Idag är det världsvattendagen och årets tema är Vatten för fred. Vatten är en värdefull naturresurs som vi arbetar för i många olika ansvarsområden i regionförvaltningsverket. Nu berättar tre av regionförvaltningsverkets sakkunniga om den betydelse som vatten och fred har i deras arbete. 

Tillståndsprocessen främjar sämja kring vattenfrågor

Miljöråd Reetta Klemetti vid ansvarsområdet för miljötillstånd arbetar med miljö- och vattenhushållningstillstånd. Vid tillståndsprövningen måste hon beakta många olika intressen i samband med nyttjandet av vatten och skydd av vattenmiljön.
”En av de mest utmanande men också intressantaste sidorna med mitt jobb är att de projekt som kräver tillstånd ofta balanserar mellan olika intressen. Den som söker miljö- eller vattenhushållningstillstånd får vanligen nytta av projektet, men det kan också medföra någon typ av olägenhet för områden som ägs av någon annan. Till exempel kan det hända att användningen av vattendraget för rekreationsändamål försvåras. I mitt arbete överväger jag alltså olika synpunkter på projektet och bedömer hur mycket olägenhet det medför för olika parter. Ibland är det också svårt att fatta ett beslut när jag så väl förstår alla parters syn i ärendet. Enligt lagen ska tillstånd emellertid beviljas om förutsättningarna för beviljandet uppfylls”, säger Klemetti.

”Det bästa i mitt arbete är att jag inte gör det ensam. Varje beslut övervägs noga av flera personer hos oss och vi utnyttjar den omfattande sakkännedom som vi har om vatten och lagstiftningen. Lagstiftningen som vi tillämpar i arbetet strävar efter att på ett jämlikt sätt trygga en ren miljö och nyttjandet av vattendraget för oss alla finländare, vilket är synnerligen viktigt också med tanke på temat för det här årets vattendag”, konstaterar Klemetti. 

Vattenkvaliteten följs upp noga 

Överinspektör för miljö- och hälsoskyddet Sini Mustakallios arbete omfattar väglednings-, tillsyns- och bedömningsfrågor gällande tillsynen över bad- och hushållsvatten. Miljö- och hälsoskyddsenheten följer bland annat upp att tillsynen över vattenkvaliteten motsvarar kraven.  

”Vatten är en förutsättning för liv och utan vatten skulle inte vårt ekosystem se ut så som vi känner det. Vårt uppdrag är att trygga en säker och sund livsmiljö och att bestämmelserna som gäller hushållsvatten och badvatten följs. I vårt arbete samarbetar vi med andra myndigheter, ministerier, kommuner, företag och organisationer. Jag önskar att alla skulle värdesätta vatten och dess betydelse, och vara medvetna om att tryggandet av vattenkvaliteten kräver ekonomiska satsningar. Vattenkvaliteten måste tas om hand ända från områden där råvatten bildas till slutet av vattenförsörjningssystemet för att vi ska få sådant vatten från våra kranar som är bra för hälsan”, säger Mustakallio.  

”Jag tycker att fred är ett synnerligen bra tema för världsvattendagen. Inte heller vatten är någon självklarhet och brist eller missbruk av vatten kan i värsta fall orsaka konflikter”, säger Mustakallio. 

Vattenförsörjningen har en nyckelroll inom beredskapen

Enheten för beredskap svarar för främjandet och tillsynen över regional beredskap och övergripande säkerhet i sin region. Ansvarsområdet vägleder och stöder kommuner, välfärdsområden och andra aktörer i beredskapsplaneringen och förberedelserna för verksamheten under undantagsförhållanden. 

”Vi ordnar beredskapsundervisning och beredskapsövningar samt främjar samarbete och informationsutbyte mellan olika aktörer. Beredskapen i Finland är på hög nivå och vattenförsörjningen är nästan alltid med som ett tema i de regionala beredskapsövningarna som regionförvaltningsverken ordnar. Finlands högklassiga beredskap är en del av Finlands system för övergripande säkerhet. Samverkan och övningar är centrala metoder för att kontrollera störningar och minska instabiliteten som de medför i vardagen”, berättar räddningsöverinspektör Kristiina Kapulainen.  

”Vatten är en livsviktig resurs vars tillgänglighet och kvalitet direkt påverkar människors liv och hälsa. Därför hör två liter rent vatten per person till reservförrådet som myndigheterna rekommenderar. Dessutom behövs det vatten för matlagning och hygien. Det totala vattenbehovet är 1–2 hinkar vatten per person per dygn”, påminner Kapulainen. 

Förvaltningsövergripande verksamhet behövs i vattenärenden

Finländarna lever omgivna av vatten. Vi har tusentals sjöar, åar och holmar som är en del av vår identitet, kultur och välbefinnande. Vi på regionförvaltningsverket gör vårt bästa för att vattnet i Finland ska nyttjas på ett hållbart och rättvist sätt. Vatten är en förutsättning för liv, men också något som möjliggör fred och säkerhet. Rättvist och hållbart nyttjande av vatten är väsentligt för produktionen av mat och energi, ekonomin och miljön. Vatten är dessutom ett redskap för samarbete och sämja som kan främja fred inom olika sektorer och nivåer. Inom myndighetsverksamheten anknyter vatten förvaltningsövergripande till våra uppgifter. Vi behöver samarbeta för att kunna bevara och skydda vatten som är vår allas gemensamma och oersättliga resurs.

Tänään on maailman vesipäivä, jonka teema on Vesi rauhan vipuvartena. Vesi on arvokas luonnonvara, jonka hyväksi työskentelemme monella eri vastuualueella aluehallintovirastossa. Nyt kolme aluehallintoviraston asiantuntijaa kertoo, mikä merkitys vedellä ja rauhalla on heidän työssään. 

Luvituksessa edistetään sopua vesiasioiden ympärillä

Ympäristöluvat-vastuualueen ympäristöneuvos Reetta Klemetti käsittelee työkseen ympäristö- ja vesitalouslupia. Hänen on otettava lupaharkinnassa huomioon monia eri intressejä veden käyttöön ja vesiympäristön suojelemiseen liittyen.
”Työni haastavimpia mutta myös mielenkiintoisimpia puolia on se, että lupaa vaativat hankkeet tasapainoilevat usein erilaisten intressien välillä. Ympäristö- tai vesitalousluvan hakija saa yleensä hankkeestaan hyötyä, mutta siitä voi koitua myös jonkinlaista haittaa toisen omistuksessa oleville alueille. Esimerkiksi vesistön virkistyskäyttö voi vaikeutua. Työssäni punnitsen siis hankkeeseen liittyviä erilaisia näkökulmia ja arvioin muille osapuolille aiheutuvan haitan suuruutta. Joskus ratkaisun tekeminen on myös vaikeaa, kun ymmärtää hyvin kaikkien osapuolten näkemyksiä asiassa. Lain mukaan lupa on kuitenkin myönnettävä, jos myöntämisen edellytykset täyttyvät”, sanoo Klemetti.

”Työssäni parasta on se, että työtä ei tehdä yksin. Jokaista ratkaisua punnitaan meillä huolella useamman henkilön voimin, ja hyödynnämme sitä laajaa asiantuntemusta, jota meiltä löytyy veteen ja lainsäädäntöön liittyen. Työssä soveltamamme lainsäädäntö pyrkii myös turvaamaan puhtaan ympäristön ja vesistön käytön tasapuolisesti meille kaikille suomalaisille, mikä on erittäin tärkeää myös tämän vuoden vesipäivän teemaa ajatellen”, toteaa Klemetti. 

Vesien laatua seurataan tarkasti 

Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Sini Mustakallion työhön kuuluvat uima- ja talousveden valvonnan ohjaus-, valvonta- ja arviointiasiat alueellaan. Ympäristöterveydenhuoltoyksikkö seuraa muun muassa sitä, että vesien laadun valvonta on vaatimusten mukaista.  

”Vesi on elämän edellytys, ja ilman vettä tätä meidän ekosysteemiämme ei olisi niin kuin sen tunnemme. Meidän tehtävämme on varmistaa, että elinympäristömme on turvallinen ja terveellinen ja että talousveteen ja uimaveteen liittyviä säädöksiä noudatetaan. Me teemme työtämme yhteistyössä muiden viranomaisten, ministeriöiden, kuntien, yritysten ja järjestöjen kanssa. Toivon, että ihmiset arvostaisivat vettä ja sen merkitystä ja tiedostaisivat, että vedenlaadun varmistaminen vaatii taloudellista panostamista. Veden laadusta täytyy pitää huolta sieltä raakaveden muodostumisalueelta lähtien aina vedenjakeluverkostomme loppupäähän saakka, jotta saamme hanastamme terveydelle hyvää vettä”, Mustakallio sanoo.  

”Rauha on mielestäni erityisen hyvä teema maailman vesipäivälle. Vesikään ei ole mikään itsestäänselvyys, ja veden puute tai väärinkäyttö voi pahimmillaan aiheuttaa konflikteja”, toteaa Mustakallio. 

Varautumisessa vesihuolto on avainasemassa

Varautumisen yksikkö vastaa alueellisen varautumisen ja kokonaisturvallisuuden edistämisestä ja valvonnasta alueellaan. Vastuualue ohjaa ja tukee kuntia, hyvinvointialueita ja muita toimijoita varautumissuunnittelussa ja poikkeusolojen toiminnan etukäteisvalmisteluissa. 

”Järjestämme varautumiskoulutuksia ja -harjoituksia sekä edistämme yhteistyötä ja tiedonvaihtoa eri toimijoiden välillä. Suomessa varautuminen on korkeatasoista, ja vesihuolto on teemana lähes aina myös aluehallintovirastojen järjestämissä alueellisissa valmiusharjoituksissa. Suomen korkeatasoinen varautuminen on osa Suomen kokonaisturvallisuuden järjestelmää. Yhteistoiminta ja harjoittelu ovat keskeisiä keinoja hallita häiriöitä ja madaltaa niiden aiheuttamaa epävakautta arjessa”, kertoo pelastusylitarkastaja Kristiina Kapulainen.  

”Vesi on elintärkeä resurssi, jonka saatavuus ja laatu vaikuttavat suoraan ihmisten elämään ja terveyteen. Siksi viranomaisten suosittelemaan kotivaraan kuuluu 2 litraa puhdasta juomavettä henkilöä kohden. Lisäksi vettä tarvitaan ruoanlaittoon ja hygieniaan. Kokonaisvedentarve on 1–2 ämpärillistä henkeä kohti vuorokaudessa”, muistuttaa Kapulainen. 

Poikkihallinnollisuutta tarvitaan vesiasioissa

Suomalaiset elävät veden ympäröiminä. Meillä on tuhansia järviä, jokia ja saaria, jotka ovat osa identiteettiämme, kulttuuriamme ja hyvinvointiamme. Me aluehallintovirastossa teemme parhaamme, jotta vesien kestävä ja oikeudenmukainen käyttö toteutuisi Suomessa. Vesi on elämän edellytys, mutta myös rauhan ja turvallisuuden mahdollistaja. Veden oikeudenmukainen ja kestävä käyttö on keskeistä ruuan- ja energiantuotannolle, taloudelle ja ympäristölle. Vesi on myös yhteistyön ja sovinnon väline, joka voi edistää rauhaa eri sektoreilla ja tasoilla. Viranomaistoiminnassa vesi leikkaa tehtäviämme poikkihallinnollisesti. Tarvitsemme yhteistyötä, jotta voimme suojella ja säilyttää vettä, joka on meidän kaikkien yhteinen ja korvaamaton voimavaramme. 

AVI-ELY-strategia 2024–2027 julkaistiin helmikuun lopulla. Strategian tavoitteena on luotsata aluehallintovirastot ja ELY-keskukset kohti uutta valtion aluehallinnon aikakautta.  

Kestävää tulevaisuutta tekemässä – yhdessä ja lähellä 

Yhdessä ja lähellä on aluehallinnon palvelulupaus suomalaisille vuosina 2024–2027. Aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten uusi strategiakausi on alkanut epävakaassa taloustilanteessa, maailmanpolitiikan muutoksessa ja meitä läheisesti koskettavien konfliktien ja hybridivaikuttamisen noustessa pääuutisaiheiksi. Tässä ajassa on entistä tärkeämpää vahvistaa luottamusta ja rakentaa ihmisiä sekä yhteiskuntaa aidosti palvelevaa viranomaistoimintaa.  

Uusi AVI-ELY-strategia ohjaa aluehallinnon virastoja niiden perustehtävissä, hallitusohjelman toimeenpanossa sekä toiminnan ja rakenteiden uudistamisessa. Talouden tasapainottamisen yhteinen, suuri haaste koskettaa lähivuosina myös aluehallintoa ja edellyttää toiminnan uudelleenajattelua. Muutosten keskellä haluamme edelleenkin tehdä parhaamme kansalaisten hyvinvoinnin, turvallisuuden ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi, arjen palvelujen turvaamiseksi ja alueiden elinvoiman lisäämiseksi. 

Aluehallinnon on uudistuttava, ei vain talouden vaatimuksesta, vaan ennen kaikkea yhteiskunnan nopeatahtisen murroksen myötä – jopa näitä muutoksia ennakoiden. Näin kykenemme vastaamaan tarpeisiin, joita alueet, niiden yritykset, palvelut ja asukkaat kokevat. Hallitusohjelmaan kirjatut uudistukset ovatkin perustavanlaatuisia: aluehallintovirastojen ja ELY-keskusten viisitoistavuotinen taival päättyy ja tilalle muodostetaan lupa-, ohjaus- ja valvontakäytäntöjä yhtenäistävä valtakunnallinen virasto sekä suomalaisen elinvoiman ylläpitoon keskittyvä elinvoimakeskusten kokonaisuus. 

Vaikuttavaa työtä kansalaisten arjessa 

Aluehallintovirastojen tärkeimpiin tehtäviin kuuluvat myös kestävän ja puhtaan siirtymän toteuttaminen sekä varsin ajankohtaisena varautumisen ja kokonaisturvallisuuden edistäminen. Strategisiin painopisteisiimme nivoutuu monta sellaista tehtävää, joista aluehallintovirastot on viime aikoina julkisessa keskustelussa erityisesti tunnistettu: hyvinvointialueiden palvelujen, kuten julkisen vanhustenhuollon ja yksityisten hoivakotien valvontaa, työsuojelua, rahanpesuun ja löytötavaroihin liittyviä tehtäviä, alkoholihallinnon tehtäviä, opetus- ja kulttuuritoimen ohjausta ja täydennyskoulutusta sekä ihmisten ja eläinten terveyden edistämistä.  

Työmme esimerkiksi lintuinfluenssan ihmistartuntojen ehkäisemiseksi menneenä syksynä on esimerkki vaikuttavasta työstä ympäristöterveyden parissa. Järjestämämme alueelliset valmiusharjoitukset taas tuovat alueiden keskeisiä toimijoita yhteen ja edistävät merkittävällä tavalla suomalaisen yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja varautumisen yhteensovittamista. Strategiamme ja toimintamme vaikuttavat jokaiseen kansalaiseen, ja näistä vaikutuksista pyrimme yhä vahvemmin viestimään.  

Aidosti ihmisiä palvellen

Aluehallintovirastojen toiminnan arvoja ovat asiakaslähtöisyys, asiantuntijuus ja yhteistyö. Meille tärkeää on, että henkilöstömme ja työyhteisömme voivat hyvin virastorakenteiden uudistuessa, että asiakkaiden kokemus kohtaamisissa kanssamme on myönteinen ja että sidosryhmät voivat aidosti vaikuttaa toimintamme kehittämiseen. Panostamme poikkihallinnolliseen ja monialaiseen toimintatapaan. Pyrimme myös hyödyntämään aktiivisesti uusimpia työnteon muotoja ja teknologioita palvelujen sujuvoittamiseksi. Muun muassa tekoälyllä on potentiaalia parantaa merkittävästi työtämme tehokkuuden, laadun ja automatisaation kautta.  

Pystytkö sinä katsomaan kanssamme tulevaisuuteen ja näetkö osaamisestaan tunnetun, asiantuntijuudessa arvostetun, modernin ja aidosti alueiden ihmisiä palvelevan aluehallinnon? 

Tälle matkalle olemme uuden strategiakautemme myötä lähteneet.    

   

Aluehallintovirastojen ylijohtajat, 

Marko Pukkinen 
Merja Ekqvist 
Kaisa Ainasoja 
Ilkka Horelli 
Markku Tervahauta 
Kaisa Post (vt.) 

Under hösten har det väckts offentlig debatt om regionförvaltningsreformen i regeringsprogrammet som ska genomföras under de närmaste åren. Målet med reformen är att koncentrera tillstånds-, styrnings- och tillsynsuppgifterna inom statens regionförvaltning till ett nytt, riksomfattande ämbetsverk. Det nya ämbetsverket skulle ersätta regionförvaltningsverken, Valvira och miljöansvarsområdet hos NTM-centralerna.

En så här grundläggande förvaltningsreform väcker förståeligt nog många frågor och också kritiska röster. Frågor och oro måste tas på allvar, men vi på Regionförvaltningsverket i Södra Finland ser många möjligheter hos reformen. 

Särskilt ur våra kunders synvinkel ser vi positiva följder av att tillstånds-, styrnings- och tillsynsfunktionerna koncentreras till ett ämbetsverk. Det centrala för medborgarna och aktörerna i regionen är att vår verksamhet är nationellt enhetlig och processerna smidiga. Enhetlighet, tydlighet och snabbhet var drivkraften bakom denna förändring. 

Med ett ämbetsverk med riksomfattande befogenheter strävar man efter att tillsynen och tillståndspraxis ska vara likadan oberoende av region – och att ärendena ska behandlas inom samma tidtabell oberoende av var i Finland vår kund uträttar sina ärenden. 

Regionförvaltningsverket i Södra Finlands verksamhetsområde är det överlägset största bland de sex regionförvaltningsverken: i vårt område bor bland annat över 40 procent av hela Finlands befolkning och över 40 procent av hela landets företag är verksamma här. I området finns över 60 kommuner och 8 välfärdsområden, Helsingfors stad och HUS-sammanslutningen, som sköter social- och hälsovårdens och räddningsväsendets uppgifter. Dessutom sköter vi handläggningen av miljötillstånd också i Sydvästra Finland – där det bor sammanlagt tre miljoner finländare. 

Volymerna är med andra ord i princip av storleksklassen hos ett stort ämbetsverk och kundmängden är enorm. Vi behöver effektiva verksamhetsmodeller och processer som ett stort ämbetsverk har. Med ett riksomfattande ämbetsverks breda axlar kunde vi trygga smidiga funktioner och jämlikhet mellan kunder överallt i Finland.

Sektorsövergripande verksamhet är en viktig utgångspunkt för det nya ämbetsverket

Vid ett riksomfattande ämbetsverk för tillstånd, styrning och tillsyn skulle arbetsbördan fördelas jämnare eftersom det stora ämbetsverkets gemensamma resurser skulle stå till förfogande. Tillsammans skulle vi vara flexiblare, snabbare och effektivare. Vi skulle kunna utnyttja personalens kompetens i så stor utsträckning som möjligt. I myndighetsreformen ser vi också möjligheter att utveckla vårt styrningsarbete. Enligt oss är regeringsprogrammets formulering om ett sektorsövergripande statligt ämbetsverk särskilt viktig: när fenomen och problemen förknippade med dem är omfattande krävs ett sektorsövergripande och brett perspektiv och en tvärsektoriell förståelse också för lösningarna och hanteringen av dem.

Det nya ämbetsverkets riksomfattande karaktär innebär inte att vi överger förståelsen för regionkännedomens betydelse. I regeringsprogrammet har man nedtecknat tryggandet av regional närvaro, av en god anledning. Den regionala närvaron är betydelsefull: när det krävs snabba åtgärder kan vi snabbt vara där. Kännedomen om regionen, dess aktörer och invånare är värdefull och nödvändig i den dialog som förvaltningen i fortsättningen i allt större utsträckning ska föra med sina intressentgrupper. Idealtillståndet vore att vi har en nära regional växelverkan, men kan samordna vår praxis så att den blir enhetlig på riksnivå.

Våra mål är nöjda kunder. Genom tydliga riksomfattande processer kunde vi stöda tjänsternas kvalitet och enhetlighet, vilket också förverkligar rättsstatsprincipen. Snabbhet och effektivitet är också viktiga ur nationalekonomisk synvinkel: till exempel banar kvicka och fördröjningsfria tillståndslösningar för näringslivet en väg för företagen att smidigt producera sina tjänster.

Vi finns till för våra kunder – människor och aktörer. Genomförandet av ett riksomfattande ämbetsverk för tillstånd, styrning och tillsyn i enlighet med regeringsprogrammet skulle göra det möjligt att säkerställa tjänsternas kvalitet och jämlikhet, vilket skulle gynna hela det finländska samhället.

överdirektör Merja Ekqvist
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Bild: Räddningsinstitutet.

Visste du att räddningsmyndigheten ska anmäla alla sådana olyckor till polisen som kan vara förenade med uppsåt eller oaktsamhet? Enligt räddningslagen ska räddningsverket göra en brandutredning. Vid brandutredningen bedömer man antändningsorsaken och utreder i behövlig utsträckning vilka faktorer som har påverkat antändningen och spridningen av branden, vilka skador som branden har orsakat, faktorer som har påverkat skadornas omfattning och räddningsverksamhetens förlopp.

Utredningens omfattning beror särskilt på hur allvarliga följderna av branden är. Om det finns anledning att misstänka att en brand eller annan olycka har orsakats uppsåtligen eller av oaktsamhet ska räddningsmyndigheten anmäla det till polisen. Polisen ska också underrättas om brand- och personsäkerhetsförseelser som upptäcks i samband med brandutredningen. Utgående från dessa anmälningar börjar polisen undersöka om det kan vara fråga om brott. Ur ett samhälleligt perspektiv handlar det alltså om ett viktigt myndighetssamarbete som gör det möjligt att komma åt exempelvis olika antändningsfenomen och andra brott och förebygga dem.

Räddningsinstitutet har från och med 2018 gjort målmedvetet forskningsarbete kring 41 paragrafen i räddningslagen som gäller brandutredning. Genom dessa undersökningar har man upptäckt betydande brister i hur rapporteringsskyldigheten fullgörs, även om rapporteringsskyldigheten inte är någon ny uppgift i räddningslagstiftningen. Utgående från uppgifter från dessa forskningsprojekt beslutade regionförvaltningsverken att undersöka frågan ur laglighetstillsynens synvinkel.

Stora regionala variationer i anmälningarnas omfattning och kvalitet

Undersökningen gjordes hösten 2022 och resultaten sammanställdes i början av 2023 Enligt regionförvaltningsverkens undersökning fullgörs anmälningarna dåligt på riksnivå och det finns stora regionala skillnader i hur anmälningarna görs: år 2022 anmälde räddningsverken som sämst 23 % och som mest 98 % av fallen.

Den här rapporteringsprocenten säger ännu inte hela sanningen eftersom det är viktigt att känna till på vilket sätt och hur snart efter händelsen som anmälningar om olyckor som är förenade med oaktsamhet eller uppsåt förmedlas till polisen. Enligt regionförvaltningsverkets undersökning finns det stora regionala skillnader i hur anmälningarna förmedlas, hur anmälningarna görs och hur många anmälningar som görs procentuellt.

Varför är det väsentligt att undersöka frågan och att se till att räddningsmyndigheternas anmälningsskyldighet till polisen fullgörs på det sätt som föreskrivs i räddningslagen? Tre centrala aspekter kan lyftas fram när det gäller att göra anmälningarna systematiskt och snabbt: på det sättet 1) tryggas grundläggande rättigheter på det sätt som förutsätts i grundlagen, till exempel likabehandling av medborgarna, 2) förebyggs olyckor och 3) följs rättsstatsprincipen enligt vilken man i all offentlig verksamhet noga ska följa lagen. Genom att fullgöra anmälningsskyldigheten ser myndigheten samtidigt till att myndighetens eget rättsskydd tillgodoses.

Utbildning, anvisningar och egenkontroll är centrala verktyg som förbättrar läget

Enbart en muntlig anmälan räcker inte. Enligt regionförvaltningsverken ska anmälan alltid göras skriftligen oberoende av om anmälan också gjordes muntligen på grund av att den var brådskande. Myndighetsverksamhet är i regel skriftlig och grundar sig på dokumenterade handlingar. En skriftlig anmälan ska göras så omgående som möjligt efter att räddningsmyndigheten har fått kännedom om fallet. Det är också möjligt att komma överens om andra rutiner för de lagstadgade anmälningarna, men också de rutinerna måste grunda sig på dokumenterade handlingar och förutsätter samtycke av myndigheten som tar emot anmälningarna.

Det var första gången som anmälningsskyldigheten undersöktes i den här omfattningen. Undersökningen lyfter fram brister som det är skäl att rätta till för att lagenlighetskravet som ställs på offentlig verksamhet och kravet på likabehandling av medborgarna ska uppfyllas. Det är skäl att börja förbättra situationen genom att se till att räddningsväsendets personal systematiskt utbildas i ämnet, genom att utarbeta behövliga anvisningar och med åtgärder inom välfärdsområdets egenkontroll övervaka att anmälningsskyldigheten fullgörs på föreskrivet sätt.

• Regionförvaltningsverkens undersökning "Anmälningsskyldighet enligt 41 § 4 momentet i räddningslagen", på finska med svenska sammandraget (pdf-fil)

Räddningsöverinspektörerna Mira Leinonen och Eero Nyman
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Kuva: Pelastusopisto

Tiesitkö, että pelastusviranomaisen tulee ilmoittaa poliisille kaikki ne onnettomuudet, joita voidaan epäillä tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi? Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta. Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku.

Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. Näiden ilmoitusten perusteella poliisi lähtee tutkimaan rikoksen mahdollisuutta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna kyse on siis tärkeästä viranomaisten yhteistoiminnasta, jonka avulla on mahdollista päästä kiinni esimerkiksi erilaisiin sytyttelyilmiöihin ja muihin rikoksiin sekä ennaltaehkäistä niitä.

Pelastusopisto on tehnyt vuodesta 2018 eteenpäin määrätietoista tutkimustyötä pelastuslain palontutkintaa koskevan pykälän 41 ympärillä. Näiden tutkimusten myötä ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on havaittu merkittäviä puutteita, vaikka ilmoitusvelvollisuus ei tehtävänä ole pelastuslainsäädännössäkään uusi. Näissä tutkimushankkeissa selvitettyjen tietojen pohjalta aluehallintovirastot päättivät selvittää asiaa laillisuusvalvonnan näkökulmasta.

Ilmoitusten kattavuudessa ja laadussa suurta alueellista vaihtelua

Selvitystä tehtiin syksyn 2022 aikana ja tuloksia koottiin yhteen alkuvuodesta 2023. Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %.

Tämä ilmoitusprosentti tapauksista ei kerro vielä koko totuutta asiasta, sillä on tärkeää tuntea, millä tavalla ja kuinka pian tapahtuman jälkeen ilmoitukset tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista välitetään poliisille. Aluehallintovirastojen tekemän selvityksen mukaan ilmoitusten välittämisessä, ilmoitusten tekotavassa ja ilmoitusten toteutumisprosentissa on suuria alueellisia eroja.

Miksi on olennaista, että asiaa selvitetään ja huolehditaan, että pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu, kuten se on pelastuslaissa säädetty? Ilmoitusten järjestelmällisestä ja nopeasta tekemisestä voidaan nostaa esille kolme keskeistä näkökulmaa: sillä 1) turvataan perustuslain edellyttämällä tavalla perusoikeuksia, kuten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, 2) ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja 3) toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kun viranomainen huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta, huolehtii hän samalla viranomaisen oman oikeusturvan toteutumisesta.

Koulutus, ohjeet ja omavalvonta keskeisiä keinoja tilanteen parantamiseksi

Pelkkä suullinen ilmoittaminen ei riitä. Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan ilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti huolimatta siitä, onko ilmoitus tehty kiireellisyyden vuoksi myös suullisesti. Viranomaistoiminta on lähtökohtaisesti kirjallista ja perustuu asiakirjamateriaaliin. Kirjallinen ilmoitus on tehtävä mahdollisimman pian tapauksen tultua pelastusviranomaisen tietoon. Lakisääteisessä ilmoittamisessa on mahdollisuus sopia myös muista menettelytavoista, mutta myös sen tulee perustua asiakirjamateriaaliin ja edellyttää ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen suostumuksen.

Ilmoitusvelvollisuutta tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.

Lisätietoa: Aluehallintovirastojen selvitys pelastuslain 41 § 4 mom. mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta pelastuslaitoksissa, pdf-julkaisu (12.5.2023)

Kirjoittajat:
Pelastusylitarkastajat Mira Leinonen ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Suomen romanipoliittisen ohjelman (Rompo) tavoitteina ovat yhdenvertaisuus, osallisuus ja osallistuminen sekä syrjinnän poistaminen puuttumalla romanivastaisuuteen. Vielä ei ole aivan selvää, mikä on viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja koulutusorganisaatioiden sekä romaniväestön oma rooli romanipoliittisten toimenpiteiden toimeenpanossa. Tulisiko romanit huomioida omana ryhmänään erilaisten organisaatioiden toiminnassa, ja pystytäänkö eriytetyistä palveluista siirtymään sujuvasti yhteisiin, yhdenvertaisiin palveluihin?

Romanien hakeutuminen olemassa oleviin palveluihin on yleensä vähäisempää kuin pääväestön keskuudessa. Suomi pyrkii Rompon avulla edistämään romanien osallisuutta koulutuksen, työllisyyden, asumisen ja terveyden elämänaloilla tarjoamalla romaniväestön tavoittavia palveluita. Pelkästään romaneille tarkoitettu palvelu saattaisi houkutella kokeilemaan osallistavaa palvelua. Romanien osallisuutta voitaisiinkin tukea aloittamalla kohdennetuista palveluista ja siirtymällä niistä kohti yhdennettyjä palveluita.

Turun kaupunki näyttää tietä: romanit on huomioitu kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmassa ja lisäksi Turun kaupungin liikuntapalveluiden ja paikallisen romaniyhdistyksen kanssa on suunnitteilla alueen romaniväestölle suunnattuja aktiviteetteja. Toiveissa on laajentaa tätä toimintaa niin, että muutkin alueen kunnat tulevat konkreettisesti mukaan romanipoliittisen ohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiseen. 

Kulttuuritietoisuus kuuluu työelämä- ja opintopalveluiden suunnitteluun

Työllistymisen esteiden purkamisessa tarvitaan dialogia työnantajien ja romanitoimijoiden välillä. Kun esimerkiksi työelämäpalvelua tuotetaan yhteistyössä romanitaustaisten työntekijöiden kanssa, voidaan varmistua kulttuurin tuntemuksesta ja antaa osallistujille kokemus siitä, että heidän kulttuuritaustansa on toimintaa suunniteltaessa huomioitu. Kulttuuritietoisuus edistää yhdenvertaisuuden ja osallisuuden konkreettisia tekoja. Organisaatiossa romanitaustainen työntekijä antaa viestin, että romanit on huomioitu toiminnan suunnittelussa.

Mallia kannattaisi kokeilla laajemminkin. Romanien olisi hyvä saada ensin tukea toisistaan, sillä tuttuus ja samaistuttavuus voivat paremmin houkutella muitakin toiminnan piiriin. Muutaman kansanopiston kanssa neuvotellaan parhaillaan romaniväestölle suunnatuista opiskeluryhmistä, joiden päämääränä on digisyrjäytymisen ehkäisy.

Romaneille eriytetyistä palveluista voisi siirtyä yhdennettyihin palveluihin ja näin edistää hyviä väestösuhteita. Esimerkiksi TE-palveluiden Ohjaamossa voisi yhdenvertaisuuden edistämiseksi soveltaa palvelumuotoilun periaatteita, vaikkapa palveluiden kohdentamisessa ja palvelupolkujen rakentamisessa romanien tarpeiden pohjalta.

Rompon vieminen käytäntöön edellyttää vahvoja verkostoja

Romanipolitiikkaa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Romanipoliittiseen hallintoon kuuluvat valtakunnallinen neuvottelukunta ja aluehallintovirastojen alueelliset neuvottelukunnat sekä paikalliset romanityöryhmät ja romaniväestö, järjestöt, koulutusorganisaatiot, muu julkinen sektori ja kirkko. Kenttä on kattava ja tavoittaa monet organisaatiot, joiden päämäärä on toimia yhdenvertaisesti, ihmisten parhaaksi.

Yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämisen tulisi lähteä kunkin organisaation ja palvelun johtotasolta, jotta palveluiden tuottamisesta vastaavalla työntekijällä olisi vaikutusvaltaa ja vapautta. Tarvitaan tietoa, resursseja ja tahtoa – toimenpiteet eivät konkretisoidu itsestään. Osallisuutta voidaan toteuttaa alueellisesti ja lähellä, esimerkiksi mahdollistamalla harrastustilojen käyttö tai tuottamalla romanit tavoittavaa toimintaa.

Tuttujen yhteistyötahojen kanssa työskentely ja luotujen verkostojen vakiintuminen edistää toimintaa parhaiten. Tavoitteena tulisi olla kansallisten ohjelmien valtavirtaistaminen alueelliset tarpeet huomioiden, sekä se, ettei yhteistyötä tarvitsisi aina aloittaa alusta vaikkapa työntekijöiden vaihtuessa.

Yksi istuttaa ja toinen kastelee, mutta tärkeimmän – kasvun – luomme yhdessä. Hyvää kansainvälistä romanien päivää 8.4.2023. Latšo internationaalo romanengo diives!

 

Katja Theresa Ärling
erikoissuunnittelija
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Asiakkaat ovat löytäneet meidän sähköiset palvelumme ja asioivat yhä useammin verkossa. Meiltä kysytään päivittäin neuvoa ja ohjausta myös sähköpostitse ja puhelimitse. Kohtaamme asiakkaita valvontakäynneillä, tarkastuksissa sekä erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa.

Näiden asiakaskohtaamisten kautta pohdimme ja kehitämme oman toimintamme vaikuttavuutta ja tuottavuutta myös asiakkaan näkökulmasta. Pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman nopeasti ja joustavasti. Käsittelyaikojen lyhentäminen on keskeinen tavoitteemme, jonka eteen teemme töitä joka päivä ja siitä suurin hyöty koituu asiakkaalle ja yhteiskunnalle.

Aluehallintovirastojen tämän vuoden teemana on Olemme asiakkaan asialla. Teemavuosi kytkeytyy vahvasti julkisen hallinnon strategiaan, joka luo meille aveihin määrätietoisen hallinnon uudistamisen kehyksen. Hyvä julkinen hallinto on keskeinen osa toimivaa demokratiaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämän strategian hengessä varmistamme työssämme peruspalveluja, oikeusvaltioperiaatetta, kokonaisturvallisuutta ja kestävää tulevaisuutta jälkipolvillemme.

Tavoitteemme on palvella asiakkaitamme entistä paremmin, ihmislähtöisemmin ja asiakkaiden tarpeita ymmärtäen. Hyvällä tavoitettavuudella ja onnistuneilla asiakaspalvelu- ja vuorovaikutuskokemuksilla pyrimme rakentamaan erinomaista asiakaskokemusta. Vastaamme, autamme ja palvelemme kaikissa palvelukanavissamme. Haluamme tarjota asiakkaillemme kohdennettuja palveluja – tarvittaessa myös uusin tavoin.

Vahvuutemme on, että tunnemme alueemme ja sen toimijat, mikä parantaa toimintamme vaikuttavuutta ja päätöstemme laatua. Samalla valvomme, että laki on kaikille sama ja että yhteiskunnan pelisääntöjä noudatetaan.

Luomme tänä vuonna yhä vahvempaa yhteistä ja jaettua ymmärrystä asiakaskokemuksesta. Haluamme kehittää asiakaskokemusta kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti eteenpäin. Haasteemme ja samalla myös vahvuutemme on monialainen virastomme, jolla on laaja tehtäväkenttä ja monipuolinen asiakaskunta.

Asiakaskokemus syntyy arkisissa kohtaamisissa asiakkaan kanssa - kansalaisten, yritysten, eri yhteisöjen ja muiden viranomaisten kanssa. Asiakaskohtaamisissa on tullut entistä tärkeämmäksi hyvä vuorovaikutus sekä ymmärrettävä ja selkeä kieli.

Pidämme arvokkaana sitä, että saamme asiakkailtamme säännöllistä palautetta toimintamme kehittämisen tueksi. Asiakaskokemuksen tavoitteellinen kehittäminen vaatii sinnikästä ja pitkäjänteistä yhteistä työtä. Olennaista on henkilöstön vahva substanssiosaaminen sekä ymmärrys asiakkaiden odotuksista ja tarpeista.

Tavoitteenamme on

• tarjota yhtenäiset, tasa-arvoiset ja saavutettavat palvelut 
• kehittää ja jakaa asiantuntemustamme 
• ja toteuttaa ja kehittää palveluja yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. 

Teemme työtämme monessa roolissa. Haluamme, että meidät tunnistetaan valvojaroolin lisäksi myös asiantuntijuudesta ja tahdosta ratkaista ongelmia yhdessä asiakkaidemme kanssa – ihmisten ja alueiden parhaaksi. Teemme ihmisten elämään vaikuttavat päätökset lähellä ihmistä alueelliset olosuhteet tuntien.

Aluehallintovirastot ovat julkaisseet oman tulevaisuuskatsauksensa 21.2.2023. Toivon, että tutustutte katsaukseemme ja käymme keskustelua valtion aluehallinnon kehittämisestä.

Olemme ottaneet katsaukseen asiakkaidemme näkökulmia toiminnastamme, ja tässä on yksi esimerkki siitä.

”Aluehallinnon yhtenä tarkoituksena on tuoda hallintoa lähemmäksi ihmisiä ja paikallisia olosuhteita. Onnistuneella avien toiminnalla palvelut koko Suomen alueella ovat yhdenmukaisia, turvallisia ja sovittujen normien mukaisia.” Mika Suomalainen, Vieremän kunnanjohtaja

Kestävä tulevaisuus syntyy toiminnasta ja yhdessä tehden - ihmisten kanssa.

Terttu Savolainen
ylijohtaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastojen ylijohtajat olivat koolla Pikkuparlamentissa 21.2.2023 julkistamassa virastojen ensimmäistä tulevaisuuskatsausta. Katsaus luovutettiin julkistustilaisuudessa kuntaministeri Sirpa Paaterolle, ja ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja ja näkökulmia aluehallinnon keskeiseen merkitykseen osana toimivaa yhteiskuntaa. 

Kuvassa vasemmalta Leena Räsänen, Merja Ekqvist, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen, Soile Lahti ja Marko Pukkinen.

Aluehallintovirastojen ylijohtajien puheenjohtajana vuonna 2023 toimiva Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta avasi tilaisuuden toteamalla, että yhteiskuntaamme haastavat tekijät ovat monimutkaistuneet. Jotta voimme vastata niihin kestävästi, tarvitsemme monialaista aluehallintoa enemmän kuin koskaan. Valtion aluehallinnossa päätökset tehdään lähellä ihmistä eri näkökulmat huomioiden ja alueelliset olosuhteet tuntien. 

Jotta menestymme suomalaisena kansakuntana jatkossakin, on alueellista yhteistyötä kehitettävä ja aluetuntemus turvattava päätöksenteossa. Näin luomme luottamusta julkiseen hallintoon. Tiiviillä alue- ja paikallistason yhteistyöllä rakennetaan myös turvallisuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen, Terttu Savolainen summasi. 

Ylijohtajat luovuttavat yhteisen tulevaisuuskatsauksen ministeri Sirpa Paaterolle (oikealla).

Sirpa Paatero korosti puheenvuorossaan, että hallinto on ihmisiä varten – ja me kaikki ihmiset olemme osa hallintoa. Turvallisuuden ja resilienssin rakentajina tarvitaan lähellä ihmistä olevia alueellisia toimijoita, jotka ymmärtävät laaja-alaisesti paikallista toimintaympäristöä ja voivat koota tarvittaessa eri toimijoita yhteisen pöydän äärelle. Paateron näkemyksen mukaan viime vuosien suomalaista yhteiskuntaa laajasti koskettaneet kriisit ovat konkreettisesti osoittaneet, että julkinen hallinto ja aluehallintovirastot ovat näyttäneet vahvuutensa. Luottamus viranomaisten kykyyn hoitaa kriisitilanteita on kasvanut haastavista ajoista huolimatta.  

Paatero kiitteli sitä, että aluehallintovirastot itsekin nostavat esille tarpeen katsoa tulevaisuuteen ja uudistua ajassa. Hän kiteytti omassa puheenvuorossaan aluehallinnon merkityksen:  

”Me haluamme, että valtiolla on jatkossakin vahvoista toimijoista koostuva aluehallinto, jossa päätökset tehdään lähellä ihmistä alueelliset olosuhteet tuntien.” 

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton elinvoimajohtaja Päivi Nerg toi kommenttipuheenvuorossaan keskusteluun arvokasta hallintokonkarin näkökulmaa pitkän aluehallinnon ja muun julkishallinnon taustansa ansiosta. Nerg totesi, että julkisen hallinnon täytyy vahvistaa ihmisten osallisuuden tunnetta: hallinto on olemassa asukkaita, yrittäjiä ja toimijoita varten. Tunne siitä, että jokainen pystyy olemaan osallinen itseään koskeviin asioihin ja vaikuttamaan päätöksentekoon, on demokratian kulmakiviä. Tätä osallisuuden kokemusta voidaan vahvistaa vain siten, että hallinto on ihmistä lähellä. 

Nergin näkemyksen mukaan hallintoon tarvitaan monialaista näkökulmaa, joka on ihmistä lähellä ja ymmärtää alueiden erot ja erilaiset tilanteet.

“Kuntien ja hyvinvointialueiden rinnalle tarvitaan vahva valtion läsnäolo,” Nerg totesi. Tämän osoitti käytännössä koronapandemiakin: “Aluetoimijat löysivät toisensa ja pystyivät tekemään päätöksiä alueen ymmärryksellä ja yhteistyöllä.”  

Nergin sanoma kiteytettynä on se, että toimiva ja riittävästi resursoitu aluehallinto luo vakaan pohjan ihmisten ja toimijoiden elinvoimalle koko Suomessa. 

Paneelissa käytiin vilkasta keskustelua aluetuntemuksesta ja turvallisuudesta 

Tilaisuuden poliitikkopaneelissa olivat aluehallinnon roolista ja näkymistä keskustelemassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.), valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja perustuslakivaliokunnasta Mikko Kinnunen (kesk.). Paneelin juonsi kehittämispäällikkö Jaana Lehtovirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. 

Paneelissa keskustelemassa (vasemmalta) Johannes Koskinen, Mia Laiho ja Mikko Kinnunen.

Panelistit korostivat aluehallinnon, alueellisten erityispiirteiden ja alueellisen toimintaympäristön tuntemisen tärkeyttä sekä erilaisten alueellisten ja paikallisten toimijoiden verkostojen ja yhteistyön roolia. Nykyisenkaltaista aluehallinnon monialaisuutta pidettiin vahvuutena, joka auttaa tekemään kokonaisuuden kannalta perusteltuja ratkaisuja, kunhan huolehditaan riittävästä tietopohjasta ja eri toimijoiden näkökantojen kuulemisesta. 

Alueellisen turvallisuuden ja varautumisen edistäjinä aluehallintovirastot ovat osoittaneet myös panelistien mielestä konkreettisesti merkityksensä kuluneiden vuosien aikana. Verkostoissa on voimaa, ja niiden kokoavina moottoreina aluehallintovirastot ovat keskeisessä asemassa. Korona-aikana rakentuneiden yhteistyöverkostojen pohjalta on hyvä jatkaa yhteistyötä. Lisäksi on tarpeen luoda ja rakentaa yhteistyömallit mm. uusien hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kesken. Valtion aluehallinto on tärkeä linkki paikallisten toimijoiden ja valtion keskusvirastojen ja ministeriöiden välillä. 

Kehittämiskohteina paneelissa Mia Laiho pohti yhteistyön parempaa koordinaatiota aluehallintovirastojen kesken – sekä muiden viranomaisten kanssa. Myös palvelujen ja päätösten tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuus olisi varmistettava. Lisäksi panelistit pohtivat sopivaa toiminnallisten alueiden ja yksiköiden kokoa, jotta aluehallinto ei toimisi toisaalta liian laajalla alueella mutta toisaalta toiminta ei sirpaloituisi liian pieniin yksiköihin. Johannes Koskinen näki toisaalta monialaisuuden myös julkikuvallisena haasteena, sillä voi olla vaikea hahmottaa pelkän aluehallintovirasto-sanan kautta, mitä kaikkea aluehallinto käytännössä pitää sisällään. Onkin tärkeää viestiä aktiivisesti ja selkeästi aluehallintoviraston monipuolisesta työstä ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassa. 

Panelistit keskustelivat vilkkaasti myös luottamuksen rakentamisesta ja osallisuudesta. Oleellisena nähtiin hallinnon avoimuus, vuorovaikutteisuus sekä medialukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittäminen etenkin lapsille ja nuorille. Lisäksi hallinnon täytyy ymmärtää asiakkaita – käyttää selkeää ja ymmärrettävää kieltä, perustella toimintaansa ja tunnistaa yhteiskunnan monimuotoisuus. Syrjäytyminen on vakava uhka, jonka torjumiseksi viranomaisten on ponnisteltava yhdessä, ja tässäkin poikkihallinnollinen, alueellista tilannetta ymmärtävä näkökulma on oikeastaan välttämättömyys. 

Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että aluehallinnolla on vahva roolinsa osana julkista hallintoa myös tulevaisuudessa. Kehittämällä aluehallintoa vuorovaikutuksessa kuullen ja keskustellen kansalaisten, toimijoiden, ministeriöiden ja päättäjien kanssa luomme kestävää tulevaisuutta – Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä.  

Kiitos puheenvuoron pitäjille, panelisteille ja tilaisuutta verkossa seuranneille.

Katso tallenne tilaisuudesta. 

Tulevaisuuskatsauksen ”Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä” löydät verkkosivustoltamme. 

Aluehallintovirastojen viestintä- ja kehittämisyksikkö
[email protected] 

Regionförvaltningsverkens överdirektörer samlades i Lilla parlamentet 21.2.2023 för att publicera regionförvaltningsverkens första framtidsöversikt. Vid publiceringstillfället överlämnades översikten till kommunminister Sirpa Paatero och på programmet stod anföranden och synpunkter på regionförvaltningens centrala betydelse som en del av ett fungerande samhälle. 

Leena Räsänen, Merja Ekqvisti, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen, Soile Lahti och Marko Pukkinen.

Terttu Savolainen från Regionförvaltningsverket i Norra Finland, ordförande för regionförvaltningsverkens överdirektörer 2023, öppnade tillställningen genom att konstatera att de faktorer som utmanar vårt samhälle har komplicerats. För att kunna svara på dem på ett hållbart sätt behöver vi mer än någonsin en sektorsövergripande regional förvaltning. Inom statens regionförvaltning fattas besluten nära människan med beaktande av olika perspektiv och med kännedom om de regionala förhållandena. 

För att vi ska vara framgångsrika även i fortsättningen bör det regionala samarbetet utvecklas och regionkännedomen i beslutsfattandet säkerställas. På så sätt skapar vi förtroende för den offentliga förvaltningen. Genom ett nära samarbete på regional och lokal nivå byggs också säkerheten, den psykiska kriståligheten och tron på framtiden, summerade Terttu Savolainen. 

Leena Räsänen, Merja Ekqvist, Marko Pukkinen, Soile Lahti, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen och Sirpa Paatero.

Sirpa Paatero betonade i sitt inlägg att förvaltningen finns till för folket – och vi är alla en del av förvaltningen. Regionala aktörer som står nära människan och som förstår den lokala verksamhetsmiljön och som vid behov kan samla olika aktörer kring ett gemensamt bord behövs som byggare av säkerhet och resiliens. Enligt Paatero har kriserna som drabbat det finländska samhället i stor utsträckning under de senaste åren konkret påvisat att den offentliga förvaltningen och regionförvaltningsverken har styrka. Förtroendet för myndigheternas förmåga att hantera krissituationer har ökat trots utmanande tider.  

Paatero tackade för att regionförvaltningsverken också själva lyfter fram behovet av att blicka framåt och förnya sig. I sitt inlägg sammanfattade hon betydelsen av den regionala förvaltningen:  

”Vi vill att staten även i fortsättningen ska ha en regional förvaltning som består av starka aktörer och där besluten fattas nära människan med kännedom om de regionala förhållandena.” 

Som gammal räv med lång erfarenhet av regional och övrig förvaltning förde Päivi Nerg, numera livskraftsdirektör för Centralförbundet för lant- och skogsbruksproducenter MTK,  fram ett värdefullt perspektiv i diskussionen. Nerg menade att den offentliga förvaltningen måste stärka känslan av delaktighet hos människorna: förvaltningen finns till för invånarna, företagarna och aktörerna. Känslan av att alla kan delta i frågor som berör dem själva och påverka beslutsfattandet är en av demokratins hörnstenar. Den här erfarenheten av delaktighet kan bara stärkas genom att förvaltningen är nära människan. 

Enligt Nerg behöver förvaltningen ett sektorsövergripande perspektiv som är nära människan och som förstår skillnaderna mellan regionerna och de olika situationerna.

”Vid sidan av kommunerna och välfärdsområdena behövs en stark statlig närvaro”, konstaterade Nerg. Det här visade också coronapandemin i praktiken: ”De regionala aktörerna fann varandra och kunde fatta beslut genom samarbete och förståelse för regionen.” 

Sammanfattningsvis är Nergs budskap att en fungerande regionförvaltning med tillräckliga resurser skapar en stabil grund för människors och aktörers livskraft i hela Finland. 

Panelen förde livlig diskussion om regional kännedom och säkerhet 

I seminariets politikerpanel diskuterades regionförvaltningens roll och utsikter av social- och hälsovårdsutskottets vice ordförande Mia Laiho (Saml), finansutskottets ordförande Johannes Koskinen (SDP) och Mikko Kinnunen (C) från grundlagsutskottet. Panelen leddes av Jaana Lehtovirta, utvecklingschef för regionförvaltningsverken.  

​​​​​​​Johannes Koskinen, Mia Laiho och Mikko Kinnunen.

Paneldeltagarna betonade vikten av att känna till regionförvaltningen, de regionala särdragen och den regionala verksamhetsmiljön samt betydelsen av nätverk och samarbete mellan olika regionala och lokala aktörer. Regionförvaltningens nuvarande sektorsövergripande karaktär ansågs vara en styrka som stöder beslutsfattandet med tanke på helheten, förutsatt att man ser till att kunskapsunderlaget är tillräckligt och att man hör de olika aktörernas synpunkter. 

Som främjare av den regionala säkerheten och beredskapen har regionförvaltningsverken konkret visat sin betydelse under de senaste åren, ansåg paneldeltagarna. Nätverken har styrka och regionförvaltningsverken spelar en central roll som drivkraft för dem. Utifrån de samarbetsnätverk som byggts upp under coronapandemin är det lätt att fortsätta samarbeta. Dessutom är det nödvändigt att skapa samarbetsmodeller bl.a. mellan de nya välfärdsområdena och övriga aktörer. Statens regionförvaltning är en viktig länk mellan lokala aktörer och statens centrala ämbetsverk och ministerier. 

I paneldiskussionen efterlyste Mia Laiho som utvecklingsmål en bättre koordinering av samarbetet mellan regionförvaltningsverkena – och med de övriga myndigheterna. Man bör också se till att tjänsterna och besluten är enhetliga och jämlika. Paneldeltagarna funderade också på en lämplig storlek på områdena och enheterna, så att den regionala förvaltningen å ena sidan inte verkar i ett alltför stort område, men å andra sidan inte splittras upp i alltför små enheter. Johannes Koskinen ansåg att regionförvaltningsverkets sektorsövergripande karaktär också är en utmaning för bilden utåt, eftersom det kan vara svårt att med ordet regionförvaltningsverk greppa allt som regional förvaltning i praktiken omfattar (annat än termer med byråkratisk klang). Det är därför viktigt att aktivt och tydligt kommunicera om regionförvaltningsverkets mångsidiga arbete och genomslag i samhället. 

Paneldeltagarna förde också livliga diskussioner om förtroendeskapande och deltagande. Man ansåg att det väsentliga är insyn i förvaltningen, interaktivitet och utveckling av medieläskunnighet och kritiskt tänkande – särskilt gällande barn och unga. Dessutom måste förvaltningen förstå kunderna – använda ett klart och begripligt språk i stället för byråkratiskt fikonspråk, motivera sin verksamhet och identifiera samhällets mångfald. Utslagning är ett allvarligt hot som myndigheterna måste bekämpa tillsammans, vilket innebär att även i den frågan är ett sektorsövergripande perspektiv med förståelse för regionen en nödvändighet. 

Paneldeltagarna diskuterade slutligen om det i Finland också i framtiden behövs statlig regionförvaltning. Alla ansåg att den regionala förvaltningen kommer att ha en stark roll som en del av den offentliga förvaltningen även i framtiden.  

Genom att lyssna och diskutera med medborgare, aktörer, ministerier och beslutsfattare utvecklar vi regionalförvaltningen och skapar en hållbar framtid – För Finland, tillsammans och nära.  

Tack till talarna, paneldeltagarna och till dem som följt tillställningen via webben.

Se inspelningen av hela evenemanget här.

Här kan du läsa framtidsöversikten ”För Finland, tillsammans och nära”

Regionforvalningsverkets kommunikationsenhet
​​​​​​​viestintä@avi.fi

Meillä aluehallintovirastoissa on ollut jo ennen pandemiaa pitkä kokemus niin etätyöskentelystä kuin monipaikkaisesta ja verkostomaisesta työskentelystäkin. Haasteita ne ovat kuitenkin tuoneet meillekin työnteon arkeen, jaksamiseen ja yhteisöllisyyteen. Tätä varten käynnistimme keväällä 2022 Valtiokonttorin KAIKU-kehittämisrahan turvin hybridityön hankkeen. Hankkeen viralliseksi nimeksi KAIKU-rahoitushakemukseen muotoutui Avitettu hybridityö – työn ja yhteistyön virittäminen.

Aluehallintovirastot ovat monipaikkaisesti ja verkostomaisesti toimivia monialaisia asiantuntijaorganisaatioita

Kerrotaanpa ensin lyhyesti aluehallintovirastoista. Manner-Suomessa on kuusi aluehallintovirastoa, joiden henkilöstömäärä on yhteensä noin 1 300. Henkilöstöä työskentelee kaikkiaan 19 eri paikkakunnalla. Monialaisina asiantuntijaorganisaatioina aluehallintovirastot eli avit edistävät perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueillaan. Kaikkiaan kahdeksan eri ministeriön ohjauksessa toimivat avit hoitavat myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillaan.

Avien toimintaa luonnehtii monipaikkaisuus, poikkihallinnollisuus ja verkostomaisuus. Tehtävästä riippuen työtä tehdään virastossa paikan päällä sekä etätyönä, mutta myös kentällä tapahtuvana tarkastus- ja valvontatyönä. Työskentelyyn erilaisia osaamisvaatimuksia asettavat monet uudistuvat työn tekemisen tavat, kuten digitalisointi, työskentely monitiloissa, erilaiset joustavat työaikamuodot sekä etä- ja hybridityöskentely.

Avilaisten hybridihankkeen tavoitteena hyviä yhteisiä käytäntöjä ja yhteisöllisyyttä työn tekemisessä

Avien henkilöstöstrategiaan vuosille 2020–2023 on yhtenä tavoitteena kirjattu osaamisen, työn, tiedon ja henkilöstön liikkuvuuden edistäminen. Tätä tavoitetta tukemaan laadittiin syksyllä 2021 uudet monipaikkaisen ja etätyön ohjeet. Avien monipaikkaisen työn ja etätyön käytännöt ovatkin muotoutuneet hyvin joustaviksi. Avien ylijohtajien näkemysten mukaisesti haluttiin kuitenkin lähteä luomaan myös työntekoa tukevia toiminta- ja johtamiskäytäntöjä hybridityössä ja näin tukea avien työyhteisöjä työssään.

Avien hybridihankkeen yhtenä tavoitteena oli tukea avien työyhteisöjä hybridityön muotoilussa eli auttaa luomaan niin valtakunnallisia periaatteita kuin työyhteisökohtaisestikin sovittavia käytäntöjä esimerkiksi yhteisistä digityötavoista, kokouskäytännöistä, tavoitettavuudesta ja ylipäätään yhteisen tekemisen tavoista.  Toisena merkittävänä tavoitteena oli tukea yhteisöllisyyttä työn tekemisessä ja yhteistyössä sekä vahvistaa yhdessä ohjautuvuutta työyhteisöissä. Hankkeella haluttiin tukea myös henkilöstön työssä jaksamista.

Avilaisten hybridihanke eteni ripeästi

Hanke käynnistyi vuoden 2022 toukokuun lopussa avien koko henkilöstölle suunnatulla osallistavalla aloitusluennolla. Jo reilun puolen vuoden päästä marraskuun lopussa avien koko henkilöstölle päästiin järjestämään tilaisuus, jossa hybridityökirja ja siihen sisältyvät ideakortit luovutettiin avilaisten käyttöön.

Hybridihankkeen kantavana ideana oli alusta lähtien, että hankkeen lopputuotos perustuu avilaisten omiin ajatuksiin ja ideoihin. Ajatusten herättelemistä ja ideoiden tuottamista sekä yhteen kokoamista meillä oli fasilitoimassa Timanttia Consultingin kokenut ja osaava tiimi.

Teemaan johdattelevaa aloitusluentoa seurasi kysely ja työpajat

Aloitusluento, samoin kuin hankkeen muutkin vaiheet, oli suunnattu kaikille avilaisille eli niin henkilöstölle kuin esihenkilöille. Teamsin välityksellä toteutetulla aloitusluennolla käsiteltiin keskeisiä teemoja, kuten yhteisöllisyyttä työntekemisen näkökulmasta, sujuvan hybridityön kulmakiviä ja aktiivisen työtoveruuden elementtejä. Modernin työn kehittäjä ja tietokirjailija Ulla Vilkman Timanttia Consultingista herätteli avilaisia pohtimaan, miten yhteisöllisyyttä voi ylläpitää hybridityössä. Keskustelua luennon aikana käytiin aktiivisesti, ja jo siitä saatiin konkreettisia ideoita työarkeen.

Kesälomien jälkeen jatkettiin sitten vuorovaikutteisella Innoduel-kyselyllä. Kyselyn kysymykset koskivat yhteistyötä, yhteisöllisyyttä ja vuorovaikutusta sekä kokemuksia ja ideoita hybridityöstä. Kyselyyn saatiin useita satoja vastauksia. Kyselyn tuloksia hyödynnettiin syksyllä vuorossa olevissa Teams-työpajoissa. Niihin osallistui viitisenkymmentä avilaista eri aveista ja eri vastuualueilta.  Työpajatyöskentely toteutettiin kolmena työpajaryhmänä, jotka kukin kokoontuivat kaksi kertaa.

Ensimmäisen vaiheen työpajassa työstettiin mm. käytäntöjä, työkaluja, yhteistyön tapoja, yhteenkuuluvuuden ja yhteisöllisyyden merkitystä sekä asioita oman ja kollegan hyvinvoinnin näkökulmasta. Näistä ideoitiin keinoja ja vinkkejä hybridityötä tukeviksi toimintatavoiksi. Keskustelua käytiin myös siitä, mitä itse kukin näissä asioissa voi tehdä ja toisaalta mistä kaikista asioista on tarve yhdessä sopia. Toisen vaiheen työpajoissa syvennyttiin hybridityöhön vaikuttaviin teemoihin, kuten yhteisöllisyyteen, arvostukseen ja luottamukseen. Pohdittiin myös, miten itse kukin tai tiimi yhdessä tai esihenkilö voi näitä asioita edesauttaa ja tukea.

Avilaisten omasta hybridityökirjasta on moneen

Avilaiset osallistuivat työkirjassa olevien ideoiden ja vinkkien tuottamiseen monin tavoin jo luennolla, kyselyjen kautta ja osa myös työpajatyöskentelyn kautta. Laaja aktiivisuus kertoi siitä, että hybridityöskentely on kaivannut yhdessä pohdittuja vinkkejä, käytäntöjä ja yhteistä sopimista. Hybridityökirja syntyi siis tarpeesta. Sen sisältö on täysin avilaisten omaa tuotantoa ja istuu näin täysin myös avilaisten arkeen. Jopa työkirjan ulkoasu on avin oman graafikon käsialaa.

Työkirja ja sen ideakortit tehtävineen kiteytyvät neljään teemaan. Ensimmäisen teeman keskiössä on luottamus, arvostus ja yhteenkuuluvuus. Toinen teema käsittelee yhteisöllistä yhteistyötä.  Kolmannen teeman ytimenä on hyvinvointi hybridityössä. Neljäs teema käsittelee aktiivista osaamisen jakamista. Työkirjaan on koottu kustakin teemasta ajatuksia, pohdintakysymyksiä, vinkkejä, muistilistoja ja tehtäviä itse kunkin pohdintoihin, koko työyhteisön pohdintojen tueksi sekä esihenkilötyön tueksi.

Hybridityökirjan ja sen ideakorttien avulla työyhteisö, olipa se siten tiimi, yksikkö tai vastuualue, voi työstää ja sopia yhdessä hybridityön pelisäännöistä ja pohtia esimerkiksi työn tekemisen yhteisöllisyyttä ja jaksamista tukevia käytäntöjä. Työkirjaa voi käyttää myös jokainen työntekijä omaan pohdintaan vaikkapa siitä, miten toimia ja rakentaa arjessa luottamusta.  Hybridityökäsikirjaa ideakortteineen voivat niin ikään esihenkilöt hyödyntää työyhteisönsä yhteisissä tilaisuuksissa ja mainiosti esimerkiksi VMBaro-tulosten perusteella tarvittavissa pohdinnoissa.

Laaja kiinnostus työkirjaan ilmeni jo sen työstämisvaiheessa ja nyttemmin keskusteluissa valmista työkirjaa on kehuttu. Sen takia sen kulumiseen käytössä onkin vahva usko. Työkirja ei tosin käytöstä miksikään kulu, sillä se on ladattavissa avin intranetistä ja hyödynnettävissä digitaalisesti. Ja jos on tarve, sen voi tulostaa ja käyttää paperiversiona. Kaikkien saatavilla on myös tallenteet luennosta ja lanseeraustilaisuudesta.

Tätä blogikirjoitusta kirjoitettaessa hybridityökirjan julkistamisen jälkeen alkoivat tavanomaiset loppuvuoden kiireet ja heti niiden jälkeen joululomien aika. Näin ollen käyttökokemuksia työkirjasta meillä ei vielä ole saatavilla. Työkirjaa ja sen monipuolista käytettävyyttä tullaan kuitenkin esittelemään alkukevään esihenkilöinfoissa ja henkilöstöinfoissa ja työyhteisöjen muissakin tilaisuuksissa. Työkirjan käytettävyyttä ja käyttöä tullaan myös seuraamaan ja sen vaikuttavuutta arvioimaan. Tämä työ on tällä hetkellä suunnittelussa.

Pirjo Kujala
Kehittämispäällikkö, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Helena Pulkkinen
Johdon suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kirjoittajat työskentelevät aluehallintovirastojen hallinto- ja kehittämispalvelut -vastuualueella.

I vissa diskussioner har det nämnts att övergången till välfärdsområden inte märkbart förändrar räddningsväsendets verksamhet eftersom de redan har närmare tjugo års erfarenhet av regional verksamhet. 

Men välfärdsområdena för ändå med sig något nytt också för räddningsväsendet, nämligen egenkontrollen. Välfärdsområdena som kör i gång i början av nästa år har ett tillsynsansvar också över sin egen verksamhet. Egenkontrollen är central då tjänsterna ordnas och produceras. För räddningsväsendets del innebär det att välfärdsområdet ska övervaka sitt eget förebyggande av olyckor, räddningsverksamheten, beredskapen och befolkningsskyddet samt avtalsbrandkårernas och frivilligarbetarnas verksamhet. Det måste inte bara finnas förmåga att känna till de egna lagstadgade uppgifterna utan också förmåga att identifiera brister och vidta nödvändiga åtgärder utan att en övervakande myndighet ingriper. Med egenkontrollen säkerställs alltså att tjänsterna är lagenliga och att avtalen följs.

”I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll.” 

Regionförvaltningsverkens tillsyn försvinner ingenstans utan i fortsättningen bildar myndighetstillsynen som regionförvaltningsverket utövar och välfärdsområdets egenkontroll en gemensam helhetstillsyn. Hittills har myndighetstillsynen inom räddningsväsendet kommit i första hand, men det kan den inte längre göra eftersom realtidsinformationen finns där tjänsten produceras. Myndighetstillsynen är oftast reaktiv till sin natur, dvs. något måste redan ha gått snett för att myndigheterna ska behöva ingripa i saken. I fortsättningen är det endast de gravaste fallen som kommer över tröskeln för tillsynsmyndighetens ingripande.

Frågan om egenkontroll inom räddningsväsendet har ännu inte diskuterats i någon större utsträckning och det kan på det stora hela vara ett rätt så okänt delområde av reformen. I samband med det senaste försöket till social- och hälsovårdsreform 2018 förberedde kommunförbundet arrangemang för egenkontroll – nu är det dags att blåsa liv i närminnet och införa egenkontroll. Som långvarig inspektör inom räddningsväsendet följer jag med den här delen av reformen med särskilt intresse. Egenkontrollen för med sig ett nytt element som saknats inom räddningsväsendet och som också kräver ny kompetens inom sektorn. Jag välkomnar varmt egenkontrollen till räddningsväsendet!

Texten har publicerats på Pelastustietos webbplats.

Mira Leinonen, räddningsöverinspektör, Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Erinäisissä keskusteluyhteyksissä on mainittu, että hyvinvointialueille siirtyminen ei juurikaan muuta pelastuslaitoksen toimintaa, kun jo alueellisesta toiminnasta on kokemusta lähes parin vuosikymmenen ajalta.

Hyvinvointialueille siirtyminen kuitenkin tuo pelastustoimeen jotakin uutta: omavalvonnan. Vuoden 2023 alussa aloittavilla hyvinvointialueilla on valvontavelvoite myös omaa toimintaansa kohtaan. Omavalvonta on keskeinen osuus palveluiden järjestämistä ja tuottamista. Pelastustoimen osalta tämä tarkoittaa, että hyvinvointialueen on valvottava omaa onnettomuuksien ehkäisyä, pelastustoimintaa, varautumista ja väestönsuojelun sekä sopimuspalokuntien ja vapaaehtoisten toimintaa. On oltava kyky paitsi tuntea omat lakisääteiset tehtävät, mutta myös kyky tunnistaa puutteet ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin ilman, että valvova viranomainen puuttuu asiaan. Omavalvonnan tarkoituksena on siis varmistaa, että palvelut ovat lainmukaisia ja tehtyjä sopimuksia noudatetaan.

”Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön.” 

Aluehallintovirastojen tekemä valvonta ei ole poistumassa mihinkään, vaan jatkossa avin suorittama viranomaisvalvonta ja hyvinvointialueen omavalvonta muodostavat yhteisen valvonnan kokonaisuuden. Tähän asti viranomaisvalvonta on ollut pelastustoimessa ensisijaista, mutta sitä se ei voi olla enää jatkossa, sillä reaaliaikaisin tieto on siellä, missä palvelua tuotetaan. Viranomaisvalvonta on useimmiten luonteeltaan reaktiivista eli jonkin on täytynyt mennä jo vihkoon, jotta viranomaisten täytyy asiaan puuttua. Jatkossa vain graaveimmat tapaukset ylittäisivät valvovan viranomaisen puuttumiskynnyksen.

Omavalvonnasta ei pelastustoimessa ole vielä laajasti keskusteltu ja se voi olla vielä isossa kuvassa huonosti tunnettu osa-alue uudistuksessa. Kuntaliitto on käynnistellyt vuonna 2018 omavalvonnan järjestelyjä edellisen soteuudistusyrityksen yhteydessä – nyt on aika elvyttää lähimuistia ja ottaa omavalvonta käyttöön. Itse pitkän linjan pelastustoimen valvojana seuraan tätä uudistuksen osaa erityisellä mielenkiinnolla. Omavalvonta nimittäin tuo pelastustoimeen kaivatun uuden elementin ja vaatii toimialalta myös uutta osaamista. Toivotan omavalvonnan lämpimästi tervetulleeksi pelastustoimeen!

Teksti on alun perin julkaistu Pelastustieto-sivustolla.

Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa hyvinvointialueista ja aluehallintoviraston tehtävistä niiden suhteen: avi.fi/hyvinvointialueet 

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa teemme kahdeksan ministeriön tehtäviä ja niitä määrittelee runsaat 150 lakia. Koemme, että yhteiskunnan ja toimintaympäristön muutokset haastavat meitä koko ajan huolehtimaan riittävästä osaamisesta ja oppimaan uutta.

Aluehallintoviraston vahvuus on monialaisuus ja poikkihallinnollisuus. Monialaisuus antaa mahdollisuuden tutustua samassa virastossa muihin toimialoihin ja muiden hyviin käytänteisiin sekä oppimaan toisilta.

Aluehallintovirastoissa on meneillään osaamisen vuosi. Teemavuonna olemme pyrkineet tuomaan esille eri vastuualueilla tehtävää asiantuntijatyötä – antaneet jokaiselle mahdollisuuden kertoa työstään ja onnistumisistaan sekä virastomme sisällä että asiakkaillemme ja sidosryhmillemme. 

Onnistumisia on tärkeä tehdä näkyväksi työyhteisöissä, jolloin jokaisen vahvuudet ja potentiaali tulevat esiin. Meillä jokainen on taitava jossakin. Jokaisella meistä on erityisosaamista, joka tekee meistä ainutlaatuisia sekä ihmisinä että työkavereina. On tärkeää, että työntekijät arvostavat omaa työtään, haluavat tuoda esiin omaa osaamistaan ja ovat ylpeitä siitä. 

Kun itse arvostaa työtään, sitä haluaa myös kehittää. Työkavereiden ja esihenkilöiden tuki ja arvostus kantaa pitkälle ja lisää työhyvinvointia.

Hyvä osaaminen rakentuu kohtaamisissa ja toisia kunnioittavassa vuorovaikutuksessa myös verkostoissa. Olemme ikään kuin peilejä toisillemme oman osaamisemme havaitsemisessa. Jokaisen osaamisen esiin nostaminen ruokkii työyhteisön myönteisyyttä ja toiveikkuutta. Tunne onnistumisesta rohkaisee luovuuteen ja vahvistaa kykyä selviytyä haastavissakin tilanteissa. Asiantuntijoiden työ ja osaaminen on virastomme merkittävin voimavara. 

Rakennamme oppivaa työyhteisöä yhdessä 

Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa tahdomme rakentaa työyhteisöämme oppivan työyhteisön arvojen mukaisesti. 

Meidän oppiva työyhteisö on tehty ennen muuta

•    toisten arvostuksesta ja ihmislähtöisyydestä
•    toisten tukemisesta
•    uskalluksesta kokeilla
•    jokaisen osallisuudesta
•    avoimuudesta ja sallivuudesta erilaisiin ajatuksiin
•    ja ratkaisukeskeisyydestä.

Me haluamme oppivana työyhteisönä näyttäytyä asiakkaillemme ja sidosryhmillemme ainutlaatuisena avina, joka rakentaa yhteistä ymmärrystä yhteiskuntamme ilmiöistä, hakee aktiivisesti ratkaisuja sidosryhmien kanssa yhteiskunnan polttaviin kysymyksiin ja tekee oikeita asioita alueemme hyväksi. 

Työelämän ja ympäröivän maailman muutokset pitävät meidät liikkeessä. Pidetään huolta ihmisten hyvästä osaamisesta ja kyvystä oppia uutta ja rakennetaan yhä parempaa työelämää – oppivia organisaatioita. Vain näin pystymme tekemään työtä ihmisten ja alueiden parhaaksi.

Terttu Savolainen
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja

Blogi on julkaistu 6.10.2022 myös Pohjois-Suomen aluehallintoviraston uutiskirjeessä.

Jag studerar till pedagogie magister och i studierna ingår en två månaders lång praktik. Jag fick möjligheten att avlägga min praktik på Regionförvaltningsverkets svenska enhet och bekanta mig med småbarnspedagogiken ur ett myndighetsperspektiv. I skrivande stund har jag endast några praktikdagar kvar.

Jag såg framemot att inleda min praktik och allt det nya jag visste att jag kommer att lära mig. Samtidigt kändes det väldigt spännande. Jag visste egentligen inte vad Regionförvaltningsverket gör förutom det jag läst i tidningarna gällande coronapandemin. Redan innan jag inledde praktiken träffade jag min handledare Noora Lohi via Teams och vi gick kort igenom mina kommande arbetsuppgifter. Svenska enhetens direktör Marianne West-Ståhl ringde även ett samtal och jag fick kort höra om Regionförvaltningsverkets uppgifter inom bildningsväsendet. Marianne påminde mig i telefonen om att de kommande två månader är till för att jag ska lära mig, vilket kändes bra att höra, eftersom jag lätt ställer höga krav på mig själv. 

Ett helikopterperspektiv av småbarnspedagogiken

Under min praktik har jag bland annat fått planera fortbildningar för personal inom småbarnspedagogik, planerat en årsklocka för informationsstyrning, skapat inlägg i våra sociala medier i informationsstyrningssyfte samt bekanta mig med basserviceutvärdering. Det mest intressanta har varit kontakten till fältet, att samarbeta och virtuellt träffa personer som arbetar med olika uppgifter inom småbarnspedagogiken. Jag har även gillat att arbeta med lagen om småbarnspedagogik som jag fått göra på ett mångsidigt sätt. Tillsammans med min handledare och svenska enhetens jurist har vi tolkat lagen vid behandling av klagomål. Jag behövde även noggrant gå igenom lagen då jag arbetade med årsklockan för informationsstyrningen. Förutom detta har jag fått arbeta med lagen på ett mer kreativt sätt. Jag har försökt göra lagen så tydlig och konkret som möjligt för personal inom småbarnspedagogik, bland annat med att göra inlägg till våra sociala medier.

Jag märkte redan i början av min praktik att förutom allt det jag lärt mig under mina magisterstudier, har jag en stor nytta av min arbetserfarenhet inom småbarnspedagogiken. Jag har tidigare arbetat 6 år som lärare inom småbarnspedagogik. Som myndighet upplever jag det viktigt att man känner till vad daghemsvardagen i verkligheten innebär. Vid handledning av personalen och planering av fortbildning och informationsstyrning är det värdefullt att känna till arbetet ur personalens synvinkel. Erfarenheten från fältet bidrar även till en förståelse för både kunden och personalen vid behandling av rättskyddsärenden.

Det goda samarbetet inom svenska enheten, men även inom det finska vaka-teamet (överinspektörerna för småbarnspedagogik i hela Finland) bidrar till att man aldrig behöver känna sig ensam utan det alltid finns någon som kan hjälpa eller som bollar idéer med dig. Tack vare min handledare som har låtit mig ta del av allt hon gör, har jag fått en väldigt bra bild av vad arbetet som överinspektör innebär. Noora har använt sin tid för att förklara, visa och lära mig så mycket som möjligt. Jag har även fått arbeta självständigt med flera arbetsuppgifter. 

Svenska enheten finns på tre olika orter i Finland, och samarbetet sker i stort sett på distans, men tack vare goda strukturer och överenskommelser fungerar det bra. Jag har fått ta del av ett reflekterande arbetssätt och sett att via diskussion och med att bolla tankar med andra blir resultatet ofta mycket bättre. Inom svenska enheten arbetar överinspektörer, planerare, en jurist, en kommunikatör samt en IKT-pedagog, så expertisen är väldigt mångsidig. Jag rekommenderar varmt att praktisera inom svenska enheten! Du får en god handledning och känslan av att vara en del av arbetsgemenskapen. Det bästa jag fått ut av praktiken är att jag blivit mer säker i min arbetsroll och känner mig redo för nya utmaningar. 

Julia Grönvall, högskolepraktikant och pedagogie magisterstuderande, Svenska enheten för bildningsväsendet

Det torde i detta skede av coronapandemin vara klart för alla att regionförvaltningsverken har en central roll som beslutsfattare av vissa coronarestriktioner. Däremot verkar det fortfarande finnas oklarheter om i vilken process besluten uppstår och vilka faktorer som påverkar deras innehåll. Vi vill gå närmare in på detta i denna artikel.

Utgångspunkten för regionförvaltningsverkets beslutfattande är lagen om smittsamma sjukdomar. Den ålägger verket, liksom andra behöriga myndigheter, att vidta omedelbara åtgärder när det i området förekommer en smittsam sjukdom som kräver bekämpning, eller en risk för en sådan sjukdom. Social- och hälsovårdsministeriets behörighet omfattar allmän planering, styrning och övervakning av bekämpningen av smittsamma sjukdomar samt ledning av riksomfattande situationer. Ministeriet har använt denna behörighet i sin styrning av regionala och lokala myndigheter med allmänna riktlinjer för bekämpning av spridningen av coronaepidemin.

De riktlinjer som regeringen presenterat vid sina presskonferenser utgör ett ramverk för de allmänna framtida riktlinjerna i den riksomfattande bekämpningsstrategin. Som sådana kan de inte påverka regionförvaltningsverkets beslut, som fattas i samarbete med lagen och de myndigheter som anges i lagen. Regeringens riktlinjer förmedlas till de regionala myndigheterna i styrningsbrev från social- och hälsovårdsministeriet.

Hösten 2020 övergick man till en modell för regional bekämpning för att förhindra spridningen av coronaepidemin. De regionala samordningsgrupperna som leds av sjukvårdsdistrikten fick en central roll i enlighet med regeringens hybridstrategi och social- och hälsovårdsministeriets styrning. I grupperna finns representanter från bl.a. kommunerna, Institutet för hälsa och välfärd, NTM-centralen och regionförvaltningsverket. Grupperna har ingen självständig beslutanderätt, utan de behandlar den regionala lägesbilden och diskuterar de begränsningsåtgärder som behövs i området.

Enligt lagen ska regionförvaltningsverket i sitt beslutsfattande utnyttja sakkunnigheten av sjukvårdsdistriktet i sitt område och Institutet för hälsa och välfärd. Enligt lagen om smittsamma sjukdomar är sjukvårdsdistriktet expert på smittsamma sjukdomar inom sitt område, Institutet för hälsa och välfärd på riksnivå.

Regionförvaltningsverket fattar beslut i egenskap av självständig myndighet och med beaktande av coronasamordningsgruppens lägesbild och sjukvårdsdistriktets eller kommunens förslag till nödvändiga åtgärder utifrån lägesbilden för att hantera epidemin. När beslutet och dess innehåll övervägs är det fråga om en omfattande helhetsbedömning som i allmänhet påverkas av faktorer som beskriver epidemisituationen i området:

• antalet fall,
• epidemins framskridande och prognostiserade utvecklingsförlopp,
• sjukdomens svårighetsgrad samt behovet av sjukhus- och intensivvård,
• frånvaro på grund av personalens sjukfrekvens och dess inverkan på socialvårdens samt hälso- och sjukvårdens verksamhet såväl inom primärvården som inom den specialiserade sjukvården,
• utveckling av vaccinationstäckningen,
• karaktär och klinisk bild av respektive virusvariant,
• konsekvenser för de grundläggande rättigheterna, bedömning av fördelarna och nackdelarna med begränsningarna.

För besluten skaffar regionförvaltningsverket nödvändiga utredningar om områdets lägesbild och expertbedömningar av nödvändiga begränsningsåtgärder. Regionförvaltningsverket begär utlåtanden av sjukvårdsdistriktet och Institutet för hälsa och välfärd samt vid behov även av kommunerna. Dessa instanser gör sina utlåtanden som självständiga expertorganisationer. Regionförvaltningsverket kan begära preciseringar i utlåtandena om det är nödvändigt för beslutsprövningen och bedömningen av beslutens innehåll.

Eftersom det regionala epidemiläget är annorlunda och framskrider i olika takt kan väldigt olika coronarestriktioner gälla samtidigt på olika håll i Finland. Det är skäl att observera att till exempel enbart antalet infektioner eller antalet patienter i sjukhusvård inte beskriver helheten, utan situationen måste också ställas i relation till den totala kapaciteten och andra särdrag för hälso- och sjukvården i området. I fråga om dessa är kommunerna och sjukvårdsdistriktet de bästa regionala experterna.

Bilden visar huvuddragen av de olika aktörernas roller och ansvar i bekämpningen av coronaepidemin.

Beslutsfattande som grundar sig på den regionala situationen i en snabbt föränderlig epidemisituation kan för sin del ha påverkat att begränsningarna och beslutsfattandet har kritiserats för att vara förvirrande, men å andra sidan har modellen medfört den flexibilitet och noggrannhet som regeringen eftersträvar i bekämpningen av epidemin: endast det begränsas i området som är absolut nödvändigt.

Regionförvaltningsverkets beslut bereds i en multiprofessionell arbetsgrupp och i enlighet med verkets riktlinjer, även om administrativa beslut fattas efter föredragning. I sista hand är det föredraganden och avgöraren som ansvarar för beslutet. Beslut om begränsning enligt lagen om smittsamma sjukdomar fattas i allmänhet av verkets överdirektör. Experter i juridik, regionförvaltningsöverläkare och direktörer deltar i beredningen.

I beslutsprövningen överväger man fördelarna och nackdelarna med begränsningarna

Som konstaterats påverkas beslutsfattandet också av den riksomfattande styrning som social- och hälsovårdsministeriet ger de regionala myndigheterna. Styrningen speglas i förhållande till den regionala lägesbilden och besluten fattas på det sätt som den regionala situationen kräver. Även om styrningen har kritiserats i offentligheten är de nationella riktlinjerna mycket nödvändiga riktlinjer på strategisk nivå. De skapar jämförbarhet, jämlikhet och balans i fastställandet av begränsningar i olika områden och utgör grunden för den regionala bedömningen och beslutsfattandet.

Institutet för hälsa och välfärd stöder bland annat regionförvaltningsverken och social- och hälsovårdsministeriet med sin sakkunskap om smittsamma sjukdomar. Bedömningstabellen för riskpotentialen vid Institutet för hälsa och välfärd, som väckt mycket diskussion, är ett riktgivande hjälpmedel i sjukvårdsdistriktets expertbedömning och regionförvaltningsverkets beslutsprövning. Den fungerar inte som ett enskilt avgörande rättesnöre, men kan tillämpas när det finns ett behov av att på en mer detaljerad nivå än lagstiftningen definiera i hurdana lokaler och funktioner begränsningarna till exempel först kan börja avvecklas när sjukdomsläget lättar.

Det är klart att regionförvaltningsverket i beslutsfattandet utnyttjar den expertinformation som den riksomfattande expertinrättningen producerat under epidemin och beaktar den vid bedömningen av om begränsningarna är nödvändiga. Regionförvaltningsverket ska dock i varje fall alltid självständigt motivera att begränsningsbeslut är nödvändiga och proportionerliga, det räcker inte med att enbart hänvisa till tabellen.

Lagstiftningen är den ram inom vilken regionförvaltningsverket fattar beslut om coronabegränsningar. Det är klart att den nuvarande komplicerade och delvis inkonsekventa lagen om smittsamma sjukdomar, som lappats med nya paragrafer under epidemin, inte lämpar sig på bästa möjliga sätt för en långvarig pandemi. Detta är säkert ett av skälen till att legitimiteten av de begränsningar som införts enligt lagen har ifrågasatts.

Även tolkningen av lagen medför utmaningar i praktiken; det är till exempel omöjligt att uttömmande förklara begreppet offentlig tillställning i den allmänna rådgivning som regionförvaltningsverket ger som stöd för tillämpningen av besluten.  Begreppet offentlig tillställning begränsar också bekämpningsåtgärderna på ett sätt som kan verka ologiskt i människors vardag.

I beslutsfattandet överväger man också alltid hur proportionerliga begränsningarna är: uppnås tillräcklig nytta med tanke på skyddet av liv och hälsa genom begränsningar som mycket kraftigt kan begränsa andra grundläggande rättigheter? Det är inte lätt att väga mellan fördelarna och nackdelarna. Det underlättas av att varje beslut är väl genomtänkt och motiverat, och vi kan lita på att det kommer att grunda sig på den bästa sakkunskapen i regionen.

Vi på regionförvaltningsverket är också lättade över att omikronvågens sjukdomstopp verkar vara förbi och att begränsningarna kan börja avvecklas. Det är viktigt att avveckla begränsningarna kontrollerat och stegvis för att inte orsaka bakslag i bekämpningen av epidemin, men de hålls inte i kraft längre än nödvändigt.

Soile Lahti, överdirektör
Emma-Lotta Kinnunen, överinspektör
Auli Posti, kommunikationschef​​
Regionförvaltningsverket i Östra Finland

Merja Ekqvist, överdirektör
Kristiina Poikajärvi, direktör
Oona Mölsä, överinspektör
Johanna Koskela, kommunikationschef
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Osallisuustyössä ymmärretään erilaisia väestöryhmiä sekä tavoitetaan kaikkia ihmisiä ja palvelujen tarvitsijoita uudella tavalla, joka haastaa asiakkaita, ammattilaisia ja johtoa ymmärtämään, mistä kaikesta osallisuudessa on kyse. Hyödyn saajina on suomalainen väestö ja uudistuva hallinto, jonka keskiössä ovat ihmislähtöiset palvelut.

EU-hankkeista hyötyä aluehallintovirastojen strategian ja avoimen hallinnon toteuttamiseen 

Kansalaisyhteiskunnan vahvistaminen ja teemat kuten osallistumisoikeus, osallistumisen mahdollisuudet ja niiden edistäminen sekä mukaan kutsuminen että mukaan pääseminen ovat herättäneet kiinnostusta ja nousseet vahvasti esille keskusteluissa.

Esimerkiksi Euroopan unionin rakennerahaston tuella toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ohjelmatyötä (2014 – 2020). Suomessa on toteutettu Kestävää kasvua ja työtä 2014 - 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelmaa ja sen eri toimintalinjoja. Erityisesti toimintalinjan 5 kehittämistyöllä on pyritty vastaamaan eriarvoisuuden kaventamisen ja yhdenvertaisuuden vahvistamisen haasteeseen. Toimintalinja 5 on "Sosiaalinen osallisuus ja köyhyyden torjunta", ja sen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö (STM) rahoittaa valtakunnallista ja ELYt alueellista hanketoimintaa. Rahoitettujen hankkeiden kokonaismäärä kesäkuussa oli 520 jakautuen eri aluehallintoviraston alueelle. Kansallisesti ja alueellisesti uutta mahdollistamisen politiikkaa toteutetaan laajoissa hankkeissa, joissa usein yhdistyy myös tutkimus- ja kehittämistoiminta. Osallisuuden edistämisen hankkeiden tuloksista olisi hyötyä aluehallintoviraston ja tulevien hyvinvointialueiden palvelujärjestelmän keskeisiin haasteisiin. Hallinto- ja toimialojen yhdyspinnoille on löydetty uudenlaisia menetelmiä ja käytännön yhteistoimintaa mm. työllisyys-, sosiaali-, terveys-, sivistys- ja koulutuspolitiikkaa yhdistävissä asiakokonaisuuksissa.

Osallisuuden hankkeita voidaan käyttää myös instrumenttina, joka tukee sote-hallinnonalaa koskevan lainsäädännön toimeenpanoa ja kehittämistä kokeilemalla erilaisia ratkaisuja ja toimintamalleja. Esimerkkeinä voidaan mainita vankien oikeusturva ja vankiterveydenhuolto valvonnan kohteena, työttömien terveystarkastukset (vt Terveydenhuoltolaki 30.12.2010 / 1326) ja Toipumisorientaatiomalli mielenterveyspalvelujen vaikutusten vahvistajana ja ehkäisevän lain toimeenpanoon tukena (vt Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä 6§). Vaikka Toipumisorientaatio-mallia ei mainita laissa, näkyvät sen vaikutukset sekä mielenterveys- että päihdepalveluissa.

Miten hyödyntää EU:n investointia ja arvioituja lupaavia esimerkkejä?

EU:n sosiaalisten oikeuksien periaatteissa Suomen haasteena on eriarvoistuminen, väestön terveyserojen polarisoituminen ja huono-osaisuuden kasautuminen. 5. toimintalinjan kehittämishankkeiden tavoitteena on ehkäistä rakenteellista eriarvoisuutta ja osattomuutta ja edistää ihmisten kiinnittymistä yhteiskuntaan. Osallisuustyö vaikuttaa hyvinvointiin, terveyteen ja turvallisuuteen ja sillä on vahvasti yhteyttä hyvinvointi- ja terveyserojen kaventamiseen. Monia eri kumppanuuksia yhdistävillä osallisuushankkeilla ei ole vaikutuksia vain yksittäisen ihmisen, vaan myös monen eri toimijan ja hallinnon näkökulmasta.

Kahdeksan eri ministeriön hallinnon alueellisena asiantuntijana aluehallintovirastoilla (AVI) on mahdollisuudet sisällyttää osallisuusymmärrystä ja tietoa valvonta-, lupa-, täydennyskoulutustehtäviensä sisälle. Aluerahoituksella tuetaan paikallisista tarpeista lähteviä kehittämishankkeita, joissa syntyy lupaavia, osallisuutta edistäviä esimerkkejä. AVIt voivat puolestaan valvonta- ja ohjaustyössään tehdä näitä esimerkkejä tunnetuksi asiantuntijaverkostoidensa välityksellä. 

Aluehallintoviraston toimessa voidaan huomioida ja integroida yhä paremmin hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden näkökulmat. Osallisuuden tutkimus ja kehittämistyö nostaa esille esimerkkejä kaikissa edellä kuvatuissa teemoissa (esimerkkinä kouluterveyskysely ja Finnsoten väestökysely). Toimintaa on myös arvioitu yhdessä kehittämishankkeiden kanssa ja lupaavia esimerkkejä Innokylään on kirjattu jo yli 70. Esimerkkejä löytyy heikoimmassa asemassa olevien kanssa toiminnasta: nuorten elämänhallinta, työllisyyden tuki, vammaisten ja muiden osatyökykyisten työllisyyspoluille pääsy, sosiaalisen kuntoutumisen monet eri keinot, parempaa työ- ja toimintakyvyn arviointia sekä vaikuttavuutta ja laatua asunnottomuuden ja päihteiden käytön ennaltaehkäisyyn sekä mielenterveyden vahvistamiseen.

Osallisuus luo toivoa ja tuo mielekkyyttä ihmiselle ja parhaimmillaan järjestelmän kaikkiin osiin. Positiiviselle lähestymistavalle on kysyntää ihmisten kohtaamisessa, palveluissa ja viranomaistoiminnassa. Nyt on kysyntää myös osallisuusymmärryksen, -tiedon, -tutkimuksen, -työkalujen ja osallisuutta tukevan kuntatyön äärellä.  Osallisuus on kaikkien oikeus, se on jotain hyvin inhimillistä ja hyvä lisä perinteiselle auttamisjärjestelmälle ja hallinnolle. Seurattavaksi jää, miten ihmisten kokemus osallisuudesta voisi vaikuttaa asiakastyytymättömyyteen ja kanteluiden määrään.

Ihmislähtöiset palvelut, kuntalaisten paremmat vaikuttamisen mahdollisuudet, palvelujen parempi yhdenvertainen saatavuus, laatu, vaikuttavuus ja yhteentoimivuus ovat osallisuuden merkittäviä mahdollistajia. Osallisuus voidaan nähdä aluehallintoviranomaisen näkökulmasta sen tehtäviä vahvistavana ja samalla uusia näkökulmia tuovana.

Aluehallintoviranomainen on keskeinen osallisuuden vaikuttaja 

Sosiaalisen osallisuuden edistämisen koordinaatiohanke (Sokra) tukee työssään rakennerahastokauden valmistelua, tuottaa osallisuutta edistäviä tutkimustuloksia sekä niiden popularisointia, levittää ja viestii niitä yhdenmukaisesti neljällä ELY- ja kuudella AVI-alueella. Sokra-hankkeessa kehitetty osallisuuden teoreettinen viitekehys antaa vinkkejä osallisuustyön sisältöihin ja toteuttamiseen.

Kaikilla meillä on siis yhteinen tavoite: kansalaisten osallisuuden, hyvinvoinnin, turvallisuuden ja terveyden vahvistuminen. Osallisuusajattelun ja kehitettyjen osallisuuden toimintamallien juurtuminen edellyttää monialaista ja verkostomaista yhteistyötä. Julkisten ja yksityisten toimijoiden uudenlainen yhteistyö sekä palvelujen käyttäjien osallistuminen ja vaikuttaminen palveluihin painottuu esim. tulevaisuuden sote-keskus -ohjelmassa, sosiaalihuollon kehittämisohjelmassa ja mielenterveysstrategiassa, työkykyohjelmassa ja kansallisessa julkisten hankintojen strategiassa.

Sosiaalisesti kestävän tulevaisuuden rakentaminen sekä sinnikkäästi esiintyvien terveyserojen poistaminen ovat teemoja, joissa aluehallintoviranomaisella on keskeinen rooli. Valvovalla asiantuntijaviranomaisella on moninaisia keinoja, joita on mahdollista tarkastella myös osallisuustietoa ja -ajattelua hyödyntävällä tavalla. Esimerkiksi kuntakäynnit ja informaatio-ohjaus sekä erilaiset kantelut ovat merkittäviä paikkoja havainnoida osallisuutta ja sen toteutumista.

Osallisuus on mainittu hallitusohjelmassa ja eri ministeriöiden suosituksissa. Koska käsite on suhteellisen uusi hallinnollisessa toiminnassa, niin asian edistämiseksi tarvitaan selvästi lisää vuorovaikutusta ja valmennusta myös viranomaistyöhön. Lakisääteisyydelle ja eri ministeriöiden lakien toimeenpanoa tukevalle keskustelulle on vielä tarvetta. Vaikka osallisuutta tulkitaan eri ministeriöissä hieman eri tavalla, se ei kuitenkaan estä kehitettyjen osallisuustyökalujen hyödyntämistä ihmisarvoa, itsemääräämisoikeutta, oikeusturvaa ja yhdenvertaisuutta käsittelevässä työssä.

Verkostotyöllä vaikuttavuutta

AVIt toimivat monialaisena asiantuntijana alueensa useissa eri verkostoissa. Näillä verkostoilla ja asiantuntijatyöllä on mahdollisuus vaikuttaa siihen, miten kuntalaiset, asukkaat, asiakkaat ja eritoten työn ja koulutuksen ulkopuolella olevat saavat vaikuttamisen kanavia ja osallisuuden kokemuksia vahvistettua. Osallisuutta tukevat alueelliset ja paikalliset verkostot parhaimmillaan vahvistavat paikallista ja alueellista elinvoimaa. Osallisuustyölle tarjoutuu aluehallintoviranomaisen kautta mahdollisuus tarkastella systeemivaikutuksia ja syventää samalla osallisuuden ymmärrystä tässä kontekstissa.

Osallisuuden kokeilu- ja kehittämishankkeet ovat nostaneet myös tarpeen kehittää ajattelua ja ymmärrystä osallisuuden merkityksestä ja vaikutuksista. Osallisuusosaamiselle on syntynyt kysyntää hankkeissa, kun on opittu toimimaan uudella tavalla ja saatu sen myötä uutta ymmärrystä myös ammatilliseen toimintaan. Erilaisten oppilaitosten rooli on toimia aktiivisesti alueensa kehittämistyössä. Oppilaitokset ovat mukana kehittämishankkeissa mutta juurruttamista ja uuden ymmärryksen levittämistä ei hanketyön aikana ehditä saada kestävälle pohjalle. Koska osallisuus kiinnostaa myös julkista hallintoa, nousee kysymys voisiko AVIn sivistysosaston täydennyskoulutustyön kautta saada osallisuusosaamista kestävämmälle pohjalle.

Aluehallintoviranomainen osallisuuden voimavarana

Aluehallintovirastolla on mahdollisuus toimia valtionapuviranomaisen ja eri ministeriöiden alueellisen asiantuntijuuden roolista kehittämistyön tukena. Tätä roolia voi vahvistaa osallisuuden näkökulmasta tukemalla sellaista toimintaa, jossa yhdenvertaisuus ja ihmisarvo ovat keskiössä. Tärkeätä on tunnistaa epäkohdat ja vaikuttaa niissä kohdin, joissa ongelmat alkavat kasautua ja pitkittyä.

Hyviä paikallisia esimerkkejä löytyy jokaisen AVIn alueelta runsaasti: erilaisia avoimia tiloja, kohtaamisen paikkoja ja järjestöjen kanssa tehtävää yhteistyötä. Näistä paikoista ihmiset saavat tukea oman hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen, työllistymiseen tai turvallisuuteen liittyvissä asioissa. Vähemmistöryhmien ja rikostaustaisten elämän mahdollistaminen ilman pelkoa tai sosiaalista häpeää ovat tuoneet erityisryhmiä tutuiksi uudella tavalla. Ihmisten sosiaalisten suhteiden vahvistaminen ja samanaikaisesti yksinäisyyden lievittäminen vahvistavat osallisuuden kokemusta.

Ihmisten tulisi saada elää omannäköistä elämää ja määritellä itse, mihin toimintaan ja palveluun hän osallistuu. Aluehallintovirasto voi tukea tätä kohtaamalla ihmisiä kunnioittaen ja kategorisoimatta ja etsimällä ihmisille yksilöllisiä ratkaisuja. Sellaista on muun muassa ihmisten vapaa-aikaan liittyvä toiminta, kuten harrastukset tai kulttuuritapahtumat. Palveluissa asiakasosallisuus on yksi tapa tukea osallisuutta. Ihmisen pitää myös saada vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin ja palveluihin ja sitä pitää tukea. Yhteisen hyvän näkökulmasta on luotava sellaisia olosuhteita, joissa ihmiset voivat osallistua hyvän tuottamiseen ja pääsevät myös nauttimaan yhteisestä hyvästä. Tämä edesauttaa sitä, että ihmiset saavat arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Esimerkkejä näistä ovat Helsingin Myllypurossa tehty asuinalueen kehittäminen Siltaustoiminnan avulla tai Oulussa tehty osallistava budjetointi, jossa elinympäristön siivoaminen vaikutti positiivisesti osallistujien omaan alueen kiinnittymiseen.

Lisää osallisuutta

Toimintakentät, joissa työskentelemme, ovat jatkuvassa muutoksessa. Ympäristö ja yhteiskunnalliset tavoitteet ovat kompleksisia, mikä näyttäytyy ammattilaisten ja palveluiden erikoistumisena. Tätä pirstaleista palvelujärjestelmää on vaikea hahmottaa ja hallita. Siksi ei ole yllättävää, että järjestelmän kokonaisuuden hallinnan ongelmat ovat yleisiä. Osallisuuden keskeiset periaatteet näkyvät hyvin aluehallintoviranomaisen toiminnassa, vaikkakaan käsite ei ole kaikille toimijoille vielä selkeä, ja kullakin alueella on omat painotuksensa ja vahvuutensa. AVIen ydintoiminta osallisuuden edistämisessä voi näkyä selkeästi ohjaus- ja valvontatyössä. Erityisen tärkeää on seurata, miten heikoimmassa asemassa olevien ääni saadaan aidosti kuuluville päätöksentekijöille asti. Vahvistamalla osallisuusajattelua osaksi asiakasraatien, neuvottelukuntien ja järjestöjen kautta saadaan väestön ja kuntalaisten vaikuttamiselle ja osallistumiselle vahvistusta tulevaisuuden toiminnassa.

Sokran toimesta Innokylään on koottu lupaavia osallisuuden toimintamalleja, joita voi hyödyntää monin eri tavoin. Hyvänä esimerkkinä liittyen New Public Government -ajatteluun on Osallisuutta edistävä hallintomalli. Sitä toteuttamalla mahdollistetaan kuntalaisten ja palvelun käyttäjien osallistuminen alueen ja palveluiden kehittämiseen ja ongelmien ratkaisuun – aina uuden toiminnon tai palvelun tarpeellisuuden toteamisesta toteutukseen ja arviointiin. Osallisuutta edistävässä hallintomallissa valtio tai kunta on edelleen vetovastuussa; mahdollistaa osallisuutta lisäävien toimintatapojen toteutumisen ja johtaa osallisuustyötä. Kokemusosaamisen hyödyntämistä on myös syytä ottaa laajemmin käyttöön.

Osallisuutta voidaan lisätä kitkemällä rajoitteita ja hyödyntämällä paikallisia voimavaroja. Rajoitteiden purkaminen voidaan aloittaa osallisuuden esteiden ja rajojen tunnistamisella. Syrjinnän, kiusaamisen ja väkivallan torjuminen sekä kansalaistoiminnan helpottaminen lisäävät osallisuuden kokemusta yhteisen hyvän kehittämisestä. Tätä voidaan edistää olemisen ja toiminnan paikkojen luomisella ja saavutettavien kohtaamisten mahdollistamisella. Sellaista strategista toimintaa on hyvä tukea, joka edistää osallisuutta ja uudistaa voimavaroja. Eri toimijoita on hyvä kohtauttaa, verkostoida ja tukea yhdessä tekemistä sekä yhteisen hyvä rakentamista. Paikallisten voimavarojen hyödyntämisessä yhdessä tekeminen kasvattaa kapasiteettiä. Esimerkiksi palveluita voidaan kehittää osallistavasti ottamalla käyttöön esimerkiksi kiertävän kokouksen periaatteet, jolloin kaikki pääsevät ääneen. Toinen esimerkki on päihdepalvelut ja huumehoidon kehittämisen malli, jossa hankinnoissa ja suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa osallistujat ovat mukana.

Näiden lisäksi on hyvä tarkastella myös meidän kaikkien ammattilaisten osallisuuden kokemusta. Se tukee monin tavoin tuotettujen palvelujen vaikuttavuutta. Päätösten tulisikin olla ihmisten omaehtoista aktiivisuutta kannustavaa ja palkitsevaa.

Lupa osallistua ja osallistaa

Julkisella hallinnolla on mahdollisuus tarkastella osallisuuden kautta myös omia uudistumisen tarpeitaan. Yhteiset päämäärät, strategiat, suuntaavat hallinnon uudistamista ja yhdessä tekemistä tulevaisuudessa.

Kansalaisten oikeusturvaa on se, että kaikki voisivat olla osallisia omassa elämässä, yhteisöissä ja vaikuttamisen prosesseissa sekä yhteisestä hyvästä. Mutta miten voidaan taata se, että osallisuus on kaikille yhdenvertaista? Voisiko osallisuus olla muutoksen ytimessä oleva perusta, jotain sellaista, jonka kautta voi tarkastella omaa sisäistä ja ulkoista toimintaa. Erityisesti heikoimmassa asemassa olevien mukaan saaminen ja heidän kokemusten ja näkemysten huomioiminen on edellytys yhdenvertaisuuden turvaamiselle. Laillisuusvalvojan, kehittämistyön tukemisen ja informaation antajan roolissa aluehallintovirastolla on hieno mahdollisuus ohjata osallisuusajattelun kehittymistä.

Ihmiskeskeisesti voidaan uudistaa ja kehittää, oli näkökulma sitten taloudellinen, ekologinen, sosiaalinen kestävyys tai digitalisaation hyödyntäminen.

Ota osallisuuden periaatteet käyttöösi:

• Ihminen voi osallistua toimintaan tai palveluun omaehtoisesti.
• Osallistujalle etsitään yksilöllisiä ratkaisuja.
• Osallistuja kohdataan kunnioittaen ja kategorisoimatta.
• Yksin jääneet ja omiin oloihinsa päätyneet löydetään ja saadaan mukaan toimintaan.
• Toimintaa tai palvelua kehitetään yhdessä.
• Toiminta vahvistaa osallistujan vaikuttamismahdollisuuksia myös toiminnan ulkopuolella.
• Ihminen pääsee osalliseksi yhteisestä hyvästä. Ihminen saa arvostusta, kiitosta ja yhteyksiä muihin ihmisiin. Yhteiskuntaryhmät kohtaavat.
• Osallisuutta edistävät keinot juurtuvat osaksi jatkuvaa toimintaa.

Kirjoittajat:

Tytti Tuulos, Sokra-hankkeen asiantuntija, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Varpu Wiens, Sokra- osahankkeen asiantuntija, Diakonia-ammattikorkeakoulu
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI

Lue lisää:
Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa
Osallisuuden edistämisen mallit ja lupaavat käytänteet Innokylässä 
Osallisuusindikaattori mittaa osallisuuden kokemusta
Osallisuutta edistävä hallintomalli edistää osallisuuden johtamista 
THL Raportti 14/2019: Uusi julkinen hallinta, yhteistyö ja osallisuus sosiaali-ja terveyspalvelujen hankinnassa: Tapaustutkimus innovatiivisesta huumehoidon hankinnasta
 

Helsingin Sanomat har (23.5 och 25.5) på ett framträdande sätt rapporterat om indrivningsbyråernas verksamhetssätt och missförhållanden inom branschen. Regionförvaltningsverket i Södra Finland har också fått sin del i egenskap av tillsynsmyndighet för indrivningsbyråerna. HS skriver: "Tillsynen över indrivningsbolagen sviker allvarligt" och "Varför blåser man inte av indrivningsbolagens spel ens efter många varningar?”

Är tillsynen över indrivningsbyråerna verkligen så tandlös som artikeln låter förstå?

Regionförvaltningsverket inleder ett tillsynsärende som riktas mot indrivningsbolaget antingen på eget initiativ via ett tillsynsprojekt eller oftast utifrån gäldenärernas anmälningar om missförhållanden, där det har framförts misstankar om ett förfarande som strider mot indrivningslagen eller god indrivningssed. Ämbetsverket utreder ärendet utifrån den utredning som indrivningsbolaget ger.

Det kan till exempel vara fråga om indrivning av oskäliga indrivningskostnader eller bestriden fordran. Indrivningskostnadernas skälighet bedöms utifrån de åtgärder som indrivningsbolaget vidtagit vid indrivningen, den faktiska arbetsmängden och beloppet av indrivningsbara fordrans kapital. Vid indrivning av en bestriden fordran bedöms ofta om grunden för gäldenärens bestridande har inverkat på betalningsskyldigheten eller inte.

I regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut avgörs således om indrivningsbolaget har handlat i strid med indrivningslagen och god indrivningssed. Detta är motiveringarnas vardagsprosa som det också hänvisades till i artikeln i HS. Besluten innehåller en tolkning av lagen beroende på hur tolkningsbar regleringen av en juridisk fråga är. Detta gäller särskilt bedömningen av skäligheten hos indrivningskostnaderna för företagsfordringar, eftersom maximibeloppen för kostnaderna har fastställts noggrannare först i den temporära indrivningslagen som trädde i kraft den 1 januari 2021. Konsekvensprövning är sedan en svårare sak.

Vid dimensioneringen av påföljden ska proportionalitetsprincipen iakttas

Med konsekvensprövning avses vilka administrativa åtgärder eller tvångsmedel regionförvaltningsverket vidtar på grund av indrivningsbolagets lagbrott. Valet och dimensioneringen av en administrativ påföljd förutsätter alltid prövning. Regionförvaltningsverket har omfattande prövningsrätt när det bedömer en proportionell påföljd.

Tillsynsåtgärdens styrka ska ställas i proportion till dess syfte så att den står i rätt proportion till det eftersträvade målet. Påföljden får inte vara för lindrig, men inte heller för sträng.

Regionförvaltningsverkets metodurval omfattar allt från lindrigare till strängare

• uppmärksamgörande
• varning
• verksamhetsförbud för viss tid
• strykning ur registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet.

Uppmärksamgörande innebär att det är fråga om ett sådant tillsynsbeslut som innehåller administrativ styrning, där indrivningsbolaget på ett specificerat sätt styrs till ett förfarande i enlighet med indrivningslagen och god indrivningssed. Indrivningsbolaget har inte rätt att överklaga detta beslut.

Regionförvaltningsverket kan efter styrningen ge en skriftlig varning om det till exempel är fråga om samma lagöverträdelse som indrivningsbolaget inte har korrigerat trots administrativ styrning. Lagen om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (indrivningsregisterlagen) förutsätter i sig inte att regionförvaltningsverket ska meddela beslut som innehåller administrativ styrning innan det kan ge indrivningsbolaget en varning.

Iakttagande av proportionalitetsprincipen förutsätter dock i allmänhet att regionförvaltningsverket ger administrativ styrning innan en varning utfärdas, om det inte är fråga om ett klart och avsiktligt lagbrott. Förvaltningsdomstolen har dessutom i sin avgörandepraxis betonat att regionförvaltningsverket vid bedömningen av varningen, särskilt i situationer som lämnar rum för tolkning, ska fästa särskild uppmärksamhet vid att proportionalitetsprincipen iakttas.

Indrivningsregisterlagen gjorde också de skriftliga varningarna offentliga, vilket gjorde dem effektivare. Varningar och strängare påföljder antecknas i regionförvaltningsverkets register över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Peksi).

Verksamhetsförbudet för viss tid infördes i regionförvaltningsverkets tvångsmedelsurval i indrivningsregisterlagen som trädde i kraft i början av 2019. Även där finns flera grader av stränghet, då indrivningsbolagets verksamhet kan förbjudas helt eller delvis. Dessutom kan verksamhetsförbudets varaktighet regleras, dock för högst sex månader. Verksamhetsförbudet är således en mycket sträng påföljd.

Användningen av ett verksamhetsförbud på viss tid förutsätter enligt indrivningsregisterlagen alltid att det för samma allvarliga lagbrott först har getts en varning och indrivningsbolaget trots detta inte har korrigerat sitt förfarande. Det är dock alltid fråga om en helhetsbedömning från fall till fall.

Påföljdsprövning är alltid en helhetsbedömning och den framskrider i allmänhet stegvis från lindrigaste till strängare metod. Många faktorer påverkar påföljdsprövningen. Förutom att indrivningsbolagets lagförseelse är allvarlig påverkas den också av

• upprepning
• orsakad skada
• tidsmässig längd och omfattning samt
• eventuella korrigerande åtgärder av indrivningsbolaget.

Att de tidigare administrativa påföljderna för samma lagöverträdelse, såsom varningar, har vunnit laga kraft har betydelse i synnerhet i situationer som lämnar rum för tolkning. Ju strängare påföljd det överlag är fråga om, desto allvarligare och mer återkommande lagöverträdelse förutsätts i lagstiftningen.

Påföljden är inte ett egenvärde, utan målet är att ändra verksamhetssättet

Indrivningsbolaget har alltid rätt att överklaga ett beslut om varning eller verksamhetsförbud på viss tid till förvaltningsdomstolen. Indrivningsbolagen har använt sig av denna rätt nästan regelbundet när det gäller varningar. Utöver behandlingen av den egentliga juridisk frågan, får indrivningsbolaget en anteckning i registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet om att varningen inte har vunnit laga kraft. Förvaltningsdomstolarnas handläggningstider kan vara långa, varvid det tar tid att få ett lagakraftvunnet beslut.

Ingen av varningarna till de största indrivningsbolagen som det hänvisas till i artikeln i HS har vunnit laga kraft, eftersom indrivningsbolagen har överklagat dem hos förvaltningsdomstolen. Det handlar delvis också om genuint kontroversiella rättsliga frågor. I fråga om den senaste varningen om indrivningskostnader för företagsfordringar har alla tidigare varningar om samma lagöverträdelse varit utan laga kraft när regionförvaltningsverket har övervägt påföljden. Regionförvaltningsverket meddelar i regel inte verksamhetsförbud för viss tid när ett ärende som lämnar rum för tolkning inte har avgjorts genom ett beslut som vunnit laga kraft. Bestämmelserna om indrivningskostnader för företagsfordringar har då också varit mycket tolkningsbara, eftersom det inte har funnits några bestämmelser om indrivningskostnadernas maximibelopp.

Regionförvaltningsverket tvekar inte att använda ett verksamhetsförbud på viss tid som tvångsmedel, i synnerhet då dess stränghet kan dimensioneras från fall till fall. Om indrivningsbolaget till exempel inte rättar sitt förfaringssätt som allvarligt bryter mot lagen trots en tidigare varning eller varningar, kan ett verksamhetsförbud på viss tid i en sådan situation vara en proportionerlig påföljd.

I påföljdsprövningen är påföljdens stränghet inte ett egenvärde utan målet är att indrivningsbolaget ändrar sitt verksamhetssätt så att det blir lagenligt. Enligt regionförvaltningsverkets uppgifter har indrivningsbolagen ändrat sitt verksamhetssätt trots att varningarna inte vunnit laga kraft. Regionförvaltningsverket strävar efter denna effektivitet i all sin tillsyn.

Indrivningsbranschen ansvarar för sitt eget rykte, lagen kunde också förtydligas  

Har regionförvaltningsverket alltså metoder att ingripa i indrivningsbyråernas indrivning? Ja. Regionsförvaltningsverket har vägkost, men kan inte göra det ensam. Indrivningen av fordringar grundar sig på förtroende mellan parterna. Indrivningsbranschen ansvarar själv för sitt rykte och kan påverka det genom sin verksamhet.

Enligt indrivningsregisterlagen ska indrivningsbolaget ha en person som ansvarar för indrivningsverksamheten. Han eller hon ska se till att god indrivningssed iakttas i indrivningsverksamheten och att verksamheten även i övrigt bedrivs lagenligt och professionellt. Det är också bra om borgenärerna fäster uppmärksamhet vid kvaliteten på indrivningsbolagets verksamhet både vid konkurrensutsättningen och vid underhållet av den utkontrakterade tjänsten. Regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut är ett utmärkt verktyg här.

Man kan också alltid bli bättre. Lagstiftaren kan till exempel förtydliga användningsområdet och förutsättningarna för de administrativa påföljder som man har gett åt regionförvaltningsverket. Som nya metoder lönar det sig också att utreda behovet av en byrågranskning och en eventuell ordnings- eller påföljdsavgift. Dessutom finns det behov av att noggrant avgränsa regleringen av maximibeloppen för indrivningskostnaderna för företagsindrivning även efter att den temporära indrivningslagen upphör att gälla.

Jouni Kiviniemi
Överinspektör, näringstillsyn
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Mer information:

• Beslutsreferat gällande indrivning på regionsförvaltningsverkets webbplats
• Svar på vanliga frågor gällande indrivning på regionförvaltningsverkets webbplats
• Registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet Peksi
• Lag om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Finlex)

 

Helsingin Sanomat on uutisoinut (23.5. ja 25.5.) näyttävästi perintätoimistojen toimintatavoista ja toimialan epäkohdista. Osansa on saanut myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto perintätoimistoja valvovana viranomaisena. HS kirjoittaa: ”Perintäyritysten valvonta pettää pahasti” ja ”Miksei avi puhalla perintäyritysten peliä poikki edes lukuisten varoitusten jälkeen?”

Onko perintätoimistojen valvonta todella niin hampaatonta kuin jutussa annetaan ymmärtää?

Aluehallintovirasto käynnistää perintäyhtiöön kohdistuvan valvonta-asian joko oma-aloitteisesti valvontahankkeen kautta tai useimmiten velallisten epäkohtailmoituksista, joissa on esitetty epäilyjä perintäyhtiön perintälain tai hyvän perintätavan vastaisesta menettelystä. Virasto selvittää asian perintäyhtiöltä saamansa selvityksen perusteella.

Kyse voi olla esimerkiksi kohtuuttomien perintäkulujen tai riitautetun saatavan perinnästä. Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioidaan perintäyhtiön perinnässä tekemiä toimenpiteitä, tosiasiallista työmäärää ja perittävän saatavan pääoman määrää vasten. Riitautetun saatavan perinnässä arvioidaan usein sitä, onko velallisen riitautuksen peruste ollut maksuvelvollisuuteen vaikuttava vai ei.

Aluehallintoviraston valvontapäätöksessä ratkaistaan siten se, onko perintäyhtiö menetellyt asiassa perintälain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Tämä on sitä perustelujen arkiproosaa, mihin HS:n jutussakin viitattiin. Päätökset sisältävät lain tulkintaa riippuen siitä, kuinka tulkinnanvaraista oikeudellisen kysymyksen sääntely on. Näin on ollut erityisesti yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuuden arvioinnin kohdalla, koska kulujen enimmäismääristä on säädetty tarkkarajaisemmin vasta 1.1.2021 voimaan tulleessa väliaikaisessa perintälaissa. Seuraamusharkinta onkin sitten hankalampi juttu.

Seuraamuksen mitoituksessa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta

Seuraamusharkinnalla tarkoitetaan sitä, mihin hallinnollisiin toimenpiteisiin tai pakkokeinoihin aluehallintovirasto ryhtyy perintäyhtiön lainrikkomuksen vuoksi. Hallinnollisen seuraamuksen valinta ja mitoitus edellyttää aina harkintaa. Aluehallintoviraston harkintavalta on laaja sen arvioidessa oikeasuhtaista seuraamusta.

Valvonnallisen toimenpiteen voimakkuus on suhteutettava sen tarkoitukseen siten, että se on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Seuraamus ei saa olla liian lievä mutta ei myöskään liian ankara.

Aluehallintoviraston keinovalikoimaan kuuluvat lievimmästä ankarimpaan

• huomion kiinnittäminen
• varoitus
• määräaikainen toimintakielto
• perintäyhtiön poistaminen perintätoiminnan harjoittajien rekisteristä.

Huomion kiinnittämisessä on kyse sellaisesta hallinnollista ohjausta sisältävästä valvontapäätöksestä, jossa perintäyhtiötä ohjataan yksilöidysti perintälain ja hyvän perintätavan mukaiseen menettelyyn. Perintäyhtiöllä ei ole valitusoikeutta tähän päätökseen.

Aluehallintovirasto voi ohjauksen jälkeen antaa kirjallisen varoituksen, jos kyse on esimerkiksi samasta lainrikkomuksesta, jota perintäyhtiö ei ole korjannut hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta. Perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annettu laki (perintärekisterilaki) ei sinänsä edellytä, että aluehallintoviraston tulisi antaa hallinnollista ohjausta sisältäviä päätöksiä ennen kuin se voi antaa varoituksen perintäyhtiölle.

Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää kuitenkin yleensä, että aluehallintovirasto antaa hallinnollista ohjausta ennen varoituksen määräämistä, ellei kyse ole aivan selvästä ja tahallisesta lain rikkomisesta. Hallinto-oikeus on lisäksi ratkaisukäytännössään painottanut sitä, että aluehallintoviraston on varoitusta harkitessaan etenkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa kiinnitettävä erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteen toteutumiseen.

Perintärekisterilaki teki kirjallisista varoituksista myös julkisia, mikä lisäsi niiden vaikuttavuutta. Varoitukset ja sitä ankarammat seuraamukset merkitään aluehallintoviraston ylläpitämään perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin (Peksiin).

Määräaikainen toimintakielto lisättiin aluehallintoviraston pakkokeinovalikoimaan vuoden 2019 alussa voimaan tulleessa perintärekisterilaissa. Siinäkin on ankaruudeltaan useita asteita, kun perintäyhtiön toiminta voidaan kieltää joko osittain tai kokonaan. Lisäksi toimintakiellon kestoa voidaan säädellä, kuitenkin enintään kuudeksi kuukaudeksi. Toimintakielto on siten seuraamuksena erittäin ankara pakkokeino.

Määräaikaisen toimintakiellon käyttö edellyttää perintärekisterilain mukaan aina sitä, että samasta vakavasta lain rikkomuksesta on ensiksi annettu varoitus eikä perintäyhtiö ole siitä huolimatta korjannut menettelyään. Kyse on kuitenkin aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta.

Seuraamusharkinta on aina kokonaisharkintaa ja se etenee yleensä asteittain lievimmästä ankarimpaan keinoon. Seuraamusharkintaan vaikuttavat monet tekijät. Perintäyhtiön lainrikkomuksen vakavuuden lisäksi siihen vaikuttavat myös rikkomuksen

• toistuvuus
• aiheutettu vahinko
• ajallinen kesto ja ulottuvuus sekä
• perintäyhtiön mahdolliset korjaavat toimenpiteet.

Samaan lainrikkomukseen kohdistuvien aiempien hallinnollisten seuraamusten, kuten varoitusten, lainvoimaisuudellakin on merkitystä varsinkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Ylipäänsä mitä ankarammasta seuraamuksesta on kyse, sitä vakavampaa ja toistuvampaa lainrikkomusta lainsäädännössä edellytetään.

Seuraamus ei ole itseisarvo, vaan tavoite on saada toimintatapa muuttumaan

Perintäyhtiöllä on aina oikeus valittaa varoituksesta tai määräaikaista toimintakieltoa sisältävästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Perintäyhtiöt ovatkin käyttäneet tätä oikeutta lähes säännönmukaisesti varoitusten kohdalla. Varsinaisen oikeudellisen kysymyksen käsittelyn lisäksi perintäyhtiö saa perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin merkinnän, ettei varoitus ole lainvoimainen. Hallintotuomioistuimien käsittelyajat voivat olla pitkiä, jolloin lainvoimaisen päätöksen saaminen vie aikaa.

HS:n jutussa viitatuista suurimmille perintäyhtiöille annetuista varoituksista yksikään ei ole lainvoimainen, koska perintäyhtiöt ovat valittaneet niistä hallinto-oikeuteen. Kyse on osin myös aidosti kiistanalaisista oikeudellisista kysymyksistä. Yrityssaatavien perintäkuluja koskevan tuoreimman varoituksen kohdalla kaikki aiemmat samaa lainrikkomusta koskevat varoitukset ovat olleet vailla lainvoimaa, kun aluehallintovirasto on harkinnut seuraamusta. Aluehallintovirasto ei pääsääntöisesti määrää määräaikaista toimintakieltoa silloin, kun tulkinnanvaraista asiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on ollut tuolloin myös hyvin tulkinnanvaraista, kun perintäkulujen enimmäismääristä ei ole ollut sääntelyä.

Aluehallintovirasto ei epäröi määräaikaisen toimintakiellon käyttöä pakkokeinona varsinkin, kun sen ankaruutta voidaan tapauskohtaisesti mitoittaa. Jos perintäyhtiö ei esimerkiksi korjaa vakavasti lakia rikkovaa menettelytapaansa aiemmasta varoituksesta tai varoituksista huolimatta, määräaikainen toimintakielto voi olla tällaisessa tilanteessa oikeasuhtainen seuraamus.

Seuraamusharkinnassa seuraamuksen ankaruus ei ole itseisarvo vaan tavoitteena on se, että perintäyhtiö muuttaa toimintatapaansa lainmukaiseksi. Aluehallintoviraston tietojen mukaan perintäyhtiöt ovat varoitusten lainvoiman puuttumisesta huolimatta muuttaneet toimintatapaansa. Tähän vaikuttavuuteen aluehallintovirasto pyrkii kaikessa valvonnassaan.

Perintätoimialalla on vastuu omasta maineestaan, lakiakin voitaisiin selkeyttää   

Onko aluehallintovirastolla siis keinoja puuttua perintätoimistojen perintään? Kyllä. Avilla on siihen eväitä, mutta se ei voi tehdä sitä yksin. Saatavien perintä perustuu osapuolten väliseen luottamukseen. Perintätoimiala vastaa itse maineestaan ja voi siihen toiminnallaan vaikuttaa.

Perintärekisterilain mukaan perintäyhtiöllä on oltava perintätoiminnasta vastaava henkilö. Hänen on huolehdittava siitä, että perintätoiminnassa noudatetaan hyvää perintätapaa ja että toimintaa muutoinkin harjoitetaan lainmukaisesti ja ammattitaitoisesti. Myös velkojien olisi hyvä kiinnittää huomiota perintäyhtiön toiminnan laatuun niin kilpailutuksissa kuin ulkoistetun palvelun ylläpidossa. Aluehallintoviraston valvontapäätökset ovat tässä oiva työkalu.

Aina voidaan myös parantaa. Lainsäätäjä voisi esimerkiksi selkeyttää aluehallintovirastolle annettujen hallinnollisten seuraamusten käyttöalaa ja edellytyksiä. Uusina keinoina toimistotarkastuksen ja mahdollisen rike- tai seuraamusmaksun tarpeellisuus kannattaisi myös selvittää. Lisäksi yritysperinnän perintäkulujen enimmäismäärien tarkkarajaiselle sääntelylle on tarvetta myös sen jälkeen, kun väliaikaisen perintälain voimassaolo päättyy.

Jouni Kiviniemi
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa:

• Perintää koskevia päätöslyhennelmiä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Usein kysyttyjä kysymyksiä perinnästä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Perintätoimen harjoittajien rekisteri Peksi
• Perintärekisterilaki (Finlexissä)

Helmikuun lopussa voimaan tulleen tartuntatautilain toimeenpano aloitettiin viivytyksettä. Etelä-Suomen avi rajoitti yleisölle avoimien tilojen käyttöä uuden lain 58d pykälän nojalla, ja sittemmin 58g pykälän nojalla. Päätöksen tultua julki ministeriö totesi avin päätöksen lain alkuperäisen tarkoituksen vastaiseksi. Avi totesi tehneensä päätöksen sen pohjalta, mitä lakiin on kirjoitettu.

Jo 1980 luvun alussa virkakielikomitea kiinnitti huomiota säädöskieleen. Tuolloin esitettiin, että lakitekstit on kirjoitettava niin, että kansalaiset pystyvät lukemaan ja ymmärtämään niitä ns. kansakoulupohjalta. Matti Räsäsen (2008) mukaan lakiteksti voi olla ylettömän monitulkintainen, tai siitä ei löydä hakemallakaan lainlaatijan tarkoittamaa merkitystä. Mahdollista on sekin, ettei lakitekstiä ymmärrä järjellisellä tavalla ollenkaan. Ongelma ei siis ole uusi, vaikka se on korona-aikana korostunut – lisäksi vanha tartuntatautilaki soveltuu huonosti koronapandemian kaltaiseen epidemiaan.

Jos avin päätös tuntuu epidemian hoidon kannalta epätarkoituksenmukaiselta tai epätäydelliseltä, se johtuu päätöksen taustalla olevista laeista. Kyse on siitä, että avien on tehtävä päätöksensä sen mukaan, miten lakeihin on kirjoitettu. Avin päätökset ovat hallintopäätöksiä, joista voi valittaa hallinto-oikeuteen, kuten koronaepidemian aikana on jo tapahtunut. Oikeuskäsittely ei kysy tahtotilaa, vaan arvioi päätöksen lainmukaisuutta - oikeuslaitos lukee ja tulkitsee lakia niin kuin se on kirjoitettu. Avi lain toimeenpanijana ei voi lain muotoilua korjata, lainsäädännöstä vastaavien viranomaisten täytyy tehdä se. 

Avien, ministeriön ja hallituksen yhteinen tavoite on epidemian saaminen hallintaan. Aveja on arvosteltu toisaalta siitä, että ne toimivat ja rajoittavat liikaa, ja toisaalta haluttomuudesta tehdä koronaepidemian hillitsemiseksi tarvittavia päätöksiä. Avien toiminnan perusta on hyvä yhteistyö ja vuoropuhelu alueidensa kanssa, ja toisaalta kansallinen yhteistyö avien ja muiden viranomaisten kanssa, joilla varmistetaan ajantasainen tilannekuva. Avilaiset ovat tehneet vuoden kovasti töitä melkoisessa paineessa ja ristiriitojenkin keskellä yhteiseksi parhaaksi, ja torjuneet epidemiaa kaikin lainmukaisin keinoin. Avit myös valvovat, että koronatoimet perustuvat lakiin ja toteuttavat oikeusvaltioperiaatetta omassakin toiminnassaan.

Virkakielen asiantuntija Matti Räsänen toteaa kuullensa usein sellaisen perusteen, ettei lakikielen mutkikkuus haittaa mitään, kun juristit joka tapauksessa ymmärtävät, mistä on kyse. Tällä kertaa näyttää siltä, että uusi tartuntatautilaki on kirjoitettu niin mutkikkaaksi, etteivät edes juristit ymmärrä mistä on kyse. Epäselviä säädöksiä ei muuteta lainvastaisella toimeenpanolla, vaan säädöksiä korjaamalla ja selkiyttämällä.

Sami Remes, terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Viite: 
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/hyvaa_virkakielta/hyvaa_virkakielta_-palstan_arkisto_%282002_2014%29/laki_on_niin_kuin_se_luetaan