Maahan tulevien matkustajien koronatestaus on herättänyt runsaasti keskustelua viime aikoina. Toimivaltamme, kuten muidenkin viranomaisten valtuudet koronapandemian torjunnassa, on määritelty tartuntatautilaissa. Nyrkkisääntönä voi kiteyttää, että kunnat ja kuntayhtymät ovat torjuntatyössä operatiivisia toimijoita. Aluehallintoviraston toiminta keskittyy kuntien työn ohjaukseen ja valvontaan, minkä lisäksi voimme tehdä joitakin hallinnollisia päätöksiä. Tässä kirjoituksessa avaamme aluehallintoviraston toimivaltaa koronatestien järjestämisessä ja testeihin määräämisessä.  

Kunnat vastaavat terveystarkastusten ja koronatestausten järjestämisestä alueillaan, myös rajanylityspisteillä. Aluehallintovirasto voi tartuntatautilain perusteella määrätä kunnan järjestämään terveystarkastuksen esimerkiksi tietyssä kulkuneuvossa tai vastaavassa paikassa oleskelleille ihmisille. Käytännössä näin voitaisiin toimia esimerkiksi silloin, jos kunta ei järjestä testausta, joka olisi tarpeen koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Lain mukaan aluehallintovirasto voi päättää, että terveystarkastukseen osallistuminen on henkilölle pakollista, jos se on yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Päätöstä edeltäisi vapaaehtoisen terveystarkastuksen tarjoaminen. Tarkastuksen osana voitaisiin ottaa välttämättömiä näytteitä, kuten koronatesti. Aluehallintovirasto ei ole tehnyt tällaisia päätöksiä toimialueellaan, ei myöskään rajanylityspaikoissa.

Nykyisen tartuntatautilain mukaan aluehallintovirasto ei voi tehdä ihmisjoukkoa, esimerkiksi kaikkia tietystä maasta tai tietyllä kulkuvälineellä tulevia matkustajia, saati kaikkia rajanylityspaikoille ulkomailta tulevia henkilöitä koskevaa ns. massapäätöstä testiin osallistumisen pakollisuudesta. Päätös pitäisi tehdä jokaisesta testattavasta henkilöstä erikseen.

Tasapuolisuus ja yhdenvertainen kohtelu täytyisi huomioida päätöksiä tehdessä: emme voisi tehdä päätöksiä vain yhtenä iltana tietystä maasta saapuville, vaan kaikkia matkustajia tulee kohdella samoin perustein.

Aluehallintovirastojen asiantuntijat vastaavat tartuntatautien torjunnan yhteensovittamisesta ja terveydenhuollon valvonnasta alueellaan muiden työtehtäviensä ohella. Koska rajanylityspisteitä on lukuisia ja maahantulijoita on pisteissä viikon jokaisena päivänä ja lähes kaikkina vuorokaudenaikoina, virastojen resurssit eivät mitenkään riittäisi siihen, että jokaiselle testistä kieltäytyjälle voitaisiin tehdä yksilölliseen harkintaan perustuva päätös.

Koronatestiin osallistumisen lähtökohtana on vapaaehtoisuus

Tartuntatautilain peruslähtökohta terveystarkastuksiin osallistumisessa on vapaaehtoisuus. Lakia laadittaessa ei ehkä ensisijaisesti ole ajateltu tilannetta, jossa nyt elämme, eli globaalia pitkään jatkuvaa pandemiaa, vaan pikemmin pistemäistä ja paikallisin täsmätoimin tehokkaasti torjuttavaa tartuntataudin esiintymää. Lain valmisteluasiakirjassa (hallituksen esityksen perusteluissa) todetaan, että ”tavallisin syy kohdennettuihin terveystarkastuksiin on tartuttavan tuberkuloositapauksen kanssa samoissa tiloissa työssä, koulutuksessa, päivähoidossa tai muussa vastaavassa paikassa oleskelu. Altistuneet henkilöt ovat yleensä oman terveytensä vuoksi halukkaita tutkimuksiin.”

Suomalaisen oikeusjärjestelmän keskeistä perustaa on perusoikeuksien kunnioittaminen: ihmisen perusoikeuksia tulee rajoittaa mahdollisimman vähän, ja rajoitusten täytyy olla välttämättömiä, tarkkarajaisia ja perusteltuja. Pakottaminen koronatestiin puuttuisi henkilön oikeuteen fyysiseen koskemattomuuteen. Koska testin ottaminen ei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeen mukaan kokonaan poistaisi karanteenin tarvetta maahan saavuttaessa, on myös pohdittava, milloin pakollista koronatestiä voitaisiin todella pitää välttämättömänä.

Kunnan tai kuntayhtymän tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä päätöksen karanteenista henkilölle, jonka on todettu tai perustellusti epäilty altistuneen yleisvaaralliselle tartuntataudille. Päätöksiä karanteenista on tehty erityisesti tartuntaketjujen yhteydessä todetuissa altistumisissa. Aluehallintoviraston toimivallassa ei ole velvoittaa paikallisia kuntien viranomaisia antamaan karanteenimääräystä henkilöille esimerkiksi lentokentillä ja satamissa. Karanteenipäätös perustuu kunnan tai kuntayhtymän tartuntatautilääkärin lääketieteelliseen asiantuntija-arvioon. Yhteistyötä kuntien ja muiden viranomaisten kanssa toki teemme torjuntatyössä monin tavoin.

Tartuntatautilain muutoksista uusia työkaluja taudin torjuntaan myös rajoilla?

Ennakkoon on uutisoitu paljon tartuntatautilain uudistuksista. Maahantulon rajoituksia yritettiin sorvata lakiin jo syksyllä, mutta muutosehdotukset kariutuivat. Nyt uutta lakiesitystä valmistellaan kiireisesti, ja julkisuudessa on pohdittu lakiin mahdollisuutta määrätä maahantulijoita pakollisiin koronatesteihin tekemällä isompia matkustajajoukkoja koskevia massapäätöksiä. Toimivalta olisi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan menossa kunnille tai kuntayhtymille.

Asia ei kuitenkaan ole edelleenkään aivan ongelmaton: millä oikeudellisilla perusteilla laajoja ihmisjoukkoja voidaan määrätä osallistumaan koronatesteihin? Tätä joutuvat lainlaatijat perusteellisesti pohtimaan myös perusoikeuksien näkökulmasta, vaikka kattavien koronatestausten tarkoitus ja tavoite onkin hyvä.

KIRJOITTAJAT
Laura Blåfield, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Pasi Eskola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Sari Kemppainen, Lapin aluehallintovirasto
Laura Nikunen, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Katja Paakkola, Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Sami Remes, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoittajat toimivat tartuntataudeista vastaavina aluehallintoylilääkäreinä.

Lisäys 8.2.2021:

Rajalla tapahtuvaa testausta ja sen tarkoituksenmukaisuutta käsitellään myös 5.2. julkaistussa tiedotteessamme "Koronatestaus rajanylityspaikoilla: Matkustajien vastuullinen toiminta on keskeistä taudin torjunnassa".

Blogikirjoituksessa ja tiedotteessa käsitellään erityisesti tartuntatautilain pykäliä 15 ja 16, mutta myös tartuntatautilakia kokonaisuutena (Tartuntatautilaki 1227/2016).

Kuluttajasaatavien osalta on perintälaissa vuodesta 2005 säädetty perintäkuluille enimmäismäärät. Kuluttajasaatavia ovat kuluttajien velat, jotka yleensä perustuvat tavaran tai palvelun hankintaan tai kulutusluottoon. Laissa säädetyt enimmäiskulut ovat perintäalan toimijoiden näkökulmasta selkeä ratkaisu. Enimmäiskulujen noudattamista on myös aluehallintoviraston (avin) helppo valvoa. Avi antaa hallinnollista ohjausta perintälain mukaiseen menettelyyn. Tarvittaessa se voi antaa perintätoimistolle varoituksen tai määrätä väliaikaisen toimintakiellon. Järeimpänä keinona vakavissa rikkomistapauksissa avi voi poistaa perintätoimiston rekisteristään, jolloin toimisto ei saa harjoittaa vapaaehtoista perintää.

Kun velallisena on yritys, ei perintälaissa ole ollut yksityiskohtaisia säännöksiä perintäkulujen enimmäismäärästä. Sen sijaan perintäkulujen tulee olla yleissääntelyn perusteella kohtuullisia ja tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneita. Lakitekstin maininnat kohtuullisuudesta tai hyvän tavan mukaisuudesta jättävät soveltajalleen harkinnanvaraa. Toisaalta avoin sääntely voi hidastaa tehokasta puuttumista lainvastaisuuksiin, kun perintäkulujen kohtuullisuuden arviointi on tapauskohtaista ja arviossa on huomioitava yksittäistapausten erityispiirteet. Lisäksi, kun avin pakkokeinopäätöksistä voi valittaa, saattaa lopullinen ratkaisu viivästyä vuosia.

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuus onkin varsin usein ollut avin arvioitavana. Yksi yleisimmistä väitteistä viime vuosina aville tehdyissä ilmoituksissa on ollut yritysperinnän perintäkulujen kohtuuttomuus. Valtaosassa päätöksiä, jotka liittyvät yritysperinnän kuluihin, avi on kiinnittänyt perintätoimiston huomiota perintälain vaatimukseen perintäkulujen kohtuullisuudesta. Useissa tapauksissa avi on antanut varoituksen kohtuuttomista perintäkuluista. Avi on joutunut kussakin asiassa arvioimaan, onko kohtuullisuusvaatimuksesta poikettu ja ovatko tehdyt perintätoimenpiteet olleet tarpeellisia. Arvioinnissa on käytetty kokonaisharkintaa ja huomioitu tehdyt perintätoimenpiteen sekä saatavan pääoma. Kun kyse on avoimesta sääntelystä ja tapauskohtaisesta arvioinnista, on järeämpien hallinnollisten seuraamusten käyttämisen kynnys verrattain korkea. Avin on myös otettava huomioon hallinnon oikeusperiaatteiden mukainen suhteellisuusvaatimus, kun avi päättää valvottaviinsa kohdistettavista pakkokeinoista.

Yksityiskohtaisempi perintäkuluihin liittyvä sääntely turvaisi velallisten yhdenvertaista asemaa: Velallisyritys ei voi valita, mikä perintätoimisto saa toimeksiannon periä maksamatta jäänyttä laskua. Velallinen ei voi myöskään valita, kuinka suuria kuluja häneltä perinnästä vaaditaan. Velallisella on mahdollisuus riitauttaa se osuus perintäkuluista, jonka hän katsoo kohtuuttomaksi. Tällöin velallinen joutuu kantamaan riskin siitä, että viimekädessä yleinen tuomioistuin arvioi, mikä on velallisen korvausvelvollisuus perintätoimeksiannon hoitamisesta aiheutuneista kuluista. Tuomioistuimen ratkaisu voi poiketa myös avin valvontakäytännössä muodostamasta kannasta siihen, millainen kulu on yleensä kohtuullinen. Myös toimeksiantajana oleva velkoja hyötyisi siitä, että saatavaa perintään siirtäessään voisi luottaa siihen, että maksuvaikeuksiin joutunut liikekumppani tai asiakasyritys ei joudu pulittamaan kohtuuttomia kuluja perinnästä. Lopulta perinnän kulut voivat jäädä velkojan maksettavaksi, jos niitä ei saada perittyä velalliselta.

Yksityiskohtaisempi sääntely antaisi aville mahdollisuuden puuttua valvonnassaan tehokkaammin lainvastaiseen toimintaan. Yksityiskohtaisempaa enimmäismääräsääntelyä avi pääseekin soveltamaan valvonnassaan myös muidenkin kuin kuluttajasaatavien osalta, kun juuri vuodenvaihteessa tuli voimaan väliaikainen perintälain muutos, jossa on määritelty katto myös yrityssaatavien perintäkuluille.  Väliaikaisen sääntelyn tavoitteena on helpottaa koronavirus-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten tilannetta, jota osaltaan pahentavat perintäkulut, jotka liittyvät laskujen ja velkojen maksun viivästymiseen. Marinin hallitusohjelman kirjauksen mukaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen määrälle säädetään euromääräiset ylärajat. Avi valvojana pitää ensisijaisen tärkeänä, että pysyvän lakimuutoksen toteuttamiseksi ryhdytään lainsäädäntötoimiin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että rekisteröidyn perintätoimiston toiminta perinnässä on lain ja hyvän perintätavan mukaista. Perintätoiminnalla tarkoitetaan erääntyneiden saatavien perintää. Avi ei valvo oikeudellista eli tuomioistuimessa ja ulosotossa tapahtuvaa perintää eikä esimerkiksi konsernin sisäistä perintää. Päätöksillään avi ohjaa perintäalan menettelyjä ja ilmaisee näkemyksensä lain soveltamisesta sekä hyvän perintätavan tulkinnasta ja sisällöstä. Perintätoimistot seuraavat avin tekemiä päätöksiä ja ne on otettu huomioon perintätoiminnassa. Velallisen ja perintätoimiston väliseen riita-asiaan avi ei kuitenkaan voi puuttua. Avi ei voi esimerkiksi alentaa perintäkuluja tai määrätä sitä, tuleeko velallisen maksaa velka.

Lisää tietoa avin valvonnasta ja vastauksia kysymyksiin, joita velalliset ovat usein esittäneet, löytyy avin sivuilta sekä henkilöasiakkaille että yrityksille.

Saatavien perinnästä annetun lain väliaikainen muuttaminen (oikeusministeriö)
https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM060:00/2020

Laki saatavien perinnästä (Finlex)
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990513

Seela Saraniva

En temporär lagändring sätter ett tak för kostnaderna för fordringar som drivs in av företag – regionförvaltningsverket bedömer ofta om indrivningskostnaderna är skäliga

I fråga om konsumentfordringar har det sedan 2005 i lagen om indrivning av fordringar fastställts ett maximibelopp för indrivningskostnaderna. Konsumentfordringar är konsumenternas skulder, som i allmänhet baserar sig på köp av varor eller tjänster eller på en konsumentkredit. De maximikostnader som anges i lagen är ur indrivningssektorns synvinkel en klar lösning. Det är också lätt för regionförvaltningsverket (RFV) att övervaka att maximikostnaderna iakttas. RFV ger administrativ styrning i fråga om förfarande enligt indrivningslagen. Vid behov kan RFV ge indrivningsbyrån en varning eller meddela ett temporärt verksamhetsförbud. Den strängaste metoden vid allvarliga överträdelser är att RFV avför en indrivningsbyrå ur sitt register, vilket innebär att byrån inte får bedriva frivillig indrivning.

När gäldenären är ett företag har det i indrivningslagen inte funnits detaljerade bestämmelser om maximibeloppet för indrivningskostnaderna. Däremot ska indrivningskostnaderna enligt de allmänna bestämmelserna vara skäliga och föranledas av behövliga åtgärder. Omnämnandena av skälighet eller iakttagande av god sed i lagtexten ger den som tillämpar lagen prövningsrätt. Å andra sidan kan en öppen reglering fördröja ett effektivt ingripande i lagstridigheter, när bedömningen av skäligheten hos indrivningskostnaderna görs från fall till fall och särdragen i enskilda fall ska beaktas i bedömningen. När dessutom besvär kan anföras över regionförvaltningsverkets beslut om tvångsmedel kan det slutliga avgörandet fördröjas i flera år.

Skäligheten hos kostnaderna för indrivning av företagsfordringar har därför ganska ofta fått bedömas av RFV. Ett av de vanligaste påståendena i de anmälningar som gjorts till RFV under de senaste åren har varit att kostnaderna för företagsindrivning är oskäliga. I de flesta beslut som gäller kostnader för företagsindrivning har RFV fäst indrivningsbyråns uppmärksamhet vid kravet på skäliga indrivningskostnader i indrivningslagen. I många fall har RFV gett en varning för oskäliga indrivningskostnader. RFV har i varje enskilt ärende varit tvunget att bedöma om man har avvikit från skälighetskravet och om de indrivningsåtgärder som vidtagits har varit behövliga. Vid bedömningen har man använt sig av en helhetsbedömning och beaktat de genomförda indrivningsåtgärderna och fordrans kapital. När det är fråga om öppen reglering och fallspecifik bedömning är tröskeln för att använda strängare administrativa påföljder relativt hög. RFV ska dessutom beakta proportionalitetskravet enligt förvaltningens rättsprinciper när RFV beslutar om tvångsmedel som ska riktas mot de övervakade.

En mer detaljerad reglering av indrivningskostnaderna skulle trygga gäldenärernas jämlika ställning: gäldenärsföretaget kan inte välja vilken indrivningsbyrå som får i uppdrag att driva in en obetald faktura. Gäldenären kan inte heller välja hur stora kostnader som krävs av gäldenären för indrivningen. Gäldenären har möjlighet att bestrida den del av indrivningskostnaderna som gäldenären anser vara oskälig. Då är gäldenären tvungen att bära risken för att en allmän domstol i sista hand bedömer vilken gäldenärens ersättningsskyldighet är för kostnaderna som orsakas av skötseln av indrivningsuppdraget. Domstolens avgörande kan dessutom avvika från den ståndpunkt som RFV har bildat vid tillsynspraxis gällande vilken kostnad som i allmänhet är skälig. Också den borgenär som är uppdragsgivare drar nytta av att man vid överföringen av fordran till indrivning kan lita på att en affärspartner eller ett kundföretag som råkat i betalningssvårigheter inte måste betala oskäliga kostnader för indrivningen. Borgenären kan i sista hand bli tvungen att betala kostnaderna för indrivningen, om de inte kan drivas in av gäldenären.

En mer detaljerad reglering skulle ge RFV möjlighet i sin tillsyn att effektivare ingripa i lagstridig verksamhet. Mer detaljerade bestämmelser om maximibelopp kan RFV i sin tillsyn dessutom tillämpa för andra fordringar än konsumentfordringar, eftersom det vid årsskiftet trädde i kraft en temporär ändring av indrivningslagen, där också ett tak för indrivningskostnaderna för företagsfordringar har fastställts. Syftet med den temporära regleringen är att underlätta situationen för företag som befinner sig i ekonomiska svårigheter på grund av coronavirusepidemin, vilket för sin del förvärras av indrivningskostnaderna i anslutning till försenade betalningar av fakturor och skulder. Enligt en inskrivning i Marins regeringsprogram ska det också fastställas övre gränser i euro för beloppet av indrivningskostnaderna för andra fordringar än konsumentfordringar. RFV anser i egenskap av övervakare att det är av största vikt att lagstiftningsåtgärder vidtas för att genomföra en permanent lagändring.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland övervakar att registrerade indrivningsbyråers verksamhet vid indrivning är förenlig med lag och god indrivningssed. Med indrivningsverksamhet avses indrivning av fordringar som förfallit till betalning. RFV övervakar inte den rättsliga indrivningen, dvs. indrivning som sker vid domstol och utsökning, och inte heller exempelvis indrivning inom samma koncern. Genom sina beslut styr RFV förfarandena inom indrivningssektorn och uttrycker sin åsikt om tillämpningen av lagen samt tolkningen av god indrivningssed och dess innehåll. Indrivningsbyråerna följer besluten som RFV har fattat och de har beaktats i indrivningsverksamheten. RFV kan dock inte ingripa i tvistemål mellan en gäldenär och en indrivningsbyrå. RFV kan t.ex. inte sänka indrivningskostnaderna eller bestämma om en gäldenär ska betala en skuld.

Mer information om RFV:s tillsyn och svar på vanliga frågor av gäldenärerna finns på RFV:s webbplats för både privatkunder och företag.

Temporär ändring av lagen om indrivning av fordringar (justitieministeriet)
https://oikeusministerio.fi/sv/projekt?tunnus=OM060:00/2020

Lag om indrivning av fordringar (Finlex)
https://finlex.fi/sv/laki/ajantasa/1999/19990513

Seela Saraniva

Koronan vauhdittamana lähes 60 % suomalaisista otti läppärinsä ja siirtyi etätöihin. Suomessa oli viime keväänä Euroopan innokkaimmat etätyöntekijät (yle.fi).

Maaseutubarometri 2020 kertoo, että 60 % suomalaisista pitää maaseutua hyvänä paikkana elää Suomen kaupungistumisaste on 72 prosenttia, mutta kaupunkilaiseksi itsensä tuntee vain 40 prosenttia suomalaisista. Yli kolmasosa meistä pitää itseään sekä kaupunkilaisena että maalaisena. Täysin maalaiseksi itsensä kokee joka viides.

Myönteiset asenteet etätyöhön ja maaseutuun yhdistettynä mökkikaupan kasvuun ovat hyviä uutisia kirkonkylien kirjastoille.

Monipaikkaisuus on päivän sana. Vakituinen koti on kaupungissa, mutta vapaa-ajan asunnossa ja paikkakunnalla vietetään yhä enemmän aikaa. Perheen vapaa-ajanvietto ja etätyöskentely samassa mökissä ei kuitenkaan aina onnistu. Ratkaisu ja vaihtoehto löytyy kirkonkylän kirjastosta, jonne etätyöntekijä voi vetäytyä.

Kirjastoa etätyöpaikkana tukee myös tieto siitä, että e-kirjastopalvelut ovat monessa kunnassa yleisimpiä digipalveluja (vm.fi). Kirjastoilla on siis hyvä digimaine ja kirjaston kynnys on ollut perinteisesti matala.

Useilla paikkakunnilla kirjastot ovatkin jo mukana, kun maaseudulla on ryhdytty aktiivisesti markkinoimaan etätyömahdollisuuksia (aisapari.net).

Etätyö on yksi kirjastotilan uusista käyttötavoista kuten aluehallintoviraston arviointiraportissakin kävi ilmi. Siksi kirjastojen pitää tiedottaa entistäkin enemmän niinkin itsestään selvästä palvelusta kuin tilasta.

Kirjaston kannattaa kertoa ainakin seuraavista asioista etätyöntekijöille:

• maksuttomasta, turvallisesta tilasta
• etenkin omatoimipalvelua tarjoavien kirjastojen erinomaisista aukioloajoista
• monipuolisista aineistoista
• laajoista e-lehtikokoelmista, joita ei yleensä ole muualla saatavissa
• kirjaston laitteista
• mahdollisuudesta ottaa lapsi mukaan, jos vaikka sattuisi satutunti tai muu lastentapahtuma samaan aikaan
• asiantuntevan henkilökunnan tietotaidosta

Kirjastoilla ei tarvitse olla henkilökohtaisia työpisteitä etätyöntekijöille. Moni etätyöntekijä on tottunut työskentelemään avokonttorissa tai monitilassa, joissa kuuluu taustaääniä. Toki eduksi tässäkin asiassa on, jos tilat ovat muunneltavissa tilanteen mukaan.

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

Vanhat lääninhallituksen virastotalot jäävät taakse, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto Hämeenlinnassa muutti uusiin toimitiloihin Keinusaaren Wähäjärvenkadulle lähemmäs rautatieasemaa. Vanhat rakennukset ovat tärkeä osa valtion aluehallinnon historiaa - ja uudet työtilat tarjoavat monikäyttöiset puitteet muuttuvaan tapaan tehdä työtä.

Hämeenlinnassa uusiin tiloihin muutti aluehallintoviraston henkilöstö, joka on noin kymmenen vuotta työskennellyt vuosina 1836 ja 1966 valmistuneissa lääninhallitukselle rakennetuissa rakennuksissa Hämeenlinnan torin laidalla. Ensimmäinen puinen maaherran virkatalo valmistui vuonna 1783. Talo tuhoutui Hämeenlinnan kaupungin tulipalossa 1831. Palaneen puisen talon tilalle valmistui vuonna 1836 arkkitehti C.L. Engelin suunnittelema empiretyylinen kivirakennus.

Vanha lääninhallituksen talo (Engel-rakennus) jouluvalaistuksessa.

Ns. Engel-rakennus on kulttuurihistoriallisesti yksi Hämeenlinnan arvokkaimmista taloista, ja se on siksi vastikään suojeltu erityislailla. Esimerkiksi vuonna 1863 keisari Aleksanteri II allekirjoitti maaherran virkahuoneessa J. V. Snellmanin esityksestä käskykirjeen suomen kielen saattamisesta yhdenvertaiseksi ruotsin kielen kanssa.

Rakennus jää aluehallintoviraston muuton jälkeen valtion toimitilakumppanin Senaatti-kiinteistöjen omistukseen.

Arkkitehti Carl Ludvig Engelin suunnittelema empiretyylinen lääninhallitusrakennus on Hämeenlinnassa edustanut valtionhallintoa jo vuodesta 1836. Kuva: Aalto-yliopiston arkisto, Finna (CC BY-NC 4.0)

Lääninhallituksen tiloja laajennettiin vuosien myötä. Viimeiseksi vuonna 1966 valmistui toinen virastorakennus, ns. 66-talo, Birger Jaarlin kadun puolelle. Sen suunnittelivat arkkitehdit Jonas Cedercreutz ja Helge Railo.

Vuonna 2010 läänit lakkautettiin, ja niin lääninhallitusten kuin useiden muidenkin virastojen tehtäviä siirrettiin aluehallintovirastoon. Lääninhallituksen vanhat rakennukset Hämeenlinnassa saivat entistä monialaisemman henkilöstön suojiinsa.

Myös Engel-talon sisätilat ovat suurelta osin säilyneet historiallisessa asussaan. Rakennusta on kunnostettu vuosikymmenten mittaan.

Uusista monitiloista joustavuutta työhön

Valtion toimitilastrategian mukaisesti Hämeenlinnassa työskentelevä aluehallintoviraston henkilöstö – noin 120 virkamiestä – siirtyi 18.1.2021 uuteen monitilatoimistoon. Muutto vanhoista historiallisista tiloista on monelle ymmärrettävästi haikeaa. Niitä korvaamaan kuitenkin saatiin nykyaikaisia työnteon tapoja paremmin tukevat upouudet tilat. Tilat ja niiden käytön pelisäännöt on suunniteltu yhdessä henkilöstön kanssa.

Monitiloissa työympäristön voi valita omien tarpeiden mukaan: esimerkiksi ryhmätyöskentelylle ja keskittymistä vaativalle työskentelylle on omat tilansa. Monitilassa työpisteitä ei ole nimetty (joitakin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta), vaan jokainen valitsee kulloiseenkin päivään tai hetkeen parhaiten itselleen sopivan paikan tehdä töitä. Tarkoitus on tarjota kuhunkin tilanteeseen sopivin tila ja kannustaa vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön – tarjoten kuitenkin mahdollisuus vaikkapa täysin hiljaiseen yksilötyöhön silloin kun sellainen on tarpeen.

Etelä-Suomen aluehallintoviraston Hämeenlinnan toimipisteen uusi osoite on Wähäjärvenkatu 6.

Tällä hetkellä suurin osa aluehallintoviraston henkilöstöstä on koronapandemian vuoksi etätöissä. Etätyön lisääntyminen ja uudet työnteon tavat vaikuttavat myös siihen, miten valtionhallinnon työympäristöjä kehitetään tulevaisuudessa. Koronan lisäksi digitalisaatio vähentää fyysisen työpisteen merkitystä. Tarve kohtaamisille ja vuorovaikutukselle yhteisissä tiloissa ei silti ole kadonnut: Hämeenlinnan henkilöstö odottaa uusien tilojen hyödyntämistä innolla.

Uudessa toimitalossa on myös eri virastojen yhteiskäyttöisiä tiloja, kuten henkilöstön taukotila.

Asiakkaiden kannalta on hienoa, että Hämeenlinnassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston löytää jatkossa samasta rakennuksesta muiden virastojen, mm. Verohallinnon ja Digi- ja väestötietoviraston kanssa.

Merja Ekqvist
ylijohtaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

• Lisää tietoa monitilaympäristöstä Senaatti-kiinteistöjen sivuilla

• Hämeen lääninhallituksen vanha päärakennus ja Hämeenlinnan raatihuone suojellaan erityislailla (yle.fi)

• Aluehallintovirastojen yhteystiedot

Arrangörer av kultur-och idrottsevenemang har i offentligheten undrat varför regionförvaltningsverket förbjuder offentliga tillställningar (såsom teaterföreställningar och idrottstävlingar), samtidigt som öset fortsätter på nattklubbar, och enorma rusningar kan ses till exempel på reaförsäljningen i butiker och shoppingcenter. I denna artikel redogör vi för myndighetens behörighet när det gäller att begränsa olika sammankomster.

Bekämpningen av smittsamma sjukdomar regleras av lagen om smittsamma sjukdomar. Enligt lagen om smittsamma sjukdomar är behörigheten indelad så att den riksomfattande planeringen, styrningen och tillsynen av smittsamma sjukdomar tillhör social- och hälsovårdsministeriet. Institutet för hälsa och välfärd (THL), som är det nationella expertorganet i bekämpningen av smittsamma sjukdomar, stöder ministerierna och regionförvaltningsverken med sin sakkunskap. Regionförvaltningsverken har till uppgift att samordna och övervaka bekämpningen av smittsamma sjukdomar inom sina respektive områden. Enligt lagen om smittsamma sjukdomar ska regionförvaltningsverken i sina regionala beslut beakta ministeriets och THL:s styrning, vilket de också har gjort.

Bestämmelser om begränsning av offentliga tillställningar finns i 58 § i lagen om smittsamma sjukdomar. Med stöd av paragrafen kan kommunen, när lagstadgade förutsättningar föreligger, förbjuda allmänna sammankomster eller offentliga tillställningar inom sitt område för högst en månad. Motsvarande förbud kan meddelas även av regionförvaltningsverket, om ifrågavarande begränsningar behövs inom flera kommuners område. En förutsättning för förbudet är att åtgärden är nödvändig för att förhindra spridningen av en allmänfarlig sjukdom eller en sjukdom som med fog misstänks vara en allmänfarlig sjukdom – såsom Covid-19 har klassificerats. Förbudet ska genast upphöra när det inte längre finns någon smittrisk. Denna behörighet har tillämpats av regionförvaltningsverken ett flertal gånger under coronavirusepidemin när de fattat beslut om begränsning av offentliga tillställningar. I sammanhanget vill vi framhålla att arrangörer av evenemang har agerat på ett ansvarsfullt sätt och under det lugnare skedet av epidemin möjliggjort ett tryggt deltagande i många kultur- och idrottsevenemang. I en upptrappningsfas av epidemin är läget annorlunda, varvid folksamlingar som uppstår före och efter evenemanget ska beaktas och de sociala kontakterna över huvud taget minskas. 

Antalet kundplatser i förplägnadsrörelser och deras öppettider begränsas av statsrådet. Begränsningarna har genomförts med temporära paragrafer (58a och b §) i lagen om smittsamma sjukdomar och med en specificerande förordning av statsrådet. Bestämmelserna innebär även en skyldighet för dem som utövar förplägnadsverksamhet att tillämpa viss hygienpraxis (anvisningar samt möjlighet för kunder att tvätta händerna, rengöring av ytor, osv.) Iakttagandet av lagen övervakas av regionförvaltningsverket. Om förplägnadsrörelsen inte iakttar de krav som ställs i lagen och förordningen om smittsamma sjukdomar kan regionförvaltningsverket förelägga förplägnadsrörelsen att avhjälpa bristerna, eller i extrema fall bestämma att rörelsen ska hållas stängd. Lagen ger alltså inte regionförvaltningsverken behörighet att till exempel stänga alla restauranger eller nattklubbar i syfte att förhindra spridningen av smittsamma sjukdomar. 

Regionförvaltningsverket har en mycket begränsad behörighet att ingripa i rusningar som förekommer i butiker och shoppingcenter. Besluten om begränsning av offentliga tillställningar gäller även tillställningar för allmänheten som ordnas på shoppingcenter, såsom auktioner, konserter och filmföreställningar. Regionförvaltningsverket saknar behörighet att stänga enskilda butiker eller shoppingcenter. Butiken kan i sina egna lokaler ordna reaförsäljningar där ett mycket stort antal människor som värst kan vara samlade – vilket skedde i samband med Black Friday i olika delar av landet.

I detta hänseende vädjar regionförvaltningsverket till företagens samhällsansvar till den del att de i det rådande epidemiläget inte skulle ordna försäljningsevenemang och reaförsäljningar som lokalt samlar stora mängder människor samtidigt på samma ställe. De flesta butiker har gjort ett bra arbete i att påminna människor om säkerhetsavstånd och andra beteendemönster som förebygger spridning av coronavirusepidemin. Butikerna har bl.a. även ordnat möjligheter att tvätta och desinfektera händerna. 

Varje medborgare, du och jag, har en nyckelroll i att genom sitt eget beteende begränsa coronavirusepidemin. Myndigheternas behörighet för bekämpning av smittsamma sjukdomar har avgränsats genom lagstiftning. Det är inte möjligt att genom myndighetsbestämmelser förbjuda eller begränsa all aktivitet mellan människor där corona kan smitta. Vi måste alltså alla göra vår andel – iaktta de bindande förbud och bestämmelser som myndigheten meddelar och följa THL:s och de lokala smittskyddsmyndigheternas rekommendationer och anvisningar. På det sättet kommer vi att klara coronavirusepidemin – genom att agera tillsammans och bära vårt ansvar. 

Regionförvaltningsöverläkare Sami Remes
Överdirektör Soile Lahti

Regionförvaltningsverket i Östra Finland

Sskrivning uppdaterad 21.1.2021.

Kun puhutaan politiikasta, on tärkeää ensin määritellä, mistä puhutaan. Tässä tekstissä politiikkakäsite johdetaan antiikin kreikan sanasta politikos, ”kansalaista koskeva”.

Politikos lienee ollut lainsäätäjän ajatuksissa, kun kirjastolain halutaan edistävän aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sanavapautta. Politikos kurkistaa kirjastoon myös silloin, kun kirjasto edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua ja tarjoaa tiloja kansalaistoimintaan.

Kirjaston tehtävänä on siis kasvattaa kansalaispääomaa*, jota kutsutaan myös sosiaaliseksi pääomaksi.

Kansalaispääomaa syntyy vain, kun ihmiset ovat tekemisissä toistensa kanssa. Sen vahvistaminen johtaa kansalaisten ja järjestöjen vapaaehtois- ja kehittämistyöhön, jota voidaan kutsua kansalaiskekseliäisyydeksi*. Kansalaiskekseliäisyydellä voidaan ratkaista yhteisiä ongelmia, mutta se edellyttää, että ihmiset luottavat toisiinsa, arvostavat ja kunnioittavat toistensa näkemyksiä ja mielipiteitä. Ihmisillä on oltava tahto ja kyky toimia muiden ihmisten kanssa. Demokratian toimivuus on sidoksissa kansalaiskekseliäisyyteen.

Tästä kaikesta on perimmiltään myös kysymys Sitran hankkeessa Kirjastoista kansanvallan foorumeita.

Kirjastossa ihmiset ovat positiivisella ja mielekkäällä tavalla yhteydessä toisiinsa ja yhteisöönsä. Kirjasto voi saattaa ihmisiä yhteen, ”törmäyttää” asioita ja ideoita. Tähän kirjastolla on kaksi konkreettista työkalua: aineistot ja tilat. Aineisto avartaa ahdasta mieltä, tila antaa mahdollisuuden turvalliselle kasvokkaiselle keskustelulle.

Kuntavaalit pidetään huhtikuussa 2021. Kirjastoilla on ensiluokkainen tilaisuus edistää yhteiskunnallista vuoropuhelua. Kutsukaa kansalaiset ja päättäjät keskustelemaan yhteisistä asioista kirjaston tiloihin!

Siinä samalla kirjastonjohtaja voi kertoa tuleville kuntapäättäjille kirjaston palveluista, kirjaston kehityshankkeista ja siitä, miten kirjasto parantaa kuntalaisten hyvinvointia ja veronmaksukykyä muutenkin. Jos myöhemmin joudutaan keskustelemaan ikävistä asioista, niin positiivinen keskusteluyhteys on luotu ja luottamus yhdessä tekemiseen syntynyt. Kirjastolle ja kuntapäättäjille on kertynyt yhteistä sosiaalista pääomaa, jota voidaan hyödyntää myös kriisitilanteessa.

*Kansalaispääomasta ja kansalaiskekseliäisyydestä voi lukea lisää mm. Laura Ahvan pro gradusta Kohti keskustelevaa journalismia: kansalaisjournalismin kokeilua, kritiikkiä ja arviointia (2003). Termejä on alun perin esitelty mm. yhdysvaltalaisten sosiologien Carmen Siriannin ja Lewis Friedlandin teoksessa Civic Innovation in America: Community Empowerment, Public Policy and the Movement for Civic Renewal (2001).

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

https://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilat

Kristiina Kontiainen, kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Kulttuuri- ja urheilutapahtumien järjestäjät ovat julkisuudessa ihmetelleet, miksi aluehallintovirasto kieltää yleisötapahtumat (kuten teatteriesitykset ja urheilukilpailut), mutta samaan aikaan yökerhoissa meno jatkuu ja esimerkiksi kauppojen ja markettien alennusmyynneissä on nähty valtavia ruuhkia. Selvitämme tässä kirjoituksessa viranomaisen toimivaltaa erilaisten kokoontumisten rajoittamisessa.

Tartuntatautien torjuntatyötä sääntelee tartuntatautilaki. Tartuntatautilaissa viranomaisten toimivalta on jaettu siten, että tartuntatautien torjunnan valtakunnallinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle. Tartuntatautien torjunnan kansallinen asiantuntijalaitos Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) tukee asiantuntemuksellaan ministeriötä ja aluehallintovirastoja. Aluehallintovirastot puolestaan sovittavat yhteen ja valvovat tartuntatautien torjuntaa alueellaan. Tartuntatautilain mukaisesti aluehallintovirastojen on huomioitava ministeriön ja THL:n ohjaus omia alueellisia päätöksiä tehdessään, kuten ne ovat tehneetkin.

Yleisötilaisuuksien rajoittamisesta säädetään tartuntatautilain pykälässä 58. Pykälän perusteella kunta voi laissa esitettyjen edellytysten täyttyessä kieltää yleisten kokousten tai yleisötilaisuuksien järjestämisen korkeintaan kuukauden ajaksi omalla alueellaan. Vastaavan kiellon voi antaa myös aluehallintovirasto silloin, kun kyseisten rajoitusten tekeminen on tarpeen usean kunnan alueella. Kiellon edellytyksenä on, että toimenpide on välttämätön yleisvaarallisen tai yleisvaaralliseksi perustellusti epäillyn tartuntataudin – kuten Covid-19 on luokiteltu - leviämisen estämiseksi. Kielto on myös heti purettava, kun tartunnan vaaraa ei enää ole. Tätä toimivaltaa aluehallintovirastot ovat käyttäneet useita kertoja koronaepidemian aikana yleisötilaisuuksien rajoituspäätöksiä tehdessään. Tässä yhteydessä haluamme todeta, että tapahtumajärjestäjät ovat toimineet vastuullisesti ja mahdollistaneet epidemian rauhallisemman vaiheen aikana turvallisen osallistumisen moniin kulttuuri- ja urheilutapahtumiin. Kiihtyvässä epidemiassa tilanne on toisenlainen, ja siinä on huomioitava tapahtumia ennen ja jälkeen seuraavat kokoontumiset ja ylipäätään vähennettävä sosiaalisia kontakteja.

Ravintoloiden asiakaspaikkamäärää ja aukioloaikoja rajoittaa valtioneuvosto. Rajoitukset on toteutettu tartuntatautilakiin tehdyillä väliaikaisilla pykälillä (58a ja b §) ja sitä tarkentavalla valtioneuvoston asetuksella. Säännökset myös velvoittavat ravintoloita tiettyihin hygieniakäytäntöihin (toimintaohjeet ja käsien pesumahdollisuus asiakkaille, pintojen puhdistus, jne). Lain noudattamista valvoo aluehallintovirasto. Jos ravintola ei noudata tartuntatautilain ja asetuksen vaatimuksia, aluehallintovirasto voi antaa ravintolalle määräyksen puutteiden korjaamiseksi, tai ääritapauksessa määrätä kyseisen ravintolan suljettavaksi. Toisin sanoen laki ei anna aluehallintovirastoille toimivaltaa esimerkiksi sulkea kaikkia ravintoloita tai yökerhoja tartuntatautien ennaltaehkäisemiseksi.

Kauppojen ja ostoskeskusten ruuhkiin aluehallintovirastolla on hyvin vähän lain suomaa toimivaltaa puuttua. Yleisötilaisuuksien rajoituspäätökset koskevat myös ostoskeskuksissa järjestettäviä yleisötapahtumia, kuten huutokauppoja, konsertteja ja elokuvaesityksiä. Yksittäisen kaupan tai kauppakeskuksen sulkemiseen aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa. Kauppa voi omissa tiloissaan järjestää alennusmyyntejä, joissa pahimmillaan voi olla erittäin paljon ihmisiä tiiviisti kokoontuneina – kuten esim. Black Fridayn -yhteydessä eri puolilla maata tapahtui. Tässä suhteessa aluehallintovirasto vetoaa yritysten yhteiskuntavastuuseen sen osalta, että nykyisessä epidemiatilanteessa ei järjestettäisi myyntitapahtumia ja alennusmyyntejä, jotka keräävät paikallisesti samaan aikaan ja paikkaan runsaasti ihmisiä. Useimmissa kaupoissa on tehty hyvää työtä siinä, että niissä muistutetaan ihmisiä julisteiden avulla turvaväleistä ja muista koronaepidemian leviämistä hillitsevistä käyttäytymismalleista. Kaupat ovat järjestäneet myös mm. käsien pesu- ja desinfiointimahdollisuuksia.

Kukin kansalainen, sinä ja minä, on avainasemassa koronavirusepidemian hillitsemisessä omalla käyttäytymisellään. Viranomaisten toimivaltuudet tartuntatautien torjunnassa on rajattu laissa. Kaikkea sellaista ihmisten välistä toimintaa, jossa korona voi tarttua, ei voida viranomaismääräyksillä kieltää tai rajoittaa. Meidän kaikkien on siis tehtävä oma osamme – noudattaa paitsi viranomaisen asettamia velvoittavia kieltoja ja määräyksiä, myös THL:n ja paikallisten tartuntatautiviranomaisten antamia suosituksia ja ohjeita. Tällä tavoin me selviämme koronaepidemiasta – yhdessä tekemällä ja vastuuta ottamalla.

Sami Remes, aluehallintoylilääkäri
Soile Lahti, ylijohtaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoitusta päivitetty 21.1.2021.

Avin kirjastotoimi järjesti ensimmäisen Nordic Libraries Annual -konferenssin 5.-6.11.2020. Teemana oli kestävä kehitys ja sen erilaiset näkökulmat. Yhteiskunnallista ja yksilöllistä muutosta kuvaavien keynote-puheenvuorojen lisäksi konferenssissa kerrottiin tapausesimerkkejä suomalaisten kirjastojen hankkeista ja kestävän kehityksen toiminnasta yleisesti. Lisäksi esillä oli kaupunkien kehitystavoitteita ja -toimenpiteitä erityisesti energiatehokkuuden lisäämiseksi. Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta kuultiin myös puheenvuorot, ja näissäkin kestävän kehityksen toimenpiteitä esiteltiin hyvin käytännöllisten esimerkkien kautta.

Konferenssi jouduttiin järjestämään pandemian takia kokonaan verkkovälitteisenä. Kirjastokaista oli avin kumppanina ja mahdollisti tilaisuuden onnistuneen toteutuksen. Verkon suoralähetyksestä oli hyötyä konferenssin tavoittavuudessa, sillä pyydystimme huomattavasti lähikokoontumista laajemman yleisön. Saamiemme tilastojen perusteella Nordic Libraries Annualin verkkolähetystä seurasi parhaimmillaan useita satoja yhtäaikaisia katselijoita. Lähetysvirran käynnistyskertoja oli yli 700 molempina päivinä. Vuorovaikutteisella viestiseinällämme kommentteja tuli pohjoismaiden lisäksi Baltian maista, Keski-Euroopasta ja jopa Australiasta saakka. Pohjoismaiselle kestävän kehityksen kirjastokeskustelulle saatiin siis kerralla paljon näkyvyyttä ja huomiota.

Sekä alustusten että viestiseinällä käydyn keskustelun perusteella kestävän kehityksen toimenpiteisiin on hyvä lähteä pienilläkin teoilla. Kirjastoilla on jo valmiiksi kiertotaloutta hyödyntävinä toimijoina mahdollisuus vaikuttaa kuntien toimintaan laajemminkin. Rohkaisevat esimerkit ovat tarpeen. Kirjastot ovat myös luontevia paikkoja kestävän kehityksen käsittelylle tapahtumien, näyttelyjen tai keskustelujen järjestäjinä. Ville Lähde totesi esityksessään, että kestävän tulevaisuuden rakentamiseen tarvitaan valtavasti inhimillistä luovuutta. Tämän luovuuden avaamiseksi tarvitaan sekä teknologista, taloudellista että kulttuurista muutosta. Kirjastoilla on valtava potentiaali kestävyyden edistämisessä kaikista näistä näkökulmista. Kuten eräs kommentoija totesi, kirjastot ovat yhteiskuntia pienoiskoossa.

Myös Maria Joutsenvirta puhui kestävyydestä inhimillisenä haasteena. Hänen mukaansa ratkaistavat haasteet ovat systeemisiä ja keskinäisriippuvaisia, ja niiden ratkaisu vaatii uudistavaa oppimista (transformative learning). Uudistavan oppimisen kautta on mahdollista tavoitella sekä muuntautumiskykyä että resilienssiä. Kirjastot tarjoavat sekä fyysisiä tiloja että sosiaalista kanssakäymistä, ja niissä syntyvän vuorovaikutuksen ja dialogin kautta arkiseen elämänrytmiin on mahdollista luoda kriittinen katse. Vuorovaikutuksessa muiden kanssa kompleksiset ideat tulevat helpommin hahmotettavaksi ja pinttyneistä tavoista voi olla helpompi pyrkiä eroon. Tällä tavalla ajateltuna kestävän kehityksen haasteissa voi olla kirjastoille todella merkittävä yhteiskunnallisen vaikuttamisen paikka. Voisivatko kirjastot jopa konseptoida kestävästä kehityksestä uuden lähestymistavan lukutaitoon? Ympäristölukutaitoa on ehdotettu kirjastojen agendalle hieman suppeammassa määritelmässä jo vuosia sitten.

Osallistujien välisessä keskustelussa viitattiin norjalaisen psykologin Per Espen Stoknesin ajatukseen siitä, että käyttäytymistään muuttamalla pystyy muuttamaan asenteitaan. Tällaista toimintatapaa hyödyntämällä kestävään kehitykseen voisi tuoda laajenevaa vaikutusten kehää yksilötasolta aina poliittiseen päätöksentekoon saakka. Eräs alustuksista syntynyt keskustelun teema olikin kirjastojen poliittinen asemoituminen kestävän kehityksen reuna-alueille, esimerkiksi kansalaistottelemattomuuden hyväksymiseen tai jopa tukemiseen. Konferenssin järjestäjinä koemme, että tällaiselle ajatusten vaihtamiselle tarvitaan tilaa ja mahdollisuuksia. Dialogi esimerkiksi poliittisen aktivismin muotojen tukemisesta kirjastoissa on tärkeää. Yksi askel kestävän kehityksen toimenpiteiden rakentamisessa liittyy mielipiteen ilmaisun mahdollistamiin turvallisiin tiloihin.

Vaikka pienet teot eivät ole merkityksettömiä, kestävään kehitykseen liittyvän toiminnan pitäisi olla suunnitelmallista ja rakentaa aikaisempien onnistumisten päälle. Konferenssin loppupuolella keskusteluun heitetty ajatus Pohjoismaiden kattavammasta yhteistyöstä kestävän kehityksen tavoitteisiin pyrkimisessä jäi varmasti monen osallistujan ajatuksiin. Kuka tai ketkä ottaisivat suomalaisella kirjastokentällä koppia tällaisen yhteistyön käynnistämisestä? Pohjoismailla on monia toimintaympäristöön ja infrastruktuuriin liittyviä yhtäläisyyksiä. Erilaiset ratkaisumallit kestävään kehitykseen olisivat todennäköisesti skaalattavissa valtiorajojen yli. Ensimmäinen Nordic Libraries Annual -konferenssi antoi mielenkiintoisia ideoita ja aktivoitumisen mahdollisuuksia hyvien tulevaisuuksien rakentamiseen.

Kaikki Nordic Libraries Annual: Towards Sustainable Futures -konferenssin esitykset ovat katsottavissa Kirjastokaistalta.

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI

Kun viisi vuotta sitten päädyin varhaiskasvatuksen pariin, alkoi samalla pitkä oppimisprosessi. Näiden vuosien aikana lainsäädäntöä on muutettu, ryhmäkokoja ja henkilöstömitoitusta koskevia päätöksiä tehty ja subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta sekä rajoitettu että laajennettu. Varhaiskasvatussuunnitelmasta on tullut normi ja henkilökunnan pätevyysvaatimuksia on muokattu.

Silti vaadittiin pandemia, jotta todella pystyin hahmottamaan eron varhaiskasvatuksen ja koulun välillä. Kyse on nimittäin paljosta muustakin kuin vain lasten iästä. Pedagogisesti ajatellen eroja voi pitää pieninä. Oppimistavoitteet, monipuolinen osaaminen ja oppimisen ilo ovat periaatteessa samat, mutta itse toiminnan järjestämisessä erot ovat huomattavia.

Lapsilla on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen, mutta osallistuminen on vapaaehtoista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ikäryhmässä voi olla lapsia, jotka eivät osallistu lainkaan, lapsia, jotka osallistuvat vain muutamana päivänä viikossa tai muutamia tunteja päivässä, ja lapsia, jotka osallistuvat 8–10 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Lisäksi on lapsia, jotka tarvitsevat iltahoitoa, vuorohoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa. Niinpä päiväkodeissa olevien lasten määrä vaihtelee pitkin päivää, päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Kaikki lapset eivät myöskään ole vapaalla samanaikaisesti eikä kaikilla ole yhtä pitkää kesälomaa.

Päiväkodeissa työskentelee moniammatillinen henkilökunta, joka koostuu lastenhoitajista, sosionomeista ja opettajista. Heidän työnkuvansa ovat erilaiset, kuten ovat heidän sopimuksensa ja koulutuksensakin.

Henkilökunnan työvuorot on sovitettava siten, ettei henkilöstömitoituksen rajoja ylitetä. Tämä tarkoittaa, että kutakin aikuista kohden saa ryhmässä olla enintään seitsemän lasta, ja alle kolmevuotiaita saa olla enintään neljä yhtä aikuista kohti. Yhteen ryhmään kuuluu kolme työntekijää. Perheiden on ilmoitettava lasten hoitotarpeesta muutamia viikkoja etukäteen, mutta kunnan on pystyttävä vastaamaan hoidon tarpeeseen myös äkillisten muutosten sattuessa.

Kunnat eivät ole ainoita varhaiskasvatusta tarjoavia tahoja. Varhaiskasvatusta järjestävät myös yksityiset toimijat, joiden joukossa on niin suuria konserneja, voittoa tavoittelemattomia järjestöjä kuin pieniä vanhempainyhdistyksiäkin. Toiminta voi perustua sopimukseen joko kunnan tai suoraan huoltajien kanssa. Kunta voi vastata lapsen hoitopaikan kustannuksista joko kokonaan tai osittain. Tarjolla on palveluseteleitä, kuntalisiä, kotihoidon tukea ja niin edelleen.

Rahasta kun puhutaan, on todettava, että varhaiskasvatus on maksullista. Maksu ei ole sama kaikille lapsille, vaan summa on sidottu vanhempien tuloihin. Maksut ovat indeksisidonnaisia, ja eri poliittiset tahot pyrkivät myös vaikuttamaan niihin. Indeksitarkistus on tehty kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Voikin pohtia, mitä säästöjä tarkistuksista tosiasiassa syntyy, kun lasketaan mukaan kulut, jotka koituvat kunnille maksujen laskemiseen ja uusien päätösten tekemiseen vaaditusta ylimääräisestä työstä – jopa kahdesti vuodessa.

Varhaiskasvatuksessa ei ole käytössä lähikouluperiaatetta. Näin ollen toimintaa ei voi suunnitella oppilaaksiottoalueittain, vaan huoltajat voivat hakea varhaiskasvatuspaikkaa haluamastaan yksiköstä. Voi myös käydä niin, että erotilanteessa toinen huoltaja muuttaa muualle ja lapsi tarvitseekin varhaiskasvatusta kahdella eri paikkakunnalla. Tarvetta voi olla viikoittain tai viikonloppuisin, ja hoitosuhde voi myös muuttua jonkin ajan kuluttua. Ei ole myöskään etukäteen selvillä, miten palvelujen käyttö jakautuu päiväkotien, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatuksen välillä.

Poikkeusolojen vallitessa varhaiskasvatuksen ja koulutoiminnan välinen ero näyttäytyi yhtäkkiä kristallinkirkkaana. Kun perusopetuksen toteuttamisesta etänä päätettiin, voitiin päätökset ulottaa koskemaan enemmän tai vähemmän koko ikäryhmää ja koko henkilökuntaa. Mutta varhaiskasvatus ei toimi laisinkaan samalla tavalla. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden lisäksi varhaiskasvatukseen vaikuttavat myös hoitotarve, vanhempien työtilanne, mahdolliset lomautukset, etätyöt ja pitkät työvuorot. Jotkin lomat pidettiin, kun taas toisia ei voitu pitää lainkaan. Vanhempi sukupolvi ei voinutkaan tuoda ja hakea lapsenlapsiaan tai lomailla näiden kanssa suunnitelmien mukaan. Henkilökuntaa oli liian paljon tai liian vähän, säästöjä oli saatava aikaan ja toimintaa muutettava.

Seuraan vierestä täynnä ihmetystä ja ihailua, kun nämä ammattilaiset vastaavat toisinaan kohtuuttomiinkin vaatimuksiin ja saavat silti palaset koottua yhteen. Ilman äänekästä protestointia he täyttävät kaikki päättäjien, huoltajien ja tarkastajien vaatimukset ja määrätietoisesti suunnittelevat toimintansa lasten parasta silmällä pitäen. Voin vakuuttaa, että jokainen varhaiskasvatuksen esimies on aina pyrkinyt edistämään lasten etua toiminnassaan. Jokaista varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa muutosta kohden tehdään automaattisesti myös lapsivaikutusten arviointi – ainakin alitajuisesti. Haluan kiittää teitä, jotka otatte vastaan päätökset, toiveet ja muutokset ja muunnatte ne lapsille turvalliseksi toiminnaksi. Toivon, että myös tälle ryhmälle annetaan työrauha ja että heitä kuunnellaan, kun he arvioivat seuraavia muutosehdotuksia. He nimittäin tuntevat koko paketin paremmin kuin kukaan muu.

Teksti on käännös tästä postauksesta: Så lika, så olika. Småbarnspedagogiken är inte en miniversion av skolan.

Joskus pitää mennä naapurin tontille, jotta näkisi oman tonttinsa paremmin. Naapurisiilossa nuorisotoimi arvioi, miten nuorten palvelut riittävät kunnissa. Kurkistan sinne. 

Nuorisotoimi arvioi monia kunnallisia palveluja, mutta tässä nostan sattuneesta syystä esiin vain kirjastopalvelut. Arvioinnissa kunnat arvioivat itse palvelujen riittävyyttä. 

Kirjastopalvelut näyttäytyvät mairittelevassa valossa. Arviointiraportti kertoo: ”Kaikki vastanneet kunnat ilmoittivat, että heillä on kirjastopalvelut saatavilla. Valtakunnallisesti kirjastopalvelujen riittävyystaso arvioitiin kaikista kyselyssä mukana olleista nuorten vapaa-ajan palveluista korkeimmaksi (ka. 3,7) eli riittäväksi. 70 prosenttia vastaajista arvioi kirjastopalvelut riittäviksi, 25 prosenttia melko riittäväksi eikä yksikään kunta vastannut, että kirjastopalvelut olisivat täysin riittämättömiä.” Arviointiskaala oli 1-5. 

Onko tämä hyvä vai huono tulos? 

Otetaan ensin inhorealistinen, yksioikoinen näkökulma.   

Kirjastolain mukaan kunnan on järjestettävä kirjastopalvelut. Nyt jokaisessa kunnassa on vähintään yksi kirjasto.  Riittävyyttä ei ole määritelty sen enempää kirjastolaissa kuin  nuorten palvelujen arvioinnissakaan.  Onko yksi toimipaikka riittävä, jos emme puhu laadusta mitään? 

Kun tarkastellaan tulosta positiivisesti, niin näkymä monipuolistuu.  

Ensinnäkin kirjastotoiminnan kehittämisen kannalta nuorisopalvelujen arvioinnissa on kiinnostavaa, että omatoimisen kirjastopalvelun oletetaan lisäävän kirjaston suosiota. Tämä kannattaa panna merkille kirjastoissa. Kun kirjastot kehittävät omatoimisuutta, niin nuoret ovat ohittamattomia yhteistyökumppaneita ideoinnissa ja suunnittelussa.  

Kirjastotoimen arviointiraportissa tarkastelimme kirjastoa kolmantena tilana. Parhaimmillaan kirjasto on kolmas tila koulun ja kodin välissä, jossa nuoret sosiaalistuvat aikuisten maailmaan. Kirjaston ei tarvitse olla nuorisotila, vaan paikka, jossa nuoria kohdellaan vastuullisina asiakkaina. 

Kirjasto voi olla aidosti kohtauspaikka, jossa eri-ikäiset tapaavat ja suvaitsevat toisiaan tasavertaisina yhteisön jäseninä. Tämä on myös kulttuurista vuoropuhelua, jota kirjastojen toivotaan edistävän. 

Nuorisotoimen toinen arvokas havainto oli kirjastoautopalvelujen merkitys nuorille. Etenkin maaseudulla, jossa etäisyydet ovat pitkät ja julkinen liikenne on harventunut, kirjastoauto vähentää alueellista epätasa-arvoa. 

Kolmanneksi moukaroidaan hallintosiiloja. ”Nuorille kirjastot ovat tärkeitä ajanviettopaikkoja ja osassa kunnista nuorisotyö on mukana kirjastopalveluissa. Kirjastoissa onkin tunnistettu tarve myös nuorisotyön näkemyksille ja tuelle, ja kirjastojen henkilökunnan arvioidaan tarvitsevan lisää osaamista nuorten kohtaamiseen.”  

Monialainen yhteistyö esimerkiksi kirjastotiloissa onkin mielenkiintoinen testi hallinnonrajat ylittävässä yhteistyössä. Kuka ottaa vastuun koordinoinnissa? Ovatko työntekijät yhteisiä? Jaetaanko palkka- ja muut kulut? Voiko kirjasto tarjota nuorille jotain sellaista, mitä nuorisotoimella ei ole?  

Onko kirjastotila osa laajennettua oppimisympäristöä vai laajennettua nuorisotilaa? Kirjastotilassa nuoren edellytetään käyttäytyvän julkisen tilan normien mukaan ja huomioivan muut asiakkaat, kun taas nuorisotilassa nuoret viettävät aikaa omilla ehdoillaan. 

Patenttiratkaisuja ei ole, mutta kunnat joutuvat tekemään rakenteellisia muutoksia. Siksi nuoriso- ja kirjastotyöntekijöillä kannattaisi olla jo nyt suunnitelman tynkää siitä, miten synergiaa lisätään yhteisten asiakkaiden hyväksi ja palvelun säilyttämiseksi. 

Kurkistus naapurisiiloon kannattaa ainakin silloin, kun tarkastelevana on molemmille yhteinen asia tai ilmiö. Kun tontit ovat pienet, rajojen rikkominen ja siilojen purkaminen avartaa näkymiä, jos haluamme edetä ilmiömäisessä julkisessa hallinnossa. 

Kristiina Kontiainen, kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen AVI

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat  

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: nuorisotoimi

Kirjastotilat ovat kansalaisille arjen luksusta. Näin arvioivat Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan kirjastonkäyttäjät, kun kirjastot kysyivät keväällä koronasulun vaikutuksia käyttäjien elämään. Kyselyyn vastanneita oli 900 ja vastaajia oli jokaisesta alueen kunnasta.

Koronan aiheuttama kirjastojen sulkeminen korosti paitsi lainattavien teosten kaipuuta myös itse kirjastotilan merkitystä asiakkaiden arjessa. Kirjastotila liittyy asiakkaan arjessa erilaisiin tilanteisiin. Kirjasto on tärkeä paikka lapsiperheiden yhteiselle ajanvietolle tai perheen äidille ottaa omaa aikaa. Kirjastossa kävijä kokee olevansa mukana yhteisön toiminnassa, vaikka lukee lehteä itsekseen. Kirjastossa kohtaavat nuoret ja vanhat, aktiiviset ja hiljaiset. Kirjastotila on maksuton ja kaikille avoin, samoin kirjaston tapahtumat. Monessa kunnassa kirjasto on ainoa kulttuuritila ja ainoa maksutonta toimintaa tarjoava taho. Monet vastaajat totesivat huomanneensa kirjaston merkityksen omassa elämässään vasta kun se puuttui, kun kirjastot koronaepidemian takia suljettiin koko maassa.

Myös kirjastolaissa korostetaan kirjastotilan merkitystä palvelun ja sisällön tarjonnan lisäksi. Kirjastossa tarvitaan riittävät tilat. Mikä on sitten riittävä tila, kun laissa määritellyt kirjaston tehtävät ja kansalaisten tarpeet ovat moninaisia. Yksi haluaa viettää aikaa lasten kanssa, toinen rauhoittua, kolmas tavata ystäviä, neljäs puuhata ja harrastaa, viides tehdä töitä tai opiskella ja kuudes ihan vain olla. Kirjaston tilalta edellytetään melkoista muunneltavuutta, jotta voidaan tarjota jokaiselle jotakin.

Peruspalvelujen arvioinnissa 2019 arvioitiin kirjastotiloja. Pääosin kirjastotilat onnistuivat täyttämään perustehtävän, mutta kirjastolain kaikkien tehtävien toteuttaminen oli osassa kirjastotiloja haasteellista. Isoon pääkirjastoon mahtuu yhtaikaa sekä hiljaista tilaa että äänekkäämpiä kohtaamisia, mutta pienessä lähikirjastossa tai pienemmän kunnan ainoassa kirjastossa tämä ei onnistu. Tai ehkä onnistuukin, mutta pienemmässä mittakaavassa, kuten eräs peruspalvelujen arvioinnin kyselyyn vastannut kirjastonjohtaja totesi.

Pelkkä tila ei siis riitä, vaan sen tulee olla käytettävissä eli avoinna asiakkaille. Tämä korostui, kun korona sulki kirjastot, mutta normaaliaikoinakin aukiolo vaikuttaa kirjastotilan käytettävyyteen. Onko kirjasto avoinna silloin kun potentiaaliset asiakkaat haluaisivat tulla sinne. Tähän haasteeseen kirjastot ovat vastanneet omatoimiaukiololla. Asiakkaat ovat vastanneet tarjoukseen käyttämällä kirjastoja omatoimisesti fiksusti ja vähän häiriöitä aiheuttaen, vaikka häiriöiden pelkoa oli aluksi ilmassa.

Mutta kirjastoksi ei riitä myöskään pelkkä ”kylmäasema”, kuten ei pelkkä virtuaalikirjastokaan. Asiakkaat kaipasivat fyysistä aineistoa, kirjastokäyntiä ja tapahtumia, mutta myös kirjaston henkilökuntaa. Keskustelu kirjastohenkilökunnan kanssa luetusta kirjasta tai kirjastoautovirkailijan ystävällinen tervehdys voi olla asiakkaan päivän tai viikon kohokohta.

Kirjastotila on arjen luksusta, kun se on monipuolinen tila, laajasti asiakkaiden käytettävissä sekä tarjoaa sisältöä ja palvelua käyttäjiensä arkeen.

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pentutehtailu ja lemmikkien salakuljetus rajojen yli Suomeen on ongelma, joka ei ole laantunut edes korona-aikana – päinvastoin. Häikäilemättömät sarjasalakuljettajat myyvät pentuja ostajille, joilla ei ole taloudellisia eikä henkisiä resursseja huolehtia lemmikistä. Harmaa lemmikkikauppa näkyy eläinsuojelullisina ongelmina ja kasvaneena tautiriskinä, aiheuttaa eläimille kärsimystä ja lisää yhteiskunnan kuluja.

Valvontamäärät eivät ole kasvaneet, mutta lemmikkien laiton tuonti on lisääntynyt vuosi vuodelta. Realistinen asiantuntija-arvioni on, että kuluva vuosi on ennätyksellinen: koskaan aiemmin ei ole Suomeen tuotu laittomasti näin paljon koiria kuin nyt. Kuitenkin esimerkiksi EU-maista tulevien, valvonnassa kiinnijääneiden laittomasti tuotujen eläinten luku on vuodesta toiseen samalla tasolla.

Laittoman eläinkaupan vilkastuminen näkyy lisääntyneinä ongelmina sen jälkeen, kun pentu on saatu uudelle omistajalle. Erityisesti eläinsuojeluongelmat lisääntyvät. Koiria hankkivat ihmiset, joilla ei ole kykyä huolehtia eläimistä – heillä ei ole varaa käyttää pentua eläinlääkärissä eikä kiinnostusta kouluttaa koiraa tai tarjota riittävästi virikkeitä. Pentutehtaista tulevien koiranpentujen taustat ovat epämääräiset ja kasvatusolot pahimmillaan kammottavat.

Myös eläintautien ja ihmiseen mahdollisesti tarttuvien tautien riski kasvaa, kun Suomeen tuodaan koiria maista, joissa esiintyy mm. rabiesta. Kallista, yhteiskunnan kustantamaa rabieksen estohoitoa joudutaan antamaan, jos on epäily taudista.

Ongelmat eivät ratkea pelkästään viranomaisten valvonnalla vaan ihmisten täytyy ymmärtää, että laiton eläinkauppa ei kannata.

Tuontikoiran passi ei takaa laillista kauppaa – eläimestä pitää olla myös TRACES-todistus

Lemmikkieläinten tuonnille on säädetty monia vaatimuksia, joiden täyttymisestä vastaa lemmikin tuoja. Jokaisen, joka harkitsee lemmikin ostamista ulkomailta, on helppo tarkistaa Ruokaviraston verkkosivujen työkalulla voimassa olevat vaatimukset. Vaatimusten keskeisenä tarkoituksena on estää ihmiselle vaarallisten eläintautien – rabieksen ja ekinokokkoosin – leviäminen Suomeen, varmistaa eläinten hyvinvointi ja taata asianmukaisten verojen maksu.

EU:n alueelta tuotavan koiran ostajan pitäisi aina pyytää ennen koiran hankintaa myyjältä tieto ns. TRACES-todistuksesta (EU:n ylläpitämässä Trade Control and Expert System -järjestelmässä luotu todistus). Ostaja voi pyytää todistuksesta kuvan tai todistuksen numeron. Myyjän pitäisi aina voida esittää lähtömaan virkaeläinlääkärin laatima TRACES-todistus EU:n alueelta tuotavista koirista. Toimivaltaiset viranomaiset näkevät samaisen todistuksen sähköisestä TRACES-järjestelmästä.

Jos TRACES-todistus puuttuu, tuonti on suurella todennäköisyydellä laitonta. Näin todennäköisesti on, vaikka lemmikkipassin mukaan tuontiasiakirjat näyttäisivät olevan kunnossa. Tällä hetkellä TRACES-todistukset puuttuvat suurimmasta osasta Virosta tuoduilta koirilta – käytännössä valtaosa virolaisista koiranpennuista tuleekin laittoman kaupan kautta, ilman takeita kasvatusoloista, ilman että koirista maksetaan asianmukaiset verot. Sama pätee pentuihin, jotka tulevat esimerkiksi Venäjältä Viron kautta. Yhä tavallisempaa on, että EU:n ulkopuolelta (kuten Venäjältä) tuodaan pentuja esimerkiksi Viroon tai Unkariin, missä ne ”pestään” väärennetyillä passeilla ja dokumenteilla vaikuttamaan EU:ssa syntyneiltä koirilta.

Laiton lemmikkikauppa on moniulotteinen ongelmavyyhti

EU:n sisältä koiria kaupallisesti tuovien täytyy TRACES-todistuksen lisäksi rekisteröityä Ruokavirastoon eläinten tuojaksi ja tehdä aluehallintovirastoon ilmoitus ammattimaisesta eläintenvälitystoiminnasta. Käytännössä vain harva tuoja on tehnyt meille ko. ilmoituksen – ja vaikka olisi, usealta myyjältä puuttuvat silti jokaisesta tuonnista vaaditut TRACES-todistukset. Myyjän ilmoittautuminen Ruokavirastoon ja aluehallintovirastoon ei vielä takaa sitä, että toiminta olisi lainmukaista. Osa toimijoista käyttää tätä härskisti hyväkseen väittäen toimintansa saaneen ilmoittautumisen perusteella viranomaiselta ”puhtaat paperit”.

Käytännössä kaupallisen tuonnin vaatimuksia kierretään kaikessa koiratuonnissa niin, että kerrotaan koirien tulevan itselle. Jos koiria on useita ja niitä tuodaan säännönmukaisesti, on selvää, etteivät ne ole itselle vaan kyseessä on kaupallinen toiminta, josta pitäisi maksaa verot ja tehdä lain vaatimat ilmoitukset. Tällaisista tuojista pitäisi tehdä tutkintapyyntö. Liian usein näissä tapauksissa todetaan tuonnin olevan laillinen, koska EU-passit ovat kunnossa.

Pentusalakuljetus on monitahoinen ongelmakenttä, ja viranomaisten roolien hahmottaminen on keskeistä, jotta ongelmiin päästään puuttumaan tehokkaasti. Salakuljetus ja petosasiat ovat tullin ja poliisin tehtäväkenttää, harmaa talous verottajan, eläinlääkäreiden rooli on ennen kaikkea vastustaa eläintautien leviämistä ja huolehtia eläimen terveydestä.

Lainsäädännön pitää tukea viranomaisyhteistyötä ja mahdollistaa tehokas valvonta. Eläintautilain uudistus on parhaillaan eduskunnan valiokuntakäsittelyssä. Jos uudistus etenee, viranomaisten valvontamahdollisuudet ovatkin jossain määrin paranemassa: Tulli on saamassa toimivaltaa siihen, että se voi aluehallintoviraston lisäksi tehdä päätöksen rajavalvonnassa kiinni jääneiden eläinten lähtömaahan palauttamisesta, eristyksestä tai lopetuksesta. Tähän tarvitaan kuitenkin varmasti sekä resursseja että koulutusta. Viranomaisten hyvä yhteistyö ja ymmärrys tilanteesta kokonaisuutena on äärimmäisen tärkeää moniulotteisen ongelmavyyhdin ratkaisemisessa.

Ostajilla on valveutumisen paikka: hankitko lemmikin vastuullisesti vai oletko osa rikollista toimintaa, eläinten hyvinvoinnin ja yhteiskunnan kustannuksella?

Pentuja tulee pentutehtaista ja eläinten passeja väärennetään. Huolellisuudella, valppaudella ja harkinnalla ostaja voi usein vaikuttaa siihen, että hankkii eläimen luotettavalta myyjältä laillisesti.

Toimi ostajana näin, jotta minimoit riskin laittoman lemmikin hankkimiseen:

• Kysy myyjältä tieto eläimen TRACES-todistuksesta (esimerkiksi kuva todistuksesta).
• Maksa aina myyjän pankkitilille. Älä koskaan maksa eläintä käteisellä.
• Jos pentua väitetään suomalaiseksi, käy katsomassa sitä kahdesti muutaman viikon välein, jotta varmistut kasvatusoloista ja siitä, että pennun emä tosiasiassa imettää pentuja. (Lue aiempi blogikirjoitus ”Käy katsomassa koiraa kaksi kertaa ennen kuin ostat sen”)

Jos et voi varmistua näistä, älä osta eläintä vaan ilmoita epäilyttävästä toiminnasta viranomaisille. Kunnan tai alueen valvontaeläinlääkäri on usein hyvä taho, johon voi olla ensiksi yhteydessä.

Jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen.

Väärennettyjen asiakirjojen osoittaminen ja tulkitseminen ei kuitenkaan aina ole yksiselitteistä – epäilyistä kannattaa ilmoittaa herkästi viranomaisille. Oleellista olisi keskittyä myös sarjasalakuljettajien myyntitavan selvittämiseen. Esimerkiksi kuvakaappaus myynti-ilmoituksesta, auton rekisterinumerosta ja tiedot myyntipaikasta ja -tavasta sekä hinnasta kertovat paljon informaatiota poliisille esitutkinnassa, ovat avuksi syyttäjälle syyteharkinnassa ja todistelussa oleellista. Tämä on ensiarvoista, sillä rikollisilla myyjillä prepaid-liittymät, nimet ja sähköpostiosoitteet muuttuvat jatkuvasti.

Vastuu koiran hankinnasta ja hyvinvoinnista on aina ostajalla. En voi tätä suoremmin sanoa: jos hankit koiran pentutehtaasta tai salakuljettajalta, olet aktiivinen osa harmaata taloutta ja autat ylläpitämään rikollisjärjestöjen toimintaa. Syyllistyt todennäköisesti myös itse rikokseen. Laittoman koiranpennun ostajaan soveltuisi rikoslain mainittu rikos laittomaan tuontitavaraan ryhtymisestä (luku 46, pykälä 6).

Laittomasti koiran hankkivien vastuuttomuudesta maksavat kaikki muut: eläin, vastuulliset lemmikkien omistajat ja koko yhteiskunta. Koiranpennun suloisista silmistä voi heijastua rikollisen ruma irvistys.

Sari Haikka, läänineläinlääkäri
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri voi tehdä päätökset EU:n alueelta laittomasti tuotujen eläinten eristämisestä, palauttamisesta lähtömaahan tai lopettamisesta. Aluehallintoviraston läänineläinlääkäri tekee päätökset myös EU:n ulkopuolelta tuoduista eläimistä, jos kyseessä on tautiepäily (esimerkiksi rabies).

Lue myös Helsingin poliisilaitoksen tutkinnanjohtajan, rikoskomisarion Anne Hietalan kirjoitus 26.10.2020: Koiraongelmia ja ongelmakoiria

Lisää tietoa Verohallinnon sivuilla harmaasta taloudesta ja lemmikkieläimistä

Kirjoitusta on päivitetty 30.10.2020: poistettu tekstiä, joissa viitataan koirien puremien aiheuttamiin ongelmiin.

Aluehallintovirastot arvioivat peruspalvelujen saatavuutta kuten lait edellyttävät. Arviointiin käytetään paljon voimavaroja kaikissa aveissa, mutta kuka muistaa raporttia sen jälkeen, kun se on tallennettu Patioon?  Riittääkö motivaatiota ja energiaa vielä julkaisun jälkeen ryhtyä oikeasti hyödyntämään arvioinnista saatua tietoa?

Pelkkä lain velvoite ei riitä motivoimaan hyvään työhön. Avien kirjastotoimissa alkaa varsinainen vaikuttava työ, kun arviointiraportti on valmistunut. Käytämme tietoa tehokkaasti työssämme. Jaamme kertynyttä tietopääomaa kuntiin kirjastojen johtamiseen ja kehittämiseen, tietojohtamiseen.

Teemme jatkuvasti töitä sen eteen, että ainakin kirjastot saavat tietoa arvioinnista. Webinaareissa ja muissa keskustelutilaisuuksissa käymme kirjastojen kanssa dialogia, koska tieto kentältä on välttämätöntä kehitystyössämme.

Kirjastokaistan kanssa teimme tänä vuonna valtakunnalliseen levitykseen videon kirjastotilojen arvioinnin keskeisimmistä tuloksista. Videota voidaan käyttää johdantona, kun keskustellaan kirjastopalvelujen ja erityisesti kirjastotilojen kehittämisestä.

Jo ennen arviointiraportin julkaisua  ehätimme tekemään arvioinnin teemaa tutuksi podcastissa, jossa vapaamuotoisesti ennakoimme – ja hiukan markkinoimmekin – arvioinnin tuloksia.

Aktivoiduimme myös sosiaalisessa mediassa. Arviointiraportin julkaisun jälkeen olemme tehneet Facebookiin ja Twitteriin tietoiskuja arvioinnin tuloksista. Harva jaksaa enää lukea pitkiä tekstejä. Siksi tiivistimme keskeiset tulokset napakkaan muotoon.

Raportin ulkopuolelle jää aina niin paljon mielenkiintoista tietoa, että sitä on järkevää hyödyntää myös muussa yhteydessä. Tietomassaa jäsennämme ja rikastamme mm. blogeissa, joita on jo julkaistu tälläkin alustalla.

Emme ole unohtaneet perinteistä tiedonjakoa. Jaoimme raporttia suoraan kirjastoille, johtajille ja sidosryhmille sähköpostissa. Tiedotimme myös alan ammattikalenterissa.

Järjestämme arvioinnin pohjalta valtakunnallisia koulutustilaisuuksia, joihin keräämme asiantuntijoita keskustelemaan arviointiin liittyvistä ilmiöistä. Kirjastotilat 2020 -tilaisuudessa mietimme sisäilmaongelmia, katsoimme tilaa arkkitehdin silmin ja ennen kaikkea kuulimme, millaisia tilaratkaisuja kirjastoissa on tehty palvelun parantamiseksi. Jatkoa seuraa, kirjastotiloista riittää sisältöä useampaan koulutustilaisuuteen.

Arviointien tuloksia käytämme myös silloin, kun käymme opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa keskusteluja valtionavustusten myöntämisestä kirjastojen kehittämistoimintaan.

Tämän katsauksen ulkopuolelle jäivät arvioinnin tulosten hyödyntäminen ja levittäminen laajemmin aveissa ja ministeriöissä. Samoin ulkopuolelle jäi toimialojen rajat ylittävä toiminta arvioinnissa. Näissä meillä on paljon kehitettävää. Ne ansaitsevat oman valtakunnallisen ja toimialat ylittävän pohdinnan, suunnittelun ja toteutuksen.

Aluehallintovirastojen raportti Peruspalvelujen arviointi 2019: kirjastotilat

https://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilathttps://www.patio.fi/web/pepa-2019-valtakunnallinen/kirjastotilat

Kristiina Kontiainen
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Då småbarnspedagogiken för fem år sen landade på mitt bord började samtidigt en lång lärprocess. Lagen har reviderats under de här åren, politiska beslut om gruppstorlekar och personaldimensioneringen har tagits, den subjektiva rätten har inskränkts och utökats. Planen för småbarnspedagogiken har blivit norm och behörighetskraven för personalen har ändrats.

Det krävdes ändå en pandemi för att jag riktigt på riktigt sku få syn på skillnaden mellan småbarnspedagogik och skola. För det handlar om så mycket mer än bara om barnens ålder. Pedagogiskt sätt kan jag tänka att skillnaderna är rätt små. Lärandemål, mångsidig kompetens och lärandets glädje är i princip de samma, men då det kommer till anordnandet av verksamhet tar likheterna slut.

Barnet har subjektiv rätt till småbarnspedagogik, men deltagande är frivilligt. Det här betyder i praktiken att det i en årskull finns barn som inte deltar alls, det finns barn som deltar vissa dagar i veckan eller ett visst antal timmar per dag eller barn som deltar 8-10h per dag, fem dagar i veckan. Därtill finns det barn som har behov av kvällsvård eller skiftomsorg. Eller dygnet runt-vård. Det betyder att barnantalet varierar under dagen, från dag till dag, från vecka till vecka. Alla barn är inte heller lediga samtidigt, och alla barn har inte heller lika långa sommarlov.

Personalen på daghemmet är mångprofessionell, den består av barnskötare, socionomer och lärare. Deras arbetsbilder är olika, deras avtal är inte de samma och deras utbildning skiljer sig.

Personalens arbetsturer ska passas in så att personaldimensioneringen inte överskrids. Det betyder att det för varje vuxen inte får finnas fler än sju barn, om inte barnet är under tre år, då får de vara högst fyra per vuxen. En grupp bildas av tre anställda. Familjen måste meddela hur barnet kommer att närvara några veckor på förhand, men vid plötsliga förändringar ska kommunen kunna svara på också det behovet.

All småbarnspedagogik ordnas däremot inte av kommunen. Det finns också privata aktörer och bland dem finns stora variationer; koncerner, ideella organisationer och små föräldraföreningar. Den här verksamheten kan bygga på avtal mellan kommunen eller direkt med vårdnadshavarna. Barnets plats kan bekostas av kommunen helt eller till delar. Det finns servicesedlar, kommuntillägg, hemvårdsstöd o.s.v…

På tal om pengar, småbarnspedagogiken är avgiftsbelagd. Den kostar inte lika mycket för alla barn utan avgiften är bunden till föräldrarnas inkomst. Den indexjusteras och därtill finns politisk vilja att påverka avgifterna. Under de senaste fem åren har det hänt två gånger och man undrar var den faktiska inbesparingen finns då man räknar in det arbete som kommunerna lägger på att räkna om avgifterna göra nya beslut till och med två gånger per år.

Det finns ingen närskoleprincip inom småbarnspedagogiken. Det här betyder att man inte kan planera verksamheten utgående från upptagningsområden, utan vårdnadshavarna kan ansöka om plats inom småbarnspedagogiken i den enhet som de vill. Sen kan det vara att vårdnadshavarna separerar, att någon av dem flyttar och att barnet då behöver småbarnspedagogik på två orter. Kanske veckovis, kanske under helger och kanske vårdförhållandet ändrar efter något år. Det är heller inte på förhand klart hur fördelningen mellan daghem, familjedagvård eller öppen småbarnspedagogik kommer att utfalla.

Under undantagstillståndet blev skillnaden mellan småbarnspedagogiken och skolverksamheten plötsligt kristallklar. Då beslut om grundläggande undervisning på distans togs kunde man göra beslut som gällde, mer eller mindre, hela årskullar och hela personalen. Men småbarnspedagogiken fungerar inte alls på samma sätt. Utöver den subjektiva rätten till småbarnspedagogik påverkas småbarnspedagogiken också av vårdbehov, om föräldrars arbetssituation om permitteringar, distansarbete och långa arbetsskift. Det handla om att semestrar som togs ut, om semestrar som inte kunde hållas. Det handla om en äldre generation som inte kunde ställa upp med att hämta, föra eller semestra med barnbarn som planerat. Det handla om att ha för mycket personal, för lite personal, inbesparingskrav och krav på att ändra verksamheten.

Jag står full av beundran bredvid och ser på, ser på hur dessa yrkesskickliga personer möter ibland orimliga krav och ändå får ihop pusslet. Det här utan att stå högljutt och protestera, utan genom att möta alla krav från beslutsfattare, vårdnadshavare och inspektörer för att ändå målmedvetet planera verksamheten utgående från barnets bästa. Jag kan intyga att varje chef inom småbarnspedagogiken alltid har kalkylerat utgående från barnets bästa. För varenda förändring som görs inom småbarnspedagogiken, görs helt automatiskt också en barnkonsekvensbedömning, åtminstone en omedveten sådan.

Jag vill ge en stor eloge till er som tar emot beslut, önskemål och förändringar och omvandlar dem till trygg verksamhet för barnen. Jag önskar också den här gruppen arbetsro och att man lyssnar då de utvärderar nästa ändringsförslag. För de kan hela den här baletten på sina fem fingrar.

Artikeln hittas även på finska: Samanlaista, mutta silti niin erilaista. Varhaiskasvatus ei ole koulun pienoisversio.

Avoimen ja maksuttoman tilan saatavuus on merkittävä tekijä kansalaistoiminnan synnyttämisessä ja ylläpitämisessä. Kirjastot tarjoavat usein maksutta tai nimellistä korvausta vastaan käyttöön tapaamispaikkoja, kokoontumistiloja, tietoteknisesti varusteltuja tiloja sekä ääni- ja kuvatekniikalla varusteltuja tiloja. Viime vuosina myös niin sanottuja makerspaceja, erilaisia työkaluja ja pientä rakentelua mahdollistavia tiloja on perustettu varsinkin suurempiin kaupunginkirjastoihin. Näiden ympärille on muodostunut myös kansalaistoimintaa erilaisten yhdistysten toimesta. Neuvonnan, opastusten ja erilaisten ”teknologia-ajokorttien” myötä makerspacet ovat tuoneet kirjastoihin kokonaan uusia käyttäjäryhmiä ja tilan käytön tapoja. Historiallisesti kirjastojen sivistysyhteiskuntaa ja demokratiaa vahvistavasta kehityksestä ovat hiljattain kirjoittaneet Rebekka Pilppula ja Jouni Pääkkölä (2020).

Aabø ym. (2010) mukaan empiiriset tutkimustulokset kirjastoista kohtaamispaikkoina olivat ristiriitaisia – erään tutkimuksen mukaan jopa 70 % kirjaston käyttäjistä tuli paikalle yksin, toisessa tutkimuksessa yli 50 % tutkimukseen osallistuneista ilmoitti käyttävänsä kirjastoa ainakin silloin tällöin sosiaalisen vuorovaikutuksen paikkana. Kirjastossa sosiaalisena tilana saattaakin olla useammin kysymys yhteisöllisyyden tunteesta kuin varsinaisesta konkreettisesta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta ihmisten kesken. Aabø kumppaneineen korostaa kirjastojen merkitystä paikkoina, joissa kohtaa lähtökohtaisesti koko yhteiskunnan kirjo. Tällaisissa paikoissa ja tilanteissa osallistujat joutuvat aina kohtaamaan erilaisuutta ja toiseutta, mikä mahdollistaa kulttuurisen ja sosiaalisen pääoman kasvun.

Kirjastojen merkitys kansalaistoiminnassa ja demokratian vahvistamisessa näyttäisi olevan vahvasti yhteydessä juuri kulttuuriseen ja sosiaaliseen pääomaan. Pierre Bordieun klassisen määritelmän mukaan näitä ja muita pääoman muotoja kehittämällä yksilöt kasvattavat toimintamahdollisuuksiaan yhteiskunnassa. Kun kirjastoja tarkastellaan tapaamispaikkoina, ne ovat Aabøn ja Audunsonin (2012) mukaan hyvinkin moniulotteisia tiloja. Kirjastojen ja sosiaalisen pääoman syntymisen välille ei ole pystytty osoittamaan suoraa kausaliteettia, mutta vahva suhde niiden välillä on löydetty. Kirjasto vaikuttaisi olevan usein julkinen paikka yksityiselle toiminnalle: kirjaston käyttäjät tulevat kokemaan kirjastoon fyysistä läheisyyttä muihin kansalaisiin, mutta tekevät sen oman ”toiminnallisen kuplansa” sisältä.

Taulukko: kirjaston tapahtumakategoriat välinearvon ja vuorovaikutuksen mukaan (Aabø ja Audunson 2012).

Aabøn ja Audunsonin (2012) mukaan kirjastot voivat olla ihmisten ensisijaisia paikkoja tai tiloja silloin, kuin niissä oleskelu ja asioiminen on suorassa yhteydessä kotiin ja sen toimintoihin sekä rooleihin. Kirjastot voivat olla myös toissijaisia tiloja esimerkiksi koulun tai työn jälkeiselle ajalle. Kolmannen tilan henki näyttäytyy Aabøn ja Audunsonin mukaan parhaiten kirjastojen omien tapahtumien yhteydessä. Keskeistä on kirjaston käyttäjien mahdollisuus liikkua luontaisesti näiden erilaisten paikkojen ja niihin kytkeytyvien roolien välillä. Kirjasto ei ole ainoastaan paikka, jossa käyttäjä on avoin yhteisön moneudelle ja toiseudelle. Se on myös paikka, jossa erilaisuus ja poikkeavuus on mahdollista piilottaa – julkisessa tilassa. Tämä lienee keskeinen huomio sekä aktiiviselle että satunnaisemmalle kirjaston käyttäjälle.

Bilandzicin ja Fothin (2013) mukaan sosiaalisen pääoman rakentaminen kirjastoissa on pohjautunut pääasiassa kirjastojen omien tilaisuuksien mahdollistamiin kohtaamisiin. Heidän mukaansa nykyisen tietotalouden aikana kirjastojen merkitys keskusteluareenana, vertaistoiminnan paikkana, sosiaalisen oppimisen tilana ja erityisesti meille tuntemattomilta ihmisiltä oppiminen on tärkeämpää kuin koskaan aiemmin. Kirjastojen pitäisikin Bilandzicin ja Fothin mukaan sillata mahdollisimman erilaisten ihmisten kohtaamisia ja yhteistä toimintaa järjestämällä tilaa ja mahdollisuuksia kokoontua yhteisesti jaettujen mielenkiinnon kohteiden äärelle.

Byrnen (2018) mukaan kirjastot toimivat demokratian ja vapauden symboleina ja niiden käytännön mekanismeina. Tämä tapahtuu erityisesti tarjoamalla pääsy tietoon ja kulttuuriin. Suomessa kirjastolaki tukee ajatusta täydellisesti. Käytännön demokratian toteutumisessa kirjastojen tarjoamilla aineistolla on tärkeä rooli. Erilaisten lukutaitojen tukeminen on demokraattisen osallisuuden keskeinen tekijä. Byrnen mukaan kirjastojen aineistojen ajallinen jatkumo mahdollistaa ”totuuden jälkeisen ajan” ja ”vaihtoehtoisten faktojen” asettamisen kontekstiin nykyhetken väitteiden ja argumenttien kanssa. Byrne korostaa myös tapahtumia ja yhteisöllistä toimintaa inkluusion ja monimuotoisuuden lisäämiseksi, sillä ne ovat vahvan demokratian ilmenemismuotoja.

Myös yleisemmällä tasolla vahvalla yleisellä kirjastolla näyttäisi olevan suhde vahvoihin demokraattisiin arvoihin ja perinteisiin. Byrne (2018) huomauttaa kuitenkin, että tämä suhde ei ole yleismaailmallinen ja se riippuu voimakkaasti valtioiden historiasta, maantieteellisistä olosuhteista sekä vauraudesta. Myös lukutaitoisuus ja yleisesti ottaen koulutustaso vaikuttavat kirjaston ja demokratian suhteeseen. Jos kirjasto ei näe tärkeänä ylläpitää suhdettaan demokratiaan, on se myös vaarassa menettää mahdollisuutensa edistää suhdetta omaan yhteisöönsä. Aktiivinen ruohonjuuritason demokratia-arvojen ylläpitäminen ja toteuttaminen käytännön työssä antaa kirjastolle mahdollisuuden mallintaa demokratiaa koko laajemmalle yhteisölle.

Huzarin (2014) mukaan kirjaston ja demokratian suhdetta ei pitäisi tarkastella demokratialle muodostuvan käytännön hyödyn kautta, vaan kirjaston suhteena tasa-arvoon. Kirjasto ei ole hänelle ”henkinen vastine kuntosalilla käymiselle” yksilöllisen kehittymisen mielessä, vaan jättää asettamatta käyttäjälleen vaatimuksen kirjastokäynnin tavoitteellisuudesta. Kirjasto ei siis vaadi käyttäjältä erityistä tarkoitusta palveluiden käytölle ja yksilön toiminnalle. Kun kirjasto toteutuu käyttäjilleen tasa-arvoisena ja moniarvoisena paikkana, se mahdollistaa samalla demokratian määrittelyn näiden käyttäjien toimesta. Huzarin mukaan kirjastot pysyvät ”radikaalisti inklusiivisina” juuri silloin, kun ne eivät määrittele osallisuutta tietynlaiseksi tai katso sitä oletettujen syrjäytettyjen näkökulmasta. Tästä radikaalista inklusiivisuudesta nousee tasa-arvo ja demokratia.

Lähteet:

Aabø, S. & Audunson, R. & Vårheim, A. (2010). How do public libraries function as meeting places? Library & Information Science Research 32, s. 16-26. https://www.researchgate.net/publication/257244609_How_do_public_libraries_function_as_meeting_places

Aabø, S. & Audunson, R. (2012). Use of library space and the library as place. Library & Information Science Research 34, s. 138-149.

Bilandzic, M. & Foth, M. (2013). Libraries as coworking spaces. Understanding user motivations and perceived barriers to social learning. Library Hi Tech 31(2), s. 254-273.

Byrne, A. (2018). Democracy and libraries: symbol or symbiosis? Library Management 39(5), s. 284-294.

Huzar, T. (2014). Neoliberalism, Democracy and the Library as a Radically Inclusive Space. IFLA WLIC 2014, Lyon. Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge. http://library.ifla.org/835/

Pilppula, R. & Pääkkölä. J. (2020). Tehdäänkö kirjastoista kansanvallan foorumeita? Sitran vierailijablogi. https://www.sitra.fi/blogit/kirjastoista-kansanvallan-foorumeita/

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintoviraston vastuut ja keinovalikoima koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi määritellään tartuntatautilaissa. Käytännössä aluehallintoviraston toimivalta ulottuu tiettyjen julkisten tilojen sulkemiseen sekä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamiseen silloin, kun koronavirustartuntojen leviäminen uhkaa yksittäistä kuntaa suurempaa aluetta. Koska kokoontumisrajoituksilla puututaan ihmisten perusoikeuksiin, niiden määräämistä täytyy punnita tarkoin monesta näkökulmasta.

Oikeusvaltiossa ihmisen perusoikeudet – esimerkiksi oikeus elämään, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, oikeus työhön ja elinkeinovapaus – ovat painavaa valuuttaa, ja hyvä niin. Perusoikeudet takaavat jokaiselle meistä yhtäläiset mahdollisuudet toimia arvokkaana osana yhteiskuntaa ja saada yhdenvertaista kohtelua julkisen vallankäytön edessä. Julkisen vallan tehtävä on turvata perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

Suomen perustuslain mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin ja kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Oikeusvaltio- ja hallinnon lainalaisuusperiaatteet raamittavat myös aluehallintoviraston päätöksentekoa, kun määrätään kokoontumisrajoituksia.

Miksi päätökset kokoontumisrajoituksista tulevat niin myöhään – vai tulevatko?

Kokoontumisrajoitusten täytyy tartuntatautilain mukaisesti olla välttämättömiä taudin leviämisen estämiseksi. Rajoitusten täytyy olla oikeassa suhteessa taudin leviämisen riskiin. Lähtökohtana on perusoikeuksien kunnioitus: rajoitetaan vain sitä, mikä kulloisessakin tilanteessa on välttämätöntä eikä vain varmuuden vuoksi.

Meitä on kritisoitu siitä, että annamme kutakin kuukautta koskevat rajoituspäätöksemme liian myöhään, lähellä kuunvaihdetta. Ymmärrämme hyvin, että esimerkiksi tapahtumien suunnittelua helpottaisi aikaisempi tieto tulevista rajoituksista ja että lyhyellä varoitusajalla voi olla haastavaa sopeuttaa toimintaa päätösten mukaisiksi.

Päätöksiä ei voi kuitenkaan tehdä pöytälaatikkoon odottelemaan viikkojen ajaksi. Käytännössä vaatimus rajoitusten välttämättömyydestä tarkoittaa myös sitä, että rajoitukset on suhteutettava ajantasaiseen epidemiologiseen tilanteeseen. Kuukauden takainen tilannetieto voi olla jo auttamattomasti vanhentunutta. Kun tilanne muuttuu nopeasti, muuttuu myös arvio välttämättömistä toimista.

Emme voi myöskään tehdä rajoituksia laajemmin kuin mitä laissa on säädetty. Emme voi esimerkiksi rajoittaa yleisesti ravintoloiden toimintaa, vaan siitä päättävät eduskunta ja hallitus. Yksityisiin kokoontumisiin emme myöskään voi tartuntatautilain perusteella puuttua, ja siksi esimerkiksi yksityisiä juhlia tai opiskelijabileitä ei voi viranomaisten päätöksellä kieltää – sen sijaan voimme suositella näissäkin käyttämään harkintaa ja noudattamaan voimassa olevia ohjeita. Jos tartuntatautilakiin tulee muutosten myötä aluehallintovirastolle uusia toimivaltuuksia, otamme luonnollisesti näitä keinoja tarvittaessa käyttöömme.

Elämmekö epidemiaa kuukausi kerrallaan?

Aluehallintovirasto on toistaiseksi tehnyt päätökset kokoontumisrajoituksista kuukaudeksi kerrallaan. Lokakuussa jatkettiin lähes samankaltaisilla rajoituksilla syyskuuhun nähden, joskin Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje, joka on päätöksen liitteenä ja yli 50 hengen kokoontumisen edellytyksenä, päivitettiin lokakuuta varten.

Jos rajoitukset ovat kuukaudesta toiseen samanlaiset, voisimmeko tehdä pidempikestoisia päätöksiä? Lain mukaan tämä ei ole mahdollista. Tartuntatautilain mukaan kokoontumisrajoituspäätökset voidaan tehdä enintään kuukauden ajaksi kerrallaan, mikä perustuu ajatukseen välttämättömyydestä. Yli kuukauden mittaisia toimia ei ennakkoon voi päättää välttämättömiksi, ei etenkään nopeasti muuttuvassa tautitilanteessa.

Valitun hybridistrategian mukaisesti taudin leviämistä torjutaan nyt keskeisesti reagoimalla paikallisesti tilanteen vaatimalla tavalla: jäljittämällä tartuntaketjut, määräämällä altistuneet karanteeniin ja tarvittaessa määräämällä tiukempia kokoontumisrajoituksia tai tilojen sulkemisia. Kunnilla on näissä toimissa keskeinen rooli. Paikallisella päätöksenteolla puututaan tehokkaasti ja täsmällisesti paikallisiin epidemioihin, ja kun kyse on jo ilmenneiden tartuntaryppäiden hallinnasta ja tartuntaketjujen katkaisusta, voidaan välttämättömänä pitää voimakkaampiakin toimia. Välttämättömät toimet ovat tällöin usein kestoltaan lyhyitä.

Vuorovaikutus ja yhteistyö on keskeistä yhteisessä taistelussa tautia vastaan

Koronaviruksen aiheuttama tilanne on ollut kaikille meistä ennenkokematon ja osalle suomalaisista myös traaginen. Viranomaisille on toki laissa määritelty toimivallat ja vastuut epidemiatilanteessa, mutta tässä laajuudessa ei kriisiä ole voitu ennakoida eikä jokaista yksityiskohtaa etukäteen harjoitella. Lainsäädäntökään ei ole aukoton eikä vastaa jokaiseen pandemian myötä tunnistettuun haasteeseen. Viestintä on varmasti ollut ajoittain sekavantuntuista ja puutteellista, kun asiat ovat paikoin monimutkaisia, toimijoita on monta ja tilanne elää nopeasti. Olemme ottaneet opiksi ja teemme parhaamme niillä resursseilla, joita meillä on käytössä.

Olemme myös kehittäneet ja tiivistäneet yhteistyötä eri viranomaisten kanssa. Kunnilla on tärkeä rooli ja vastuu paikallisten tautiryppäiden hallinnassa, ja sairaanhoitopiirit johtavat alueellista tilannekuvatyötä ja torjuntatoimien koordinaatiota. Sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnalliset suuntaviivat sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedot raamittavat koko torjuntatyötä ja luovat pohjaa rajoitustoimien yhdenmukaiselle arvioinnille.

Yhteistyötä tarvitaan ihan kaikilta: tautia voidaan torjua onnistuneesti, kun kaikki kantavat vastuunsa, vievät viestiä osaltaan eteenpäin ja sitoutuvat tartuntojen ehkäisyyn. Tämä tarkoittaa jokaista meistä myös yksilöinä.

Rajoituspäätöstemme tarkoitus ei ole estää elinkeinon harjoittamista, saati tehdä kiusaa yrittäjille tai toimijoille. Kun epidemiatilanne elää jatkuvasti, käytännössä kysymys on tasapainoilusta taudin leviämisen estämisen ja välttämättömien rajoitustoimien sekä avoimen yhteiskunnan ja vapauksien välillä. Meidän on elettävä nopeiden muutosten, epävarmuuden ja tasapainoilun kanssa niin kauan kuin koronavirus leviää keskuudessamme.

Soile Lahti
ylijohtaja, Itä-Suomen aluehallintovirasto

Johanna Koskela
viestintäpäällikkö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

• Aluehallintoviraston päätökset kokoontumisrajoituksista (avi.fi-sivusto)
• Tartuntatautilaki (Finlex)
• Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 3.9.: STM antoi toimintasuunnitelman koronavirustilanteen hillitsemiseksi

Att fysiska bibliotekslokaler fortfarande behövs blev tydligare än någonsin under coronavåren.

Folket saknade biblioteken. Det var inte bara en längtan att få låna böcker, utan också att fritt få gå till biblioteket, vistas där, strosa mellan hyllorna, läsa tidningar och använda datorerna, kanske samtala med någon. Biblioteket som utrymme har för många en stor betydelse i vardagen och värdet av det blev tydligt då det inte var tillgängligt.

Under coronavåren färdigställde vi på regionförvaltningsverket 2019 års basserviceutvärdering om just bibliotekslokalerna.Också vår utvärdering visar att medborgarna fortfarande behöver fysiska bibliotekslokaler i vardagen. Trots att e-materialen och e-tjänsterna har ökat behövs bibliotekslokaler fortfarande för traditionella bibliotekstjänster, men också för mera mångsidiga behov.

Bibliotekslokaler för många behov

I allmänhet fungerar bibliotekslokalerna och räcker väl till för de traditionella bibliotekstjänsterna. Men då biblioteket också enligt bibliotekslagen ska erbjuda lokaler för inlärning, hobbyer, arbete och medborgarverksamhet samt främja den samhälleliga och kulturella dialogen, kan väggarna komma emot. Därför är det viktigt att bibliotekslokalerna kan omformas. En lösning kan vara en planmässig gemensam användning av lokaler och bibliotekslokaler som omformas efter att tjänsterna och materialen förändras. I bästa fall medför detta synergier i kommunen, i värsta fall har biblioteket inte tillräckligt med plats ens för den grundläggande verksamheten. Betoningen ligger alltså på planmässig och gemensam och att både bibliotekspersonalen och användarna hörs.  

Bibliotekslokalerna och användningen av dem utvärderades föregående gång 2009. Antalet fasta verksamhetsställen har efter det minskat i snitt med 12 %. Jämfört med ytterligare tio år tillbaka i tiden har vart femte verksamhetsställe lagts ned – en del en följd av kommunsammanslagningar. Bokbussarna skulle ersätta indragna närbibliotek, men kommunerna minskar i genomsnitt bokbusstjänsterna med två bussar per år. Biblioteken blir alltså färre, men å andra sidan är deras sammanlagda nyttoareal nästan densamma som för tio år sedan.

Antalet meröppna bibliotek har ökat snabbt och påverkat att de totala öppettimmarna ökat med 39 % under de senaste fem åren. Varannan kommun hade 2019 meröppna bibliotek. Biblioteksrummet är alltså mera tillgängligt. Men inte i hela landet, på en del områden saknas fortfarande meröppna tjänster. Samtidigt blir biblioteksrummet allt dyrare, så det vore effektivt att använda det mera. Utvärderingen visar att lokalkostnaderna i förhållande till invånarantalet har ökat mer än de övriga omkostnaderna och stigit med i genomsnitt över en tredjedel. Av svaren i utvärderingsenkäten framgick att de högre lokalhyrorna minskar på materialanskaffningen.

Det trygga tredje rummet

Biblioteken nämns ibland som ett tredje rum, ett rum som placerar sig mellan arbets- eller studieplatsen och hemmet. Sådana inofficiella, avgiftsfria och lättillgängliga samlingsplatser är viktiga för både individen och samhället. De skapar en känsla av gemenskap och gör växelverkan mångsidigare. Biblioteket är förutom ett fysiskt alltså också ett psykiskt ställe och rum. Utöver material och redskap erbjuder det användarna kontakter och verksamhet med andra människor.

Bibliotek öppna för alla kan för många vara det trygga rummet. Eftersom det är sannolikt att en krissituation som coronavirusepidemin inte blir den sista, borde bibliotekets roll och bibliotekslokalens och personalens uppgifter under ett undantagstillstånd definieras i kommunernas beredskapsplanering. Frågor kring beredskapen väcktes i våras och kommer att diskuteras vidare under webbinariet När det oförutsedda händer den 30 september. Kunde biblioteken kanske ha uppgiften att erbjuda trygga rum, upprätthålla och stärka invånarnas mentala uthållighet och ta del i informationsförmedlingen?

Läs hela basserviceutvärderingen om bibliotekslokalerna här.

Susanne Ahlroth

Alkuun julistus: ”Ihmiset tarvitsevat edelleen fyysisiä kirjastoja!”

Tämä tuli ilmi maalis-toukokuussa, kun kaikki julkiset tilat sulkivat ovensa koronan takia. Myös aluehallintoviraston tekemä Peruspalvelujen arviointi kuntien kirjastotiloista 2019 osoittaa, että kirjastotiloja tarvitaan. E-aineistot ja verkkopalvelut eivät ole suinkaan poistaneet kirjastotilojen tarvetta. E-kirjojen osuus kirjastojen kokoelmista on edelleen hyvin pieni, alle prosentin. Fyysisiä tiloja tarvitaan aineistoille, harrastustoiminnalle, työlle, opiskelulle, näyttelyille, tapahtumille jne. Jotta tämä kaikki toteutuisi, tarvitaan tarkoituksenmukaiset tilat, ajantasainen välineistö sekä riittävä ja osaava henkilöstö. Vapaa kansalaistoiminta tarvitsee maksuttomia julkisia kokoontumistiloja. Neljä kuntaa viidestä pystyy tarjoamaan näitä omissa kirjastoissaan asukkailleen.

Kirjastopalvelujen monipuolistuminen ja yhteiskunnan muuttuminen vaatii, että myös kirjastotilat muuttuvat. Kirjastolaissa on kirjastoille annettu uusia tehtäviä, ja kirjaston tilojenkin olisi taivuttava uuteen. Vuoden 2019 kirjastotilastoista käy ilmi, että yleisissä kirjastoissa kävi lähes 54 miljoonaa asiakasta. Kirjastoissa järjestettiin yli 90 000 tapahtumaa, joihin osallistui yli 1,5 miljoonaa henkilöä. Lainoja annettiin lähes 86 milj. Ikävä kyllä kaikkia kirjastotiloja ei kuitenkaan ole suunniteltu niin, että niistä löytyisi tarvittavia tiloja tai infraa erilaisiin toimintoihin. Yhteistyössä järjestettäviin vaalipaneeleihin, keskusteluihin kunnan toimintojen kehittämisestä ja yhdistysten kokoontumiselle ei ole tarvittavaa tilaa tai tila ei ole muunneltava.

Omatoimisuus on lisääntynyt

Tehokasta kirjaston käyttöä parantavat muunneltavien tilojen lisäksi omatoimipalvelut. Jo joka toisessa Suomen kunnassa kirjasto on auki myös omatoimisesti.  Yli kolmasosa kirjastojen kokonaisaukiolosta on omatoimista, kaikkiaan 709 954 tuntia. Omatoimikirjastoiksi kutsutaan kirjastoja, joihin on asennettu asiakkaiden omatoimikäytön mahdollistava järjestelmä. Omatoimikirjastoja voi käyttää myös varsinaisten aukioloaikojen ulkopuolella.  Omatoimiaikana kirjastossa ei ole henkilökuntaa, mutta tiloja valvotaan teknisesti. Yleensä omatoimikirjastossa voi lainata, palauttaa, käyttää asiakastietokoneita, lukea lehtiä ja vaikkapa työskennellä tai kokoustaa. Langaton verkko on yleisesti käytettävissä. Omatoimisuus ja laajentuneet aukioloajat ovat muuttamassa kirjastoja entistä enemmän käyttäjäkeskeisiksi tiloiksi. Ei-kaupallisella ja maksuttomalla tilalla on merkittävä vaikutus varsinkin ilta-aikaan esim. harrasteryhmien ja yhdistysten mahdollisuuksiin kokoontua tutussa ympäristössä. Ihmiset tarvitsevat myös turvallista julkista tilaa, jonne voi tulla vapaasti ilman rahaa olemaan muiden joukossa ilman tekemisen pakkoa.

Omatoimikirjastot ovat olleet yksi viime vuosien näkyvimmistä ja vaikuttavimmista ilmiöistä kirjastokentällä. Aluehallintoviraston näkökulmasta viimeiset vuodet ovat olleet aktiivista omatoimikirjastojen avaamisen aikaa. Omatoimikirjastojen toteuttamiseen on myönnetty viimeisten vuosien aikana merkittävä määrä valtionavustuksia. Huolimatta omatoimikirjastojen määrän jatkuvasta kasvusta vuosina 2014-2019 häiriökäyttäytyminen tai tiloihin kohdistuva ilkivalta ei ole merkittävästi lisääntynyt. Syynä on kenties suomalaisten kunnioittava käytös verovaroin tuotettuja palveluja kohtaan – tai sitten aikuiskäyttäjien määrällinen enemmistö.

Omatoimikirjastoihin liittyy myös muutamia virheellisiä käsityksiä

Omatoimisuus ei ole suinkaan vähentänyt henkilökunnan tarvetta, sillä omatoimikirjastojen avaaminen lisää kirjaston käyttöä ja näin myös työmäärä kasvaa. Aineiston hyllytys mutta myös kokoelman esillepano ja sisältöjen avaaminen itsenäistä käyttöä varten vaatii aikaa ja suunnittelua. Kirjastoilla on myös merkittävä rooli, kun kansalaisia opastetaan digipalveluihin ja muihin uusiin palveluihin. Kirjaston asiakaskone saattaa olla asiakkaan ainoa mahdollisuus maksaa laskunsa ja hoitaa muu sähköinen asiointinsa. Tärkeäksi on tullut myös kirjastojen tarjoama mediakasvatus, joka auttaa lasta, nuorta, aikuista ja ikäihmistä liikkumaan digimaailmassa. Nämä ja monet muut kirjastolaissa annetut tehtävät edellyttävät, että kirjastossa on riittävästi ammattitaitoista henkilökuntaa ja aukioloaikoja, jotka palvelevat kuntalaisia.

Yhdessä vai yksin?

Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) sanoo, että kirjaston tulee edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Siinäpä tehtävää kaikille! Yhdessä ja yksin.

Vuoden 2019 peruspalvelujen arvioinnissa kirjastotilojen osalta yhtenä toimenpide-ehdotuksena esitetään: ”Kunnat jatkavat yhteisten tilojen käyttöönottoa ja toimialat ylittävää yhteistyötä. Kirjastojen pitää olla alusta lähtien suunnittelemassa sekä yhteisiä tiloja että toimintaa, jotta kirjasto voi kirjastolain mukaisesti ottaa huomioon kirjastotilan erilaiset käyttäjäryhmät ja kirjastotoiminnan muutokset.” Tämä kun toteutuu, niin kirjastot voivat katsoa uusin silmin tulevaisuuteen.

Anneli Ketonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

*Kirjoitusta on päivitetty 29.7.2020.*

Lähiopetukseen palattiin 14.5.2020, ja sen jälkeen loppukeväällä esiintyi eri puolilla Uuttamaata joissakin kouluissa yksittäisiä koronavirustartuntoja. Julkisuudessa keskusteltiin, pitäisikö sen vuoksi esimerkiksi pääkaupunkiseudun kaikki koulutilat määrätä suljettavaksi. Asiaan liittyy kuitenkin vahvasti myös kuntien velvollisuus järjestää perusopetusta ja lasten oikeus oppimiseen. Kansalaisten perusoikeuksia ei voi rajoittaa enemmän kuin on välttämätöntä.

Tartuntatautilain perusteella kunnan tartuntataudeista vastaava yksikkö voi sulkea muun muassa koulujen tiloja, jos se on epidemiatilanteen kannalta välttämätöntä. Lähtökohtaisesti kunnan tehtävä on käyttää sille omalla alueellaan kuuluvaa valtaa. Tartuntatautilain perusteella aluehallintovirasto voi tehdä päätökset tilojen sulkemisesta, jos se on tarpeen usean kunnan alueella.

Sekä yksittäisten koulujen tilojen sulkemisen että mahdollisten laajempia alueita koskevien päätösten täytyy perustua epidemiologiseen arvioon: tiloja voidaan määrätä suljettavaksi vain, jos se on välttämätöntä tartuntataudin leviämisen estämiseksi. Varmuuden vuoksi ei tiloja voi lähteä sulkemaan. Rajoitukset on lopetettava heti, kun vaaraa taudin leviämisestä ei ole.

Perusopetuslain väliaikainen muutos antaa syksyllä mahdollisuuden etäopetukseen siirtymiseen – mutta tiukoin vaatimuksin

Koulutilojen sulkeminen on ongelmallista opetuksen järjestämisen näkökulmasta. Jos koulutilat suljetaan, kunnalla on edelleen perusopetuslain mukaan velvollisuus järjestää opetus. Lähtökohtaisesti opetus järjestetään perusopetuslain mukaan lähiopetuksena. Keväällä 2020 valmiuslain käyttöönotto mahdollisti etäopetukseen siirtymisen. Perusopetuslakiin tehtiin kesällä väliaikainen, vuoden 2020 loppuun asti voimassa oleva muutos, jonka mukaan normaalioloissa voidaan tiukkojen edellytysten täyttyessä siirtyä poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin eli esimerkiksi toteuttaa opetusta osittain tai kokonaan etänä.

Etäopetukseen voidaan siirtyä vain, jos koulutiloja ei voida käyttää turvallisesti. Siirtymisestä päättää opetuksen järjestäjä eli käytännössä useimmiten kunta. Etäopetukseen siirtyminen tarkoittaa käytännössä sitä, että koulutiloja on jouduttu sulkemaan kokonaan tai osittain koronaepidemian vuoksi.

Poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin pitää varautua suunnittelemalla järjestelyt etukäteen. Opetuksen järjestäjän täytyy tehdä yleiset linjaukset siitä, miten ja millaisin toteuttamistavoin poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin mahdollisesti siirrytään ja kuinka etäyhteyksiä hyödyntävää opetusta, oppimisen tukea, palveluja ja etuuksia koronatilanteen niin vaatiessa järjestetään. Haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten opetusta ei voi järjestää etäopetuksena: mm. esikoululaisten, 1.-3.-luokkalaisten sekä erityisen tuen oppilaiden opetus pitää järjestää lähiopetuksena.

Koulutiloja voidaan käyttää lähiopetukseen, kun noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, opetus- ja kulttuuriministeriön ja Opetushallituksen ohjeita hygienia- ja muista erityisjärjestelyistä, joilla ehkäistään tartuntojen leviämistä. Ohjeiden noudattaminen mahdollistaa koulutilojen käyttämisen perusopetuksen antamiseen perusopetuslain mukaisesti ja turvallisesti.

Opetushallituksen sivuilla on kattavasti tietoa perusopetuksen järjestämisestä syyslukukaudella 2020.

Epidemiaan varautuminen ja torjuntatyö on monen toimijan yhteistyötä
Viranomaisten ja organisaatioiden lainmukainen tehtävä on varautua vaarallisten tartuntatautien leviämiseen ja torjua niiden leviämistä. Jokaisella toimijalla on oma roolinsa.

Tartuntatautien torjunnan yleinen suunnittelu, ohjaus ja valvonta kuuluvat sosiaali- ja terveysministeriölle, ja kansallisena asiantuntijalaitoksena toimii Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Paikallisella tasolla kunnilla on keskeinen rooli – tartuntatautilaki antaa vahvat toimintaedellytykset ja velvoitteet kunnille tilanteessa, jossa tartuntoja esiintyy. Aluehallintoviraston keskeinen tehtävä on alueellisesti sovittaa yhteen ja valvoa tartuntatautien torjuntaa alueellaan.

Keväällä koulujen avaamisen jälkeen kunnat esimerkiksi Uudellamaalla toimivat tartuntatautilain mukaisesti, paikallisesti ja välittömästi, kun tartuntoja havaittiin kouluissa ja tartuntataudeista vastaava lääkäri määräsi sairastuneet eristykseen ja altistuneet henkilöt karanteeniin. Altistuneiden karanteenilla ja hygieniaohjeistuksia noudattamalla varmistetaan, että koulunkäynti on turvallista oppilaille ja henkilökunnalle. Myös jatkossa hygieniaohjeiden noudattaminen ja yksittäisten tautitapausten osalta altistuneiden määrääminen karanteeniin ovat ensisijaisia keinoja pysäyttää tartuntojen leviäminen.

COVID-19-epidemian aikana aluehallintovirastot ovat seuranneet hallituksen linjauksia ja sosiaali- ja terveysministeriön ohjeita tehdessään tartuntatautilain 58 §:n mukaisia päätöksiä, ja päätökset on tehty yhteneväisesti kaikissa aluehallintovirastoissa. On kuitenkin periaatteessa mahdollista, että koronavirustilanteen alueellisuus huomioon ottaen eri aluehallintovirastot tekisivät erilaisia päätöksiä. Tarkkoja kriteerejä tai lukuja tällaiselle menettelylle ei kuitenkaan etukäteen pystytä antamaan. Tältäkin osin aluehallintovirastot seuraavat lähtökohtaisesti ministeriön ohjausta ja toimivat yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

Kun rajoituksia, kuten tilojen sulkemista, harkitaan ja toteutetaan, vaakakupeissa ovat viruksen leviämisen estämisen lisäksi perusoikeudet, ihmisten henkinen hyvinvointi ja yhteiskunnan toimivuus. Tavoitteena on löytää rajoitusten ja toimenpiteiden valikoimasta kuhunkin tilanteeseen sopivimmat nämä kaikki näkökulmat huomioiden.

Laura Nikunen, aluehallintoylilääkäri, peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Sanna Puura, johtaja, opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoitus on julkaistu alun perin 19.5.2020 ja sitä on päivitetty 29.7.2020.