Toiminnantarkastajan määrääminen hakemuksesta
Tietoa hakemuksesta
Toiminnantarkastaja arvioi yhteisön hallinnon järjestämistä, kirjanpidon ja tilinpäätöksen yleistä asianmukaisuutta, johdon saamien etuuksien ja lähipiiritoimien asianmukaisuutta sekä jäsenten yhdenvertaisen kohtelun toteutumista.
Aiemmin tilintarkastajana sai toimia myös henkilö, joka ei ole ammattitilintarkastaja. Tilintarkastaja-nimike on sittemmin varattu vain ammattitilintarkastajien käyttöön, ja toiminnantarkastaja-nimike on tullut sen tilalle.
Toiminnantarkastajana voi toimia myös tilintarkastaja. Yhteisöt, jotka voivat valita toiminnantarkastajan, voivat kuitenkin vapaasti päättää siitä, kenellä katsovat olevan riittävä osaaminen toiminnantarkastajaksi.
Silloin, kun yhteisöllä on oltava lain, yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen perusteella toiminnantarkastaja eikä toiminnantarkastajaa ole valittu, voit tehdä ilmoituksen meille toiminnantarkastajan määräämiseksi.
Jos yhteisössä ei tarvitse valita toiminnantarkastajaa lain, yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen perusteella, voivat osakkeenomistajat tai jäsenet laissa säädetyin edellytyksin vaatia toiminnantarkastajan valintaa yhteisön kokouksessa.
Jos asunto-osakeyhtiössä ei ole tilintarkastajaa ja osakkeenomistajat, joilla on vähintään yksi kymmenesosa kaikista osakkeista tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista osakkeista, vaativat sitä varsinaisessa yhtiökokouksessa tai yhtiökokouksessa, jossa asiaa on kokouskutsun mukaan käsiteltävä, on asunto-osakeyhtiössä valittava toiminnantarkastaja.
Jos asumisoikeusyhdistyksessä ei ole tilintarkastajaa ja vähintään yksi kymmenesosa yhdistyksen kaikista jäsenistä tai yksi kolmasosa kokouksessa läsnä olevista jäsenistä vaatii sitä yhdistyksen varsinaisessa kokouksessa tai kokouksessa, jossa asia on kokouskutsun mukaisesti käsiteltävä, on asumisoikeusyhdistyksessä valittava toiminnantarkastaja.
Jos osuuskunnassa ei ole tilintarkastajaa ja jäsenet, joilla on vähintään yksi neljäsosa osuuskunnan jäsenten koko äänimäärästä tai yksi kolmasosa kokouksessa edustetuista jäsenten äänimäärästä, vaativat sitä varsinaisessa osuuskunnan kokouksessa tai osuuskunnan kokouksessa, jossa asiaa on kokouskutsun mukaan käsiteltävä, on osuuskunnassa valittava toiminnantarkastaja.
Toiminnantarkastajalla on oltava sellainen taloudellisten ja oikeudellisten asioiden tuntemus ja kokemus kuin yhtiön toiminnan laatuun ja laajuuteen nähden on tarpeen tehtävän hoitamiseksi.
Lähtökohtana on, että yhteisö määrittelee itse, mitä toiminnantarkastajalta edellyttää.
Tavanomaista on, että ilmoittajat ehdottavat toiminnantarkastajaksi tilintarkastajaa tai muuta sellaista henkilöä, jolla on taloushallinnon osaamista.
Hakemuksen toiminnantarkastajan määräämiseksi voi tehdä asunto-osakeyhtiön osakkeenomistaja, asumisoikeusyhdistyksen jäsen tai osuuskunnan jäsen.
Silloin, kun asunto-osakeyhtiön osakkeet omistaa useampi taho yhdessä (ns. yhteisomistajat), pitää kaikkien yhteisomistajien olla asiassa hakijoina tai hakijalla pitää olla muilta yhteisomistajilta valtakirja.
Hakemuksen on oltava perillä yhteisön kotipaikan aluehallintovirastossa kuukauden kuluessa kokouksesta, jossa toiminnantarkastajan valintaa on vaadittu ja kannatettu.
Lähetä yhteisön kotipaikan aluehallintoviraston kirjaamoon vapaamuotoinen, kirjallinen hakemus. Löydät linkin kirjaamoidemme yhteystietoihin tämän sivun lopusta.
Vapaamuotoisessa, kirjallisessa hakemuksessa tulee kertoa seuraavat tiedot ja liittää seuraavat liitteet:
- mille yhteisölle ja mille tilikaudelle toiminnantarkastajan määräämistä haetaan
- yhteisön nimi sen virallisessa muodossa ja mielellään yhteisön y-tunnus. Yhteisön y-tunnuksen löydätte yritystietojärjestelmästä. Liitteenä voi olla myös yhteisön kaupparekisteriote, josta edellä kerrotut tiedot löytyvät.
- mahdollinen ehdotus toiminnantarkastajaksi ja tämän kirjallinen, allekirjoitettu suostumus
- pöytäkirja kokouksesta, jossa toiminnantarkastajan valintaa on ehdotettu
- yhteisön kokouksen kokouskutsu (jos kokous on ollut ylimääräinen kokous)
- osakeluettelo tai jäsenluettelo
- mahdollisten yhteisomistajien valtakirja (yhteisomistajat voivat myös olla hakijoina asiassa)
- hakijan (tai hakijoiden yhteyshenkilön) yhteystiedot, erityisesti postiosoite
- asiamiehen valtakirja.
Perimme hakemuksen käsittelystä maksun. Vuonna 2024 maksu on 290 euroa.
Jos peruutat hakemuksen, perimme hakemuksen käsittelystä työmäärää vastaavan osuuden maksusta.
Selvitämme ensin hakemuksen perusteet. Jos lain ehdottomat edellytykset eivät täyty, jätämme hakemuksen tutkimatta.
Jos asia on hakemuksesi perusteella epäselvä, pyydämme sinulta lisäselvitystä.
Kun olemme saaneet selvityksen lain ehdottomien edellytysten täyttymisestä, kuulemme yhteisön hallitusta hakemuksesta.
Kun olemme saaneet hakemuksen käsittelemiseksi tarvittavat selvitykset, määräämme toiminnantarkastajan yhteisölle tai hylkäämme hakemuksen.
Toiminnantarkastajan palkkion maksaa yhteisö, jolle toiminnantarkastaja on määrätty.
Arviota palkkion suuruudesta voit tiedustella hakijan ehdottamalta toiminnantarkastajalta.
Määräys on voimassa siihen asti, kunnes yhteisölle on säädetyssä järjestyksessä valittu toiminnantarkastaja tai toiminnantarkastajan sijainen aluehallintoviraston määräämän toiminnantarkastajan tai toiminnantarkastajan sijaisen tilalle.
Aluehallintovirasto ei voi antaa määräystä sen jälkeen, kun kyseistä tilikautta koskeva tilinpäätös on vahvistettu ja sitä koskeva päätös on tullut lainvoimaiseksi.
Jos yhteisölle on valittu toiminnantarkastaja, eikä hakija peruuta hakemusta, hylkäämme hakemuksen.
Jos hakija peruuttaa hakemuksen, perimme hakemuksen käsittelystä työmäärää vastaavan osuuden maksusta.
Usein kysyttyä
Ei tarkoita. Aluehallintovirasto vain määrää toiminnantarkastajan. Jos ilmoittaja ei esitä omaa ehdotusta toiminnantarkastajaksi, meidän voi olla käytännössä mahdotonta löytää muuta tahoa kuin tilintarkastaja toiminnantarkastajaksi.
Yhtiössä voidaan valita yhtiöjärjestyksen edellyttämän tilintarkastajan sijasta toiminnantarkastaja, jos:
- asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys on laadittu ennen 1.7.2010,
- yhtiöjärjestystä ei ole 1.7.2010 jälkeen muutettu miltään osin eikä
- yhtiössä ole vähintään 30 osakkeenomistajien hallinnassa olevaa huoneistoa.
Jos asunto-osakeyhtiön yhtiöjärjestys on laadittu ennen 1.7.2010 eikä yhtiöjärjestystä ole 1.7.2010 jälkeen muutettu miltään osin, tarkoittaa yhtiöjärjestykseen ennen 1.7.2010 otettu määräys tilintarkastuksesta luopumisesta myös toiminnantarkastuksesta luopumista.
Jos yhtiöjärjestystä on joltain osin muutettu 1.7.2010 jälkeen, tarkoittaa yhtiöjärjestykseen otettu määräys tilintarkastuksesta luopumiseksi vain tilintarkastuksesta luopumista, ei toiminnantarkastuksesta luopumista.
Kun yhtiöjärjestystä on muutettu (esimerkiksi yhtiön nimi), ei poikkeussäännöstä enää sovelleta. Eli yhtiöjärjestyksen määräys, että yhtiössä tulee olla tilintarkastaja, tarkoittaa sitä, että on valittava ammattitilintarkastaja.
Poikkeussäännökset koskevat vain tilannetta, jossa yhtiöjärjestys on laadittu ennen 1.7.2010, eikä sitä ole muutettu miltään osin sen jälkeen.
Patentti- ja rekisterihallitus voi määrätä yhtiölle tilintarkastajan.
Päivitetty: