Toimin Etelä-Suomen alueella puheenjohtajana kahdessa monialaisessa yhteistyöryhmässä, joiden tavoitteena on lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä sivistystoimen turvallisuuden edistäminen. Erityisesti kuluneena vuonna yhteistyöryhmissä on noussut esiin vahva huoli siitä, miten turvaamme lasten ja nuorten hyvinvoinnin koronapandemian jälkeen.

Poikkeusolot ovat luoneet ahdistusta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä, mikä näkyy avuntarjoajien palveluiden ruuhkautumisessa. Oppimisvaje ja kiihtyvä eriarvoistuminen ovat olleet ryhmissä esillä jo ennen pandemiaa, ja korona-aika näyttää huonontaneen erityisesti niiden tilannetta, joilla on ollut haasteita jo ennestään. Miten vastaamme lasten, nuorten ja perheiden hätään? Miten varmistamme, että kukaan ei jää yksin?

Yhdessä kohti varhaista puuttumista ja empaattisia palveluja

Koronapandemian aiheuttamien ongelmien syventyminen ja pitkittyminen kauas lasten ja nuorten tulevaisuuteen on estettävä. Ennaltaehkäisevä työ, ongelmien varhainen tunnistaminen ja niihin puuttuminen on ykkösasia. Kun kouluissa on oppilaita, jotka ovat psyykkisesti vakavasti oireilevia, havaitaanko lievää oireilua riittävän varhain? Miten tämän jälkeen lapsi tai nuori ohjataan avun pariin? Välittyykö tieto?

Opetustoimen ja terveydenhuollon tiivis yhteistyö on ensiarvoisen tärkeää varhaisessa ongelmien tunnistamisessa ja nopeiden matalan kynnyksen palveluiden saamisessa yhdenvertaisesti. Nuorilla ja perheillä on erilaiset valmiudet ja resurssit ongelmien tunnistamiseen ja oikeiden sekä oikea-aikaisten palveluiden löytämiseen palveluviidakosta. Monesti pullonkaulaksi muodostuu nopean avun saanti ja suoraviivainen hoitoon pääsy. Vaikka pitkäkestoista tukea tarvitaan, myös kiireelliselle ja matalan kynnyksen hoidolle on paikkansa. Pitkissä jonoissa tilanteet ehtivät kriisiytyä ja tuoreet tutkimukset osoittavat, että lyhyestäkin hoidosta on apua.

Kunnissa tarvitaan entistä enemmän kokonaisvaltaista näkemystä palvelutarjonnasta. Tarvitaan uusia menetelmiä ja uudenlaista luovaa ajattelua, jotta ratkotaan, mitä voidaan tehdä toisin nykyrakenteilla ja rahoituksella. Näkökulmaa pitää laajentaa: ylittää hallinnonrajoja, rakentaa yhteyttä julkisen hallinnon, yksityisen ja kolmannen sektorin sekä seurakuntien ja muiden toimijoiden kesken, koota yhteen kaikki alueella lasten ja nuorten parissa toimivat ja kehittää tukiverkostoa. Kaikki yhdessä. Kenelle tämä kunnissa kuuluu?

Kehittämistyössä on tärkeää miettiä myös sitä, millaisia palveluja haluamme luoda. Aito kohtaaminen ja empaattiset palvelut ovat vastaisku välinpitämättömyydelle ja vihapuheelle. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti. Empaattisten palveluiden lähtökohtana on se, mikä ihmisille on tärkeää, ja miten palvelut pitäisi heille tästä näkökulmasta katsoen tuottaa ja tarjota. Tavoitteena on, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan ja hänen omia voimavarojaan tuetaan niin, että ne kantavat myös tulevaisuudessa. Asiantuntijamme kertovat tarpeisiin vastaavien palveluiden luomisesta tarkemmin tässä blogitekstissä.

Lasten ja nuorten hyvinvointiin merkittävä vaikutus on myös sillä, miten heitä lähellä olevat aikuiset voivat. Myös vanhemmuus voi tarvita tukea. Turvallinen lapsuus, vanhempien läsnäolo ja rajojen asettaminen luovat vakaan pohjan hyvällä elämälle ja vahvalle itsetunnolle. Neuvolaverkostomme on ainutlaatuinen ja kantaa upeasti vastuuta pienten lasten elämän alun seurannasta. Meillä on myös huikeaa ammattitaitoa varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa, jossa kohdataan myös koko ikäluokka. Voisiko näitä valjastaa entistä enemmän myös vanhemmuuden tukemiseen?

Aluehallinnossa tehdään laajaa yhteistyötä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi

Aluehallintovirastojen tehtäviin kuuluvat muun muassa oppilaiden ja lastensuojelun oikeusturva-asiat, peruspalvelujen laadukkuuden arviointi sekä lasten ja nuorten parissa toimivien ammattilaisten täydennyskoulutus. Aluehallintovirastot myöntävät myös valtionavustuksia muun muassa lasten ja nuorten harrastamiseen, etsivään nuorisotyöhön ja nuorten työpajatoimintaan. Korona-aikana avustuksia on myönnetty myös koronan haittojen vähentämiseen esimerkiksi nuorisotyöntekijöiden palkkaamiseksi osaksi koulujen kasvattajayhteisöjä.

Aluehallintovirastot toimivat tiiviissä yhteistyössä alueiden opetus-, nuoriso-, liikunta- ja kirjastotoimijoiden sekä sosiaali- ja terveydenhuollon toimijoiden kanssa. Aluehallintovirastoilla on valtakunnallisesti kattavia verkostoja ja alueellisia yhteistyöelimiä, joissa ajankohtaisista ilmiöistä vaihdetaan tietoja. Etelä-Suomen aluehallintoviraston koordinoimat hyvinvoinnin edistämisen ja sivistystoimen turvallisuuden edistämisen yhteistyöryhmät ovat laaja-alaisista verkostoista hyvä esimerkki. Ryhmissä toimivat monialaiset asiantuntijajäsenistöt, jotka edustavat kattavasti koko Etelä-Suomen aluehallintoviraston aluetta.

Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöryhmän Etelä-Suomen aluehallintovirasto perusti vuonna 2017 ja sen toiminnan kärjeksi valittiin lapset ja nuoret. Hyvinvoinnin edistämisen yhteistyöryhmä tukee opetus- ja kulttuuritoimen sekä sosiaali- ja terveydenhuollon poikkihallinnollista yhteistyötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Ryhmä seuraa lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvää tutkimustietoa ja pitää esillä lasten ja nuorten näkökulmaa aluehallinnossa. Se esimerkiksi antaa suosituksia lapsivaikutusten arviointiin ja seuraa niiden toteutumista, jotta lasten oikeudet huomioidaan päätöksenteossa mahdollisimman hyvin.

Samana vuonna Etelä-Suomen aluehallintovirasto perusti lisäksi sivistystoimen turvallisuutta edistävän yhteistyöryhmän, joka toimii alueellisena turvallisuusverkostona. Se on monialainen asiantuntijaryhmä, joka edustaa kattavasti alueen maakuntia. Mukana on myös pelastustoimen, poliisin ja opettajakorkeakoulun edustajat. Ryhmä edistää koko sivistystoimen (varhaiskasvatus, perusopetus, toisen asteen koulutus, nuorisotoimi ja oppilashuolto) turvallisuutta ja tilannetietoisuutta mm. järjestämällä koulutustilaisuuksia, levittämällä hyviä käytäntöjä sekä analysoimalla ja hyödyntämällä turvallisuustilanteeseen liittyviä tietoja alueellaan. Toiminnan tavoitteena on myös edistää kuntien sisäistä, kuntien välistä ja eri toimijoiden välistä alueellista yhteistyötä. Yhteistyö ja tehokas tiedonkulku eri toimijoiden välillä ovat tärkeässä asemassa, kun pohditaan keinoja lasten ja nuorten sekä heitä lähellä työskentelevien ammattilaisten hyvinvoinnin edistämiseksi.

Merja Ekqvist
Ylijohtaja, Hyvinvoinnin edistämisen ja Sivistystoimen turvallisuuden edistämisen yhteistyöryhmien puheenjohtaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet julkaisivat syyskuussa selvityksen Kirjastovuosi 2020 – Koronasta kohti uutta normaalia [pdf]. Julkaisu tarkastelee Suomen yleisten kirjastojen koronavuotta 2020 ja tarjoaa tulevaisuuden näkökulmia kirjastojen valmiussuunnitteluun ja kriiseihin varautumiseen. 

Julkaisemme selvitykseen pohjautuvan blogitekstien sarjan, jossa käsitellään esiin nousseita aiheita. Ensimmäisenä aiheena on kirjaston käyttäjien näkemykset poikkeuksellisesta vuodesta.

Kirjasto hyvinvoinnin tukena

Kirjaston käyttäjien mielipiteitä koronapandemian aiheuttamasta kirjastojen sulkemisesta ja käyttörajoituksista on kartoitettu useilla käyttäjäkyselyillä. Tässä esitettyjä mielipiteitä on koottu Suomen kirjastoseuran, Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan yleisten kirjastojen sekä Lapin kirjastojen ja AKELapin toteuttamista kyselyistä.

Suomen kirjastoseuran marraskuussa 2020 toteuttamassa kyselyssä kirjastojen sulkemisella oli joka toisen vastaajan mielestä kielteisiä vaikutuksia ihmisten elämään. Pohjois-Suomen ja Lapin raporttien mukaan iso osa näistä kirjastojen sulkemisen vaikutuksista liittyi lukemiseen. Kun kirjasto ei ollut tarjoamassa lukemista, jouduttiin sitä etsimään lainaan tuttavilta tai siirryttiin e-aineistojen puoleen. Etenkin mahdollisuutta lehtien lukemiseen oli kaivattu. Lukemisen puute oli harmillisesti vähentänyt lukuintoa erityisesti lapsilla.

Kirjastojen kiinniolo oli herättänyt asiakkaissa monenlaisia tunteita. Eniten kuvailtiin harmituksen tunteita, mutta toisaalta myös ymmärrettiin ja hyväksyttiin kirjaston sulkemisen ja rajoitusten syyt. Moni mainitsi haikeuden, surun ja ikävän, osa oli kokenut hyvinkin negatiivisia tunteita: epätoivoa, tuskaa, kiukkua.

Kirjastokäynnit ovat kyselyiden perusteella monelle käyttäjälle sosiaalisia tapahtumia, oikeita arjen kohokohtia. Kirjastossa oleilua lasten kanssa pidettiin tärkeänä ja asiakkaat ikävöivät kirjastohenkilöstön hyvää palvelua ja lukusuosituksia. Vastauksissa painotettiin myös kirjastotilan merkitystä maksuttomana, tasa-arvoisena ja ei-kaupallisena paikkana.

Kirjastot luovatkin hyvinvointia ja parantavat elämänlaatua tarjoamalla ilmaiseksi lukuelämyksiä, kulttuuria, tietoa sekä tiloja, joissa on turvallista ja rauhallista oleskella. Etenkin pandemian raskaimmassa vaiheessa kirjoja ja kirjastokäyntejä olisi tarvittu korona-arjen piristykseksi. Monella opiskelu- ja ammattikirjallisuuden saanti vaikeutui eikä kirjastoa voitu käyttää opiskelu- ja työskentelytilana. Myös kirjaston tietokoneita olisi tarvittu tiedonhakuun ja verkkoasiointiin, sillä kaikilla kansalaisilla ei ole omia laitteita. 

Sulkeminen kirkasti kirjaston merkityksen

Jos koronapandemiasta on etsittävä jotain positiivista, niin ainakin se osoitti, kuinka tärkeitä kirjastot ovat kansalaisille ja koko yhteiskunnalle yksilöiden resilienssin vahvistajana. Itsestään selvää maksutonta palvelua opittiin arvostamaan, kun se ei enää ollutkaan saatavilla. 
 

”Heräsin muistamaan, kuinka hieno ja tärkeä palvelu kirjasto on. Tätä koko kansan sivistystakuuta on syytä vaalia.”
Pohjoissuomalainen kirjaston käyttäjä Lapin kirjastojen asiakaskyselyssä

Jos tulevaisuudessa tullaan vielä siihen tilanteeseen, että kirjastopalveluja joudutaan rajoittamaan, niin kirjaston käyttäjät toivoivat ainakin seuraavia palveluita: etukäteen tilattavan aineiston noutomahdollisuutta (esim. kirjakassipalveluna), varausten nouto- ja aineiston palautusmahdollisuutta joko rajattuna palveluna tai omatoimisena itsepalveluna sekä laajempaa e-kirjastoa. Nyt suurimmalla osalla kirjastoista on jo pandemian aikana kehitetyt toimintamallit valmiina näiden palveluiden toteuttamiseen.

 

Lähteitä:

• Aluehallintovirastojen julkaisu 119 - Kirjastovuosi 2020: Koronasta kohti uutta normaalia (pdf) 
• Kajaanin kaupunki. Millaisia vaikutuksia kirjastojen sulkemisella korona-aikana oli?
• Rovaniemen kaupunki. Koostetut vastaukset asiakkaille suunnatusta kyselystä poikkeusajan vaikutuksista. (pdf)
• Suomen kirjastoseura. Koronapandemia ja kirjastot. (pdf)

Kirjastotoimen ylitarkastajat Jonna Toukonen (Länsi- ja Sisä-Suomi) ja Kristiina Kontiainen (Etelä-Suomi)

Työnantajalla on lainsäädännön sanelemana vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työpaikalla.

Työnantajan edustajilla ei usein kuitenkaan ole käytännössä mahdollista tunnistaa kaikkia vaaroja työpaikalla ja valvoa kaikkea mitä työssä tapahtuu. Työnantajan onkin annettava vastuuta niille, jotka tuntevat työpaikan vaarat, altisteet ja olosuhteet ja voivat tehdä työtä työturvallisuuden parantamiseksi. Heille on myös annettava riittävät resurssit ja mahdollisuudet tehdä tarvittavia muutoksia.

Työnantaja ja hänen valtuuttamansa edustajat eivät toisaalta myöskään yksin voi tehdä työpaikasta turvallista. Siihen tarvitaan ihan jokaista työntekijää. Jokainen on vastuussa siitä, että:

• noudattaa annettuja ohjeita,

• käyttää työvälineitä ohjeiden mukaan,

• huolehtii siisteydestä ja järjestyksestä sekä

• olosuhteiden kunnosta omien mahdollisuuksiensa mukaan.

Ja mikä tärkeintä, työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan puutteista ja vaaroista työpaikalla. Jos työnantaja ei tiedä puutteista, ei niitä voida myöskään poistaa!

Tapaturmavaarat näkyviksi

”Oho”, ”Hups”, ”Huhhuh, olipas lähellä”. Näitä tokaisuja on todennäköisesti jokainen meistä käyttänyt tilanteissa, joissa on lähes sattunut jotain. Meinataan kaatua, kompastua, lyödä päämme, törmätä toisiimme ja muita vastaavia tapahtumia sattuu vapaa-ajalla tämän tästä. Jokainen meistä päättää muutammeko me käytöstämme tai ympäristöämme tällaisten tilanteiden jälkeen vai ajattelemmeko vain, että olipa hyvä tuuri, ettei mitään sattunut.

Työpaikoilla edellä kuvattuja tilanteita sattuu usein. Niitä voidaan kutsua vaikka läheltä piti -tilanteiksi, vaaratilanteiksi tai poikkeamiksi. Tässä kohtaa olisi kiva sanoa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja siksi niitä kutsutaan monella tavalla. Mutta valitettavasti näitä ei monellakaan työpaikalla rakasteta, eikä olla edes kiinnostuneita niistä, eikä todella anneta niille niiden ansaitsemaa arvostusta!

No toki poikkeuksia löytyy onneksi tähänkin asiaan. Omaan valvontahistoriaan mahtuu myös muutamia työpaikkoja, joissa näitä vaaratilanteita osataan todella hyödyntää työpaikan työturvallisuustyössä. Näillä tarkastuksilla on ollut ilo ottaa hyvä asento tuolissa, kuunnella ja ottaa vastaan oppia, jota voi jakaa muille työpaikoille.

Läheltä piti -tilanne kertoo usein todellisesta vaaranpaikasta

Miksi ne vaaratilanteet sitten ovat niin tärkeitä, että niitä pitäisi arvostaa? No, ensinnäkin ne ovat niitä todellisia vaaroja, joita työpaikalla on ja mikä parasta, kenellekään ei ole vielä sattunut mitään! Puhutaan myös ns. jäävuorimallista. Mallissa ne vaaratilanteet, jotka tulevat työnantajan tietoon, ovat todellisuudessa vain pieni huippu pinnalla. Suurin osa jää ”pinnan alle”, eikä työnantaja voikaan niihin puuttua.

Työnantajalla on työturvallisuuslain ja eri asetusten mukaan velvollisuus tunnistaa työpaikan vaarat ja yhtenä osana tapaturman vaarat. Työnantajan tulee arvioida riskejä, jotta työtapaturmat voidaan ehkäistä ennalta. Arviointia voi tehdä monella tavalla ja ainakin osin sitä on tehtävä kuvittelemalla erilaisia tilanteita ja niiden yhdistelmiä. Lain mukaan myös sattuneet tapaturmat ja vaaratilanteet on otettava huomioon riskien arvioinneissa.

Voin työsuojelutarkastajan kokemuksen rintaäänellä sanoa, että suurin osa tapaturmista sattuu monen asian summana. Ei tapaturmaa aiheuta aina pelkästään puutteellisesti suojattu kone, vaarallinen kemikaali tai arvaamaton potilas. Kun tilanteeseen lisätään yksi tai useita muita poikkeavia tilanteita, kuten tukos koneessa, heikko ilmanvaihto, väliaikainen järjestely hoitolaitoksessa tai muu vastaava poikkeus normaaliin, voi tapaturma olla jo hyvinkin todennäköinen. Usein tapaturman jälkeen selviää vielä, että työntekijän perehdytyksessä on ollut puutteita tai riskien arviointi on ollut puutteellinen. Näiden kaikkien yhteistuloksena valitettavasti joku voi menettää terveytensä tai jopa henkensä.

Viisaus löytyy vaaratilanteiden analysoinnista

Vaaratilanteet ovatkin mielestäni paras anti työn riskien arviointeihin! Vaaratilanteiden syitä selvittämällä ja löydettyjä puutteita korjaamalla saadaan todellinen vaara työpaikalta parhaassa tapauksessa kokonaan poistettua tai riskiä vakavalle tapaturmalle ainakin laskettua huomattavasti.

Kun työsuojeluviranomainen tutkii vakavaa työtapaturmaa työpaikalla, silloin joku on jo maksanut siitä liian kovan hinnan. Vahingoittunut maksaa hinnan terveydellään tai pahimmassa tapauksessa hengellään ja työnantaja rahalla, mutta etenkin kuolemaan johtaneet työtapaturmat jättävät varmasti pysyvät jäljet myös työnantajaan ja sen edustajiin.

Työtapaturmien torjumiseksi kannattaakin ryhtyä miettimään miten juuri teidän työpaikalla saadaan nostettua ihan jokainen vaaratilanne työnantajan tietoon. Sitä kautta työnantaja voi torjua tapaturmia ennen kuin on myöhäistä. Eiköhän meille kaikille ole tärkeää päästä joka työpäivän tai -vuoron jälkeen terveenä ja elossa kotiin. Vaaratilanteiden nostaminen arvoonsa ei maksa mitään ja sen voi meistä jokainen itse tehdä!

Kati Tikkanen
Työsuojelutarkastaja

Tunteet on tarkoitettu tunnettaviksi

Näin toteaa työterveyspsykologi Arto Pietikäinen, joka nimeää tunteiden kohtaamisen tärkeimmäksi kyvyksemme epävarmuutta herättävissä tilanteissa. Epävarmoissa ja epänormaaleissa tilanteissa on normaalia murehtia ja huolestua. Ajatuksiaan ja tunteitaan on kuitenkin hyvä pysähtyä tarkastelemaan, jotta voi tulla paremmin tietoiseksi niistä ja tunnistaa ne oman mielen tuottamiksi. Ne eivät useinkaan vastaa tosiasioita, vaan ovat omien mielikuvien ja aikaisempien kokemustemme värittämiä. Pietikäisen mainitsema ajatusten ja tunteiden kohtaaminen edellyttää niiden tarkastelua ikään kuin etäämpää. Tunteiden ja huolta tuottavien ajatusten kieltäminen tai torjuminen voi voimistaa niitä ja nostaa ne pintaan yllättävissä tilanteissa. Toisten ihmisten ajatukset toimivat myös hyvänä peilinä ja auttavat usein oivaltamaan jotakin aivan uutta.  Yksin ei ole hyvä jäädä murehtimaan, vaan tunteista ja ajatuksista on tärkeää puhua. 

Epävarmuutta sisältävä korona-aika

Epävarmuutta monin tavoin sisältävä korona-aika on tuonut korostetusti esiin faktatiedon merkityksen. Monet asiat vahvistuvat vasta tutkimustiedon myötä.  Meidän on kansalaisina pitänyt tarttua viime aikoina luotettavimpana pitämäämme saatavissa olevaan tietoon.  Sellainen tilanne ymmärrettävästi on maaperä tulkinnoille, epäilylle ja kritiikille. Yksilölliset arkipäivän selviytymiskeinot ovat olleet todella tärkeitä korona-aikana.
Epävarmuutta tuottavat tilanteet ja niihin liittyvät tunteet kasautuvat helposti mieleemme. Ne saattavat aktivoitua ja voimistua uusissa tilanteissa ja tuottaa hämmennystä pieneltä tuntuvan asian saamasta voimakkaasta reaktiosta. Mitä itse kukin voi asialle tehdä? Itsereflektiosta puhutaan paljon, olisiko siitä apua hämmennystä tuottaneiden tunteiden ja ajatusten jäsentelyssä. Itsereflektiossa ihminen pysähtyy tarkastelemaan tunteitaan, ajatuksiaan ja käsityksiään, niin että se mahdollistaa niiden muuttamisen. Hän muodostaa uusia näkökulmia, joita oppii käyttämään elämässään. 

Itsereflektio avuksi

Itsereflektion avuksi tarvitaan jäsennystä, jolla mielessä olevia asioita on helpompi tarkastella. Tarvitaan kysymyksiä ja usein myös asioiden kirjoittamista, puhumista tai muuta ilmaisun keinoa.  Ensimmäinen askel on mieltämme askarruttavan asian täsmentäminen. Mistä oikein on kyse? Mihin asiaan tai tilanteeseen tunteemme ja ajatuksemme liittyvät? Se olisi hyvä täsmentää mahdollisimman ytimekkääksi ja konkreettiseksi. Tarvitaan myös suunta ja tavoitetila: Miten haluan asian ratkeavan? Millainen tilanne on silloin, kun se on ratkennut?

Kun ydinasia ja suunta sen ratkeamiseksi on mietittynä, on aika ryhtyä miettimään ratkaisuvaihtoehtoja. Niitä on hyvä miettiä laajasti. Mukaan kannattaa ottaa myös ne, joita ei pidä realistisina. Ne sisältävät usein mahdollisuuksia, joita yllättäen voikin hyödyntää. Ratkaisuvaihtoehdoista on tärkeää kuitenkin valita se, jonka arvioi olevan toimivin. 

Toteutusvaiheessa ratkaisun kokeileminen on oleellista. Kannattaa suunnitella, miten, missä ja milloin ratkaisun toteuttaa. On hyvä muistaa, että ratkaisun hakeminen ja sen kokeileminen voi viedä aikaa ja sisältää monia turhauttaviakin tilanteita. Meistä jokainen tarvitsee omien ajatusten ja niihin liittyvien tunteiden uudelleen tarkasteluun ja uusien toimintatapojen löytämiseen aikaa. Tärkeää on myös, että ei jää uusia ratkaisuja etsivien ajatustensa ja toimiensa kanssa yksin.  Itsereflektiota tarvitaan muutoksiin, mutta se ei aina riitä. 

Oman muutosprosessinsa arvioinnissa on hyvä kiinnittää huomio enemmän edistysaskeliin kuin ongelmakohtiin. Pienetkin edistysaskeleet on oleellista huomata, jotta voi vahvistaa luottamusta valitun muutoksen merkitykseen.  Toisten ihmisten havainnot ovat usein merkityksellisiä, jotta motivaatio säilyy.

Kirjoittajat:
Liisa Kiviniemi
yliopettaja (TtT)
Oulun ammattikorkeakoulu

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki).  Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset: 
•    Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
•    Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)
•    Aluehallintovirasto osallisuuden mahdollistajana (6.7.2021)
•    Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on huolestuttavan yleinen ilmiö (15.9.2021)

Lähteet:
Pietikäinen, A. Blogi https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/itsehoito-ja-oppaat/itsehoito/ahdistuksen_omahoito/Pages/osio3.aspx  . Hakupäivä 8.8.2021
Rytilahti, M. Arto Pietikäisen haastattelu Mieli ry:n nettisivuilla 
Vuokila-Oikkonen P. & Kiviniemi L. 2014. Häpeän kokemus vaatii käsittelyä ja uusien mahdollisuuksia löytymistä. Pro terveys 3/2014, 38-40.
 

Koronapandemia on tuonut paljon lisää oppeja poikkeustilanteisiin, mutta myös toisenlaisiin kriiseihin on tärkeää varautua. Alueellisen valmiuden kehittämiseksi Etelä-Suomen aluehallintovirasto toteutti UUSIMAA21-valmiusharjoituksen 7–8.9.2021. Uudenmaan kuntien, viranomaisten ja muiden organisaatioiden voimin harjoiteltiin toimintaa tilanteessa, jossa pitkäkestoinen ukkosmyrsky on aiheuttanut laajoja sähkö- ja vesikatkoksia. Harjoitukseen valitut skenaariot pohjautuivat Uudenmaan alueelliseen riskiarvioon vuodelta 2018. 

Harjoittelemalla lisää osaamista häiriötilanteen hallintaan

Kuten tosielämän häiriötilanteessa, harjoittelijat kohtasivat simulaatiossa monenlaisia yllättäviäkin pulmia, joihin oli löydettävä ratkaisuja nopeasti. Harjoittelijat pohtivat muun muassa lisähenkilöstön hälyttämisen haasteita puhelinoperaattorien toimintahäiriöiden aikana ja tietoturva-asioita virtuaalisilla keskusteluyhteyksillä hoidetussa kriisissä. Myrskyn sadevesi aiheutti ongelmia valuessaan tunneleihin, parkkihalleihin tai hissikuiluihin, minkä osalta pohdittiin työturvallisuuskysymyksiä.

Käytännön toimenpiteinä myrskyä ennakoitiin ohjeistamalla työntekijöitä jäämään etätöihin, jottei liikenteessä altistuttaisi rajuilman armoille. Sähkökatkon tai vesipulan varalle työntekijöille suunniteltiin tekstiviestejä, joissa ohjeistettiin lataamaan kännykät ja läppärien akut valmiiksi sekä seuraamaan tilannetta paristoradiosta. 

Osa harjoittelijoista pohti myös esimerkiksi ruokaa, vettä, paristoradion ja käsivalaisimia sisältävän selviytymispaketin hankkimista hätävaraksi työpaikalle. Ajoväylien kohdalla sattuneen äkillisen kaukolämpövuodon vuoksi perustettiin kiertoteitä sairaalan päivystyksen sisäänkäynnille tai kunnantalon asiakaspalvelupisteelle. Seurakunta tarjosi kriisitilanteessa keskusteluapua puhelimen ja chatin välityksellä.

Harjoituksessa havaittiin yhteisen, kattavan tilannekuvan ja organisaatiorajat ylittävän yhteistyön merkitys

Harjoituksesta saamamme palaute on ollut positiivista; harjoitus koettiin tarpeelliseksi ja tunnelmat varautumisasioiden parissa ovat olleet innostuneet. Mukana oli molempina päivinä yli 500 harjoittelijaa Uudenmaan alueelta. Suurta kiinnostusta oli myös harjoituksen tarkkailijoiksi, joiden tehtävänä oli kommentoida harjoittelijoiden tuottamia syötteitä. Tarkkailija- ja peliryhmähenkilöstöä oli yli 80. Lisäksi harjoitus herätti mielenkiintoa akateemisessa tutkimustyössä, ja mukana oli kolmen eri laitoksen tutkijaryhmiä.

Laaja ja kattava edustus osallistujia yhteiskunnan eri sektoreilta mahdollisti sen, että havaintoja pystyttiin tekemään entistä enemmän poikkihallinnollisesti niin elinkeinoelämän, järjestöjen kuin viranomaistenkin näkökulmasta. Havainnot ulottuivat käytännön asioista strategisen tason suunnitelmien kehittämiseen. Harjoitus herätti keskustelua myös tehokkaammasta yhteistyöstä oman organisaation toiminta-alueen ulkopuolelle: yhteisen tilannekuvan ja -ymmärryksen suuri merkitys tuli esille monilta osallistujilta.

Koronatilanteen vuoksi UUSIMAA21-harjoitus toteutettiin verkossa

Uudenmaan valmiusharjoitusta jouduttiin siirtämään kahdesti, ensin koronatilanteen kuormittavuuden takia ja toisen kerran liian lähelle siirtyneiden kuntavaalien vuoksi. Pandemian aiheuttama työkuorma ja kokoontumisrajoitukset huomioitiin harjoituksen kestossa ja toteutustavassa: harjoituspäiviä lyhennettiin ja harjoitus järjestettiin ensimmäistä kertaa täysin virtuaalisesti. Lopullinen harjoitus olikin hyvin erilainen kuin mitä ennakkoseminaarissa vuoden 2019 lopussa harjoittelijoille esiteltiin! Aamupäivisin striimausyhteydellä toteutetut asiantuntijaluennot virittivät osallistujat harjoituksen teemaan ja iltapäivisin oppeja harjoiteltiin käytännössä uuden virtuaalisen harjoitusalustan Valhallan avulla. 

Kokemukset ja havainnot harjoituksesta käydään huolella läpi jälkikäteen, ja niitä hyödynnetään varautumisen sekä valmiussuunnitelmien kehittämisessä. Palautetilaisuus ja harjoitusraportti kuuluvat harjoituksen kokonaisuuteen.

Valmiusharjoituksia järjestetään eri alueilla vuosittain

Alueellisten valmiusharjoitusten järjestäminen on yksi aluehallintovirastolle laissa säädetyistä tehtävistä. Harjoitusten avulla testataan ja kehitetään yhteiskuntamme valmiutta selviytyä häiriötilanteista ja poikkeusoloista.

Aikataulumuutosten vuoksi Uudellamaalla harjoitellaan seuraavan kerran jo vuonna 2023. Sitä ennen Etelä-Suomen aluehallintoviraston alueella harjoittelevat vielä marraskuussa Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen maakunnat yhdessä ja ensi vuonna niin ikään yhdessä Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson maakunnat. Ensi vuonna sisäministeriö käynnistää lisäksi alueellisen riskiarvion päivityskierroksen, jonka pohjalta valitaan skenaariot tuleviin valmiusharjoituksiin. 

Piia Manninen
Pelastusylitarkastaja
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kivipöly on aina ollut rakennustyömaiden ja kaivosten vaarallinen riesa. Siitä kärsivät niin 1900-luvun alun siirtolaiset kuin rakennustyömailla työskentelevät 2020-luvun Suomessa. Nykyään laki velvoittaa työnantajaa suojaamaan työntekijöitä kvartsipitoiselta pölyltä ja muilta syöpää aiheuttavilta tekijöiltä.

Aikoinaan hurahdin Antti Tuurin kirjoihin, joissa päähenkilöt olivat Amerikkaan muuttaneita suomalaisia siirtolaisia 1900-luvun alussa. He etsivät parempaa elämää ison veden takana. Kiinnostuin aiheesta ja aloin lukemaan myös muuta kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Kirjoissa nousivat esiin kehnot työolot, joihin päähenkilöt törmäsivät muun muassa pilvenpiirtäjien rakennustyömailla ja kaivostyömailla.

Pölyltä suojautumisessa riittää edelleen työtä

Yli vuosisata myöhemmin siitä, kun Tuurin kirjojen päähenkilöt laittoivat henkeään alttiiksi, Suomen valtioneuvosto antoi asetuksen työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta. Saimme asetuksen, jossa kvartsipitoiselle pölylle säädettiin raja-arvo. Vaikka asetus annettiin samaan aikaan kun korona nosti päätään, oli se lähtösykäys todelliseen pölyntorjuntaan niin viranomaispuolella kuin rakennustyömaillakin. Toki pölyntorjuntaan kiinnitettiin paljon huomiota jo ennen valtioneuvoston asetustakin, mutta nyt kvartsipitoinen pöly nostettiin samaan sarjaan asbestin kanssa. 

Suojainluokilla on väliä

Konkreettisesti törmäsin pölyyn ja pölynsuojaukseen, kun olin ensimmäisissä kesätöissäni rakennustyömaalla. Työmailla ei kohdepoistolaitteita juuri näkynyt, mutta kertakäyttösuojaimia oli tarjolla. Sanalle hengityssuojain oli siis merkitys, toisin kuin Amerikan siirtolaisilla. Toki pölyä vältettiin kaikin keinoin, mutta sana ”pölyntorjunta” ei ollut vielä IN. 

Meni muutama vuosi ja eräällä rakennustyömaalla työnjohtajana toimiessani timpuri pyysi minua tilaamaan kertakäyttöisiä hengityksensuojaimia. Nuorempana työnjohtajana halusin näyttää, että osaanhan minä hengityksensuojaimia tilata. Ei muuta kuin soittoa ”nokialaisella” kauppaan. Myyjä kertoi, että ”meillä on nyt vain näitä FFP1-suojaimia”. Ajattelin, että ”onhan niissä numero yksi, että varmasti ovat laatukamaa”. Laitoin tilauksen sisään. 

Seuraavaa viikkopalaveria työntekijöille pitäessäni tämä samainen timpuri pyysi minua luokseen ja kertoi, että nuo FFP1-suodattimet ovat huonoin luokiteltu suojaus. Uudet oli tilattava. Opin siis kantapään kautta, mitä suojaimia pitää olla. Ja tässä kohtaa tarkastajan on todettava, pidempiaikaiseen työskentelyyn kertakäyttöinen hengityksensuojain ei sovellu. Niiden sijasta on käytettävä esimerkiksi moottoroituja hengityksensuojaimia, jotka on tarkoitettu pidempiaikaiseen käyttöön. Käyttöohjetta ei saa heittää roskiin, vaan siihen on perehdyttävä.

Nyt on vuosi 2021 ja meillä on lainsäädäntö kvartsipitoista pölyä vastaan. Meillä on tietoa siitä, kuinka pöly torjutaan rakennustyömailla. Pöly on torjuttavissa erittäin yksinkertaisesti: kohdepoistoilla, suojaseinillä ja alipaineistuksilla ynnä muilla. Kaikki sen tietävät. Toinen asia on sitten, onko kaikilla toimijoilla halua toteuttaa asianmukaista pölyntorjuntaa.

Vastuullisesti toimivia suunnannäyttäjiä on paljon

Asenteessa saattaa joillakin olla vikaa, mutta onneksi meillä on suunnannäyttäjiä joka sektorilla. Rakennuttajissa on halua valvoa, että päätoteuttajatahot toimivat työmailla oikein pölyn suhteen. Rakennusalan päätoteuttajatahoissa on alettu tutkia kvartsipitoista pölyä ja tehdään hyviä toimenpiteitä jo nyt. Rakennuskonevuokraamot ja laitetoimittajat ovat tuoneet tietouden käytettäväksi ja omilla toimillaan ovat myös suunnannäyttäjiä. Tietotaitoa on paljon myös niillä erikoisurakoitsijoilla, jotka ovat keskittyneet aina toimissaan pääasiassa työvaiheisiin, joissa syntyy paljon pölyä, kuten purku- ja asbestityöurakoitsijat. Lisäksi erilaisia tutkimushankkeita on käynnissä ja niistä tullaan saamaan arvokasta tietoa. 

Lyhyesti voidaan todeta, että rakennustyömailla ollaan pölyntorjunnan "juoksussa" tulossa loppusuoralle pääjoukon osalta ja parhaimmille maalikamera on jo välähtänyt. Samalla on pakko todeta, osalle ei ole vielä viimeisen kierroksen kello kilkattanut. Uskon ja toivon, että vauhti kiihtyy kaikilla ja olemme menossa lujaa vauhtia kohti pölyttömiä työmaita myös juoksijoiden jälkijoukon osalta. Tehdään työmaista pölyttömiä.

-    Mikko Koivisto

Kirjoittaja on Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastaja.

Kirjoittaja kohtaa työssään väkivaltatyön asiantuntijana ikääntyneisiin naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja pitää ilmiön ehkäisemistä tärkeänä asiana. Kirjoituksessa käsitellään erityisesti ikääntyneiden naisten kokemaa parisuhdeväkivaltaa.

Ikääntyneiden naisten kokema parisuhdeväkivalta on sosiaalinen ongelma ja laaja-alainen ilmiö, joka tuottaa naisille monimuotoista kärsimystä. Ilmiöstä ja sen yleisyydestä on vähän tutkimustietoa, eikä Suomessa tilastoida systemaattisesti ikääntyneiden väkivaltakokemuksia. Prevence Study of Abuse and Violece Against Older Women (2011) kartoitti viidestä eri Euroopan maasta 60–97-vuotiaiden naisten kokemaa väkivaltaa ja hyväksikäyttöä viimeisen 12 kuukauden ajalta. Tutkimuksessa haastateltiin yhteensä 2880 naista. Tulosten mukaan suomalaisista 60–97-vuotiaista naisista 25 prosenttia oli kokenut väkivaltaa tai kaltoinkohtelua. Väkivalta oli ollut 14 prosentilla monimuotoista, mutta harvinaista ja kuudella prosentilla monimuotoista ja yleistä. (Luoma ym. 2011, 7, 28.)

Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta näyttäytyy edellisen tutkimuksen perusteella huolestuttavan yleisenä ilmiönä. Väestön vanhetessa ja ikääntyneiden määrän kasvaessa yhteiskunnan tulisi puuttua ilmiöön tehokkaammin ja suojella naisia määrätietoisemmin parisuhteessa tapahtuvalta väkivallalta.

Monimuotoinen väkivalta

Ikääntyneiden kaltoinkohtelulla tarkoitetaan laiminlyöntiä, fyysistä, seksuaali-, henkistä, emotionaalista, taloudellista ja rakenteellista väkivaltaa. Laiminlyönti sisältää perustarpeiden ja hoidon ohittamisen, fyysinen väkivalta konkreettisia väkivallantekoja ja seksuaaliväkivalta seksuaalissävytteisiä tai fyysisiä seksuaalisuutta loukkaavia toimia. Henkinen ja emotionaalinen väkivalta tapahtuu verbaalisella tasolla, taloudellinen väkivalta taloudellisena hyväksikäyttönä tai omaisuuden kontrollointina, ja rakenteellinen väkivalta ikäsyrjintänä sekä negatiivisina ja stereotyyppisinä asenteina ikääntyneitä kohtaan. Kaltoinkohtelua voi harjoittaa myös omatoimisesti tilanteissa, joissa henkilö ei kykene heikentyneen toimintakykynsä vuoksi huolehtimaan itsestään. (Lehtonen & Perttu 1999, 106–107; Hirsch 2003, 170–172; Brozowski & Hall 2010, 1184; Roberto & McCann 2018, 1.)

Parisuhdeväkivallalla tarkoitetaan tässä blogikirjoituksessa käyttäytymismallia, jonka kautta mies pakottaa, kontrolloi, hallitsee ja nöyryyttää naista (Hamby & Koss 2003, 4). Vaikka väkivaltaa ja uhkailua harjoittavat yksittäiset miehet ja väkivallan kohteena on nainen, on parisuhdeväkivalta samanaikaisesti ilmiö, jota tarkastellaan ja määritellään julkisuudessa, viranomaistyöskentelyssä ja lainsäädännössä. Tämän vuoksi parisuhdeväkivallalla voidaan tulkita olevan yhteiskunnallinen ja kulttuurinen kehys. (Keskinen 2005, 16.)

Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omia tunnusmerkkejä ja vakavia seurauksia, eikä parisuhteen päättäminen ole yksinkertaista

Ikääntyneiden naisten kokemalla parisuhdeväkivallalla on omanlaisia tunnusmerkkejä. Tunnusmerkit liittyvät muun muassa parisuhdeväkivallan ja väkivallan dynamiikan piirteisiin. Useiden altistavien tekijöiden esiintyminen yhdessä lisää ikääntyneiden naisten riskiä joutua väkivallaksi kohteeksi. Parisuhteissaan naisilla on tilastollisesti kolminkertainen mahdollisuus joutua miestä todennäköisemmin fyysisen ja seksuaaliväkivallan uhriksi. Naisilla altistavina tekijöinä toimivat sukupuoli, haavoittuvaisuus, valtaan ja hallintaan liittyvät tekijät, pieni sosiaalinen verkosto, stressi, hoitotaakka, puolisoiden keskinäinen riippuvuus sekä aiemmat väkivaltakokemukset. Väkivallan riskiä nostavat edelleen fyysiset terveysrajoitteet, leskeys ja naimattomuus, kun taas avioliitto, riittävä tulotaso ja sosiaaliset suhteet toimivat väkivallalta suojaavina tekijöinä. (Spangler & Brandl 2007, 323–325; Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Brozowski & Hall 2010, 1186; 1194–1195; Tetterton & Farnsworth 2011, 2938; Roberto & McCann 2018, 10–11.)

Koska väkivaltaisessa parisuhteessa korostuu puolisoiden välinen tarvitsevuus ja riippuvuus sekä naisen vahingoittaminen, hallitseminen ja alistaminen, saavat naisten kokemukset väkivaltaisessa parisuhteessa erilaisen merkityksen luottamuksen, tasa-arvon toteutumisen, itsemääräämisoikeuden ja yksilöllisyyden näkökulmasta (Nilosaari 2019, 87).

Ikääntyneiden naisten kokeman parisuhdeväkivallan seuraukset ovat vakavia. Väkivaltakokemuksilla ja sairastuvuudella on todettu olevan selkeä yhteys, ja väkivalta lisää naisten kuolleisuusriskiä. Väkivalta alentaa naisilla yleistä terveydentilaa ja aiheuttaa fyysisiä, psyykkisiä ja somaattisia oireita, esimeriksi post-traumaattista stressiä, ahdistuneisuutta, unihäiriöitä, itsetuhoisuutta, kroonista kipua, masennusta, päänsärkyä, allergioita ja vatsavaivoja. Tämän vuoksi väkivaltaa kokeneet naiset käyttävät tavallista enemmän terveydenhoitopalveluita. Osa naisista ei tunnista kokemaansa väkivaltaa, tai he eivät halua kertoa kokemuksistaan. Naiset syyllistävät itseään ja pyrkivät selittämään puolisonsa väkivaltaista käyttäytymistä esimerkiksi terveydellisten haasteiden kautta. (Cohen, Levin, Gagin & Friedman 2007, 1229; Tetterton & Fransworth 2011, 2929; Yunus, Hairi & Choo 2017, 200, 207–209; Kilbane & Spira 2018, 168.)

Ikääntyneiden naisten väkivaltaiseen parisuhteeseen liittyy kiinteästi puolisoiden keskinäinen riippuvuuden ja haavoittuvuuden monimutkainen yhdistelmä ja ihmisten luonnollinen ikääntymisprosessi. Tämän vuoksi keskinäinen riippuvuus, fyysiset vammat ja avun tarve voivat vaikeuttaa naisilla väkivaltaisen suhteen päättämistä. Yhteisasuminen, yhteistalous, mielenterveyteen liittyvät haasteet, persoonallisuuden piirteet, päihteiden käyttö ja naisen pelko puolison kostosta ovat tekijöitä, jotka sitovat puolisoita toisiinsa. Naisten kokema yksinäisyys ja yksinäisyyteen kiinnittyvä negatiivinen merkitys voivat sitoutua naisissa heidän kokemaansa kärsimykseen ja olemassaoloon liittyviin pelkoihin. Edellä kuvatut tekijät voivat kääntyä uhaksi naista itseään vastaan ja tuottaa sosiaalista eristäytymistä. Ilmiöön liittyy lisäksi sosiokulttuurisia, ympäristöön ja perhekulttuuriin sisältyviä ominaisuuksia, joita ovat esimerkiksi ikääntyneiden asuinolosuhteisiin, perheenjäsenten välisiin suhteisiin sekä avun hakemisen ja sen vastaanottamisen valmiuteen liittyvät tekijät. (Mysuk, Westendrop & Lindenberg 2015, 3039, 3053-3054; Band-Winterstein, Eisikovits & Koren 2010, 461, 463; Kilbane & Spira 2018, 168–169.)

Turvallinen ja arvokas vanhuus vaatii toimia yhteiskunnalta väkivallan ehkäisemiseksi

Ikääntyneiden naisten kokema väkivalta parisuhteessa on vakava ilmiö, joka vaatii puuttumista mikrotasolla tapahtuvien toimien lisäksi rakenteellisella ja yhteiskunnallisella tasolla. Vain siten naisten suojaaminen väkivallalta on riittävän tehokasta ja naisilla olisi paremmat edellytykset turvalliseen ja arvokkaaseen vanhuuteen.

Yhteiskunnan sallivat asenteet väkivaltaa kohtaan ja ikääntyneiden kokema ikäsyrjintä edesauttavat väkivaltaan puuttumattomuutta, jotka puolestaan ovat osa väkivaltailmiön rakenteellista ongelmaa. Palvelujärjestelmässä yksilön vastuun ja omaishoitajuuden korostaminen, avun saamisen hitaus sekä avun oikea-aikaisuuden viivästyminen mahdollistavat väkivallan jatkumisen, eikä naisten kokemusten mukaan konkreettista ja oikea-aikaista apua ole aina tarjolla (Nilosaari 2019, 83–84).

Määrätietoinen puuttuminen parisuhdeväkivaltaan viestittäisi ikääntyneille naisille siitä, että heidän hyvinvointinsa sekä turvallisten asuinolosuhteiden takaaminen ovat meille kaikille tärkeitä asioita. Tällainen toimintatapa sisältyy aitoon välittämiseen.

Kirjoittajat:

Eveliina Nilosaari
väkivaltatyön asiantuntija (YTM)
Oulun ensi- ja turvakoti ry, Tukikeskus Varjo

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]

MiePäVäki-työryhmä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset: 

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)

• Ennaltaehkäisevä mielenterveys- ja päihdetyö on kannattavaa (30.6.2021)

• Aluehallintovirasto osallisuuden mahdollistajana (6.7.2021)

Lähteet:

Band-Winterstein, Tova & Eisikovits, Zvi & Koren, Chaya 2010: Between Remembering and Forgetting. The Experience of Forgiveness among Older Abused Women. Qualitative Social Work 10 (4), 451–466.

Brozowski, Kari & Hall, David R 2010: Physical and Sexual Abuse of Elders in Canada. Journal of Interpersonal Violence 25 (7), 1183–1199.

Cohen, Miri & Levin, Sarah Halevy & Gagin, Roni & Friedman, Gideon 2007: Elder Abuse: Disparities Between Older People’s Disclosure of Abuse, Evident Signs of Abuse, and High Risk Abuse. JAGS 55, 1124–1230.

Hamby, Sherry L. & Koss Mary P. 2003: Violence Against Women: Risk Factors, Consequences, and Prevalence. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N., (toim.). Violence Against Women. American College Physicians. Philadelphia, 3–38.

Hirsch, Calvin H. 2003: Mistreatment of Older Women. Teoksessa Liebschutz, Jane M. & Frayne, Susan M. & Saxe, Glenn N. (toim.): Violence Against Women. A Physician´s Guide to Identification and Management. American College of Physicians. Philadelphia, 169–190.

Keskinen, Suvi 2005: Perheammattilaiset ja väkivaltatyön ristiriidat. Sukupuoli, valta ja kielelliset käytännöt. Tampere University Press. Tampere.

Kilbane, Teresa & Spira, Marcia 2018: Domestic Violence or Elder Abuse? Why it Matters for Older Women. Families in Society 91 (2), 165–170. First Published 3.3.2018.

Lehtonen, Anja & Perttu, Sirkka 1999: Naisiin kohdistuva väkivalta. Tammer-Paino Oy. Tampere.

Luoma, Minna-Liisa & Koivusilta, Mira & Lang, Gert & Enzenhofer, Edith & De Donder, Liesbeth & Verté, Dominique & Reingarde, Jolanta & Tamutiene, Ilona & Ferreira- Alves, José & Santos, Ana J. & Penhale, Bridget 2011: Prevalence Study of Abuse and Violence against Older Women. Results of a Multi-cultural Survey in Austria, Belgium, Finland, Lithuania, and Portugal. (European Report of the AVOW Project). National Institute for Health and Welfare (THL). Finland. https://thl.fi/documents/189940/259311/AVOWEuropeanResearchReport_April2011.pdf. Viitattu 17.8.2021.

Mysyuk, Yuliya & Westendrop, Rudi G. J. & Lindenberg, Jolanda 2015: Perspectives on the Etiology of Violence in Later Life. Journal of Interpersonal Violence 31 (18), 3039–3062.

Nilosaari, Eveliina 2019: Seksuaalinen kaltoinkohtelu ikääntyneiden naisten parisuhteissa. Pro gradu -tutkielma. https://lauda.ulapland.fi/bitstream/handle/10024/64064/Nilosaari.Eveliina.pdf?sequence=1&isAllowed=y. Viitattu 17.8.2021.

Roberto, Karen A. & McCann, Brandy Renee 2018: Violence and Abuse in Rural Older Women´s Lives: A Life Course Perspective. Journal of Interpersonal Violence. First Published 15.2.2018, 1–23.

Spangler, Deb & Brandl, Bonnie 2007: Abuse in Later Life: Power and Control Dynamics and a Victim-Centered Response. Journal of the American Psychiatric Nurses Association. 12 (6), 322–332.

Tetterton, Summer & Farnsworth Elizabeth 2011: Older Women and Intimate Partner Violence: Effective Interventions. Journal of Interpersonal Violence 26 (14), 2929–2942. First Publisher 13.12.2010.

Yunus, Raudah & Hairi, Noran Naqiah & Choo, Wan Yuen 2017: Consequences of Elder Abuse and Neglect: A Systematic Rewiew of Observational Studies. Trauma, Violence & Abuse 20 (2), 197–213.

 

Demokraattisen päätöksenteon uudistamista ja osallisuuden vahvistamista on käsitelty Suomen itsenäisyyden juhlarahaston (Sitra) selvityksissä ja hankkeissa. Kansanvallan peruskorjaus -työpaperissa (2018) todetaan, että edustuksellisen demokratian rakenteet vaativat uudistamista vastatakseen nykyajan ja tulevaisuuden tarpeisiin. Työpaperissa peräänkuulutetaan rohkeaa uudistumista ja kansalaisten mukaan ottamista. Hallinnon näkökulman toivotaan väistyvän kansalaisnäkökulman tieltä. Yhtenä konkreettisena ehdotuksena muutoksen toteuttamiseksi ehdotetaan, että kirjastoista tehdään keskustelevan demokratian kohtaamispaikkoja. 

Sitra käynnisti keväällä 2020 Kirjastoista kansanvallan foorumeita -kokeiluhankkeen, jonka tavoitteena oli vahvistaa kirjastojen roolia demokratiakehityksen edistäjänä. Kokeiluhankkeessa oli mukana kuusi kirjastoa, jotka pilotoivat erilaisia tapoja tuoda kansalaisia ja päättäjiä yhteen.

Hanke sopi yhteen myös kirjastolain tavoitteiden kanssa. Lain tavoitteita ovat aktiivisen kansalaisuuden, demokratian ja sananvapauden edistäminen. Lisäksi yhtenä yleisen kirjaston tehtävänä yhteiskunnallisen ja kulttuurisen vuoropuhelun edistäminen.

Huoli demokratian tilasta ei ole turha

Samalla kun demokratiasta on tullut itsestäänselvyys, sen syvempi merkitys on kadonnut. Useimmille ihmisille kyse on vain äänestämisestä; siis siitä, että valitaan päättäjiä kunnanvaltuustoon tai eduskuntaan. Yksi keskeinen syy demokratia merkityksettömyyteen on se, että ihmiset kokevat, ettei äänestämällä pysty oikeasti vaikuttamaan asioihin. Tämä näkyy äänestysaktiivisuuden laskuna.

Demokratiatutkijat puhuvat demokratian kaventumisesta. Tällä tarkoitetaan sitä, että globaalissa (ja kansallisessa) taloudessa on määritelty tiukat raamit rahankäytölle. Edes pitkällä aikavälillä kannattavat hankkeet eivät saa talouskehyksiä joustamaan, jolloin muutosta ei saada aikaan. Tällainen tiukka talouspolitiikka johtaa eräänlaiseen vaihtoehdottomuuteen: muutosta toivotaan ja luvataan, mutta se kilpistyy talouden reunaehtoihin. Tiukat talousraamit sanelevat ehdot yhteiskunnan kehittämiselle, jolloin äänestäminen ei tuo kaivattua muutosta, sillä valittujen päättäjien kädet on sidottu jo etukäteen.

Vaihtoehdottomuus on yksi tekijä populistisen politiikan suosion nousussa. Ihmiset haluavat edes jotain muutosta. Mutta harvat populistisina pidetyt liikkeet tai puolueet kyseenalaistavat oikeasti demokratiaa rajoittavia rakenteita. Niiden retoriikka keskittyy kulttuuri- ja identiteettikysymyksiin, koska ne ovat helpompia teemoja kuin suuret, globaalit demokratiaa ennalta rajaavat tavat toimia. 

Julkisessa keskustelussa demokratian hyvinvoinnin mittarina pidetään usein äänestysaktiivisuutta. Se kuitenkin kertoo lähinnä siitä, pitävätkö ihmiset äänestämistä merkityksellisenä. Vuosien saatossa syntyneen globaalin taloudellis-hallinnollisen rakennelman muuttaminen sormia napauttamalla ei ole realistinen vaihtoehto. Tarvitaankin uusia ratkaisuja ja kokeiluja.

Miten kansanvaltaisuutta voitaisiin tukea kirjastoissa?

Uusia toimintamalleja on lähdettävä rakentamaan rohkeilla mikrokokeiluilla, joiden mahdollisia kannustavia tuloksia voi levittää ja soveltaa. Käytännön kokeilujen taustalla on aina rohkeus kuvitella, ja se onkin merkittävin kyky uudistamisessa.

Kuvittelukykyä voi vahvistaa lukemalla. Lukeminen haastaa ja ruokkii mielikuvitusta. Hyvin ruokittu mielikuvitus on luova ja uudistamiskykyinen. Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen vahvistaa myös empatiakykyä eli kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, mikä vahvistaa yhteisöllisyyttä. Tätä kautta kirjastot kytkeytyvät vahvasti demokratian ja aktiivisen kansalaisuuden kehittämiseen: ne tarjoavat luettavaa laidasta laitaan yhdenvertaisesti.

Kirjastoilla on myös konkreettisempi rooli demokratian kehittämisessä ja osallisuuden tukemisessa. Kirjastot tarjoavat tukea medialukutaitoon sekä erilaisiin alustoihin ja välineisiin, mikä edesauttaa mahdollisuuksia osallistua keskusteluihin eri foorumeilla. Kirjastoissa on myös mahdollisuus hankkia tietoa eri näkökulmista mielipiteen muodostuksen tueksi. Asioiden lähestyminen moninäkökulmaisesti on hedelmällistä, ja se lieventää vastakkainasetteluja ja auttaa ratkomaan ristiriitoja.

Kirjastotila on perusolemukseltaan avoin ja puolueeton, ja siksi se sopii erinomaisesti erilaisten ihmisten ja ajatusten kohtaamiselle. Aito vuorovaikutus lisää moniäänisyyttä, ja sitä kautta on mahdollisuus nostaa esiin näkymättömiä yhteiskunnallisia ongelmia. Vuorovaikutuksen lisäämisellä ja erilaisia mielipiteitä perustelemalla voidaan heikentää sosiaalisen median kiihdyttämää polarisaatiokehitystä, joka sulkee ihmiset samanmielisiin kupliin.

Kirjastotila voi toimia myös alustana kansalaisten aktiiviselle toimijuudelle. Kirjastossa on mahdollista olla keskustelija tai kuuntelija, esiintyjä tai katselija. Aktiivisen toimijuuden tukeminen on kirjastoille helppoa. Usein tarvitaan vain lupa käyttää tilaa.

Kirjastojen tulee aktiivisesti työskennellä arvovapauden eteen ja tunnistaa omasta toiminnastaan malleja, jotka voivat luoda esteitä puolueettomuudelle. Kirjastojen kannattaa hahmottaa toimintaansa sosiaalisen saavutettavuuden kautta: henkilökunnan asenteiden pitää tukea yhdenvertaisuutta, mielipiteenvapautta ja syrjimättömyyttä. Ihmisten ja mielipiteiden moninaisuuden arvostaminen tekevät kirjastosta sosiaalisesti saavutettavan ja turvallisen keskusteluympäristön. Kirjastojen tulisi käydä alan sisäistä keskustelua polarisoitumisesta ja kirjastojen asemoitumisesta suhteessa erilaisiin kupliin, jolloin kirjastojen roolia suomalaisen yhteiskunnan Sveitsinä voidaan vahvistaa. 

Erityisavustus kirjastojen demokratiatyön edistämiseksi

Eduskunta myönsi miljoona euroa jaettavaksi erityisavustuksena yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina. Tavoitteena on vaikuttaa yhteiskunnalliseen demokratiakehitykseen parantamalla kansalaisten tiedonsaantia ja vaikuttamismahdollisuuksia paikallisen, alueellisen, valtakunnallisen ja EU-tason päätöksenteossa.  

Aluehallintovirastot toimivat tässä valtionapuviranomaisina eli vastaanottavat ja käsittelevät hakemukset. Hakuaika on 16.8.–20.9.2021, ja päätökset pyritään tekemään niin, että kirjastot pääsevät tositoimiin jo loppuvuonna.

Toivomme aveissa, että kirjastot käyvät jo hakuvaiheessa avointa ja rohkeaa keskustelua demokratian esteistä omalla alueellaan pyrkien löytämään juuri omaan toimintaympäristöön soveltuvat keinot edistämään kansanvaltaisuutta ja vuorovaikutusta. Vaikka avustus on kertaluonteinen, tarpeiden, epäkohtien ja esteiden tunnistaminen palvelee jatkossakin demokratian hyväksi tehtävää työtä. 

Linkkejä:
Sitran konseptikäsikirja Miten kirjastoista tehdään kansanvallan foorumeita?
Erityisavustus yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen kansalaisten ja päättäjien vuoropuhelun foorumeina -avustussivu

Kirjavinkki: 
Teppo Eskelinen: Demokratia utopiana ja sen vastavoimat, vastapaino, 2019.

Kirjastotoimen ylitarkastaja Virpi Launonen, Itä-Suomen aluehallintovirasto
 

Eduskunta hyväksyi sote-uudistuksen, joka muuttaa kuntien palvelurakennetta paljon. Kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtävät siirtyvät 21 hyvinvointialueelle. Kuntien hoidettaviksi jäävät sivistys- ja kulttuuripalvelut, rakennetun ympäristön ylläpito sekä elinvoimapalvelut. Miten teidän kunnassanne on alettu suunnitella tulevaa palvelurakennetta?

Kunnat eivät voi tuudittautua siihen, että sote-palvelujen siirtyminen hyvinvointialueille pelastaisi kuntatalouden. Kuntien rahoituspohja muuttuu sote-uudistuksen myötä, kun siirtyvien palvelujen valtionosuudet eivät enää kilahda kunnan kassaan. Taloudellisesti uusi tilanne luo kuntatalouteen parempaa ennustettavuutta, mutta samalla on syytä katsoa hiukan nenää pidemmälle: millä eväillä kuntaa jatkossa kehitetään ja ylläpidetään? Miten ja millaiset palvelut tuotetaan olemassa olevalle ja tulevalle väestölle?

Suurimmassa osassa kunnista väestö ikääntyy ja vähenee. Samalla pienenevät valtionosuudet, joten kuntien on ratkaistava palvelujensa rahoittaminen. Millainen on palvelurakenne - yhdistetäänkö esimerkiksi kirjasto ja kansalaisopisto? Entä miten hoidetaan yhteistyö hyvinvointialueen alaisuudessa oleviin vanhusten palveluihin ja neuvoloihin? Miten pidetään huolta hyvinvointipalvelujen yhtenäisyydestä, kun osa hyvinvointipalveluista on kuntien ja osa hyvinvointialueiden hallinnoimaa?

Hyvinvointi määritellään uudestaan: se ei ole vain sairaudenhoitoa, vaan laajemmin hyvää elämää, johon siis vaikuttavat myös kuntien ylläpidettäviksi jäävät palvelut. Kuntalaiset tarvitsevat hyvinvointia edistävää ja sairautta ennaltaehkäisevää henkistä ja fyysistä toimintaa. Vielä ei ole selvää, millaisina kokonaisuuksina nämä palvelut jatkossa tarjoillaan. 

Rohkeat kokeilut vahvistaisivat kirjastojen uusia rooleja

Kirjastojen tulee tuoda esille entistä vahvemmin kytköstään hyvinvointiin. Kirjaston hyvinvointirooleina voidaan nähdä ensinnäkin mielekäs vapaa-aika. Tutkimusten mukaan mielekäs tekeminen vapaa-ajalla parantaa ihmisten kokemusta omasta hyvinvoinnistaan. Kirjasto tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin aktiviteetteihin, joilla vapaa-aikaa voi viettää. Erityisesti pienissä kunnissa kirjasto on keskeinen kulttuuripalvelujen tuottaja ja alusta. Kirjastotila pitäisikin nähdä alustana monipuoliselle toiminnalle, jolla voidaan edistää niin kulttuurisia kuin osallisuuteen liittyviä tarpeita.

Toisena aspektina kirjastojen hyvinvointirooliin on lukutaitojen vahvistaminen. Hyvä lukutaito antaa paremmat edellytykset kouluttautumiseen ja työelämään, mikä puolestaan indikoi parempaa tulokehitystä. Jatkuvan oppisen valmiudet ovat kiihkeästi muuttuvassa yhteiskunnassa tärkeitä. Niitä kirjasto voi tukea palveluillaan.

Entä onko kuntalaiset osallistettu suunnittelemaan uutta palvelurakennetta? Kirjastojen roolia demokratian ja osallisuuden edistäjänä ei tule unohtaa. Menestyviä kuntia yhdistää kuntalaisten ylpeys omasta kunnasta, johon liittyy olennaisena osana kokemus kuntaan kuulumisesta ja vaikuttamismahdollisuuksista. Kirjasto matalan kynnyksen tilana tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden monenlaisille demokratiaa ja osallisuutta vahvistaville kokeiluille. 

Lukutaidoilla on merkitys myös demokratian ja osallisuuden kehittämisessä. Monipuoliset lukutaidot mahdollistavat osallistumisen eri alustoilla ja välineillä käytävään keskusteluun.

Sote-uudistus haastaa kunnat - ja kirjastot niiden mukana - pohtimaan uutta rooliaan. Kirjastoilla on nyt oiva hetki tuoda esille vahvaa rooliaan yhdenvertaisena tilana sekä arjen hyvinvointia tuottavana palveluna. Uusia kokeiluja ja yhteistyömalleja kaivataan. Kuka on rohkea ja testaa jotakin aivan uutta konseptia, jossa ennakkoluulottomasti yhdistetään eri substansseja yhteen ja katsotaan palvelutarjontaa perinteisten siilojen ulkopuolelta? Uusien rakenteiden lisäksi on hyvä hetki miettiä laajemminkin kunnan resurssien joustavaa käyttöä: voisivatko esimerkiksi kulttuuripalvelut ja tekninen toimi löytää jonkin yhteisen sävelen rakennetun ympäristön kehittämisessä?

Kirjastotoimen ylitarkastajat Satu Ihanamäki (Lappi) ja Virpi Launonen (Itä-Suomi)
 

Osallisuustyössä ymmärretään erilaisia väestöryhmiä sekä tavoitetaan kaikkia ihmisiä ja palvelujen tarvitsijoita uudella tavalla, joka haastaa asiakkaita, ammattilaisia ja johtoa ymmärtämään, mistä kaikesta osallisuudessa on kyse. Hyödyn saajina on suomalainen väestö ja uudistuva hallinto, jonka keskiössä ovat ihmislähtöiset palvelut.

EU-hankkeista hyötyä aluehallintovirastojen strategian ja avoimen hallinnon toteuttamiseen 

Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja teemat kuten osallistumisoikeus, osallistumisen mahdollisuudet ja niiden edistäminen sekä mukaan kutsuminen että mukaan pääseminen ovat herättäneet kiinnostusta ja nousseet vahvasti esille keskusteluissa.

Esimerkiksi Euroopan unionin rakennerahaston tuella toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmatyötä (2014 – 2020). Suomessa on toteutettu Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelmaa ja sen eri toimintalinjoja. Erityisesti toimintalinjan 5 kehittämistyöllä on pyritty vastaamaan eriarvoisuuden kaventamisen ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen haasteeseen. Toimintalinja 5 on "Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta", ja sen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) rahoittaa valtakunnallista ja ELYt alueellista hanketoimintaa. Rahoitettujen hankkeiden kokonaismäärä kesäkuussa oli 520 jakautuen eri aluehallintoviraston alueelle. Kansallisesti ja alueellisesti uutta mahdollistamisen politiikkaa toteutetaan laajoissa hankkeissa, joissa usein yhdistyy myös tutkimus- ja kehittämistoiminta. Osallisuuden edistämisen hankkeiden tuloksista olisi hyötyä aluehallintoviraston ja tulevien hyvinvointialueiden palvelujärjestelmän keskeisiin haasteisiin. Hallinto- ja toimialojen yhdyspinnoille on löydetty uudenlaisia menetelmiä ja käytännön yhteistoimintaa mm. työllisyys-, sosiaali-, terveys-, sivistys- ja koulutuspolitiikkaa yhdistävissä asiakokonaisuuksissa.

Osallisuuden hankkeita voidaan käyttää myös instrumenttina, joka tukee sote-hallinnonalaa koskevan lainsäädännön toimeenpanoa ja kehittämistä kokeilemalla erilaisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Esimerkkeinä voidaan mainita vankien oikeusturva ja vankiterveydenhuolto valvonnan kohteena, työttömien terveystarkastukset (vt Terveydenhuoltolaki 30.12.2010 / 1326) ja Toipumisorientaatiomalli mielenterveyspalvelujen vaikutusten vahvistajana ja ehkäisevän lain toimeenpanoon tukena (vt Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä 6§). Vaikka Toipumisorientaatio-mallia ei mainita laissa, näkyvät sen vaikutukset sekä mielenterveys- että päihdepalveluissa.

Miten hyödyntää EU:n investointia ja arvioituja lupaavia esimerkkejä?

EU:n sosiaalisten oikeuksien periaatteissa Suomen haasteena on eriarvoistuminen, väestön terveyserojen polarisoituminen ja huono-osaisuuden kasautuminen. 5. toimintalinjan kehittämishankkeiden tavoitteena on ehkäistä rakenteellista eriarvoisuutta ja osattomuutta ja edistää ihmisten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Osallisuustyö vaikuttaa hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen ja sillä on vahvasti yhteyttä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Monia eri kumppanuuksia yhdistävillä osallisuushankkeilla ei ole vaikutuksia vain yksittäisen ihmisen, vaan myös monen eri toimijan ja hallinnon näkökulmasta.

Kahdeksan eri ministeriön hallinnon alueellisena asiantuntijana aluehallintovirastoilla (AVI) on mahdollisuudet sisällyttää osallisuusymmärrystä ja tietoa valvonta-, lupa-, täydennyskoulutustehtäviensä sisälle. Aluerahoituksella tuetaan paikallisista tarpeista lähteviä kehittämishankkeita, joissa syntyy lupaavia, osallisuutta edistäviä esimerkkejä. AVIt voivat puolestaan valvonta- ja ohjaustyössään tehdä näitä esimerkkejä tunnetuksi asiantuntijaverkostoidensa välityksellä. 

Aluehallintoviraston toimessa voidaan huomioida ja integroida yhä paremmin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden näkökulmat. Osallisuuden tutkimus ja kehittämistyö nostaa esille esimerkkejä kaikissa edellä kuvatuissa teemoissa (esimerkkinä kouluterveyskysely ja Finnsoten väestökysely). Toimintaa on myös arvioitu yhdessä kehittämishankkeiden kanssa ja lupaavia esimerkkejä Innokylään on kirjattu jo yli 70. Esimerkkejä löytyy heikoimmassa asemassa olevien kanssa toiminnasta: nuorten elämänhallinta, työllisyyden tuki, vammaisten ja muiden osatyökykyisten työllisyyspoluille pääsy, sosiaalisen kuntoutumisen monet eri keinot, parempaa työ- ja toimintakyvyn arviointia sekä vaikuttavuutta ja laatua asunnottomuuden ja päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn sekä mielenterveyden vahvistamiseen.

Osallisuus luo toivoa ja tuo mielekkyyttä ihmiselle ja parhaimmillaan järjestelmän kaikkiin osiin. Positiiviselle lähestymistavalle on kysyntää ihmisten kohtaamisessa, palveluissa ja viranomaistoiminnassa. Nyt on kysyntää myös osallisuusymmärryksen, -tiedon, -tutkimuksen, -työkalujen ja osallisuutta tukevan kuntatyön äärellä.  Osallisuus on kaikkien oikeus, se on jotain hyvin inhimillistä ja hyvä lisä perinteiselle auttamisjärjestelmälle ja hallinnolle. Seurattavaksi jää, miten ihmisten kokemus osallisuudesta voisi vaikuttaa asiakastyytymättömyyteen ja kanteluiden määrään.

Ihmislähtöiset palvelut, kuntalaisten paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet, palvelujen parempi yhdenvertainen saatavuus, laatu, vaikuttavuus ja yhteentoimivuus ovat osallisuuden merkittäviä mahdollistajia. Osallisuus voidaan nähdä aluehallintoviranomaisen näkökulmasta sen tehtäviä vahvistavana ja samalla uusia näkökulmia tuovana.

Aluehallintoviranomainen on keskeinen osallisuuden vaikuttaja 

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra) tukee työssään rakennerahastokauden valmistelua, tuottaa osallisuutta edistäviä tutkimustuloksia sekä niiden popularisointia, levittää ja viestii niitä yhdenmukaisesti neljällä ELY- ja kuudella AVI-alueella. Sokra-hankkeessa kehitetty osallisuuden teoreettinen viitekehys antaa vinkkejä osallisuustyön sisältöihin ja toteuttamiseen.

Kaikilla meillä on siis yhteinen tavoite: kansalaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden vahvistuminen. Osallisuusajattelun ja kehitettyjen osallisuuden toimintamallien juurtuminen edellyttää monialaista ja verkostomaista yhteistyötä. Julkisten ja yksityisten toimijoiden uudenlainen yhteistyö sekä palvelujen käyttäjien osallistuminen ja vaikuttaminen palveluihin painottuu esim. tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmassa, sosiaalihuollon kehittämisohjelmassa ja mielenterveysstrategiassa, työkykyohjelmassa ja kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa.

Sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen sekä sinnikkäästi esiintyvien terveyserojen poistaminen ovat teemoja, joissa aluehallintoviranomaisella on keskeinen rooli. Valvovalla asiantuntijaviranomaisella on moninaisia keinoja, joita on mahdollista tarkastella myös osallisuustietoa ja -ajattelua hyödyntävällä tavalla. Esimerkiksi kuntakäynnit ja informaatio-ohjaus sekä erilaiset kantelut ovat merkittäviä paikkoja havainnoida osallisuutta ja sen toteutumista.

Osallisuus on mainittu hallitusohjelmassa ja eri ministeriöiden suosituksissa. Koska käsite on suhteellisen uusi hallinnollisessa toiminnassa, niin asian edistämiseksi tarvitaan selvästi lisää vuorovaikutusta ja valmennusta myös viranomaistyöhön. Lakisääteisyydelle ja eri ministeriöiden lakien toimeenpanoa tukevalle keskustelulle on vielä tarvetta. Vaikka osallisuutta tulkitaan eri ministeriöissä hieman eri tavalla, se ei kuitenkaan estä kehitettyjen osallisuustyökalujen hyödyntämistä ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta, oikeusturvaa ja yhdenvertaisuutta käsittelevässä työssä.

Verkostotyöllä vaikuttavuutta

AVIt toimivat monialaisena asiantuntijana alueensa useissa eri verkostoissa. Näillä verkostoilla ja asiantuntijatyöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kuntalaiset, asukkaat, asiakkaat ja eritoten työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat saavat vaikuttamisen kanavia ja osallisuuden kokemuksia vahvistettua. Osallisuutta tukevat alueelliset ja paikalliset verkostot parhaimmillaan vahvistavat paikallista ja alueellista elinvoimaa. Osallisuustyölle tarjoutuu aluehallintoviranomaisen kautta mahdollisuus tarkastella systeemivaikutuksia ja syventää samalla osallisuuden ymmärrystä tässä kontekstissa.

Osallisuuden kokeilu- ja kehittämishankkeet ovat nostaneet myös tarpeen kehittää ajattelua ja ymmärrystä osallisuuden merkityksestä ja vaikutuksista. Osallisuusosaamiselle on syntynyt kysyntää hankkeissa, kun on opittu toimimaan uudella tavalla ja saatu sen myötä uutta ymmärrystä myös ammatilliseen toimintaan. Erilaisten oppilaitosten rooli on toimia aktiivisesti alueensa kehittämistyössä. Oppilaitokset ovat mukana kehittämishankkeissa mutta juurruttamista ja uuden ymmärryksen levittämistä ei hanketyön aikana ehditä saada kestävälle pohjalle. Koska osallisuus kiinnostaa myös julkista hallintoa, nousee kysymys voisiko AVIn sivistysosaston täydennyskoulutustyön kautta saada osallisuusosaamista kestävämmälle pohjalle.

Aluehallintoviranomainen osallisuuden voimavarana

Aluehallintovirastolla on mahdollisuus toimia valtionapuviranomaisen ja eri ministeriöiden alueellisen asiantuntijuuden roolista kehittämistyön tukena. Tätä roolia voi vahvistaa osallisuuden näkökulmasta tukemalla sellaista toimintaa, jossa yhdenvertaisuus ja ihmisarvo ovat keskiössä. Tärkeätä on tunnistaa epäkohdat ja vaikuttaa niissä kohdin, joissa ongelmat alkavat kasautua ja pitkittyä.

Hyviä paikallisia esimerkkejä löytyy jokaisen AVIn alueelta runsaasti: erilaisia avoimia tiloja, kohtaamisen paikkoja ja järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Näistä paikoista ihmiset saavat tukea oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, työllistymiseen tai turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Vähemmistöryhmien ja rikostaustaisten elämän mahdollistaminen ilman pelkoa tai sosiaalista häpeää ovat tuoneet erityisryhmiä tutuiksi uudella tavalla. Ihmisten sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja samanaikaisesti yksinäisyyden lievittäminen vahvistavat osallisuuden kokemusta.

Ihmisten tulisi saada elää omannäköistä elämää ja määritellä itse, mihin toimintaan ja palveluun hän osallistuu. Aluehallintovirasto voi tukea tätä kohtaamalla ihmisiä kunnioittaen ja kategorisoimatta ja etsimällä ihmisille yksilöllisiä ratkaisuja. Sellaista on muun muassa ihmisten vapaa-aikaan liittyvä toiminta, kuten harrastukset tai kulttuuritapahtumat. Palveluissa asiakasosallisuus on yksi tapa tukea osallisuutta. Ihmisen pitää myös saada vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin ja palveluihin ja sitä pitää tukea. Yhteisen hyvän näkökulmasta on luotava sellaisia olosuhteita, joissa ihmiset voivat osallistua hyvän tuottamiseen ja pääsevät myös nauttimaan yhteisestä hyvästä. Tämä edesauttaa sitä, että ihmiset saavat arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Esimerkkejä näistä ovat Helsingin Myllypurossa tehty asuinalueen kehittäminen Siltaustoiminnan avulla tai Oulussa tehty osallistava budjetointi, jossa elinympäristön siivoaminen vaikutti positiivisesti osallistujien omaan alueen kiinnittymiseen.

Lisää osallisuutta

Toimintakentät, joissa työskentelemme, ovat jatkuvassa muutoksessa. Ympäristö ja yhteiskunnalliset tavoitteet ovat kompleksisia, mikä näyttäytyy ammattilaisten ja palveluiden erikoistumisena. Tätä pirstaleista palvelujärjestelmää on vaikea hahmottaa ja hallita. Siksi ei ole yllättävää, että järjestelmän kokonaisuuden hallinnan ongelmat ovat yleisiä. Osallisuuden keskeiset periaatteet näkyvät hyvin aluehallintoviranomaisen toiminnassa, vaikkakaan käsite ei ole kaikille toimijoille vielä selkeä, ja kullakin alueella on omat painotuksensa ja vahvuutensa. AVIen ydintoiminta osallisuuden edistämisessä voi näkyä selkeästi ohjaus- ja valvontatyössä. Erityisen tärkeää on seurata, miten heikoimmassa asemassa olevien ääni saadaan aidosti kuuluville päätöksentekijöille asti. Vahvistamalla osallisuusajattelua osaksi asiakasraatien, neuvottelukuntien ja järjestöjen kautta saadaan väestön ja kuntalaisten vaikuttamiselle ja osallistumiselle vahvistusta tulevaisuuden toiminnassa.

Sokran toimesta Innokylään on koottu lupaavia osallisuuden toimintamalleja, joita voi hyödyntää monin eri tavoin. Hyvänä esimerkkinä liittyen New Public Government -ajatteluun on Osallisuutta edistävä hallintomalli. Sitä toteuttamalla mahdollistetaan kuntalaisten ja palvelun käyttäjien osallistuminen alueen ja palveluiden kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun – aina uuden toiminnon tai palvelun tarpeellisuuden toteamisesta toteutukseen ja arviointiin. Osallisuutta edistävässä hallintomallissa valtio tai kunta on edelleen vetovastuussa; mahdollistaa osallisuutta lisäävien toimintatapojen toteutumisen ja johtaa osallisuustyötä. Kokemusosaamisen hyödyntämistä on myös syytä ottaa laajemmin käyttöön.

Osallisuutta voidaan lisätä kitkemällä rajoitteita ja hyödyntämällä paikallisia voimavaroja. Rajoitteiden purkaminen voidaan aloittaa osallisuuden esteiden ja rajojen tunnistamisella. Syrjinnän, kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä kansalaistoiminnan helpottaminen lisäävät osallisuuden kokemusta yhteisen hyvän kehittämisestä. Tätä voidaan edistää olemisen ja toiminnan paikkojen luomisella ja saavutettavien kohtaamisten mahdollistamisella. Sellaista strategista toimintaa on hyvä tukea, joka edistää osallisuutta ja uudistaa voimavaroja. Eri toimijoita on hyvä kohtauttaa, verkostoida ja tukea yhdessä tekemistä sekä yhteisen hyvä rakentamista. Paikallisten voimavarojen hyödyntämisessä yhdessä tekeminen kasvattaa kapasiteettiä. Esimerkiksi palveluita voidaan kehittää osallistavasti ottamalla käyttöön esimerkiksi kiertävän kokouksen periaatteet, jolloin kaikki pääsevät ääneen. Toinen esimerkki on päihdepalvelut ja huumehoidon kehittämisen malli, jossa hankinnoissa ja suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa osallistujat ovat mukana.

Näiden lisäksi on hyvä tarkastella myös meidän kaikkien ammattilaisten osallisuuden kokemusta. Se tukee monin tavoin tuotettujen palvelujen vaikuttavuutta. Päätösten tulisikin olla ihmisten omaehtoista aktiivisuutta kannustavaa ja palkitsevaa.

Lupa osallistua ja osallistaa

Julkisella hallinnolla on mahdollisuus tarkastella osallisuuden kautta myös omia uudistumisen tarpeitaan. Yhteiset päämäärät, strategiat, suuntaavat hallinnon uudistamista ja yhdessä tekemistä tulevaisuudessa.

Kansalaisten oikeusturvaa on se, että kaikki voisivat olla osallisia omassa elämässä, yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa sekä yhteisestä hyvästä. Mutta miten voidaan taata se, että osallisuus on kaikille yhdenvertaista? Voisiko osallisuus olla muutoksen ytimessä oleva perusta, jotain sellaista, jonka kautta voi tarkastella omaa sisäistä ja ulkoista toimintaa. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien mukaan saaminen ja heidän kokemusten ja näkemysten huomioiminen on edellytys yhdenvertaisuuden turvaamiselle. Laillisuusvalvojan, kehittämistyön tukemisen ja informaation antajan roolissa aluehallintovirastolla on hieno mahdollisuus ohjata osallisuusajattelun kehittymistä.

Ihmiskeskeisesti voidaan uudistaa ja kehittää, oli näkökulma sitten taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kestävyys tai digitalisaation hyödyntäminen.

Ota osallisuuden periaatteet käyttöösi:

• Ihminen voi osallistua toimintaan tai palveluun omaehtoisesti.
• Osallistujalle etsitään yksilöllisiä ratkaisuja.
• Osallistuja kohdataan kunnioittaen ja kategorisoimatta.
• Yksin jääneet ja omiin oloihinsa päätyneet löydetään ja saadaan mukaan toimintaan.
• Toimintaa tai palvelua kehitetään yhdessä.
• Toiminta vahvistaa osallistujan vaikuttamismahdollisuuksia myös toiminnan ulkopuolella.
• Ihminen pääsee osalliseksi yhteisestä hyvästä. Ihminen saa arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Yhteiskuntaryhmät kohtaavat.
• Osallisuutta edistävät keinot juurtuvat osaksi jatkuvaa toimintaa.

Kirjoittajat:

Tytti Tuulos, Sokra-hankkeen asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Varpu Wiens, Sokra- osahankkeen asiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI

Lue lisää:
Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa
Osallisuuden edistämisen mallit ja lupaavat käytänteet Innokylässä 
Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta
Osallisuutta edistävä hallintomalli edistää osallisuuden johtamista 
THL Raportti 14/2019: Uusi julkinen hallinta, yhteistyö ja osallisuus sosiaali-ja terveyspalvelujen hankinnassa: Tapaustutkimus innovatiivisesta huumehoidon hankinnasta
 

Hyvä mielenterveys on tärkeä voimavara niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Se tukee tasapainoista elämää ja luo edellytyksiä toimia erilaisissa yhteisöissä. WHO (2014) onkin määritellyt mielenterveyden hyvinvoinnin tilaksi, jossa ihminen tunnistaa omat kykynsä, selviytyy normaaleista elämään kuuluvista paineista, sekä pystyy työskentelemään tuloksia tuottavasti ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.Mielenterveys on yhteydessä fyysiseen terveyteen ja toimii välttämättömänä yleisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perustana. Mielenterveyteen vaikuttavat sosiaaliset, biologiset, taloudelliset sekä ympäristölliset tekijät. Tutkimustiedon perusteella tiedetään, että ihmisen psyykkiset voimavarat lisääntyvät suotuisissa olosuhteissa ja vähenevät epäsuotuisissa olosuhteissa.

Väestön fyysinen terveys ja elinajanodote ovat parantuneet, mutta mielenterveyden osalta samansuuntaista kehitystä ei ole havaittavissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laajasti hyvinvointia ja terveyttä kartoittavassa FinSote2020-kyselytutkimuksessa ilmenee, että ihmisten kokemus omasta psyykkisestä kuormittuneisuudesta on lisääntynyt. Myös aiemmat tutkimukset ja erilaiset indikaattorit osoittavat, että mielenterveysongelmista kärsiviä on kaikissa ikäryhmissä ja mielenterveysongelmiin kaivataan apua.

Tilanne Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla ikävakioitu THL:n mielenterveysindeksi on maan suurin ja mielenterveyshäiriöt ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Mielenterveyden ongelmat koskettavat myös nuoria. Pohjois-Pohjanmaalla on maan eniten mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saavia 18-24-vuotiaita. Mielenterveysongelmien yleisyydestä kertoo se, että lähes 20 %:lla suomalaisista on jokin mielenterveyden häiriö. (OECD/EU, IHME 2018). Lisäksi suomalaisilla on lähes 50 % elinikäinen riski sairastua mihin tahansa psyykkiseen sairauteen (Kessler ym. 2007, Suvisaari ym. 2009). Mielenterveysongelmiin kytkeytyy usein myös päihde- tai muita riippuvuuksia. Aikuisista noin 30 % ylittää alkoholin ongelmakäytön rajat (Sotkanet, 2018) ja noin 3 %:lla suomalaisista on rahapeliongelma (Cantell ym. 2019).

Mielenterveyden häiriöistä aiheutuu inhimillisen kärsimyksen lisäksi taloudellisia kustannuksia. Mielenterveysongelmien taloudelliset vaikutukset muodostuvat toisaalta mielenterveysongelmien aiheuttamista kustannuksista julkiselle sektorille ja toisaalta mielenterveyden vaikutuksesta työn tuottavuuteen. Suomessa mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannusten on arvioitu olevan n. 3 prosenttia bruttokansantuotteesta (Gustavsson et al. 2011, OECD 2015). Mieli ry:n (2021) mukaan sijoittamisen organisaatio- ja yksilötason työhyvinvointiin sekä mielenterveyden edistämiseen on arvioitu tuottavan yhden vuoden aikana jopa 13 kertaisen taloudellisen hyödyn. Lasten mielenterveyden edistämisen näkökulmasta vanhemmuutta tukevat ohjelmat maksavat itsensä takaisin jopa kymmenkertaisesti.

Pohjois-Pohjanmaalla huono-osaisuuden vuosittaiset kustannukset ovat 152,7 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 371 euroa asukasta kohden. Neljäsosa kustannuksista koostuu lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannuksista ja toinen neljäsosa psykiatrian laitoshoidon kustannuksista. Viidesosa kustannuksista koostuu kunnan osarahoittamasta työmarkkinatuesta. Tämä antaa viitteitä myös siitä, millaisiin ennaltaehkäiseviin toimiin kannattaa kiinnittää huomiota mielenterveyden osalta.

Mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy

Väestön hyvää mielenterveyttä voidaan edistää ja mielenterveyden häiriöitä ennaltaehkäistä monin eri tavoin. Näkökulmat mielenterveyden edistämisessä sekä mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyssä eroavat hieman toisistaan. Mielenterveyden edistämisessä keskitytään voimavaroihin, kun puolestaan ennaltaehkäisyssä keskiössä ovat riskitekijät ja niiden pohjalta toimiminen (WHO 2004). Käytännössä mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn erottaminen toisistaan on haastavaa ja useissa mielenterveyteen liittyvissä hankkeissa on molempia piirteitä. Promootiota eli mielenterveyden edistämistä on mahdollista suunnata koko väestöön (esim. tiedotuskampanja), mutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä kohdennetaan pääsääntöisesti riskiryhmiin (Mrazek & Haggerty 1994, Laajasalo & Pirkola 2012). Esimerkiksi sairastumisalttiutta voidaan pyrkiä vähentämään vaikuttamalla suojaaviin ja riskitekijöihin niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Kansallisen Mielenterveysstrategian mukaisesti yksilön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi turvallisuuden tunne, itseluottamus, myönteinen minäkuva, ystävien ja perheen tuki sekä positiivinen varhainen vuorovaikutus.

Hyvä mielenterveys ja hyvinvointi ovat yhteydessä elämämme kannalta keskeisiin ympäristöihin kuten työpaikkoihin ja kouluihin. Mielenterveyden edistämistä tapahtuu juuri näissä arkielämän kannalta keskeisissä paikoissa huomattavasti enemmän kuin terveydenhuollon saralla. Vaikuttavaa mielenterveyden edistämistä ja ennaltaehkäisyä tehdään siten monialaisesti. Tärkeää on myös ymmärtää, että mielenterveyteen liittyviä tietoja ja taitoja on mahdollista oppia koko elämän ajan ja niitä voidaan arkiympäristöissä vahvistaa erilaisin menetelmin. Pohjois-Pohjanmaalla mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn (MiePäVäki) -verkosto on laatinut kuntien monialaisen mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän työn tueksi tukipaketin sekä valinnut hyviä käytäntöjä sote-keskusten ja kuntien toiminnan tueksi.

Linkki tukipakettiin:
https://www.ppshp.fi/dokumentit/Koulutusmateriaali%20sislttyyppi/Miep%c3%a4v%c3%a4ki%20tukipaketti.pdf

Janika Harju, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Terttu Piippo, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI

MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
• Resilienssi - näkökulma ja merkitys vaikeuksista selviytymiseen (26.5.2021)

Kestävä kehitys liittyy kaikkeen muttei kuitenkaan toteudu itsestään. Kasvatuksen ja koulutuksen – osaamisen kehittämisen – merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa on aivan keskeinen.

ELY-keskukset, AVIt ja alueelliset ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmät ovat viritelleet valtakunnallista yhteistyötä kestävän kehityksen edistämiseksi. Yhteistyö konkretisoitui 5.5.2021 järjestettynä yhteisenä koulutuspäivänä Kestävän tulevaisuuden taidot – kunta oppimisen ytimessä. Tilaisuuteen ilmoittautui n. 250 kasvatusalan ammattilaista: mukana oli käytännön kasvatustyön toteuttajia, hallinnollissa tehtävissä toimivia sekä kestävän kehityksen edistämistyötä tekeviä henkilöitä. Koulutuspäivän aikana nostimme esiin hyviä ja toimivia esimerkkejä siitä, kuinka voisimme itse kukin vaikuttaa kuntastrategioiden kestävän kehityksen kirjauksiin sekä erityisesti siihen, kuinka ne voisivat siirtyä käytännön arkeen varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Kunnat tulevaisuuden asialla

Päivän avasi dosentti, apulaisprofessori Arto O. Salonen. Salonen on ollut keskeinen henkilö siinä, että ymmärryksemme ekososiaalisen sivistyksen käsitteestä on kirkastunut. Tilaisuudessa Salonen kertoi kuulijoille, kuinka kestävä tulevaisuus tehdään todeksi. Salonen nosti esiin kuusi teesiä:
1. Älä allekirjoita ajopuuteoriaa
2. Pidä katse ratkaisuissa
3. Huomaa murroksen merkit
4. Kiinnity, liity, kuulu
5. Luo olosuhteet yhteiskuntaa uudistavalle oppimiselle ja
6. Vahvista sitä hyvää, joka jo toteutuu.

Salosen puheenvuorosta välittyi tulevaisuuden usko suurista haasteista huolimatta. Lisäksi puheesta kävi ilmi se, että jokaisella on ratkaisun avaimet tulevaisuuden osalta - voimme aidosti edistää kestävän tulevaisuuden rakentamista. Meidän pitää rakentaa lapsillemme ja nuorillemme olosuhteet tehdä tulevaisuuden tekoja ja tuoda esille vielä vahvemmin sitä kaikkea hyvää, jota jo tehdään ja jokaisessa on. Hyvän vahvistaminen on keino rakentaa hyvää tulevaisuutta.

Yhdessä tehty on kestävää, kuten esimerkit Iin kunnan kestävää kehitystä edistäneistä toimenpiteistä kertovat. Tavoittelemalla kestävää tulevaisuutta voi pienikin kunta nousta maailmanlaajuisesti tunnetuksi. Toimitusjohtaja Leena Vuotovesi painotti Iin kunnan ajattelutapaa: kestävää kehitystä edistäviä tekoja ei ole mahdollisuutta jättää tekemättä. Kuten Iissä, yhteiset tavoitteet on asetettava riittävän korkealle ja niitä kohti mentäessä on tehtävä oikeita asioita. Tilanteita ja haasteita täytyy joskus osata katsoa uudesta näkökulmasta ja kokeilla jotain aivan uutta.

Vesa Raasumaa ja Laura Jouhkimo kertoivat LUT-yliopiston ja Lappeenrannan kaupungin laajasta ja systemaattisesta tiedekasvatuksen Uniori-mallista, joka mahdollistaa jokaisen lapsen ja nuoren osallisuuden kestävän tulevaisuuden opintokokonaisuuksiin. Toiminta ei ole kiinni siitä, miten innostunut opettaja sattuu olemaan asian suhteen. Kaikille oppilaille taataan toimintamallissa mahdollisuus päästä osalliseksi erittäin laajoihin ja syvällisiin tiedekasvatuksen kokonaisuuksiin koulupolkunsa aikana. Muutaman vuoden päästä Lappeenrannassa on todella iso joukko tämän mallin käyneitä kestävän tulevaisuuden rakentajia. Toiminnan taustalla ovat kaupungin ja yliopiston strategiset linjaukset ja vahva tuki sekä kasvatushenkilöstön sitouttaminen toimintaan.

Filosofian tohtori, toiminnanjohtaja Niina Mykrältä saimme aivan uutta tutkittua tietoa liittyen koulujen toimintaan. Mykrä kertoi juuri julkaistun väitöstutkimuksensa pohjalta, kuinka ekologisen kestävyyden edistämisessä tärkeää on antaa asialle aikaa ja näkyvyyttä kaikissa koulun prosesseissa, kehittää käytäntöjä yhdessä koko kouluyhteisön kesken sekä siirtyä pienistä ekologisista valinnoista kohti kokonaisuuksia ja koko yhteisön muutosta. Ohjaavien dokumenttien jääminen abstraktille tasolle on harmittavan yleistä. Meidän tulisikin jokaisen varmistaa se, että suunnitelmat ja ohjelmat aidosti konkretisoituisivat yhteisesti sovituiksi ja toteutetuiksi teoiksi.

Tilaisuudessa oli esillä kuitenkin onnistuneita esimerkkejä siitä, kuinka ohjaavat dokumentit ovat saatu eläväksi. Siitä esimerkkinä kuulimme Hyvinkään kaupungin Hyvis-toiminnasta varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Kestävän kehityksen toiminta on organisoitu eri toimialoilla kaupungin ympäristöohjelmaan pohjautuen. Esityksestä ilmeni selkeä strateginen ohjaus ja johdon tuki toiminnalle. Toiminnalle on tehty selkeät rakenteet, jotka velvoittavat ja sitouttavat kaikkia. Erityisopettaja Susanna Jussila ja palveluohjauksen koordinaattori Marjukka Laakso kertoivat meille esimerkin, kuinka kestävän kehityksen edistämisen tavoitteet on kytketty osaksi jokaisen lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaa ja kuinka ohjelma etenee systemaattisesti lapsen ja nuoren koulupolun aikana.

Päivän lopuksi kuultu Oulun Suomalaisen yhteiskoulun lukion keke-toiminta loi uskoa nuorten taitoon, haluun ja osaamiseen viedä kestävää kehitystä aivan uudelle tasolle. Nuorten mallissa on lähdetty etsimään ratkaisuja ja toimimaan vahvasti niiden suuntaan. Nuorten äänen kuuleminen ja nuorten ottaminen keskeiseksi jäseneksi tulevaisuuden suuntaviivojen linjaamisessa ja tulevaisuuden tekemisessä on tärkeää. Tätä emme saa unohtaa. Nuoret ovat toiminnallaan luoneet näitä Arto O. Salosen aiemmin peräänkuuluttamia ratkaisuja. Nuoret korostivat esityksessään yhteistyön merkitystä. Oulun toiminnasta tilaisuudessa kertoivat Jussi Tomberg, Saaga Bruun ja Kanerva Murtovaara.

Kuva: Koulutusten osallistujien näkemys kestävän tulevaisuuden avaimista.

Kestävä kehitys osaksi nuorten arkea

Oli ilahduttavaa, että useissa päivän aikana kuulluissa kuntien esimerkeissä korostuivat myös kuntastrategian kirjaukset, jotka kannustavat ja ohjaavat toimintaa. Totesimmekin lopuksi yhdessä, että kuntavaalien jälkeen tämä asia on erittäin ajankohtainen. Kun uudet valtuutetut yhdessä virkamiesten ja kuntalaisten kanssa työstävät kuntastrategioita seuraavaksi vaalikaudeksi, tulisi huolehtia siitä, että kuntastrategioiden kestävän kehityksen kirjaukset muotoillaan konkreettisiksi ja systemaattisiksi toiminnoiksi jokaiseen varhaiskasvatuspaikkaan, kouluun, toisen asteen oppilaitokseen sekä nuorisotyön toimintaan. On varmistettava, että jokainen lapsi ja nuori pääsee osalliseksi ja saa kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot.

Strategisten linjausten ja tavoitteiden siirtymisen koulun arkeen tulisi tapahtua siten, että asia ei jää vain yhden tai muutaman innokkaan opettajan varaan. Johdon tuki on tärkeä, systemaattisuus auttaa toiminnan suunnittelua ja varmistaa toteutumisen. Systemaattisuutta toiminnalle luodaan myös sillä, että kaikki ohjaus- ja kasvatustyössä olevat yhdessä suunnittelevat toimintaa ja yhteisesti sovitut tavoitteet ja toimintamallit kirjataan paikallisiin varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin.

Koulutuksen osallistujat kävivät aktiivista keskustelua esitysten aikana. Osallistujat nostivat yhteistyön merkityksen kestävän tulevaisuuden tärkeimmäksi avaintekijäksi. Osallistujat peräänkuuluttivat myös, että jatkossa tarvitaan myös ammatillisen koulutuksen sekä nuorisotoimen hyviä kestävän kehityksen esimerkkejä esille. Totesimme yhdessä, että webinaarissamme esillä olleet kestävän kehityksen helmet on hiottu ajan kanssa. Vaikka kunnassa oltaisiin vasta hiekanjyvän äärellä, kannattaa kestävän kehityksen kasvatuksen työ aloittaa. Yksin ei tarvitse ponnistella: kaikenkokoisille kunnille löytyy vertaisapua vaikkapa ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmien verkostojen kautta, ja myös me AVIen ja ELY-keskusten väki olemme valmiina auttamaan eteenpäin.

Johtaja Anu Liljeström, Itä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue

 

 

Helsingin Sanomat on uutisoinut (23.5. ja 25.5.) näyttävästi perintätoimistojen toimintatavoista ja toimialan epäkohdista. Osansa on saanut myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto perintätoimistoja valvovana viranomaisena. HS kirjoittaa: ”Perintäyritysten valvonta pettää pahasti” ja ”Miksei avi puhalla perintäyritysten peliä poikki edes lukuisten varoitusten jälkeen?”

Onko perintätoimistojen valvonta todella niin hampaatonta kuin jutussa annetaan ymmärtää?

Aluehallintovirasto käynnistää perintäyhtiöön kohdistuvan valvonta-asian joko oma-aloitteisesti valvontahankkeen kautta tai useimmiten velallisten epäkohtailmoituksista, joissa on esitetty epäilyjä perintäyhtiön perintälain tai hyvän perintätavan vastaisesta menettelystä. Virasto selvittää asian perintäyhtiöltä saamansa selvityksen perusteella.

Kyse voi olla esimerkiksi kohtuuttomien perintäkulujen tai riitautetun saatavan perinnästä. Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioidaan perintäyhtiön perinnässä tekemiä toimenpiteitä, tosiasiallista työmäärää ja perittävän saatavan pääoman määrää vasten. Riitautetun saatavan perinnässä arvioidaan usein sitä, onko velallisen riitautuksen peruste ollut maksuvelvollisuuteen vaikuttava vai ei.

Aluehallintoviraston valvontapäätöksessä ratkaistaan siten se, onko perintäyhtiö menetellyt asiassa perintälain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Tämä on sitä perustelujen arkiproosaa, mihin HS:n jutussakin viitattiin. Päätökset sisältävät lain tulkintaa riippuen siitä, kuinka tulkinnanvaraista oikeudellisen kysymyksen sääntely on. Näin on ollut erityisesti yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuuden arvioinnin kohdalla, koska kulujen enimmäismääristä on säädetty tarkkarajaisemmin vasta 1.1.2021 voimaan tulleessa väliaikaisessa perintälaissa. Seuraamusharkinta onkin sitten hankalampi juttu.

Seuraamuksen mitoituksessa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta

Seuraamusharkinnalla tarkoitetaan sitä, mihin hallinnollisiin toimenpiteisiin tai pakkokeinoihin aluehallintovirasto ryhtyy perintäyhtiön lainrikkomuksen vuoksi. Hallinnollisen seuraamuksen valinta ja mitoitus edellyttää aina harkintaa. Aluehallintoviraston harkintavalta on laaja sen arvioidessa oikeasuhtaista seuraamusta.

Valvonnallisen toimenpiteen voimakkuus on suhteutettava sen tarkoitukseen siten, että se on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Seuraamus ei saa olla liian lievä mutta ei myöskään liian ankara.

Aluehallintoviraston keinovalikoimaan kuuluvat lievimmästä ankarimpaan

• huomion kiinnittäminen
• varoitus
• määräaikainen toimintakielto
• perintäyhtiön poistaminen perintätoiminnan harjoittajien rekisteristä.

Huomion kiinnittämisessä on kyse sellaisesta hallinnollista ohjausta sisältävästä valvontapäätöksestä, jossa perintäyhtiötä ohjataan yksilöidysti perintälain ja hyvän perintätavan mukaiseen menettelyyn. Perintäyhtiöllä ei ole valitusoikeutta tähän päätökseen.

Aluehallintovirasto voi ohjauksen jälkeen antaa kirjallisen varoituksen, jos kyse on esimerkiksi samasta lainrikkomuksesta, jota perintäyhtiö ei ole korjannut hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta. Perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annettu laki (perintärekisterilaki) ei sinänsä edellytä, että aluehallintoviraston tulisi antaa hallinnollista ohjausta sisältäviä päätöksiä ennen kuin se voi antaa varoituksen perintäyhtiölle.

Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää kuitenkin yleensä, että aluehallintovirasto antaa hallinnollista ohjausta ennen varoituksen määräämistä, ellei kyse ole aivan selvästä ja tahallisesta lain rikkomisesta. Hallinto-oikeus on lisäksi ratkaisukäytännössään painottanut sitä, että aluehallintoviraston on varoitusta harkitessaan etenkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa kiinnitettävä erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteen toteutumiseen.

Perintärekisterilaki teki kirjallisista varoituksista myös julkisia, mikä lisäsi niiden vaikuttavuutta. Varoitukset ja sitä ankarammat seuraamukset merkitään aluehallintoviraston ylläpitämään perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin (Peksiin).

Määräaikainen toimintakielto lisättiin aluehallintoviraston pakkokeinovalikoimaan vuoden 2019 alussa voimaan tulleessa perintärekisterilaissa. Siinäkin on ankaruudeltaan useita asteita, kun perintäyhtiön toiminta voidaan kieltää joko osittain tai kokonaan. Lisäksi toimintakiellon kestoa voidaan säädellä, kuitenkin enintään kuudeksi kuukaudeksi. Toimintakielto on siten seuraamuksena erittäin ankara pakkokeino.

Määräaikaisen toimintakiellon käyttö edellyttää perintärekisterilain mukaan aina sitä, että samasta vakavasta lain rikkomuksesta on ensiksi annettu varoitus eikä perintäyhtiö ole siitä huolimatta korjannut menettelyään. Kyse on kuitenkin aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta.

Seuraamusharkinta on aina kokonaisharkintaa ja se etenee yleensä asteittain lievimmästä ankarimpaan keinoon. Seuraamusharkintaan vaikuttavat monet tekijät. Perintäyhtiön lainrikkomuksen vakavuuden lisäksi siihen vaikuttavat myös rikkomuksen

• toistuvuus
• aiheutettu vahinko
• ajallinen kesto ja ulottuvuus sekä
• perintäyhtiön mahdolliset korjaavat toimenpiteet.

Samaan lainrikkomukseen kohdistuvien aiempien hallinnollisten seuraamusten, kuten varoitusten, lainvoimaisuudellakin on merkitystä varsinkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Ylipäänsä mitä ankarammasta seuraamuksesta on kyse, sitä vakavampaa ja toistuvampaa lainrikkomusta lainsäädännössä edellytetään.

Seuraamus ei ole itseisarvo, vaan tavoite on saada toimintatapa muuttumaan

Perintäyhtiöllä on aina oikeus valittaa varoituksesta tai määräaikaista toimintakieltoa sisältävästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Perintäyhtiöt ovatkin käyttäneet tätä oikeutta lähes säännönmukaisesti varoitusten kohdalla. Varsinaisen oikeudellisen kysymyksen käsittelyn lisäksi perintäyhtiö saa perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin merkinnän, ettei varoitus ole lainvoimainen. Hallintotuomioistuimien käsittelyajat voivat olla pitkiä, jolloin lainvoimaisen päätöksen saaminen vie aikaa.

HS:n jutussa viitatuista suurimmille perintäyhtiöille annetuista varoituksista yksikään ei ole lainvoimainen, koska perintäyhtiöt ovat valittaneet niistä hallinto-oikeuteen. Kyse on osin myös aidosti kiistanalaisista oikeudellisista kysymyksistä. Yrityssaatavien perintäkuluja koskevan tuoreimman varoituksen kohdalla kaikki aiemmat samaa lainrikkomusta koskevat varoitukset ovat olleet vailla lainvoimaa, kun aluehallintovirasto on harkinnut seuraamusta. Aluehallintovirasto ei pääsääntöisesti määrää määräaikaista toimintakieltoa silloin, kun tulkinnanvaraista asiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on ollut tuolloin myös hyvin tulkinnanvaraista, kun perintäkulujen enimmäismääristä ei ole ollut sääntelyä.

Aluehallintovirasto ei epäröi määräaikaisen toimintakiellon käyttöä pakkokeinona varsinkin, kun sen ankaruutta voidaan tapauskohtaisesti mitoittaa. Jos perintäyhtiö ei esimerkiksi korjaa vakavasti lakia rikkovaa menettelytapaansa aiemmasta varoituksesta tai varoituksista huolimatta, määräaikainen toimintakielto voi olla tällaisessa tilanteessa oikeasuhtainen seuraamus.

Seuraamusharkinnassa seuraamuksen ankaruus ei ole itseisarvo vaan tavoitteena on se, että perintäyhtiö muuttaa toimintatapaansa lainmukaiseksi. Aluehallintoviraston tietojen mukaan perintäyhtiöt ovat varoitusten lainvoiman puuttumisesta huolimatta muuttaneet toimintatapaansa. Tähän vaikuttavuuteen aluehallintovirasto pyrkii kaikessa valvonnassaan.

Perintätoimialalla on vastuu omasta maineestaan, lakiakin voitaisiin selkeyttää   

Onko aluehallintovirastolla siis keinoja puuttua perintätoimistojen perintään? Kyllä. Avilla on siihen eväitä, mutta se ei voi tehdä sitä yksin. Saatavien perintä perustuu osapuolten väliseen luottamukseen. Perintätoimiala vastaa itse maineestaan ja voi siihen toiminnallaan vaikuttaa.

Perintärekisterilain mukaan perintäyhtiöllä on oltava perintätoiminnasta vastaava henkilö. Hänen on huolehdittava siitä, että perintätoiminnassa noudatetaan hyvää perintätapaa ja että toimintaa muutoinkin harjoitetaan lainmukaisesti ja ammattitaitoisesti. Myös velkojien olisi hyvä kiinnittää huomiota perintäyhtiön toiminnan laatuun niin kilpailutuksissa kuin ulkoistetun palvelun ylläpidossa. Aluehallintoviraston valvontapäätökset ovat tässä oiva työkalu.

Aina voidaan myös parantaa. Lainsäätäjä voisi esimerkiksi selkeyttää aluehallintovirastolle annettujen hallinnollisten seuraamusten käyttöalaa ja edellytyksiä. Uusina keinoina toimistotarkastuksen ja mahdollisen rike- tai seuraamusmaksun tarpeellisuus kannattaisi myös selvittää. Lisäksi yritysperinnän perintäkulujen enimmäismäärien tarkkarajaiselle sääntelylle on tarvetta myös sen jälkeen, kun väliaikaisen perintälain voimassaolo päättyy.

Jouni Kiviniemi
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa:

• Perintää koskevia päätöslyhennelmiä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Usein kysyttyjä kysymyksiä perinnästä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Perintätoimen harjoittajien rekisteri Peksi
• Perintärekisterilaki (Finlexissä)

Oulun kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä (ake) ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestivät yhdessä alueen kirjastojen kanssa suuren Luetaan! -lukukilpailun. Lukukilpailu järjestettiin 15.3.–15.5.2021 Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin varhaiskasvatus- ja kouluryhmille. Kilpailussa oli viisi sarjaa: päiväkotiryhmät, eskarit, 1.–2.-luokat, 3.–4.-luokat ja 5.–6.-luokat. Kilpailuun osallistui 176 ryhmää, joissa oli yhteensä yli 3000 lasta. Osallistujat lukivat yhteensä huikeat 9 miljoonaa sivua.

Eniten osallistujia (51) oli 3.–4.-luokkalaisten sarjassa ja lähes yhtä paljon (45) 1.–2.-luokkalaisten sarjassa. 5.–6.-luokkalaisten sarjassa osallistujia oli puolet vähemmän (24) kuin 3.–4-luokkalaisten sarjassa. Alkaako lukuinto hiipua jo ennen yläastetta? Vai eivätkö opettajat pidä tämän ikäisten lukemisen edistämistä enää yhtä tärkeänä kuin alemmilla luokilla? Päiväkotisarjassa oli 35 osallistujaa ja eskareissa 21 osallistujaa. Luetuiksi sivuiksi hyväksyttiin sekä lasten itse lukemat että heille ääneen luetut sivut.

Aktiivisinta osanotto oli Pohjois-Pohjanmaalla, ja niinpä kaikkien sarjojen kärkisijat menivät sinne. Kaikkien sarjojen voittajat olivat kuitenkin eri kunnista. Tämä on hienoa. Kilpailun markkinointi ei tavoittanut yhtä hyvin Kainuun ja Lapin kouluja ja päiväkoteja, mutta niistäkin oli kuitenkin useita osanottajia lähes kaikissa sarjoissa. Palkinnot jaettiin 26.5. yhteisessä virtuaalijuhlassa osana Luetaan! -tapahtumaa.

Alueen kirjastot lahjoittivat kirjoja palkinnoiksi sekä markkinoivat kilpailua omissa kunnissaan. Markkinointimateriaalia oli tarjolla Oulun ake-toiminnan materiaalipankissa. Lisäksi kirjastot tietysti tukivat lukemista vinkkaamalla ja tarjoamalla luettavaa. Monet kunnat/kirjastot palkitsivat oman kuntansa aktiiviset osallistujat.

Kuva on Luetaan!-kampanjan markkinointimateriaaleista.

Kirjastoilla merkittävä rooli lasten lukutaidon edistämisessä

Kirjastot edistävät lasten ja nuorten lukemista monella tavalla. Lukukilpailujen tapaiset kampanjat ovat näkyviä ja innostavia, mutta paljon tehdään myös vähemmän näkyvää yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Monet kirjastot sijaitsevat samoissa rakennuksissa koulun tai päiväkodin kanssa tai ainakin lähellä. Monessa kunnassa kirjastopalvelut päiväkotiin ja koululle tuo kirjastoauto. Näin lapsilla ja nuorilla on käytettävissään laaja ja uudistuva kokoelma asiantuntevasti valittuja lasten- ja nuortenkirjoja. Alle kouluikäiset lapset voivat helposti tulla kirjastoon satutunnille.

Kirjastoissa on paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntemusta, jota varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaiset voivat hyödyntää. Kirjavinkkaus ja teemapaketit ovat monille tuttuja kirjastopalveluja kouluille ja päiväkoteihin. Myös kirjaston tarjoama kirjailijavieras voi innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Monessa kunnassa koulujen ja kirjaston yhteistyöstä on tehty sopimus tai vuosisuunnitelma sekä kirjastopolku tai -reitti, jossa on vuosiluokittaiset kirjastopalvelut oppilaille. Polkuja on laajennettu alkamaan jo pienistä lapsista neuvolayhteistyöllä ja yhteistyöllä varhaiskasvatuksen kanssa.

Kirjastojen tukena lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisessä ovat alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen lisäksi Seinäjoen kaupunginkirjasto, jolla on valtakunnallinen erityistehtävä (erte) lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisen tukemiseksi kirjastoissa. Myös aluehallintovirastot ovat kautta vuosien tukeneet kirjastoja lukemisen ja lukutaitojen edistämisessä valtionavustuksia myöntämällä sekä kirjastojen osaamista kehittämällä.

Kaikki tämä kirjastojen tekemä työ lukutaitojen edistämiseksi on lakisääteistä ja jokaisessa Suomen kunnassa toteutuvaa, tosin kirjastojen resurssien mukaan vaihtelevasti. Sitä pidetään niin itsestään selvänä, ettei sitä juuri ole tutkittu. Lukuliike koordinoi parhaillaan lukutaitostrategian laatimista. Tässä työssä on huomattu, ettei suomalaisten kirjastojen lukemisen edistämistyön vaikutuksista löydy tutkittua tietoa. Vaarana on, että tutkimuksen puutteen takia tämä merkittävä, vuosia tehty työ ei saa arvoistaan merkitystä kansallisessa lukutaitostrategiassa. 

Lue lisää:

Lukumittari
Lukuliike: Kansallinen lukutaitostrategia 2030

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
 

Mielenterveyteen liittyy resilienssi, joka on kiehtova ja moniulotteinen ilmiö. Ilmiön ymmärtäminen on noussut tärkeäksi koronapandemian aikana.  

Tarkastelemme kirjoituksessamme resilienssiä yksilön näkökulmasta. Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa. Voimme tunnistaa ainakin ikääntyneissä resilienttejä ihmisissä. Voidaan havaita, että resilientit ihmisen käyvät läpi vaikeuksiaan tekemällä näkyväksi läheisilleen ja itselleen. He luottavat siihen, että elämä kantaa. Ihmisen resilienssi muovautuu samalla tavoin koko eliniän ajan kuten mielenterveys. Sitä voi vahvistaa myönteisellä toiminnalla, joka ylläpitää toimintakykyä ja tukee sopeutumista haastavissa olosuhteissa. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Siten resilienssin syntyminen on mielenterveyden edistämistä. 

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Miepäväki-verkosto on laatinut kunnille tukipaketin, jota tämä blogi kirjoitus täydentää. Lisätietoa tukipaketista on edellisessä blogikirjoituksessamme Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää?.  

Miten resilienssi näkyy yksilössä?

Arkikielessä resilienssillä tarkoitetaan ihmisen kykyä ponnahtaa takaisin vaikeuksien jälkeen. Resilienssi on teoria aivojen, mielen ja sielun joustavuudesta, ja se on dynaaminen prosessi vastoinkäymisistä selviytymiseen nopeasti ja mahdollisimman pienin vaurioin ja kustannuksin.

Yksilön resilienssi voidaan nähdä elämänasenteena, jolloin muutoksen ymmärretään olevan osa elämää, ja siten kriisit kuuluvat elämään. Vastoinkäymiset ja vaikeudet sisältävät mahdollisuuden oppia (ns. muutosjoustavuuden taito). Resilienssin vahvistamisessa tärkeää on oppia ongelmanratkaisutaitoja ja nähdä sekä kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Resilienssiin vaikuttaa myös se, onko henkilöllä ollut turvallinen suhde ennen traumaa. Myös se vaikuttaa, onko hänellä mahdollisuus turvalliseen suhteeseen trauman jälkeen, jossa hän voi puhua traumastaan ja pystyykö hän saamaan järkeä kokemuksilleen. Resilienssin lähteinä ovat kokemus rakastetuksi tulemisesta, sisäinen vahvuus, sosiaaliset- ja ihmissuhdetaidot. 

Vuorovaikutuksessa vastavuoroisuus korostuu, koska resilientit ihmiset saavat ja antavat sosiaalista tukea. Resilienteillä ihmisillä on lapsuudessa ollut hedelmälliset ja emotionaalisesti terveet vanhemmat tai ainakin yksi ihminen, joka on tukenut ja ollut roolimallina. Roolimalli liittyy luottamukseen, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Yksilön näkökulmasta onkin tärkeä, että hänen elämässään on roolimalleina resilienttejä ihmisiä. Lisäksi lapsena saatu rohkaisu ja tuki kantavat ihmisen elämässä ja tuottavat pärjäämistä. 

Myönteisellä ajattelulla on merkitystä

Yksilötasolla resilienssi on myös yhteydessä realistiseen optimismiin. Realistinen optimismi pitää sisällään tulevaisuusorientaation ja luottamuksen siihen, että asiat järjestyvät. Optimistiset ihmiset lisäävät kykyä ajatella optimistisesti vaikeassa tilanteessa negatiivisen ajattelun sijaan. He selviytyvät stressin kanssa aktivoimalla strategioita ratkaista ongelma. Tärkeää heille on positiivinen odotus. Lisäksi optimistiset ihmiset kertovat elämänsä olevan merkityksellistä.  Optimistisilla ihmisillä on tutkimusten mukaan parempi fyysinen ja psyykkinen terveys. Resilientit ihmiset tiedostavat myös oikean ja väärän. Anteeksi antaminen on tärkeää resilienssin tunteen saavuttamisessa.

Aivojen toiminta ja aivojen joustavuus ovat myös merkityksellisiä optimismin näkökulmasta. Aivokuoren etuotsalohkolla on merkitystä optimismiin. Optimismi aktivoi erityisesti vasemman puolen etuotsalohkoa: esimerkiksi masentuneella ihmisellä kyseinen otsalohko on vähemmän aktiivinen. Sama otsalohko on merkittävä oppimisessa, eli ihminen voi siten rakentaa optimismia ja oppia optimistista ajattelua. Mantelitumakkeella on myös tehtävä optimismin kanssa, koska sen avulla olemme kyvykkäitä kokemaan myönteisiä tunteita. Optimistisen henkilön ajattelussa korostuu, että tapahtuma on tapahtunut, mutta tulevaisuudessa käy toisin. Pessimistinen suhtautuminen taas sisältää lausahduksia ”aina mulle käy niin”, ”en koskaan...”.  Tietoinen työskentely optimismin suuntaan on siten resilienssin vahvistamista.  

Voimme oppia seuraavaa kriisiä varten

Resilienssin näkökulmasta koronapandemian ajasta oppiminen on tärkeää, ja oppimisen hyödyntäminen on olennaista seuraavassa kriisissä. Oppiminen vahvistaa resilienssiä tulevaisuuteen. Tärkeää on, että jokaisella – erityisesti lapsella ja nuorella – on yksi ihminen, joka hoivaa ja johon luottaa. Lisäksi tiedämme, että mieli ja aivot ovat joustavat, mikä luo toivoa jokaiselle erilaisiin tilanteisiin. 

 

Lähteet ovat saatavissa kirjoittajilta:

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
p. 0295 017 559
[email protected]

Päivi Vuokila-Oikkonen 
asiantuntija, TKI, TtT, työelämän kehittäjä -muutos valmentaja – työnohjaaja     
p. 0408297670
[email protected]
twitter: @paivivo
LinkedIn: linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen

MiePäVäki-työryhmä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:  

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)

 

Asiakas tulee sisään juuri ennen sulkemisaikaa ja haluaa ostaa arvokellon käteisellä. Kirjanpitäjä huomaa, että yrityksen liikevaihto ei täsmää varauskirjan kanssa. Aiemmin pieniä käteiseriä tallettanut tavarakauppias alkaa tehdä huomattavasti isompia talletuksia ilman liikevaihdon selvää kasvamista. Ulkomainen asiakas haluaa ostaa arvokkaan kiinteistön näkemättä ja ilman lainarahoitusta. 

Kaikki edellä mainitut esimerkit täyttävät epäilyttävän liiketoimen määritelmän. Epäilyttävä liiketoimi tarkoittaa asiakkaan tavanomaisesta toiminnasta poikkeavaa tai tämän toiminnalle epätyypillistä liiketoimea. Asiakkaansa hyvin tunteva yrittäjä havaitsee, että kyseinen tapahtuma ei sovi profiiliin, joka asiakkaasta on tuntemistietojen avulla rakennettu. Liiketoimi voi esimerkiksi olla kyseisen asiakkaan kohdalla huomattavan arvokas, poiketa asiakkaan tavallisesta palvelun tarpeesta tai syklistä tai se voi suuntautua eri toimialalle missä asiakas on aiemmin toiminut. 

Yrittäjä alkaakin selvittää liiketoimen taustaa ja kysyy asiakkaalta lisätietoja. On mahdollista, että liiketoimelle löytyy täysin looginen peruste. Toisaalta liiketoimessa voi saadun selityksen jälkeenkin olla yrittäjän mielestä epäloogisuutta tai poikkeavuutta ja hän päättää keskeyttää liiketoimen. 

Varsin usein yrittäjät kertovat kohdanneensa epäilyksiä herättäneitä liiketoimen yrityksiä. Näistä epämääräisistä liiketoimista on kieltäydytty, mutta asialle ei ole tehty muita toimenpiteitä.  Yrittäjä on liiketoimesta kieltäytyessään kokenut välttäneensä riskin joutua väärinkäytetyksi tai osalliseksi laittomaan toimintaan. 

Jättäessään ilmoituksen tekemättä yrittäjä on kuitenkin voinut itse syyllistyä rahanpesulain rikkomukseen. Huonoimmassa tapauksessa rikollinen on siirtynyt seuraavan toimijan luo, joka vähän vähemmillä selvityksillä on päättänyt suorittaa toivotun liiketoimen. Tieto epäilyttävästä liiketoimesta ei missään vaiheessa kulkeudu viranomaisten korviin ja mahdollisesti rikoksella hankittu raha on saatu siirrettyä pois viranomaisten ulottuvilta. 

Havainnoista tekoihin: mistä ilmoitan

Rahanpesulaki koskee useita eri toimialoja, yleisemmin tutun pankkisektorin lisäksi mm. kirjanpitäjiä, kiinteistövälittäjiä ja suuria käteissummia vastaanottavia tavarakauppiaita. Soveltamisalaan kuuluvia toimijoita kutsutaan laissa ilmoitusvelvollisiksi. Nimi juontaa juurensa soveltamisalaan kuuluville toimijoille asetetusta velvoitteesta ilmoittaa poikkeavista liiketoimista. 

Ilmoitusvelvollisen tulee tuntea asiakkaansa toiminta niin hyvin, että se kykenee havaitsemaan asiakkaan normaalista toiminnasta poikkeavat liiketoimet. Ilmoitusvelvollisen täytyy hankkia tietoja asiakkaastaan ja tämän toiminnasta sekä seurata asiakkaan toimintaa. Seurannan täytyy olla asiakkaan toiminnan laatuun ja laajuuteen, asiakassuhteen pysyvyyteen ja kestoon sekä riskeihin nähden riittävää, jotta ilmoitusvelvollisen on mahdollista varmistua asiakkaan toiminnan vastaavan sitä kokemusta ja tietoa, joka tällä on asiakkaasta ja tämän toiminnasta. 

Ilmoitusvelvollisen tulee lain mukaan hankkia lisätietoa epäilyttävästä liiketoimesta. Tarvittaessa myös liiketoimeen liittyen varojen alkuperä täytyy selvittää. Jos liiketoimi vaikuttaa selonteon jälkeenkin epäilyttävältä tai asiakas ei anna selvitystä ollenkaan, ilmoitusvelvollisen täytyy tehdä siitä välittömästi ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle. Ilmoitusvelvollisen täytyy tehdä ilmoitus aina myös niissä tapauksissa, kun asiakassuhdetta ei perusteta tai pyydettyä liiketoimea ei suoriteta lainkaan.  

Ilmoitukset ovat ensiarvoisen tärkeitä työkaluja rahanpesurikosten tutkinnassa

Epäilyttävän liiketoimen ilmoituksia tehtiin viime vuonna yli 62 000 kappaletta. Ilmoitukset vastaanottavan KRP:n rahanpesun selvittelykeskuksen julkaiseman vuosikertomuksen* mukaan yleisin rikosnimike, johon selvittelykeskus luovutti tietoa, oli aiempien vuosien tapaan törkeä petos. Seuraavaksi yleisimmät nimikkeet olivat törkeä rahanpesu, törkeä kirjanpitorikos, petos ja törkeä veropetos. Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosiraportin mukaan selvästi yleisin ilmoitusperuste on 40 vaihtoehtona olevasta indikaattorista epätavallinen tilisiirto. Puutteellinen varojen alkuperäselvitys on myös yleinen aihe ilmoituksen tekemiseksi.

Epäilyttävistä liiketoimista tehdyt ilmoitukset ovat ensiarvoisen tärkeitä työkaluja rahanpesun selvittelykeskukselle sen tutkiessa rahanpesurikoksia. Ilmoituksia tulee tehdä matalalla kynnyksellä. Epäilyttävän liiketoimen ilmoitus ei ole rikosilmoitus eikä ilmoitusvelvolliselta edellytetä liiketoimen laillisuuden arviointia. Ilmoitusvelvollisen ei tule siis asettaa omaa ilmoituskynnystään liian korkealle, sillä varojen tosiasiallisen alkuperän ja liiketoimen todellisen luonteen selvittäminen kuuluu rahanpesun selvittelykeskuksen tehtäviin. On lisäksi hyvä muistaa, että vaikka yksittäinen ilmoitus ei johtaisikaan uuden jutun avaamiseen, ilmoitukset ovat avainasemassa myös tapausten yhdistämisessä. Yksittäisellä ilmoituksella voi siis olla merkitystä laajemmassakin asiayhteydessä.

Rahanpesun selvittelykeskus aloitti viime vuonna 1 845 rahanpesun selvittelyyn liittyvää selvittelykokonaisuutta. Selvittelykokonaisuudet eli ’jutut’ avataan pääosin vastaanotettujen ilmoitusten perusteella, mutta osa liittyy myös selvittelykeskuksen saamiin tiedusteluihin tai kansainväliseen yhteistyöhön.** Liiketoimen keskeyttämiseksi annettujen määräyksien eli jäädytysmääräyksien määrä on kasvanut merkittävästi vuosi vuodelta, vaikka euromääräinen summa laskikin vuoden 2019 tasolta. Viime vuonna KRP jäädytti 7, 5 miljoonan euron edestä varoja, josta viranomaisten haltuun jäi noin 4,6 miljoonaa euroa.

Aluehallintoviraston valvottaville ohjeistusta ilmoituksen tekemiseksi

Ilmoitusmäärän merkittävästä kasvusta huolimatta alehallintoviraston valvomien ilmoitusvelvollisten osuus ilmoituksen tehneistä on vuosien aikana pysynyt matalana. Tämä siitäkin huolimatta, että aluehallintoviraston valvomiin toimialoihin kuuluu tahoja, jotka ovat käteisintensiivisiä tai joiden parissa on ollut mediahuomiotakin saaneita rahanpesutapauksia. Voisikin päätellä, että osaltaan vähäinen ilmoitusmäärä selittyy alalta puuttuvista käytännöistä ja tietämättömyydestä. Osa lain soveltamisalaan kuuluvista toimijoista ei välttämättä osaa yhdistää omaan toimialaansa liittyviä riskejä tai tunnista näihin liittyviä indikaattoreita. Konkreettiset työkalut asian havainnollistamiseksi ovat voineet olla vähäisiä. 

Aluehallintovirasto on julkaissut ohjeen epäilyttävien liiketoimia koskevien ilmoitusten tekemiseksi. Vaikka epäilyttävän liiketoimen indikaattorit ovat melko samankaltaisia alasta riippumatta, ohjeessa annetaan myös esimerkkejä toimialoittain eri palveluihin ja tuotteisiin liittyvissä tilanteissa. Lisäksi toimialakohtaisissa luvuissa esitetään tapausesimerkkejä konkreettisista tilanteista, joissa ilmoitus on syytä tehdä.

Ilmoitusvelvollisen on hyvä muistaa, että kyseisen ilmoituksen tekeminen ei ole vapaaehtoista. Ilmoituksen tekeminen on lakiin perustuva velvoite ja jos ilmoitusvelvollinen tahallaan tai huolimattomasti laiminlyö ilmoituksen tekemisen kun siihen olisi aihetta, valvoja voi määrätä tästä lain mukaisen sanktion.

Ilmoituksen tekemällä osallistut myös harmaan talouden ja rikollisuuden torjuntaan. Rahanpesun torjunnan viime kätisenä tarkoituksena voidaankin nähdä rikollisuuden ennaltaehkäiseminen, kun laittomuuksista saatu hyöty pystytään mahdollisimman kattavasti palauttamaan valtion kassaan. 

Epäilyttävästä liiketoimesta ilmoittaminen -ohje

Lisätietoa rahanpesulain valvonnasta aluehallintoviraston nettisivuilta sekä Rahanpesu.fi:stä

Milka Tornberg-Nyman
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
 

Hyvä mielenterveys lisää kuntalaisten elämänlaatua, hyvinvointia ja kunnan taloudellista tuottavuutta. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. 

Jo ennen koronaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa mielenterveyden ongelmia oli paljon, osin enemmän kuin muualla Suomessa. Ja tuskin ongelmat ovat siitä vähentyneet, päinvastoin. Tiedämme lisäksi, että monen masennuksen ja ahdistuksen taustalla on päihdeongelmaa tai lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Ajatuskin näistä kaikista ongelmista alkaa ahdistaa. 

Hyvä mielenterveys kunnan strategiseksi painopisteeksi    

Kuntalain mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Terveydenhuoltolaissa niistä määritellään laajemmin. Mielenterveyden edistäminen, ehkäisevä päihdetyö sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy (MiePäVäki) ovat osa tätä tehtävää. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Katselen lankojen sekamelskaa käsityökorissani, jossa eri väriset ja paksuiset langat ovat sikin sokin sekaisin puikkojen ja virkkuukoukkujen kanssa yhdessä myttyrässä. Yhdestä langasta kun nykäisee, kiristyy myttyrä toisesta kohtaa. Sukkapuikko haraa vastaan. Miten niistä saisi neulottua vaikka kauniin kirjoneuleisen villapaidan, jossa jokaisella langalla ja puikolla on oma tehtävänsä ja yhteinen päämäärä? 

Ensin minun täytyy selvittää tuo lankojen sekamelska. Kuten noita lankojakin, mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja toimijoita on paljon. Yhdessä meillä on mahdollisuus tavoitella yhteistä päämäärää, kuntalaisten hyvää mielenterveyttä. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. Hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Kunnan toimijoiden onkin hyvä ottaa ”langat” käsiinsä ja tehdä niistä toimiva kokonaisuus. 

Katso lyhyt MiePäVäki-tiiseri YouTubesta

Mitä mielenterveyden edistäminen tarkoittaa?

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä sekä kohtaamaan ja selviytymään elämään kuuluvien normaalien haasteiden kanssa sekä kykenee työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Elämässä tulee vastaan kriisejä, jolloin meillä kaikilla on hyvä olla valmiuksia kohdata ja myös sopeutua niihin. Näistä ja monista muista mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintamalleista tukipaketissa on esimerkkejä eri ikäisille ja eri toimijoille. Tavoitteellinen ja tuloksekas toiminta edellyttävät myös poikkihallinnollista yhteistyötä: kysymistä, varhaista puuttumista, asiakas- ja palveluohjausta, tukea ja matalan kynnyksen palveluja. 

MiePäVäki-tukipaketti ovat eräänlainen ”buffet”, josta kunnat voivat poimia omiin tarpeisiinsa sopivat asiat. Tukipaketissa luodaan ensin katsaus kunnan nykytilanteeseen ja esitetään nykytilan arviointia varten eri mittareita, palvelujärjestelmistä saatavaa tietoa ja kokemustietoa, joiden avulla MiePäVäki-tilannekuva voidaan luoda. Näistä kunta valitsee sitten toiminnan painopisteet ja kehittämiskohteet. Tukipaketti sisältää tämän jälkeen tsekkauslistoja, joiden avulla kunnassa voidaan arvioida mitä toimenpiteitä kunnassa jo nyt tehdään asioiden edistämiseksi ja mitkä asiat vaativat kehittämistä. Lisäksi tukipaketissa on erilaisia toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä, joita kunta voi ottaa käyttöönsä toimintansa tueksi. 

Tutustu tukipakettiin

Apua ja tukea varhaisessa vaiheessa

Ongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat tärkeitä. Siinä säästyy monta inhimillistä murhetta ja myös työ- ja toimintakyky säilyvät. Tarvitsemme kuitenkin myös vaativampaa hoitoa. Hyvän hoidon avulla mielenterveysongelmista kärsivä voi elää hyvää arkea. Kaikki tämä vaikuttaa myös lapsiimme ja nuoriimme. Hyvät kasvuolot takaavat hyvät edellytykset tasapainoiselle elämälle ja kriisienkin kohdatessa selviämme niistä paremmin.

MiePäVäki-työryhmä

MiePäVäki-tukipaketin on koonnut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmä. Tukipaketin tavoitteena on tukea kuntien hyvinvointijohtamista, hyvinvointityötä ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Toiminta on osa Pohjois-Pohjanmaan ihmislähtöistä hyvinvointiyhteistyötä ja mukana on myös Kainuu. Työryhmässä ovat mukana PPSHP, Kainuun sote, Diak, OAMK, KAMK, Kaol, Ehyt ry, Hyvän Mielen Talo, Oulun Ensi ja Turvakoti ry, Oulun Kriisikeskus, Oulun seurakunta, kuntien edustajia, POPsote-hanke-edustajia ja aluehallintoviraston edustajia. 

Toiveemme on, että hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Hyvä mielenterveys lisää arjen turvallisuutta ja ehkäisee päihdehaittoja sekä lähisuhde- ja perheväkivaltaa. 

 

Kirjoittaja:

Raija Fors, ylitarkastaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
 

 

 

Maahantulijoiden määrä laski keväästä 2020 alkaen Suomen ja naapurimaiden rajoituspäätösten ansiosta. Tässä tilanteessa maahan saapuvien ohjaaminen terveystarkastukseen on ollut kunnille käytännössä mahdollista. Vaatimus terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske lapsia eikä logistiikka-alan kuljettajia tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ammattihenkilöitä.

Matkustajamäärä on kuitenkin jo alkanut kasvaa. Samalla kasvaa sellaisten maahantulijoiden osuus, jotka pitäisi ohjata terveystarkastukseen. Sisärajavalvonnan ja naapurimaiden rajoitusten poistumisen myötä kasvun odotetaan kiihtyvän kohti normaaliaikojen tasoa. Ennen koronaepidemiaa Suomeen saapui keskimäärin noin 100 000 henkilöä vuorokaudessa.

Kun matkustajamäärät alkavat taas nousta, on erityisen tärkeää miettiä, miten pystymme takaamaan terveysturvallisuuden rajoillamme.

Rajojen terveysturvallisuus toteutetaan yhteistyönä

Rajanylityspaikkojen terveysturvallisuuden ylläpitoon osallistuu useita eri viranomaisia. Jokaisella viranomaisella on tärkeä rooli kokonaisuuden hallinnassa.

• Terveystarkastusten järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunnan tartuntatautilääkäri on se viranomainen, joka voi asettaa maahantulijan tarvittaessa karanteeniin. Voimassa oleva laki ei mahdollista sitä, että useita henkilöitä voitaisiin määrätä karanteeniin ns. massapäätöksellä. Karanteenipäätökset perustuvat aina yksilölliseen arvioon.
• Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä yksittäistä henkilöä koskevan määräyksen pakollisesta terveystarkastuksesta.
• Rajaviranomainen vastaa maahantulon valvonnasta ja tulijoiden ohjaamisesta rajalla.
• Aluehallintovirastot voivat määrätä kunnat järjestämään terveystarkastuksia. Lisäksi voimme tehdä ns. massapäätöksiä terveystarkastukseen osallistumisesta – muun muassa rajoilla. 

Rajalla selvitetään, mistä henkilö on tulossa, onko hänellä todistus sairastetusta koronataudista tai tuore testitodistus. Ellei näitä ole, rajaviranomaiset ohjaavat henkilön rajanylityskunnan järjestämään terveystarkastukseen, jossa hänelle tehdään tarvittaessa koronatesti.

Tämänhetkisillä matkustajamäärillä kuntien ja rajaviranomaisten voimavarat ovat olleet riittävät ja tarkastukset rajalla ovat sujuneet hyvin. Aluehallintovirastot ovat tehneet ns. massapäätöksiä pakollisista terveystarkastuksista, mutta monet kunnat ovat saaneet lähes kaikki maahantulijat ohjattua vapaaehtoisesti tarvittavaan terveystarkastukseen ja koronatestiin. 

Kuntien voimavarat kovilla

Rajoilla pitää jatkossakin kyetä tekemään tarkoituksenmukaisia terveysturvallisuutta varmentavia toimenpiteitä. Kun matkustajamäärät kasvavat, haasteeksi nousee rajaliikenteen logistinen hallinta ja matkustajien ohjaaminen terveystarkastukseen. 

Kuntien voimavarat rajojen terveysturvallisuuden varmistamiseen rajanylityspaikoilla ovat rajalliset. Pätevän henkilöstön saatavuus voi monin paikoin olla todellinen uhka, vaikka yksityinen terveydenhuolto olisi mukana työssä. Oletettavaa on, että terveydenhuollon voimavarat eivät enää jatkossa riitä yhtä kattaviin terveystarkastuksiin ja koronatestauksiin rajoilla kuin nyt. Lisäksi on huomioitava se, että terveydenhuollon voimavarojen keskittäminen rajoille vähentää resursseja muun väestön koronatestauksista, tartuntojen jäljittämisestä, rokotuksista sekä perusterveydenhuollosta laajemmin.

Sisärajavalvonnan poistuminen vähentää rajaviranomaisten läsnäoloa sisärajoilla, mikä on ollut edellytys nykyiselle, hyvin toimivalle yhteistyölle terveysviranomaisten kanssa. On todennäköistä, että rajaviranomaiset, poliisi ja Tulli eivät jatkossa pysty antamaan riittävän laajasti virka-apua kuntien terveysviranomaisille. 

Lakimuutokset tarpeellisia

Tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden määrätä henkilöitä tai henkilöryhmiä pakolliseen terveystarkastukseen ja tätä toimivaltaa olemmekin käyttäneet. Pakkopäätösten merkitys on kuitenkin vähäinen, jos terveydenhuollon ja rajaviranomaisten voimavarat eivät riitä niiden toteuttamiseen.

Virka-apumahdollisuuksien väheneminen tarkoittaa käytännössä sitä, että terveysturvallisuustoimet olisi kohdistettava vain siihen rajaliikenteeseen, jossa riskit viruksen leviämiselle arvioidaan suurimmiksi.

Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan tilanteen hallittavuutta lisäisi se, että negatiivinen ennakkotestitulos asetettaisiin maahantulon edellytykseksi. Jotta näin voitaisiin tehdä, tulisi tehdä muutoksia tartuntatautilakiin ja liikenteen palveluista annettuun lakiin.

Katsomme tämän osalta toiveikkaana eduskunnan suuntaan.

 

Kirjoittajat:

Soile Lahti, ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
Leena Räsänen, johtaja, Lapin aluehallintovirasto

Meillä kaikilla on melko varmasti kokemuksia tilanteista, joissa emme ole tulleet kuulluksi, nähdyksi tai ymmärretyksi. Kaikki olemme myös todennäköisesti olleet niitä, joiden olisi pitänyt kuulla, nähdä ja ymmärtää paremmin. Se on inhimillistä. 

Eriarvoisuus ei kuitenkaan ole inhimillistä. Jos tulee toistuvasti tai jopa jatkuvasti ohitetuksi ja jääneeksi ilman tarvitsemaansa hoivaa, huolenpitoa ja aitoa kohtaamista, alkaa usko kanssaeläjiin, yhteiskuntaan ja elämään hiipua. Elämästä tulee merkityksetöntä, ja syntyy eriarvoistumisen kokemus.

Eriarvoistuminen on paitsi yksilöllisesti myös yhteiskunnallisesti merkittävä uhka. Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen lisäksi eriarvoistumisen kokemus vaikuttaa, varsinkin nuorilla, identiteettiin ja mielikuvaan itsestään yhteisön jäsenenä ja aiheuttaa pahimmillaan syrjäytymistä. Syrjäytymisen mekanismeja tunnetaan jo melko hyvin. Myös ratkaisumalleja ja ennalta ehkäisevän työn hyödyt tunnetaan. Kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet näyttävät lisääntyvän – korona-aikana syntyvää palveluvajetta unohtamatta.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut vahvasti yhdenvertaisia mahdollisuuksia korostavaan peruspalvelujärjestelmään. Asiakkaan lähtökohdista riippumatta saatavilla oleva palvelupolku on tarpeen mukaan edennyt erikoissairaanhoidon hyvin järeisiin palveluihin saakka. 

Viime aikoina palvelujärjestelmämme on kuitenkin alkanut natista liitoksissaan. Tämä käy ilmi myös tuoreimmasta peruspalvelujen arvioinnista, jota aluehallintovirasto tekee joka toinen vuosi. Alla on ote arvioinnin osiosta, jossa tarkastellaan nuorille suunnattujen palvelujen riittävyyttä monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen näkökulmasta:

“Nuorten mielenterveyspalvelujen riittävyys nousi peruspalvelujen arvioinnissa keskeiseksi kuntien haasteeksi. Vastaajien arvion perusteella mielenterveyspalveluista on nuorilla eniten puutteita, ja niiden nähtiin kokonaisuutena olevan kaikkein riittämättömimpiä kaikista kyselyssä mukana olleista palveluista. Mielenterveyspalvelujen puute nousi esille arvioinnissa useita kertoja. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatiot sekä resurssipula nähtiin haasteina palvelujen saannille. Matalan kynnyksen palveluja ja mielenterveyden tukea on tarjottava aiempaa enemmän ja paremmin resursoituna sinne missä nuoret ovat.”

Stigmasta eroon tuomalla mielenterveyspalvelut lähemmäksi arkea?

Osa ongelmaa on, että palveluja ei koeta itselle sopiviksi. Ei osata tai haluta pyytää tai ottaa vastaan palveluja silloin kun niitä tarvittaisiin. Mielenterveyttä tukevien palvelujen käyttöön liittyy stigmoja: pelätään leimaantumista, koetaan huonommuutta, häpeää ja epäonnistumista, jos ”joudutaan” turvautumaan yhteiskunnan tukipalveluihin. 

Lasten ja nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevat palvelut pitäisi saada lähemmäs ihmisten arkea, mikä tekisi niistä tuttuja ja lähestyttäviä. Esimerkiksi neuvola tavoittaa kaikki alle kouluikäiset ja lähes jokaisen lapsiperheen. Kuitenkin lapsen kasvaessa kontaktit neuvolaan harvenevat. Matalan kynnyksen tukipalvelujen nivominen kiinteämmin osaksi lähiyhteisöjä, kuten päivähoitoon ja asukaspuistoihin, voisi tuoda tukipalvelujen kokonaisuuteen tarpeellisen ja helposti lähestyttävämmän lisän – unohtamatta vertaistuen mahdollistamaa voimaa perheille.

Kouluterveyskyselyn mukaan koulu-uupumus on lisääntynyt, kiusaamisella tiedetään olevan elämänmittaisia vaikutuksia ja opettajienkin jaksaminen lisääntyvien haasteiden edessä huolestuttaa. Kouluihin tarvitaan muitakin ammattilaisia turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja oppimista ja myös opettajien kaipaamaa työrauhaa. 

Onnistuneita esimerkkejä ja hankeviidakon haasteita

Hyviä esimerkkejä oppimisyhteisöihin liittyneistä eri alojen ammattilaisista ovat nuorisotyöntekijät ja hyvinvointipedagogit. Koulun nuorisotyöntekijällä on aikaa kysyä ja kuunnella, mitä kuuluu, ja vaikka lähteä yhdessä hakemaan apua. Hyvinvointipedagogit puolestaan voivat kohdentaa tukea lapsille ja nuorille, joilla on haasteita liikunnallisuudessa, sosiaalisissa suhteissa tai tunnetaidoissa. Kohtaamiset ovat ongelmatilanteissakin arkisia. Ne saattavat vähentää leimaantumisen pelkoa ja lapsien vanhemmilla madaltaa avun pyytämisen kynnystä. 

Ongelmia palvelujen rakentamiselle aiheuttaa usein ratkaisujen määräaikaisuus: esimerkiksi hankkeet, jotka eivät riittävästi kiinnity vakiintuneisiin rakenteisiin vaan jäävät erillisiksi osaksi palvelujärjestelmässä. Hyviä toimintamalleja kokeillaan, mutta pysyvää rahoitusta jatkoon ei ole. Kun hanke päättyy, toiminta lakkaa. Esimerkiksi Koulupsyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat kouluympäristössä on koettu hyvänä ennaltaehkäisevänä toimintamallina, mutta jatkuvan rahoituksen puuttuessa toimintaa ei päästä kehittämään osaksi pysyviä palvelurakenteita. Hankeviidakon haasteena on myös se, miten tieto eri toimintamallikokeiluista leviäisi laajalle.

Kohti helppokulkuisia palvelupolkuja panostamalla ihmisiin ja yhteistyöhön, myös rakenteissa

Miten syrjäytymiskehitykseen päästään puuttumaan tehokkaasti? Vaaditaan hyvää viranomaisten yhteistyötä, lapsen ja nuoren aitoa kuuntelua ja palvelupolkujen rakentamista niin, että palvelut vastaavat asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sovitaan aina seuraava askel valmiiksi, olipa se sitten tapaaminen tai hoitoonohjaus.

Lapsi, nuori ja perhe ei ole vain asiakas, potilas, oppilas tai kuntoutuja. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti niin, että yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne lisääntyy. Palvelupolkujen rakentamisen lähtökohtana pitäisi olla ihmisen ja tämän lähipiirin omien voimavarojen hyödyntäminen niin, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan. Ideaalitilanteessa palveluissa löydetään ja vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka kannattelevat elämänlaadun paranemista kauaskantoisesti. Palvelujen perustaa ja rakenteita pitäisi siis muuttaa niin, että päästään siirtymään kustannusajattelusta laadun ja tulosten tavoitteluun – kääntämällä katse lasten, nuorten ja perheiden silmiin.

Pitkällä aikavälillä mahdollisimman laadukkailla palveluilla saavutetaan myös yhteiskunnallisia säästöjä, kun syrjäytymiseen päästään paremmin puuttumaan jo alkuvaiheissa, lapsia ja nuoria arjessa lähellä olevien toimijoiden yhteistyöllä ja tuella. Syrjäytymisen hintalappu on pahimmillaan miljoonaluokkaa, inhimillisestä tragediasta puhumattakaan. Ehkäisevän työn ja hyvinvointia edistävän työn palveluihin kannattaa ja pitää panostaa.

Heli Heimala
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kati Myyryläinen
Suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Harri Korjus
Harjoittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Hyvä lukija, tiesitkö mistä on kyse, kun puhutaan päiväkotien suhdeluvuista? Aihe on päivänpolttava jälleen, kun aluehallintovirastot toteuttavat varhaiskasvatuksen valvontaohjelmaansa kevään aikana ja lähettävät selvityspyyntöjä kuntiin. Valvontaohjelmalla selvitetään, kuinka paljon päiväkodin ryhmissä on lapsia ja kuinka paljon päiväkodissa on lastenhoitajia ja opettajia. 

Varhaiskasvatuksessa tarkastellaan lasten määrää suhteessa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olevien henkilöiden määrään. Suhdeluvun lisäksi varhaiskasvatuslaissa säädetään ryhmäkoosta. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä 12–21 lasta, riippuen lapsen iästä. Tällöin ryhmässä tarvitaan kolme työntekijää. Ryhmässä voi olla ”kirjoilla” enemmänkin lapsia, mutta he eivät voi kuitenkaan olla paikalla samaan aikaan. Joskus lasten varhaiskasvatuksen tarve on osaviikkoista ja osapäiväistä, jolloin samaa paikkaa voi käyttää useampi lapsi. Lasten määrä voi päiväkodissa ylittyä tilapäisesti ja satunnaisesti esimerkiksi vanhempien työvuorojen muuttumisen takia. Suhdelukua ei saa kuitenkaan ylittää jatkuvasti ja toistuvasti, eikä se voi kestää koko toimintapäivän ajan. 

Päiväkodilla on mahdollisuus suunnitella käytettävissä olevia resurssejaan ottaen huomioon etukäteen tiedossaan olevat lasten läsnä- ja poissaolot ja myönnetyn paikan tosiasiallinen käyttö. Jos päiväkodissa näyttää toistuvasti olevan tiettyyn kellonaikaan tilanteita, joissa henkilökuntaa on lapsimäärään nähden liian vähän, tulee tilanne korjata työvuorosuunnittelulla. Joskus se voi vaatia myös lisähenkilöstön palkkaamista päiväkotiin.

Valvonnassa hyviä tuloksia viime vuodelta

Vuonna 2020 Länsi- ja Sisä-Suomen alueella pyydettiin tieto lasten lukumääristä päiväkodeittain viikoilta 6–7 ja 40–41. Tiedot kerättiin 76 kunnasta ja 723 päiväkodista. Päiväkodeissa lasten määrä suhteessa työntekijöiden määrään oli ilmoitettujen tietojen mukaan lainmukainen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ja suhdeluku ylittyi 22 toimintapäivänä.* 

Valvonnan tuloksena saatu tieto päiväkotien todellisista lapsimääristä saattaa olla hämmentävä, koska mediassa on ollut paljon kirjoituksia liian suurista lapsiryhmistä ja henkilöstön runsaista poissaoloista. Valvonnassa ilmeni, että varsinkin pienemmissä kunnissa on päiväkodeissa jopa väljyyttä ja henkilöstöresurssia runsaasti lapsimääriin nähden. Valvonnan perusteella voidaan myös todeta, että kunnat palkkaavat päiväkodin henkilöstön poissaolojen ajaksi sijaisia. Jos näin ei tapahtuisi, olisi ylityksiä huomattavasti enemmän. 

On totta, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on isoja haasteita henkilöstön rekrytoinnissa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että pääosin kunnat kuitenkin järjestävät varhaiskasvatusta lakia noudattaen.

Aluehallintoviraston valvontaohjelman tulokset ovat saaneet aikaan paljon keskustelua. On myös epäilty, että aluehallintovirastolle on annettu väärää tai jopa harhauttavaa tietoa päiväkotien tilanteesta. Varhaiskasvatuksesta vastaava viranhaltija on lain mukaan velvollinen antamaan oikeaa tietoa valvontaviranomaiselle. Yhdessäkään selvityksessä ei ole ilmennyt, että viranhaltija olisi antanut väärää tietoa tai harhauttanut aluehallintovirastoa. Varhaiskasvatuksen valvonta perustuu vahvasti luottamukseen ja kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Epäily valvonnan tuloksista aiheuttaa turhaa huolta päiväkotien turvallisuudesta puhumattakaan varhaiskasvatusalalle aiheutuvasta mainehaitasta.

Varhaiskasvatuslaissa suhdeluku määritellään päiväkohtaisena ja päiväkotikohtaisena. Sitä ei tarkastella päivän jokaisena tuntina kaikissa päiväkodin eri ryhmissä. On tärkeää pitää mielessä, että aluehallintoviraston tehtävä on valvoa, että lakia noudatetaan juuri niin kuin se on kirjoitettu. Huoli päiväkotien suhdelukujen ja mitoituksen toimimattomuudesta päiväkodin arjessa ei ole aiheeton, mutta se olisi korjattavissa lakimuutoksilla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Marja-Liisa Keski-Rauska, johtaja, opetus- ja kulttuuritoimi
Mirja Kivikangas, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja
Taru Terho, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja

*Korjaus 30.3.2021 klo 11.00: Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ei 3858. Tekstissä aiemmin ollut pienempi luku koski vain osaa vuodesta 2020.