Kuulin erään nuoren sanovan, että voi kunpa elettäisiin vielä sitä aikaa, mistä hän on kuullut vanhemmiltaan heidän nuoruudestaan. Silloin kesät olivat lämpöisiä, talvet lumisia ja internetiä ja älykännyköitä ei todellakaan vielä ollut. Lauantaisin käytiin saunassa ja katsottiin televisiosta samoja ohjelmia. Niinpä.

Suomessa lapset ja nuoret elävät historiallisesti poikkeuksellista aikaa. Olemme juuri päässeet erityisesti lapsia ja nuoria kuormittavasta pandemiasta eroon, mutta huolet ja haasteet nuorten tieltä eivät ole poistuneet. Moni kokee koulun ahdistavana, koska kiusaamisesta on tullut paikoin lähes arkea ja puolustautuminen väkivaltaa sekä varastamista vastaan tuntuu jopa normaalilta. On hyvä tuuri, jos säästyy mustelmilta, haavoilta tai ruhjeilta – joillekuille jopa hengissä pysyminen tuntuu kamppailulta. Osa ei pysykään: mieli voi musertua ympäristön moninaisissa haasteissa ja nuoriin kohdistuvissa paineissa.

Viranomaisena kuulemme myös lasten ja nuorten kanssa työskentelevien hätähuudon siitä, mistä saataisiin apua näille huonosti voiville lapsille ja nuorille. Palveluja ei ole riittävästi saatavilla, eikä palvelujen lisäämisen virta ole enää mahdollinen. Resursseja ei ole, ja nyt joudutaan tekemään kipeimpiä ratkaisuja: palvelun tarvitsijoita joudutaan jättämään vaille tarvitsemaansa apua. Koulujen ammattilaisetkin nujertuvat vähitellen ongelmien edessä, ja opettajien ulosvirtaus on jo nähtävissä.

Sotepalvelujen järjestämisvastuun siirto kunnista hyvinvointialueille ei ole kaikkien palvelujen osalta ollut täysin selkeää, ja tämä on aiheuttanut katvealueita, tehottomuutta ja epätietoisuutta. Koska vastuut ovat epäselviä tai resursseista on pulaa, eri tahot sortuvat myös nuorten asioiden pallotteluun: lastensuojelu vierittää vastuuta koululle, koulu terveydenhuollolle ja terveydenhuolto lastensuojelulle tai toisinpäin. Ja olisiko poliisillakin tässä joku rooli?

Yhä yltyvä pahoinvointi jättimäisen soteuudistuksen haasteiden rinnalla alkaa näkyä erityisesti Etelä-Suomessa radanvarsikunnissa, jossa ekaluokkalaisen repusta saattaa löytyy puukko, jotta hän voi suojella itseään pahalta. Junissa kulkee alaikäisiä kuriireja rikollisten käsikassaroina. Entä kun kukaan ei enää uskalla mennä toreille tai turuille, koska siellä on väkivaltaa uhkuva nuorisojengi, jota perinteiset sosiaaliset normit eivät pidättele? Uutiset lasten ja nuorten lisääntyneestä pahanvoinnista ovat olleet jo jonkin aikaan hälyttäviä. Seurauksena nähtiin jo pahin mahdollinen Vantaalla koulussa tapahtuneen ampumisvälikohtauksen muodossa. Miten me olemme yhteiskuntana tulleet tähän pisteeseen? Missä ovat kaikki aikuiset? Missä ovat näiden lasten vanhemmat ja huoltajat? Entä viranomaiset, jotka pystyvät tarttumaan ongelmiin lapsia ja nuoria aidosti kuullen, ja kestäviä ratkaisuja löytäen?

Viheliäisten ongelmien ratkominen vaatii tiivistä yhteistyötä

Äkkiseltään sitä ajattelisi, että eihän se ole juttu eikä mikään määritellä vastuut ja tehtävät, jotta tiedetään, mikä asia kuuluu kenenkin hoidettavaksi. Käytännön yhteistyö monimutkaisten, juurisyiltään vaikeasti hahmottuvien ongelmien äärellä vaatii kuitenkin tiivistä verkostoitumista ja toistemme tuntemista. On vaikea tehdä yhteistyötä, jos ei tiedä edes nimitasolla, kehen ottaa yhteyttä. Sanomattakin on selvää, että johdon rooli on tässä merkittävä monestakin eri näkökulmasta. Ongelmien ratkomiseksi tarvitaan sekä ylätason rakenteita että käytännön tilanteiden vaikuttavaa toimintaa.

Aikuiset, me emme voi jättää lapsia ja nuoria oman onnensa varaan heitteille. Me emme saa myöskään pelätä heitä, emmekä jättää heitä yksin haasteidensa kanssa. Me emme voi kääntää ongelmille selkäämme ja ajatella, että joku muu hoitaa. Me emme voi vain kokoontua, keskustella, juoda kahvia ja taivastella. Nyt on tekojen aika, välittämisen aika, näytön paikka. Tähän tarvitaan meitä kaikkia - sinua, minua ja heitä. Enää emme voi odottaa, yhteisen toiminnan aika on nyt.

Me Etelä-Suomen aluehallintovirastossa olemme perustaneet yhteistyön tueksi Radanvarsifoorumin, jonka tavoitteena on tunnistaa lasten ja nuorten ongelmien viheliäisyys ja koota yhteen eri toimijat yli sektoreiden, hallinnon ja toimivaltuuksien rajojen. Ensimmäinen Radanvarsifoorumi käynnistyi Järvenpäässä 5.4.2024, ja toimintaa on tarkoitus jatkaa seuraavaksi Vantaalla ja Keravalla. Ensimmäisessä foorumissa työskenneltiin radanvarsiteeman mukaisesti eri vaunuissa ja eri aiheiden parissa erätaukomenetelmää soveltaen. Jatkossa etsitään ”vaunuille vetureita” ja lunastetaan vaunuissa annettuja lupauksia. Foorumin keskeinen viesti on, aikuisen tarve ja kaipuu on suurta. Näkemättömyyden kokemuksia on aivan liian monilla lapsilla ja nuorilla. Yksinkertaisuudessaan lapsilla ja nuorilla on tarve jutella aikuisten kanssa. Toivon edistäminen on aikuisten tehtävä!

Järvenpään radanvarsifoorumi järjestettiin vain kaksi päivää Viertolan koulun tapahtumien jälkeen. Moni koki lohdullisena olla juuri silloin mukana foorumissa ja viettää yhdessä hiljainen hetki Vantaan kouluampumisen uhreille. Tilaisuudessa yhteisöllisyys oli vahvasti läsnä ja antoi meille kaikille rauhaa pysähtyä ja surra, luoda yhdessä toivoa tulevaan. Lapset ja nuoret ovat tärkeintä, mitä meillä on tulevaisuutta ajatellen. Tämä on jakamaton arvo, kaikin tavoin. Me toimimme, joten toimithan sinäkin – ja yhdessä toimimalla olemme enemmän.

johtaja Marja-Liisa Keski-Rauska
opetus- ja kulttuuritoimi
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

The Regional State Administrative Agency acts as the authority processing claims for rectification in certain matters concerning the provision of education for pupils and students. The procedure of claiming for rectification is meant for investigating the legality of an administrative decision. In other words, it is a procedure of legal protection that ensures that decision-making related to the performance of public administrative tasks is carried out in accordance with the law. The provision of teaching is a public administrative task, which is mainly the responsibility of municipalities. The majority of the claims for rectification concern decisions made by the officials of municipalities or joint municipal authorities in matters concerning individual pupils and students. The Regional State Administrative Agency is as competent to investigate claims for rectification concerning decisions made by private schools and educational institutions as decisions made by state-owned schools.

The claims for rectification processed by the Regional State Administrative Agency concern various issues related to the provision of teaching for pupils and students. The legislation on education grants the Regional State Administrative Agency the power to investigate decisions concerning matters such as the provision of support for pupils and students and, in the case of general upper secondary and vocational education and training, decisions related to the duration of studies. However, most of the claims for rectification concern decisions made on pupil and student admissions, especially in pre-primary and basic education.

Determination of a child's school in pre-primary and basic education

Municipalities are responsible for providing pre-primary and basic education. To fulfil this obligation, each municipality must assign a school to children of pre-primary and basic education age who live in their respective areas by following the neighbourhood school principle. The assigned place for pre-primary education can be in early childhood education and care instead of a school; this meaning will be included when school is mentioned in further on.

Decision-making concerning the neighbourhood school must include an assessment of the safety and distance of the child’s school trip, taking into account the location of home and school and transport connections. The premise is that the municipality assigns a neighbourhood school that is as nearby as possible and can be reached as safely as possible. However, consideration in the decision-making must be given to the children's school trips as a whole, taking into account the limited number of places for pupils in schools. The municipality does not need to assign any individual child the neighbourhood school that is geographically closest and within the safest route. The municipality has the power to decide on the child's neighbourhood school, and there is no obligation to comply with a guardian's request for their child's school placement. The Basic Education Act also does not provide that, when assigning a neighbourhood school, the municipality should take into account the child's friendships or where their older siblings go to school, or other matters related to the child's life or the family's daily life.

When investigating the legality of a decision on a child's assigned neighbourhood school, the investigation is primarily focused on whether the municipality has complied with the neighbourhood school principle laid down in section 6 of the Basic Education Act. Municipalities may steer decision-making concerning neighbourhood schools by sectioning areas between schools and with other pupil admission criteria whose equal application is also assessed when the decision on a claim for rectification is made. In decision-making, the municipality must follow the principle of non-discrimination laid down in section 6 of the Administrative Procedure Act, which requires equal treatment of children when assigning neighbourhood schools. The requirement of equal treatment does not mean that completely identical treatment should be guaranteed in decision-making. The location of children's homes alone and also the limited number places for pupils in schools are limiting factors. Municipalities are also obligated under section 30 of the Basic Education Act to ensure that teaching groups of a reasonable size can be formed in all schools, which helps to ensure that children have good prerequisites for learning and school attendance.

The above-mentioned provisions give municipalities a great amount of discretion when assigning a neighbourhood school. Especially in densely built areas with an equally dense network of schools, there may be many lawful solutions for a child's neighbourhood school. The number of children also varies annually in different areas, which may mean that not all children in a family are assigned the same neighbourhood school. Doing so is not contrary to equal treatment because equality is only assessed between the children who are being assigned a place in school at any given time.

Secondary pupil admission

In pre-primary and basic education, secondary pupil admission is also an option. Section 28(2) of the Basic Education Act gives children the option to apply for a place at any school other than the neighbourhood school assigned to them. A child is entitled to a secondary place of schooling if there is room in the school after the primary pupil admission (assignment of neighbourhood schools). To ensure equal treatment of applicants, the education provider (municipality, state or private) must decide before pupil admissions on the maximum number of pupils that can be admitted to each teaching group and on what grounds the applicants are prioritised if there are not enough places for all applicants. The municipality can give priority to applicants residing in the municipality.

The Basic Education Act and the related legislative drafting documents clearly state that the priority in pre-primary and basic education is that the principle of neighbourhood schools is ensured. Municipalities can thus only set the maximum number of pupils for secondary pupil admission to ensure that any children moving to a nearby area can be admitted to school during the school year. In other words, a municipality can exceed the maximum number of pupils in primary pupil admissions and, at its discretion, assign a school as a neighbourhood school to a child who moves nearby.

Another case of secondary pupil admission is when there is special emphasis on one or more subjects. Examples of this include the focus on sports or music, or when teaching is arranged in English. In such cases, pupil admission may be based on an aptitude test for the relevant education. Applicants must be treated equally in the aptitude tests and related scoring, and pupils must be admitted in the order of their score. The education provider may set a minimum number of points for admission.

Conclusion

Statistics show that most claims for rectification concerning decisions on pupil admission in pre-primary and basic education are rejected. The rejection of a request means that the decision is considered lawful, in which case there is no justification for revoking the decision and returning the matter to the education provider for re-examination. Especially decisions on neighbourhood schools are rarely found to be unlawful because municipalities have fairly large discretionary power within the limits of the neighbourhood school principle. In secondary pupil admission, a decision might be unlawful if a child has not been admitted to a school even though there is space or if admission criteria have not been applied to applicants equally. However, most decisions on secondary places of schooling are in accordance with the law.

Claims for rectification concerning education provided in Finnish are processed by Regional State Administrative Agencies according to their geographical scope. In other words, the competent Regional State Administrative Agency is determined based on where the school or educational institution that made the decision is located. All claims for rectification concerning education in Swedish are processed by the Swedish-speaking education and culture unit at the Regional State Administrative Agency for Western and Inland Finland, which has national competence in the matter (excluding the province of Åland).

Leading Legal Counsel Kreeta Pölönen, Regional State Administrative Agency for Southern Finland, Division of Education and Culture

Aluehallintovirasto toimii oikaisuvaatimuksen käsittelevänä viranomaisena tietyissä oppilaiden ja opiskelijoiden opetuksen järjestämistä koskevissa asioissa. Oikaisuvaatimusmenettely on tarkoitettu hallintopäätöksen lainmukaisuuden tutkimiseen. Kyse on toisin sanoen oikeusturvamenettelystä, jolla varmistetaan, että julkisten hallintotehtävien hoitamiseen liittyvässä päätöksenteossa on noudatettu lainsäädäntöä. Opetuksen järjestäminen on julkinen hallintotehtävä, jota hoitaa pääsääntöisesti kunta. Suurin osa oikaisuvaatimuksista koskeekin kuntien tai kuntayhtymien viranhaltijoiden tekemiä päätöksiä yksittäisten oppilaiden ja opiskelijoiden asioissa. Aluehallintovirasto on joka tapauksessa toimivaltainen tutkimaan yhtä lailla yksityisten ja valtion koulujen ja oppilaitosten päätöksistä tehtyjä oikaisuvaatimuksia.

Aluehallintoviraston käsittelemät oikaisuvaatimukset koskevat monia erilaisia oppilaiden ja opiskelijoiden opetuksen järjestämiseen liittyviä asioita. Koulutuslainsäädännössä on annettu aluehallintovirastolle toimivalta tutkia esimerkiksi oppilaiden ja opiskelijoiden tuen järjestämistä koskevia päätöksiä sekä lukio- ja ammatillisen koulutuksen osalta opiskeluaikaan liittyviä päätöksiä. Suurin osa oikaisuvaatimuksista koskee kuitenkin oppilas- ja opiskelijavalinnoista tehtyjä päätöksiä, erityisesti esi- ja perusopetuksesta.

Lapsen koulupaikan määräytyminen esi- ja perusopetuksessa

Kunta vastaa esi- ja perusopetuksen järjestämisestä. Velvoitteen toteuttaakseen kunnan on osoitettava alueellaan asuville esi- ja perusopetusikäisille lapsille koulu lähikouluperiaatetta noudattaen. Esiopetuspaikaksi voidaan osoittaa koulun sijasta vaihtoehtoisesti varhaiskasvatuspaikka, jota esiopetuksen osalta jäljempänä myös tarkoitetaan, kun mainitaan koulu.

Lähikoulua koskevassa päätöksenteossa on arvioitava lasten koulumatkojen turvallisuus ja lyhyys huomioiden kotien ja koulujen sijainti sekä liikenneyhteydet. Lähtökohtana on, että kunta osoittaa lähikoulun mahdollisimman turvallisen ja lyhyen matkan päästä. Päätöksenteossa on tarkasteltava kuitenkin lasten koulumatkoja kokonaisuutena huomioiden koulujen oppilaspaikkojen rajallinen määrä. Kunnan ei tarvitse osoittaa yksittäiselle lapselle lähikouluksi koulua, joka on hänelle maantieteellisesti lähin ja reitiltään turvallisin. Kunnalla on toimivalta päättää lapsen lähikoulusta, eikä sen siten tarvitse noudattaa huoltajan toivomusta lapsensa koulupaikasta. Perusopetuslaissa ei myöskään säädetä, että lähikoulua osoittaessaan kunnan tulisi huomioida lapsen kaverisuhteita, vanhempien sisarusten koulupaikkaa tai muita lapsen elämään tai perheen arkeen liittyviä seikkoja.

Lapselle osoitetun lähikoulun osalta päätöksen lainmukaisuuden tutkiminen kohdistuu ennen kaikkea siihen, onko kunta noudattanut perusopetuslain 6 §:ssä säädettyä lähikouluperiaatetta. Kunta voi ohjata lähikoulua koskevaa päätöksentekoa oppilasaluejaolla ja muilla oppilasvalintaperusteilla, joiden yhdenvertaista soveltamista oikaisuvaatimusta ratkaistaessa myös arvioidaan. Kunnan on huomioitava päätöksenteossa hallintolain 6 §:ssä säädetty yhdenvertaisuusperiaate, joka edellyttää lähikoulun osoittamisessa lasten tasapuolista kohtelua. Tasapuolisen kohtelun vaatimus ei tarkoita sitä, että päätöksenteossa tulisi turvata täysin samanlainen kohtelu. Jo lasten kotien sijainti, mutta myös koulujen oppilaspaikkojen rajallinen määrä asettavat sille rajansa. Kunnalle tulee lisäksi perusopetuslain 30 §:stä velvoite huomioida, että kaikkiin kouluihin saadaan muodostettua kohtuullisen kokoiset opetusryhmät, millä turvataan lapsille osaltaan hyvät oppimisen ja koulunkäynnin edellytykset.

Edellä mainitut säännökset antavat kunnalle paljon harkintavaltaa lähikoulun osoittamiseen. Erityisesti tiiviisti rakennetuilla alueilla, joilla on tiheä kouluverkko, voi olla monta lainmukaista ratkaisua lapsen lähikouluksi. Lasten määrät myös vaihtelevat eri alueilla vuosittain, mikä voi tarkoittaa, että perheen kaikille lapsille ei osoiteta samaa lähikoulua. Tasapuolisen kohtelun vastaista ei ole menetellä näin, koska yhdenvertaisuutta arvioidaan vain niiden lasten osalta, joiden koulupaikasta kulloinkin päätetään.

Toissijainen oppilasvalinta

Esi- ja perusopetuksessa on käytössä myös niin sanottu toissijainen oppilasvalinta. Perusopetuslain 28 §:n 2 momentissa annetaan lapselle mahdollisuus hakea koulupaikkaa mistä tahansa muusta koulusta kuin hänelle osoitetusta lähikoulusta. Lapsella on oikeus saada toissijainen koulupaikka, jos koulussa on tilaa ensisijaisen oppilasvalinnan (lähikoulun osoittamisen) jälkeen. Hakijoiden tasapuoliseksi kohtelemiseksi opetuksen järjestäjän (kunta, valtio, yksityinen) on päätettävä ennen oppilasvalintaa, kuinka paljon oppilaita opetusryhmiin voidaan enintään ottaa sekä millä perusteilla hakijat asetetaan etusijajärjestykseen, jos paikkoja ei riitä kaikille hakijoille. Kunta saa asettaa valinnassa etusijalle kunnassa asuvat hakijat.

Perusopetuslaissa ja sitä koskevissa lainvalmisteluasiakirjoissa ilmaistaan selkeästi, että esi- ja perusopetuksessa on ensisijaista turvata lähikouluperiaatteen toteutuminen. Kunta voi siten vahvistaa enimmäisoppilasmäärät vain toissijaiseen oppilasvalintaan ja siltä osin huomioida, että kouluun voidaan ottaa lukuvuoden aikana lähialueelle muuttavia lapsia. Kunta voi toisin sanoen ylittää enimmäisoppilasmäärät ensisijaisessa oppilasvalinnassa ja harkintansa mukaan osoittaa koulun lähikouluksi lähelle muuttaneelle lapselle.

Toissijaisesta oppilasvalinnasta on kyse myös silloin, kun opetuksessa painotetaan yhtä tai useampaa oppiainetta. Painotettua opetusta on esimerkiksi liikunta- ja musiikkiluokilla järjestettävä opetus sekä englannin kielellä annettava opetus. Tällöin oppilaita valittaessa saadaan käyttää koetta, jolla arvioidaan lapsen taipumuksia kyseiseen opetukseen. Valintakokeessa ja kokeen pisteytyksessä on kohdeltava hakijoita tasapuolisesti, ja oppilaat on valittava kokeen pistemäärän mukaisessa järjestyksessä. Opetuksen järjestäjä voi asettaa valituksi tulemiselle vähimmäispistemäärärajan.

Lopuksi

Esi- ja perusopetuksen oppilasvalintapäätöksiä koskevista oikaisuvaatimuksista hylätään tilastojen perusteella suurin osa. Päätöksen katsotaan toisin sanoen olevan lainmukainen, jolloin ei ole perustetta kumota sitä ja palauttaa asiaa opetuksen järjestäjälle uudelleen käsiteltäväksi. Erityisesti lähikoulupäätös todetaan harvoin lainvastaiseksi, koska lähikouluperiaatteen rajoissa kunnan harkintavalta on varsin suuri. Toissijaisessa oppilasvalinnassa päätöksen lainvastaisuus voi johtua muun muassa siitä, että lasta ei ole otettu kouluun, vaikka siellä on tilaa, tai valintaperusteita ei ole sovellettu hakijoihin yhdenvertaisesti. Yleensä toissijaista koulupaikkaa koskevat päätökset ovat kuitenkin lainmukaisia.

Suomenkielistä opetusta koskevat oikaisuvaatimukset käsitellään aluehallintovirastoissa maantieteellisen toimialueen mukaisesti. Toimivaltainen aluehallintovirasto määräytyy toisin sanoen sillä perusteella, minkä aluehallintoviraston toimialueella päätöksen tehnyt koulu tai oppilaitos sijaitsee. Ruotsinkielistä opetusta koskevien oikaisuvaatimusten käsittely on keskitetty Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon ruotsinkielisen sivistystoimen palveluyksikköön, jolla on valtakunnallinen toimivalta (pois lukien Ahvenanmaan maakunta).

Johtava juristi Kreeta Pölönen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue

Aluehallintovirastojen vuoden 2024 teemavuotena on poikkihallinnollisuus. Aluehallintovirastojen kirjastotoimessa tavoitteen parissa on tehty jo pitkään moninaista sisäistä ja ulkoista yhteistyötä. Kirjastotoimessa työskennellään valtakunnallisesti yli virastorajojen. Yhdessä tehty työ edistää myös kuntien kirjastojen poikkihallinnollista ja keskinäistä yhteistyötä osana valtakunnallista kirjastoverkkoa. Tänä vuonna kirjastotoimen poikkihallinnollisuuden teemoja vahvistettiin muun muassa hankkeiden avulla, peruspalvelujen arvioinnissa sekä henkilöstön täydennyskoulutuksissa.

Tavoitteena kirjastojen poikkihallinnollisuuden vahvistaminen 

Vuonna 2024 myönnetyissä yleisten kirjastojen alueellisten ja paikallisten kokeilu- ja kehittämishankkeiden valtionavustuksissa oli mukana monia yhteistyöhankkeita. Hankkeissa tehdään yhteistyötä naapurikirjastojen, kirjastokimpan, maakunnan kirjastojen ja jopa useamman maakunnan kirjastojen kesken. Hankkeissa alkanut yhteistyö säilyy eri toimijoiden välillä usein myös hankkeiden päätyttyä.

Aluehallintovirastojen kirjastotoimi tukee yleisten kirjastojen poikkihallinnollista, keskinäistä hankeyhteistyötä resurssi- ja informaatio-ohjauksen avulla. Informaatio-ohjauksen tavoitteena on kannustaa kirjastoja toteuttamaan entistä enemmän kehittämis- ja kokeiluhankkeita yhteistyöhankkeina.

Hankkeiden lisäksi kirjastojen peruspalvelujen arvioinnissa on korostettu tänä vuonna poikkihallinnollisuutta arvioitaessa lukutaitostrategiaa ja lukemiskulttuurin edistämistä kirjastojen toiminnassa. Arvioinnissa selvitetään esimerkiksi, onko kunnassa toimiva poikkihallinnollinen lukutaitoverkosto.

Poikkihallinnollisuutta on edistetty myös kirjastohenkilöstön täydennyskoulutuksilla. Yhteisiä koulutustilaisuuksia on järjestetty tänä vuonna työsuojelun kanssa. Yleisimmin yhteistyötä tehdään koulutusten merkeissä nuorisotoimen, opetustoimen ja varhaiskasvatuksen kanssa.

Vahvat perinteet ohjaavat kirjastotoiminnan poikkihallinnollisuutta 

Yleisten kirjastojen yhteistyö koulujen kanssa on alkanut kauan sitten. Kirjastot olivat edelläkävijöitä kuntien välisessä yhteistyössä perustaessaan kirjastokimppoja jo 1980-luvulla. 

Nykyään kirjastot tekevät yhteistyötä monien eri tahojen kanssa. Kirjastot ovat olleet perinteisesti aktiivisia peruskoulujen ja varhaiskasvatuksen suuntaan tehtävässä yhteistyössä, mutta yhteistyö on laajentunut myös toisen asteen oppilaitoksiin, kolmannen sektorin toimijoihin ja hyvinvointialueille. 

”Pidämme yhteistyötä entistä tärkeämpänä, koska resurssit niukkenevat, mutta kirjastoissa tehtävän työn merkitys kasvaa”, toteaa PSAVIn kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen kaikkien kollegojen puolesta. 

Aluehallintoviraston kirjastotoimi edistää yleisten kirjastojen poikkihallinnollisuutta sekä keskinäistä yhteistyötä, huomioiden erityisesti kirjastolain (Laki yleisistä kirjastoista 1492/2016) muiden pykälien ohella yhteistyöpykälän (11 §) korostaman yhteistyön merkityksen. Laki velvoittaa kirjastot toimimaan valtakunnallisena kirjastoverkkona sekä suosittaa poikkihallinnollista yhteistyötä mm. päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten sekä muiden yhteisöjen kanssa.

Merja Kummola-Mustonen
Ylitarkastaja, kirjastotoimi 
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Kirjastotoimen alueellisten ja paikallisten kehittämishankkeiden avustuskierros saatiin päätökseen ennen pääsiäistä, kun aluehallintovirastoissa tehtiin avustuspäätökset. Avustusta myönnettiin yhteensä yli 1,9 miljoonaa euroa 96 hankkeelle ympäri Suomen.

Hakemusten joukossa oli kymmenittäin isompia ja pienempiä kehittämisideoita, joilla kirjaston tai kirjastojen toimintaa pyritään viemään eteenpäin ja luomaan uusia palveluita tai selvittämään palvelutarpeita. Tänä vuonna hakemuksissa oli kuitenkin silmiin pistävän paljon sellaisia hankkeita, joiden keskeisin tavoite oli paikata kirjaston vähäisiä henkilöstö- ja muita resursseja. Aikaisempina vuosina heikon henkilöstötilanteen paikkaaminen oli kirjoitettu rivien väliin, mutta tällä kierroksella asia oli kirjoitettu auki lukuisissa hakemuksissa.

Kehittämishankkeiden tarkoitus on kehittää toimintaa, ei paikata perustoiminnan resurssoinnin aukkoja. Kirjastojen toiminnan järjestäminen on kuntien tehtävä. Kuntien tulee varmistaa, että kirjastolla on riittävästi osaavaa henkilökuntaa, uusiutuva kokoelma ja soveltuvat tilat, jotta kirjasto pystyy toteuttamaan sille kirjastolaissa annetut tehtävät.

Kirjasto on subjektiivinen oikeus, jolla toteutetaan perustuslain 16 pykälää sivistyksellisistä perusoikeuksista. Siitä on johdettu kunnan velvollisuus kirjastotoiminnan järjestämiseen. Kirjastolaissa määritellään tehtävät, jotka kirjaston tulee hoitaa ja kunnan resursoida. Kunnassa päätettäväksi jää esimerkiksi työmenetelmät, joiden avulla lukemisharrastusta tai sananvapautta edistetään.

Kehittämisavustuksilla voidaan rahoittaa kokeiluja, joilla testataan uusia työmenetelmiä, mutta kirjastolla tulee olla resurssit ja valmius ottaa hyväksi havaitut menetelmät arkikäyttöön myös hankkeen jälkeen. Kokeilut ovat määräaikaisia, niitä tulee arvioida ja niiden tulee perustua kyseisen kirjaston tarpeeseen. 

On esitetty näkemyksiä, että kehittämisavustuksia paremmin kuntia palvelisi harkinnanvaraisten avustusten siirtäminen osaksi kunnille maksettavaa valtionosuutta. Mikäli leikitellään tällä ajatuksella, olisi tänä vuonna kunnille ropsahtanut kassaan 0,35 euroa per asukas. Esimerkiksi 10 000 asukkaan kunnassa tämä olisi tarkoittanut ruhtinaallista 3 500 euroa. Sillä olisi häthätää palkattu kirjastonhoitaja kuukaudeksi, mikäli kirjastonjohtaja olisi onnistunut tappelemaan summan kirjaston käyttöön suuresta korvamerkitsemättömästä könttäsummasta, jonka kunta peruspalvelujen järjestämiseen saa. Mutta siinäkin tapauksessa, että rahat olisi jollakin ilveellä saanut kirjaston budjettiin, on aiheellista miettiä, kuinka paljon kehittämistä kuukaudessa ehtii tekemään tai kuinka paljon kuukauden työpanos vaikuttaa kirjaston aliresursoinnin paikkaamiseen. 

Sen sijaan hyvin suunniteltu, toteutettu ja johdettu kehittämishanke voi kantaa pitkälle, ja se voi auttaa kirjastoja myös resurssiongelmissa. Siksi kehittämisen mahdollistaminen on tärkeää niin valtion kuin kuntienkin näkökulmasta, ja siksi kirjastoissa tulisi suhtautua kehittämiseen avustuksilla pitkäntähtäimen sijoituksena, ei pelkkänä resurssilaastarina.

Virpi Launonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto
 

Tänään on maailman vesipäivä, jonka teema on Vesi rauhan vipuvartena. Vesi on arvokas luonnonvara, jonka hyväksi työskentelemme monella eri vastuualueella aluehallintovirastossa. Nyt kolme aluehallintoviraston asiantuntijaa kertoo, mikä merkitys vedellä ja rauhalla on heidän työssään. 

Luvituksessa edistetään sopua vesiasioiden ympärillä

Ympäristöluvat-vastuualueen ympäristöneuvos Reetta Klemetti käsittelee työkseen ympäristö- ja vesitalouslupia. Hänen on otettava lupaharkinnassa huomioon monia eri intressejä veden käyttöön ja vesiympäristön suojelemiseen liittyen.
”Työni haastavimpia mutta myös mielenkiintoisimpia puolia on se, että lupaa vaativat hankkeet tasapainoilevat usein erilaisten intressien välillä. Ympäristö- tai vesitalousluvan hakija saa yleensä hankkeestaan hyötyä, mutta siitä voi koitua myös jonkinlaista haittaa toisen omistuksessa oleville alueille. Esimerkiksi vesistön virkistyskäyttö voi vaikeutua. Työssäni punnitsen siis hankkeeseen liittyviä erilaisia näkökulmia ja arvioin muille osapuolille aiheutuvan haitan suuruutta. Joskus ratkaisun tekeminen on myös vaikeaa, kun ymmärtää hyvin kaikkien osapuolten näkemyksiä asiassa. Lain mukaan lupa on kuitenkin myönnettävä, jos myöntämisen edellytykset täyttyvät”, sanoo Klemetti.

”Työssäni parasta on se, että työtä ei tehdä yksin. Jokaista ratkaisua punnitaan meillä huolella useamman henkilön voimin, ja hyödynnämme sitä laajaa asiantuntemusta, jota meiltä löytyy veteen ja lainsäädäntöön liittyen. Työssä soveltamamme lainsäädäntö pyrkii myös turvaamaan puhtaan ympäristön ja vesistön käytön tasapuolisesti meille kaikille suomalaisille, mikä on erittäin tärkeää myös tämän vuoden vesipäivän teemaa ajatellen”, toteaa Klemetti. 

Vesien laatua seurataan tarkasti 

Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallion työhön kuuluvat uima- ja talousveden valvonnan ohjaus-, valvonta- ja arviointiasiat alueellaan. Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö seuraa muun muassa sitä, että vesien laadun valvonta on vaatimusten mukaista.  

”Vesi on elämän edellytys, ja ilman vettä tätä meidän ekosysteemiämme ei olisi niin kuin sen tunnemme. Meidän tehtävämme on varmistaa, että elinympäristömme on turvallinen ja terveellinen ja että talousveteen ja uimaveteen liittyviä säädöksiä noudatetaan. Me teemme työtämme yhteistyössä muiden viranomaisten, ministeriöiden, kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa. Toivon, että ihmiset arvostaisivat vettä ja sen merkitystä ja tiedostaisivat, että vedenlaadun varmistaminen vaatii taloudellista panostamista. Veden laadusta täytyy pitää huolta sieltä raakaveden muodostumisalueelta lähtien aina vedenjakeluverkostomme loppupäähän saakka, jotta saamme hanastamme terveydelle hyvää vettä”, Mustakallio sanoo.  

”Rauha on mielestäni erityisen hyvä teema maailman vesipäivälle. Vesikään ei ole mikään itsestäänselvyys, ja veden puute tai väärinkäyttö voi pahimmillaan aiheuttaa konflikteja”, toteaa Mustakallio. 

Varautumisessa vesihuolto on avainasemassa

Varautumisen yksikkö vastaa alueellisen varautumisen ja kokonaisturvallisuuden edistämisestä ja valvonnasta alueellaan. Vastuualue ohjaa ja tukee kuntia, hyvinvointialueita ja muita toimijoita varautumissuunnittelussa ja poikkeusolojen toiminnan etukäteisvalmisteluissa. 

”Järjestämme varautumiskoulutuksia ja -harjoituksia sekä edistämme yhteistyötä ja tiedonvaihtoa eri toimijoiden välillä. Suomessa varautuminen on korkeatasoista, ja vesihuolto on teemana lähes aina myös aluehallintovirastojen järjestämissä alueellisissa valmiusharjoituksissa. Suomen korkeatasoinen varautuminen on osa Suomen kokonaisturvallisuuden järjestelmää. Yhteistoiminta ja harjoittelu ovat keskeisiä keinoja hallita häiriöitä ja madaltaa niiden aiheuttamaa epävakautta arjessa”, kertoo pelastusylitarkastaja Kristiina Kapulainen.  

”Vesi on elintärkeä resurssi, jonka saatavuus ja laatu vaikuttavat suoraan ihmisten elämään ja terveyteen. Siksi viranomaisten suosittelemaan kotivaraan kuuluu 2 litraa puhdasta juomavettä henkilöä kohden. Lisäksi vettä tarvitaan ruoanlaittoon ja hygieniaan. Kokonaisvedentarve on 1–2 ämpärillistä henkeä kohti vuorokaudessa”, muistuttaa Kapulainen. 

Poikkihallinnollisuutta tarvitaan vesiasioissa

Suomalaiset elävät veden ympäröiminä. Meillä on tuhansia järviä, jokia ja saaria, jotka ovat osa identiteettiämme, kulttuuriamme ja hyvinvointiamme. Me aluehallintovirastossa teemme parhaamme, jotta vesien kestävä ja oikeudenmukainen käyttö toteutuisi Suomessa. Vesi on elämän edellytys, mutta myös rauhan ja turvallisuuden mahdollistaja. Veden oikeudenmukainen ja kestävä käyttö on keskeistä ruuan- ja energiantuotannolle, taloudelle ja ympäristölle. Vesi on myös yhteistyön ja sovinnon väline, joka voi edistää rauhaa eri sektoreilla ja tasoilla. Viranomaistoiminnassa vesi leikkaa tehtäviämme poikkihallinnollisesti. Tarvitsemme yhteistyötä, jotta voimme suojella ja säilyttää vettä, joka on meidän kaikkien yhteinen ja korvaamaton voimavaramme. 

Aluehallintovirastoissa toteutetaan vuosittain työtyytyväisyyttä mittaava VMBaro-kysely. Kyselytuloksia hyödynnetään työolojen kehittämisessä. Itä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimen vastuualueella VMBaron tulokset ovat olleet jo vuosia hyvällä tasolla. Olemme kokeneet vaikeaksi löytää sellaisia kehittämiskohteita, joihin voisimme itse vaikuttaa. Siksi päädyimme tällä kierroksella lähestymään tuloksia vahvuuksiemme kautta ja vahvistamaan niitä.

Mikä meidän työyhteisöstämme tekee hyvän? VMBaron mukaan erityisiä vahvuuksiamme ovat työn mielenkiintoisuus ja haastavuus, osaamisen kehittäminen verkostojen avulla sekä työyhteisön kulttuuri kokonaisuutena. Samat asiat nousivat esiin myös kyselyn avoimissa vastauksissa. 

Käsittelimme VMBaron vastauksia vastuualueen kokouksessa joulukuussa, ja koetimme tunnistaa tekijöitä vahvuuksiemme takana. Keskeisenä seikkana nousi esiin luottamus. Työyhteisömme vallitsee luottamuksen ilmapiiri. Työkavereilta on helppo kysyä apua tai pyytää heitä mukaan pohdintaan, koska voi luottaa siihen, että työkaverit haluavat auttaa ja jakaa asiantuntijuuttaan. Kysyjän ei tarvitse pelätä, että pidettäisiin tyhmänä, koska hän kysyy, vaan pikemminkin päinvastoin. Kysymisen ja vastaamisen kulttuuri on meillä vahva ja positiivinen.

Luottamuksen kulttuuri on vahva myös kentän suuntaan. Arvostamme yhteistyöverkostojamme, ja koemme, että meitä ja meidän asiantuntijuuttamme arvostetaan verkostoissamme. Saamme positiivista palautetta verkostotyöstämme, mikä kannustaa meitä jatkamaan ja kehittämään työtapaamme.

Keskusteluissa totesimme, että luottamuksen ja asiantuntijuuden jakamisen kulttuuri vähentävät stressiä ja lisäävät työssä viihtymistä, koska avun pyytämistä ei tarvitse jännittää. Silloin tietää myös, ettei kaikesta tarvitse selviytyä yksin, vaan tukea saa pyytämällä. 

Asiantuntijuuden jakaminen lisää asiantuntijuutta, koska se luo pohjan työssä oppimiselle ja kehittymiselle. Työyhteisössämme on paljon erilaista osaamista ja tietämystä. Sen jakaminen vahvistaa osaamisen kokemusta sekä avaa ovia uuden oppimiselle. Koemme, että työssämme monialaisuus toimii erinomaisesti.

Tärkeäksi asiaksi keskusteluissa nousi myös vapaus oman työn johtamiseen. Koemme, että meihin luotetaan asiantuntijoina ja työntekijöinä. Asiantuntijuuden arvostaminen voimaannuttaa ja luo onnistumisen kokemuksia. 

Kuluvana vuonna pyrimme vahvistamaan kollegiaalisuutta muun muassa Työkaveri tutuksi -keskusteluilla ja jatkamalla verkostojen vahvistamista niin viraston sisällä kuin asiakkaidemme suuntaan. Koemme tärkeäksi olla läsnä työkavereille ja asiakkaillemme.

Kirjoittajat
Itä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueen henkilöstö

Kuvassa opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualueemme koolla syyskuussa 2023.
 

AVI-ELY-strategia 2024–2027 julkaistiin helmikuun lopulla. Strategian tavoitteena on luotsata aluehallintovirastot ja ELY-keskukset kohti uutta valtion aluehallinnon aikakautta.  

Kestävää tulevaisuutta tekemässä – yhdessä ja lähellä 

Yhdessä ja lähellä on aluehallinnon palvelulupaus suomalaisille vuosina 2024–2027. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten uusi strategiakausi on alkanut epävakaassa taloustilanteessa, maailmanpolitiikan muutoksessa ja meitä läheisesti koskettavien konfliktien ja hybridivaikuttamisen noustessa pääuutisaiheiksi. Tässä ajassa on entistä tärkeämpää vahvistaa luottamusta ja rakentaa ihmisiä sekä yhteiskuntaa aidosti palvelevaa viranomaistoimintaa.  

Uusi AVI-ELY-strategia ohjaa aluehallinnon virastoja niiden perustehtävissä, hallitusohjelman toimeenpanossa sekä toiminnan ja rakenteiden uudistamisessa. Talouden tasapainottamisen yhteinen, suuri haaste koskettaa lähivuosina myös aluehallintoa ja edellyttää toiminnan uudelleenajattelua. Muutosten keskellä haluamme edelleenkin tehdä parhaamme kansalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, arjen palvelujen turvaamiseksi ja alueiden elinvoiman lisäämiseksi. 

Aluehallinnon on uudistuttava, ei vain talouden vaatimuksesta, vaan ennen kaikkea yhteiskunnan nopeatahtisen murroksen myötä – jopa näitä muutoksia ennakoiden. Näin kykenemme vastaamaan tarpeisiin, joita alueet, niiden yritykset, palvelut ja asukkaat kokevat. Hallitusohjelmaan kirjatut uudistukset ovatkin perustavanlaatuisia: aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten viisitoistavuotinen taival päättyy ja tilalle muodostetaan lupa-, ohjaus- ja valvontakäytäntöjä yhtenäistävä valtakunnallinen virasto sekä suomalaisen elinvoiman ylläpitoon keskittyvä elinvoimakeskusten kokonaisuus. 

Vaikuttavaa työtä kansalaisten arjessa 

Aluehallintovirastojen tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat myös kestävän ja puhtaan siirtymän toteuttaminen sekä varsin ajankohtaisena varautumisen ja kokonaisturvallisuuden edistäminen. Strategisiin painopisteisiimme nivoutuu monta sellaista tehtävää, joista aluehallintovirastot on viime aikoina julkisessa keskustelussa erityisesti tunnistettu: hyvinvointialueiden palvelujen, kuten julkisen vanhustenhuollon ja yksityisten hoivakotien valvontaa, työsuojelua, rahanpesuun ja löytötavaroihin liittyviä tehtäviä, alkoholihallinnon tehtäviä, opetus- ja kulttuuritoimen ohjausta ja täydennyskoulutusta sekä ihmisten ja eläinten terveyden edistämistä.  

Työmme esimerkiksi lintuinfluenssan ihmistartuntojen ehkäisemiseksi menneenä syksynä on esimerkki vaikuttavasta työstä ympäristöterveyden parissa. Järjestämämme alueelliset valmiusharjoitukset taas tuovat alueiden keskeisiä toimijoita yhteen ja edistävät merkittävällä tavalla suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja varautumisen yhteensovittamista. Strategiamme ja toimintamme vaikuttavat jokaiseen kansalaiseen, ja näistä vaikutuksista pyrimme yhä vahvemmin viestimään.  

Aidosti ihmisiä palvellen

Aluehallintovirastojen toiminnan arvoja ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja yhteistyö. Meille tärkeää on, että henkilöstömme ja työyhteisömme voivat hyvin virastorakenteiden uudistuessa, että asiakkaiden kokemus kohtaamisissa kanssamme on myönteinen ja että sidosryhmät voivat aidosti vaikuttaa toimintamme kehittämiseen. Panostamme poikkihallinnolliseen ja monialaiseen toimintatapaan. Pyrimme myös hyödyntämään aktiivisesti uusimpia työnteon muotoja ja teknologioita palvelujen sujuvoittamiseksi. Muun muassa tekoälyllä on potentiaalia parantaa merkittävästi työtämme tehokkuuden, laadun ja automatisaation kautta.  

Pystytkö sinä katsomaan kanssamme tulevaisuuteen ja näetkö osaamisestaan tunnetun, asiantuntijuudessa arvostetun, modernin ja aidosti alueiden ihmisiä palvelevan aluehallinnon? 

Tälle matkalle olemme uuden strategiakautemme myötä lähteneet.    

Aluehallintovirastojen ylijohtajat, 

Marko Pukkinen 
Merja Ekqvist 
Kaisa Ainasoja 
Ilkka Horelli 
Markku Tervahauta 
Kaisa Post (vt.) 

Nykyinen kirjastolaki astui voimaan 2017, jolloin lakiin tuli uutena tavoitteena aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen. Lisäksi yleisten kirjastojen yhdeksi tehtäväksi määriteltiin yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen. Demokratian edistämiseen liittyvän tehtävän toteuttaminen on vakiintunut kirjastokentän arkipuheessa tuttavallisemmin kirjastojen demokratiatyöksi. 

Demokratian edistämisen tehtävä on koettu kirjastoissa nykyisen lain kohdista hankalimmin toteutettavaksi. Vaikka kirjasto on aina ollut demokratiaa edistävä instituutio, on roolia täytynyt sanoittaa viime vuosina ihan uudella tavalla, jotta laissa säädettyä tehtävää on saatu konkretisoitua ja demokratiatyön erilaisia muotoja ja menetelmiä kehiteltyä.

Kirjastojen näkemyksiä demokratiatyöstä

Mitä demokratiatyö kirjastoille sitten tarkoittaa? Seamkin opiskelijoiden opinnäytetyökyselyn vastausten (77kpl) perusteella demokratiatyö käsitetään kirjastoissa hyvin laajalla skaalalla. Osa kirjastoista katsoo, että kirjasto jo pelkällä olemassaolollaan toteuttaa laissa määriteltyä demokratiatehtävää olemalla avoin ja maksuton julkinen instituutio. 

Demokratiatehtävää lähestytään lisäksi tilojen, tiedon välittämisen ja tilaisuuksien näkökulmista. Demokratiatyö on erilaisten tilojen tarjoamista ja kuntalaisten kohtaamisten mahdollistamista. Se on tiedon välittämistä aineistojen, näyttelyiden ja tietopalvelun kautta, mediakasvatuksen, digineuvonnan ja lukutaitotyön keinoin. Se on keskustelutilaisuuksia, luentoja ja monenlaisia muita tapahtumia.

Mainitut näkökulmat linkittyvät kirjastojen puheissa läheisesti osallistamiseen, kuntapäätöksenteon näkyväksi tekemiseen sekä vaikutusmahdollisuuksien tarjoamiseen kuntalaisille. Kirjaston käsitys demokratiatyöstä voi muodostua yhdestä, kahdesta tai jopa kaikista mainituista näkökulmista.

”Kaikki mitä kirjasto tekee edistää demokratiaa, ja se on hyvin syvällä kirjaston perusolemuksessa ja arvoissa. Lukutaidon, monipuolisten lukutaitojen ja digi- ja medialukutaidon edistäminen ovat edellytys aktiiviselle kansalaisuudelle ja osallistumiselle yhteiskuntaan….Kirjaston monipuolinen aineistovalikoima mahdollistaa tiedon äärelle pääsyn, ja uusiin lähteisiin ja aineistoihin tutustumisen varallisuudesta riippumatta…Uusimmat ja vaikeimmat demokratiatyön osa-alueet ovat varmasti aktiivisen kansalaisuuden ja yhteiskunnallisen vuoropuhelun edistäminen: miten kirjastoissa keskustellaan yhteiskunnallisista asioista, miten päättäjät saadaan kirjastoihin, keitä tänne voi ottaa, kenelle kaikille tiloja voidaan luovuttaa, ja miten kannustamme ihmisiä osallistumaan?”

Viimeistään demokratiahankkeiden myötä ymmärrys demokratiatyöstä on syventynyt ja laajentunut. Se on alettu nähdä aidosti osana kirjaston perustyötä, ei enää irrallisena ja ulkopuolisena asiana. Toisaalta resurssipuheessa demokratiatyö nousee edelleen esiin ylimääräisenä tehtävänä, johon on vähiten osaamista ja resursseja.

Demokratiatehtävää ei tarvitse toteuttaa samalla tavalla kaikissa kirjastoissa

Kirjastolaissa määritellyt tehtävät ovat lakisääteisiä, mutta laissa ei ole määritelty, missä mittakaavassa tehtäviä tulee toteuttaa. Suomessa on erikokoisia ja erilaisia kuntia, eikä ole tarkoituksenmukaista, että kaikki tekevät asioita samalla tavalla. 

Tämä antaa kirjastoille vapautta löytää omaan kirjastoon parhaiten sopiva tapa edistää demokratiaa ja yhteiskunnallista ja kulttuurista vuoropuhelua. Vapaus ei tarkoita sitä, että demokratiatehtävän voi kuitata toteutetuksi olemalla kirjasto, vaan jokaisessa kirjastossa on aiheellista käydä keskustelua siitä, mitä kirjaston demokratiatehtävän aktiivinen toteuttaminen meidän kirjastossamme tarkoittaa ja vastaako se meidän kuntalaistemme tarpeita. Demokratiatyötä voi tehdä pienesti, keskikokoisesti tai isosti. Tärkeää on sanoittaa, mitä ja miksi tehdään.

Aluehallintovirastot myönsivät vuonna 2021 erityisavustusta yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina. Avin kirjastotoimi kartoitti hankkeiden antia ja vaikutuksia syksyllä 2023 kyselyllä, johon vastasi 28 hanketta (38 hanketta sai rahoitusta). Yhteistyötä on tehty myös Seamkin kirjasto- ja tietopalvelualan tradenomiopiskelijoiden Katariina Pirttiniemen ja Johanna Pulkkisen kanssa, jotka kartoittivat opinnäytetyössään (ei vielä julkaistu) kyselyllä demokratian edistämistä yleisissä kirjastoissa. Blogiteksti pohjautuu molempiin kyselyaineistoihin.
    

Jonna Toukonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki vuoden 2023 aikana 39 tarkastuskäyntiä alueensa lastensuojeluyksiköihin. Aluehallintoviraston edustajat keskustelivat tarkastuskäyntien yhteydessä 188 sijaishuoltoon sijoitetun lapsen kanssa, kuten lastensuojelulain 80.1 §:ssä on säädetty. Lasten kanssa käytävien keskustelujen ohella tarkastuksen toteuttamiseen kuuluu yksikön asiakirjojen tarkastaminen sekä keskustelu yksikön vastuuhenkilön ja palveluntuottajan kanssa. Aluehallintovirasto valvoo erityisesti lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden ja lasten perusoikeuksien toteutumista yksiköissä.

Lasten kanssa käytyjen keskustelujen tarkoituksena on kuulla lasten näkemyksiä yksikön arjesta sekä lasten perusoikeuksien ja hyvän kohtelun toteutumisesta sijoituspaikassa. Lasten suhtautuminen keskusteluun on pääasiassa myönteistä, usein he jopa odottavat tarkastajien saapumista yksikköön.
– Yllätyin, miten rento keskustelu tämä oli! 

Lapsella on aina myös mahdollisuus kieltäytyä keskustelusta. Lapset kertovat yksikön asioista useimmiten avoimesti. He osaavat kuvata ongelmakohtia ja niihin tarvittavia ratkaisuja usein hämmästyttävänkin hyvin! 

Keskustelujen perusteella osalle lapsista oli nimetty lapsen asioista vastaava sosiaalityöntekijä lastensuojelulain 13.1 b §:n mukaisesti. Monella lapsella ei kuitenkaan ollut tiedossa omaa sosiaalityöntekijää useiden työntekijävaihdosten takia tai muutoin. Useat sosiaalityöntekijät ovat käyneet yksiköissä, mutta aina lasten kanssa ei pysähdytä keskustelemaan henkilökohtaisesti, kuten laki edellyttää. 
– Kukaan ei koskaan ole aiemmin kysynyt tällaisia asioita.
Sosiaalityöntekijät eivät ole välttämättä tietoisia, jos yksikössä on epäasiallisia käytänteitä tai jos lapsen perusoikeuksia on rajoitettu ilman lastensuojelulain mukaisia perusteita. Tällaiset käytänteet tulevat ilmi juuri lasten kanssa keskustellessa tai lasten asiakasasiakirjauksista. Lapsella voi olla yksikössä vaikeuksia jonkin ihan arkisenkin asian kanssa, josta sosiaalityöntekijä ei ole tietoinen. Tällaiset asiat voivat liittyä lapsen perustarpeisiin, asioiden hoitoon tai ihmissuhteisiin yksikössä.

Hyvää palautetta sijaishuollosta, mutta myös monenlaista kehitettävää havaittu

Lapset olivat usein pääsääntöisesti tyytyväisiä sijoituspaikkaansa sekä siellä työskenteleviin aikuisiin. 
– Tämä laitos on varmasti parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut.
Useimmilla lapsilla oli yksikössä joku aikuinen, jolle voi kertoa asioistaan, sekä nimetty omaohjaaja tai omaohjaajapari. Lapset kertoivat kuitenkin usein kaipaavansa enemmän aikaa aikuisten kanssa yleensä sekä kahdenkeskisesti omaohjaajien kanssa. Monessa yksikössä omaohjaaja-aikojen toteutuminen ei ollut säännöllistä. 
– Eikös omaohjaajan kuuluis tulla kysymään, mitä sulle kuuluu? 

Lasten keskusteluissa vuoden aikana korostui lasten viettämä aika omassa huoneessa ja osin virikkeetönkin arki. Lapset eivät aina tunne yksikön toisia lapsia nimeltä, eikä heidän kanssaan välttämättä vietetä aikaa. Lapset mainitsivat usein, että yksikössä on kerran viikossa kokous, jossa voi esittää toiveruokia tai -menojaan.

Lapset kertoivat, että lastensuojelulain mukaisten rajoitustoimenpiteiden perustelut käydään heidän kanssaan useimmiten läpi. 
– Sen mä tiedän, että pitää olla perustelut ja päätös. 
Aina lapset eivät kuitenkaan olleet saaneet rajoituspäätöstä itselleen, eivätkä täysin ymmärtäneet rajoitusten perusteluja. Useampi lapsi ei tiennyt, miten päätöksestä voisi valittaa. Lasten mukaan rajoittamiseen johtaneita tilanteita ei ole aina käyty jälkikäteen riittävästi läpi.

Joissakin yksiköissä lapset puhuivat liikkumisen rajoittamisesta, joka perustuu yksikön käytäntöihin tai sääntöihin. Useat lapset eri yksiköissä puhuivat niin sanotuista sisäpäivistä, jolloin ei saa lähteä ulos tai kavereita tapaamaan. 
– Tätä sääntöä mä en kyllä ihan tajuu.
Lasten mukaan sisäpäivä on saattanut tulla muun muassa myöhästelystä, huonosta käytöksestä tai siitä, ettei ole mennyt kouluun. 

Myös yksikössä tapahtuneet lastensuojelulain 68 §:n mukaiset kiinnipidot nousivat lasten keskusteluissa esiin. Aina tilanteissa ei ollut toimittu lasten mukaan asianmukaisesti, tai tilanteet olivat tuntuneet pelottavilta. Lasten näkökulmasta on tärkeää, että kiinnipitotilanteet käsitellään yksikössä siten, etteivät ne jää painamaan lasten mieltä.

Suurin osa lapsista ei ollut kuullut lastensuojelulain 61 b §:n mukaisesta hyvää kohtelua koskevasta suunnitelmasta. 
– Siis mikä se on?
Lapset eivät välttämättä muistaneet, että suunnitelman mukaisista asioista olisi yksikössä myöskään keskusteltu. He eivät tunnistaneet, että olisivat osallistuneet suunnitelman laatimiseen säännöksen tarkoittamalla tavalla.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa on havaittu, että lasten kohteluun ja lainvastaisiin toimintatapoihin liittyvät käytännöt eivät tule esiin pelkkien asiakirjojen tai palveluntuottajan ja vastuuhenkilön kanssa käytyjen tarkastuskeskustelujen kautta. Lasten arjen kokemuksilla ja niiden esiin nostamisella on valvontatyössä suuri merkitys.
– Toivon, että aikuiset voisi kuunnella ja ymmärtää ja uskoa myös nuoren kertomaa.

Valvonta lasten asialla

Etelä-Suomen aluehallintovirasto ohjasi lastensuojeluyksiköitä edellä kuvattujen asioiden lisäksi muun muassa 

• laajemmin rajoitustoimenpiteiden lainmukaisesta toteuttamisesta
• lasten oikeusturvakeinojen kertomisesta lapsille
• lasten tarpeisiin nähden riittävästä henkilöstömäärästä. 

Havainnot ja ohjaus annetaan aina myös hyvinvointialueelle ja lapsen asioista vastaavalle sosiaalityöntekijälle tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten.

Lapsikohtaisen sijaishuollon toteutumisen valvontavastuu on nimenomaisesti lapsen asioista vastaavilla sosiaalityöntekijöillä. Aluehallintovirasto korostaa sosiaalityöntekijöiden lapsikohtaisessa valvonnassa

• henkilökohtaisen keskustelun merkitystä lapsen kanssa
• tutustumista kuukausiraporttien lisäksi lasta koskeviin asiakaskirjauksiin sekä rajoituspäätöksiin ja niiden ajankohtana tehtyihin kirjauksiin.

Etelä-Suomen aluehallintovirastossa jatketaan lasten asialla myös vuonna 2024!

Elina Haahti, sosiaalihuollon ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Viittaukset: Lastensuojelulaki (417/2007)

Melkein vuoden kestänyt UUSIMAA23-valmiusharjoituksen suunnittelutyö konkretisoitui marraskuun lopussa, jolloin pidettiin harjoituksen kolmipäiväinen harjoitteluvaihe. Harjoitukseen otti osaa liki 50 organisaatiota: Uudenmaan kunnat ja hyvinvointialueet sekä sisäisen turvallisuuden, elinkeino- ja järjestöpuolen toimijoita. Noin tuhat osallistujaa harjoitteli kolmen päivän aikana kuvitteellisissa poikkeusoloissa, jotka perustuivat kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen.

Harjoituksen järjestäjän puolelta oli ilahduttavaa huomata, kuinka aktiivisesti muun muassa kunnat ottivat siihen osaa. Jokainen Uudenmaan maakunnan 26 kunnasta oli mukana harjoittelemassa ja kehittämässä oman organisaationsa valmiutta normaaliolojen häiriötilanteesta aina poikkeusoloihin saakka. Harjoitus oli samalla ensimmäinen, jossa uutena harjoittelevana osapuolena olivat vuoden alussa toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet.

Jokainen harjoitteleva organisaatio toimi omissa tiloissaan mahdollisimman paljon aitoa tilannetta jäljitellen. Harjoituksessa käytettiin apuna virtuaalista harjoitusalustaa, jonka avulla osallistuvat organisaatiot saivat heille itselleen tai jopa useille osallistujille tarkasti suunniteltuja ja etukäteen ajastettuja syötteitä. Yhtenä harjoituksen tavoitteena oli vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Harjoituksen havaintoina kukin osallistujataho löysi kohteita, joita ne tulevat kehittämään välittömästi sekä pidemmällä aikavälillä.

Lisää todentuntua harjoitukseen toivat yhteistyössä Yleisradion kanssa teetetyt uutiset, joissa kuvitteellinen tilanne tuotiin aamulla osallistujien tietoon television uutislähetyksenä sekä vastaavana radiolähetyksenä. Organisaatioilla oli myös mahdollisuus harjoituttaa kykyään toimia mediapaineen alla. Kaksi Ylen toimittajaa osallistui harjoitukseen sen viimeisenä päivänä ja otti yhteyttä ennalta valittujen organisaatioiden johtoon harjoituksen syötteiden mukaisten skenaarioiden tiimoilta. Tiukkojen haastatteluiden perusteella toimittajat kirjoittivat harjoitusalustalle uutisartikkeleita, jotka osaltaan toivat harjoitusta todenmukaisemmaksi.

Valmiutta harjoitellaan vuosittain

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää valmiusharjoituksia kiertävästi siten, että vuorovuosin harjoittelevat Uusimaa, Hämeen maakunnat ja Kaakkois-Suomen maakunnat. Vuonna 2024 harjoitusvuorossa ovat Kanta-Häme ja Päijät-Häme sekä seuraavana vuonna Kaakkois-Suomen maakunnat. Uudenmaan vuoro on jälleen vuonna 2026.

Tämän harjoituksen onnistumista arvioidaan osallistuneiden kesken tammikuussa 2024 järjestettävässä palauteseminaarissa. Haluamme harjoituksen järjestävänä tahona lämpimästi kiittää kaikkia osallistuneita organisaatioita ja henkilöitä hyvin sujuneesta harjoituksesta!

Unto Usvasalo
pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Uusi palveluntuottajarekisteri Soteri on aluehallintovirastojen ja Valviran yhteinen rekisteri. Tammikuusta 2024 alkaen yksityiset sote-palveluntuottajat ja yksityiset varhaiskasvatuksen palveluntuottajat tekevät hakemuksensa sähköisesti Soterin kautta. Usein, kun puhutaan Soterista, puhutaan vain rekisteristä. On kuitenkin hyvä tiedostaa, että kyse on paljon laajemmasta asiasta.

Soterin sähköinen asiointi mahdollistaa asiakkaillemme helpon tavan tehdä rekisteröinti- ja lupahakemuksia ja niitä koskevia muutoshakemuksia. Soteri tarjoaa hakemusten käsittelijöille vaivattomamman väylän hakemusten tarkastamiseen, sitä koskevien lisätietopyyntöjen tekemiseen sekä tarvittavien liitteiden vastaanottamiseen. Käsittelyn lopuksi tiedot viedään rekisteröintitietojen loppusijoituspaikkaan eli Soteri-rekisteriin.

Huomionarvoinen osa Soteri-kokonaisuutta ovat rajapinnat, joiden kautta tiedonsaantiin oikeutetut viranomaiset voivat hyödyntää Soteri-rekisterin tietoja, joita voidaan julkaista myös kaikkien saataville julkiseen tietopalveluun.

Soteri-hankkeessa tuotamme lisäksi työvälineitä valvontalain mukanaan tuomiin uusiin tehtäviin. Hankkeessa on tehty ja tehdään edelleen paljon töitä sosiaali- ja terveydenhuollon ja varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden työn helpottamiseksi tulevaisuudessa.

Sähköinen asiointi opastaa rekisteröintihakemusten tekemisessä

Vuoden 2024 alusta palveluntuottajat tekevät rekisteröinti- ja lupahakemukset ja muutoshakemukset Soterin sähköisen asioinnin kautta. Myös nykyisin toiminimellä toimivat terveydenhuollon itsenäiset ammatinharjoittajat ovat jatkossa yksityisiä palveluntuottajia, joilta edellytetään rekisteröintiä Soteriin. Huomioithan, että asiointipalveluun pääseminen edellyttää jatkossa valtuutta asiointiin sekä Suomi.fi -tunnistautumisen.

Jatkossa sähköisessä asioinnissa sosiaali- ja terveydenhuollon toimijalla on mahdollista jättää hakemus ainoastaan palveluntuottajaksi rekisteröitymiseksi tai samalla kertaa myös palveluyksikön rekisteröintiin. Palveluyksikkö on siis se paikka, johon rekisteröidään kaikki tiedot tuotettavista palveluista. Tiedostathan, että palveluja ei voi tuottaa ennen kuin palveluyksikkö on rekisteröity. Yksityisessä varhaiskasvatuksessa hakemus koskee aina sekä palveluntuottajaa että toimipaikkaa.

Palveluntuottajat, palveluyksiköt ja palvelupisteet Soterin asioinnissa

Uuden rekisterin myötä palveluntuottajan yritystietoja siirtyy asiointiin eri taustajärjestelmien kautta. Pidäthän siis jatkossa tietosi ajan tasalla YTJ- ja PRH-palveluissa. Palveluntuottajan yleisiä tietoja ovat tuotettavan palvelun perustiedot, laskutustiedot ja rekisteröinnin yhteyshenkilön tiedot.

Sosiaali- ja terveydenhuollossa palveluyksikkötasolla ja varhaiskasvatuksessa toimipaikkatasolla siirrytään jo lähemmäs tarkempia palvelutietoja. Palveluyksiköllä tarkoitetaan palveluntuottajan ylläpitämää toiminnallista ja hallinnollista kokonaisuutta, jossa tuotetaan sosiaali- ja/tai terveyspalveluja. Varhaiskasvatuksessa toimipaikka on päiväkoti.

Sosiaali- ja terveydenhuollon yksityiskohtaisimmat palvelujen tiedot ilmoitetaan palvelupistetasolla. Yksi tai useampi palvelupiste muodostaa palveluyksikön. Palvelupiste sijaitsee yleensä jossakin tietyssä käyntiosoitteessa, mutta se voi olla myös virtuaalinen. Palveluista keskeisiä tietoja ovat palveluala, asiakasryhmä sekä palvelua tuottavan henkilöstön määrä.

Jo rekisteröidyn palveluyksikön tai päiväkodin ja sen palvelutietojen muuttaminen tapahtuu myös Soteri-asioinnin kautta. Tunnistauduttuaan palveluun hakemuksen tekijä näkee Soteri-rekisterissä olevat tiedot. Muutokset tehdään Soterin asioinnista löytyvälle sähköiselle lomakkeelle. Tietoja muutettaessa tulee näkyviin muutettu tieto sekä tieto siitä, miten tieto on kirjattu aiemmin rekisteriin.

Käyttöönotto tapahtuu vuoden 2024 alussa – käyttökokemuksia seurataan tarkasti

Soterin sähköisen asioinnin ensimmäinen versio otetaan tuotantokäyttöön vuoden 2024 alusta. Vuodenvaihteen jälkeen aktiivinen työ Soterin parissa jatkuu. Seuraamme jatkuvasti uuden järjestelmän toimivuutta ja keräämme tietoa sen käyttökokemuksista. Niiden pohjalta kehitämme palvelua edelleen. Alkuvuodesta teemme lisäksi vielä joitakin toiminnallisia muutoksia, jotka selkeyttävät edelleen hakemuksen tekemistä.

Seppo Suorsa, Soterin hankepäällikkö, Valvira

Kirjastojen demokratiatyö on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina. Kirjastot tarjoavat kansalaisille muun muassa vapaata kaupunkitilaa, joka edistää matalan kynnyksen osallisuutta. Kirjastojen ajan saatossa kehittyneet ja vakiintuneet eettiset periaatteet tukevat tasa-arvon toteutumista ja niiden käyttäjien sosiokulttuurinen moninaisuus vahvistaa luottamusta, jotka toimivat suuntaviivoina demokratialle.

Aluehallintovirastot edistävät kirjastojen demokratiatyötä

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet järjestivät 24.11.2023 Helsingin keskustakirjasto Oodissa päätösseminaarin Sivistystä ja demokratiaa – kirjastot demokratiaa vahvistamassa. Tilaisuudella juhlistettiin aluehallintovirastojen vuonna 2021 rahoittamia hankkeita, joilla kehitettiin kirjastoja kansalaisten ja päättäjien keskustelufoorumeina. Samalla haluttiin kannustaa kaikkia Suomen kirjastoja ottamaan demokratiatyön tehtävä omakseen.

Tilaisuuden avauspuheenvuoron esitti eduskunnan varapuhemies Paula Risikko.

Demokratiatyön pohjana osallisuus, luottamus ja moninaisuus

Kirjastojen demokratiatyö on kehittynyt voimakkaasti viime vuosina. Tilaisuudessa alustanut akatemiatutkija Timo Miettinen Helsingin yliopistosta muistutti, että sivistys on prosessi, jonka ei ole tarkoitus tulla koskaan valmiiksi. Myös kirjastojen demokratiatyötä voidaan tarkastella prosessina, joka kehittyy kuten koko kirjastolaitoksen luonne yhteiskunnan ja kulttuurin muutoksen myötä. Yhdeksi tärkeäksi muuttujaksi kirjastojen sivistystyössä Miettinen nosti ajatuksen vapaasta kaupunkitilasta, jotka kirjastot nykyään tarjoavat. Kirjastotila mahdollistaa matalan kynnyksen osallisuutta, mikä voi puolestaan toimia alustana ihmisyyden vapaalle kasvulle.

Yliopistonlehtori Reijo Kupiainen Tampereen yliopistosta painotti luottamuksen merkitystä osana tiedonhankintaa. Kirjastojen on ansaittava asiakkaidensa luottamus yhä uudelleen, ja niiden vahvuutena on kytkentä ihmisten arkeen. Kirjastojen toiminnassa ovat vahvuutena myös ajan myötä kehittyneet ja vakiintuneet tiedolliset ja eettiset periaatteet, jotka takaavat tasa-arvon toteutumista. Myös kirjaston käyttäjien sosiokulttuurinen moninaisuus vahvistaa luottamusta, ja tämä moninaisuus tulee huomioida, kun kirjastot kehittävät demokratiatyötä eteenpäin.

Vaikuttavaa kirjastotyötä eri puolilla Suomea

Sivistystä ja demokratiaa -seminaari päättyi paneelikeskusteluun, jossa pohdittiin demokratian tulevaisuuksia ja kirjastoja muuttuvassa maailmassa.

Päivän yhteenvedossa aluehallintovirastojen kirjastoasiantuntijat totesivat, että demokratiatyö on ensinnäkin sivistystyötä. Toiseksi on kyse luottamuksen rakentamisesta, ylläpidosta ja ansaitsemista. Kolmanneksi kirjastojen demokratiatyöllä on vapaus kehittyä toimintaympäristönsä näköiseksi samalla, kun asiakkaiden ja yhteisöjen tarpeet muuttuvat.

Tilaisuudessa kuultiin kirjastojen demokratiahankkeiden kuulumiset Raahesta, Tampereelta, Porvoosta sekä Joensuun seudulta. Aluehallintovirastot rahoittivat vuonna 2021 yhteensä 38 hanketta eri puolilla Suomea.

Tilaisuuden puheenvuorot ovat katsottavissa Kirjastokaistan koulutuskanavalla.

Lisätiedot tilaisuudesta ja hankkeista:

Marko Ojala, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Anu Ojaranta, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Mika Mustikkamäki, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Sähköposti: [email protected]

Eläimen ja ihmisen, varsinkin työntekijän, arvo näyttäytyy erikoiselta tutkittaessa viimeaikaisia oikeuden ratkaisuja. Huomattavan usein tulee vastaan ratkaisuja, joissa työntekijöiden turvallisuuden laiminlyönneistä langetetut tuomiot ovat vaatimattomia. Eläinten turvallisuudesta vastaava taho taas on tuomittu merkittävään sakkoon tai jopa vankeuteen laiminlyönneistään. Niin ikään laiminlyönnit liikenteessä näyttävät olevan merkittävämpiä kuin laiminlyönnit työturvallisuudessa.

Esimerkiksi työntekijän kuolemaan johtaneesta laiminlyönnistä tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta 40 päiväsakkoa. Mutta koiria ilman tarpeellista hoitoa ja ravintoa kuljettaneen auton kuljettajalle määrättiin koirien kuoleman aiheuttaneesta törkeästä eläinsuojelurikoksesta vuosi ehdollista vankeutta. Reipasta ylinopeutta autiolla peltosuoralla kaahannut urheilija puolestaan tuomittiin sataan päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vaikka itse tapahtumassa kukaan ei varsinaisesti vaarantunut saatikka menettänyt terveyttä tai henkeään.

Työnantajalla vastuu työntekijöiden turvallisuudesta

Työntekijöiden turvallisuudesta vastuu on määrätty työnantajalle. Vastuu kohdentuu direktio-oikeuden mukaisesti eli se, joka päättää tekemisestä ja turvajärjestelyistä kantaa myös vastuun. On toki totta, ettei koira voi valita, lähteekö se autosta pois vai ei, mutta työntekijällä on käytännössä sama tilanne. Kynnys kieltäytyä työtehtävistä puuttuvien suojalaitteiden tai kelvottomien olosuhteiden takia on työpaikan menettämisen tai esihenkilöiden epäsuosioon joutumisen pelon vuoksi liian korkea. Samanaikaisesti työnantajan laiminlyönnillä saama taloudellinen hyöty voi olla kymmeniä tuhansia euroja, enemmänkin. Laiminlyönteihin tulisi reagoida oikein mitoitetuin seuraamuksin.

Työsuojelurikosten ja työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien yhteydessä on usein mahdollisuus tuomita yhteisösakko eli käytännössä siis tuomita taloudellinen seuraamus myös yritykselle, eikä vain vastuuhenkilöille. Liian usein näkee tuomioita, joissa tuomittu yhteisösakko on mitätön verrattuna saavutettuun hyötyyn, taloudelliseen kantokykyyn sekä työntekijöille aiheutettuun tosiasialliseen vaaraan.

Toistuvista laiminlyönneistä kielto toimia työnantajana?

Työturvallisuussäädösten laiminlyönti tuottaa useimmiten merkittävää taloudellista hyötyä ja vaarantaa terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun. Eläinten suojelun laiminlyönneistä tuomitaan usein eläintenpitokieltoja, mutta työturvallisuuden laiminlyönneistä liiketoimintakieltoja ei koskaan. Tulisiko lainsäädäntöön määritellä kielto harjoittaa liiketoimintaa tai toimia työnantajana, jos laiminlyönnit ovat toistuvia ja ne jatkuvat asiaa valvovan viranomaisen ohjauksesta huolimatta?

Markku Rautio

Kirjoittaja on Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen johtaja ja työneuvoston työsuojelukysymyksiin perehtynyt jäsen.

Teksti on julkaistu Savon Sanomien mielipidekirjoituspalstalla 26.11.2023.

Aluehallintovirastot jakoivat keväällä valtionavustuksia Harrastamisen Suomen mallin toteuttamiseen 17 miljoonaa euroa kaudelle 2023–2024. (Tiedote myönnetyistä avustuksista.) Mukana on nyt 262 kuntaa 252 hankkeessa. Pilottikauden jälkeen tämä oli kolmas avustuskierros. Monessa kunnassa toimintamalli on jo hyvin vakiintunut, mutta haasteitakin edelleen on esimerkiksi ohjaajien saatavuudessa ja nuorten tavoittamisessa harrastusten pariin. 

Panostus lasten ja nuorten harrastamiseen on ollut sekä euro- että työmääräisesti merkittävä, joten Opetus- ja kulttuuriministeriö tilasi Kansalliselta koulutuksen arviointikeskukselta KARVIlta Harrastamisen Suomen mallin arvioinnin, joka julkaistiin huhtikuussa 2023. Arvioinnin tulokset ovat hyvin samansuuntaisia kuin mallin tilanne on aluehallintovirastoissakin avustushakemusten, loppuraporttien ja hanketoimijoiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella näyttäytynyt. Raportissa annetaan paikalliset ja valtakunnalliset kehittämissuositukset, joista muutamia nostoja seuraavassa.

KARVIn arvioinnin keskeisin johtopäätös on, että Harrastamisen Suomen mallin kehittämisessä olennaisinta on lasten ja nuorten näkökulman huomioiminen kaikilla tasoilla. Lasten ja nuorten osallisuutta ja osallistumista ei voi liikaa korostaa. Hankkeissa on lukuisia esimerkkejä toimintatavoista, joilla osallisuutta on onnistuttu lisäämään. Harrastustoiveiden esittämisen lisäksi harrastuksissa osallistutaan sisältöjen suunnitteluun ja hankkeiden ohjausryhmiin on otettu lasten ja nuorten edustajia mukaan. Tärkein osallisuus toteutuu kuitenkin joka päivä harrastustoiminnan arjessa ja siksi ohjaajien ammattitaidolla on keskeinen merkitys. Tiettyyn harrastukseen liittyvän osaamisen lisäksi jokaisen lapsen ja nuoren kohtaaminen harrastuksessa luo pohjaa osallisuudelle.

Tulevalla hankekaudella on koko Suomessa tarkoitus järjestää harrastuksia noin 450 000 lapselle ja nuorelle. Aluehallintovirastoille kertyy hankehakemusten myötä jonkin verran yleisen tason tilastotietoa Harrastamisen Suomen mallista, mutta tällä hetkellä sitä ei julkaista missään. KARVIn selvityksen perusteella kunnilla olisi tarvetta saada valtakunnallista tilastotietoa, jotta mallin kehittämistä voisi vahvemmin johtaa tiedolla. Seurantatiedon keruu tulisikin ratkaista jollain tavalla. 

Osassa hankkeista on toteutettu palautekyselyjä, joiden perusteella on voitu arvioida niiden lasten ja nuorten määrää, joille mallin mukainen harrastus on ainoa. Hankkeiden loppuselvitysten perusteella liikutaan noin 20–30 % osuudessa. Tietoa ei kaikista hankkeista tällä hetkellä ole, mutta osuutta uskaltanee yleistää laajemmaksikin suuntaa antavaksi arvioksi mallin tavoittavuudesta.

Lasten ja nuorten harrastamisesta ja toiveista kunnat voivat puolestaan jo tälläkin hetkellä kerätä tarkempaa tietoa omilla kyselyillään ja muilla tiedonkeruilla valtakunnallisen koululaiskyselyn lisäksi. Harrastustoiveiden ja palautteiden osalta tarve on nimenomaan yksityiskohtaisemmalle koulu-, luokka- ja harrastusryhmäkohtaiselle tiedolle. 

Hankkeissa on kehitetty monenlaisia etsivän harrastustoiminnan muotoja. Kaikille toimintamalleille yhteistä on monialainen yhteistyö kunnan ja nyt myös hyvinvointialueen ammattilaisten kesken. Päättyneellä hankekaudella 2022-2023 on ollut mahdollista järjestää itse harrastustoimintaa vielä koulupäivän sisällä, mutta jatkossa mallin mukaista toimintaa voidaan järjestää vain ennen ja jälkeen koulupäivän. Tämä muutos haastaa erityisesti etsivää harrastustoimintaa, koska välitunneilla on voitu järjestää erilaista harrastusten kokeilua. Edelleen etsivää harrastustoimintaa voidaan tehdä myös koulupäivän aikana, mutta varsinaiset harrastukset ja niiden kokeilun tulee kuitenkin tapahtua koulupäivän ulkopuolella.

Yhteistyöverkostot ovat olennaisia paitsi etsivässä harrastustoiminnan myös koko Harrastamisen Suomen mallin toimivuuden kannalta. Monissa kunnissa harrastustoiminnan edistäminen on otettu strategiatason tavoitteeksi ja tällä tavoin saatu vahva mandaatti mallin juurruttamiselle lasten ja nuorten arkeen. Myös eri toimijoiden sitoutuminen toteutukseen saa näin vakaan perustan.

Ylitarkastaja Marko Ojala
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lähde: 

Laimi T., Pusa A-M., Rajala K. & Stenvall E. 2023. Mielekästä vapaa-aikaa, kavereita ja koordinaatiota. Harrastamisen Suomen mallin arviointi. Kansallinen koulutuksen arviointikeskus. Julkaisut 12:2023.
 

THL:n asiantuntija, psykologi Anneli Portman alusti pelkoon varautumisesta Etelä-Suomen alueellisen laajennetun valmiustoimikunnan kokouksessa 20.10.2023. Tässä vieraskynäkirjoituksessa hän kuvaa pelon psykologisia vaikuttimia ja sitä, miten voimme viranomaisina vahvistaa ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä laaja-alaisten ilmiöiden ja viheliäisten ongelmien aikakaudella.

Riskien arviointi ja niihin varautuminen on arkipäivää. Yleensä niillä tarkoitetaan konkreettisten, jollain lailla taulukoitavissa olevien selkeärajaisten riskien arviointia ja niihin varautumista. Erilaisia skenaarioita miettimällä ja harjoittelemalla pyritään olemaan valmiita, tuli eteen sitten mitä hyvänsä. Tässä olemme sangen hyvin onnistuneet. 

Viime aikoina olemme kuitenkin joutuneet kansakuntana kokemaan sellaisten uhkien toteutumista, joita emme ole osanneet odottaa, ainakaan siinä laajuudessa ja nopeudessa missä ne ovat meitä kohdanneet. Esimerkiksi koronan todellinen luonne ja laajuus yllätti meidät, vaikka oli vuosia puhuttu pandemioista ja tehty suunnitelmia. Sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekoitti uudestaan arkemme, sähkön ja ruoan hinta nousivat rajusti ja arkemme oli uudestaan uhattuna. Kaikki tämä loi epävarmuuden ja pelon ilmapiirin, jossa arvaamattomuus ja hallitsemattomuus korostuivat.

Ihminen tarvitsee ennakoitavuutta ja turvallisuuden tunnetta

Vaikka ihmisissä on yksilöllisiä eroja, pääsääntöisesti ihminen ei kauaa kestä pelkoa, epävarmuutta tai arjen ennakoimattomuutta. Aivomme tulkitsevat ne siten, että olemme uhattuja. Aivomme prosessoivat samalla mekanismilla sekä realistisia uhkia - kuten fyysistä olemassaoloa tai elämän resursseja uhkaavia tekijöitä - että symbolisia uhkia, kun uhattuina ovat perinteet, elämäntapa, identiteetti tai arvot. Aivoissamme ei ole kahta erillistä järjestelmää, vaan reagoimme samoin fyysisin ja psyykkisin mekanismein niin uhkaavaan sairauteen kuin siihen, että arvojamme tai identiteettiämme vastaan hyökätään.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että tuntiessamme olomme uhatuksi pyrimme vähentämään uhan tunnetta miltei keinolla millä hyvänsä. Taustalla on yritys palauttaa ennakoitavuutta ja turvallisuuden tunnetta. Syntipukin etsiminen on ehkä yksi yleisimmistä keinoista. Niinpä esimerkiksi korona-aikaan nähtiin terveysviranomaisiin kohdistuvia syytöksiä ja suoranaisia uhkauksia. Samoin raportoitiin kiinalaisiksi oletettujen ihmisten kimppuun käymisiä, heitä kun pidettiin syyllisinä pandemian levittämiseen. 

Pelon ja uhatuksi tulemisen kokemus on niin vahva, että se usein myös vääristää kykyämme ajatella. Uskomme helposti yksinkertaisempia selityksiä siitä, mistä on kyse, kuin vaivautuisimme miettimään monimutkaisempia malleja. Pelkoa, epävarmuutta ja uhkaa on helppo lietsoa mutta vaikeampi sammuttaa.  Tähän terveysviranomaisetkin törmäsivät koronapandemiassa: kun tutkimustietoa oli vaikea saada nopeasti, saivat kaikenlaiset huhut ja salaliittoteoriat vettä myllyynsä, milloin tilastoinnin muutosten takia, milloin rokotteiden toimintamekanismien puutteellisen selityksen takia. Viranomaisten ja päättäjien ajoittain haparoiva viestintä oli omiaan lietsomaan epäluuloa hallintoa kohtaan. 

Laajat ilmiöt aiheuttavat epämääräisiä haasteita 

Laaja-alaiset ja vaikeasti tunnistettavat riskit ovat luonteeltaan sellaisia, joihin perinteisesti suunniteltu varautuminen eivät välttämättä sellaisenaan päde. Siksi pelkoon varautuminen on ongelmallista. Se on kuin varautumista nousevaan usvaan, joka vääristää havainnot ja tekee suunnistamisen vaikeaksi. Pelon ja uhan ilmapiiri vääristää viestinnän koettua sävyä, jolloin viattomatkin kommentit tulkitaan pahantahtoisiksi. 

Sisäministeriön syksyllä 2023 teettämä sentimenttitutkimus (https://intermin.fi/-/suomalaisten-turvallisuuden-tunne-on-heikentynyt-viime-vuodesta) kertoo, että ”93 prosenttia suomalaisista sanoo olevansa huolissaan suunnasta, johon maailma on menossa. Kasvua edellisen vuoden lokakuun mittaukseen on 22 prosenttiyksikköä.” Kun tähän lisätään huoli toimeentulosta ja taloudellisesta turvasta, piirtyy kuva, jossa pelot ja uhat varjostavat arkea ja vaikuttavat myös kykyyn tuntea turvallisuutta.

Uusissa tutkimuksissa on todettu lapsiköyhyyden koskettavan yhä useampia (https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme/mita-teemme/lapsikoyhyys/lapsen-aani/ ja https://itla.fi/lapsiperhekoyhyys-datana/). Lapsiköyhyyden lisääntyessä on selvää, ettei kaikkien kokemus yhteiskunnasta ole samanlainen, vaan yhä kasvava joukko perheitä kokee ulkopuolisuutta. Tätä joukkoa eivät vakuuta lupaukset ohimenevästä tiukkuudesta, niin kuin ei nuoriakaan, joiden aikaperspektiivi on toinen. Keski-ikäiselle pari vuotta on lyhyt aika, kun se teinille on koko elämä.

Sisäministeriön tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että alle 30-vuotiaista noin neljäsosa kertoo kokevansa katkeruutta yhteiskunnalle. Kun turvallisuuden tunne rakoilee, tunnemme olomme uhatuksi ja hakeudumme laumaan suojaan. Jos tätä laumasuojaa ei ole tarjolla, herää katkeruus ja väkivallan mahdollisuus kasvaa, kuten sisäministeriön tutkimuksessakin havaittiin. 

Tarvitaan toimivaa moniammatillista yhteistyötä

Miten sitten taklaamme nämä laaja-alaiset haasteet viranomaisina? Vaikka yksinkertaisia vastauksia ei ole, joitain peruspalikoita jo tiedämme. Yksi tärkeimmistä on sosiaalisen koheesion vahvistaminen ja henkisen resilienssin ylläpitäminen. 

Yhteistyökumppanit, verkostot ja myös epäviralliset moniammatilliset verkostot on rakennettava ennen kuin myrsky iskee. Esimerkiksi Manchesterin taannoisessa terroristisessa konsertti-iskussa tärkeimmäksi yleisen rauhan turvaamisen kannalta käytössä olevaksi keinoksi osoittautui vuosia rakennetun yhteistyöverkoston aktivoiminen. Tällä tavoin varmistettiin se, että erilaiset ja organisaatiot yhteisöt olivat kukin osaltaan mukana turvallisuusviranomaisten rinnalla huolehtimassa siitä, ettei tilanne eskaloidu mellakoiksi pelon ja syyllisten etsinnän vanavedessä. Avaimina tähän moniammatilliseen toimintaan olivat keskinäinen kunnioitus ja luottamus siihen, että kukin hoitaa oman tonttinsa yhteistä etua vaalivalla tavalla.

Tiedä, missä mennään: RATTI-työkalu tukee ilmiöiden hallintaa

Viranomaisina tarvitsemme kulloisenkin ilmiön ajantasaista tunnistamista ja kykyä vastata joustavasti uudenlaisiin tilanteisiin. Vaikka olisimme varautuneet koleraan ja vastassa onkin rutto, täytyy meidän osata vaihtaa taktiikkaa lennossa. 

Esimerkkinä tästä analogiasta THL toteutti tekijäväkivaltaan liittyviä verkkokouluja ja koulutuksia, joista viimeisin sote-ammattilaisille suunnattu kehittämishanke liittyi väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn. Sote-ammattilaiset olivat tutkimuksen mukaan hyvin varautuneita erilaisiin muihin väkivallan muotoihin, mutta radikalisoituminen herätti huolta ja hämmennystä. Sen vuoksi kehitettiin myös digitaalinen tukityökalu RATTI. 

Erilaiset väkivaltaa hyväksyvät ja oikeuttavat ilmiöt eivät ole selkeärajaisia, ja ne saattavat olla vaikeita hahmottaa kokonaisuutena. RATTIn tapainen työkalu yksinkertaistaa tätä tehtävää keräämällä tiedon visuaaliseksi kartaksi, joka nostaa esille myös tiedon katvealueet. RATTI tarjoaa alustan ja työkaluja alttiuden tunnistamiseen sekä moniammatillisen yhteisymmärryksen kehittämiseen. Lisäksi se tarjoaa keskusteluvinkeistä alkaen linkkejä ja vinkkejä ammattilaisille avuksi asiakkaiden väkivallasta irrottautumiseen (https://thl.fi/fi/web/vakivalta/tyon-tueksi/ratti-tukityokalu-radikalisoitumiseen-liittyvan-tuen-tarpeen-arviointiin).

Isoja ongelmia ratkotaan myös pienillä teoilla

Ajattelemme helposti, että isoihin ongelmiin on vain isoja ratkaisuja, ja tämä synnyttää meissä myös turhautumista ja epävarmuutta, kun ajattelemme, etteivät asiat ole meidän vaikutuspiirissämme. Kuitenkin ratkaisut koostuvat pienistä palasista, joissa jokainen tekee yksilönä oman osuutensa. 

Myös viranomaisten kesken on tarpeen hälventää ennakkoluuloja ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Selkeää ja joustavaa viestintää tarvitaan yhteistyön ylläpitämiseksi varsinkin silloin, kun rakennamme yhteenkuuluvuutta yli sektorirajojen. Hyvän hallinnon tunnistaa selkeän viestinnän, johdonmukaisuuden ja puolueettomuuden vaalimisen lisäksi kyvystä sovittaa toimintansa muuttuvien tilanteiden mukaan.
Eräs suomalaisen yhteiskunnan pilareista on ollut sangen yhtenäinen kulttuuri ja käsitys siitä, että jaamme melko yhtenäisen arvo- ja kokemusmaailman. Näin ei kuitenkaan enää ole kaikkien ihmisryhmien osalta. Siksi viranomaisina meidän pitää osata kohdata joustavasti erilaisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Mistä tiedämme, miten meidät nähdään ja viestimme kuullaan? Tähän tarvitsemme tutkimusta ja alttiutta kuulla hankalaakin palautetta.

Valtio näyttäytyy kansalaisille viranomaisten kasvoilla. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kohtaamme kansalaiset netissä ja sen ulkopuolella. Oletpa sitten asiakastyössä tai tekemisissä kollegojen kanssa, kansallista koheesiota rakennetaan ystävällisyydellä, uteliaisuudella toisten työtä ja mielipiteitä kohtaan sekä arvostavalla kohtaamisella. Kuuntelevalle tarjoutuu tilaa puhua, ja kun ihminen kokee, että hän huolensa on kuultu ja otettu vakavasti, on yhteisten ratkaisujenkin etsiminen helpompaa. Tunnetta luottamuksesta ja yhdenvertaisuudesta vahvistetaan kohtaaminen kerrallaan.

Ole ihminen ihmiselle. 

Huoneentaulu viranomaiselle pelon usvan hälventämiseksi 

Viestinnän avoimuus, tasapuolisuus, luotettavuus

• Selkeä, tasapainoinen ja oikea-aikainen viestintä aiheesta kuin aiheesta, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin

Yhteiskunnan sosiaalisen pääoman vahvistaminen

• Otetaan mukaan vapaaehtoistyö ja kansalaisjärjestöt
• Luodaan ja vahvistetaan olemassa olevia verkostoja 

Hyvä yhteistyö ja verkostoituminen eri toimijoiden kesken

• Tunne ja arvosta sitä, mitä muut tekevät 

Hyvien väestösuhteiden ylläpitäminen

• Taklataan vihapuhetta, polarisointia ja propagandaa ystävällisyydellä, avoimuudella ja luotettavuudella.

The concept of a self-service library is simple: with a registered access pass (usually a library card and a personal pin-code), patrons can use the library outside the normal opening hours. In Finland, the first self-service libraries were founded in the early 2010s. Since then, they have become more common: in 2015, there were self-service library services available in every fifth municipality. In 2022, already in three out of four municipalities. The Regional State Administrative Agency's report Self-service libraries in Finland 2022: flexibility and equality of access (abbreviation available in English) provides an overall picture of the current situation of self-service libraries. 

In Finland, the state has supported the development of the self-service library services. In the past ten years alone, the Regional State Administrative Agency has granted more than three million euro to self-service library projects. From the beginning, the aim has been to promote the goals of the Finnish Public Libraries Act and improve the availability and accessibility of library services. The government grant is awarded on the condition that self-service does not reduce the customer service hours or the library's staff. 

The effects of self-service libraries – what the statistics tell us 

How do the self-service library services look in light of the statistics? Finnish Public Libraries Statistics are published annually online under a Creative Commons license. The self-service opening hours have been recorded since 2014. A few observations about the statistics: 

• In 2022, three out of four municipalities had at least one self-service library. 
• In 2022, self-service opening hours accounted for 47 percent of all opening hours. 
• Staffed opening hours have not decreased much compared to 2015 (decrease 4%). 
• After self-service libraries became widespread, the number of borrowers, book loans and physical library visits has increased - or at least the downward trend of the 2010s has bent. Self-service libraries have increased the use of the library. 

The impact of self-service library services on the number of library staff is more difficult to assess, as the number of staff has been declining even before self-service libraries became widespread. However, the statistics indicate that especially in smaller municipalities the introduction of self-service libraries is one of the factors contributing to the decrease in the number of staff.

Self-service libraries are based on trust 

The number of self-service libraries in Finland continues to grow. The concept of a self-service library has not changed significantly over the years, which indicates that the concept works well. There has been no need for reinvention. Customer feedback has been almost exclusively positive. 

However, it is good to remember that a self-service library is not just a technical solution. It is also an opportunity to review work processes and culture and increase flexibility in the library's everyday life. Self-service does not reduce work but changes it. At best, it frees up resources for other tasks. It also challenges the staff's views on the ownership of the library space and sometimes leads to unwanted customer behaviour. 

In conclusion, a self-service library is based on trust and the service cannot function without it. The staff must trust the patrons, but mutual trust and respect among the patrons is also necessary. After all, a self-service library is a service where an unsupervised public space is shared with different people. People whose needs and habits may be very different from your own. 

More info: 

• The Regional State Administrative Agency's report Self-service libraries in Finland 2022: flexibility and equality of access (abbreviation available in English) 

• Nordic Libraries Annual conference will be held online on November 2, 2023, it will examine the self-service use of libraries. Participation in the conference is free of charge. Registration is open until October 30th! 

Jonna Toukonen 
Senior Officer, Library Affairs 
Regional State Administrative Agency for Western and Inland Finland

AVI kirjastotoimi järjesti elo-syyskuussa kirjastohenkilöstölle kaksi opintomatkaa Tanskaan. Kullekin matkalle osallistui 16 kirjastolaista eri puolilta Suomea sekä kolme kirjastotoimen ylitarkastajaa. 

Matkojen teemoiksi oli valittu osallisuus, saavutettavuus, kirjastotilan käyttö, omatoimisuus, tapahtumat, palvelut lapsille, nuorille ja perheille, lukemisen edistäminen ja kirjastonkäyttö koronan jälkeen. Matkaohjelma oli monipuolinen, vierailimme yhteensä kymmenessä erilaisessa kirjastossa.

Tanska on kirjastomaana hyvin paljon samankaltainen Suomen kanssa. Kunnat ylläpitävät kirjastoja ja kuntien erilaiset panostukset kirjastoihin näkyvät palveluissa. Viime vuosina on panostettu omatoimisuuteen ja kannettu huolta lasten ja nuorten lukutaidosta ja lukuharrastuksen vähenemisestä. Kirjasto sijoittuu yhä useammin monitoimitaloon yhdessä muiden palvelujen kanssa. Tanskassa on ollut jo monta vuotta yhteinen e-kirjasto koko maassa, Suomessa sitä vasta rakennetaan. Tanskassa on myös tehty iso kuntareformi, jossa kuntia yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi.

Kirjastotilat Tanskassa

Kirjastotiloissa oli pyritty väljyyteen ja visuaalisuuteen. Kirjastot olivat valoisia, avaria ja käytännöllisiä. Runsaasta omatoimisuudesta huolimatta joka puolella ei näkynyt ohjeistavia A4-lappusia. Wau-arkkitehtuuria edusti pari kirjastoa, Tingbjergin kirjasto Kööpenhaminassa sekä Cosmos Vibyssä. Kirjat olivat näyttävästi esillä joko hyllyissä kannet katsojaa kohti tai pöydillä kirjakauppamaisesti pinoihin aseteltuna. Äärilaitaa edusti Lejren aseman kirjasto, jonka kaikki kirjat olivat hyllyissä kansi esillä, jopa varaukset. Roskildessa sen sijaan oli vielä uudistus kesken, aikuisten osastolla oli pääosin perinteisiä kirjahyllyjä. 

Tingbjergin kirjasto

Roskilden kirjaston lastenosasto

Kööpenhaminan Laes-lastenosastoa.

Lasten osastoilla oli paljon erilaisia lukupaikkoja ja koloja. Kööpenhaminan pääkirjaston Laes-osasto oli suunniteltu 0-12-vuotiaille toiminnalliseksi ja elämykselliseksi tutkimusten ja pedagogiikan pohjalta. Siitä oli tullutkin lapsiperheiden suosima paikka. Myös Roskilden lastenosasto oli uudistettu samantyyliseksi, mutta lähtökohtana oli paikallisuus. Lyngbyn lastenosastolla toiminnallisuutta toi lähiruokateemaan ja terveelliseen ravintoon liittyvä leikkikeittiö, joka näytti olevan lasten suosiossa. 

Yhteisö mukana kirjastojen toiminnassa

Yhteisöllisyys näkyi vahvasti kirjastoissa. Ympäröivä yhteisö oli mukana kirjastojen toiminnassa ja suunnittelussa ja omatoimi tarjosi laajan saavutettavuuden. Esimerkiksi Vibyn Cosmos-kirjasto- ja kulttuuritalossa palkattu kirjastohenkilöstö hoiti kirjastoa omalla asiantuntemuksellaan, mutta kulttuuritoimintaa pyöritti yhdistys. Talon kulttuuritaustainen johtaja koordinoi toimintaa. Ostedin uudessa kauniissa kombikirjastossa (yhdistetty yleinen kirjasto ja koulukirjasto) oli huomioitu yhteisöllinen toiminta tilojen suunnittelussa. Ympäröivän yhteisön huomioiminen näkyi myös siinä, että sanaa ”asiakas” kuuli harvemmin käytettävän, sen sijaan kirjastolaiset puhuivat Tanskassa ”kansalaisista” ja ”kuntalaisista” viitatessaan kirjaston käyttäjiin. 

Vibyn kombikirjaston aikuisten osasto.

Osallistujat olivat tyytyväisiä matkojen ohjelmaan ja saivat paljon sulateltavaa. Matkat mahdollistivat myös verkostoitumisen eri puolilta Suomea olevien matkakumppaneiden kanssa. Matkan antia avataan laajemmin kirjastolaisille eri puolella Suomea järjestettävissä webinaareissa ja etäkahveilla. Toivottavasti matka herättää ideoita oman kirjaston tilojen ja palvelujen kehittämiseen. Odotamme mielenkiinnolla tulevia kehittämishankkeiden valtionavustushakemuksia, onko niissä näkyvissä opintomatkan seurauksia.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Viimeisin Tiedebarometri kertoo, että suomalaiset luottavat edelleen vahvasti instituutioihin ja tieteeseen. Luottamus tutkittuun tietoon tarkoittaa myös luottamusta yleisiin kirjastoihin, joiden yhtenä tehtävänä on tarjota pääsy aineistoihin, tietoon ja kulttuurisisältöihin.

Luottamus lisää luottamusta, myös instituutiot luottavat kansalaisiin. Kirjastojen lainaustoiminta on perustunut siihen, että käyttäjät kunnioittavat kaikkien oikeutta käyttää verovaroin hankittua yhteistä omaisuutta. Kirjastot ovat myös jo yli kymmenen vuoden ajan tarjonneet tilojaan, aineistojaan ja palvelujaan kansalaisten omatoimiseen käyttöön ilman henkilökunnan jatkuvaa läsnäoloa. Omatoimikirjastoja on 76 %:ssa Suomen kunnista.

Henkilökunta voi olla fyysisesti poissa kirjastotilasta, mutta henkilökunnan tuottamat ja ylläpitämät palvelut pysyvät omatoimikirjastossa. Kirjastotilan ja sen palvelujen pitää toimia yhtä hyvin ja turvallisesti kuin henkilökunnan läsnä ollessa. Omatoimisuus ei vähennä henkilökunnan tarvetta, mutta työtehtävät saattavat sen myötä muuttua. Näin ilmoitti yli 60 % avin kyselyyn vastanneista kirjastoista.

Aineistoon liittyvä logistiikka, järjestelyt, tekniset ongelmat sekä opastus ja valvonta etenkin palvelun alkuvaiheessa saattavat myös lisätä työtä kuten lähes joka toinen kirjasto ilmoitti.

Kuitenkin on positiivista, että omatoimisuus lisää lainoja ja tilojen käyttöä. Kun asiakkaat itse lainaavat ja palauttavat aineistoja automaateilla, henkilöstön työpanosta on ehkä mahdollista kohdentaa toisin. Hyvällä suunnittelulla henkilöstöä voidaan siirtää sekä palvelemaan enemmän erityisryhmiä että tehokkaampaan yhteistyöhön koulujen ja päiväkotien kanssa.

Yli puolet vastanneista kertoi, että omatoimiaikaa on hyödynnetty myös henkilöstön osaamisen kehittämiseen, joka parantaa työn ja palvelun laatua.

Onneksi kunnan päättäjät ovat luottaneet kirjastoista tulleeseen viestiin työtehtävien muutoksesta. Kyselyssä kävi ilmi, että vain 13 % kunnista on vähentänyt kirjaston henkilöstöä omatoimiaukiolon seurauksena.

Kirjastotilan omistajuus on siirtynyt entistä enemmän henkilökunnalta käyttäjille, jolloin omatoimisuus voi olla isompi muutos kirjaston henkilöstölle kuin asiakkaille. Silloinkin kirjastojen on luotettava siihen, että vaikuttava enemmistö asiakkaista kunnioittaa muiden ihmisten rauhaa ja turvallisuutta julkisessa tilassa ja myös toimii sen hyväksi. Kansalaisten luottamusyhteiskunnassa hyvä voittaa pahan.

Kirjoitus perustuu avin kirjastotoimen julkaisemaan selvitykseen "Omatoimikirjastot 2022: Joustavuutta ja tasa-arvoa”. Selvitys tarjoaa valtakunnallisen kokonaiskuvan omatoimikirjastoista, sekä hakee ratkaisuja esille tulleisiin ongelmiin ja ennakoi omatoimikirjastojen tulevaisuuden näkymiä. Selvitys on julkaistu myös ruotsiksi.

Julkaisu on saatavilla myös ruotsiksi.

Kristiina Kontiainen
Ylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Vaasan kansalaisopisto Almassa vietettiin 24.–25. elokuuta kaksipäiväisiä, valtakunnallisia vapaan sivistystyön päiviä. Kansalaisopisto Alman johtava rehtori Sannasirkku Autio iloitsi koolla olleen yli sata opettajaa ja alan toimijaa, joiden lisäksi verkosta tilaisuutta seurasi useita kymmeniä etäosallistujia. 

Päivien tarkoituksena oli välittää ajankohtaista ja pedagogista ajassa liikkuvaa tietoa opettajille ja muille sektorin toimijoille. Päivien antia olivat lisäksi verkostoituminen sekä yhteiset keskustelut, joissa niin nuoret kuin pitkään alalla toimineet yhdenvertaisesti tukivat ja kohtasivat toisiaan valtakunnallisesti, yli oppilaitosmuotojen. 

Vaasassa päivien keskeisiksi teemoiksi nousivat kestävä tulevaisuus, digitaalisuus ja vihreä siirtymä sekä kansainvälisyys. Päivien tarjottimessa oli monipuolista antia aina filosofiasta käytännön hyötyyn. Myös yhdenvertaisuus- ja tasa-arvokysymykset koulutuksessa olivat näkyvästi esillä.
 

  
Kuvassa vasemmalla Sannasirkku Autio. Keskellä osallistujia Vaasan kansalaisopisto Alman salissa. Kuvassa oikealla istuvat Björn Wallèn vasemmalla sekä Kari Lehtola oikealla.
Kuvissa taustalla Juha Tammenpään taideteos "Pelkureiden parhaimmistoa".

"Vapaa sivistystyö on volyymiltaan merkittävä koulutusmuoto Suomessa", toteaa päivien järjestämiseen osallistunut Itä-Suomen aluehallintoviraston ylitarkastaja Kari Lehtola. "Koulutusmuotoon panostamista puoltaa viimeaikainen Benefits of Lifelong Learning (BeLL) -tutkimus, joka osoittaa nonformaaliin koulutukseen osallistumisen heijastelevan positiivisesti kansanterveyteen, jopa suoraan sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin", hän lisää.

Myös vapaan sivistystyön tutkimuksessa on otettu lähivuosina uusia askeleita. Sen avulla saadaan tietoa vapaan sivistystyön vaikutuksesta ja vaikuttavuudesta suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten myös kansainvälisesti. 

"Suomi voi olla tässä tutkimuksessa edelläkävijänä", toivoo Vapaa sivistystyö ry:n puheenjohtaja Björn Wallèn, joka oli mukana päiviä edeltäneessä Vapaan sivistystyön toimijoiden tutkimustapaamisessa. "Vapaan sivistystyön tutkimukseen kannattaa perehtyä lisää", hän kannustaa. 

Kun vapaan sivistystyön päivät järjestetään vuonna 2024, eletään valtakunnallista sivistyksen teemavuotta. Teemavuosi ja päivät mahdollistavat sivistyksen roolin ja vapaan sivistystyön yhteiskunnallisen merkityksen nostamisen valokeilaan, yhä suuremman yleisön tietoisuuteen. 

Teksti ja kuvat: 
Jenni Westö, viestintäpäällikkö
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto