.png/37ab927f-1dd5-a027-9d97-58478676c103?t=1686033884106)
Suomessa tapahtuu vuosittain suuri määrä vaaratilanteita, joissa läheinen, naapuri tai esimerkiksi ohikulkija pelastaa ansiokkaasti toisen ihmisen hengen. Tekona se on luultavasti arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle ja hänen läheisilleen tehdä. Tällaiset tapahtumat ovat elämän lankaa jatkavia tekoja, mutta myös pelastajalle pysäyttäviä. Jokainen pyyteetön teko toisen hengen pelastamiseksi ansaitsee tulla huomioiduksi.
Edellä kuvatuista teoista lähetetään aluehallintovirastoihin vuosittain keskimäärin sata ehdotusta hengenpelastusmitalin myöntämiseksi pelastajalle. Hengenpelastusmitali on perinteikäs instituutio, joka on jatkunut 1920-luvulta tähän päivään. Hengenpelastusmitalikokonaisuutta ohjaa tasavallan presidentin asetus hengenpelastusmitalin myöntämisestä
Mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittäminen on kuulunut aluehallintovirastojen tehtäviin vuodesta 2006 lähtien. Aluehallintovirastojen lausuntojen jälkeen ehdotukset käsitellään kootusti presidentin nimeämässä, sisäministeriön johtamassa hengenpelastusmitalilautakunnassa, jonka sihteerin tehtäviä hoidamme Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.
Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit ovat korkealla
Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit on asetettu korkealle, sillä ehdotuksista vain noin joka kymmenes johtaa lautakunnan käsittelyssä esitykseen hengenpelastusmitalin myöntämisestä. Mitalin myöntää sisäministeriön esityksen pohjalta tasavallan presidentti.
Pelastuslain mukaan jokaisen tulee kykyjensä mukaan ryhtyä pelastustoimintaan onnettomuuden havaitessaan. Lisäksi rikoslain mukaan jokainen on velvollinen antamaan hengenvaarassa olevalle sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen on voitu häneltä vaatia.
Jotta hengenpelastusmitalin myöntämistä voidaan puoltaa, tapahtuman luonteelta edellytetään poikkeuksellisuutta ja pelastajalta erityisen rohkeaa ja neuvokasta toimintaa. Tilanteissa usein pelastaja itsekin on hengenvaarassa pelastaessaan toisen henkeä.
Hengenpelastusmitalia ei tyypillisesti olekaan myönnetty esimerkiksi elvytyksestä, vaaran hälyttämisestä tai tavanomaisesta vedestä pelastamisesta, niin ansiokkaita ja korvaamattomia tekoja kuin ne ovatkin. Ilman hengenpelastusmitalia jääminen ei tarkoita, että teko olisi vähemmän merkittävä. Siinäkin on tehty se arvokkain: pelastettu toisen ihmisen henki.
Vaikka tapahtumat eivät olisi täyttäneet hengenpelastusmitalin saamisen ehtoja, ne voivat täyttää kirkkaasti jonkin muun tunnustuksen edellytykset. Suomessa erilaisia tunnustuksia ansiokkaista teoista toisen ihmisen hengen pelastamiseksi myöntävät eri viranomaistoimijat, kuten pelastuslaitos ja poliisi. Lisäksi Suomen uima- ja hengenpelastusliitto SUH voi myöntää hengenpelastusmerkin toisen ihmisen pelastamisesta hukkumisvaarasta. Myös Suomen Punainen Risti SPR myöntää omia huomionosoituksiaan ansiokkaista teoista.
Jokainen teko, jolla on pelastettu toisen ihmisen henki, ansaitsee tunnustuksen.
Pelastusylitarkastajat Johanna Koskela ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Kuva: Pelastusopisto
Tiesitkö, että pelastusviranomaisen tulee ilmoittaa poliisille kaikki ne onnettomuudet, joita voidaan epäillä tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi? Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta. Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku.
Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. Näiden ilmoitusten perusteella poliisi lähtee tutkimaan rikoksen mahdollisuutta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna kyse on siis tärkeästä viranomaisten yhteistoiminnasta, jonka avulla on mahdollista päästä kiinni esimerkiksi erilaisiin sytyttelyilmiöihin ja muihin rikoksiin sekä ennaltaehkäistä niitä.
Pelastusopisto on tehnyt vuodesta 2018 eteenpäin määrätietoista tutkimustyötä pelastuslain palontutkintaa koskevan pykälän 41 ympärillä. Näiden tutkimusten myötä ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on havaittu merkittäviä puutteita, vaikka ilmoitusvelvollisuus ei tehtävänä ole pelastuslainsäädännössäkään uusi. Näissä tutkimushankkeissa selvitettyjen tietojen pohjalta aluehallintovirastot päättivät selvittää asiaa laillisuusvalvonnan näkökulmasta.
Ilmoitusten kattavuudessa ja laadussa suurta alueellista vaihtelua
Selvitystä tehtiin syksyn 2022 aikana ja tuloksia koottiin yhteen alkuvuodesta 2023. Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %.
Tämä ilmoitusprosentti tapauksista ei kerro vielä koko totuutta asiasta, sillä on tärkeää tuntea, millä tavalla ja kuinka pian tapahtuman jälkeen ilmoitukset tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista välitetään poliisille. Aluehallintovirastojen tekemän selvityksen mukaan ilmoitusten välittämisessä, ilmoitusten tekotavassa ja ilmoitusten toteutumisprosentissa on suuria alueellisia eroja.
Miksi on olennaista, että asiaa selvitetään ja huolehditaan, että pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu, kuten se on pelastuslaissa säädetty? Ilmoitusten järjestelmällisestä ja nopeasta tekemisestä voidaan nostaa esille kolme keskeistä näkökulmaa: sillä 1) turvataan perustuslain edellyttämällä tavalla perusoikeuksia, kuten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, 2) ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja 3) toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kun viranomainen huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta, huolehtii hän samalla viranomaisen oman oikeusturvan toteutumisesta.
Koulutus, ohjeet ja omavalvonta keskeisiä keinoja tilanteen parantamiseksi
Pelkkä suullinen ilmoittaminen ei riitä. Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan ilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti huolimatta siitä, onko ilmoitus tehty kiireellisyyden vuoksi myös suullisesti. Viranomaistoiminta on lähtökohtaisesti kirjallista ja perustuu asiakirjamateriaaliin. Kirjallinen ilmoitus on tehtävä mahdollisimman pian tapauksen tultua pelastusviranomaisen tietoon. Lakisääteisessä ilmoittamisessa on mahdollisuus sopia myös muista menettelytavoista, mutta myös sen tulee perustua asiakirjamateriaaliin ja edellyttää ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen suostumuksen.
Ilmoitusvelvollisuutta tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.
Kirjoittajat:
Pelastusylitarkastajat Mira Leinonen ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tuulivoima puhututtaa kansaa sekä päättäjiä, kun uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän markkinat avautuivat globaalien tapahtumien, energian saatavuudessa syntyneiden haasteiden sekä kohonneiden markkinahintojen myötä. Osittain hinnan nousuun vaikutti myös aiemmin tehdyt valinnat, joilla on vaikutettu omavaraisuusasteeseen sekä huoltovarmuuteenkin. Itä-Suomen aluehallintovirastossa tuulivoimabuumi on näkynyt lisääntyneinä lausuntopyyntöinä, jotka koskevat tuulivoimahankkeita. Lausuntomateriaaleihin tutustumisen ja lausuntojen valmistelun myötä olemme pohtineet etenkin ihmisiin kohdistuvien vaikutusten kokonaisarvioinnin merkitystä sekä eri hankkeiden yhteisvaikutuksia. Katsoimme, että alueellisena toimijana tehtävämme on herättää keskustelua tästä aiheesta. Olemmekin valmistelleet sidosryhmäkeskusteluja tuulivoimahankkeisiin liittyen, mutta päätimme kirjoittaa aiheesta myös blogikirjoituksen.
Tuulelle valjaat
”Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
Toivoa voit' silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan”
(Jenni Vartiainen - Missä muruseni on, 2010)
Sähkön hintojen noustua vuoden 2022 loppupuoliskolla liki pilviin moni lienee kuiskannut hiljaa mielessään Vartiaisen Jennin tavoin ”kävisipä pian tuulemaan”. Se kun lisäisi sitä uusiutuvaa, halpaa, vihreää ja muutoinkin terveellistä sekä turvallista sähköntuotantoa ja himmentimellä varustetuista valaisimista uskaltaisi vääntää tupaan valkeaa astetta enemmän.
Uusiutuvat energiamuodot, tuulivoima, aurinkoenergia sekä pienydinvoimalat ovat tulleet kahvipöytäkeskusteluihin sekä median uutisvirtaan aiempaa voimakkaammin. Valtakunnan hallitus on tehnyt kirjauksen hallitusohjelmaan vihreästä siirtymästä. Lisämäärärahaa on ohjattu lupaviranomaisille prosessien jouduttamiseksi ja vihreän siirtymän vauhdittamiseksi. Aina siinä määrin, ettei muu yhteiskunta meinaa kehityksen kärryillä pysyä. Sen kaltaista kehitystä ja panostusta esimerkiksi suomalaisiin tuulivoimahankkeisiin vaikuttaa liittyvän, että vauhtisokeus ei liene kovin kaukana. Joku viisas on joskus sanonut, ettei se vauhti tapa. Se on se äkkipysähdys. No, ehkä tässä ei ole hengen menettämisen pelkoa. Ainakaan välittömästi, mutta miten on elämisen laadun laita? Ja ihan ihmisten oikeasti sillai kokonaisvaltaisesti arvioiden.
Tuulellakin on jälkensä
”Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
Totta toki muun muassa Olkiluodossa
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
On täydellisiä
Joka nippeli ja rööri
Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”
(Eppu Normaali - Suomi-ilmiö, 1980)
Tässä kaikessa huumassa ja kiireessä olisi kuitenkin muistettava myös se kenelle näitä hankkeita tehdään. No, ihmisille. Toki myös teollisuudelle, kaupalle ja palveluille, jotka nekin ovat valjastettu tuottamaan ihmisille erilaisia hyödykkeitä. Eli ihmisen tarpeestahan nämä hankkeet kumpuavat. On ilmiselvää, että kaikilla vähänkään laajamittaisemmilla hankkeilla on vaikutuksia ympäristöönsä. Etenkin luonnonympäristöön. Ja varsin kattavia selvityksiä ja mallinnuksia ollaan valmiita tekemään. Raportit, ohjelmat ja selostukset ovat useiden satojen sivujen mittaisia. Niissä käsitellään varsin havainnollisesti ja monipuolisesti erilaisia vaikutuksia muun muassa kulttuuriympäristöön, pinta- ja pohjavesiin, lepakoihin, petolintuihin, kasveihin sekä liikenteeseen ja elinkeinoihin.
Mutta miten on ihmisen, kuntalaisen, mökkiläisen, pendelöivän työntekijän tai luontoharrastajan laita? Millaisia vaikutuksia erilaisilla hankkeilla on metsätöllin Marjatan ja hänen naapureidensa elämään, elinympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen? Millaisia sosiaalisia vaikutuksia hankkeilla on kuntalaisten elämään? Onko hanke itsessään tai useiden erillisten hankkeiden yhteenliittymänä sosiaalisesti hyväksyttävä?
Perspektiivi pääkirkolta on riittävän etäinen, jotta uskaltaudutaan vaatimaan kansan valitsemana edustajanakin tuulivoiman lisäämistä kaikin keinoin. Omavaraisuus on saatava energiantuotannossakin Ukrainan tapahtumien, Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisen, pakotteiden sekä Nord Stream -putken ”epäonnisen tapaturman” herättäminä siihen ortninkiin, joka olisi pitänyt olla jo kaiken varautumisen lähtökohtana viimeistään edellisten sotien jälkeen. Nyt on hupellettu kansallista omaisuutta myymällä yhtiöitä ja uskomalla sinisilmäisesti siihen, ettei tässä mikään hukka peri. Väärin meni. Nyt käytetään painavia puheenvuoroja ja vetoavaa argumentaatiota. ”Itä-Suomi on energiamurroksen etulinjassa”. ”Perustetaan kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus”. ”Ehkäistään yhteiskunnan jakautumista eli polarisaatiota”. Ja kyllä argumentoinnissa on päädytty huomioimaan myös naisoletetuista tyhjentyvien maaseututaajamien ahdinko, kun tuulivoiman ja sen ympärille rakentuvien investointien tarpeellisuutta on perusteltu sillä, ”…etteivät nuoret miehet syrjäytyisi”.
Nähdäänkö metsää tuulivoimaloilta?
”Pojat tanssimaan
Eivät tytöt sitä huomaa
Jos vain sormilla vilkutellaan
Tai jos jäädään istumaan
Ja tyhjän lasin reunaa
Lusikalla kilkutellaan”
(Leevi and the Leavings – Pojat tanssimaan, 1981)
Ei virheitä pidä korjata harkitsemattomilla korjausliikkeillä, jotka uhkaavat synnyttää uusia virheitä. Argumentaation tulee olla läpinäkyvää, mutta ennen kaikkea uskottavaa. Kun valtakunnan tasolla on keskusteltu investoinneista, on korostettu miten tärkeää olisi alueellisen kehityksen kannalta satsata Itä-Suomeen. Saataisiin sitä pitovoimaa. Kun keskustelu on kääntynyt aluetukeen, on se sitten rata- tai maantieliikenne tai syrjäisten maaseutualueiden kehittäminen, niin ei ole ihan yhtä hanakasti enää puhuttu Itä-Suomen edusta. Katse on helposti kääntynyt vitostieltä länteen, nelostien suuntaan. No mutta, siellähän on jo ymmärretty tuulivoiman päälle. Ei siellä tarvita valistusta.
Mutta totuus tuntuu unohtuvan varsin helposti. Ehkä se unohtuu sen vuoksi, ettei kenelläkään ole tällä hetkellä sitä totuutta. Tuulivoimayhdistyksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut vuonna 2021 yhteensä 962 tuulivoimalaa. Siis koko Suomessa. Toki painottuen Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuun ja Lapin korpiin. Yli puolen Suomen alueelle siis. Tuulivoimaa ei voida sijoittaa minne tahansa. Suunnittelualat sijaitsevat merialueilla tai reilusti kehä III:sen ulkopuolella. Siellä missä on tilaa hengittää ja sudet juoksevat vapaina. Siellähän sitä on metsää ja kairaa myllyjen jauhaa energiaa eteläisenkin Suomen tarpeisiin. Mutta ne metsät ja kairat, joissa on tilaa hengittää ja luonnon rauhaa ihmisen asua sekä kuljeskella ovat vähenemässä nykyisten suunnitelmien myötä. Hiljaisia saloseutuja ei kohta enää ole. Metsä- ja harjumaisemia täplittävät kohta satojen ja tuhansien tuulivoimaloiden puistot. Kaukonäkymä on taattu, koska voimalat pyritään sijoittamaan korkeammille maaston kohdille napakorkeuden viistäessä 3:tta sataa metriä.
Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että Puijon torni on 75 metriä korkea. Vaikka Puijon Torni jää korkeudessa kakkossijalle verrattuna Suomen korkeimpaan rakennukseen Näsinneulaan, nousee tunnettu maamerkki Puijon mäen ansiosta huikeat 224 metriä ympäröivän Kallaveden yläpuolelle ja 306 metriä meren pinnan yläpuolella. Kaukonäkymä ulottuu hyvällä kelillä noin 20 km:n etäisyydelle.
Tuulivoiman keskittäminen edellyttää myös vastuullista kokonaisarviointia
”Vietin vuotta monta
nuorta, huoletonta
tuuli vuodet vei
tuulella on potti
tuuli kaiken otti
tuuli anna ei”
(Katri Helena – Minne tuuli kuljettaa, 1964)
Sinivalkoinen ääni tulkitsi armon vuonna 1964, että ”tuulella on potti, tuuli kaiken otti, tuuli anna ei”. Olisiko syytä pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan nykytilanteessa mihin olemme menossa ja millaisin edellytyksin voimme matkaamme jatkaa? Kyllä tässä tuulivoima-asiassakin tarvittaisiin kokonaisvaltaista arviointia ja harkintaa. Hankkeita käynnistetään kiihtyvällä tahdilla eri konsultti- ja hankeyhtiöiden toimesta. Niiden suunnittelu- ja käyttöönotto kulkee pääosin ihan normaalissa järjestyksessä. Tilanne on siten ajassa muuttuva. Se aikajänne on viime kuukausina ja vuosina ollut sellainen, ettei siinä pysy mukana sen paremmin maakuntakaavoittaja, kunta, viranomaiset kuin kuntalaisetkaan. Ja tästä kehityksestä on olemassa jo varsin selkeitä merkkejä. Maakuntakaavoja revitään auki, jotta saadaan uusia tuulivoima-alueita kaavoitettua. Puolustusvoimilta haetaan lausuntoja, minne alueille tuulivoimapuistoja olisi mahdollista sijoittaa ilman tutkahaittoja. Fingridillä mietitään, miten kaikki tuulivoimaenergia saadaan syrjäisiltä ja hiljaisilta seuduilta johdettua valtakunnan runkoverkkoon. Ei ole kapasiteettia.
Hankkeita kaavoitetaan ja suunnitellaan vieriviereen. Hankkeiden vaikutukset arvioidaan ja hankkeet jopa kaavoitetaan sekä luvitetaan hankekohtaisesti. Siis yksittäisinä. Tavoitteena näyttäisi kuitenkin olevan erillisten hankkeiden suunnittelu, kaavoittaminen, luvittaminen ja lopuksi rakentaminen varsin tiiviisti keskittyen tietyille alueille. Ei pelkästään Itä-Suomessa, vaan osansa tästä buumista ovat saamassa muun muassa naapurimaakunnat Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Kysymys kuuluu, että kenen vastuulla on näiden useiden hankkeiden yhteenliittymien mahdollisesti aiheuttamien vaikutusten kokonaisarviointi? Kaavoitusta yritetään nyt ajantasaistaa ja mahdollistaa hankkeiden edistäminen, kun osa hankesuunnitelmista ei tällä hetkellä noudata maakuntakaavoitusta. Tilanne on ajassa muuttuva ja hankkeita suunnitellaan sekä toteutetaan eri aikoina ja toisistaan tyystin irrallaan.
Nyt maalle ollaan neuvottelemassa uuttaa hallitusta ja kirjaamassa uusia tavoitteita ja agendoja. Edellisen hallituksen kaikkia kirjauksia tuskin tullaan romukoppaan heittämään. Mutta vallalla on ollut vähän sellainen toimintakulttuuri, että uudet haluavat aloittaa puhtaalta pöydältä ja vanhoihin suunnitelmiin tai lupauksiin on vaikea sitoutua. Ja tässä kohtaa, jos tai kun, oppositiosta loikataan hallitusvastuuseen laajemmassakin rintamassa, niin voihan se olla toki perusteltuakin. Etenkin, jos vihreän siirtymän aktiivinen edistäminen ei osu omaan visioon. Olemme mielenkiintoisessa tilanteessa. Uusi hallitus ja uudet tavoitteet. Joudumme jälleen arvovalintojen eteen. Toivottavasti siinä väännössä ei mene lapsi pesuveden mukana. Itä-Suomen alueen kansanedustajilta toivomme viisautta ja kaukonäköisyyttä, jossa Itä-Suomen alueen edunvalvonta, investointien ja hankkeiden edistäminen sekä talouden elvyttäminen eivät tallo allensa ihmistä eivätkä terveellistä ja viihtyisää elinympäristöä.
Tuuleen kuiskattu toive
Blogimme lopuksi haluamme korostaa sitä tosiasiaa, ettei Itä-Suomen aluehallintovirastolla ole tuulivoima-asiaan liittyen kantaa puolesta tai vastaan. Virastona ja alueellisena toimijana, jonka tavoitteisiin on kirjattu muun muassa taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaikenikäisille, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu, rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita, toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan sekä tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta, haluamme kuitenkin olla mukana aiheeseen liittyvässä keskustelussa ja tarpeen mukaan tuomassa tähän ajankohtaiseen keskusteluun virastomme toiminnan luonteen mukaisesti omaa laaja-alaista näkökulmaamme. Peräänkuulutammekin ihmisten elinympäristöön liittyvien vaikutusten kokonaisarviointia ja sen merkitystä. Nyt siitä ei tunnu olevan vastuussa oikein kukaan. Tilannekuvakin päivittyy, jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain.
Lari Hölttä
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on moniulotteinen ja monitasoinen käsite, ja siihen liittyviin tehtäviin ja rakenteisiin on tullut muutoksia hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa. Tässä kirjoituksessa aihetta tarkastellaan erityisesti viranomaisvalvonnan näkökulmasta.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säädetään useissa eri laeissa. Sote-uudistuksen myötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tullut kuntien, hyvinvointialueiden ja eri toimijoiden yhteinen tehtävä. Hyvinvointialueilla ja kunnilla sekä muilla toimijoilla on useita yhdyspintoja, joissa rakenteet ja yhteiset toimintakäytännöt mahdollistavat, että toiminta terveyden, työ- ja toimintakyvyn, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä palvelujen järjestämisessä on vaikuttavaa. Aluehallintovirastojen tehtävänä on kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lainmukaisuuden valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus.
Keinoina valvonta ja ohjaus
Valvontaviranomaisten eli aluehallintovirastojen ja Valviran valvonnan keskeisiä keinoja ovat ennakollinen, suunnitelmaperusteinen sekä jälkikäteinen (reaktiivinen) valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus:
- Ohjauskirjeet ja tiedotteet
- Ohjaus- ja arviointikäynnit
- Informaatio-ohjaus (esim. koulutustilaisuudet)
- Valviran ja aluehallintovirastojen valtakunnallisten valvontaohjelmien mukainen tai muu suunnitelmallinen valvonta
- Aluehallintovirastojen poikkihallinnollinen sidosryhmäyhteistyö
Kunnan ja hyvinvointialueen on toimittava yhteistyössä ja tuettava toisiaan asiantuntemuksellaan. Yhteistyön toimivuus on tärkeää erityisesti monialaisten toimintojen yhdyspinnoilla. Kunnista poiketen hyvinvointialueiden tulee varmistaa omavalvonnalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ehkäisevän päihdetyön lainmukaisten järjestämistehtävien toteutumista. Valvontaviranomaisten valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen tarkoituksena on edistää hyvinvointialueiden omavalvonnan onnistumista ja varmistaa omavalvonnan toteutuminen.
Valtakunnalliset valvontaohjelmat ohjaavat työtä
Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot ovat valmistelleet sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman vuosille 2020–2023. Valvontaohjelmassa valvonnan suuntaviivoina vuodelle 2024 on nostettu esiin ehkäisevän työn merkitys. Erityisesti hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä korostuu hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö.
Ehkäisevällä päihdetyöllä on oma toimintaohjelma, joka tukee kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää lakisääteistä työtä. Toimintaohjelma nostaa esille mahdollisuuksia tehdä vaikuttavaa, laaja-alaista ja kustannustehokasta ehkäisevää päihdetyötä käytännössä. Myös tupakkavalvonnalla ja valtion alkoholihallinnolla on omat valtakunnalliset valvontaohjelmat, joiden tavoitteena on ehkäistä tupakasta ja alkoholista aiheutuvia haittoja. Tupakkavalvonnasta huolehtii kunnan tupakkavalvonta sekä Valvira ja valvonnan ohjauksesta Valvira ja aluehallintovirastot yhdessä.
Yhteistyötä tarvitaan
Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyössä tarvitaan eri toimijoiden alueellisia yhteistyörakenteita ja yhteisesti sovittuja toimintakäytänteitä. Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on kokonaisvaltaista ja sisältää hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden eri alueet sekä taustatekijöihin vaikuttamisen olemassa olevien strategialinjausten mukaisesti. Työssä otetaan huomioon alueiden erityispiirteet. Me aluehallintoviranomaiset olemme teitä - eli asiakkaitamme - varten!
Lue lisää hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyöstä:
- Kansanterveyden neuvottelukunta - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)
- HYTE-toimintamallien arviointi - THL
- Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2020–2023, päivitys vuodelle 2023
- Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 2022:18, Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2023–2026.
Kirjoittajat: aluehallintovirastojen ylitarkastajat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Heli Heimala
Itä-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Katja Maksimainen
Lapin aluehallintovirasto, ylitarkastaja Sanna Ylitalo
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Taulu
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Jenni Lahtinen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Raija Fors
Aluehallintovirastoille siirtyi vuonna 2019 tehtäväksi pelastustoimen suorittaman ympäristövahinkojen torjunnan arviointi, kun ympäristövahinkojen torjunta integroitiin entistä tiiviimmin osaksi pelastustoimintaa pelastuslain uudistamisen yhteydessä. Tehtävä siirtyi aveille ely-keskuksilta, ja sitä varten avit kehittivät yhteneväisen valvontamenettelyn. Aluehallintoviraston suorittama valvonta kohdentuu ympäristövahinkojen torjunnassa vain pelastustoimeen.
Valvontatehtävän haltuunoton ja valtakunnallisen ympäristövahinkojen torjunnan tilan arvioimiseksi aluehallintovirastot katsoivat välttämättömäksi tehdä kaikkien pelastuslaitosten osalta yhteistyössä arvioinnin, missä valtakunnallisesti ympäristövahinkojen torjunnassa eri osa-alueiden osalta mennään. Arviointiprosessi lähti liikkeelle esiselvityspyynnöllä, jonka liitteenä oli arviointitaulukko ohjeineen. Näiden avulla kukin pelastuslaitos arvioi oman ympäristövahinkojen torjunnan tilansa. Tämän itsearvioinnin jälkeen aluehallintovirasto ja pelastuslaitos katselmoivat yhdessä arvioinnin osa-alueet ja muodostivat yhdessä käsityksen kunkin pelastuslaitoksen ympäristövahinkojen torjunnan tasosta, sen vahvuuksista ja kehittämiskohteista.
Torjunnan tavoitetaso perustuu alueellisiin riskeihin
Arvioinnissa ympäristövahingon torjunnan tilaa verrataan alueellisten riskien perusteella määräytyneeseen vaatimustasoon (A, B tai C). Vaatimustasot pohjautuvat kansainväliseen, mutta kansalliset piirteet huomioivaan, aluehallintovirastossa vuoden 2021 aikana räätälöityyn malliin.
Pelastuslaitos, jonka on tarkoituksenmukaista varautua pieniin, päivittäismittaluokan ympäristövahinkoihin, tulee täyttää torjuntavalmiustason A vaatimukset. Pelastuslaitokset, joiden varautumista määrittelee päivittäisiä pelastustoiminnan tehtäviä vaativammat vahingot, tulee täyttää valmiustason B vaatimukset. Pelastuslaitokset tavoittelevat aina omaa minimitasoaan ylempää torjuntatasoa (A-tasolla B-tasoa ja B-tasolla C-tasoa).
Tulosten perusteella ympäristövahinkojen torjunnassa on valtakunnallisesti kehitettävää. Pelastuslaitoksista neljä tavoittaa sen ympäristövahinkojen torjunnan tason, mitä alueelliset riskit edellyttävät. Muilla 18 pelastuslaitoksella on enemmän tai vähemmän kehitettävää, jotta torjuntavalmiuden kaikilla osa-alueilla saavutetaan se taso, mitä alueelliset riskit edellyttävät.
Eniten kehityskohteita löytyi pelastuslaitosten ympäristövahinkojen torjunnan kehittämissuunnittelussa sekä terveys- ja turvallisuussuunnittelussa. Yhteisen arvioinnin pohjalta aluehallintovirastot kuitenkin katsoivat, ettei mikään näistä puutteista ole sellainen, että ympäristövahinkojen torjunta olisi välittömästi vakavasti uhattuna. Puutteet ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että niihin tulee reagoida.
Kuvassa 1 on esitetty yhteenveto valtakunnallisesta tilanteesta.
Pelastuslaitokset toivat arvioinnin edetessä esiin tarpeen valtakunnallisesta ohjeistuksesta ja yhteisestä torjuntaohjepohjasta. Valtakunnallisesta ohjauksesta ja suunnittelusta vastaa sisäministeriö. Lisäksi huolta kannettiin pelastustoimen osalta ympäristövahinkojen torjunnan riittävästä rahoituksesta tulevaisuudessa.
Ympäristövahinkojen torjunnan valtakunnallinen arviointi tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. Arviointi tehdään jatkossa kolmen vuoden välein. Kokemusten pohjalta prosessia kehitetään tarpeellisilta osin ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osana aluehallintovirastoille osoitettua laajempaa pelastustoimen palveluiden saatavuuden ja laadun vuosittaista arviointia.
Aluehallintovirastot osaltaan valvonnassaan seuraavat, että pelastuslaitosten määrittelemät kehittämiskohteet pannaan täytäntöön ja ympäristövahinkojen torjuntaa kehitetään vastaamaan alueellisia riskejä ja uhkia. Myös muita valvontakeinoja käytetään ympäristövahinkojen torjunnassa ja kehitetään entistä tiiviimpää yhteistoimintaa.
Vallitseva maailmantilanne edellyttää meitä entistä paremmin varautumaan myös Suomenlahdella tai Saimaan alueella tapahtuviin ympäristövahinkoihin. Tapahtuessaan niillä on valtakunnalliset, koko yhteiskuntaa halvaannuttavat vaikutukset.
Tutustu raporttiin aluehallintoviraston verkkosivuilla.
Lue lisää avin yhteisestä valvontamallista Justiina Halosen kirjoittamasta blogista.
Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja
Aluehallintovirastojen ylijohtajat olivat koolla Pikkuparlamentissa 21.2.2023 julkistamassa virastojen ensimmäistä tulevaisuuskatsausta. Katsaus luovutettiin julkistustilaisuudessa kuntaministeri Sirpa Paaterolle, ja ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja ja näkökulmia aluehallinnon keskeiseen merkitykseen osana toimivaa yhteiskuntaa.
Kuvassa vasemmalta Leena Räsänen, Merja Ekqvist, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen, Soile Lahti ja Marko Pukkinen.
Aluehallintovirastojen ylijohtajien puheenjohtajana vuonna 2023 toimiva Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta avasi tilaisuuden toteamalla, että yhteiskuntaamme haastavat tekijät ovat monimutkaistuneet. Jotta voimme vastata niihin kestävästi, tarvitsemme monialaista aluehallintoa enemmän kuin koskaan. Valtion aluehallinnossa päätökset tehdään lähellä ihmistä eri näkökulmat huomioiden ja alueelliset olosuhteet tuntien.
Jotta menestymme suomalaisena kansakuntana jatkossakin, on alueellista yhteistyötä kehitettävä ja aluetuntemus turvattava päätöksenteossa. Näin luomme luottamusta julkiseen hallintoon. Tiiviillä alue- ja paikallistason yhteistyöllä rakennetaan myös turvallisuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen, Terttu Savolainen summasi.
Ylijohtajat luovuttavat yhteisen tulevaisuuskatsauksen ministeri Sirpa Paaterolle (oikealla).
Sirpa Paatero korosti puheenvuorossaan, että hallinto on ihmisiä varten – ja me kaikki ihmiset olemme osa hallintoa. Turvallisuuden ja resilienssin rakentajina tarvitaan lähellä ihmistä olevia alueellisia toimijoita, jotka ymmärtävät laaja-alaisesti paikallista toimintaympäristöä ja voivat koota tarvittaessa eri toimijoita yhteisen pöydän äärelle. Paateron näkemyksen mukaan viime vuosien suomalaista yhteiskuntaa laajasti koskettaneet kriisit ovat konkreettisesti osoittaneet, että julkinen hallinto ja aluehallintovirastot ovat näyttäneet vahvuutensa. Luottamus viranomaisten kykyyn hoitaa kriisitilanteita on kasvanut haastavista ajoista huolimatta.
Paatero kiitteli sitä, että aluehallintovirastot itsekin nostavat esille tarpeen katsoa tulevaisuuteen ja uudistua ajassa. Hän kiteytti omassa puheenvuorossaan aluehallinnon merkityksen:
”Me haluamme, että valtiolla on jatkossakin vahvoista toimijoista koostuva aluehallinto, jossa päätökset tehdään lähellä ihmistä alueelliset olosuhteet tuntien.”
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton elinvoimajohtaja Päivi Nerg toi kommenttipuheenvuorossaan keskusteluun arvokasta hallintokonkarin näkökulmaa pitkän aluehallinnon ja muun julkishallinnon taustansa ansiosta. Nerg totesi, että julkisen hallinnon täytyy vahvistaa ihmisten osallisuuden tunnetta: hallinto on olemassa asukkaita, yrittäjiä ja toimijoita varten. Tunne siitä, että jokainen pystyy olemaan osallinen itseään koskeviin asioihin ja vaikuttamaan päätöksentekoon, on demokratian kulmakiviä. Tätä osallisuuden kokemusta voidaan vahvistaa vain siten, että hallinto on ihmistä lähellä.
Nergin näkemyksen mukaan hallintoon tarvitaan monialaista näkökulmaa, joka on ihmistä lähellä ja ymmärtää alueiden erot ja erilaiset tilanteet.
“Kuntien ja hyvinvointialueiden rinnalle tarvitaan vahva valtion läsnäolo,” Nerg totesi. Tämän osoitti käytännössä koronapandemiakin: “Aluetoimijat löysivät toisensa ja pystyivät tekemään päätöksiä alueen ymmärryksellä ja yhteistyöllä.”
Nergin sanoma kiteytettynä on se, että toimiva ja riittävästi resursoitu aluehallinto luo vakaan pohjan ihmisten ja toimijoiden elinvoimalle koko Suomessa.
Paneelissa käytiin vilkasta keskustelua aluetuntemuksesta ja turvallisuudesta
Tilaisuuden poliitikkopaneelissa olivat aluehallinnon roolista ja näkymistä keskustelemassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.), valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja perustuslakivaliokunnasta Mikko Kinnunen (kesk.). Paneelin juonsi kehittämispäällikkö Jaana Lehtovirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Paneelissa keskustelemassa (vasemmalta) Johannes Koskinen, Mia Laiho ja Mikko Kinnunen.
Panelistit korostivat aluehallinnon, alueellisten erityispiirteiden ja alueellisen toimintaympäristön tuntemisen tärkeyttä sekä erilaisten alueellisten ja paikallisten toimijoiden verkostojen ja yhteistyön roolia. Nykyisenkaltaista aluehallinnon monialaisuutta pidettiin vahvuutena, joka auttaa tekemään kokonaisuuden kannalta perusteltuja ratkaisuja, kunhan huolehditaan riittävästä tietopohjasta ja eri toimijoiden näkökantojen kuulemisesta.
Alueellisen turvallisuuden ja varautumisen edistäjinä aluehallintovirastot ovat osoittaneet myös panelistien mielestä konkreettisesti merkityksensä kuluneiden vuosien aikana. Verkostoissa on voimaa, ja niiden kokoavina moottoreina aluehallintovirastot ovat keskeisessä asemassa. Korona-aikana rakentuneiden yhteistyöverkostojen pohjalta on hyvä jatkaa yhteistyötä. Lisäksi on tarpeen luoda ja rakentaa yhteistyömallit mm. uusien hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kesken. Valtion aluehallinto on tärkeä linkki paikallisten toimijoiden ja valtion keskusvirastojen ja ministeriöiden välillä.
Kehittämiskohteina paneelissa Mia Laiho pohti yhteistyön parempaa koordinaatiota aluehallintovirastojen kesken – sekä muiden viranomaisten kanssa. Myös palvelujen ja päätösten tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuus olisi varmistettava. Lisäksi panelistit pohtivat sopivaa toiminnallisten alueiden ja yksiköiden kokoa, jotta aluehallinto ei toimisi toisaalta liian laajalla alueella mutta toisaalta toiminta ei sirpaloituisi liian pieniin yksiköihin. Johannes Koskinen näki toisaalta monialaisuuden myös julkikuvallisena haasteena, sillä voi olla vaikea hahmottaa pelkän aluehallintovirasto-sanan kautta, mitä kaikkea aluehallinto käytännössä pitää sisällään. Onkin tärkeää viestiä aktiivisesti ja selkeästi aluehallintoviraston monipuolisesta työstä ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassa.
Panelistit keskustelivat vilkkaasti myös luottamuksen rakentamisesta ja osallisuudesta. Oleellisena nähtiin hallinnon avoimuus, vuorovaikutteisuus sekä medialukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittäminen etenkin lapsille ja nuorille. Lisäksi hallinnon täytyy ymmärtää asiakkaita – käyttää selkeää ja ymmärrettävää kieltä, perustella toimintaansa ja tunnistaa yhteiskunnan monimuotoisuus. Syrjäytyminen on vakava uhka, jonka torjumiseksi viranomaisten on ponnisteltava yhdessä, ja tässäkin poikkihallinnollinen, alueellista tilannetta ymmärtävä näkökulma on oikeastaan välttämättömyys.
Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että aluehallinnolla on vahva roolinsa osana julkista hallintoa myös tulevaisuudessa. Kehittämällä aluehallintoa vuorovaikutuksessa kuullen ja keskustellen kansalaisten, toimijoiden, ministeriöiden ja päättäjien kanssa luomme kestävää tulevaisuutta – Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä.
Kiitos puheenvuoron pitäjille, panelisteille ja tilaisuutta verkossa seuranneille.
Tulevaisuuskatsauksen ”Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä” löydät verkkosivustoltamme.
Aluehallintovirastojen viestintä- ja kehittämisyksikkö
[email protected]
Aluehallintovirastot ovat viimeisten vuosien aikana käsitelleet useita hallintokanteluita, joissa on tutkittu pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön virkojen täyttöä koskevia menettelyjä. Hallintokanteluista antamissa ratkaisuissaan aluehallintovirastot ovat antaneet hallinnollista ohjausta pelastuslaitoksille, sillä virkojen täyttöä koskevissa prosesseissa on havaittu lain- ja hyvän hallinnon vastaisia menettelyjä.
Pelastustoimintaan osallistuvien henkilöiden osalta erityisten kelpoisuusehtojen asettaminen pelastuslakiin on ollut perusteltua, sillä henkilöstö työskentelee tehtävissä, joissa työntekijöiden oma, autettavien ja yhteiskunnan turvallisuus edellyttää määrätyn tasoista ammattitaitoa(1).
Pelastustoimen virkaan nimittämistä koskevassa prosessissa tulee sovellettavaksi pelastuslain(2) rinnalla laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta(3). Pelastuslaissa on säädetty erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ja laissa kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta on säädetty virkojen täyttöä koskevasta hallintomenettelystä ja -prosessista.
Aluehallintovirastojen käsittelemissä hallintokanteluissa on useimmiten ollut kyse tilanteista, joissa pelastuslaissa säädetyistä kelpoisuusvaatimuksista on jouduttu poikkeamaan. Kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetussa laissa on säädetty yksityiskohtaisesti asioista, joita tulee noudattaa virkaa tai tehtävää täytettäessä.
- Lähtökohtaisesti pelastustoimintaan osallistuvien osalta virkaan tai tehtävään tulee valita sellainen henkilö, jolla on pelastuslain 57 §:ssä säädetty virkaa tai tehtävää vastaava pelastusalan tutkinto tai sisäministeriön pelastuslain 58 §:n nojalla myöntämä erivapaus. Erityisen kelpoisuuden antamista tutkinnoista on säädetty pelastustoimesta annetun valtioneuvoston asetuksen 6 §:ssä(4).
- Jos hyvinvointialue päättää poiketa erityisistä kelpoisuusvaatimuksista kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 6 §:n mukaisesti, tulee kyseessä olla yksittäistapaus ja poikkeamiselle erityinen syy.
- Mikäli kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, tulee poikkeamisesta tehdä päätös perusteluineen, sillä poikkeamiselle on oltava aina jokin peruste ja vaatii erityistä harkintaa(5). Esimerkki tällaisesta tapauksesta voi olla sellainen, että työvoimapulan takia ei ole saatavana kelpoisuusvaatimukset täyttävää henkilöä, mutta tehtävä on kuitenkin välttämätön hoidettavaksi(6). Pelastustoimintaan liittyvät tehtävät voivat olla välttämättömiä hoidettavaksi.
- Mikäli erityisistä kelpoisuusvaatimuksista poiketaan, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden puuttuminen on perusteltu syy määräaikaiseen virkasuhteeseen ottamiseksi. Poikkeaminen erityisistä kelpoisuusvaatimuksista ei ole lainkaan mahdollista silloin, kun henkilö otetaan toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen(7).
- Hyvinvointialue ei voi omalla päätöksellään lieventää kelpoisuusvaatimuksia. Työantajan liikkumavara kelpoisuusvaatimuksien muuttamisen osalta koskee ainoastaan niiden tiukentamista8.
Pelastuslaissa säädetyt erityiset kelpoisuusvaatimukset koskevat vain pelastustoimintaan osallistuvan henkilöstön viran täyttöön liittyvää prosessia. Pelastustoimintaan osallistuvien virkojen täytössä on huolehdittava, että avoinna oleviin virkoihin otetaan ensisijaisesti kelpoisuusehdot täyttäviä henkilöitä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole saatavilla, voidaan henkilö ottaa vain määräaikaiseen virkasuhteeseen. Kelpoisuuden pelastustoimen virkaan tai tehtävään antaa vain pelastuslaissa ja valtioneuvoston pelastustoimesta annetussa asetuksessa määritelty virkaa tai tehtävää vastaava tutkinto tai sisäministeriön myöntämä erivapaus.
Ilkka Horelli
Johtaja, pelastustoimi ja varautuminen -vastuualue
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Teksti on julkaistu myös Palopäällystö-lehdessä 1/2023.
Lähteet:
- Hallituksen esitys pelastuslaiksi HE 257/2010, s. 69
- Pelastuslaki (379/2011) 57 §
- Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 2 luku
- Valtioneuvoston asetus pelastustoimesta (407/2011) 6 §
- Esim. KHO 1978 II 31, KHO 1980 II 22 ja KHO 29.7.2008 T 1772
- Hallituksen esitys kunnallisesta viranhaltijasta annettavasta laista (HE 196/2002), s.33
- Laki kunnallisesta ja hyvinvointialueen viranhaltijasta (304/2003) 3 § ja 6 § 2 momentti
- Esim. KHO 13.9.2018/4158, KHO 1981 II 37 ja KHO 19.8.1993/2884
Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuu siirtyi 1.1.2023 hyvinvointialueille. Samanaikaisesti muuttui sosiaalihuoltolaki muun muassa tukipalvelujen ja kotihoidon osalta. Nyt hyvinvointialueilla on tuhannen taalan paikka järjestää tukipalvelut ja kotihoidon palvelut alusta alkaen niin, että myös aiemmista valvontahavainnoista oppimalla saadaan toiminta vastaamaan lainsäädännön asettamia edellytyksiä.
Tukipalveluiden ja kotihoidon myöntämisperusteet ja toimintaohjeet varmistavat lainsäädännön tavoitteiden toteutumista
Osana sosiaalihuollon järjestämisvastuuta hyvinvointialueet muun muassa laativat palvelujen myöntämisperusteita ja toimintaohjeita sekä yhtenäistävät toimintatapoja. Kunnissa ja kuntayhtymissä on aiemmin ollut kotihoidon ja kotihoidon tukipalveluja koskevia myöntämisperusteita, joihin on saattanut liittyä vähimmäis- tai enimmäismäärä- tai tulo- ja varallisuusehtoja. Aluehallintovirasto on huomannut, että tämä on käytännössä saattanut hämärtää asiakkaiden oikeutta palvelun hakemiseen ja palvelutarvetta vastaavan palvelun järjestymiseen.
Kaikissa tilanteissa ei ole esimerkiksi tunnistettu asiakkaiden suullisesti esittämää palveluntarvetta hakemukseksi. On ollut myös tilanteita, joissa asiakkaalle on kerrottu palvelun myöntämiseen liittyvät taloudelliset rajat, joiden vuoksi hänelle ei ole edes annettu mahdollisuutta hakea palvelua. Näissä tilanteissa asiakkaalla ei ole ollut mahdollisuutta saada palvelusta hallinnollista päätöstä, saati tarvitsemaansa palvelua. Tilanne ei ole vastannut lainsäädännön tavoitteita.
Jatkossa jokaisen hyvinvointialueen on syytä varmistaa, että se ei aseta sosiaalipalvelujen myöntämiselle sellaisia ehtoja, jotka ovat lain vastaisia. Hyvinvointialueet eivät myöskään saa menettelyllään tai ohjeillaan rajoittaa asiakkaiden oikeutta laissa turvattuihin riittäviin, asiakkaan yksilöllisiä palvelutarpeita vastaaviin ja oikea-aikaisiin palveluihin. Hyvinvointialueen on varmistettava, että käytännössä tunnistetaan ne tilanteet, joissa asiakas tosiasiallisesti hakee palvelua. Tunnistettava on myös ne tilanteet, joissa asia on otettava käsiteltäväksi, arvioitavaksi ja siitä on annettava hallinnollinen päätös. Asia voi tulla vireille suullisesti.
Kielteisen päätöksen antaminen on myös tärkeää, jotta asiakas voi käyttää oikeuttaan hakea päätökseensä muutosta. Sosiaalipalvelujen myöntämisen tulee perustua asiakkaiden yksilöllisesti arvioituun palvelutarpeeseen. Palveluja ei voi kategorisesti rajata palvelun määrän tai asiakkaan taloudellisen tilanteen perusteella.
Kotihoidon onnistunut suunnittelu ja toteutus vaatii riittävät henkilöstöresurssit
Kotihoitoa hakevan henkilön tilanne ja palvelutarve on arvioitava ja järjestettävä yksilöllisesti. Palveluissa olevan asiakkaan tilannetta on seurattava ja arvioitava tarvittaessa uudelleen, mikä edellyttää riittäviä henkilöstöresursseja ja selkeitä toimintatapoja. Tämä koskee myös kotihoidon toteuttamista.
Useissa kotihoitoa koskevissa valvonta-asioissa on todettu kotihoitoon liittyviä haasteita sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstön riittämättömyyden vuoksi. Myös kotihoidon työn suunnittelussa ja resursoinnissa on saattanut olla puutteita. Esimerkiksi asiakkaiden välisiä siirtymäaikoja ja muuhun välilliseen työhön tarvittavaa aikaa ei ole aina otettu huomioon riittävällä tavalla. Lisäksi palvelutarpeen uudelleenarvioinnissa ja palvelupäätösten ajantasaisuudessa on ollut puutteita.
Hyvinvointialue voi onnistua kotihoidon toteuttamisessa varmistamalla riittävän henkilöstöresurssin asiakkaiden palvelutarpeen arviointiin, palvelun suunnitteluun ja toteuttamiseen. Lisäksi hyvinvointialueen tulee varmistaa palveluun liittyvien toimintaohjeiden ja toimintatapojen yhteneväisyys ja eheys sekä seurata ja arvioida palvelun toteutumista kokonaisvaltaisesti.
Omavalvonnalla varmistetaan eheä palveluprosessi
Hyvinvointialueiden on omavalvonnallisesti varmistettava eheä palveluprosessi, jossa palvelut arvioidaan, suunnitellaan ja toteutetaan kaikkina aikoina asiakkaiden yksilöllisten palvelutarpeiden edellyttämällä tavalla. Ottamalla valvontaviranomaisten aiemmat valvontahavainnot huomioon toiminnan suunnittelussa ja toteutuksessa hyvinvointialueet voivat välttää toistamasta aiempia epäkohtia.
Sosiaalihuollon ylitarkastajat Leila Eklöv ja Saija Lindström, Etelä-Suomen aluehallintovirasto