Blogikirjoitukset

Hyvinvointialueet pääsivät ensimmäisen kerran harjoittamaan valmiuttaan UUSIMAA23-valmiusharjoituksessa

Julkaisupäivä 27.12.2023 13.05 Blogit

Etelä-Suomen aluehallintoviraston johto harjoittelee pöydän ääressä UUSIMAA23-harjoituksessa

Melkein vuoden kestänyt UUSIMAA23-valmiusharjoituksen suunnittelutyö konkretisoitui marraskuun lopussa, jolloin pidettiin harjoituksen kolmipäiväinen harjoitteluvaihe. Harjoitukseen otti osaa liki 50 organisaatiota: Uudenmaan kunnat ja hyvinvointialueet sekä sisäisen turvallisuuden, elinkeino- ja järjestöpuolen toimijoita. Noin tuhat osallistujaa harjoitteli kolmen päivän aikana kuvitteellisissa poikkeusoloissa, jotka perustuivat kiristyneeseen kansainväliseen tilanteeseen.

Harjoituksen järjestäjän puolelta oli ilahduttavaa huomata, kuinka aktiivisesti muun muassa kunnat ottivat siihen osaa. Jokainen Uudenmaan maakunnan 26 kunnasta oli mukana harjoittelemassa ja kehittämässä oman organisaationsa valmiutta normaaliolojen häiriötilanteesta aina poikkeusoloihin saakka. Harjoitus oli samalla ensimmäinen, jossa uutena harjoittelevana osapuolena olivat vuoden alussa toimintansa aloittaneet hyvinvointialueet.

Jokainen harjoitteleva organisaatio toimi omissa tiloissaan mahdollisimman paljon aitoa tilannetta jäljitellen. Harjoituksessa käytettiin apuna virtuaalista harjoitusalustaa, jonka avulla osallistuvat organisaatiot saivat heille itselleen tai jopa useille osallistujille tarkasti suunniteltuja ja etukäteen ajastettuja syötteitä. Yhtenä harjoituksen tavoitteena oli vahvistaa eri toimijoiden välistä yhteistyötä. Harjoituksen havaintoina kukin osallistujataho löysi kohteita, joita ne tulevat kehittämään välittömästi sekä pidemmällä aikavälillä.

Lisää todentuntua harjoitukseen toivat yhteistyössä Yleisradion kanssa teetetyt uutiset, joissa kuvitteellinen tilanne tuotiin aamulla osallistujien tietoon television uutislähetyksenä sekä vastaavana radiolähetyksenä. Organisaatioilla oli myös mahdollisuus harjoituttaa kykyään toimia mediapaineen alla. Kaksi Ylen toimittajaa osallistui harjoitukseen sen viimeisenä päivänä ja otti yhteyttä ennalta valittujen organisaatioiden johtoon harjoituksen syötteiden mukaisten skenaarioiden tiimoilta. Tiukkojen haastatteluiden perusteella toimittajat kirjoittivat harjoitusalustalle uutisartikkeleita, jotka osaltaan toivat harjoitusta todenmukaisemmaksi.

Valmiutta harjoitellaan vuosittain

Etelä-Suomen aluehallintovirasto järjestää valmiusharjoituksia kiertävästi siten, että vuorovuosin harjoittelevat Uusimaa, Hämeen maakunnat ja Kaakkois-Suomen maakunnat. Vuonna 2024 harjoitusvuorossa ovat Kanta-Häme ja Päijät-Häme sekä seuraavana vuonna Kaakkois-Suomen maakunnat. Uudenmaan vuoro on jälleen vuonna 2026.

Tämän harjoituksen onnistumista arvioidaan osallistuneiden kesken tammikuussa 2024 järjestettävässä palauteseminaarissa. Haluamme harjoituksen järjestävänä tahona lämpimästi kiittää kaikkia osallistuneita organisaatioita ja henkilöitä hyvin sujuneesta harjoituksesta!

Unto Usvasalo
pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

hyvinvointialue suomi turvallisuus ja varautuminen