Hyvä mielenterveys on tärkeä voimavara niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Se tukee tasapainoista elämää ja luo edellytyksiä toimia erilaisissa yhteisöissä. WHO (2014) onkin määritellyt mielenterveyden hyvinvoinnin tilaksi, jossa ihminen tunnistaa omat kykynsä, selviytyy normaaleista elämään kuuluvista paineista, sekä pystyy työskentelemään tuloksia tuottavasti ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan.Mielenterveys on yhteydessä fyysiseen terveyteen ja toimii välttämättömänä yleisen hyvinvoinnin ja toimintakyvyn perustana. Mielenterveyteen vaikuttavat sosiaaliset, biologiset, taloudelliset sekä ympäristölliset tekijät. Tutkimustiedon perusteella tiedetään, että ihmisen psyykkiset voimavarat lisääntyvät suotuisissa olosuhteissa ja vähenevät epäsuotuisissa olosuhteissa.

Väestön fyysinen terveys ja elinajanodote ovat parantuneet, mutta mielenterveyden osalta samansuuntaista kehitystä ei ole havaittavissa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) laajasti hyvinvointia ja terveyttä kartoittavassa FinSote2020-kyselytutkimuksessa ilmenee, että ihmisten kokemus omasta psyykkisestä kuormittuneisuudesta on lisääntynyt. Myös aiemmat tutkimukset ja erilaiset indikaattorit osoittavat, että mielenterveysongelmista kärsiviä on kaikissa ikäryhmissä ja mielenterveysongelmiin kaivataan apua.

Tilanne Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla ikävakioitu THL:n mielenterveysindeksi on maan suurin ja mielenterveyshäiriöt ovat yleisin työkyvyttömyyseläkkeiden syy. Mielenterveyden ongelmat koskettavat myös nuoria. Pohjois-Pohjanmaalla on maan eniten mielenterveysperusteisesti sairauspäivärahaa saavia 18-24-vuotiaita. Mielenterveysongelmien yleisyydestä kertoo se, että lähes 20 %:lla suomalaisista on jokin mielenterveyden häiriö. (OECD/EU, IHME 2018). Lisäksi suomalaisilla on lähes 50 % elinikäinen riski sairastua mihin tahansa psyykkiseen sairauteen (Kessler ym. 2007, Suvisaari ym. 2009). Mielenterveysongelmiin kytkeytyy usein myös päihde- tai muita riippuvuuksia. Aikuisista noin 30 % ylittää alkoholin ongelmakäytön rajat (Sotkanet, 2018) ja noin 3 %:lla suomalaisista on rahapeliongelma (Cantell ym. 2019).

Mielenterveyden häiriöistä aiheutuu inhimillisen kärsimyksen lisäksi taloudellisia kustannuksia. Mielenterveysongelmien taloudelliset vaikutukset muodostuvat toisaalta mielenterveysongelmien aiheuttamista kustannuksista julkiselle sektorille ja toisaalta mielenterveyden vaikutuksesta työn tuottavuuteen. Suomessa mielenterveyden häiriöiden kokonaiskustannusten on arvioitu olevan n. 3 prosenttia bruttokansantuotteesta (Gustavsson et al. 2011, OECD 2015). Mieli ry:n (2021) mukaan sijoittamisen organisaatio- ja yksilötason työhyvinvointiin sekä mielenterveyden edistämiseen on arvioitu tuottavan yhden vuoden aikana jopa 13 kertaisen taloudellisen hyödyn. Lasten mielenterveyden edistämisen näkökulmasta vanhemmuutta tukevat ohjelmat maksavat itsensä takaisin jopa kymmenkertaisesti.

Pohjois-Pohjanmaalla huono-osaisuuden vuosittaiset kustannukset ovat 152,7 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa 371 euroa asukasta kohden. Neljäsosa kustannuksista koostuu lastensuojelun laitos- ja perhehoidon kustannuksista ja toinen neljäsosa psykiatrian laitoshoidon kustannuksista. Viidesosa kustannuksista koostuu kunnan osarahoittamasta työmarkkinatuesta. Tämä antaa viitteitä myös siitä, millaisiin ennaltaehkäiseviin toimiin kannattaa kiinnittää huomiota mielenterveyden osalta.

Mielenterveyden edistäminen ja ongelmien ennaltaehkäisy

Väestön hyvää mielenterveyttä voidaan edistää ja mielenterveyden häiriöitä ennaltaehkäistä monin eri tavoin. Näkökulmat mielenterveyden edistämisessä sekä mielenterveyshäiriöiden ennaltaehkäisyssä eroavat hieman toisistaan. Mielenterveyden edistämisessä keskitytään voimavaroihin, kun puolestaan ennaltaehkäisyssä keskiössä ovat riskitekijät ja niiden pohjalta toimiminen (WHO 2004). Käytännössä mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisyn erottaminen toisistaan on haastavaa ja useissa mielenterveyteen liittyvissä hankkeissa on molempia piirteitä. Promootiota eli mielenterveyden edistämistä on mahdollista suunnata koko väestöön (esim. tiedotuskampanja), mutta ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä kohdennetaan pääsääntöisesti riskiryhmiin (Mrazek & Haggerty 1994, Laajasalo & Pirkola 2012). Esimerkiksi sairastumisalttiutta voidaan pyrkiä vähentämään vaikuttamalla suojaaviin ja riskitekijöihin niin yksilön kuin yhteisöjen tasolla. Kansallisen Mielenterveysstrategian mukaisesti yksilön mielenterveyttä suojaavia tekijöitä ovat esimerkiksi turvallisuuden tunne, itseluottamus, myönteinen minäkuva, ystävien ja perheen tuki sekä positiivinen varhainen vuorovaikutus.

Hyvä mielenterveys ja hyvinvointi ovat yhteydessä elämämme kannalta keskeisiin ympäristöihin kuten työpaikkoihin ja kouluihin. Mielenterveyden edistämistä tapahtuu juuri näissä arkielämän kannalta keskeisissä paikoissa huomattavasti enemmän kuin terveydenhuollon saralla. Vaikuttavaa mielenterveyden edistämistä ja ennaltaehkäisyä tehdään siten monialaisesti. Tärkeää on myös ymmärtää, että mielenterveyteen liittyviä tietoja ja taitoja on mahdollista oppia koko elämän ajan ja niitä voidaan arkiympäristöissä vahvistaa erilaisin menetelmin. Pohjois-Pohjanmaalla mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä perhe- ja lähisuhdeväkivallan ehkäisyn (MiePäVäki) -verkosto on laatinut kuntien monialaisen mielenterveyden edistämisen ja ennaltaehkäisevän työn tueksi tukipaketin sekä valinnut hyviä käytäntöjä sote-keskusten ja kuntien toiminnan tueksi.

Linkki tukipakettiin:
https://www.ppshp.fi/dokumentit/Koulutusmateriaali%20sislttyyppi/Miep%c3%a4v%c3%a4ki%20tukipaketti.pdf

Janika Harju, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Terttu Piippo, hyte-asiantuntija, POPsote-hanke, Hyte-osahanke
Raija Fors, ylitarkastaja, PSAVI

MiePäVäki-työryhmä
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)
• Resilienssi - näkökulma ja merkitys vaikeuksista selviytymiseen (26.5.2021)

Helsingin Sanomat har (23.5 och 25.5) på ett framträdande sätt rapporterat om indrivningsbyråernas verksamhetssätt och missförhållanden inom branschen. Regionförvaltningsverket i Södra Finland har också fått sin del i egenskap av tillsynsmyndighet för indrivningsbyråerna. HS skriver: "Tillsynen över indrivningsbolagen sviker allvarligt" och "Varför blåser man inte av indrivningsbolagens spel ens efter många varningar?”

Är tillsynen över indrivningsbyråerna verkligen så tandlös som artikeln låter förstå?

Regionförvaltningsverket inleder ett tillsynsärende som riktas mot indrivningsbolaget antingen på eget initiativ via ett tillsynsprojekt eller oftast utifrån gäldenärernas anmälningar om missförhållanden, där det har framförts misstankar om ett förfarande som strider mot indrivningslagen eller god indrivningssed. Ämbetsverket utreder ärendet utifrån den utredning som indrivningsbolaget ger.

Det kan till exempel vara fråga om indrivning av oskäliga indrivningskostnader eller bestriden fordran. Indrivningskostnadernas skälighet bedöms utifrån de åtgärder som indrivningsbolaget vidtagit vid indrivningen, den faktiska arbetsmängden och beloppet av indrivningsbara fordrans kapital. Vid indrivning av en bestriden fordran bedöms ofta om grunden för gäldenärens bestridande har inverkat på betalningsskyldigheten eller inte.

I regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut avgörs således om indrivningsbolaget har handlat i strid med indrivningslagen och god indrivningssed. Detta är motiveringarnas vardagsprosa som det också hänvisades till i artikeln i HS. Besluten innehåller en tolkning av lagen beroende på hur tolkningsbar regleringen av en juridisk fråga är. Detta gäller särskilt bedömningen av skäligheten hos indrivningskostnaderna för företagsfordringar, eftersom maximibeloppen för kostnaderna har fastställts noggrannare först i den temporära indrivningslagen som trädde i kraft den 1 januari 2021. Konsekvensprövning är sedan en svårare sak.

Vid dimensioneringen av påföljden ska proportionalitetsprincipen iakttas

Med konsekvensprövning avses vilka administrativa åtgärder eller tvångsmedel regionförvaltningsverket vidtar på grund av indrivningsbolagets lagbrott. Valet och dimensioneringen av en administrativ påföljd förutsätter alltid prövning. Regionförvaltningsverket har omfattande prövningsrätt när det bedömer en proportionell påföljd.

Tillsynsåtgärdens styrka ska ställas i proportion till dess syfte så att den står i rätt proportion till det eftersträvade målet. Påföljden får inte vara för lindrig, men inte heller för sträng.

Regionförvaltningsverkets metodurval omfattar allt från lindrigare till strängare

• uppmärksamgörande
• varning
• verksamhetsförbud för viss tid
• strykning ur registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet.

Uppmärksamgörande innebär att det är fråga om ett sådant tillsynsbeslut som innehåller administrativ styrning, där indrivningsbolaget på ett specificerat sätt styrs till ett förfarande i enlighet med indrivningslagen och god indrivningssed. Indrivningsbolaget har inte rätt att överklaga detta beslut.

Regionförvaltningsverket kan efter styrningen ge en skriftlig varning om det till exempel är fråga om samma lagöverträdelse som indrivningsbolaget inte har korrigerat trots administrativ styrning. Lagen om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (indrivningsregisterlagen) förutsätter i sig inte att regionförvaltningsverket ska meddela beslut som innehåller administrativ styrning innan det kan ge indrivningsbolaget en varning.

Iakttagande av proportionalitetsprincipen förutsätter dock i allmänhet att regionförvaltningsverket ger administrativ styrning innan en varning utfärdas, om det inte är fråga om ett klart och avsiktligt lagbrott. Förvaltningsdomstolen har dessutom i sin avgörandepraxis betonat att regionförvaltningsverket vid bedömningen av varningen, särskilt i situationer som lämnar rum för tolkning, ska fästa särskild uppmärksamhet vid att proportionalitetsprincipen iakttas.

Indrivningsregisterlagen gjorde också de skriftliga varningarna offentliga, vilket gjorde dem effektivare. Varningar och strängare påföljder antecknas i regionförvaltningsverkets register över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Peksi).

Verksamhetsförbudet för viss tid infördes i regionförvaltningsverkets tvångsmedelsurval i indrivningsregisterlagen som trädde i kraft i början av 2019. Även där finns flera grader av stränghet, då indrivningsbolagets verksamhet kan förbjudas helt eller delvis. Dessutom kan verksamhetsförbudets varaktighet regleras, dock för högst sex månader. Verksamhetsförbudet är således en mycket sträng påföljd.

Användningen av ett verksamhetsförbud på viss tid förutsätter enligt indrivningsregisterlagen alltid att det för samma allvarliga lagbrott först har getts en varning och indrivningsbolaget trots detta inte har korrigerat sitt förfarande. Det är dock alltid fråga om en helhetsbedömning från fall till fall.

Påföljdsprövning är alltid en helhetsbedömning och den framskrider i allmänhet stegvis från lindrigaste till strängare metod. Många faktorer påverkar påföljdsprövningen. Förutom att indrivningsbolagets lagförseelse är allvarlig påverkas den också av

• upprepning
• orsakad skada
• tidsmässig längd och omfattning samt
• eventuella korrigerande åtgärder av indrivningsbolaget.

Att de tidigare administrativa påföljderna för samma lagöverträdelse, såsom varningar, har vunnit laga kraft har betydelse i synnerhet i situationer som lämnar rum för tolkning. Ju strängare påföljd det överlag är fråga om, desto allvarligare och mer återkommande lagöverträdelse förutsätts i lagstiftningen.

Påföljden är inte ett egenvärde, utan målet är att ändra verksamhetssättet

Indrivningsbolaget har alltid rätt att överklaga ett beslut om varning eller verksamhetsförbud på viss tid till förvaltningsdomstolen. Indrivningsbolagen har använt sig av denna rätt nästan regelbundet när det gäller varningar. Utöver behandlingen av den egentliga juridisk frågan, får indrivningsbolaget en anteckning i registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet om att varningen inte har vunnit laga kraft. Förvaltningsdomstolarnas handläggningstider kan vara långa, varvid det tar tid att få ett lagakraftvunnet beslut.

Ingen av varningarna till de största indrivningsbolagen som det hänvisas till i artikeln i HS har vunnit laga kraft, eftersom indrivningsbolagen har överklagat dem hos förvaltningsdomstolen. Det handlar delvis också om genuint kontroversiella rättsliga frågor. I fråga om den senaste varningen om indrivningskostnader för företagsfordringar har alla tidigare varningar om samma lagöverträdelse varit utan laga kraft när regionförvaltningsverket har övervägt påföljden. Regionförvaltningsverket meddelar i regel inte verksamhetsförbud för viss tid när ett ärende som lämnar rum för tolkning inte har avgjorts genom ett beslut som vunnit laga kraft. Bestämmelserna om indrivningskostnader för företagsfordringar har då också varit mycket tolkningsbara, eftersom det inte har funnits några bestämmelser om indrivningskostnadernas maximibelopp.

Regionförvaltningsverket tvekar inte att använda ett verksamhetsförbud på viss tid som tvångsmedel, i synnerhet då dess stränghet kan dimensioneras från fall till fall. Om indrivningsbolaget till exempel inte rättar sitt förfaringssätt som allvarligt bryter mot lagen trots en tidigare varning eller varningar, kan ett verksamhetsförbud på viss tid i en sådan situation vara en proportionerlig påföljd.

I påföljdsprövningen är påföljdens stränghet inte ett egenvärde utan målet är att indrivningsbolaget ändrar sitt verksamhetssätt så att det blir lagenligt. Enligt regionförvaltningsverkets uppgifter har indrivningsbolagen ändrat sitt verksamhetssätt trots att varningarna inte vunnit laga kraft. Regionförvaltningsverket strävar efter denna effektivitet i all sin tillsyn.

Indrivningsbranschen ansvarar för sitt eget rykte, lagen kunde också förtydligas  

Har regionförvaltningsverket alltså metoder att ingripa i indrivningsbyråernas indrivning? Ja. Regionsförvaltningsverket har vägkost, men kan inte göra det ensam. Indrivningen av fordringar grundar sig på förtroende mellan parterna. Indrivningsbranschen ansvarar själv för sitt rykte och kan påverka det genom sin verksamhet.

Enligt indrivningsregisterlagen ska indrivningsbolaget ha en person som ansvarar för indrivningsverksamheten. Han eller hon ska se till att god indrivningssed iakttas i indrivningsverksamheten och att verksamheten även i övrigt bedrivs lagenligt och professionellt. Det är också bra om borgenärerna fäster uppmärksamhet vid kvaliteten på indrivningsbolagets verksamhet både vid konkurrensutsättningen och vid underhållet av den utkontrakterade tjänsten. Regionförvaltningsverkets tillsynsbeslut är ett utmärkt verktyg här.

Man kan också alltid bli bättre. Lagstiftaren kan till exempel förtydliga användningsområdet och förutsättningarna för de administrativa påföljder som man har gett åt regionförvaltningsverket. Som nya metoder lönar det sig också att utreda behovet av en byrågranskning och en eventuell ordnings- eller påföljdsavgift. Dessutom finns det behov av att noggrant avgränsa regleringen av maximibeloppen för indrivningskostnaderna för företagsindrivning även efter att den temporära indrivningslagen upphör att gälla.

Jouni Kiviniemi
Överinspektör, näringstillsyn
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Mer information:

• Beslutsreferat gällande indrivning på regionsförvaltningsverkets webbplats
• Svar på vanliga frågor gällande indrivning på regionförvaltningsverkets webbplats
• Registret över aktörer som bedriver indrivningsverksamhet Peksi
• Lag om registrering av aktörer som bedriver indrivningsverksamhet (Finlex)

Kestävä kehitys liittyy kaikkeen muttei kuitenkaan toteudu itsestään. Kasvatuksen ja koulutuksen – osaamisen kehittämisen – merkitys kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamisessa on aivan keskeinen.

ELY-keskukset, AVIt ja alueelliset ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmät ovat viritelleet valtakunnallista yhteistyötä kestävän kehityksen edistämiseksi. Yhteistyö konkretisoitui 5.5.2021 järjestettynä yhteisenä koulutuspäivänä Kestävän tulevaisuuden taidot – kunta oppimisen ytimessä. Tilaisuuteen ilmoittautui n. 250 kasvatusalan ammattilaista: mukana oli käytännön kasvatustyön toteuttajia, hallinnollissa tehtävissä toimivia sekä kestävän kehityksen edistämistyötä tekeviä henkilöitä. Koulutuspäivän aikana nostimme esiin hyviä ja toimivia esimerkkejä siitä, kuinka voisimme itse kukin vaikuttaa kuntastrategioiden kestävän kehityksen kirjauksiin sekä erityisesti siihen, kuinka ne voisivat siirtyä käytännön arkeen varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja oppilaitoksissa.

Kunnat tulevaisuuden asialla

Päivän avasi dosentti, apulaisprofessori Arto O. Salonen. Salonen on ollut keskeinen henkilö siinä, että ymmärryksemme ekososiaalisen sivistyksen käsitteestä on kirkastunut. Tilaisuudessa Salonen kertoi kuulijoille, kuinka kestävä tulevaisuus tehdään todeksi. Salonen nosti esiin kuusi teesiä:
1. Älä allekirjoita ajopuuteoriaa
2. Pidä katse ratkaisuissa
3. Huomaa murroksen merkit
4. Kiinnity, liity, kuulu
5. Luo olosuhteet yhteiskuntaa uudistavalle oppimiselle ja
6. Vahvista sitä hyvää, joka jo toteutuu.

Salosen puheenvuorosta välittyi tulevaisuuden usko suurista haasteista huolimatta. Lisäksi puheesta kävi ilmi se, että jokaisella on ratkaisun avaimet tulevaisuuden osalta - voimme aidosti edistää kestävän tulevaisuuden rakentamista. Meidän pitää rakentaa lapsillemme ja nuorillemme olosuhteet tehdä tulevaisuuden tekoja ja tuoda esille vielä vahvemmin sitä kaikkea hyvää, jota jo tehdään ja jokaisessa on. Hyvän vahvistaminen on keino rakentaa hyvää tulevaisuutta.

Yhdessä tehty on kestävää, kuten esimerkit Iin kunnan kestävää kehitystä edistäneistä toimenpiteistä kertovat. Tavoittelemalla kestävää tulevaisuutta voi pienikin kunta nousta maailmanlaajuisesti tunnetuksi. Toimitusjohtaja Leena Vuotovesi painotti Iin kunnan ajattelutapaa: kestävää kehitystä edistäviä tekoja ei ole mahdollisuutta jättää tekemättä. Kuten Iissä, yhteiset tavoitteet on asetettava riittävän korkealle ja niitä kohti mentäessä on tehtävä oikeita asioita. Tilanteita ja haasteita täytyy joskus osata katsoa uudesta näkökulmasta ja kokeilla jotain aivan uutta.

Vesa Raasumaa ja Laura Jouhkimo kertoivat LUT-yliopiston ja Lappeenrannan kaupungin laajasta ja systemaattisesta tiedekasvatuksen Uniori-mallista, joka mahdollistaa jokaisen lapsen ja nuoren osallisuuden kestävän tulevaisuuden opintokokonaisuuksiin. Toiminta ei ole kiinni siitä, miten innostunut opettaja sattuu olemaan asian suhteen. Kaikille oppilaille taataan toimintamallissa mahdollisuus päästä osalliseksi erittäin laajoihin ja syvällisiin tiedekasvatuksen kokonaisuuksiin koulupolkunsa aikana. Muutaman vuoden päästä Lappeenrannassa on todella iso joukko tämän mallin käyneitä kestävän tulevaisuuden rakentajia. Toiminnan taustalla ovat kaupungin ja yliopiston strategiset linjaukset ja vahva tuki sekä kasvatushenkilöstön sitouttaminen toimintaan.

Filosofian tohtori, toiminnanjohtaja Niina Mykrältä saimme aivan uutta tutkittua tietoa liittyen koulujen toimintaan. Mykrä kertoi juuri julkaistun väitöstutkimuksensa pohjalta, kuinka ekologisen kestävyyden edistämisessä tärkeää on antaa asialle aikaa ja näkyvyyttä kaikissa koulun prosesseissa, kehittää käytäntöjä yhdessä koko kouluyhteisön kesken sekä siirtyä pienistä ekologisista valinnoista kohti kokonaisuuksia ja koko yhteisön muutosta. Ohjaavien dokumenttien jääminen abstraktille tasolle on harmittavan yleistä. Meidän tulisikin jokaisen varmistaa se, että suunnitelmat ja ohjelmat aidosti konkretisoituisivat yhteisesti sovituiksi ja toteutetuiksi teoiksi.

Tilaisuudessa oli esillä kuitenkin onnistuneita esimerkkejä siitä, kuinka ohjaavat dokumentit ovat saatu eläväksi. Siitä esimerkkinä kuulimme Hyvinkään kaupungin Hyvis-toiminnasta varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa. Kestävän kehityksen toiminta on organisoitu eri toimialoilla kaupungin ympäristöohjelmaan pohjautuen. Esityksestä ilmeni selkeä strateginen ohjaus ja johdon tuki toiminnalle. Toiminnalle on tehty selkeät rakenteet, jotka velvoittavat ja sitouttavat kaikkia. Erityisopettaja Susanna Jussila ja palveluohjauksen koordinaattori Marjukka Laakso kertoivat meille esimerkin, kuinka kestävän kehityksen edistämisen tavoitteet on kytketty osaksi jokaisen lapsen varhaiskasvatuksen suunnitelmaa ja kuinka ohjelma etenee systemaattisesti lapsen ja nuoren koulupolun aikana.

Päivän lopuksi kuultu Oulun Suomalaisen yhteiskoulun lukion keke-toiminta loi uskoa nuorten taitoon, haluun ja osaamiseen viedä kestävää kehitystä aivan uudelle tasolle. Nuorten mallissa on lähdetty etsimään ratkaisuja ja toimimaan vahvasti niiden suuntaan. Nuorten äänen kuuleminen ja nuorten ottaminen keskeiseksi jäseneksi tulevaisuuden suuntaviivojen linjaamisessa ja tulevaisuuden tekemisessä on tärkeää. Tätä emme saa unohtaa. Nuoret ovat toiminnallaan luoneet näitä Arto O. Salosen aiemmin peräänkuuluttamia ratkaisuja. Nuoret korostivat esityksessään yhteistyön merkitystä. Oulun toiminnasta tilaisuudessa kertoivat Jussi Tomberg, Saaga Bruun ja Kanerva Murtovaara.

Kuva: Koulutusten osallistujien näkemys kestävän tulevaisuuden avaimista.

Kestävä kehitys osaksi nuorten arkea

Oli ilahduttavaa, että useissa päivän aikana kuulluissa kuntien esimerkeissä korostuivat myös kuntastrategian kirjaukset, jotka kannustavat ja ohjaavat toimintaa. Totesimmekin lopuksi yhdessä, että kuntavaalien jälkeen tämä asia on erittäin ajankohtainen. Kun uudet valtuutetut yhdessä virkamiesten ja kuntalaisten kanssa työstävät kuntastrategioita seuraavaksi vaalikaudeksi, tulisi huolehtia siitä, että kuntastrategioiden kestävän kehityksen kirjaukset muotoillaan konkreettisiksi ja systemaattisiksi toiminnoiksi jokaiseen varhaiskasvatuspaikkaan, kouluun, toisen asteen oppilaitokseen sekä nuorisotyön toimintaan. On varmistettava, että jokainen lapsi ja nuori pääsee osalliseksi ja saa kestävän kehityksen edistämiseen tarvittavat tiedot ja taidot.

Strategisten linjausten ja tavoitteiden siirtymisen koulun arkeen tulisi tapahtua siten, että asia ei jää vain yhden tai muutaman innokkaan opettajan varaan. Johdon tuki on tärkeä, systemaattisuus auttaa toiminnan suunnittelua ja varmistaa toteutumisen. Systemaattisuutta toiminnalle luodaan myös sillä, että kaikki ohjaus- ja kasvatustyössä olevat yhdessä suunnittelevat toimintaa ja yhteisesti sovitut tavoitteet ja toimintamallit kirjataan paikallisiin varhaiskasvatus- ja opetussuunnitelmiin.

Koulutuksen osallistujat kävivät aktiivista keskustelua esitysten aikana. Osallistujat nostivat yhteistyön merkityksen kestävän tulevaisuuden tärkeimmäksi avaintekijäksi. Osallistujat peräänkuuluttivat myös, että jatkossa tarvitaan myös ammatillisen koulutuksen sekä nuorisotoimen hyviä kestävän kehityksen esimerkkejä esille. Totesimme yhdessä, että webinaarissamme esillä olleet kestävän kehityksen helmet on hiottu ajan kanssa. Vaikka kunnassa oltaisiin vasta hiekanjyvän äärellä, kannattaa kestävän kehityksen kasvatuksen työ aloittaa. Yksin ei tarvitse ponnistella: kaikenkokoisille kunnille löytyy vertaisapua vaikkapa ympäristökasvatuksen yhteistyöryhmien verkostojen kautta, ja myös me AVIen ja ELY-keskusten väki olemme valmiina auttamaan eteenpäin.

Johtaja Anu Liljeström, Itä-Suomen aluehallintovirasto, opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue
Ympäristökasvatusasiantuntija Tanja Tuulinen, Keski-Suomen Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, ympäristö ja luonnonvarat -vastuualue

Helsingin Sanomat on uutisoinut (23.5. ja 25.5.) näyttävästi perintätoimistojen toimintatavoista ja toimialan epäkohdista. Osansa on saanut myös Etelä-Suomen aluehallintovirasto perintätoimistoja valvovana viranomaisena. HS kirjoittaa: ”Perintäyritysten valvonta pettää pahasti” ja ”Miksei avi puhalla perintäyritysten peliä poikki edes lukuisten varoitusten jälkeen?”

Onko perintätoimistojen valvonta todella niin hampaatonta kuin jutussa annetaan ymmärtää?

Aluehallintovirasto käynnistää perintäyhtiöön kohdistuvan valvonta-asian joko oma-aloitteisesti valvontahankkeen kautta tai useimmiten velallisten epäkohtailmoituksista, joissa on esitetty epäilyjä perintäyhtiön perintälain tai hyvän perintätavan vastaisesta menettelystä. Virasto selvittää asian perintäyhtiöltä saamansa selvityksen perusteella.

Kyse voi olla esimerkiksi kohtuuttomien perintäkulujen tai riitautetun saatavan perinnästä. Perintäkulujen kohtuullisuutta arvioidaan perintäyhtiön perinnässä tekemiä toimenpiteitä, tosiasiallista työmäärää ja perittävän saatavan pääoman määrää vasten. Riitautetun saatavan perinnässä arvioidaan usein sitä, onko velallisen riitautuksen peruste ollut maksuvelvollisuuteen vaikuttava vai ei.

Aluehallintoviraston valvontapäätöksessä ratkaistaan siten se, onko perintäyhtiö menetellyt asiassa perintälain ja hyvän perintätavan vastaisesti. Tämä on sitä perustelujen arkiproosaa, mihin HS:n jutussakin viitattiin. Päätökset sisältävät lain tulkintaa riippuen siitä, kuinka tulkinnanvaraista oikeudellisen kysymyksen sääntely on. Näin on ollut erityisesti yrityssaatavien perintäkulujen kohtuullisuuden arvioinnin kohdalla, koska kulujen enimmäismääristä on säädetty tarkkarajaisemmin vasta 1.1.2021 voimaan tulleessa väliaikaisessa perintälaissa. Seuraamusharkinta onkin sitten hankalampi juttu.

Seuraamuksen mitoituksessa on noudatettava suhteellisuusperiaatetta

Seuraamusharkinnalla tarkoitetaan sitä, mihin hallinnollisiin toimenpiteisiin tai pakkokeinoihin aluehallintovirasto ryhtyy perintäyhtiön lainrikkomuksen vuoksi. Hallinnollisen seuraamuksen valinta ja mitoitus edellyttää aina harkintaa. Aluehallintoviraston harkintavalta on laaja sen arvioidessa oikeasuhtaista seuraamusta.

Valvonnallisen toimenpiteen voimakkuus on suhteutettava sen tarkoitukseen siten, että se on oikeassa suhteessa tavoiteltuun päämäärään nähden. Seuraamus ei saa olla liian lievä mutta ei myöskään liian ankara.

Aluehallintoviraston keinovalikoimaan kuuluvat lievimmästä ankarimpaan

• huomion kiinnittäminen
• varoitus
• määräaikainen toimintakielto
• perintäyhtiön poistaminen perintätoiminnan harjoittajien rekisteristä.

Huomion kiinnittämisessä on kyse sellaisesta hallinnollista ohjausta sisältävästä valvontapäätöksestä, jossa perintäyhtiötä ohjataan yksilöidysti perintälain ja hyvän perintätavan mukaiseen menettelyyn. Perintäyhtiöllä ei ole valitusoikeutta tähän päätökseen.

Aluehallintovirasto voi ohjauksen jälkeen antaa kirjallisen varoituksen, jos kyse on esimerkiksi samasta lainrikkomuksesta, jota perintäyhtiö ei ole korjannut hallinnollisesta ohjauksesta huolimatta. Perintätoiminnan harjoittajien rekisteröinnistä annettu laki (perintärekisterilaki) ei sinänsä edellytä, että aluehallintoviraston tulisi antaa hallinnollista ohjausta sisältäviä päätöksiä ennen kuin se voi antaa varoituksen perintäyhtiölle.

Suhteellisuusperiaatteen noudattaminen edellyttää kuitenkin yleensä, että aluehallintovirasto antaa hallinnollista ohjausta ennen varoituksen määräämistä, ellei kyse ole aivan selvästä ja tahallisesta lain rikkomisesta. Hallinto-oikeus on lisäksi ratkaisukäytännössään painottanut sitä, että aluehallintoviraston on varoitusta harkitessaan etenkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa kiinnitettävä erityistä huomiota suhteellisuusperiaatteen toteutumiseen.

Perintärekisterilaki teki kirjallisista varoituksista myös julkisia, mikä lisäsi niiden vaikuttavuutta. Varoitukset ja sitä ankarammat seuraamukset merkitään aluehallintoviraston ylläpitämään perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin (Peksiin).

Määräaikainen toimintakielto lisättiin aluehallintoviraston pakkokeinovalikoimaan vuoden 2019 alussa voimaan tulleessa perintärekisterilaissa. Siinäkin on ankaruudeltaan useita asteita, kun perintäyhtiön toiminta voidaan kieltää joko osittain tai kokonaan. Lisäksi toimintakiellon kestoa voidaan säädellä, kuitenkin enintään kuudeksi kuukaudeksi. Toimintakielto on siten seuraamuksena erittäin ankara pakkokeino.

Määräaikaisen toimintakiellon käyttö edellyttää perintärekisterilain mukaan aina sitä, että samasta vakavasta lain rikkomuksesta on ensiksi annettu varoitus eikä perintäyhtiö ole siitä huolimatta korjannut menettelyään. Kyse on kuitenkin aina tapauskohtaisesta kokonaisharkinnasta.

Seuraamusharkinta on aina kokonaisharkintaa ja se etenee yleensä asteittain lievimmästä ankarimpaan keinoon. Seuraamusharkintaan vaikuttavat monet tekijät. Perintäyhtiön lainrikkomuksen vakavuuden lisäksi siihen vaikuttavat myös rikkomuksen

• toistuvuus
• aiheutettu vahinko
• ajallinen kesto ja ulottuvuus sekä
• perintäyhtiön mahdolliset korjaavat toimenpiteet.

Samaan lainrikkomukseen kohdistuvien aiempien hallinnollisten seuraamusten, kuten varoitusten, lainvoimaisuudellakin on merkitystä varsinkin tulkinnanvaraisissa tilanteissa. Ylipäänsä mitä ankarammasta seuraamuksesta on kyse, sitä vakavampaa ja toistuvampaa lainrikkomusta lainsäädännössä edellytetään.

Seuraamus ei ole itseisarvo, vaan tavoite on saada toimintatapa muuttumaan

Perintäyhtiöllä on aina oikeus valittaa varoituksesta tai määräaikaista toimintakieltoa sisältävästä päätöksestä hallinto-oikeuteen. Perintäyhtiöt ovatkin käyttäneet tätä oikeutta lähes säännönmukaisesti varoitusten kohdalla. Varsinaisen oikeudellisen kysymyksen käsittelyn lisäksi perintäyhtiö saa perintätoiminnan harjoittajien rekisteriin merkinnän, ettei varoitus ole lainvoimainen. Hallintotuomioistuimien käsittelyajat voivat olla pitkiä, jolloin lainvoimaisen päätöksen saaminen vie aikaa.

HS:n jutussa viitatuista suurimmille perintäyhtiöille annetuista varoituksista yksikään ei ole lainvoimainen, koska perintäyhtiöt ovat valittaneet niistä hallinto-oikeuteen. Kyse on osin myös aidosti kiistanalaisista oikeudellisista kysymyksistä. Yrityssaatavien perintäkuluja koskevan tuoreimman varoituksen kohdalla kaikki aiemmat samaa lainrikkomusta koskevat varoitukset ovat olleet vailla lainvoimaa, kun aluehallintovirasto on harkinnut seuraamusta. Aluehallintovirasto ei pääsääntöisesti määrää määräaikaista toimintakieltoa silloin, kun tulkinnanvaraista asiaa ei ole lainvoimaisesti ratkaistu. Yrityssaatavien perintäkuluja koskeva sääntely on ollut tuolloin myös hyvin tulkinnanvaraista, kun perintäkulujen enimmäismääristä ei ole ollut sääntelyä.

Aluehallintovirasto ei epäröi määräaikaisen toimintakiellon käyttöä pakkokeinona varsinkin, kun sen ankaruutta voidaan tapauskohtaisesti mitoittaa. Jos perintäyhtiö ei esimerkiksi korjaa vakavasti lakia rikkovaa menettelytapaansa aiemmasta varoituksesta tai varoituksista huolimatta, määräaikainen toimintakielto voi olla tällaisessa tilanteessa oikeasuhtainen seuraamus.

Seuraamusharkinnassa seuraamuksen ankaruus ei ole itseisarvo vaan tavoitteena on se, että perintäyhtiö muuttaa toimintatapaansa lainmukaiseksi. Aluehallintoviraston tietojen mukaan perintäyhtiöt ovat varoitusten lainvoiman puuttumisesta huolimatta muuttaneet toimintatapaansa. Tähän vaikuttavuuteen aluehallintovirasto pyrkii kaikessa valvonnassaan.

Perintätoimialalla on vastuu omasta maineestaan, lakiakin voitaisiin selkeyttää   

Onko aluehallintovirastolla siis keinoja puuttua perintätoimistojen perintään? Kyllä. Avilla on siihen eväitä, mutta se ei voi tehdä sitä yksin. Saatavien perintä perustuu osapuolten väliseen luottamukseen. Perintätoimiala vastaa itse maineestaan ja voi siihen toiminnallaan vaikuttaa.

Perintärekisterilain mukaan perintäyhtiöllä on oltava perintätoiminnasta vastaava henkilö. Hänen on huolehdittava siitä, että perintätoiminnassa noudatetaan hyvää perintätapaa ja että toimintaa muutoinkin harjoitetaan lainmukaisesti ja ammattitaitoisesti. Myös velkojien olisi hyvä kiinnittää huomiota perintäyhtiön toiminnan laatuun niin kilpailutuksissa kuin ulkoistetun palvelun ylläpidossa. Aluehallintoviraston valvontapäätökset ovat tässä oiva työkalu.

Aina voidaan myös parantaa. Lainsäätäjä voisi esimerkiksi selkeyttää aluehallintovirastolle annettujen hallinnollisten seuraamusten käyttöalaa ja edellytyksiä. Uusina keinoina toimistotarkastuksen ja mahdollisen rike- tai seuraamusmaksun tarpeellisuus kannattaisi myös selvittää. Lisäksi yritysperinnän perintäkulujen enimmäismäärien tarkkarajaiselle sääntelylle on tarvetta myös sen jälkeen, kun väliaikaisen perintälain voimassaolo päättyy.

Jouni Kiviniemi
Ylitarkastaja, elinkeinovalvonta
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätietoa:

• Perintää koskevia päätöslyhennelmiä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Usein kysyttyjä kysymyksiä perinnästä aluehallintoviraston verkkosivuilla
• Perintätoimen harjoittajien rekisteri Peksi
• Perintärekisterilaki (Finlexissä)

Oulun kaupunginkirjaston alueellinen kehittämistehtävä (ake) ja Pohjois-Suomen aluehallintovirasto järjestivät yhdessä alueen kirjastojen kanssa suuren Luetaan! -lukukilpailun. Lukukilpailu järjestettiin 15.3.–15.5.2021 Kainuun, Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin varhaiskasvatus- ja kouluryhmille. Kilpailussa oli viisi sarjaa: päiväkotiryhmät, eskarit, 1.–2.-luokat, 3.–4.-luokat ja 5.–6.-luokat. Kilpailuun osallistui 176 ryhmää, joissa oli yhteensä yli 3000 lasta. Osallistujat lukivat yhteensä huikeat 9 miljoonaa sivua.

Eniten osallistujia (51) oli 3.–4.-luokkalaisten sarjassa ja lähes yhtä paljon (45) 1.–2.-luokkalaisten sarjassa. 5.–6.-luokkalaisten sarjassa osallistujia oli puolet vähemmän (24) kuin 3.–4-luokkalaisten sarjassa. Alkaako lukuinto hiipua jo ennen yläastetta? Vai eivätkö opettajat pidä tämän ikäisten lukemisen edistämistä enää yhtä tärkeänä kuin alemmilla luokilla? Päiväkotisarjassa oli 35 osallistujaa ja eskareissa 21 osallistujaa. Luetuiksi sivuiksi hyväksyttiin sekä lasten itse lukemat että heille ääneen luetut sivut.

Aktiivisinta osanotto oli Pohjois-Pohjanmaalla, ja niinpä kaikkien sarjojen kärkisijat menivät sinne. Kaikkien sarjojen voittajat olivat kuitenkin eri kunnista. Tämä on hienoa. Kilpailun markkinointi ei tavoittanut yhtä hyvin Kainuun ja Lapin kouluja ja päiväkoteja, mutta niistäkin oli kuitenkin useita osanottajia lähes kaikissa sarjoissa. Palkinnot jaettiin 26.5. yhteisessä virtuaalijuhlassa osana Luetaan! -tapahtumaa.

Alueen kirjastot lahjoittivat kirjoja palkinnoiksi sekä markkinoivat kilpailua omissa kunnissaan. Markkinointimateriaalia oli tarjolla Oulun ake-toiminnan materiaalipankissa. Lisäksi kirjastot tietysti tukivat lukemista vinkkaamalla ja tarjoamalla luettavaa. Monet kunnat/kirjastot palkitsivat oman kuntansa aktiiviset osallistujat.

Kuva on Luetaan!-kampanjan markkinointimateriaaleista.

Kirjastoilla merkittävä rooli lasten lukutaidon edistämisessä

Kirjastot edistävät lasten ja nuorten lukemista monella tavalla. Lukukilpailujen tapaiset kampanjat ovat näkyviä ja innostavia, mutta paljon tehdään myös vähemmän näkyvää yhteistyötä päiväkotien ja koulujen kanssa. Monet kirjastot sijaitsevat samoissa rakennuksissa koulun tai päiväkodin kanssa tai ainakin lähellä. Monessa kunnassa kirjastopalvelut päiväkotiin ja koululle tuo kirjastoauto. Näin lapsilla ja nuorilla on käytettävissään laaja ja uudistuva kokoelma asiantuntevasti valittuja lasten- ja nuortenkirjoja. Alle kouluikäiset lapset voivat helposti tulla kirjastoon satutunnille.

Kirjastoissa on paljon lasten- ja nuortenkirjallisuuden asiantuntemusta, jota varhaiskasvatuksen ja opetuksen ammattilaiset voivat hyödyntää. Kirjavinkkaus ja teemapaketit ovat monille tuttuja kirjastopalveluja kouluille ja päiväkoteihin. Myös kirjaston tarjoama kirjailijavieras voi innostaa lapsia ja nuoria lukemaan. Monessa kunnassa koulujen ja kirjaston yhteistyöstä on tehty sopimus tai vuosisuunnitelma sekä kirjastopolku tai -reitti, jossa on vuosiluokittaiset kirjastopalvelut oppilaille. Polkuja on laajennettu alkamaan jo pienistä lapsista neuvolayhteistyöllä ja yhteistyöllä varhaiskasvatuksen kanssa.

Kirjastojen tukena lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisessä ovat alueellista kehittämistehtävää hoitavien kirjastojen lisäksi Seinäjoen kaupunginkirjasto, jolla on valtakunnallinen erityistehtävä (erte) lasten ja nuorten lukemisen ja lukutaidon edistämisen tukemiseksi kirjastoissa. Myös aluehallintovirastot ovat kautta vuosien tukeneet kirjastoja lukemisen ja lukutaitojen edistämisessä valtionavustuksia myöntämällä sekä kirjastojen osaamista kehittämällä.

Kaikki tämä kirjastojen tekemä työ lukutaitojen edistämiseksi on lakisääteistä ja jokaisessa Suomen kunnassa toteutuvaa, tosin kirjastojen resurssien mukaan vaihtelevasti. Sitä pidetään niin itsestään selvänä, ettei sitä juuri ole tutkittu. Lukuliike koordinoi parhaillaan lukutaitostrategian laatimista. Tässä työssä on huomattu, ettei suomalaisten kirjastojen lukemisen edistämistyön vaikutuksista löydy tutkittua tietoa. Vaarana on, että tutkimuksen puutteen takia tämä merkittävä, vuosia tehty työ ei saa arvoistaan merkitystä kansallisessa lukutaitostrategiassa. 

Lue lisää:

Lukumittari
Lukuliike: Kansallinen lukutaitostrategia 2030

Merja Kummala-Mustonen
kirjastotoimen ylitarkastaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
 

Mielenterveyteen liittyy resilienssi, joka on kiehtova ja moniulotteinen ilmiö. Ilmiön ymmärtäminen on noussut tärkeäksi koronapandemian aikana.  

Tarkastelemme kirjoituksessamme resilienssiä yksilön näkökulmasta. Resilienssi on psyykkinen ominaisuus, jota toisilla on enemmän kuin toisilla. Jotkut selviävät monista vaikeista vastoinkäymisistä, joillekin pienimmätkin koettelemukset voivat olla liikaa. Voimme tunnistaa ainakin ikääntyneissä resilienttejä ihmisissä. Voidaan havaita, että resilientit ihmisen käyvät läpi vaikeuksiaan tekemällä näkyväksi läheisilleen ja itselleen. He luottavat siihen, että elämä kantaa. Ihmisen resilienssi muovautuu samalla tavoin koko eliniän ajan kuten mielenterveys. Sitä voi vahvistaa myönteisellä toiminnalla, joka ylläpitää toimintakykyä ja tukee sopeutumista haastavissa olosuhteissa. Resilienssi kasvaa iän myötä, kun ihmiselle kehittyy taitoja, joiden avulla useimpia jatkuvasti toistuvia vastoinkäymisiä on helpompi käsitellä. Siten resilienssin syntyminen on mielenterveyden edistämistä. 

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Miepäväki-verkosto on laatinut kunnille tukipaketin, jota tämä blogi kirjoitus täydentää. Lisätietoa tukipaketista on edellisessä blogikirjoituksessamme Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää?.  

Miten resilienssi näkyy yksilössä?

Arkikielessä resilienssillä tarkoitetaan ihmisen kykyä ponnahtaa takaisin vaikeuksien jälkeen. Resilienssi on teoria aivojen, mielen ja sielun joustavuudesta, ja se on dynaaminen prosessi vastoinkäymisistä selviytymiseen nopeasti ja mahdollisimman pienin vaurioin ja kustannuksin.

Yksilön resilienssi voidaan nähdä elämänasenteena, jolloin muutoksen ymmärretään olevan osa elämää, ja siten kriisit kuuluvat elämään. Vastoinkäymiset ja vaikeudet sisältävät mahdollisuuden oppia (ns. muutosjoustavuuden taito). Resilienssin vahvistamisessa tärkeää on oppia ongelmanratkaisutaitoja ja nähdä sekä kokeilla erilaisia vaihtoehtoja. Resilienssiin vaikuttaa myös se, onko henkilöllä ollut turvallinen suhde ennen traumaa. Myös se vaikuttaa, onko hänellä mahdollisuus turvalliseen suhteeseen trauman jälkeen, jossa hän voi puhua traumastaan ja pystyykö hän saamaan järkeä kokemuksilleen. Resilienssin lähteinä ovat kokemus rakastetuksi tulemisesta, sisäinen vahvuus, sosiaaliset- ja ihmissuhdetaidot. 

Vuorovaikutuksessa vastavuoroisuus korostuu, koska resilientit ihmiset saavat ja antavat sosiaalista tukea. Resilienteillä ihmisillä on lapsuudessa ollut hedelmälliset ja emotionaalisesti terveet vanhemmat tai ainakin yksi ihminen, joka on tukenut ja ollut roolimallina. Roolimalli liittyy luottamukseen, asenteisiin ja käyttäytymiseen. Yksilön näkökulmasta onkin tärkeä, että hänen elämässään on roolimalleina resilienttejä ihmisiä. Lisäksi lapsena saatu rohkaisu ja tuki kantavat ihmisen elämässä ja tuottavat pärjäämistä. 

Myönteisellä ajattelulla on merkitystä

Yksilötasolla resilienssi on myös yhteydessä realistiseen optimismiin. Realistinen optimismi pitää sisällään tulevaisuusorientaation ja luottamuksen siihen, että asiat järjestyvät. Optimistiset ihmiset lisäävät kykyä ajatella optimistisesti vaikeassa tilanteessa negatiivisen ajattelun sijaan. He selviytyvät stressin kanssa aktivoimalla strategioita ratkaista ongelma. Tärkeää heille on positiivinen odotus. Lisäksi optimistiset ihmiset kertovat elämänsä olevan merkityksellistä.  Optimistisilla ihmisillä on tutkimusten mukaan parempi fyysinen ja psyykkinen terveys. Resilientit ihmiset tiedostavat myös oikean ja väärän. Anteeksi antaminen on tärkeää resilienssin tunteen saavuttamisessa.

Aivojen toiminta ja aivojen joustavuus ovat myös merkityksellisiä optimismin näkökulmasta. Aivokuoren etuotsalohkolla on merkitystä optimismiin. Optimismi aktivoi erityisesti vasemman puolen etuotsalohkoa: esimerkiksi masentuneella ihmisellä kyseinen otsalohko on vähemmän aktiivinen. Sama otsalohko on merkittävä oppimisessa, eli ihminen voi siten rakentaa optimismia ja oppia optimistista ajattelua. Mantelitumakkeella on myös tehtävä optimismin kanssa, koska sen avulla olemme kyvykkäitä kokemaan myönteisiä tunteita. Optimistisen henkilön ajattelussa korostuu, että tapahtuma on tapahtunut, mutta tulevaisuudessa käy toisin. Pessimistinen suhtautuminen taas sisältää lausahduksia ”aina mulle käy niin”, ”en koskaan...”.  Tietoinen työskentely optimismin suuntaan on siten resilienssin vahvistamista.  

Voimme oppia seuraavaa kriisiä varten

Resilienssin näkökulmasta koronapandemian ajasta oppiminen on tärkeää, ja oppimisen hyödyntäminen on olennaista seuraavassa kriisissä. Oppiminen vahvistaa resilienssiä tulevaisuuteen. Tärkeää on, että jokaisella – erityisesti lapsella ja nuorella – on yksi ihminen, joka hoivaa ja johon luottaa. Lisäksi tiedämme, että mieli ja aivot ovat joustavat, mikä luo toivoa jokaiselle erilaisiin tilanteisiin. 

Lähteet ovat saatavissa kirjoittajilta:

Raija Fors
ylitarkastaja
Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
p. 0295 017 559
[email protected]

Päivi Vuokila-Oikkonen 
asiantuntija, TKI, TtT, työelämän kehittäjä -muutos valmentaja – työnohjaaja     
p. 0408297670
[email protected]
twitter: @paivivo
LinkedIn: linkedin.com/in/paivi-vuokila-oikkonen

MiePäVäki-työryhmä

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto koordinoi Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmää (MiePäVäki). Julkaisemme aluehallintoviraston blogissa työryhmän kirjoituksia.

Katso edelliset kirjoitukset:  

• Miksi mielen hyvinvointi on tärkeää? (3.5.2021)

Maj. Läsåret går mot sitt slut. Nedräkningen har börjat. Samtidigt har också upptrappningen för nästa läsår sparkat igång. Nya undervisningsgrupper, ny personal, nya läromedel och ett nytt schema.

När man som rektor öppnar schemaläggningsprogrammet för första gången för året och prickar in undervisningsgrupper, lärare, ämnen, utrymmen är allt ännu möjligt. Alternativen känns oändliga och förväntningarna är höga. Men sakta börjar bit för bit falla på plats. Kemi kräver tillgång till labben. Slöjdsalen rymmer max 20 elever. Gymnastiksalen ska kopplas till gymnastikundervisningen. Matrasterna ska prickas in – men den klassen som har huslig ekonomi kanske behöver äta en viss tidpunkt och det behöver beaktas. Läraren som undervisar främmande språk kan inte samtidigt finnas två gånger i samma position i schemat. Elever med skolskjutsar måste ha samma start- och stopptider som andra elever som ska skjutsas åt samma håll. Den lärare som undervisar i flera skolor och kan bara prickas in vissa dagar i schemat, eftersom hen annars är på annan ort.

Jag minns en varm sommardag då jag ensam i skolan jobbade på att få schemat klart innan min semester. Plötsligt började jag höra röster. ”Nej, flytta inte den lektionen dit, då blir det matte två dagar efter varandra.” ”Byter du den där lektionen blir det dubbeltimme.” ”Nej, flytta inte timmen dit, då blir det håltimme för mig.” Plötsligt kändes det som en kör av lärarröster bakom mig och alla hade synpunkter på hur schemat skulle läggas.

Jag minns inte hur det hur det hela utföll men flera gånger har jag tänkt tillbaka på den stunden. Så många viljor det fanns att ta i beaktande. Men, det var trots allt endast lärarrösterna jag hörde. Var fanns eleverna och deras önskemål? Varför hördes deras röst inte vid schemaläggningen? Varför tog jag inte deras åsikter i beaktande?

Jag hoppas du som i vår lägger schemat för inkommande läsår hör också elevernas röster då du flyttar runt de olika pusselbitarna. Jag hoppas du mitt i allt sorl av önskemål, tankar och värderingar kan skapa ett pedagogiskt försvarbart schema. Även om det finns många faktorer som gör att alla placeringar inte blir optimala måste målet vara att skapa en skoldag som är rimlig för eleverna och som placerar pedagogiken i centrum.

Att planera ett läsår och ta allt det som krävs i beaktande är inte enkelt. Men när det väl är gjort är känslan desto bättre. Jag önskar arbetsro och lite fler timmar i dygnet åt dem som nu sitter och tar beslut för att nästa läsår igen ska bli ett år då eleverna tryggt kan möta både utmaningar, glädje, besvikelser och misslyckanden och samtidigt utvecklas till den bästa versionen av sig själv.

När det här är gjort önskar jag alla en riktigt skön sommar!

Malin Eriksson, överinspektör för bildningsväsendet, Svenska enheten för bildningsväsendet

I snart 10 års tid har Regionförvaltningsverkens svenska enhet för bildningsväsendet ansvarat för koordineringen och utvecklingen av de svensk- och tvåspråkiga vägledningstjänsterna i Finland. Det har varit en spännande resa, samtidigt som det tidvis varit bekymmersamt att vittna bristen på utbildningsmöjligheter till elev- och studiehandledare på svenska, märka utmaningen att ordna ungdomstjänster och ungdomsverkstäder på svenska i delar av landet samt inse avsaknaden av ett större forskningssammanhang kring vägledning på svenska i Finland.

Vi på RFV har fört fram dessa utmaningar – påpekat utvecklingsbehoven i utlåtanden, på sammanträden, i arbetsgrupper vi deltagit i. Men det har också etablerats starka sammanhang för vägledningen på svenska i Finland under dessa år. Det finns svenskspråkiga sektioner för livslång vägledning i Nyland och i Egentliga Finland samt tvåspråkiga LIV-sektioner i Österbotten och i Mellersta Österbotten. RFV ordnar varje år Vägledardagarna som en konferens och fortbildning för alla svenskspråkiga studiehandledare och vägledare. ELOLIV-sammankomsten har skapats och samlar alla LIV-sektioner i landet till gemensam träff. Finland har dessutom nyligen fått en strategi för vägledningen som Statsrådet och UKM:s och ANM:s gemensamma nationella organ LIV-forumet gett ut Strategin för livslång handledning 2020–2023.

Lägesbild och ny data kring den svenska lärstigen

Nu har därtill en alldeles ny rapport utkommit med ett eget kapitel om utvecklingsbehoven och åtgärdsförslagen för elev- och studiehandledningen samt karriärvägledningen på svenska i Finland. Det är fråga om undervisnings- och kulturministeriets publikation 2021:9 Den svenskspråkiga utbildningen i Finland: särdrag, utmaningar, utvecklingsbehov och förslag till åtgärder. Utredningen är gjord av Gun Oker-Blom på uppdrag av undervisningsministern och i enlighet med Regeringsprogrammet för statsminister Sanna Marins regering (10.12.2019). Utredningen är unik i sitt slag och ger en omfattande lägesbeskrivning av den svenskspråkiga utbildningen och småbarnspedagogiken i Finland. Avsikten har varit att svara mot den brist på helhetsbild och bristen på data och utredningar gällande den svenska lärstigen från småbarnspedagogik till tredje stadiets utbildning. Utredningen initierades med regionala dialogseminarier och fortsatte sedan med en omfattande webbenkät, där 1013 personer deltog, en extra enkät till utbildningsanordnarna, samt ett stort antal intervjuer med personer från alla sektorer inom utbildningen, sammanlagt 57 personer. Som stöd för genomförandet av utredning fanns en referensgrupp, vars ordförande var Mona Forsskåhl, och referensgruppens sekretariat med tjänstemännen Ulla-Jill Karlsson, Anna Mikander och Sanna Vahtivuori-Hänninen från UKM. Som utredningsassistent fungerade Minka Lindroos från Utbildningsstyrelsen.

Visioner för vägledningen och forskning i handledarvetenskap

Kapitel 8 ger en bild av studiehandledningen och vägledningen i dagsläget med visioner och åtgärdsförslag för framtiden. Stycket lyfter behovet av utvidgade och kontinuerliga utbildningsmöjligheter inom elev- och studiehandledning samt behovet att skapa ett forskningssammanhang i handledarvetenskap på svenska i Finland. Stabil finansiering och resurser efterlyses från UKM till Åbo Akademi och Helsingfors universitet för att skapa förutsättningar för forskning, mer utbredd och kontinuerlig utbildning inom branschen samt för att öka utbudet och tillgängligheten till regelbunden kompetensutveckling för elev- och studiehandledare. Det handlar om antal studieplatser, den regionala spridningen av studiemöjligheter, omfattningen, innehållet och kvaliteten av handledar- och vägledarutbildningarna. Det handlar också om fortbildningsmöjligheterna samt om forskningen inom handledarvetenskapen och vägledningspraktiken på svenska i Finland. Även svenskskunniga ansvarspersoner efterfrågas i reform- och utvecklingsarbetet samt tillräckliga studiehandlingstjänster på svenska vid högskolorna. Här finns jobb att göra!

Förändringstryck och en ljusnande framtid

Förändringstrycket och åtgärderna föranleds av samhällsutvecklingen, flera utbildningsreformer och arbetslivets förändring där kraven på utökad och reformerad handledning och vägledningskompetens behövs. Behörighetsgraden är lägre bland elev- och studiehandledarna i Svenskfinland än på finskt håll, rekryteringen av personal är utmanande och det erbjuds inte utbildning nog för alla intresserade – för det finns ett stort intresse bland lärare överlag att vidareutbilda sig till studiehandledare (Vuorinen, 2020 s. 16, i Oker-Blom 2021 s. 136). Intresse och motivation till kontinuerligt lärande är en viktig potential att ta vara på. Flerformsutbildningar i samarbete mellan flera aktörer och flexibla studiemöjligheter är också ett av åtgärdsförslagen i rapporten. Vi går mot tids- och platsoberoende kunskapsbygge.

På RFV gläds vi åt att behoven nu uttalas så specifikt, finns överblickbara och kontextualiserade i en större lägesbeskrivning, att åtgärdsförslag och aktörer benämns. Samarbete lyfts också som en resurs i rapporten och genom samarbete kan god ansvars-, arbets- och resursfördelning åstadkommas. Vi ser en ljusnande framtid för den livslånga vägledningen på svenska i Finland!

Texten har tidigare publicerats i lite annan version i nätpublikationen Ajankohtaista elinikäisestä ohjauksesta nro 19, toukokuu 2021 (peda.net)

Disa Widell, överinspektör för bildningsväsendet, Svenska enheten för bildningsväsendet, Regionförvaltningsverket i Västra och Inre Finland

En kund kommer in strax före stängning och vill köpa en dyrbar klocka kontant. Revisorn noterar att företagets omsättning inte stämmer överens med reservationsboken. En varuhandlare som tidigare har deponerat små kontanta belopp börjar göra betydligt större insättningar utan att omsättningen tydligt skulle ha ökat. En utländsk kund vill köpa en värdefull fastighet utan visning och utan lånefinansiering.

Alla ovannämnda exempel uppfyller definitionen för en tvivelaktig transaktion. En tvivelaktig transaktion är en transaktion som avviker från kundens normala verksamhet eller som inte är typisk för kundens verksamhet. En företagare som är väl förtrogen med kunden upptäcker att transaktionen i fråga inte lämpar sig för den profil som man har skapat om kunden utifrån kundkontrollen. Transaktionen kan exempelvis vara ovanligt stor för kunden i fråga, avvika från kundens sedvanliga servicebehov eller cykel eller rikta sig till en annan bransch där kunden tidigare har varit verksam.

Företagaren börjar utreda bakgrunden till transaktionen och ber kunden om mer information. Det är möjligt att det finns en logisk grund för transaktionen. Efter att företagaren fått mer information kan hen ändå anse att transaktionen är ologisk eller avvikande och besluta att avbryta transaktionen.

Företagare berättar tämligen ofta att de stött på försök till misstänkta transaktioner. Företagaren har inte genomfört transaktionen, men inte heller vidtagit några andra åtgärder. Genom att vägra genomföra transaktionen har företagaren upplevt sig ha undvikit risken att bli missbrukad eller delaktig i olaglig verksamhet.

Om företagaren inte gjort någon anmälan om en tvivelaktig transaktion har han eller hon dock själv kunnat göra sig skyldig till en överträdelse av penningtvättslagen. I värsta fall har brottslingen gått vidare till nästa aktör, som med lite mindre utredningar har beslutat att genomföra den önskade transaktionen. På det här sättet får myndigheterna inte kännedom om den tvivelaktiga transaktionen och pengar som eventuellt skaffats genom brott har förts utom räckhåll för myndigheterna.

Från observationer till handling: vad ska jag anmäla?

Penningtvättslagen gäller flera olika branscher, utöver den mer allmänt kända banksektorn, dessutom bl.a. bokförare, fastighetsmäklare och varuhandlare som tar emot stora kontantsummor. De aktörer som omfattas av tillämpningsområdet kallas i lagen rapporteringsskyldiga. Namnet härrör från skyldigheten för de aktörer som omfattas av tillämpningsområdet att anmäla avvikande transaktioner.

Den rapporteringsskyldiga måste känna till kundens verksamhet så väl att den kan upptäcka transaktioner som avviker från kundens normala verksamhet. Den rapporteringsskyldiga ska inhämta information om sin kund och om dennes verksamhet samt följa kundens verksamhet. Uppföljningen måste vara tillräcklig med tanke på arten och omfattningen av kundens verksamhet, kundförhållandets varaktighet och längd samt riskerna för att den rapporteringsskyldiga ska kunna försäkra sig om att kundens verksamhet motsvarar den rapporteringsskyldigas erfarenheter av och kunskaper om kunden och dennes verksamhet. 

Den rapporteringsskyldiga ska enligt lagen skaffa ytterligare information om tvivelaktiga transaktioner. Vid behov ska också medlens ursprung utredas. Om transaktionen även efter redogörelsen verkar tvivelaktig eller om kunden inte alls lämnar någon redogörelse ska den rapporteringsskyldiga omedelbart underrätta centralen för utredning av penningtvätt om saken. Den rapporteringsskyldiga ska alltid göra en anmälan också i de fall då ett kundförhållande inte etableras eller den begärda transaktionen inte alls genomförs.

Anmälningarna är ytterst viktiga verktyg vid utredning av penningtvättsbrott

I fjol gjordes över 62 000 anmälningar om tvivelaktiga transaktioner. Enligt den årsberättelse*  som publicerats av Centralen för utredning av penningtvätt vid CKP, som tar emot anmälningarna, var den vanligaste brottsrubriceringen som centralen överlämnade uppgifter till i likhet med tidigare år grovt bedrägeri. Därefter var de vanligaste rubriceringarna grov penningtvätt, grovt bokföringsbrott, bedrägeri och grovt skattebedrägeri. Enligt årsrapporten från centralen för utredning av penningtvätt är ovanliga transaktioner den klart vanligaste anmälningsgrunden av 40 alternativ. Bristfällig utredning av medlens ursprung var också en vanlig orsak för anmälan.

Anmälningar om tvivelaktiga transaktioner är ett mycket viktigt verktyg för centralen för utredning av penningtvätt när den utreder penningtvättsbrott. Anmälningar bör göras med låg tröskel. Anmälan om en tvivelaktig transaktion är inte en polisanmälan och den rapporteringsskyldiga förutsätts inte bedöma transaktionens laglighet. De rapporteringsskyldiga bör alltså inte ha någon hög tröskel för att göra en anmälan. Centralen för utredning av penningtvätt ansvarar för att utreda tillgångarnas verkliga ursprung och transaktionens faktiska natur. Det är dessutom bra att komma ihåg att även om en enskild anmälan inte leder till att ett nytt ärende inleds, är anmälningarna av central betydelse också när det gäller att koppla ihop olika fall. En enskild anmälan kan alltså ha betydelse också i ett bredare sammanhang.

Centralen för utredning av penningtvätt inledde i fjol 1 845 utredningar av penningtvätt. Utredningarna, dvs. ”fallen”, inleds huvudsakligen på basis av mottagna anmälningar, men en del hänför sig också till de förfrågningar som centralen fått eller till internationellt samarbete.**  Antalet förordnanden om avbrytande av en transaktion, dvs. frysningsförordnanden, har ökat betydligt från år till år, även om beloppet i euro sjönk från 2019 års nivå. I fjol fryste CKP tillgångar till ett värde av 7,5 miljoner euro, varav ca 4,6 miljoner euro blev kvar hos myndigheterna.

Anvisningar till dem som regionförvaltningsverket övervakar om hur anmälan ska göras

Trots att antalet anmälningar ökat betydligt har anmälningar gjorda av de rapporteringsskyldiga som regionförvaltningsverket övervakar utgjort endast en liten andel under årens lopp. Detta trots att det till de verksamhetsområden som regionförvaltningsverket övervakar hör kontantintensiva aktörer eller aktörer som har haft fall av penningtvätt som fått medieuppmärksamhet. Man kan därför dra slutsatsen att det ringa antalet anmälningar beror på bristande praxis och okunskap inom branschen. En del av de aktörer som hör till lagens tillämpningsområde är inte nödvändigtvis medvetna om att riskerna kan gälla det egna verksamhetsområdet eller identifiera indikatorer som hänför sig till riskerna. De konkreta verktygen för att åskådliggöra saken kan ha varit små.

Regionförvaltningsverket har publicerat en anvisning för anmälan av tvivelaktiga transaktioner. Även om indikatorerna för en tvivelaktig transaktion är ganska likartade oberoende av bransch, ger anvisningen också branschvisa exempel gällande olika tjänster och produkter. Dessutom presenteras i de branschvisa avsnitten exempel på konkreta situationer där det finns skäl att göra en anmälan.

De rapporteringsskyldiga bör komma ihåg att det inte är frivilligt att göra en anmälan om en tvivelaktig transaktion. Anmälan är en skyldighet som grundar sig på lag och om den rapporteringsskyldiga uppsåtligen eller av oaktsamhet försummar att göra anmälan när det finns skäl till det, kan övervakaren påföra en sanktion för detta enligt lagen. Genom att göra anmälan är du också en del av bekämpningen av grå ekonomi och brottslighet. Bekämpningen av penningtvätt kan i sista hand anses syfta till att förebygga brottslighet när vinningen av olaglig verksamhet på ett så heltäckande sätt som möjligt kan återbördas till statskassan.

Anvisning om rapportering av tvivelaktig transaktion
Mer information om tillsynen över efterlevnaden av penningtvättslagen finns på regionförvaltningsverkets webbplats samt på Rahanpesu.fi

Milka Tornberg-Nyman
Överinspektör, Regionförvaltningsverket i Södra Finland
 

* Årsberättelse från Centralen för utredning av penningtvätt 2020, s. 25.
** Föregående, s. 22

Asiakas tulee sisään juuri ennen sulkemisaikaa ja haluaa ostaa arvokellon käteisellä. Kirjanpitäjä huomaa, että yrityksen liikevaihto ei täsmää varauskirjan kanssa. Aiemmin pieniä käteiseriä tallettanut tavarakauppias alkaa tehdä huomattavasti isompia talletuksia ilman liikevaihdon selvää kasvamista. Ulkomainen asiakas haluaa ostaa arvokkaan kiinteistön näkemättä ja ilman lainarahoitusta. 

Kaikki edellä mainitut esimerkit täyttävät epäilyttävän liiketoimen määritelmän. Epäilyttävä liiketoimi tarkoittaa asiakkaan tavanomaisesta toiminnasta poikkeavaa tai tämän toiminnalle epätyypillistä liiketoimea. Asiakkaansa hyvin tunteva yrittäjä havaitsee, että kyseinen tapahtuma ei sovi profiiliin, joka asiakkaasta on tuntemistietojen avulla rakennettu. Liiketoimi voi esimerkiksi olla kyseisen asiakkaan kohdalla huomattavan arvokas, poiketa asiakkaan tavallisesta palvelun tarpeesta tai syklistä tai se voi suuntautua eri toimialalle missä asiakas on aiemmin toiminut. 

Yrittäjä alkaakin selvittää liiketoimen taustaa ja kysyy asiakkaalta lisätietoja. On mahdollista, että liiketoimelle löytyy täysin looginen peruste. Toisaalta liiketoimessa voi saadun selityksen jälkeenkin olla yrittäjän mielestä epäloogisuutta tai poikkeavuutta ja hän päättää keskeyttää liiketoimen. 

Varsin usein yrittäjät kertovat kohdanneensa epäilyksiä herättäneitä liiketoimen yrityksiä. Näistä epämääräisistä liiketoimista on kieltäydytty, mutta asialle ei ole tehty muita toimenpiteitä.  Yrittäjä on liiketoimesta kieltäytyessään kokenut välttäneensä riskin joutua väärinkäytetyksi tai osalliseksi laittomaan toimintaan. 

Jättäessään ilmoituksen tekemättä yrittäjä on kuitenkin voinut itse syyllistyä rahanpesulain rikkomukseen. Huonoimmassa tapauksessa rikollinen on siirtynyt seuraavan toimijan luo, joka vähän vähemmillä selvityksillä on päättänyt suorittaa toivotun liiketoimen. Tieto epäilyttävästä liiketoimesta ei missään vaiheessa kulkeudu viranomaisten korviin ja mahdollisesti rikoksella hankittu raha on saatu siirrettyä pois viranomaisten ulottuvilta. 

Havainnoista tekoihin: mistä ilmoitan

Rahanpesulaki koskee useita eri toimialoja, yleisemmin tutun pankkisektorin lisäksi mm. kirjanpitäjiä, kiinteistövälittäjiä ja suuria käteissummia vastaanottavia tavarakauppiaita. Soveltamisalaan kuuluvia toimijoita kutsutaan laissa ilmoitusvelvollisiksi. Nimi juontaa juurensa soveltamisalaan kuuluville toimijoille asetetusta velvoitteesta ilmoittaa poikkeavista liiketoimista. 

Ilmoitusvelvollisen tulee tuntea asiakkaansa toiminta niin hyvin, että se kykenee havaitsemaan asiakkaan normaalista toiminnasta poikkeavat liiketoimet. Ilmoitusvelvollisen täytyy hankkia tietoja asiakkaastaan ja tämän toiminnasta sekä seurata asiakkaan toimintaa. Seurannan täytyy olla asiakkaan toiminnan laatuun ja laajuuteen, asiakassuhteen pysyvyyteen ja kestoon sekä riskeihin nähden riittävää, jotta ilmoitusvelvollisen on mahdollista varmistua asiakkaan toiminnan vastaavan sitä kokemusta ja tietoa, joka tällä on asiakkaasta ja tämän toiminnasta. 

Ilmoitusvelvollisen tulee lain mukaan hankkia lisätietoa epäilyttävästä liiketoimesta. Tarvittaessa myös liiketoimeen liittyen varojen alkuperä täytyy selvittää. Jos liiketoimi vaikuttaa selonteon jälkeenkin epäilyttävältä tai asiakas ei anna selvitystä ollenkaan, ilmoitusvelvollisen täytyy tehdä siitä välittömästi ilmoitus rahanpesun selvittelykeskukselle. Ilmoitusvelvollisen täytyy tehdä ilmoitus aina myös niissä tapauksissa, kun asiakassuhdetta ei perusteta tai pyydettyä liiketoimea ei suoriteta lainkaan.  

Ilmoitukset ovat ensiarvoisen tärkeitä työkaluja rahanpesurikosten tutkinnassa

Epäilyttävän liiketoimen ilmoituksia tehtiin viime vuonna yli 62 000 kappaletta. Ilmoitukset vastaanottavan KRP:n rahanpesun selvittelykeskuksen julkaiseman vuosikertomuksen* mukaan yleisin rikosnimike, johon selvittelykeskus luovutti tietoa, oli aiempien vuosien tapaan törkeä petos. Seuraavaksi yleisimmät nimikkeet olivat törkeä rahanpesu, törkeä kirjanpitorikos, petos ja törkeä veropetos. Rahanpesun selvittelykeskuksen vuosiraportin mukaan selvästi yleisin ilmoitusperuste on 40 vaihtoehtona olevasta indikaattorista epätavallinen tilisiirto. Puutteellinen varojen alkuperäselvitys on myös yleinen aihe ilmoituksen tekemiseksi.

Epäilyttävistä liiketoimista tehdyt ilmoitukset ovat ensiarvoisen tärkeitä työkaluja rahanpesun selvittelykeskukselle sen tutkiessa rahanpesurikoksia. Ilmoituksia tulee tehdä matalalla kynnyksellä. Epäilyttävän liiketoimen ilmoitus ei ole rikosilmoitus eikä ilmoitusvelvolliselta edellytetä liiketoimen laillisuuden arviointia. Ilmoitusvelvollisen ei tule siis asettaa omaa ilmoituskynnystään liian korkealle, sillä varojen tosiasiallisen alkuperän ja liiketoimen todellisen luonteen selvittäminen kuuluu rahanpesun selvittelykeskuksen tehtäviin. On lisäksi hyvä muistaa, että vaikka yksittäinen ilmoitus ei johtaisikaan uuden jutun avaamiseen, ilmoitukset ovat avainasemassa myös tapausten yhdistämisessä. Yksittäisellä ilmoituksella voi siis olla merkitystä laajemmassakin asiayhteydessä.

Rahanpesun selvittelykeskus aloitti viime vuonna 1 845 rahanpesun selvittelyyn liittyvää selvittelykokonaisuutta. Selvittelykokonaisuudet eli ’jutut’ avataan pääosin vastaanotettujen ilmoitusten perusteella, mutta osa liittyy myös selvittelykeskuksen saamiin tiedusteluihin tai kansainväliseen yhteistyöhön.** Liiketoimen keskeyttämiseksi annettujen määräyksien eli jäädytysmääräyksien määrä on kasvanut merkittävästi vuosi vuodelta, vaikka euromääräinen summa laskikin vuoden 2019 tasolta. Viime vuonna KRP jäädytti 7, 5 miljoonan euron edestä varoja, josta viranomaisten haltuun jäi noin 4,6 miljoonaa euroa.

Aluehallintoviraston valvottaville ohjeistusta ilmoituksen tekemiseksi

Ilmoitusmäärän merkittävästä kasvusta huolimatta alehallintoviraston valvomien ilmoitusvelvollisten osuus ilmoituksen tehneistä on vuosien aikana pysynyt matalana. Tämä siitäkin huolimatta, että aluehallintoviraston valvomiin toimialoihin kuuluu tahoja, jotka ovat käteisintensiivisiä tai joiden parissa on ollut mediahuomiotakin saaneita rahanpesutapauksia. Voisikin päätellä, että osaltaan vähäinen ilmoitusmäärä selittyy alalta puuttuvista käytännöistä ja tietämättömyydestä. Osa lain soveltamisalaan kuuluvista toimijoista ei välttämättä osaa yhdistää omaan toimialaansa liittyviä riskejä tai tunnista näihin liittyviä indikaattoreita. Konkreettiset työkalut asian havainnollistamiseksi ovat voineet olla vähäisiä. 

Aluehallintovirasto on julkaissut ohjeen epäilyttävien liiketoimia koskevien ilmoitusten tekemiseksi. Vaikka epäilyttävän liiketoimen indikaattorit ovat melko samankaltaisia alasta riippumatta, ohjeessa annetaan myös esimerkkejä toimialoittain eri palveluihin ja tuotteisiin liittyvissä tilanteissa. Lisäksi toimialakohtaisissa luvuissa esitetään tapausesimerkkejä konkreettisista tilanteista, joissa ilmoitus on syytä tehdä.

Ilmoitusvelvollisen on hyvä muistaa, että kyseisen ilmoituksen tekeminen ei ole vapaaehtoista. Ilmoituksen tekeminen on lakiin perustuva velvoite ja jos ilmoitusvelvollinen tahallaan tai huolimattomasti laiminlyö ilmoituksen tekemisen kun siihen olisi aihetta, valvoja voi määrätä tästä lain mukaisen sanktion.

Ilmoituksen tekemällä osallistut myös harmaan talouden ja rikollisuuden torjuntaan. Rahanpesun torjunnan viime kätisenä tarkoituksena voidaankin nähdä rikollisuuden ennaltaehkäiseminen, kun laittomuuksista saatu hyöty pystytään mahdollisimman kattavasti palauttamaan valtion kassaan. 

Epäilyttävästä liiketoimesta ilmoittaminen -ohje

Lisätietoa rahanpesulain valvonnasta aluehallintoviraston nettisivuilta sekä Rahanpesu.fi:stä

Milka Tornberg-Nyman
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto
 

Hyvä mielenterveys lisää kuntalaisten elämänlaatua, hyvinvointia ja kunnan taloudellista tuottavuutta. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. 

Jo ennen koronaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa mielenterveyden ongelmia oli paljon, osin enemmän kuin muualla Suomessa. Ja tuskin ongelmat ovat siitä vähentyneet, päinvastoin. Tiedämme lisäksi, että monen masennuksen ja ahdistuksen taustalla on päihdeongelmaa tai lähisuhde- ja perheväkivaltaa. Ajatuskin näistä kaikista ongelmista alkaa ahdistaa. 

Hyvä mielenterveys kunnan strategiseksi painopisteeksi    

Kuntalain mukaan kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä huolehtiminen on kunnan perustehtävä. Terveydenhuoltolaissa niistä määritellään laajemmin. Mielenterveyden edistäminen, ehkäisevä päihdetyö sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy (MiePäVäki) ovat osa tätä tehtävää. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä?

Katselen lankojen sekamelskaa käsityökorissani, jossa eri väriset ja paksuiset langat ovat sikin sokin sekaisin puikkojen ja virkkuukoukkujen kanssa yhdessä myttyrässä. Yhdestä langasta kun nykäisee, kiristyy myttyrä toisesta kohtaa. Sukkapuikko haraa vastaan. Miten niistä saisi neulottua vaikka kauniin kirjoneuleisen villapaidan, jossa jokaisella langalla ja puikolla on oma tehtävänsä ja yhteinen päämäärä? 

Ensin minun täytyy selvittää tuo lankojen sekamelska. Kuten noita lankojakin, mielen hyvinvointiin vaikuttavia tekijöitä ja toimijoita on paljon. Yhdessä meillä on mahdollisuus tavoitella yhteistä päämäärää, kuntalaisten hyvää mielenterveyttä. Siksi on tärkeää, että kunnissa otetaan mielenterveys yhdeksi strategiseksi painopisteeksi. Hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Kunnan toimijoiden onkin hyvä ottaa ”langat” käsiinsä ja tehdä niistä toimiva kokonaisuus. 

Katso lyhyt MiePäVäki-tiiseri YouTubesta

Mitä mielenterveyden edistäminen tarkoittaa?

WHO:n määritelmän mukaan mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa ihminen pystyy näkemään omat kykynsä sekä kohtaamaan ja selviytymään elämään kuuluvien normaalien haasteiden kanssa sekä kykenee työskentelemään ja ottamaan osaa yhteisönsä toimintaan. Elämässä tulee vastaan kriisejä, jolloin meillä kaikilla on hyvä olla valmiuksia kohdata ja myös sopeutua niihin. Näistä ja monista muista mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn toimintamalleista tukipaketissa on esimerkkejä eri ikäisille ja eri toimijoille. Tavoitteellinen ja tuloksekas toiminta edellyttävät myös poikkihallinnollista yhteistyötä: kysymistä, varhaista puuttumista, asiakas- ja palveluohjausta, tukea ja matalan kynnyksen palveluja. 

MiePäVäki-tukipaketti ovat eräänlainen ”buffet”, josta kunnat voivat poimia omiin tarpeisiinsa sopivat asiat. Tukipaketissa luodaan ensin katsaus kunnan nykytilanteeseen ja esitetään nykytilan arviointia varten eri mittareita, palvelujärjestelmistä saatavaa tietoa ja kokemustietoa, joiden avulla MiePäVäki-tilannekuva voidaan luoda. Näistä kunta valitsee sitten toiminnan painopisteet ja kehittämiskohteet. Tukipaketti sisältää tämän jälkeen tsekkauslistoja, joiden avulla kunnassa voidaan arvioida mitä toimenpiteitä kunnassa jo nyt tehdään asioiden edistämiseksi ja mitkä asiat vaativat kehittämistä. Lisäksi tukipaketissa on erilaisia toimintamalleja ja hyviä käytäntöjä, joita kunta voi ottaa käyttöönsä toimintansa tueksi. 

Tutustu tukipakettiin

Apua ja tukea varhaisessa vaiheessa

Ongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen ovat tärkeitä. Siinä säästyy monta inhimillistä murhetta ja myös työ- ja toimintakyky säilyvät. Tarvitsemme kuitenkin myös vaativampaa hoitoa. Hyvän hoidon avulla mielenterveysongelmista kärsivä voi elää hyvää arkea. Kaikki tämä vaikuttaa myös lapsiimme ja nuoriimme. Hyvät kasvuolot takaavat hyvät edellytykset tasapainoiselle elämälle ja kriisienkin kohdatessa selviämme niistä paremmin.

MiePäVäki-työryhmä

MiePäVäki-tukipaketin on koonnut Pohjois-Suomen aluehallintoviraston koordinoima Mielenterveyden edistämisen, ehkäisevän päihdetyön sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisyn työryhmä. Tukipaketin tavoitteena on tukea kuntien hyvinvointijohtamista, hyvinvointityötä ja toimijoiden välistä yhteistyötä. Toiminta on osa Pohjois-Pohjanmaan ihmislähtöistä hyvinvointiyhteistyötä ja mukana on myös Kainuu. Työryhmässä ovat mukana PPSHP, Kainuun sote, Diak, OAMK, KAMK, Kaol, Ehyt ry, Hyvän Mielen Talo, Oulun Ensi ja Turvakoti ry, Oulun Kriisikeskus, Oulun seurakunta, kuntien edustajia, POPsote-hanke-edustajia ja aluehallintoviraston edustajia. 

Toiveemme on, että hyvä mielenterveys on osa kuntalaisten arkea. Hyvä mielenterveys lisää arjen turvallisuutta ja ehkäisee päihdehaittoja sekä lähisuhde- ja perheväkivaltaa. 

Kirjoittaja:

Raija Fors, ylitarkastaja
Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
 

Maahantulijoiden määrä laski keväästä 2020 alkaen Suomen ja naapurimaiden rajoituspäätösten ansiosta. Tässä tilanteessa maahan saapuvien ohjaaminen terveystarkastukseen on ollut kunnille käytännössä mahdollista. Vaatimus terveystarkastukseen osallistumisesta ei koske lapsia eikä logistiikka-alan kuljettajia tai huoltovarmuuden kannalta välttämättömiä ammattihenkilöitä.

Matkustajamäärä on kuitenkin jo alkanut kasvaa. Samalla kasvaa sellaisten maahantulijoiden osuus, jotka pitäisi ohjata terveystarkastukseen. Sisärajavalvonnan ja naapurimaiden rajoitusten poistumisen myötä kasvun odotetaan kiihtyvän kohti normaaliaikojen tasoa. Ennen koronaepidemiaa Suomeen saapui keskimäärin noin 100 000 henkilöä vuorokaudessa.

Kun matkustajamäärät alkavat taas nousta, on erityisen tärkeää miettiä, miten pystymme takaamaan terveysturvallisuuden rajoillamme.

Rajojen terveysturvallisuus toteutetaan yhteistyönä

Rajanylityspaikkojen terveysturvallisuuden ylläpitoon osallistuu useita eri viranomaisia. Jokaisella viranomaisella on tärkeä rooli kokonaisuuden hallinnassa.

• Terveystarkastusten järjestämisestä vastaavat kunnat. Kunnan tartuntatautilääkäri on se viranomainen, joka voi asettaa maahantulijan tarvittaessa karanteeniin. Voimassa oleva laki ei mahdollista sitä, että useita henkilöitä voitaisiin määrätä karanteeniin ns. massapäätöksellä. Karanteenipäätökset perustuvat aina yksilölliseen arvioon.
• Kunnan tai sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava lääkäri voi tehdä yksittäistä henkilöä koskevan määräyksen pakollisesta terveystarkastuksesta.
• Rajaviranomainen vastaa maahantulon valvonnasta ja tulijoiden ohjaamisesta rajalla.
• Aluehallintovirastot voivat määrätä kunnat järjestämään terveystarkastuksia. Lisäksi voimme tehdä ns. massapäätöksiä terveystarkastukseen osallistumisesta – muun muassa rajoilla. 

Rajalla selvitetään, mistä henkilö on tulossa, onko hänellä todistus sairastetusta koronataudista tai tuore testitodistus. Ellei näitä ole, rajaviranomaiset ohjaavat henkilön rajanylityskunnan järjestämään terveystarkastukseen, jossa hänelle tehdään tarvittaessa koronatesti.

Tämänhetkisillä matkustajamäärillä kuntien ja rajaviranomaisten voimavarat ovat olleet riittävät ja tarkastukset rajalla ovat sujuneet hyvin. Aluehallintovirastot ovat tehneet ns. massapäätöksiä pakollisista terveystarkastuksista, mutta monet kunnat ovat saaneet lähes kaikki maahantulijat ohjattua vapaaehtoisesti tarvittavaan terveystarkastukseen ja koronatestiin. 

Kuntien voimavarat kovilla

Rajoilla pitää jatkossakin kyetä tekemään tarkoituksenmukaisia terveysturvallisuutta varmentavia toimenpiteitä. Kun matkustajamäärät kasvavat, haasteeksi nousee rajaliikenteen logistinen hallinta ja matkustajien ohjaaminen terveystarkastukseen. 

Kuntien voimavarat rajojen terveysturvallisuuden varmistamiseen rajanylityspaikoilla ovat rajalliset. Pätevän henkilöstön saatavuus voi monin paikoin olla todellinen uhka, vaikka yksityinen terveydenhuolto olisi mukana työssä. Oletettavaa on, että terveydenhuollon voimavarat eivät enää jatkossa riitä yhtä kattaviin terveystarkastuksiin ja koronatestauksiin rajoilla kuin nyt. Lisäksi on huomioitava se, että terveydenhuollon voimavarojen keskittäminen rajoille vähentää resursseja muun väestön koronatestauksista, tartuntojen jäljittämisestä, rokotuksista sekä perusterveydenhuollosta laajemmin.

Sisärajavalvonnan poistuminen vähentää rajaviranomaisten läsnäoloa sisärajoilla, mikä on ollut edellytys nykyiselle, hyvin toimivalle yhteistyölle terveysviranomaisten kanssa. On todennäköistä, että rajaviranomaiset, poliisi ja Tulli eivät jatkossa pysty antamaan riittävän laajasti virka-apua kuntien terveysviranomaisille. 

Lakimuutokset tarpeellisia

Tartuntatautilaki antaa mahdollisuuden määrätä henkilöitä tai henkilöryhmiä pakolliseen terveystarkastukseen ja tätä toimivaltaa olemmekin käyttäneet. Pakkopäätösten merkitys on kuitenkin vähäinen, jos terveydenhuollon ja rajaviranomaisten voimavarat eivät riitä niiden toteuttamiseen.

Virka-apumahdollisuuksien väheneminen tarkoittaa käytännössä sitä, että terveysturvallisuustoimet olisi kohdistettava vain siihen rajaliikenteeseen, jossa riskit viruksen leviämiselle arvioidaan suurimmiksi.

Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan tilanteen hallittavuutta lisäisi se, että negatiivinen ennakkotestitulos asetettaisiin maahantulon edellytykseksi. Jotta näin voitaisiin tehdä, tulisi tehdä muutoksia tartuntatautilakiin ja liikenteen palveluista annettuun lakiin.

Katsomme tämän osalta toiveikkaana eduskunnan suuntaan.

Kirjoittajat:

Soile Lahti, ylijohtaja Itä-Suomen aluehallintovirasto
Leena Räsänen, johtaja, Lapin aluehallintovirasto

Meillä kaikilla on melko varmasti kokemuksia tilanteista, joissa emme ole tulleet kuulluksi, nähdyksi tai ymmärretyksi. Kaikki olemme myös todennäköisesti olleet niitä, joiden olisi pitänyt kuulla, nähdä ja ymmärtää paremmin. Se on inhimillistä. 

Eriarvoisuus ei kuitenkaan ole inhimillistä. Jos tulee toistuvasti tai jopa jatkuvasti ohitetuksi ja jääneeksi ilman tarvitsemaansa hoivaa, huolenpitoa ja aitoa kohtaamista, alkaa usko kanssaeläjiin, yhteiskuntaan ja elämään hiipua. Elämästä tulee merkityksetöntä, ja syntyy eriarvoistumisen kokemus.

Eriarvoistuminen on paitsi yksilöllisesti myös yhteiskunnallisesti merkittävä uhka. Sosiaalisten ja terveydellisten haittojen lisäksi eriarvoistumisen kokemus vaikuttaa, varsinkin nuorilla, identiteettiin ja mielikuvaan itsestään yhteisön jäsenenä ja aiheuttaa pahimmillaan syrjäytymistä. Syrjäytymisen mekanismeja tunnetaan jo melko hyvin. Myös ratkaisumalleja ja ennalta ehkäisevän työn hyödyt tunnetaan. Kuitenkin lasten ja nuorten mielenterveyden haasteet näyttävät lisääntyvän – korona-aikana syntyvää palveluvajetta unohtamatta.

Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on rakentunut vahvasti yhdenvertaisia mahdollisuuksia korostavaan peruspalvelujärjestelmään. Asiakkaan lähtökohdista riippumatta saatavilla oleva palvelupolku on tarpeen mukaan edennyt erikoissairaanhoidon hyvin järeisiin palveluihin saakka. 

Viime aikoina palvelujärjestelmämme on kuitenkin alkanut natista liitoksissaan. Tämä käy ilmi myös tuoreimmasta peruspalvelujen arvioinnista, jota aluehallintovirasto tekee joka toinen vuosi. Alla on ote arvioinnin osiosta, jossa tarkastellaan nuorille suunnattujen palvelujen riittävyyttä monialaisten ohjaus- ja palveluverkostojen näkökulmasta:

“Nuorten mielenterveyspalvelujen riittävyys nousi peruspalvelujen arvioinnissa keskeiseksi kuntien haasteeksi. Vastaajien arvion perusteella mielenterveyspalveluista on nuorilla eniten puutteita, ja niiden nähtiin kokonaisuutena olevan kaikkein riittämättömimpiä kaikista kyselyssä mukana olleista palveluista. Mielenterveyspalvelujen puute nousi esille arvioinnissa useita kertoja. Uudet sosiaali- ja terveyspalvelujen organisaatiot sekä resurssipula nähtiin haasteina palvelujen saannille. Matalan kynnyksen palveluja ja mielenterveyden tukea on tarjottava aiempaa enemmän ja paremmin resursoituna sinne missä nuoret ovat.”

Stigmasta eroon tuomalla mielenterveyspalvelut lähemmäksi arkea?

Osa ongelmaa on, että palveluja ei koeta itselle sopiviksi. Ei osata tai haluta pyytää tai ottaa vastaan palveluja silloin kun niitä tarvittaisiin. Mielenterveyttä tukevien palvelujen käyttöön liittyy stigmoja: pelätään leimaantumista, koetaan huonommuutta, häpeää ja epäonnistumista, jos ”joudutaan” turvautumaan yhteiskunnan tukipalveluihin. 

Lasten ja nuorten mielenterveyttä ja hyvinvointia tukevat palvelut pitäisi saada lähemmäs ihmisten arkea, mikä tekisi niistä tuttuja ja lähestyttäviä. Esimerkiksi neuvola tavoittaa kaikki alle kouluikäiset ja lähes jokaisen lapsiperheen. Kuitenkin lapsen kasvaessa kontaktit neuvolaan harvenevat. Matalan kynnyksen tukipalvelujen nivominen kiinteämmin osaksi lähiyhteisöjä, kuten päivähoitoon ja asukaspuistoihin, voisi tuoda tukipalvelujen kokonaisuuteen tarpeellisen ja helposti lähestyttävämmän lisän – unohtamatta vertaistuen mahdollistamaa voimaa perheille.

Kouluterveyskyselyn mukaan koulu-uupumus on lisääntynyt, kiusaamisella tiedetään olevan elämänmittaisia vaikutuksia ja opettajienkin jaksaminen lisääntyvien haasteiden edessä huolestuttaa. Kouluihin tarvitaan muitakin ammattilaisia turvaamaan lasten ja nuorten hyvinvointia, kasvua ja oppimista ja myös opettajien kaipaamaa työrauhaa. 

Onnistuneita esimerkkejä ja hankeviidakon haasteita

Hyviä esimerkkejä oppimisyhteisöihin liittyneistä eri alojen ammattilaisista ovat nuorisotyöntekijät ja hyvinvointipedagogit. Koulun nuorisotyöntekijällä on aikaa kysyä ja kuunnella, mitä kuuluu, ja vaikka lähteä yhdessä hakemaan apua. Hyvinvointipedagogit puolestaan voivat kohdentaa tukea lapsille ja nuorille, joilla on haasteita liikunnallisuudessa, sosiaalisissa suhteissa tai tunnetaidoissa. Kohtaamiset ovat ongelmatilanteissakin arkisia. Ne saattavat vähentää leimaantumisen pelkoa ja lapsien vanhemmilla madaltaa avun pyytämisen kynnystä. 

Ongelmia palvelujen rakentamiselle aiheuttaa usein ratkaisujen määräaikaisuus: esimerkiksi hankkeet, jotka eivät riittävästi kiinnity vakiintuneisiin rakenteisiin vaan jäävät erillisiksi osaksi palvelujärjestelmässä. Hyviä toimintamalleja kokeillaan, mutta pysyvää rahoitusta jatkoon ei ole. Kun hanke päättyy, toiminta lakkaa. Esimerkiksi Koulupsyykkarit eli psykiatriset sairaanhoitajat kouluympäristössä on koettu hyvänä ennaltaehkäisevänä toimintamallina, mutta jatkuvan rahoituksen puuttuessa toimintaa ei päästä kehittämään osaksi pysyviä palvelurakenteita. Hankeviidakon haasteena on myös se, miten tieto eri toimintamallikokeiluista leviäisi laajalle.

Kohti helppokulkuisia palvelupolkuja panostamalla ihmisiin ja yhteistyöhön, myös rakenteissa

Miten syrjäytymiskehitykseen päästään puuttumaan tehokkaasti? Vaaditaan hyvää viranomaisten yhteistyötä, lapsen ja nuoren aitoa kuuntelua ja palvelupolkujen rakentamista niin, että palvelut vastaavat asiakkaiden yksilöllisiin tarpeisiin. Käytännössä se voi tarkoittaa vaikkapa sitä, että sovitaan aina seuraava askel valmiiksi, olipa se sitten tapaaminen tai hoitoonohjaus.

Lapsi, nuori ja perhe ei ole vain asiakas, potilas, oppilas tai kuntoutuja. Ihmiset tulisi kaikissa palveluissa nähdä ja kohdata kokonaisvaltaisesti niin, että yhteisöön ja yhteiskuntaan kuulumisen tunne lisääntyy. Palvelupolkujen rakentamisen lähtökohtana pitäisi olla ihmisen ja tämän lähipiirin omien voimavarojen hyödyntäminen niin, että asiakas on aktiivinen toimija omassa palveluprosessissaan. Ideaalitilanteessa palveluissa löydetään ja vahvistetaan asiakkaan omia voimavaroja ja vahvuuksia, jotka kannattelevat elämänlaadun paranemista kauaskantoisesti. Palvelujen perustaa ja rakenteita pitäisi siis muuttaa niin, että päästään siirtymään kustannusajattelusta laadun ja tulosten tavoitteluun – kääntämällä katse lasten, nuorten ja perheiden silmiin.

Pitkällä aikavälillä mahdollisimman laadukkailla palveluilla saavutetaan myös yhteiskunnallisia säästöjä, kun syrjäytymiseen päästään paremmin puuttumaan jo alkuvaiheissa, lapsia ja nuoria arjessa lähellä olevien toimijoiden yhteistyöllä ja tuella. Syrjäytymisen hintalappu on pahimmillaan miljoonaluokkaa, inhimillisestä tragediasta puhumattakaan. Ehkäisevän työn ja hyvinvointia edistävän työn palveluihin kannattaa ja pitää panostaa.

Heli Heimala
Ylitarkastaja, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kati Myyryläinen
Suunnittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Harri Korjus
Harjoittelija, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Hyvä lukija, tiesitkö mistä on kyse, kun puhutaan päiväkotien suhdeluvuista? Aihe on päivänpolttava jälleen, kun aluehallintovirastot toteuttavat varhaiskasvatuksen valvontaohjelmaansa kevään aikana ja lähettävät selvityspyyntöjä kuntiin. Valvontaohjelmalla selvitetään, kuinka paljon päiväkodin ryhmissä on lapsia ja kuinka paljon päiväkodissa on lastenhoitajia ja opettajia. 

Varhaiskasvatuksessa tarkastellaan lasten määrää suhteessa kasvatus-, opetus- ja hoitotehtävissä olevien henkilöiden määrään. Suhdeluvun lisäksi varhaiskasvatuslaissa säädetään ryhmäkoosta. Päiväkodin yhdessä ryhmässä saa olla yhtä aikaa läsnä 12–21 lasta, riippuen lapsen iästä. Tällöin ryhmässä tarvitaan kolme työntekijää. Ryhmässä voi olla ”kirjoilla” enemmänkin lapsia, mutta he eivät voi kuitenkaan olla paikalla samaan aikaan. Joskus lasten varhaiskasvatuksen tarve on osaviikkoista ja osapäiväistä, jolloin samaa paikkaa voi käyttää useampi lapsi. Lasten määrä voi päiväkodissa ylittyä tilapäisesti ja satunnaisesti esimerkiksi vanhempien työvuorojen muuttumisen takia. Suhdelukua ei saa kuitenkaan ylittää jatkuvasti ja toistuvasti, eikä se voi kestää koko toimintapäivän ajan. 

Päiväkodilla on mahdollisuus suunnitella käytettävissä olevia resurssejaan ottaen huomioon etukäteen tiedossaan olevat lasten läsnä- ja poissaolot ja myönnetyn paikan tosiasiallinen käyttö. Jos päiväkodissa näyttää toistuvasti olevan tiettyyn kellonaikaan tilanteita, joissa henkilökuntaa on lapsimäärään nähden liian vähän, tulee tilanne korjata työvuorosuunnittelulla. Joskus se voi vaatia myös lisähenkilöstön palkkaamista päiväkotiin.

Valvonnassa hyviä tuloksia viime vuodelta

Vuonna 2020 Länsi- ja Sisä-Suomen alueella pyydettiin tieto lasten lukumääristä päiväkodeittain viikoilta 6–7 ja 40–41. Tiedot kerättiin 76 kunnasta ja 723 päiväkodista. Päiväkodeissa lasten määrä suhteessa työntekijöiden määrään oli ilmoitettujen tietojen mukaan lainmukainen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ja suhdeluku ylittyi 22 toimintapäivänä.* 

Valvonnan tuloksena saatu tieto päiväkotien todellisista lapsimääristä saattaa olla hämmentävä, koska mediassa on ollut paljon kirjoituksia liian suurista lapsiryhmistä ja henkilöstön runsaista poissaoloista. Valvonnassa ilmeni, että varsinkin pienemmissä kunnissa on päiväkodeissa jopa väljyyttä ja henkilöstöresurssia runsaasti lapsimääriin nähden. Valvonnan perusteella voidaan myös todeta, että kunnat palkkaavat päiväkodin henkilöstön poissaolojen ajaksi sijaisia. Jos näin ei tapahtuisi, olisi ylityksiä huomattavasti enemmän. 

On totta, että esimerkiksi pääkaupunkiseudulla on isoja haasteita henkilöstön rekrytoinnissa. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että pääosin kunnat kuitenkin järjestävät varhaiskasvatusta lakia noudattaen.

Aluehallintoviraston valvontaohjelman tulokset ovat saaneet aikaan paljon keskustelua. On myös epäilty, että aluehallintovirastolle on annettu väärää tai jopa harhauttavaa tietoa päiväkotien tilanteesta. Varhaiskasvatuksesta vastaava viranhaltija on lain mukaan velvollinen antamaan oikeaa tietoa valvontaviranomaiselle. Yhdessäkään selvityksessä ei ole ilmennyt, että viranhaltija olisi antanut väärää tietoa tai harhauttanut aluehallintovirastoa. Varhaiskasvatuksen valvonta perustuu vahvasti luottamukseen ja kuntien varhaiskasvatuksesta vastaavien viranhaltijoiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. Epäily valvonnan tuloksista aiheuttaa turhaa huolta päiväkotien turvallisuudesta puhumattakaan varhaiskasvatusalalle aiheutuvasta mainehaitasta.

Varhaiskasvatuslaissa suhdeluku määritellään päiväkohtaisena ja päiväkotikohtaisena. Sitä ei tarkastella päivän jokaisena tuntina kaikissa päiväkodin eri ryhmissä. On tärkeää pitää mielessä, että aluehallintoviraston tehtävä on valvoa, että lakia noudatetaan juuri niin kuin se on kirjoitettu. Huoli päiväkotien suhdelukujen ja mitoituksen toimimattomuudesta päiväkodin arjessa ei ole aiheeton, mutta se olisi korjattavissa lakimuutoksilla.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Marja-Liisa Keski-Rauska, johtaja, opetus- ja kulttuuritoimi
Mirja Kivikangas, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja
Taru Terho, opetustoimen (varhaiskasvatus) ylitarkastaja

*Korjaus 30.3.2021 klo 11.00: Vuonna 2020 tarkastelun kohteena olleissa päiväkodeissa oli toimintapäiviä 7726, ei 3858. Tekstissä aiemmin ollut pienempi luku koski vain osaa vuodesta 2020.

Alkuvuosi 2020 aloitettiin kirjastoissa positiivisin mielin.  Vuosi 2019 oli osoittanut, että lukuinnostus oli vilkastunut ja e-kirjojen käytön lisääntynyt huimasti. Kirjastoissa riitti kävijöitä ja aineistot liikkuivat. Sitten korona levisi Suomeen ja tuli äkkipysäys.

Maaliskuussa kirjastot suljettiin valtioneuvoston päätöksellä. Joissakin kunnissa kirjaston henkilökunta sijoitettiin muihin tehtäviin tai lomautettiin. Valtaosa kirjastojen ammattilaisista alkoi kuitenkin tuottaa entistä enemmän sisältöjä verkkoon. Kirjastojen henkilökunta järjesti mm. satutunteja, lukupiirejä ja erilaisia tapahtumia verkossa. E-aineistoja markkinoitiin aktiivisesti mikä näkyikin aineistojen käytön merkittävänä kasvuna. 

Vaikka kirjastot lisäsivät panostusta e-aineistojen saatavuuteen, kysyntään ei kyetty täysin vastaamaan.  Fyysisen aineiston korvaaminen e-aineistolla on taloudellisesti mahdotonta, eikä isoa osaa aineistosta ole kirjastoille edes saatavilla sähköisessä muodossa. Kirjastojen sulkeminen paljastikin monia puutteita ja kehityskohteita kirjastojen aineiston ja sisältöjen tarjonnassa. Nyt on selkeästi tarve valtakunnalliselle e-kirjastolle. Kirjastoja avattiin rajoitetusti toukokuun lopulla ja lisää palveluja otettiin käyttöön kesäkuun alussa. Hetken saimme elää normaalia elämää. Nyt olemme taas koronakurimuksessa mutta kirjastot on voitu pitää auki, joskin palveluja on jouduttu hiukan rajaamaan.

Asiakkaille tehdyistä kyselyistä olemme saaneet tietoa kirjastopalvelujen vaikuttavuudesta ja merkityksestä. Kyselyt osoittavat, että kirjastojen sulkemisella oli todella suuri vaikutus ihmisten elämään. Suurin vaikutus sulkemisella oli lukemisharrastukseen. Ongelmaksi ei koettu pelkästään stoppia kirjojen lainaamisessa, vaan vastauksissa korostui myös kirjastohenkilöstön ammattitaidon merkitys aineiston valinnassa.

Kirjastotilojen sulkeminen vaikutti myös opiskelun, tutkimuksen ja työnteon mahdollisuuksiin sekä vähensi sosiaalisia kontakteja. Vaikka kirjaston merkitys on suuri yksilötasolla, vastauksista käy ilmi, että sulkeminen vähensi koko kaupungin tai kuntakeskuksen kiinnostavuutta ja merkittävyyttä. Kirjasto on kaikille avoin ja ilmainen tila, jonka sulkeminen vaikutti niin sosiaalisiin kontakteihin kuin työnteon ja opiskelun mahdollisuuksiin. Opiskelijoille, tutkijoille ja monille tietotyöläisille kirjasto on tärkeä myös ympäristönä, jossa tarvittavat lähteet ja muut kirjallisuus ovat helposti saatavilla. Asiakkaat valittivat, että kirjaston sulkeminen vaikeutti tai teki jopa mahdottomaksi heidän työnsä tai opintonsa.

Monet kokivat kirjastojen sulkuajan laskeneen yleistä elämänlaatua, kun päivittäinen tai viikottainen kirjastokäynnin rutiini rikkoutui.

Anneli Ketonen
Kirjastotoimen ylitarkastaja
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Helmikuun lopussa voimaan tulleen tartuntatautilain toimeenpano aloitettiin viivytyksettä. Etelä-Suomen avi rajoitti yleisölle avoimien tilojen käyttöä uuden lain 58d pykälän nojalla, ja sittemmin 58g pykälän nojalla. Päätöksen tultua julki ministeriö totesi avin päätöksen lain alkuperäisen tarkoituksen vastaiseksi. Avi totesi tehneensä päätöksen sen pohjalta, mitä lakiin on kirjoitettu.

Jo 1980 luvun alussa virkakielikomitea kiinnitti huomiota säädöskieleen. Tuolloin esitettiin, että lakitekstit on kirjoitettava niin, että kansalaiset pystyvät lukemaan ja ymmärtämään niitä ns. kansakoulupohjalta. Matti Räsäsen (2008) mukaan lakiteksti voi olla ylettömän monitulkintainen, tai siitä ei löydä hakemallakaan lainlaatijan tarkoittamaa merkitystä. Mahdollista on sekin, ettei lakitekstiä ymmärrä järjellisellä tavalla ollenkaan. Ongelma ei siis ole uusi, vaikka se on korona-aikana korostunut – lisäksi vanha tartuntatautilaki soveltuu huonosti koronapandemian kaltaiseen epidemiaan.

Jos avin päätös tuntuu epidemian hoidon kannalta epätarkoituksenmukaiselta tai epätäydelliseltä, se johtuu päätöksen taustalla olevista laeista. Kyse on siitä, että avien on tehtävä päätöksensä sen mukaan, miten lakeihin on kirjoitettu. Avin päätökset ovat hallintopäätöksiä, joista voi valittaa hallinto-oikeuteen, kuten koronaepidemian aikana on jo tapahtunut. Oikeuskäsittely ei kysy tahtotilaa, vaan arvioi päätöksen lainmukaisuutta - oikeuslaitos lukee ja tulkitsee lakia niin kuin se on kirjoitettu. Avi lain toimeenpanijana ei voi lain muotoilua korjata, lainsäädännöstä vastaavien viranomaisten täytyy tehdä se. 

Avien, ministeriön ja hallituksen yhteinen tavoite on epidemian saaminen hallintaan. Aveja on arvosteltu toisaalta siitä, että ne toimivat ja rajoittavat liikaa, ja toisaalta haluttomuudesta tehdä koronaepidemian hillitsemiseksi tarvittavia päätöksiä. Avien toiminnan perusta on hyvä yhteistyö ja vuoropuhelu alueidensa kanssa, ja toisaalta kansallinen yhteistyö avien ja muiden viranomaisten kanssa, joilla varmistetaan ajantasainen tilannekuva. Avilaiset ovat tehneet vuoden kovasti töitä melkoisessa paineessa ja ristiriitojenkin keskellä yhteiseksi parhaaksi, ja torjuneet epidemiaa kaikin lainmukaisin keinoin. Avit myös valvovat, että koronatoimet perustuvat lakiin ja toteuttavat oikeusvaltioperiaatetta omassakin toiminnassaan.

Virkakielen asiantuntija Matti Räsänen toteaa kuullensa usein sellaisen perusteen, ettei lakikielen mutkikkuus haittaa mitään, kun juristit joka tapauksessa ymmärtävät, mistä on kyse. Tällä kertaa näyttää siltä, että uusi tartuntatautilaki on kirjoitettu niin mutkikkaaksi, etteivät edes juristit ymmärrä mistä on kyse. Epäselviä säädöksiä ei muuteta lainvastaisella toimeenpanolla, vaan säädöksiä korjaamalla ja selkiyttämällä.

Sami Remes, terveydenhuoltoyksikön päällikkö, aluehallintoylilääkäri
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Viite: 
https://www.kotus.fi/nyt/kolumnit_artikkelit_ja_esitelmat/hyvaa_virkakielta/hyvaa_virkakielta_-palstan_arkisto_%282002_2014%29/laki_on_niin_kuin_se_luetaan
 

Du vet när man står där vid butikshyllan och söker en viss produkt av ett visst märke. Fast man kammat igenom hela hyllan för att få ögonen på det man letar vill man inte få syn på produkten. Vad gör man då? Jo, man backar några steg och plötsligt faller ögonen på precis just det man letar efter. Det hjälper att få lite perspektiv.

I och med årsskiftet har jag bytt arbetsuppgifter och arbetar nu i huvudsak med frågor som rör grundläggande utbildning. Jag är tillbaka på mammas gata. Till min utbildning är jag teolog med undervisningsbehörighet i religion med dramapedagogik som biämne. Utöver det har jag också rektorsbehörighet. Jag har alltid trivts med arbetet i en skola, med tempot, med kollegiet och med de små kollegerna i klassrummen. Jag trivs också med mitt arbete idag, även om det betyder att jag inte finns där det händer längre.

Vad gör en överinspektör då? Ja, det kan jag ärligt säga att jag inte visste innan jag blev en sådan själv. Till mina främsta uppgifter hör att informera. Att informera via telefon eller e-post eller genom att ordna fortbildning inom aktuella områden. En annan stor bit vi arbetar med är rättsskyddet. Vi övervakar att elevernas lagliga rättigheter som till exempel undervisning, en trygg studiemiljö och tillräckligt stöd tillgodoses. Utöver det här utvärderar vi med jämna mellanrum tillgången till basservicen. Vi följer med olika statliga och övriga utvecklingsprojekt och fungerar som ett led i implementeringen av olika styrdokument. Och ganska ofta blir vår uppgift att påminna om tillgången till material också på svenska.

Ibland tänker jag att det var synd att jag inte visste vad en överinspektör gör medan jag ännu var rektor. I en skola är tempot hektiskt. Jag har någon gång sett statistik över hur många beslut en rektor tar dagligen. Det finns sällan tid för informationssökning och reflektion. Hade jag varit rektor idag, hade jag ringt mig själv rätt ofta. Jag hade lagt mindre tid på att leta efter styrdokument och paragrafer och i stället konsulterat myndigheten. Ju oftare vi får knepiga frågor att besvara, desto mer kunskap får vi inom enheten. Jag hoppas därför att man på fältet känner att en fråga aldrig är för liten eller för konstig, för genom era frågor till oss får vi också syn på problematik på fältet och kan skapa relevant fortbildning och lobba för olika förslag till förbättringar i systemet.

Kunskapen om skolvardagen finns på fältet, det vi kan tillföra är perspektiv. Vi kan, precis som då man står där vid butikshyllan, ta ett steg bakåt, betrakta helheten och reflektera över hur saker hänger samman – och kanske kan vi, du och jag tillsammans, få syn på just det svar du letat efter.

Malin Eriksson
Svenska enheten för bildningsväsendet

Aluehallintovirastojen kirjastotoimet järjestivät syksyn 2020 ja sydäntalven 2021 aikana neljä ennakoinnin työpajapäivää yleisille kirjastoille. Päivät järjestettiin yhteistyössä Valtiokonttorin ennakointiasiantuntijoiden kanssa. Motivoinnin ja kirjastojen strategisen suunnittelun kytkentöjen lisäksi ennakointipäivissä tutustuttiin joihinkin yleisimpiin ennakoinnin menetelmiin.

Ennakointi ei ole ensisijaisesti tulevaisuuden kehityskulkuihin varautumista, vaan tulevaisuuden aktiivista tekemistä. Tulevaisuus ei tapahdu meistä irrallaan, vaan olemme keskiössä sen toteuttamisessa. Ympäröivässä yhteiskunnassa voimme havaita monia erilaisia hiljaisia signaaleita, jotka kertovat jotain tulossa olevista, kenties laajemmistakin ihmisten käyttäytymiseen liittyvistä muutoksista. Heikot signaalit voivat helposti jäädä arkisen havainnointimme ulkopuolelle. Kun herkistimme koulutuksissa aistejamme hiljaisille signaaleille, meitä rohkaistiin tarttumaan jopa naurettavilta tuntuviin huomioihin ympäristöstämme – niiden epätodennäköisyydestä voi syntyä odottamattomia muutosvoimia.

Uusien toimintatapojen tai kokeilujen kenttä saattaa näkyä usein myös taiteilijoiden, tutkijoiden tai aktivistien omaisuutena, ja siksi meille voi olla vaikea tunnistaa tällaisia muutossignaaleja. Voimistuessaan ja yleistyessään näistä maan hiljaisista voi kuitenkin syntyä laajoja trendejä, kun toiminnan tai asenteiden omaksujien määrä kasvaa kriittisen massan yli. Tällöin hiljaiset signaalit muuttuvat trendeiksi. Kun trendeistä tulee globaaleja, yhteiskuntien ja muiden systeemien toimintaa muokkaavia prosesseja, ne muuttuvat megatrendeiksi. Esimerkiksi tulevaisuustalo Sitran (2020) listauksessa on tunnistettu viisi megatrendiä:

• ekologisella jälleenrakennuksella on kiire
• väestö ikääntyy ja monimuotoistuu
• verkostomainen valta voimistuu
• teknologia sulautuu kaikkeen
• talousjärjestelmä etsii suuntaansa

Menetelmiä ja moniäänisyyttä

Menetelmien ja toiminnan näkökulmasta ennakointi voidaan ymmärtää tulevaisuuteen vaikuttavien tekijöiden tunnistamiseksi, vaihtoehtoisten tulevaisuuksien kartoittamiseksi ja niihin liittyvien toimenpiteiden tutkimiseksi. Dufva ja Ahlqvist (2015) käyttävät tulevaisuustyön ja päätöksenteon kytkeytymiseen silmukkamallia. Toimintaympäristöä seurataan, jotta sitä voidaan analysoida, minkä pohjalta voidaan käydä keskustelua, joka johtaa (parhaimmillaan) toimenpiteisiin. Tämän jälkeen palataan uudelleen seurantavaiheeseen, jotta toimenpiteiden tulokset saadaan esiin.

Tutustuimme työpajoissamme muutamiin ennalta valittuihin ennakointimenetelmiin. Käytimme mm. tulevaisuuspyörää, tulevaisuustaulukkoa (ACTVOD), PESTEC-toimintaympäristökartoitusta, skenaariomatriiseja sekä tulevaisuuden muistelua. Erilaiset menetelmät soveltuvat ennakoinnin eri vaiheisiin, ja yksillä on mahdollisuus päästä syvemmälle tulevaisuusajatteluun kuin toisilla. Tavoitteenamme oli rohkaista osallistujia ottamaan erilaisia malleja omaan käyttöönsä, ja hyödyntämään koulutuksissa esiin tuotuja ajatuksia omien organisaatioidensa puitteissa. Koko päivän kestäneet tai kahteen aamupäivään jaetut työpajamme toimivat pintaraapaisuna ennakointiin myös kestonsa puolesta. Yhteinen huomiomme oli, että havainnoinnille, menetelmätyölle ja teoreettisiin taustoihin tutustumiseen on varattava riittävästi – mutta ei liikaa – aikaa. Käytännön ennakointitoteutukset ovatkin kontekstiherkkiä, ajasta, paikasta ja tavoitteiden asetannasta riippuvia.

Kun ennakointia viedään osaksi organisaation toimintaa, yhdessä havainnointi ja seuraaminen on keskeistä, jotta ennakoinnista tulee moniäänistä. Moniäänisyydellä ei tarkoiteta tässä ennakointiin osallistuvien henkilökohtaisia muuttujia. Pikemminkin se on heidän taustoistaan ja kokemuksestaan kumpuavia erilaisia näkökulmia ja lähestymistapoja asioihin ja ilmiöihin. Dialogin käyminen on pohjimmiltaan havainnointivaiheessa esiin tulleiden asioiden merkityksellistämistä. Dialogin syntymisessä on tärkeää antaa tilaa uusille, valtavirrasta poikkeaville ajatuksille. Keskustelun avautumiselle on oleellista, että tulevaisuudet ymmärretään monikossa – ei ole yhtä polkua tai yhtä tulevaisuutta, vaan eri vaihtoehtoja voidaan tehdä rinnakkaisina ja samanaikaisina.

Tärkeä laadukkaan ennakointiprosessin osa on osallistujien ajattelun näkyväksi tekeminen. Siksi kannattaa pohtia tarkasti etukäteen, miten ennakointityötä visualisoidaan ja tallennetaan jatkokäyttöä varten. Kun ennakoinnissa ja menetelmissä päästään tutkittavan ilmiön tai asian analysointiin ja purkamiseen, on hyvä muistaa fokus ja tarkoituksenmukainen aiheen rajaus. Liian leveällä pensselillä maalatessa tulevaisuuskuvaan saattaa jäädä liian vähän paikkoja ajatukselle kiinnittyä. Toisaalta pienimmällä detaljitasolla kokonaiskuva häviää. Kuten niin monessa muussakin toiminnassa, ennakoinnissakin harjoittelu tekee osaajan. Ennakoimme avien kirjastotoimen olevan omalta osaltaan tukemassa kirjastojen ennakointityötä myös tulevaisuudessa.

Lähteet

Dufva, M. & Ahlqvist, T. (2015). Miten edistää hallituksen ja eduskunnan välistä tulevaisuusdialogia? Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 17/2015. Valtioneuvoston kanslia. Saatavilla https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79546/miten%20edist%c3%a4%c3%a4%20hallituksen%20ja%20eduskunnan.pdf.

Sitra (2020). Megatrendit 2020. Saatavilla https://www.sitra.fi/aiheet/megatrendit/#megatrendit-2020.

Virolainen, L. & Järvinen, K. (2020). Ennakointia kirjastotoimialalla. Koulutusmateriaali.

Jatkolukemista ennakointiin

https://www.ennakointi2020.fi/
https://tulevaisuus.fi/
https://www.sitra.fi/teemat/ennakointi/

Mika Mustikkamäki
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Länsi- ja Sisä-Suomen AVI 

Kirjastopalvelujen monipuolistuminen ja muuttuminen vaatii, että kirjastotilat myös elävät muutoksessa mukana. Kirjastolaki määrittelee kirjastoille uusia tehtäviä, joihin kirjaston tilojenkin olisi taivuttava. Tilojen käyttöön vaikuttavat myös uudet aineisto- ja palvelumuodot. Kaikki nämä on otettava huomioon kirjastotiloja kehitettäessä tai uusia tiloja suunniteltaessa.

Viime vuosina on ollut nähtävissä erityisesti omatoimikirjastopalvelujen voimakas lisääntyminen. Osaltaan se on sysännyt liikkeelle uusia kirjastotilojen kehittämistarpeita. Osaltaan taas vanhojen tilojen sisäilmaongelmat ajavat kirjastoja uusiin tiloihin tai ainakin suuriin remonttitarpeisiin. Peruspalveluarvioinnin mukaan 40 % kunnista aikoo lähimmän viiden vuoden aikana peruskorjata kirjastotiloja tai rakentaa uuden kirjastorakennuksen. Yhä useammassa tapauksessa kirjasto sijoittuu rakennukseen, joka palvelee monia muitakin toimijoita.

Parhaimmassa tapauksessa kirjasto voi toimia tasavertaisena muiden toimijoiden kanssa yhteiskäyttötiloissa tai ainakin saman katon alla monen muun toimijan kanssa. Huonoimmassa tapauksessa kirjasto on sysätty liian pieniin tiloihin ja monitoimitilojen käyttö toimii enemmän muiden toimijoiden ehdoilla. Kauheimpana vaihtoehtona on se, että kirjastoa ei oteta edes mukaan uusien tilojen suunnitteluun. Tuo kauhuskenaario ei ehkä ole ihan todellisuutta, mutta pelkoja sen suhteen kirjastoissa silti on. Uusia monitoimitiloja suunniteltaessa kuntien heikkenevä talous ja vahvempi koulutoimi sanelevat paljon. Kiltit kirjastolaiset ohitetaan helposti ja uuden kirjastotilan suunnittelussa mennään minimitasolla sieltä missä aita on matalin. Joissakin kunnissa kirjastojen todellinen vaihtoehto on suostua tilojen osalta minimiin, jos sillä vältytään kirjaston lakkauttamiselta. Onhan kunnassa kuitenkin oltava edes yksi kirjasto, vaikka vaatimatonkin.

Saman katon alle sijoittuvat palvelut voidaan nähdä monessa suhteessa myös positiivisena asiana. Tärkeää on, että kirjasto on jo alusta alkaen mukana tilojen suunnittelussa. Tällöin kaikki osapuolet hyötyvät ja eri toimintojen yhteensovittaminen on mahdollista ilman, että joku kokee kärsivänsä. Valtakunnallisessa peruspalvelujen arvioinnissa useat kyselyyn vastanneet näkevät yhteisten tilojen tuovan synergiaetuja kaikille. Muunneltavat kirjastotilat ovat sekä kirjaston itsensä kannalta että muidenkin tiloissa toimivien kannalta oikeasti hyvä asia. Toimintaa voidaan suunnitella aidosti yhteistyössä ja hyödyntää eri tiloja puolin ja toisin. Eikä aina niin, että muut tulevat kirjastoon, vaan kirjastokin voi levittäytyä muiden tiloihin, vaikkapa jonkin tapahtuman muodossa.

Otsikon monipalvelupuuhamaa viittaa siihen, että kirjastot ovat tulleet ulos perinteisestä roolistaan ja laajentaneet palvelujaan ja aineistojaan hyvinkin erikoisiin ulottuvuuksiin. Kirjastoissa tehdään muutakin kuin luetaan ja opiskellaan. Kirjastossa voidaan vaikkapa 3D-tulostella ja kirjastosta voidaan lainata vaikkapa lumikenkiä. Yksin kirjasto ei kaikkea ole saanut aikaan. Usein on tarvittu yhteistyökumppaneita. Ja usein on tarvittu uusia tiloja. Näissä kirjastojen joustavuus ja monipuolisuus korostuu. Kun suunta näyttää yhä enemmän olevan yhteiskäyttötiloihin ja monipalvelukeskuksiin, niin kirjastojen kannattaa olla siinä kehityksessä mukana. Kirjastojen tehtävä on muutakin kuin lukemisen edistämistä. Kuten Laki yleisistä kirjastoista (1492/2016) sanoo, kirjasto myös edistää aktiivista kansalaisuutta, demokratiaa ja sananvapautta. Ja siinä on kirjastojen mahdollisuus yhteiskäyttötilojen suunnittelussa.

Vuoden 2019 peruspalvelujen arvioinnissa kirjastotilojen osalta yhtenä toimenpide-ehdotuksena esitetään: ”Kunnat jatkavat yhteisten tilojen käyttöönottoa ja toimialat ylittävää yhteistyötä. Kirjastojen pitää olla alusta lähtien suunnittelemassa sekä yhteisiä tiloja että toimintaa, jotta kirjasto voi kirjastolain mukaisesti ottaa huomioon kirjastotilan erilaiset käyttäjäryhmät ja kirjastotoiminnan muutokset.” Tämä kun toteutuu, niin kirjastot voivat katsoa uusin silmin tulevaisuuteen. Ja vielä niitä neliöitäkin tarvitaan kirjastoissa.

Vesa Sarajärvi
Kirjastotoimen ylitarkastaja, Lapin AVI

Statsrådets förslag till utbildningspolitisk redogörelse har varit på utlåtanderunda innan den lämnas till riksdagen. Redogörelsen kan ses som riktgivande för utbildningen i Finland och vi i svenska enheten valde därför att göra ett mera omfattande utlåtande. I redogörelsen ingår många goda men också resurskrävande förslag som omspänner hela utbildningsfältet. Det kan vara svårt att genomföra dem alla och vi saknade någon form av prioritering. Men det oaktat är det välkommet med en redogörelse där utbildningen granskas ur många synvinklar och där målen i Agenda 2030 ingår. Glädjande nog har den svenskspråkiga utbildningen beaktats i hög grad. Det är viktigt att den svenskspråkiga utbildningen utvecklas parallellt med den finskspråkiga, dock så att språkgruppernas kulturella och regionala särdrag beaktas.

Men vi saknade att kulturen, idrotten och ungdomstjänsterna hade lämnats utanför redogörelsen. En helhetssyn på hela bildningsväsendet kunde ha gett ett mervärde. Den grundläggande konstundervisningen finns dock omnämnd och det sägs att utredningar har påvisat utvecklingsbehov gällande såväl finansieringen som lagstiftningen. Trots det finns det inte något entydigt förslag om en revidering, något som vi anser att borde göras utan dröjsmål.

Vi lyfte upp frågan om det regionala utvecklingsarbetet i ordnandet av utbildningstjänster och behovet av en tydlig arbetsfördelning mellan UKM, UBS och regionförvaltningsverkens utbildnings- och kulturenheter. Regionförvaltningsverket har tillsyn inom småbarnspedagogiken men inte inom förskola och grundläggande utbildning. Baserat på inlämnade klagomål och kontakter från vårdnadshavare och utbildningsanordnare anser vi att det finns behov av ett mandat för reaktiv tillsyn också inom den grundläggande utbildningen.

Småbarnspedagogik, förskoleundervisning och grundläggande utbildning

I vårt utlåtande understödde vi en totalrevidering av lagstiftningen och finansieringen inom småbarnspedagogiken, förskoleundervisningen och grundläggande utbildningen eftersom de borde ses som en helhet. Då skulle barnens rättigheter tillgodoses på ett jämlikt sätt och garantera likvärdighet, tillgänglighet och kvalitet i tjänsterna i hela landet. En gemensam lag skulle bl.a. göra anordnandet smidigare och underlätta praktiska arrangemang gällande bl.a. rätten till skjuts, mellanmål och överföring av uppgifter om specialpedagogiska arrangemang och hälsa.

Vi tog också ställning till aktörerna inom småbarnspedagogiken och förskoleundervisningen. I redogörelsen sägs att tjänsterna huvudsakligen ska produceras offentligt. Vi konstaterade att man borde göra en större skillnad på ideella och vinstdrivande aktörer och inte enbart tala om kommunala och privata. Det finns ett behov av privata aktörer, dels pedagogiskt (montessori, församlingar, konst- och språkinriktningar), dels för att kunna ändra platsantalet flexibelt, men det borde inte finnas ett marknadsvärde. Nu är flera av de stora kedjorna internationella koncerner och kvalitetsproblem har påvisats inom vissa vinstdrivande aktörer.

I fråga om den grundläggande utbildningen såg vi positivt på att man ska vidta åtgärder för att minska skillnaderna i inlärningsresultaten p.g.a. elevernas bakgrund (socioekonomisk, kultur, kön) och att man vill utarbeta ett program för utvecklingen av undervisningen i finska/svenska som andraspråk. Vi understödde också förslaget om att tyngdpunkten i finansieringen flyttas mot basfinansiering och stöd för långsiktig utveckling i stället för ansökan om bidrag. Det här borde gälla alla utbildningsstadier. Nu sker det mesta av utvecklingsarbetet med projektfinansiering, vilket har ökat utbildningsanordnarnas administrativa arbete och upplevts som byråkratiskt. Utvecklingsarbetet har blivit kortsiktigt eftersom finansieringen beviljats för några år innan det är dags att söka om ny finansiering för nya åtgärder.

Andra stadiet, kontinuerligt lärande och fritt bildningsarbete

Andra stadiet är den utbildningsnivå som mest påverkas av den utvidgade läroplikten. Det har talats mycket om avgiftsfritt material, datorer mm. men vi betonade ytterligare betydelsen av att handledningen och vägledningen av studerande är tillräcklig och kvalitativt god. Det här kräver resurser, något som borde beaktas i finansieringen i ännu högre grad.

Vidare konstaterade vi att det verkar som om man har glömt bort att en stor del av de studerande i yrkesutbildningen är vuxna och att det kontinuerliga lärandet utgör en betydande del i verksamheten. Detta bör beaktas inte minst i diskussionerna om anordnarnätet. Om man endast utgår ifrån demografin och andelen unga i utvecklingen av anordnarnätet är det svårt att garantera likvärdiga möjligheter till kontinuerligt lärande för vuxna. Möjligheterna till kompetensutveckling för dem som är i arbetslivet kan naturligtvis i viss mån garanteras via digitala lösningar men också närundervisning bör vara möjlig. Det här gäller speciellt branscher som kräver ”handens kunnande”.

Gällande det svenskspråkiga anordnarnätet överlag är det viktigt att komma ihåg att det inte går att skapa lika stora enheter som inom den finskspråkiga utbildningen. Den svenskspråkiga befolkningen är spridd längs kusten och avstånden blir snabbt stora. Inom den svenskspråkiga yrkesutbildningen har man i flera omgångar gjort sammanslagningar och skapat större, fungerande enheter. Strukturerna inom gymnasieutbildningen kunde ses över. En lösning för att garantera fortsatt god kvalitet och tillgänglighet till svenskspråkig utbildning på andra stadiet är ett utökat samarbete mellan gymnasie- och yrkesutbildningen. Därmed är åtgärdsförslaget att sänka gränserna mellan utbildningsformerna välkommet. Men vi ställer oss frågande till att organisationerna som ordnar utbildning ska vara ”slimmade” både gällande lokaler och utrustning. Trots digitaliseringen behöver andra stadiets utbildning nog vara tid- och platsbunden också i framtiden. Ungdomar behöver strukturer och sammanhang för att utveckla sin sociala kompetens, något som inte går enbart via skärmen.

Planerna på att förnya specialyrkesexamina till flexibla, skräddarsydda kompetenshelheter som kan kombineras med annan utbildning på andra stadiet och högskoleutbildning är intressanta. Är det här ett sätt att skapa kompetenshelheter för kontinuerligt lärande utan att den studerande ska behöva avlägga nya examina? Finland är ett examensinriktat land, något som är svårt att förena med kontinuerligt lärande. Valideringen och tillgodoräknandet av kompetenser från tidigare borde utökas. Dessutom borde det vara möjligt att delta i kortare kompetensgivande utbildningar som inte behöver leda till en examen. Vi understödde förslaget att nätverket inom fritt bildningsarbete ska utnyttjas effektivare och att utbildningen inom fria bildningen erkänns och tillgodoräknas i betydligt högre grad än vad nu är fallet. Det fria bildningsarbetet utgör en viktig del inom utbildningsfältet med stor utvecklingspotential.

Undervisnings- och handledningspersonal, övrig personal

Det skulle vara skäl att förenhetliga personalens titlar. Inom småbarnspedagogiken finns bl.a. barnskötare, socionomer, lärare inom småpedagogik, daghemsföreståndare. I grundläggande utbildning har man bl.a. skolgångsbiträden/assistenter, lärare, rektorer. Man kunde även se över behörighetskraven för lärare inom småbarnspedagogik, förskola och nybörjarundervisning, kraven kunde vara flexiblare. Också behörigheten för daghemsföreståndare och rektorer kunde ses över och om möjligt förenhetligas. Vidare har behovet av flera vuxna i skolan blivit allt viktigare och man har i flera skolor anställt skolhandledare. Behörighetskraven, arbetsbilden och anställningsavtalen för dem varierar och borde därför definieras. Det här kunde vara en uppgift för det planerade utvecklingsforumet för utbildning inom fostran och undervisning som omspänner utvecklingen från småbarnspedagogik till högskoleutbildning.

Vi lyfte också fram behovet av en kontinuerlig svenskspråkig studiehandledarutbildning som är öppen också för dem som redan är verksamma inom utbildningsfältet, detta utgående från vår utredning om studiehandledningen riktad till bildningsdirektörer och rektorer inom yrkesutbildningen. I ordnandet av utbildningen bör den regionala jämlikheten beaktas. En kontinuerligt återkommande akademisk svenskspråkig studiehandledarutbildning skulle bidra till att bygga upp ett bestående vetenskapligt sammanhang och främja forskningen inom vägledningen i finlandssvensk kontext. För närvarande sker forskningen enbart på finska i universiteten i Jyväskylä och östra Finland. 

På sikt borde en vägledarutbildning, eventuellt ett magistersprogram i studie- och yrkesvägledning, tas i bruk. Studiehandledning och karriärvägledning ges inte enbart inom utbildningsenheterna utan också i arbets- och näringsbyråerna, ungdomsverkstäderna, inom olika organisationer mm. Utbildningen och kompetensen varierar hos dem som jobbar som vägledare inom olika sektorer och professionella vägledare behövs i allt högre grad med tanke på den utvidgade läroplikten och kontinuerligt lärande.

Slutligen

Statsrådets utbildningspolitiska redogörelse innehåller som sagt många goda målsättningar. Det blir intressant att se hur redogörelsen tas emot i riksdagen och vad den fortsatta diskussionen leder till. Förhoppningsvis kan en stor del av de goda föresatserna genomföras.

Carola Bryggman, svenska enheten för bildningsväsendet