Kun keskustelu on kääntynyt aluetukeen, on se sitten rata- tai maantieliikenne tai syrjäisten maaseutualueiden kehittäminen, niin ei ole ihan yhtä hanakasti enää puhuttu Itä-Suomen edusta. Katse on helposti kääntynyt vitostieltä länteen, nelostien suuntaan. No mutta, siellähän on jo ymmärretty tuulivoiman päälle. Ei siellä tarvita valistusta. 

Mutta totuus tuntuu unohtuvan varsin helposti. Ehkä se unohtuu sen vuoksi, ettei kenelläkään ole tällä hetkellä sitä totuutta. Tuulivoimayhdistyksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut vuonna 2021 yhteensä 962 tuulivoimalaa. Siis koko Suomessa. Toki painottuen Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuun ja Lapin korpiin. Yli puolen Suomen alueelle siis. Tuulivoimaa ei voida sijoittaa minne tahansa. Suunnittelualat sijaitsevat merialueilla tai reilusti kehä III:sen ulkopuolella. Siellä missä on tilaa hengittää ja sudet juoksevat vapaina. Siellähän sitä on metsää ja kairaa myllyjen jauhaa energiaa eteläisenkin Suomen tarpeisiin. Mutta ne metsät ja kairat, joissa on tilaa hengittää ja luonnon rauhaa ihmisen asua sekä kuljeskella ovat vähenemässä nykyisten suunnitelmien myötä. Hiljaisia saloseutuja ei kohta enää ole. Metsä- ja harjumaisemia täplittävät kohta satojen ja tuhansien tuulivoimaloiden puistot. Kaukonäkymä on taattu, koska voimalat pyritään sijoittamaan korkeammille maaston kohdille napakorkeuden viistäessä 3:tta sataa metriä. 

Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että Puijon torni on 75 metriä korkea. Vaikka Puijon Torni jää korkeudessa kakkossijalle verrattuna Suomen korkeimpaan rakennukseen Näsinneulaan, nousee tunnettu maamerkki Puijon mäen ansiosta huikeat 224 metriä ympäröivän Kallaveden yläpuolelle ja 306 metriä meren pinnan yläpuolella. Kaukonäkymä ulottuu hyvällä kelillä noin 20 km:n etäisyydelle. 

Tuulivoiman keskittäminen edellyttää myös vastuullista kokonaisarviointia

”Vietin vuotta monta
nuorta, huoletonta
tuuli vuodet vei
tuulella on potti
tuuli kaiken otti
tuuli anna ei”
(Katri Helena – Minne tuuli kuljettaa, 1964)

Sinivalkoinen ääni tulkitsi armon vuonna 1964, että ”tuulella on potti, tuuli kaiken otti, tuuli anna ei”. Olisiko syytä pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan nykytilanteessa mihin olemme menossa ja millaisin edellytyksin voimme matkaamme jatkaa? Kyllä tässä tuulivoima-asiassakin tarvittaisiin kokonaisvaltaista arviointia ja harkintaa. Hankkeita käynnistetään kiihtyvällä tahdilla eri konsultti- ja hankeyhtiöiden toimesta. Niiden suunnittelu- ja käyttöönotto kulkee pääosin ihan normaalissa järjestyksessä. Tilanne on siten ajassa muuttuva. Se aikajänne on viime kuukausina ja vuosina ollut sellainen, ettei siinä pysy mukana sen paremmin maakuntakaavoittaja, kunta, viranomaiset kuin kuntalaisetkaan. Ja tästä kehityksestä on olemassa jo varsin selkeitä merkkejä. Maakuntakaavoja revitään auki, jotta saadaan uusia tuulivoima-alueita kaavoitettua. Puolustusvoimilta haetaan lausuntoja, minne alueille tuulivoimapuistoja olisi mahdollista sijoittaa ilman tutkahaittoja. Fingridillä mietitään, miten kaikki tuulivoimaenergia saadaan syrjäisiltä ja hiljaisilta seuduilta johdettua valtakunnan runkoverkkoon. Ei ole kapasiteettia. 

Hankkeita kaavoitetaan ja suunnitellaan vieriviereen. Hankkeiden vaikutukset arvioidaan ja hankkeet jopa kaavoitetaan sekä luvitetaan hankekohtaisesti. Siis yksittäisinä. Tavoitteena näyttäisi kuitenkin olevan erillisten hankkeiden suunnittelu, kaavoittaminen, luvittaminen ja lopuksi rakentaminen varsin tiiviisti keskittyen tietyille alueille. Ei pelkästään Itä-Suomessa, vaan osansa tästä buumista ovat saamassa muun muassa naapurimaakunnat Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Kysymys kuuluu, että kenen vastuulla on näiden useiden hankkeiden yhteenliittymien mahdollisesti aiheuttamien vaikutusten kokonaisarviointi? Kaavoitusta yritetään nyt ajantasaistaa ja mahdollistaa hankkeiden edistäminen, kun osa hankesuunnitelmista ei tällä hetkellä noudata maakuntakaavoitusta. Tilanne on ajassa muuttuva ja hankkeita suunnitellaan sekä toteutetaan eri aikoina ja toisistaan tyystin irrallaan.

Nyt maalle ollaan neuvottelemassa uuttaa hallitusta ja kirjaamassa uusia tavoitteita ja agendoja. Edellisen hallituksen kaikkia kirjauksia tuskin tullaan romukoppaan heittämään. Mutta vallalla on ollut vähän sellainen toimintakulttuuri, että uudet haluavat aloittaa puhtaalta pöydältä ja vanhoihin suunnitelmiin tai lupauksiin on vaikea sitoutua. Ja tässä kohtaa, jos tai kun, oppositiosta loikataan hallitusvastuuseen laajemmassakin rintamassa, niin voihan se olla toki perusteltuakin. Etenkin, jos vihreän siirtymän aktiivinen edistäminen ei osu omaan visioon. Olemme mielenkiintoisessa tilanteessa. Uusi hallitus ja uudet tavoitteet. Joudumme jälleen arvovalintojen eteen. Toivottavasti siinä väännössä ei mene lapsi pesuveden mukana. Itä-Suomen alueen kansanedustajilta toivomme viisautta ja kaukonäköisyyttä, jossa Itä-Suomen alueen edunvalvonta, investointien ja hankkeiden edistäminen sekä talouden elvyttäminen eivät tallo allensa ihmistä eivätkä terveellistä ja viihtyisää elinympäristöä.   

Tuuleen kuiskattu toive

Blogimme lopuksi haluamme korostaa sitä tosiasiaa, ettei Itä-Suomen aluehallintovirastolla ole tuulivoima-asiaan liittyen kantaa puolesta tai vastaan. Virastona ja alueellisena toimijana, jonka tavoitteisiin on kirjattu muun muassa taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaikenikäisille, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu, rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita, toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan sekä tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta, haluamme kuitenkin olla mukana aiheeseen liittyvässä keskustelussa ja tarpeen mukaan tuomassa tähän ajankohtaiseen keskusteluun virastomme toiminnan luonteen mukaisesti omaa laaja-alaista näkökulmaamme. Peräänkuulutammekin ihmisten elinympäristöön liittyvien vaikutusten kokonaisarviointia ja sen merkitystä. Nyt siitä ei tunnu olevan vastuussa oikein kukaan. Tilannekuvakin päivittyy, jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain. 

Lari Hölttä
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Begreppet att främja välfärd, hälsa och säkerhet är mångdimensionellt på flera nivåer, och de uppdrag och strukturer som hör ihop med begreppet har förändrats sedan välfärdsområdena inledde sin verksamhet. I den här artikeln tittar vi närmare på ämnet ur myndighetstillsynsperspektiv.

Det finns bestämmelser om främjande av välfärd och hälsa i flera olika lagar. I och med social- och hälsovårdsreformen har det blivit en gemensam uppgift för kommunerna, välfärdsområdena och olika aktörer att främja välfärden och hälsan. Välfärdsområdena, kommunerna och de övriga aktörerna har flera kontaktytor där strukturer och gemensam praxis i verksamheten gör det möjligt att effektivt främja hälsa, arbets- och funktionsförmåga, säkerhet och välfärd. Regionförvaltningsverken har som uppgift att övervaka att kommunerna och välfärdsområdena följer lagen då de främjar välfärden och hälsan samt att vägleda dem.

Tillsyn och vägledning som medel 

Centrala metoder för tillsynsmyndigheterna, dvs. regionförvaltningsverken och Valvira, är förhandstillsyn, planmässig tillsyn, efterhandstillsyn (reaktivt) och styrning i anslutning till tillsynen:

• Styrbrev och meddelanden
• Väglednings- och utvärderingsbesök
• Informationsstyrning (till exempel utbildningsdagar)    
• Tillsyn enligt Valviras och regionförvaltningsverkens riksomfattande tillsynsprogram eller annan planenlig tillsyn
• Regionförvaltningsverkens sektorsövergripande samarbete med intressentgrupper

Kommunen och välfärdsområdet ska samarbeta och stödja varandra med sin sakkunskap. Det är viktigt att samarbetet fungerar särskilt i kontaktytorna mellan sektorsövergripande verksamheter. Till skillnad från kommunerna ska välfärdsområdena genom egenkontroll säkerställa att främjandet av välfärd och hälsa och det förebyggande rusmedelsarbetet genomförs på ett lagenligt sätt. Syftet med tillsynsmyndigheternas tillsyn och styrningen i anslutning till den är att säkerställa att egenkontrollen genomförs i välfärdsområdena och att den sköts framgångsrikt.

De riksomfattande tillsynsprogrammen styr arbetet

Valvira och regionförvaltningsverken har berett ett riksomfattande tillsynsprogram för social- och hälsovården för 2020–2023. Vikten av förebyggande arbete lyfts fram i riktlinjerna för 2024 i tillsynsprogrammet. Samarbetet mellan välfärdsområdena, kommunerna och andra aktörer betonas särskilt då det gäller att främja välfärden, hälsan och säkerheten.

Det förebyggande rusmedelsarbetet har ett eget handlingsprogram som stöder det lagstadgade arbetet i kommunerna och välfärdsområdena. Handlingsprogrammet lyfter fram möjligheterna att i praktiken utföra ett ändamålsenligt, omfattande och kostnadseffektivt förebyggande rusmedelsarbete. Också tobakstillsynen och den statliga alkoholförvaltningen har egna riksomfattande tillsynsprogram, vilkas syfte är att förebygga skador som orsakas av tobak och alkohol. Tobakstillsynen sköts av den kommunala tobakstillsynen samt Valvira och styrningen av tillsynen sköts gemensamt av Valvira och regionförvaltningsverken.

Samarbete behövs

I arbetet för att främja välfärd, hälsa och säkerhet behövs regionala samarbetsformer och gemensamt överenskomna förfaranden. Främjandet av välfärden, hälsan och säkerheten är helhetsbetonat och inkluderar de olika områdena inom välfärd, hälsa och säkerhet i vardagen samt påverkan av bakgrundsfaktorer i enlighet med de befintliga strategiska riktlinjerna. I arbetet beaktas regionernas särdrag. Vi på regionförvaltningsverket finns till för er, våra kunder!

Läs mer om arbetet för att främja välfärd, hälsa och säkerhet:

• Folkhälsodelegationen - Social- och hälsovårdsministeriet
• Bedömning av verksamhetsmodellerna HYTE - THL (på finska).
• Riksomfattande tillsynsprogram för social- och hälsovården 2020–2023, uppdatering för 2023.
• Social- och hälsovårdsministeriets publikation 2022:18, De riksomfattande målen för social- och hälsovården 2023–2026​ (på finska).
   

Överinspektörerna vi regionförvaltningsverken:

RFV i Södra Finland, överinspektör Heli Heimala
RFV i Östra Finland, överinspektör för hälso- och sjukvården Katja Maksimainen
RFV i Lappland, överinspektör Sanna Ylitalo
RFV i Sydvästra Finland, överinspektör för hälso- och sjukvården Anne Taulu
RFV i Västra och Inre Finland, överinspektör Jenni Lahtinen
RFV i Norra Finland, överinspektör Raija Fors