THL:n asiantuntija, psykologi Anneli Portman alusti pelkoon varautumisesta Etelä-Suomen alueellisen laajennetun valmiustoimikunnan kokouksessa 20.10.2023. Tässä vieraskynäkirjoituksessa hän kuvaa pelon psykologisia vaikuttimia ja sitä, miten voimme viranomaisina vahvistaa ihmisten henkistä kriisinkestävyyttä laaja-alaisten ilmiöiden ja viheliäisten ongelmien aikakaudella.

Riskien arviointi ja niihin varautuminen on arkipäivää. Yleensä niillä tarkoitetaan konkreettisten, jollain lailla taulukoitavissa olevien selkeärajaisten riskien arviointia ja niihin varautumista. Erilaisia skenaarioita miettimällä ja harjoittelemalla pyritään olemaan valmiita, tuli eteen sitten mitä hyvänsä. Tässä olemme sangen hyvin onnistuneet. 

Viime aikoina olemme kuitenkin joutuneet kansakuntana kokemaan sellaisten uhkien toteutumista, joita emme ole osanneet odottaa, ainakaan siinä laajuudessa ja nopeudessa missä ne ovat meitä kohdanneet. Esimerkiksi koronan todellinen luonne ja laajuus yllätti meidät, vaikka oli vuosia puhuttu pandemioista ja tehty suunnitelmia. Sitten Venäjän hyökkäys Ukrainaan sekoitti uudestaan arkemme, sähkön ja ruoan hinta nousivat rajusti ja arkemme oli uudestaan uhattuna. Kaikki tämä loi epävarmuuden ja pelon ilmapiirin, jossa arvaamattomuus ja hallitsemattomuus korostuivat.

Ihminen tarvitsee ennakoitavuutta ja turvallisuuden tunnetta

Vaikka ihmisissä on yksilöllisiä eroja, pääsääntöisesti ihminen ei kauaa kestä pelkoa, epävarmuutta tai arjen ennakoimattomuutta. Aivomme tulkitsevat ne siten, että olemme uhattuja. Aivomme prosessoivat samalla mekanismilla sekä realistisia uhkia - kuten fyysistä olemassaoloa tai elämän resursseja uhkaavia tekijöitä - että symbolisia uhkia, kun uhattuina ovat perinteet, elämäntapa, identiteetti tai arvot. Aivoissamme ei ole kahta erillistä järjestelmää, vaan reagoimme samoin fyysisin ja psyykkisin mekanismein niin uhkaavaan sairauteen kuin siihen, että arvojamme tai identiteettiämme vastaan hyökätään.

Käytännössä tämä siis tarkoittaa sitä, että tuntiessamme olomme uhatuksi pyrimme vähentämään uhan tunnetta miltei keinolla millä hyvänsä. Taustalla on yritys palauttaa ennakoitavuutta ja turvallisuuden tunnetta. Syntipukin etsiminen on ehkä yksi yleisimmistä keinoista. Niinpä esimerkiksi korona-aikaan nähtiin terveysviranomaisiin kohdistuvia syytöksiä ja suoranaisia uhkauksia. Samoin raportoitiin kiinalaisiksi oletettujen ihmisten kimppuun käymisiä, heitä kun pidettiin syyllisinä pandemian levittämiseen. 

Pelon ja uhatuksi tulemisen kokemus on niin vahva, että se usein myös vääristää kykyämme ajatella. Uskomme helposti yksinkertaisempia selityksiä siitä, mistä on kyse, kuin vaivautuisimme miettimään monimutkaisempia malleja. Pelkoa, epävarmuutta ja uhkaa on helppo lietsoa mutta vaikeampi sammuttaa.  Tähän terveysviranomaisetkin törmäsivät koronapandemiassa: kun tutkimustietoa oli vaikea saada nopeasti, saivat kaikenlaiset huhut ja salaliittoteoriat vettä myllyynsä, milloin tilastoinnin muutosten takia, milloin rokotteiden toimintamekanismien puutteellisen selityksen takia. Viranomaisten ja päättäjien ajoittain haparoiva viestintä oli omiaan lietsomaan epäluuloa hallintoa kohtaan. 

Laajat ilmiöt aiheuttavat epämääräisiä haasteita 

Laaja-alaiset ja vaikeasti tunnistettavat riskit ovat luonteeltaan sellaisia, joihin perinteisesti suunniteltu varautuminen eivät välttämättä sellaisenaan päde. Siksi pelkoon varautuminen on ongelmallista. Se on kuin varautumista nousevaan usvaan, joka vääristää havainnot ja tekee suunnistamisen vaikeaksi. Pelon ja uhan ilmapiiri vääristää viestinnän koettua sävyä, jolloin viattomatkin kommentit tulkitaan pahantahtoisiksi. 

Sisäministeriön syksyllä 2023 teettämä sentimenttitutkimus (https://intermin.fi/-/suomalaisten-turvallisuuden-tunne-on-heikentynyt-viime-vuodesta) kertoo, että ”93 prosenttia suomalaisista sanoo olevansa huolissaan suunnasta, johon maailma on menossa. Kasvua edellisen vuoden lokakuun mittaukseen on 22 prosenttiyksikköä.” Kun tähän lisätään huoli toimeentulosta ja taloudellisesta turvasta, piirtyy kuva, jossa pelot ja uhat varjostavat arkea ja vaikuttavat myös kykyyn tuntea turvallisuutta.

Uusissa tutkimuksissa on todettu lapsiköyhyyden koskettavan yhä useampia (https://www.pelastakaalapset.fi/tyomme/mita-teemme/lapsikoyhyys/lapsen-aani/ ja https://itla.fi/lapsiperhekoyhyys-datana/). Lapsiköyhyyden lisääntyessä on selvää, ettei kaikkien kokemus yhteiskunnasta ole samanlainen, vaan yhä kasvava joukko perheitä kokee ulkopuolisuutta. Tätä joukkoa eivät vakuuta lupaukset ohimenevästä tiukkuudesta, niin kuin ei nuoriakaan, joiden aikaperspektiivi on toinen. Keski-ikäiselle pari vuotta on lyhyt aika, kun se teinille on koko elämä.

Sisäministeriön tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että alle 30-vuotiaista noin neljäsosa kertoo kokevansa katkeruutta yhteiskunnalle. Kun turvallisuuden tunne rakoilee, tunnemme olomme uhatuksi ja hakeudumme laumaan suojaan. Jos tätä laumasuojaa ei ole tarjolla, herää katkeruus ja väkivallan mahdollisuus kasvaa, kuten sisäministeriön tutkimuksessakin havaittiin. 

Tarvitaan toimivaa moniammatillista yhteistyötä

Miten sitten taklaamme nämä laaja-alaiset haasteet viranomaisina? Vaikka yksinkertaisia vastauksia ei ole, joitain peruspalikoita jo tiedämme. Yksi tärkeimmistä on sosiaalisen koheesion vahvistaminen ja henkisen resilienssin ylläpitäminen. 

Yhteistyökumppanit, verkostot ja myös epäviralliset moniammatilliset verkostot on rakennettava ennen kuin myrsky iskee. Esimerkiksi Manchesterin taannoisessa terroristisessa konsertti-iskussa tärkeimmäksi yleisen rauhan turvaamisen kannalta käytössä olevaksi keinoksi osoittautui vuosia rakennetun yhteistyöverkoston aktivoiminen. Tällä tavoin varmistettiin se, että erilaiset ja organisaatiot yhteisöt olivat kukin osaltaan mukana turvallisuusviranomaisten rinnalla huolehtimassa siitä, ettei tilanne eskaloidu mellakoiksi pelon ja syyllisten etsinnän vanavedessä. Avaimina tähän moniammatilliseen toimintaan olivat keskinäinen kunnioitus ja luottamus siihen, että kukin hoitaa oman tonttinsa yhteistä etua vaalivalla tavalla.

Tiedä, missä mennään: RATTI-työkalu tukee ilmiöiden hallintaa

Viranomaisina tarvitsemme kulloisenkin ilmiön ajantasaista tunnistamista ja kykyä vastata joustavasti uudenlaisiin tilanteisiin. Vaikka olisimme varautuneet koleraan ja vastassa onkin rutto, täytyy meidän osata vaihtaa taktiikkaa lennossa. 

Esimerkkinä tästä analogiasta THL toteutti tekijäväkivaltaan liittyviä verkkokouluja ja koulutuksia, joista viimeisin sote-ammattilaisille suunnattu kehittämishanke liittyi väkivaltaisen radikalisoitumisen ennaltaehkäisyyn. Sote-ammattilaiset olivat tutkimuksen mukaan hyvin varautuneita erilaisiin muihin väkivallan muotoihin, mutta radikalisoituminen herätti huolta ja hämmennystä. Sen vuoksi kehitettiin myös digitaalinen tukityökalu RATTI. 

Erilaiset väkivaltaa hyväksyvät ja oikeuttavat ilmiöt eivät ole selkeärajaisia, ja ne saattavat olla vaikeita hahmottaa kokonaisuutena. RATTIn tapainen työkalu yksinkertaistaa tätä tehtävää keräämällä tiedon visuaaliseksi kartaksi, joka nostaa esille myös tiedon katvealueet. RATTI tarjoaa alustan ja työkaluja alttiuden tunnistamiseen sekä moniammatillisen yhteisymmärryksen kehittämiseen. Lisäksi se tarjoaa keskusteluvinkeistä alkaen linkkejä ja vinkkejä ammattilaisille avuksi asiakkaiden väkivallasta irrottautumiseen (https://thl.fi/fi/web/vakivalta/tyon-tueksi/ratti-tukityokalu-radikalisoitumiseen-liittyvan-tuen-tarpeen-arviointiin).

Isoja ongelmia ratkotaan myös pienillä teoilla

Ajattelemme helposti, että isoihin ongelmiin on vain isoja ratkaisuja, ja tämä synnyttää meissä myös turhautumista ja epävarmuutta, kun ajattelemme, etteivät asiat ole meidän vaikutuspiirissämme. Kuitenkin ratkaisut koostuvat pienistä palasista, joissa jokainen tekee yksilönä oman osuutensa. 

Myös viranomaisten kesken on tarpeen hälventää ennakkoluuloja ja vahvistaa yhteenkuuluvuutta. Selkeää ja joustavaa viestintää tarvitaan yhteistyön ylläpitämiseksi varsinkin silloin, kun rakennamme yhteenkuuluvuutta yli sektorirajojen. Hyvän hallinnon tunnistaa selkeän viestinnän, johdonmukaisuuden ja puolueettomuuden vaalimisen lisäksi kyvystä sovittaa toimintansa muuttuvien tilanteiden mukaan.
Eräs suomalaisen yhteiskunnan pilareista on ollut sangen yhtenäinen kulttuuri ja käsitys siitä, että jaamme melko yhtenäisen arvo- ja kokemusmaailman. Näin ei kuitenkaan enää ole kaikkien ihmisryhmien osalta. Siksi viranomaisina meidän pitää osata kohdata joustavasti erilaisia ihmisiä ja heidän tarpeitaan. Mistä tiedämme, miten meidät nähdään ja viestimme kuullaan? Tähän tarvitsemme tutkimusta ja alttiutta kuulla hankalaakin palautetta.

Valtio näyttäytyy kansalaisille viranomaisten kasvoilla. Siksi ei ole yhdentekevää, miten kohtaamme kansalaiset netissä ja sen ulkopuolella. Oletpa sitten asiakastyössä tai tekemisissä kollegojen kanssa, kansallista koheesiota rakennetaan ystävällisyydellä, uteliaisuudella toisten työtä ja mielipiteitä kohtaan sekä arvostavalla kohtaamisella. Kuuntelevalle tarjoutuu tilaa puhua, ja kun ihminen kokee, että hän huolensa on kuultu ja otettu vakavasti, on yhteisten ratkaisujenkin etsiminen helpompaa. Tunnetta luottamuksesta ja yhdenvertaisuudesta vahvistetaan kohtaaminen kerrallaan.

Ole ihminen ihmiselle. 

Huoneentaulu viranomaiselle pelon usvan hälventämiseksi 

Viestinnän avoimuus, tasapuolisuus, luotettavuus

• Selkeä, tasapainoinen ja oikea-aikainen viestintä aiheesta kuin aiheesta, mieluummin ennemmin kuin myöhemmin

Yhteiskunnan sosiaalisen pääoman vahvistaminen

• Otetaan mukaan vapaaehtoistyö ja kansalaisjärjestöt
• Luodaan ja vahvistetaan olemassa olevia verkostoja 

Hyvä yhteistyö ja verkostoituminen eri toimijoiden kesken

• Tunne ja arvosta sitä, mitä muut tekevät 

Hyvien väestösuhteiden ylläpitäminen

• Taklataan vihapuhetta, polarisointia ja propagandaa ystävällisyydellä, avoimuudella ja luotettavuudella.