Ette ikinä arvaa, mitä mulle tapahtui!! Pääsin virkani puolesta käymään emäntäni mukana Keravan Kulmakonditoriassa moikkaamassa – ei suinkaan haukkumassa – ketjujohtajaa Hyökin Katia!
Kulmis – jotain syötävääkö?
Kulmakonditoria, tuttavallisemmin Kulmis, on Järvenpäästä lähtöisin oleva kahvila-konditoriaketju, johon kuuluu seitsemän kahvila-ravintolaa sekä oma leipomo. Emäntäni tykkää Kulmiksen baakkelsseista kovin ja tuo joskus niitä kotiinkin – me like! Toinen asia, mistä emäntäni tykkää Kulmiksessa, on heidän tapansa hyödyntää alkoholin anniskelun omavalvontasuunnitelmaa. Jos ette tiedä, mikä se on, lukaiskaapa edellinen blogikirjoitukseni.
Omavalvonnan monet kasvot
Kati oli ihan itse täyttänyt omavalvontasuunnitelman ja luetuttanut sen toisella kulmislaisella, jotta kirjaimet oli varmasti aseteltu paperille ymmärrettävään järjestykseen. Lomakepohjan Kati oli ottanut Avin sivuilta ajan säästämiseksi, vaikka jotkut kysymykset eivät ihan selkeitä olleetkaan. (Emäntäni vei tästä viestiä eteenpäin.)
Kati jakoi emäntänikin arvelun siitä, että moni yrittäjä ei ymmärrä sitä, että anniskelun omavalvontasuunnitelma tehdään yrittäjälle/kahvilalle/toimipaikalle itselle oman toiminnan helpottamiseksi. Kulmiksessa anniskelun omavalvontasuunnitelma kuuluu muun muassa olennaisena osana perehdytykseen, joka kuulkaas onkin aika hienosti järjestetty! (Tässä vaiheessa jutustelua meinasin hypätä pöydälle. Unohdin koko jutun, koska emäntäni karjaisi kitapurje kurkun perällä lerputtaen ”ALDO EI HYPPÄÄ PÖYDÄLLE!!” niin, että kikkurani meinasivat oieta silkasta säikähdyksestä.)
Perehdytystä ja rikkinäistä luuria
Mutta siihen perehdytykseen: Kulmiksen isoimmissa pisteissä on ensinnäkin toimipaikkakohtaisia perehdyttäjiä, joiden vastuulla on uusien työntekijöiden opettaminen ”talon tavoille”. Katin mukaan opeteltavaa asiaa on paljon; ihan kansiokaupalla, ja osaaminen varmistetaan koeajan puitteissa tehtävillä pakollisilla taitotesteillä. ”Alkokansio” omavalvontasuunnitelmineen on osa materiaalia, ja testistä pitää olla tietty prosenttiosuus oikein, jotta siitä pääsee läpi. Materiaalit saavat olla testissä esillä.
Kati pohtii, että oppimistehtävien lisäksi kirjalliseen materiaaliin tutustuttamisella on myös toinen, ehkäpä vielä tärkeämpi funktio: sillä työntekijä ohjataan oikean tiedon äärelle. Jokaisessa toimipaikassa on mappi, josta löytyy anniskelulupa, omavalvontasuunnitelma ja muutakin anniskeluun liittyvää materiaalia. Kaikilla työntekijöillä on tiedossa, mistä mappi löytyy – sen käyttöön opastaminen kuuluu jo perehdytyssuunnitelmaan. ”Kun meillä on vajaa sata henkilöä töissä, niin se rikkinäinen puhelin lähtee niin helposti käyntiin… jos työntekijä kysyy kaverilta ennen kuin menee sen ohjeen tai kansion ääreen, niin on aika vaarallista, jos väärä tieto lähtee kulkemaan”, tuumi Kati.
Perehdyttäjien lisäksi Kulmakonditoriassa on vielä erikseen valmentajiksi kutsuttuja tyyppejä, jotka juoksentelevat toimipisteestä toiseen varmistamassa, että perehdytys toimii.
Kuvat: Hanna Smedberg.
Lopussa kiitos seisoo
Eikös kuulostakin hienolta systeemiltä tuo Kulmiksen perehdyttäminen ja alkoholin omavalvontasuunnitelman sisällyttäminen siihen? Tähän loppuun haluan todeta, että minuakin testataan tämän tästä: joudun istumaan, menemään maahan, kierimään ja leikkimään ”marttyyriä”. Jos läpäisen testin, saan palkkioksi namun ja ylleni sataa ylitsevuotavia ylistyssanoja. Uusia ”kulmislaisia” puolestaan varmasti palkitsee se, että he pääsevät aloittelemaan työuraansa levollisin mielin hyvän perehdytyksen jälkeen. ”Se rikkinäinen puhelin ei soi niin paljon, vaan meidän henkilöstömme on osaavaa ja osaa myös hakea sitä tietoa”, summaa Kati.
Tämän päivän kuuma sana on omavalvonta. Omavalvonta on minulle sitä, että valvon omaa emäntääni tupakeittiössä. Valvomon virkaa toimittaa yleensä pehmeä sohva, jonka selkänojaan muodostuu passeli, pienen lagottopojan leuanmentävä kolonen, jossa on levollista lepuuttaa leukaansa. Emäntä on kohteena siitä syystä, että kennelini nahkatyypeistä ainoastaan häneltä sattuu ihan vahingossa tippuilemaan jotain makupalaa lattialle: juustoa, kalkkunaleikettä, banaania… you name it. Ihme rähmäkäpälä, mutta en ollenkaan valita.
Hyvin suunniteltu on puoliksi syöty
Emäntäni törmää työssäänkin tämän tästä omavalvontaan. Kuulemma anniskeluravintoloissa ja viinaksien vähittäismyymälöissä täytyy harrastaa sellaista, ja touhusta pitää vääntää vielä kirjallinen suunnitelmakin! Jos minun pitäisi laatia omasta valvonnastani suunnitelma, kuuluisi siihen ainakin seuraavanlaisia asioita:
- Askeleiden suunnan kaikuluotaus: onko pääteasemana kahvinkeitin vai jääkaappi?
- Rapinan monet ulottuvuudet, eli miten erottaa juustokääreen ääni roskiin rypistettävän, tyhjän leipäpussin äänestä.
- Tehokas katsekontakti, kuolan optimimäärän säätely ja nopea nielaisutekniikka.
Tarttis teherä jotakin..?
Alkoholin omavalvontatekstit sen sijaan ovat minulle täyttä hepreaa. Niin kuulemma yllättävän monelle kaksijalkaisellekin. Omavalvontasuunnitelmat ovat olleet lakisääteisiä kohta kaksi vuotta, mutta silti emäntäni baari- ja kauppakierrosten saldona on usein ”soo-soota” juuri näihin papereihin liittyen: Kirjallista ”ooveeässää” ei ole laadittu ollenkaan, se on ikivanha tai päivittämättä. Emäntääni alkaa välillä kuulemma oikein ”aharistaa”, kun aina saa samasta asiasta narista.
Temppu ja miksi/miten se tehdään
Kahvinjuojasedät ja -tädit, joista jo aikaisemmassa blogissani kerroin, ovat säätäneet omavalvontasuunnitelmat pakollisiksi sen jälkeen, kun alkoholilakia kevennettiin tietyiltä osin. Vastuuta omasta anniskelu- ja vähittäismyyntitouhusta ja sen lainmukaisuudesta sälytettiin enemmän luvanhaltijan omille harteille, ja siinä omavalvontasuunnitelma astuu mukaan kuvioihin.
Yksinkertaisimmillaan omavalvontasuunnitelma voidaan käsittää ”meidän talon tavaksi toimia” alkoholiasioissa lait ja asetukset sekä oman toimipaikan erityispiirteet huomioiden. Kun ne on kirjailtu mahdollisimman hyvin suunnitelmaksi, sen avulla on helppo perehdyttää uusia työntekijöitä ja vanhatkin työntekijät voivat tarkastaa sieltä eri juttuja, jos meinaa mennä sormi suuhun. Ei se sen kummallisempaa ole.