Kun maailman turvallisuustilanne ailahtelee, viranomaisten varautumistyö on entistäkin tärkeämpää. Osana alueellisen varautumisen yhteensovittamisen tehtäviään Etelä-Suomen aluehallintovirasto...
Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa teemme kahdeksan ministeriön tehtäviä ja niitä määrittelee runsaat 150 lakia. Koemme, että yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutokset haastavat meitä koko...
Aluehallintovirastojen peruspalveluarvioinnin 2021 mukaan kahdella kirjastolaitoksesta kolmesta on johtaja, jolla on kirjastolain mukainen kelpoisuus. Kelpoisia johtajia on etenkin pienissä...
Suomi on koko ajan tietoinen ulkoisen toimintaympäristönsä muutoksista, eikä suomalaisesta kokonaisturvallisuuden mekanismista ole missään vaiheessa luovuttu. Vahvan sotilaallisen puolustuskyvyn...
Kyllä, ainakin yksi merkittävimmistä, jos puhutaan rahanpesusta. Näin vastaa otsikossa esitettyyn kysymykseen Euroopan poliisivirasto Europol, joka selvitti vuonna 2015 raportissaan ”Why is cash...
Mitä aluehallintoviraston kirjastotoimen ylitarkastajat tekevät? Millaista tietoa kirjastoilta kerätään ja mitä kirjastopalveluille kuuluu? Aluehallintovirastojen kirjastotoimi on polkaissut...
Millaisia vaikutuksia suunnitelmallisella valvonnalla on? Millaista on laadukas ympäristöterveydenhuolto? Millä tavalla vaikutuksia ja laatua voidaan arvioida ja mitata? Miten valvontasuunnitelmien...
Aluehallintovirastot kysyivät peruspalveluarvioinnissaan parhailta asiantuntijoilta eli kirjastoväeltä itseltään, miltä henkilöstö- ja johtamistilanne näyttää kirjastoissa. Blogin otsikko tuli...
Perinteisesti kuntien liikuntatoimen tehtävän voi nähdä liikuntalain mukaisesti hyvin yksinkertaisena: kunnan tulee luoda edellytyksiä kunnan asukkaiden liikunnalle. Myös liikunnan edellytyksien...
Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein. Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018. Tuolloin kysyttiin kirjaston käyttäjiltä kirjaston palveluista...
Olen etuoikeutettu, kun saan seurata muuttolintujen saapumista ja lintujen pesintää omalta kotisohvalta ja katsella uhanalaisia metsäpeuroja lenkkipolun varrella villissä luonnossa. Talvella voin...
Varhaiskasvatus on näkynyt mediassa usein haasteiden näkökulmasta, päällimmäisinä henkilöstön uupuminen ja rekrytointivaikeudet. Kun aiemmin on ollut paikoitellen vaikeuksia löytää...
Aluehallintovirastot saivat OKM:ltä toimeksiannon tehdä kirjastojen asiakysely kolmen vuoden välein.Ensimmäinen tehtiin vuonna 2018Linkki toiselle sivustolleAvautuu uudessa välilehdessä,. Tuolloin...
Liikuntatoimen tietoja on kerätty valtakunnalliseen TEAviisariin jo lähes vuosikymmenen ajan. Tuloksia ei vielä hyödynnetä täydellä teholla kuntatasolla. Aluehallintovirastot ja Terveyden ja...
Tartuntatautilain uudistaminen on parhaillaan käynnissä. Itä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Soile Lahti tutki tuoreessa oikeustieteen maisterin tutkielmassaan pykälän 58 haasteita ja sitä,...
Alueellisten maanpuolustuskurssien järjestäminen kuuluu aluehallintoviraston lakisääteisiin alueellisen varautumisen yhteensovittamisen tehtäviin. Kurssien historia ulottuu jo 1960-luvulle...
Varautumisen tavoitteena on turvata yhteiskunnan elintärkeät toiminnot erilaisissa normaali- ja poikkeusolojen häiriötilanteissa. Viime vuosien poikkeuksellisen vakavat ja äkilliset...
Palvelujen järjestäjät ovat tuoneet kevään aikana Itä-Suomen aluehallintoviraston tietoon vaikeudet henkilöstön saatavuudesta erityisesti vanhusten palveluasumisessa ja kotihoidossa....
Aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtäviä. Yksi tärkeä tehtävä on häiriötilanteisiin varautuminen. Ympäristöterveydenhuollon tehtävillä...
Itä-Suomen aluehallintoviraston opetus- ja kulttuuritoimi –vastuualueen tehtävänä on häiriö- ja poikkeustilanteessa tukea kuntien sivistystoimia ja yhteensovittaa tarvittaessa alueen toimijoiden...