Perintäyhtiöiden veloittamat perintäkulut ovat pienentyneet takavuosien toisinaan hyvinkin suurista kuluista. Tähän ovat vaikuttaneet perintäalan omien käytäntöjen muuttuminen, viranomaisten suorittama valvonta sekä perintäkulujen määriin puuttuminen lainsäädännön keinoin. Kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääristä säädettiin ensimmäisen kerran jo 18 vuotta sitten. Sen sijaan yrityssaatavien eli esimerkiksi yrityksiltä, asunto-osakeyhtiöiltä, yhdistyksiltä ja säätiöiltä perittävien saatavien perintäkuluja rajoittavat enimmäismäärät tuotiin lain tasolle vasta kuluvalla vuosikymmenellä.

Kohtuullisuusarviointi keinona puuttua ylisuuriin perintäkuluihin

Yrityssaatavien perinnässä ei aiemmin ollut voimassa perintäkulujen euromääräisiä enimmäismääriä. Yrityssaatavien perintäkuluja arvioitiin lähinnä sen mukaan, olivatko ne kohtuullisia huomioiden perintäkulujen yleinen kohtuullisuussäännös (perintälain 10 §) ja hyvä perintätapa (4 §). Perintäkuluja verrattiin esimerkiksi perityn saatavan suuruuteen, perintäyhtiön saatavan perimisessä suorittamaan työmäärään ja siihen, oliko perintätehtävä suoritettu tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Vaikka kuluttajasaatavia koskevaa sääntelyä ei sovelleta yrityssaatavien perintäkuluihin, aluehallintoviraston ratkaisukäytännössä myös kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismäärillä oli merkitystä yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuutta arvioitaessa. Yrityssaatavan perintäkulut saivat sinänsä olla vastaavan suuruisten kuluttajasaatavien perintäkuluja suuremmat. Toisinaan yrityssaatavasta oli kuitenkin vaadittu moninkertaiset perintäkulut verrattuna vastaavan suuruiseen kuluttajasaatavaan ilman perusteltavissa olevaa syytä. Aluehallintovirastolle tehtiinkin usein ilmoituksia kohtuuttomista perintäkuluista yritysperinnässä. 

Poikkeusoloista vauhtia lainsäädäntöön

Yrityssaatavien enimmäismääräsääntely kirjattiin jo Sanna Marinin hallituksen hallitusohjelmaan. Koronapandemia toi kuitenkin eteen uuden tilanteen, jossa lainsäätäjän oli tarpeen pikaisesti puuttua taloudellisessa vaikeuksissa olleiden yritysten olosuhteisiin. Pandemian aiheuttamien poikkeusolojen vuoksi säädettiin ensin 1.1.2021–30.6.2021 ja sittemmin 1.7.2021–30.4.2022 voimassa olleet väliaikaiset lait, jotka ensimmäistä kertaa sisälsivät säännökset yrityssaatavien perintäkulujen enimmäismääristä. Tavoitteena oli helpottaa covid-19-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olleiden yritysten tilannetta, jota laskujen ja velkojen maksun viivästymisestä aiheutuneet perintäkulut osaltaan pahensivat. Yrityssaatavien perintäkuluja haluttiin kohtuullistaa sekä yhdenmukaistaa. 

Enimmäismäärät olivat kuluttajasaatavien perintäkulujen enimmäismääriä suuremmat. Kulutaso merkitsi silti velallisyrityksille huojennusta aiempaan, kohtuullisuusharkintaan perustuneeseen tilaan. Aluehallintovirastolle väliaikaisten lakien säätäminen näkyi sen yrityssaatavien perintäkuluista saamien ilmoitusten vähenemisenä.

Uusi normaali

Toukokuussa 2022 tuli voimaan uusi pysyvä perintälain muutos, jossa säädetään myös yritysperinnän perintäkuluista. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on perusteiltaan samankaltaista kuin väliaikaisissa laeissa. Perintälaki sisältää nykyisin myös yrityssaatavien osalta säännökset siitä, minkälaisista perintätoimista ja kuinka monesta perintätoimesta saa vaatia korvauksen, sekä enimmäismäärät yksittäisistä perintätoimista veloitettaville perintäkuluille ja velallisen kokonaiskuluvastuulle. Lisäksi pysyvään perintälakiin lisättiin muutakin yritys- ja kuluttajasaatavien perintää koskevaa sääntelyä.

Aluehallintovirastolle saapuneiden yrityssaatavien perintäkulujen kohtuuttomuutta koskevien ilmoitusten määrä on vähentynyt uuden perintäkulusääntelyn myötä. 

Kohtuus kaikessa

Aluehallintovirastoon saapuu kuitenkin edelleen ilmoituksia yrityssaatavien perintäkulujen määrästä. Ilmoitukset ovat uuden sääntelyn voimaan tulon jälkeen koskeneet esimerkiksi tapauksia, joissa pääoma on ollut pieni, mutta perintäyhtiö on silti vaatinut perintälain enimmäismäärän suuruista perintäkulua. 

Perintäkulujen enimmäismäärien ei ole tarkoitus muodostua niiden vakiomääriksi, mikä todettiin jo lainsäädäntövaiheessa. Vanhalla, edelleen voimassa olevalla perintälain 10 §:n kohtuullisuussäännöksellä on siten yhä paikkansa ja käyttötarkoituksensa. Vaikka perintäkulujen enimmäismääristä on nykyään säädetty kattavasti perintälaissa, aluehallintovirasto arvioi perintätoimistoihin kohdistamassaan valvonnassa edelleen perintäkulujen kohtuullisuutta niin yrityssaatavien kuin kuluttajasaatavienkin osalta.

Linkkejä:

• laki saatavien perinnästä 513/1999 (perintälaki)
• perintälain esityöt HE 241/2021 vp (tilastotietoa yritysperinnän perintäkuluista sekä aluehallintoviraston ratkaisukäytäntöä vanhan perintälain aikana)
• aluehallintoviraston päätöslyhennelmiä (aluehallintoviraston ratkaisukäytäntöä sekä vanhan että uuden perintälain ajalta)

Hanna Suutari-Pitkänen
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Fick du ett betalningskrav vars laglighet du ifrågasätter? 

Droppade det in ett kravbrev från ett indrivningsföretag i ditt brevinkast? Kanske hade du beställt en produkt och glömt det eller kanske hade du glömt betala din elräkning som sedan gick till indrivning.

Ibland är det skäl att fundera om det indrivningsbrev du fick verkligen är sådant det borde vara. Eventuellt har du inte fått en betalningspåminnelse innan betalningskravet. Ibland framgår det inte tydligt i betalningskravet vilken fordran man nu kräver att du ska betala. Indrivningskostnaderna kan verka orimligt stora i förhållande till summan som fordras, eller de kan vara större än vad som bestäms i lagen om maximiavgifter utan att det fins någon laglig grund för det. Ibland har det inte funnits rimligt med tid att betala eller att anmärka på räkningen innan förfallodagen på grund av att indrivningsbrevet har kommit för sent.

Lagen och god indrivningssed förpliktar indrivningsbyråerna

Indrivningsbyråerna ska följa lagen och god indrivningssed i sin verksamhet. 

Indrivningslagen reglerar bland annat vad ett indrivningsbrev ska innehålla, när man får skicka ett indrivningsbrev till en gäldenär och hur ofta man får skicka. Lagen bestämmer hurdana och hur stora indrivningskostnader man får kräva och hur indrivningsföretaget ska gå till väga om gäldenären bestrider fordran. I lagen står det också vad man ska iaktta då man kommer överens om en betalningsplan och vilka kostnader man får kräva. I indrivningslagen behandlas dessutom gäldenärens rätt att få uppgifter och många andra frågor som hänför sig till indrivningen.

Indrivningsbyråerna ska också iaktta god indrivningssed enligt konsumentombudsmannens riktlinjer. I riktlinjerna preciseras många av de krav som ställs på indrivning i lagen. Dessutom har det genom regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut och rättspraxis uppstått en god indrivningssed som indrivningsbyråerna ska följa.

Regionförvaltningsverket övervakar de registrerade indrivningsbyråerna 

Regionförvaltningsverket i Södra Finland ansvarar för tillsynen över indrivningsbyråerna i hela landet. Vi övervakar att de aktörer som är införda i indrivningsregistret är tillförlitliga, uppfyller förutsättningarna för registrering och följer lag och god indrivningssed. Om du misstänker att indrivningslagen eller god indrivningssed inte har iakttagits i det betalningskrav som droppat in i brevinkastet kan du göra en anmälan till oss.

Regionförvaltningsverket övervakar endast sådan indrivningsverksamhet som förutsätter registrering. Exempelvis indrivning av egna fordringar och rättslig indrivning (dvs. indrivning vid domstol eller utsökning) förutsätter i regel inte registrering, vilket innebär att regionförvaltningsverket inte har behörighet att utöva tillsyn över dem. Regionförvaltningsverket kan inte heller sänka indrivningskostnader eller bestämma om skadestånd. Det slutliga avgörandet gällande en tvist mellan en gäldenär och en borgenär görs i allmän domstol.

I fråga om konsumenter sköts tillsynen av indrivningslagen också av konsumentombudsmannen. Du kan också göra en anmälan till konsumentombudsmannen om sådan indrivning som regionförvaltningsverket inte övervakar. Dessutom kan Konkurrens- och konsumentverkets konsumentrådgivning ge konsumenterna handledning och rådgivning för att reda ut ett tvistemål. Konsumenttvistenämnden kan också ge en rekommendation om hur ett ärende mellan en konsument och en näringsidkare ska avgöras.

Utifrån anmälningar om missförhållanden som gäldenärerna lämnat in får vi vid regionförvaltningsverket reda på om lagen och anvisningarna iakttas bristfälligt inom indrivningsbranschen eller vid någon viss indrivningsbyrå. Anmälningarna är viktiga informationskällor och utgående från dem kan vi rikta vår tillsyn t.ex. till vissa indrivningsbyråer eller missförhållanden.

Om det konstateras att indrivningsbyrån har handlat i strid med lag eller god indrivningssed kan regionförvaltningsverket ge byrån en varning. Vid allvarliga eller upprepade överträdelser kan vi också ge ett verksamhetsförbud för viss tid eller stryka indrivningsbolaget ur registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet. I lindrigare fall kan vi fästa indrivningsbyråns uppmärksamhet vid vår uppfattning om innehållet i lagen och god indrivningssed och på så sätt styra indrivningsbyrån att i fortsättningen agera lagenligt. Det här kallas administrativ styrning.

Tips på hur du gör en anmälan

Regionförvaltningsverket utreder utifrån din anmälan om det finns skäl att misstänka att indrivningsbolaget har handlat i strid med lag eller god indrivningssed gentemot dig. Utredningen underlättas av att du till din anmälan bifogar de indrivningsbrev du fått och din e-postdiskussion med indrivningsbyrån, t.ex. om du bestrider fordran, och annat nyttigt material. I anmälan är det bra att beskriva hur indrivningsbyrån enligt din åsikt har handlat i strid med lag eller god indrivningssed. Vid behov ger vi dig råd och ber om ytterligare utredning om det behövs.

Vårt mål är att främja yrkeskunnig indrivning

Genom tillsynen strävar vi efter att främja en yrkeskunnig indrivning i enlighet med lag och god indrivningssed. För gäldenärerna syns den tillsyn som regionförvaltningsverket utövar i bästa fall som en högklassig och likvärdig indrivning oberoende av vilket indrivningsbolag som tar ut deras skulder. Låt oss tillsammans främja yrkeskunnig indrivning!

 

Mer information om regionförvaltningsverkets tillsyn över indrivningsbyråerna och blankett för anmälan hittar du här:
https://avi.fi/sv/valj-arende/privatperson/tillsyn-och-klagomal/pengar-och-formogenhet/tillsyn-av-indrivningsverksamhet

 

Hanna Suutari-Pitkänen
Överinspektör, näringstillsynen
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Saitko maksuvaatimuksen, jonka lainmukaisuudesta et ole varma?

Kolahtiko postiluukustasi perintäyhtiön lähettämä maksuvaatimus? Olit ehkä tilannut jonkin tuotteen ja unohtanut koko asian, tai kenties sähkölasku oli jäänyt maksamatta ja päätynyt perintään.

Joskus voit jäädä miettimään, oliko saamasi perintäkirje aivan sellainen kuin sen kuuluisi olla. Kenties et muista saaneesi maksumuistutusta ennen maksuvaatimusta. Toisinaan maksuvaatimuksesta ei selvästi ilmene, mitä saatavaa sinulta ollaan perimässä. Perintäkulut voivat vaikuttaa kohtuuttoman suurilta suhteessa perityn pääoman määrään, tai ne voivat olla laissa säädettyjä enimmäismääriä suuremmat ilman lakiin perustuvaa syytä. Joskus laskun maksamiselle tai huomautusten esittämiselle ei ole jäänyt kohtuullista aikaa ennen eräpäivää, koska perintäkirje on saapunut liian myöhään.

Laki ja hyvä perintätapa velvoittavat perintätoimistoja

Perintätoimistojen on noudatettava toiminnassaan lakia ja hyvää perintätapaa. 

Perintälaki sääntelee muun muassa sitä, millainen perintäkirjeen sisällön pitää olla, milloin perintäkirjeen saa lähettää velalliselle ja kuinka tiheästi niitä saa lähettää. Se määrittää, millaisia ja kuinka suuria perintäkuluja velalliselta saa periä ja miten perintäyhtiön on toimittava, jos velallinen vaikkapa riitauttaa saatavan. Laissa myös säädetään, mitä tulee huomioida, kun sovitaan maksusuunnitelma ja mitä kuluja siitä saa periä. Lisäksi perintälaissa käsitellään velallisen oikeutta saada tietoja sekä monia muita perintään liittyviä seikkoja.

Perintätoimistojen on noudatettava myös kuluttaja-asiamiehen linjaamaa hyvää perintätapaa kuluttajaperinnässä. Linjauksessa on täsmennetty monia perinnälle laissa asetettuja vaatimuksia. Lisäksi aluehallintoviraston valvontapäätöksissä ja oikeuskäytännössä on muodostunut hyvää perintätapaa koskevaa käytäntöä, jota perintätoimistojen tulee noudattaa.

Aluehallintovirasto valvoo rekisteröityjä perintätoimistoja 

Perintätoimistojen valvonnasta vastaa koko maassa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Valvomme, että perintärekisteriin merkityt perintätoimen harjoittajat ovat luotettavia, täyttävät rekisteröinnin edellytykset ja noudattavat lakia ja hyvää perintätapaa. Jos epäilet, että postiluukustasi pudonneessa maksuvaatimuksessa ei ole noudatettu perintälakia tai hyvää perintätapaa, voit tehdä meille ilmoituksen.

Aluehallintovirasto valvoo kuitenkin vain sellaista perintätoimen harjoittamista, joka edellyttää rekisteröintiä. Esimerkiksi pääsääntöisesti omien saatavien perintä sekä oikeudellinen perintä (toisin sanoen tuomioistuimessa tai ulosotossa tapahtuva perintä) ei edellytä rekisteröintiä, joten aluehallintovirastolla ei ole toimivaltaa valvoa niitä. Aluehallintovirasto ei myöskään voi muun muassa alentaa perintäkuluja tai määrätä vahingonkorvauksia. Velallisen ja velkojan välisen riita-asian viimekätisenä ratkaisijana toimii yleinen tuomioistuin.

Kuluttajien osalta perintälain noudattamista valvoo myös kuluttaja-asiamies. Voit tehdä kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen myös sellaisesta perinnästä, jota aluehallintovirasto ei valvo. Lisäksi kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvonta voi antaa kuluttajalle ohjausta ja neuvontaa riita-asian selvittämiseksi. Kuluttajariitalautakunta voi myös antaa ratkaisusuosituksen kuluttajan ja elinkeinonharjoittajan välisessä asiassa.

Velallisten tekemien epäkohtailmoitusten perusteella saamme aluehallintovirastossa selville, jos perintäalalla tai tietyllä perintätoimistolla lakia ja ohjeistusta noudatetaan puutteellisesti. Ilmoitukset ovat tärkeitä tiedonlähteitä, joiden perusteella voimme kohdentaa valvontaa esimerkiksi tiettyihin perintätoimistoihin tai epäkohtiin.

Jos perintätoimiston havaitaan toimineen vastoin lakia tai hyvää perintätapaa, aluehallintovirasto voi antaa sille varoituksen. Vakavissa tai toistuvissa rikkomuksissa voimme myös määrätä määräaikaisesta toimintakiellosta tai poistaa perintäyhtiön perintätoiminnan harjoittajien rekisteristä. Lievemmissä tapauksissa voimme kiinnittää perintätoimiston huomiota käsitykseemme lain ja hyvän perintätavan sisällöstä ja näin ohjata perintätoimistoa toimimaan jatkossa lainmukaisella tavalla. Tätä kutsutaan hallinnolliseksi ohjaukseksi.

Vinkkejä ilmoituksen tekemiseen

Aluehallintovirasto selvittää ilmoituksesi perusteella, onko syytä epäillä perintäyhtiön toimineen kohdallasi lain tai hyvän perintätavan vastaisesti. Selvitystä helpottaa, kun liität saamasi perintäkirjeet ja perintätoimiston kanssa käymäsi sähköpostikeskustelut esimerkiksi saatavan riitautuksesta sekä muun hyödyllisen aineiston jo ilmoitukseesi. Ilmoituksessa on hyvä kuvailla, kuinka perintätoimisto on mielestäsi toiminut vastoin lakia tai hyvää perintätapaa. Neuvomme sinua tarvittaessa ja pyydämme lisäselvitystä, jos sitä tarvitaan.

Tavoitteena edistää ammattitaitoista perintää

Pyrimme edistämään valvonnalla sitä, että perintätoimistot harjoittavat perintää lain ja hyvän perintätavan mukaisesti sekä ammattitaitoisesti. Velallisille aluehallintoviraston harjoittama valvonta näkyy parhaimmillaan korkeatasoisena ja yhdenmukaisena perintänä riippumatta siitä, minkä perintäyhtiön perittävänä heidän velkansa on. Edistetään yhdessä ammattitaitoista perintää!

 

Lisätietoa aluehallintoviraston harjoittamasta perintätoimistojen valvonnasta sekä lomake ilmoituksen tekemiseen:
https://avi.fi/asioi/henkiloasiakas/valvonta-ja-kantelut/raha-ja-omaisuus/perintatoimistot

 

Hanna Suutari-Pitkänen
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Helsingin Sanomat har (23.5 och 25.5) på ett framträdande sätt rapporterat om indrivningsbyråernas verksamhetssätt och missförhållanden inom branschen. Regionförvaltningsverket i Södra Finland har också fått sin del i egenskap av tillsynsmyndighet för indrivningsbyråerna. HS skriver: "Tillsynen över indrivningsbolagen sviker allvarligt" och "Varför blåser man inte av indrivningsbolagens spel ens efter många varningar?”

Är tillsynen över indrivningsbyråerna verkligen så tandlös som artikeln låter förstå?

Regionförvaltningsverket inleder ett tillsynsärende som riktas mot indrivningsbolaget antingen på eget initiativ via ett tillsynsprojekt eller oftast utifrån gäldenärernas anmälningar om missförhållanden, där det har framförts misstankar om ett förfarande som strider mot indrivningslagen eller god indrivningssed. Ämbetsverket utreder ärendet utifrån den utredning som indrivningsbolaget ger.

Det kan till exempel vara fråga om indrivning av oskäliga indrivningskostnader eller bestriden fordran. Indrivningskostnadernas skälighet bedöms utifrån de åtgärder som indrivningsbolaget vidtagit vid indrivningen, den faktiska arbetsmängden och beloppet av indrivningsbara fordrans kapital. Vid indrivning av en bestriden fordran bedöms ofta om grunden för gäldenärens bestridande har inverkat på betalningsskyldigheten eller inte.

I regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut avgörs således om indrivningsbolaget har handlat i strid med indrivningslagen och god indrivningssed. Detta är motiveringarnas vardagsprosa som det också hänvisades till i artikeln i HS. Besluten innehåller en tolkning av lagen beroende på hur tolkningsbar regleringen av en juridisk fråga är. Detta gäller särskilt bedömningen av skäligheten hos indrivningskostnaderna för företagsfordringar, eftersom maximibeloppen för kostnaderna har fastställts noggrannare först i den temporära indrivningslagen som trädde i kraft den 1 januari 2021. Konsekvensprövning är sedan en svårare sak.

Vid dimensioneringen av påföljden ska proportionalitetsprincipen iakttas

Med konsekvensprövning avses vilka administrativa åtgärder eller tvångsmedel regionförvaltningsverket vidtar på grund av indrivningsbolagets lagbrott. Valet och dimensioneringen av en administrativ påföljd förutsätter alltid prövning. Regionförvaltningsverket har omfattande prövningsrätt när det bedömer en proportionell påföljd.

Tillsynsåtgärdens styrka ska ställas i proportion till dess syfte så att den står i rätt proportion till det eftersträvade målet. Påföljden får inte vara för lindrig, men inte heller för sträng.

Regionförvaltningsverkets metodurval omfattar allt från lindrigare till strängare

• uppmärksamgörande
• varning
• verksamhetsförbud för viss tid
• strykning ur registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet.

Uppmärksamgörande innebär att det är fråga om ett sådant tillsynsbeslut som innehåller administrativ styrning, där indrivningsbolaget på ett specificerat sätt styrs till ett förfarande i enlighet med indrivningslagen och god indrivningssed. Indrivningsbolaget har inte rätt att överklaga detta beslut.

Regionförvaltningsverket kan efter styrningen ge en skriftlig varning om det till exempel är fråga om samma lagöverträdelse som indrivningsbolaget inte har korrigerat trots administrativ styrning. Lagen om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (indrivningsregisterlagen) förutsätter i sig inte att regionförvaltningsverket ska meddela beslut som innehåller administrativ styrning innan det kan ge indrivningsbolaget en varning.

Iakttagande av proportionalitetsprincipen förutsätter dock i allmänhet att regionförvaltningsverket ger administrativ styrning innan en varning utfärdas, om det inte är fråga om ett klart och avsiktligt lagbrott. Förvaltningsdomstolen har dessutom i sin avgörandepraxis betonat att regionförvaltningsverket vid bedömningen av varningen, särskilt i situationer som lämnar rum för tolkning, ska fästa särskild uppmärksamhet vid att proportionalitetsprincipen iakttas.

Indrivningsregisterlagen gjorde också de skriftliga varningarna offentliga, vilket gjorde dem effektivare. Varningar och strängare påföljder antecknas i regionförvaltningsverkets register över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Peksi).

Verksamhetsförbudet för viss tid infördes i regionförvaltningsverkets tvångsmedelsurval i indrivningsregisterlagen som trädde i kraft i början av 2019. Även där finns flera grader av stränghet, då indrivningsbolagets verksamhet kan förbjudas helt eller delvis. Dessutom kan verksamhetsförbudets varaktighet regleras, dock för högst sex månader. Verksamhetsförbudet är således en mycket sträng påföljd.

Användningen av ett verksamhetsförbud på viss tid förutsätter enligt indrivningsregisterlagen alltid att det för samma allvarliga lagbrott först har getts en varning och indrivningsbolaget trots detta inte har korrigerat sitt förfarande. Det är dock alltid fråga om en helhetsbedömning från fall till fall.

Påföljdsprövning är alltid en helhetsbedömning och den framskrider i allmänhet stegvis från lindrigaste till strängare metod. Många faktorer påverkar påföljdsprövningen. Förutom att indrivningsbolagets lagförseelse är allvarlig påverkas den också av

• upprepning
• orsakad skada
• tidsmässig längd och omfattning samt
• eventuella korrigerande åtgärder av indrivningsbolaget.

Att de tidigare administrativa påföljderna för samma lagöverträdelse, såsom varningar, har vunnit laga kraft har betydelse i synnerhet i situationer som lämnar rum för tolkning. Ju strängare påföljd det överlag är fråga om, desto allvarligare och mer återkommande lagöverträdelse förutsätts i lagstiftningen.

Påföljden är inte ett egenvärde, utan målet är att ändra verksamhetssättet

Indrivningsbolaget har alltid rätt att överklaga ett beslut om varning eller verksamhetsförbud på viss tid till förvaltningsdomstolen. Indrivningsbolagen har använt sig av denna rätt nästan regelbundet när det gäller varningar. Utöver behandlingen av den egentliga juridisk frågan, får indrivningsbolaget en anteckning i registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet om att varningen inte har vunnit laga kraft. Förvaltningsdomstolarnas handläggningstider kan vara långa, varvid det tar tid att få ett lagakraftvunnet beslut.

Ingen av varningarna till de största indrivningsbolagen som det hänvisas till i artikeln i HS har vunnit laga kraft, eftersom indrivningsbolagen har överklagat dem hos förvaltningsdomstolen. Det handlar delvis också om genuint kontroversiella rättsliga frågor. I fråga om den senaste varningen om indrivningskostnader för företagsfordringar har alla tidigare varningar om samma lagöverträdelse varit utan laga kraft när regionförvaltningsverket har övervägt påföljden. Regionförvaltningsverket meddelar i regel inte verksamhetsförbud för viss tid när ett ärende som lämnar rum för tolkning inte har avgjorts genom ett beslut som vunnit laga kraft. Bestämmelserna om indrivningskostnader för företagsfordringar har då också varit mycket tolkningsbara, eftersom det inte har funnits några bestämmelser om indrivningskostnadernas maximibelopp.

Regionförvaltningsverket tvekar inte att använda ett verksamhetsförbud på viss tid som tvångsmedel, i synnerhet då dess stränghet kan dimensioneras från fall till fall. Om indrivningsbolaget till exempel inte rättar sitt förfaringssätt som allvarligt bryter mot lagen trots en tidigare varning eller varningar, kan ett verksamhetsförbud på viss tid i en sådan situation vara en proportionerlig påföljd.

I påföljdsprövningen är påföljdens stränghet inte ett egenvärde utan målet är att indrivningsbolaget ändrar sitt verksamhetssätt så att det blir lagenligt. Enligt regionförvaltningsverkets uppgifter har indrivningsbolagen ändrat sitt verksamhetssätt trots att varningarna inte vunnit laga kraft. Regionförvaltningsverket strävar efter denna effektivitet i all sin tillsyn.

Indrivningsbranschen ansvarar för sitt eget rykte, lagen kunde också förtydligas  

Har regionförvaltningsverket alltså metoder att ingripa i indrivningsbyråernas indrivning? Ja. Regionsförvaltningsverket har vägkost, men kan inte göra det ensam. Indrivningen av fordringar grundar sig på förtroende mellan parterna. Indrivningsbranschen ansvarar själv för sitt rykte och kan påverka det genom sin verksamhet.

Enligt indrivningsregisterlagen ska indrivningsbolaget ha en person som ansvarar för indrivningsverksamheten. Han eller hon ska se till att god indrivningssed iakttas i indrivningsverksamheten och att verksamheten även i övrigt bedrivs lagenligt och professionellt. Det är också bra om borgenärerna fäster uppmärksamhet vid kvaliteten på indrivningsbolagets verksamhet både vid konkurrensutsättningen och vid underhållet av den utkontrakterade tjänsten. Regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut är ett utmärkt verktyg här.

Man kan också alltid bli bättre. Lagstiftaren kan till exempel förtydliga användningsområdet och förutsättningarna för de administrativa påföljder som man har gett åt regionförvaltningsverket. Som nya metoder lönar det sig också att utreda behovet av en byrågranskning och en eventuell ordnings- eller påföljdsavgift. Dessutom finns det behov av att noggrant avgränsa regleringen av maximibeloppen för indrivningskostnaderna för företagsindrivning även efter att den temporära indrivningslagen upphör att gälla.

Jouni Kiviniemi
Överinspektör, näringstillsyn
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Mer information:

• Beslutsreferat gällande indrivning på regionsförvaltningsverkets webbplats
• Svar på vanliga frågor gällande indrivning på regionförvaltningsverkets webbplats
• Registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet Peksi
• Lag om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Finlex)

 

Helsingin Sanomat on uutisoinut (23.5. ja 25.5.) näyttävästi perintätoimistojen toimintatavoista ja toimialan epäkohdista. Osansa on saanut myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto perintätoimistoja valvovana viranomaisena. HS kirjoittaa: ”Perintäyritysten valvonta pettää pahasti” ja ”Miksei avi puhalla perintäyritysten peliä poikki edes lukuisten varoitusten jälkeen?”

Onko perintätoimistojen valvonta todella niin hampaatonta kuin jutussa annetaan ymmärtää?

Aluehallintovirasto käynnistää perintäyhtiöön kohdistuvan valvonta-asian joko oma-aloitteisesti valvontahankkeen kautta tai useimmiten velallisten epäkohtailmoituksista, joissa on esitetty epäilyjä perintäyhtiön perintälain tai hyvän perintätavan vastaisesta menettelystä. Virasto selvittää asian perintäyhtiöltä saamansa selvityksen perusteella.

Kyse voi olla esimerkiksi kohtuuttomien perintäkulujen tai riitautetun saatavan perinnästä. Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioidaan perintäyhtiön perinnässä tekemiä toimenpiteitä, tosiasiallista työmäärää ja perittävän saatavan pääoman määrää vasten. Riitautetun saatavan perinnässä arvioidaan usein sitä, onko velallisen riitautuksen peruste ollut maksuvelvollisuuteen vaikuttava vai ei.

Aluehallintoviraston valvontapäätöksessä ratkaistaan siten se, onko perintäyhtiö menetellyt asiassa perintälain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Tämä on sitä perustelujen arkiproosaa, mihin HS:n jutussakin viitattiin. Päätökset sisältävät lain tulkintaa riippuen siitä, kuinka tulkinnanvaraista oikeudellisen kysymyksen sääntely on. Näin on ollut erityisesti yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuuden arvioinnin kohdalla, koska kulujen enimmäismääristä on säädetty tarkkarajaisemmin vasta 1.1.2021 voimaan tulleessa väliaikaisessa perintälaissa. Seuraamusharkinta onkin sitten hankalampi juttu.

Seuraamuksen mitoituksessa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta

Seuraamusharkinnalla tarkoitetaan sitä, mihin hallinnollisiin toimenpiteisiin tai pakkokeinoihin aluehallintovirasto ryhtyy perintäyhtiön lainrikkomuksen vuoksi. Hallinnollisen seuraamuksen valinta ja mitoitus edellyttää aina harkintaa. Aluehallintoviraston harkintavalta on laaja sen arvioidessa oikeasuhtaista seuraamusta.

Valvonnallisen toimenpiteen voimakkuus on suhteutettava sen tarkoitukseen siten, että se on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Seuraamus ei saa olla liian lievä mutta ei myöskään liian ankara.

Aluehallintoviraston keinovalikoimaan kuuluvat lievimmästä ankarimpaan

• huomion kiinnittäminen
• varoitus
• määräaikainen toimintakielto
• perintäyhtiön poistaminen perintätoiminnan harjoittajien rekisteristä.

Huomion kiinnittämisessä on kyse sellaisesta hallinnollista ohjausta sisältävästä valvontapäätöksestä, jossa perintäyhtiötä ohjataan yksilöidysti perintälain ja hyvän perintätavan mukaiseen menettelyyn. Perintäyhtiöllä ei ole valitusoikeutta tähän päätökseen.

Aluehallintovirasto voi ohjauksen jälkeen antaa kirjallisen varoituksen, jos kyse on esimerkiksi samasta lainrikkomuksesta, jota perintäyhtiö ei ole korjannut hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta. Perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annettu laki (perintärekisterilaki) ei sinänsä edellytä, että aluehallintoviraston tulisi antaa hallinnollista ohjausta sisältäviä päätöksiä ennen kuin se voi antaa varoituksen perintäyhtiölle.

Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää kuitenkin yleensä, että aluehallintovirasto antaa hallinnollista ohjausta ennen varoituksen määräämistä, ellei kyse ole aivan selvästä ja tahallisesta lain rikkomisesta. Hallinto-oikeus on lisäksi ratkaisukäytännössään painottanut sitä, että aluehallintoviraston on varoitusta harkitessaan etenkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa kiinnitettävä erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteen toteutumiseen.

Perintärekisterilaki teki kirjallisista varoituksista myös julkisia, mikä lisäsi niiden vaikuttavuutta. Varoitukset ja sitä ankarammat seuraamukset merkitään aluehallintoviraston ylläpitämään perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin (Peksiin).

Määräaikainen toimintakielto lisättiin aluehallintoviraston pakkokeinovalikoimaan vuoden 2019 alussa voimaan tulleessa perintärekisterilaissa. Siinäkin on ankaruudeltaan useita asteita, kun perintäyhtiön toiminta voidaan kieltää joko osittain tai kokonaan. Lisäksi toimintakiellon kestoa voidaan säädellä, kuitenkin enintään kuudeksi kuukaudeksi. Toimintakielto on siten seuraamuksena erittäin ankara pakkokeino.

Määräaikaisen toimintakiellon käyttö edellyttää perintärekisterilain mukaan aina sitä, että samasta vakavasta lain rikkomuksesta on ensiksi annettu varoitus eikä perintäyhtiö ole siitä huolimatta korjannut menettelyään. Kyse on kuitenkin aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta.

Seuraamusharkinta on aina kokonaisharkintaa ja se etenee yleensä asteittain lievimmästä ankarimpaan keinoon. Seuraamusharkintaan vaikuttavat monet tekijät. Perintäyhtiön lainrikkomuksen vakavuuden lisäksi siihen vaikuttavat myös rikkomuksen

• toistuvuus
• aiheutettu vahinko
• ajallinen kesto ja ulottuvuus sekä
• perintäyhtiön mahdolliset korjaavat toimenpiteet.

Samaan lainrikkomukseen kohdistuvien aiempien hallinnollisten seuraamusten, kuten varoitusten, lainvoimaisuudellakin on merkitystä varsinkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Ylipäänsä mitä ankarammasta seuraamuksesta on kyse, sitä vakavampaa ja toistuvampaa lainrikkomusta lainsäädännössä edellytetään.

Seuraamus ei ole itseisarvo, vaan tavoite on saada toimintatapa muuttumaan

Perintäyhtiöllä on aina oikeus valittaa varoituksesta tai määräaikaista toimintakieltoa sisältävästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Perintäyhtiöt ovatkin käyttäneet tätä oikeutta lähes säännönmukaisesti varoitusten kohdalla. Varsinaisen oikeudellisen kysymyksen käsittelyn lisäksi perintäyhtiö saa perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin merkinnän, ettei varoitus ole lainvoimainen. Hallintotuomioistuimien käsittelyajat voivat olla pitkiä, jolloin lainvoimaisen päätöksen saaminen vie aikaa.

HS:n jutussa viitatuista suurimmille perintäyhtiöille annetuista varoituksista yksikään ei ole lainvoimainen, koska perintäyhtiöt ovat valittaneet niistä hallinto-oikeuteen. Kyse on osin myös aidosti kiistanalaisista oikeudellisista kysymyksistä. Yrityssaatavien perintäkuluja koskevan tuoreimman varoituksen kohdalla kaikki aiemmat samaa lainrikkomusta koskevat varoitukset ovat olleet vailla lainvoimaa, kun aluehallintovirasto on harkinnut seuraamusta. Aluehallintovirasto ei pääsääntöisesti määrää määräaikaista toimintakieltoa silloin, kun tulkinnanvaraista asiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on ollut tuolloin myös hyvin tulkinnanvaraista, kun perintäkulujen enimmäismääristä ei ole ollut sääntelyä.

Aluehallintovirasto ei epäröi määräaikaisen toimintakiellon käyttöä pakkokeinona varsinkin, kun sen ankaruutta voidaan tapauskohtaisesti mitoittaa. Jos perintäyhtiö ei esimerkiksi korjaa vakavasti lakia rikkovaa menettelytapaansa aiemmasta varoituksesta tai varoituksista huolimatta, määräaikainen toimintakielto voi olla tällaisessa tilanteessa oikeasuhtainen seuraamus.

Seuraamusharkinnassa seuraamuksen ankaruus ei ole itseisarvo vaan tavoitteena on se, että perintäyhtiö muuttaa toimintatapaansa lainmukaiseksi. Aluehallintoviraston tietojen mukaan perintäyhtiöt ovat varoitusten lainvoiman puuttumisesta huolimatta muuttaneet toimintatapaansa. Tähän vaikuttavuuteen aluehallintovirasto pyrkii kaikessa valvonnassaan.

Perintätoimialalla on vastuu omasta maineestaan, lakiakin voitaisiin selkeyttää   

Onko aluehallintovirastolla siis keinoja puuttua perintätoimistojen perintään? Kyllä. Avilla on siihen eväitä, mutta se ei voi tehdä sitä yksin. Saatavien perintä perustuu osapuolten väliseen luottamukseen. Perintätoimiala vastaa itse maineestaan ja voi siihen toiminnallaan vaikuttaa.

Perintärekisterilain mukaan perintäyhtiöllä on oltava perintätoiminnasta vastaava henkilö. Hänen on huolehdittava siitä, että perintätoiminnassa noudatetaan hyvää perintätapaa ja että toimintaa muutoinkin harjoitetaan lainmukaisesti ja ammattitaitoisesti. Myös velkojien olisi hyvä kiinnittää huomiota perintäyhtiön toiminnan laatuun niin kilpailutuksissa kuin ulkoistetun palvelun ylläpidossa. Aluehallintoviraston valvontapäätökset ovat tässä oiva työkalu.

Aina voidaan myös parantaa. Lainsäätäjä voisi esimerkiksi selkeyttää aluehallintovirastolle annettujen hallinnollisten seuraamusten käyttöalaa ja edellytyksiä. Uusina keinoina toimistotarkastuksen ja mahdollisen rike- tai seuraamusmaksun tarpeellisuus kannattaisi myös selvittää. Lisäksi yritysperinnän perintäkulujen enimmäismäärien tarkkarajaiselle sääntelylle on tarvetta myös sen jälkeen, kun väliaikaisen perintälain voimassaolo päättyy.

Jouni Kiviniemi
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa:

• Perintää koskevia päätöslyhennelmiä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Usein kysyttyjä kysymyksiä perinnästä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Perintätoimen harjoittajien rekisteri Peksi
• Perintärekisterilaki (Finlexissä)

Kuluttajasaatavien osalta on perintälaissa vuodesta 2005 säädetty perintäkuluille enimmäismäärät. Kuluttajasaatavia ovat kuluttajien velat, jotka yleensä perustuvat tavaran tai palvelun hankintaan tai kulutusluottoon. Laissa säädetyt enimmäiskulut ovat perintäalan toimijoiden näkökulmasta selkeä ratkaisu. Enimmäiskulujen noudattamista on myös aluehallintoviraston (avin) helppo valvoa. Avi antaa hallinnollista ohjausta perintälain mukaiseen menettelyyn. Tarvittaessa se voi antaa perintätoimistolle varoituksen tai määrätä väliaikaisen toimintakiellon. Järeimpänä keinona vakavissa rikkomistapauksissa avi voi poistaa perintätoimiston rekisteristään, jolloin toimisto ei saa harjoittaa vapaaehtoista perintää.

Kun velallisena on yritys, ei perintälaissa ole ollut yksityiskohtaisia säännöksiä perintäkulujen enimmäismäärästä. Sen sijaan perintäkulujen tulee olla yleissääntelyn perusteella kohtuullisia ja tarpeellisista toimenpiteistä aiheutuneita. Lakitekstin maininnat kohtuullisuudesta tai hyvän tavan mukaisuudesta jättävät soveltajalleen harkinnanvaraa. Toisaalta avoin sääntely voi hidastaa tehokasta puuttumista lainvastaisuuksiin, kun perintäkulujen kohtuullisuuden arviointi on tapauskohtaista ja arviossa on huomioitava yksittäistapausten erityispiirteet. Lisäksi, kun avin pakkokeinopäätöksistä voi valittaa, saattaa lopullinen ratkaisu viivästyä vuosia.

Yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuus onkin varsin usein ollut avin arvioitavana. Yksi yleisimmistä väitteistä viime vuosina aville tehdyissä ilmoituksissa on ollut yritysperinnän perintäkulujen kohtuuttomuus. Valtaosassa päätöksiä, jotka liittyvät yritysperinnän kuluihin, avi on kiinnittänyt perintätoimiston huomiota perintälain vaatimukseen perintäkulujen kohtuullisuudesta. Useissa tapauksissa avi on antanut varoituksen kohtuuttomista perintäkuluista. Avi on joutunut kussakin asiassa arvioimaan, onko kohtuullisuusvaatimuksesta poikettu ja ovatko tehdyt perintätoimenpiteet olleet tarpeellisia. Arvioinnissa on käytetty kokonaisharkintaa ja huomioitu tehdyt perintätoimenpiteen sekä saatavan pääoma. Kun kyse on avoimesta sääntelystä ja tapauskohtaisesta arvioinnista, on järeämpien hallinnollisten seuraamusten käyttämisen kynnys verrattain korkea. Avin on myös otettava huomioon hallinnon oikeusperiaatteiden mukainen suhteellisuusvaatimus, kun avi päättää valvottaviinsa kohdistettavista pakkokeinoista.

Yksityiskohtaisempi perintäkuluihin liittyvä sääntely turvaisi velallisten yhdenvertaista asemaa: Velallisyritys ei voi valita, mikä perintätoimisto saa toimeksiannon periä maksamatta jäänyttä laskua. Velallinen ei voi myöskään valita, kuinka suuria kuluja häneltä perinnästä vaaditaan. Velallisella on mahdollisuus riitauttaa se osuus perintäkuluista, jonka hän katsoo kohtuuttomaksi. Tällöin velallinen joutuu kantamaan riskin siitä, että viimekädessä yleinen tuomioistuin arvioi, mikä on velallisen korvausvelvollisuus perintätoimeksiannon hoitamisesta aiheutuneista kuluista. Tuomioistuimen ratkaisu voi poiketa myös avin valvontakäytännössä muodostamasta kannasta siihen, millainen kulu on yleensä kohtuullinen. Myös toimeksiantajana oleva velkoja hyötyisi siitä, että saatavaa perintään siirtäessään voisi luottaa siihen, että maksuvaikeuksiin joutunut liikekumppani tai asiakasyritys ei joudu pulittamaan kohtuuttomia kuluja perinnästä. Lopulta perinnän kulut voivat jäädä velkojan maksettavaksi, jos niitä ei saada perittyä velalliselta.

Yksityiskohtaisempi sääntely antaisi aville mahdollisuuden puuttua valvonnassaan tehokkaammin lainvastaiseen toimintaan. Yksityiskohtaisempaa enimmäismääräsääntelyä avi pääseekin soveltamaan valvonnassaan myös muidenkin kuin kuluttajasaatavien osalta, kun juuri vuodenvaihteessa tuli voimaan väliaikainen perintälain muutos, jossa on määritelty katto myös yrityssaatavien perintäkuluille.  Väliaikaisen sääntelyn tavoitteena on helpottaa koronavirus-epidemian vuoksi taloudellisissa vaikeuksissa olevien yritysten tilannetta, jota osaltaan pahentavat perintäkulut, jotka liittyvät laskujen ja velkojen maksun viivästymiseen. Marinin hallitusohjelman kirjauksen mukaan myös muiden kuin kuluttajasaatavien perintäkulujen määrälle säädetään euromääräiset ylärajat. Avi valvojana pitää ensisijaisen tärkeänä, että pysyvän lakimuutoksen toteuttamiseksi ryhdytään lainsäädäntötoimiin.

Etelä-Suomen aluehallintovirasto valvoo, että rekisteröidyn perintätoimiston toiminta perinnässä on lain ja hyvän perintätavan mukaista. Perintätoiminnalla tarkoitetaan erääntyneiden saatavien perintää. Avi ei valvo oikeudellista eli tuomioistuimessa ja ulosotossa tapahtuvaa perintää eikä esimerkiksi konsernin sisäistä perintää. Päätöksillään avi ohjaa perintäalan menettelyjä ja ilmaisee näkemyksensä lain soveltamisesta sekä hyvän perintätavan tulkinnasta ja sisällöstä. Perintätoimistot seuraavat avin tekemiä päätöksiä ja ne on otettu huomioon perintätoiminnassa. Velallisen ja perintätoimiston väliseen riita-asiaan avi ei kuitenkaan voi puuttua. Avi ei voi esimerkiksi alentaa perintäkuluja tai määrätä sitä, tuleeko velallisen maksaa velka.

Lisää tietoa avin valvonnasta ja vastauksia kysymyksiin, joita velalliset ovat usein esittäneet, löytyy avin sivuilta sekä henkilöasiakkaille että yrityksille.

Saatavien perinnästä annetun lain väliaikainen muuttaminen (oikeusministeriö)
https://oikeusministerio.fi/hanke?tunnus=OM060:00/2020

Laki saatavien perinnästä (Finlex)
https://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990513

Seela Saraniva

En temporär lagändring sätter ett tak för kostnaderna för fordringar som drivs in av företag – regionförvaltningsverket bedömer ofta om indrivningskostnaderna är skäliga

I fråga om konsumentfordringar har det sedan 2005 i lagen om indrivning av fordringar fastställts ett maximibelopp för indrivningskostnaderna. Konsumentfordringar är konsumenternas skulder, som i allmänhet baserar sig på köp av varor eller tjänster eller på en konsumentkredit. De maximikostnader som anges i lagen är ur indrivningssektorns synvinkel en klar lösning. Det är också lätt för regionförvaltningsverket (RFV) att övervaka att maximikostnaderna iakttas. RFV ger administrativ styrning i fråga om förfarande enligt indrivningslagen. Vid behov kan RFV ge indrivningsbyrån en varning eller meddela ett temporärt verksamhetsförbud. Den strängaste metoden vid allvarliga överträdelser är att RFV avför en indrivningsbyrå ur sitt register, vilket innebär att byrån inte får bedriva frivillig indrivning.

När gäldenären är ett företag har det i indrivningslagen inte funnits detaljerade bestämmelser om maximibeloppet för indrivningskostnaderna. Däremot ska indrivningskostnaderna enligt de allmänna bestämmelserna vara skäliga och föranledas av behövliga åtgärder. Omnämnandena av skälighet eller iakttagande av god sed i lagtexten ger den som tillämpar lagen prövningsrätt. Å andra sidan kan en öppen reglering fördröja ett effektivt ingripande i lagstridigheter, när bedömningen av skäligheten hos indrivningskostnaderna görs från fall till fall och särdragen i enskilda fall ska beaktas i bedömningen. När dessutom besvär kan anföras över regionförvaltningsverkets beslut om tvångsmedel kan det slutliga avgörandet fördröjas i flera år.

Skäligheten hos kostnaderna för indrivning av företagsfordringar har därför ganska ofta fått bedömas av RFV. Ett av de vanligaste påståendena i de anmälningar som gjorts till RFV under de senaste åren har varit att kostnaderna för företagsindrivning är oskäliga. I de flesta beslut som gäller kostnader för företagsindrivning har RFV fäst indrivningsbyråns uppmärksamhet vid kravet på skäliga indrivningskostnader i indrivningslagen. I många fall har RFV gett en varning för oskäliga indrivningskostnader. RFV har i varje enskilt ärende varit tvunget att bedöma om man har avvikit från skälighetskravet och om de indrivningsåtgärder som vidtagits har varit behövliga. Vid bedömningen har man använt sig av en helhetsbedömning och beaktat de genomförda indrivningsåtgärderna och fordrans kapital. När det är fråga om öppen reglering och fallspecifik bedömning är tröskeln för att använda strängare administrativa påföljder relativt hög. RFV ska dessutom beakta proportionalitetskravet enligt förvaltningens rättsprinciper när RFV beslutar om tvångsmedel som ska riktas mot de övervakade.

En mer detaljerad reglering av indrivningskostnaderna skulle trygga gäldenärernas jämlika ställning: gäldenärsföretaget kan inte välja vilken indrivningsbyrå som får i uppdrag att driva in en obetald faktura. Gäldenären kan inte heller välja hur stora kostnader som krävs av gäldenären för indrivningen. Gäldenären har möjlighet att bestrida den del av indrivningskostnaderna som gäldenären anser vara oskälig. Då är gäldenären tvungen att bära risken för att en allmän domstol i sista hand bedömer vilken gäldenärens ersättningsskyldighet är för kostnaderna som orsakas av skötseln av indrivningsuppdraget. Domstolens avgörande kan dessutom avvika från den ståndpunkt som RFV har bildat vid tillsynspraxis gällande vilken kostnad som i allmänhet är skälig. Också den borgenär som är uppdragsgivare drar nytta av att man vid överföringen av fordran till indrivning kan lita på att en affärspartner eller ett kundföretag som råkat i betalningssvårigheter inte måste betala oskäliga kostnader för indrivningen. Borgenären kan i sista hand bli tvungen att betala kostnaderna för indrivningen, om de inte kan drivas in av gäldenären.

En mer detaljerad reglering skulle ge RFV möjlighet i sin tillsyn att effektivare ingripa i lagstridig verksamhet. Mer detaljerade bestämmelser om maximibelopp kan RFV i sin tillsyn dessutom tillämpa för andra fordringar än konsumentfordringar, eftersom det vid årsskiftet trädde i kraft en temporär ändring av indrivningslagen, där också ett tak för indrivningskostnaderna för företagsfordringar har fastställts. Syftet med den temporära regleringen är att underlätta situationen för företag som befinner sig i ekonomiska svårigheter på grund av coronavirusepidemin, vilket för sin del förvärras av indrivningskostnaderna i anslutning till försenade betalningar av fakturor och skulder. Enligt en inskrivning i Marins regeringsprogram ska det också fastställas övre gränser i euro för beloppet av indrivningskostnaderna för andra fordringar än konsumentfordringar. RFV anser i egenskap av övervakare att det är av största vikt att lagstiftningsåtgärder vidtas för att genomföra en permanent lagändring.

Regionförvaltningsverket i Södra Finland övervakar att registrerade indrivningsbyråers verksamhet vid indrivning är förenlig med lag och god indrivningssed. Med indrivningsverksamhet avses indrivning av fordringar som förfallit till betalning. RFV övervakar inte den rättsliga indrivningen, dvs. indrivning som sker vid domstol och utsökning, och inte heller exempelvis indrivning inom samma koncern. Genom sina beslut styr RFV förfarandena inom indrivningssektorn och uttrycker sin åsikt om tillämpningen av lagen samt tolkningen av god indrivningssed och dess innehåll. Indrivningsbyråerna följer besluten som RFV har fattat och de har beaktats i indrivningsverksamheten. RFV kan dock inte ingripa i tvistemål mellan en gäldenär och en indrivningsbyrå. RFV kan t.ex. inte sänka indrivningskostnaderna eller bestämma om en gäldenär ska betala en skuld.

Mer information om RFV:s tillsyn och svar på vanliga frågor av gäldenärerna finns på RFV:s webbplats för både privatkunder och företag.

Temporär ändring av lagen om indrivning av fordringar (justitieministeriet)
https://oikeusministerio.fi/sv/projekt?tunnus=OM060:00/2020

Lag om indrivning av fordringar (Finlex)
https://finlex.fi/sv/laki/ajantasa/1999/19990513

Seela Saraniva