Näihin kahteen blogikirjoitukseen on koottu hyödyllistä tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta ja kanteluista. Kirjoitukset selittävät myös, mikä on 1.1.2023 aloittaneiden hyvinvointialueiden osuus sote-valvonnassa.

Mikä on sosiaali- ja terveydenhuollon valvontaviranomainen? 

Valvontaviranomaisia ovat sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira sekä aluehallintovirastot. Hyvinvointialue katsotaan valvontaviranomaiseksi ainoastaan silloin, kun kyse on yksityisistä sosiaalipalveluista annetun lain mukaisesta yksityisten sosiaalipalvelujen valvonnasta. 

Aluehallintovirasto valvoo toimialueellaan sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta. Aluehallintovirasto valvoo ja ohjaa myös niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Valvira ohjaa aluehallintovirastojen toimintaa valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen toimeenpanossa, yhteensovittamisessa ja yhdenmukaistamisessa. Lisäksi Valvira valvoo sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen sekä hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvien palvelujen lainmukaisuutta ja antaa valvontaan liittyvää ohjausta silloin, kun kysymyksessä ovat 

• periaatteellisesti tärkeät tai laajakantoiset asiat 
• usean aluehallintoviraston toimialuetta tai koko maata koskevat asiat 
• asiat, jotka liittyvät olennaisesti Valvirassa käsiteltävään muuhun sosiaalihuoltoa tai terveydenhuoltoa taikka sosiaali- tai terveydenhuollon ammattihenkilöä koskevaan valvonta-asiaan 
• asiat, joita aluehallintoviraston valvonta-asioita käsittelevät virkamiehet ovat esteellisiä käsittelemään. 

Myös Valvira valvoo ja ohjaa niitä yksityisiä sosiaali- ja terveyspalveluja, joissa hyvinvointialue ei toimi järjestäjänä. 

Mikä on hyvinvointialueen rooli sosiaali- ja terveyspalvelujen valvonnassa? 

Vuoden 2023 alusta alkaen ensisijainen valvontavastuu on siirtynyt sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjille eli hyvinvointialueille. Palvelujen järjestämisellä tarkoitetaan muun muassa sitä, että hyvinvointialue on vastuussa asukkaidensa palvelutarpeen mukaisesta sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen saatavuudesta. Järjestämisvastuunsa toteuttamiseksi hyvinvointialue voi muun muassa tuottaa sosiaali- ja terveyspalvelut itse, hankkia ne yksityiseltä sosiaali- tai terveyspalvelujen tuottajalta tai järjestää palvelut palvelusetelillä. Hyvinvointialueet valvovat palvelujensa järjestämistä ja toteutumista omavalvonnallisin keinoin. Vaikka hyvinvointialue valvoo järjestämiänsä sosiaali- ja terveyspalveluja, ei hyvinvointialueesta käytetä nimeä valvontaviranomainen. 

Eduskunta on 28.2.2023 hyväksynyt lain sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta. Lain on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2024. Sen myötä hyvinvointialueen valvontavelvoite tulee koskemaan hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvia palveluita joitakin poikkeuksia lukuun ottamatta.

Jos hyvinvointialueen järjestämisvastuulle kuuluvassa asiassa yksityisen palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenee epäkohtia tai puutteita, hyvinvointialueen on ohjattava yksityistä palveluntuottajaa tai tarvittaessa pyydettävä yksityiseltä palveluntuottajalta ja tämän alihankkijalta asiasta selvitystä asettamassaan riittävässä määräajassa. Epäkohtien tai puutteiden ilmettyä hyvinvointialueen on vaadittava niiden korjaamista asettamassaan riittävässä määräajassa. Jos on kyse asiakas- tai potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista, hyvinvointialueen on vaadittava niiden välitöntä korjaamista. 

Jollei yksityinen palveluntuottaja tai tämän alihankkija korjaa epäkohtia tai puutteita hyvinvointialueen asettamassa määräajassa, hyvinvointialueen on tarvittaessa ryhdyttävä sopimusoikeudellisiin toimenpiteisiin korvauksen alentamiseksi tai sen maksamisesta pidättymiseksi. Jos rikkomukset ovat olennaisia tai toistuvia, hyvinvointialueen on ryhdyttävä toimenpiteisiin sopimuksen irtisanomiseksi tai purkamiseksi. 

Miten hyvinvointialueet ja aluehallintovirastot tekevät yhteistyötä? 

Hyvinvointialueen on ilmoitettava välittömästi palveluja valvovalle aluehallintovirastolle palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa ilmenneet asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavat epäkohdat ja puutteet. Vastaavasti jos aluehallintovirasto saa tiedon asiakas- ja potilasturvallisuutta olennaisesti vaarantavista epäkohdista tai puutteista palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toiminnassa, on aluehallintoviraston ilmoitettava asiasta välittömästi hyvinvointialueille, joille palveluntuottaja tuottaa palveluja. Lisäksi hyvinvointialueen ja aluehallintoviraston on lähetettävä toisilleen tiedoksi laatimansa tarkastuskertomukset, jotka koskevat hyvinvointialueelle palveluja tuottavan palveluntuottajan tai tämän alihankkijan toimintaa. 

Aluehallintoviraston tehtävänä on edistää ja varmistaa hyvinvointialueiden omavalvontaa ja puuttua tilanteeseen, kun hyvinvointialueen omavalvonta ei riitä. 

Sosiaalihuollon ylitarkastaja Päivi Vainio ja ylitarkastaja Oona Mölsä
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

I Finland sker årligen ett stort antal tillbud där en anhörig, en granne eller exempelvis en förbipasserande på ett förtjänstfullt sätt räddar en annan människas liv. Det är troligtvis en av de mest värdefulla gärningar som någon kan göra för en annan person och hens närstående. Gärningen innebär att livet får en fortsättning för den som räddas, men händelsen är även omskakande för den som utfört räddningen. Varje osjälvisk gärning för att rädda en annan människas liv förtjänar att uppmärksammas.

Regionförvaltningsverken tar årligen emot i genomsnitt hundra förslag på mottagare av livräddningsmedalj för sådana händelser som beskrivs ovan. Livräddningsmedaljens anor sträcker sig tillbaka till 1920-talet. Bestämmelser om livräddningsmedaljhelheten finns i republikens presidents förordning om livräddningsmedalj.

Behandlingen av medaljförslagen och utredningen av händelserna har hört till regionförvaltningsverkens uppgifter sedan 2006. Efter regionförvaltningsverkens utlåtanden behandlas förslagen samlat i den livräddningsmedaljnämnd som utnämnts av presidenten och som leds av inrikesministeriet. Nämndens sekreteraruppgifter sköts av Regionförvaltningsverket i Södra Finland.

Höga kriterier för att beviljas livräddningsmedalj

Kriterierna för att beviljas livräddningsmedalj är höga. Av de förslag som kommer in är det ungefär bara vart tionde som livräddningsmedaljnämnden efter sin behandling förordar. Medaljen beviljas av republikens president utgående från inrikesministeriets framställning.

Enligt räddningslagen är var och en som upptäcker en olycka skyldig att efter förmåga vidta räddningsåtgärder. Enligt strafflagen är dessutom var och en skyldig att ge en person som befinner sig i livsfara sådan hjälp som skäligen kan krävas av honom eller henne med beaktande av hans eller hennes möjligheter och situationens art.

För att en livräddningsmedalj ska kunna förordas krävs att det är fråga om en exceptionell händelse och att räddaren agerat särskilt modigt och rådigt. Även den som utför räddningen riskerar ofta sitt eget liv.

Livräddningsmedalj har vanligtvis inte beviljats för till exempel återupplivning, för att slå larm eller för sedvanlig räddning ur vatten, trots att detta är förtjänstfulla och oersättliga gärningar. Att inte beviljas livräddningsmedalj betyder inte att gärningen är mindre betydelsefull. Även då har man gjort det mest betydelsefulla: räddat en annan människas liv.

Även om en händelse inte uppfyller villkoren för livräddningsmedalj kan den uppfylla villkoren för andra typer av erkännanden. I Finland ger olika myndigheter, såsom räddningsverken och polisen, olika slags erkännanden för förtjänstfulla gärningar som utförts för att rädda en annan människas liv. Även Finlands Simundervisnings- och Livräddningsförbund (FSL) kan bevilja ett livräddningsmärke till någon som räddat en annan människa från drunkning. Finlands Röda Kors har också egna utmärkelser för förtjänstfulla gärningar.

Varje handling som räddar en annan människas liv förtjänar erkännande.

Räddningsöverinspektörer Johanna Koskela och Eero Nyman
​​​​​​​Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Suomessa tapahtuu vuosittain suuri määrä vaaratilanteita, joissa läheinen, naapuri tai esimerkiksi ohikulkija pelastaa ansiokkaasti toisen ihmisen hengen. Tekona se on luultavasti arvokkainta, mitä ihminen voi toiselle ihmiselle ja hänen läheisilleen tehdä. Tällaiset tapahtumat ovat elämän lankaa jatkavia tekoja, mutta myös pelastajalle pysäyttäviä. Jokainen pyyteetön teko toisen hengen pelastamiseksi ansaitsee tulla huomioiduksi.

Edellä kuvatuista teoista lähetetään aluehallintovirastoihin vuosittain keskimäärin sata ehdotusta hengenpelastusmitalin myöntämiseksi pelastajalle. Hengenpelastusmitali on perinteikäs instituutio, joka on jatkunut 1920-luvulta tähän päivään. Hengenpelastusmitalikokonaisuutta ohjaa tasavallan presidentin asetus hengenpelastusmitalin myöntämisestä

Mitaliehdotusten käsittely ja tapahtumien selvittäminen on kuulunut aluehallintovirastojen tehtäviin vuodesta 2006 lähtien. Aluehallintovirastojen lausuntojen jälkeen ehdotukset käsitellään kootusti presidentin nimeämässä, sisäministeriön johtamassa hengenpelastusmitalilautakunnassa, jonka sihteerin tehtäviä hoidamme Etelä-Suomen aluehallintovirastossa.

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit ovat korkealla

Hengenpelastusmitalin myöntämisen kriteerit on asetettu korkealle, sillä ehdotuksista vain noin joka kymmenes johtaa lautakunnan käsittelyssä esitykseen hengenpelastusmitalin myöntämisestä. Mitalin myöntää sisäministeriön esityksen pohjalta tasavallan presidentti.

Pelastuslain mukaan jokaisen tulee kykyjensä mukaan ryhtyä pelastustoimintaan onnettomuuden havaitessaan. Lisäksi rikoslain mukaan jokainen on velvollinen antamaan hengenvaarassa olevalle sellaista apua, jota hänen mahdollisuutensa ja tilanteen luonne huomioon ottaen on voitu häneltä vaatia.

Jotta hengenpelastusmitalin myöntämistä voidaan puoltaa, tapahtuman luonteelta edellytetään poikkeuksellisuutta ja pelastajalta erityisen rohkeaa ja neuvokasta toimintaa. Tilanteissa usein pelastaja itsekin on hengenvaarassa pelastaessaan toisen henkeä.

Hengenpelastusmitalia ei tyypillisesti olekaan myönnetty esimerkiksi elvytyksestä, vaaran hälyttämisestä tai tavanomaisesta vedestä pelastamisesta, niin ansiokkaita ja korvaamattomia tekoja kuin ne ovatkin. Ilman hengenpelastusmitalia jääminen ei tarkoita, että teko olisi vähemmän merkittävä. Siinäkin on tehty se arvokkain: pelastettu toisen ihmisen henki.

Vaikka tapahtumat eivät olisi täyttäneet hengenpelastusmitalin saamisen ehtoja, ne voivat täyttää kirkkaasti jonkin muun tunnustuksen edellytykset. Suomessa erilaisia tunnustuksia ansiokkaista teoista toisen ihmisen hengen pelastamiseksi myöntävät eri viranomaistoimijat, kuten pelastuslaitos ja poliisi. Lisäksi Suomen uima- ja hengenpelastusliitto SUH voi myöntää hengenpelastusmerkin toisen ihmisen pelastamisesta hukkumisvaarasta. Myös Suomen Punainen Risti SPR myöntää omia huomionosoituksiaan ansiokkaista teoista.

Jokainen teko, jolla on pelastettu toisen ihmisen henki, ansaitsee tunnustuksen.

Pelastusylitarkastajat Johanna Koskela ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Under senhösten fick jag in ett ärende som gällde språkstigarna för de olika språkgrupperna i kommunen samt avsaknaden av undervisning i modersmålsinriktad finska (härefter mofi). Det här fick mig att fundera rätt mycket på finskundervisningen och specifikt mofi-undervisningen i våra skolor.

I utredningen skriver jag att det finns ett uppenbart utvecklingsbehov av finskundervisningen i de svenskspråkiga skolorna. Enligt de nu gällande normerna finns det inga angivna ramar för till exempel elevunderlag gällande skyldighet att erbjuda mofi-undervisning. Kommunen har självbestämmanderätt i frågan, vilket leder till att tillgången varierar utbildningsanordnare emellan och ibland även inom kommunen.

Tillgången till modersmålsinriktad finska varierar

Inom ramen för det statligt finansierade projektet Mofi 2.0 som koordinerats av Åbo Akademi publicerades handboken ”Mofi-stigen. En handbok för mofi-lärare i 1–9” år 2021. I den sägs följande:

”Det är utbildningsanordnaren som besluter vilka språk och vilka lärokurser som erbjuds som A1- och A2-språk i skolorna, dvs. vilket av dessa som erbjuds som det andra inhemska språket och vilket som är ett främmande språk. Förutom elevunderlaget inverkar de lokala och regionala förutsättningarna till exempel gällande timfördelning, språkprogram och lärarresurser på vilka lärokurser och vilka språk som erbjuds. Det här innebär en stor variation i hur mofi-undervisningen ordnas i olika regioner och påverkar i förlängningen elevernas möjligheter att välja lärokurs i finska. Undervisningen i A1-språket inleds från och med 1.1.2020 i årskurs 1 och i de svenskspråkiga skolorna är A1-språket nästan uteslutande finska/mofi. Den närmaste jämförelsepunkten för mofi-lärokursen är A-lärokursen i finska, med den skillnaden att mofi är ämnad för elever som lever i en tvåspråkig hemmiljö och därmed är kriterierna för slutbedömningen i mofi högre ställda.”

Jämlikhet och resursering inom mofi-undervisningen

I Undervisnings- och kulturministeriets rapport Den svenskspråkiga utbildningen i Finland: särdrag, utmaningar, utvecklingsbehov och förslag till åtgärder skriver Gun Oker-Blom ”Som specifikt verktyg för att stödja de elever som talar både svenska och finska i hemmet, har den svenska skolan, i synnerhet i regioner med stor andel tvåspråkiga elever, sedan 1988 erbjudit en lärokurs i modersmålsinriktad finska. I de nyligen genomförda kartläggningar och utvärderingar som gjorts finns det klara belägg för att det finns ett akut behov för att uppdatera, utveckla, bredda och fördjupa lärokursen i modersmålsinriktad finska och skapa tydligare riktlinjer och ramar för hanteringen av de tvåspråkiga elevernas språkliga utveckling i de svenskspråkiga skolorna” (sid 120, Undervisnings- och kulturministeriets rapport 2021:9)

”När det gäller elevernas möjligheter att följa lärokursen i modersmålsinriktad finska (mofi) finns det mycket stora skillnader mellan utbildningsanordnarna i Svenskfinland, och av allt att döma också stora utmaningar” framgår det ur Nationella centret för utbildningsundervisnings publikation "Hur hanteras två- och flerspråkigheten i de svenskspråkiga skolorna? Resultat av en utvärdering i åk 1–6 läsåret 2017-2018".

Regionförvaltningsverkets uppgift

Regionförvaltningsverkets uppgift är att främja regional jämlikhet genom att i regionerna sköta verkställighets-, styrnings- och tillsynsuppgifter som har samband med lagstiftningen. När jag ur regionförvaltningsverkets perspektiv granskat mofi-undervisningen är det uppenbart att vi har ett system som inte är jämlikt i våra olika regioner. Det handlar inte om att lärare inte skulle vara kompetenta nog, det handlar snarare om resursering och politiska beslut i kommunerna. Därtill handlar det om kommunstorlekar, skolnät och elevunderlag. Självfallet har kommunen rätt att erbjuda mer undervisning än de minimikrav som lagen ställer. Då vårt uppdrag är följa upp att alla skolelever har en jämlik utbildning frågar jag mig ifall det är dags att också i lag bekräfta mofi-undervisningen så att alla elever som är betjänta av den också har lagstadgad rätt till den. I 35 år har vi nu erbjudit tvåspråkiga elever mofi, kanske det är dags, som Gun Oker-Blom säger, att skapa tydligare riktlinjer och ramar för hanteringen av de tvåspråkiga elevernas språkliga utveckling i de svenskspråkiga skolorna.

Malin Eriksson
Överinspektör för bildningsväsendet

Källor:

Den svenskspråkiga utbildningen i Finland: särdrag, utmaningar, utvecklingsbehov och förslag till åtgärder http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-263-904-2

Hur hanteras två- och flerspråkigheten i de svenskspråkiga skolorna? Resultat av en utvärdering i åk 1–6 läsåret 2017-2018. https://karvi.fi/wp-content/uploads/2019/05/KARVI_0819.pdf

”Mofi-stigen. En handbok för mofi-lärare i 1–9” https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-12-4103-1

Målsättningen med vägledning är att ge bättre beslutsunderlag för val, öka självinsikten och öka kunskapen om vilka alternativ som finns och vad de kan innebära för framtiden. Vägledning är en process som tar tid. Genom bra vägledning borde personen kunna fatta välgrundade beslut om studie- och yrkesval.

Detta beskriver i korthet vad vägledning går ut på. Det är en process där vägledaren ger stöd, råd och feedback för att personen skall kunna göra ett så bra val som möjligt. För den unga människan kan det vara första gången hen gör ett eget val i livet. Valmöjligheterna är många och det är inte lätt att fatta ett beslut som har konsekvenser för livet framöver. För vuxna människor kan valet handla om personlig och professionell utveckling, karriärbyte, få perspektiv på sina val och prestationer eller öka självkännedomen och självförtroendet. Kontexten kan vara olika och ibland komplexa.

Livslångt lärande, med individens ständigt pågående karriärprocess i fokus, förutsätter därför också livslång vägledning. Det finns många aktörer på fältet som handleder personer i olika åldrar och i olika livssituationer. Regionförvaltningsverket är med och utvecklar och diskuterar livslång vägledning både på det nationella och det regionala planet i Finland.

Utmaningarna som finns i vägledningsfrågorna är många, inte minst gällande kvalitet och resultat. Det finns inga verktyg som mäter detta. Kanske vägledning inte går att mäta eller bedöma? Bra vägledning är en form av inre tillväxt där den handledda fått nya insikter om sig själv och sitt kunnande, där den handledda kan konkretisera och forma sina tankar och eventuella drömmar om framtiden och där handledningsprocessen tydliggjort hur planen för framtiden ser ut. Vägledningen har kanske inte gett direkta svar, men däremot kunnat påvisa olika vägval och alternativa val.

Lika svårt som jag som elevhandledare i grundskolan i tiderna skulle ha haft att bedöma elever med siffervitsord i skolämnet elevhandledning är det antagligen att utvärdera eller bedöma vägledningens betydelse i valsituationen. En central del i vägledningsprocessen har alltid varit mötet mellan människor. Traditionell vägledning är kommunikation människor emellan, kan vara muntlig eller skriftlig, face-to-face eller på distans. Vad AI kan bidra med i denna utveckling återstår att se. Huvudsaken är att vägledningen är objektiv och etisk och alltid har den handledda i fokus.

Camilla Lillås
Planerare
RFV:s svenska enhet för bildningsväsendet

Bild: Räddningsinstitutet.

Visste du att räddningsmyndigheten ska anmäla alla sådana olyckor till polisen som kan vara förenade med uppsåt eller oaktsamhet? Enligt räddningslagen ska räddningsverket göra en brandutredning. Vid brandutredningen bedömer man antändningsorsaken och utreder i behövlig utsträckning vilka faktorer som har påverkat antändningen och spridningen av branden, vilka skador som branden har orsakat, faktorer som har påverkat skadornas omfattning och räddningsverksamhetens förlopp.

Utredningens omfattning beror särskilt på hur allvarliga följderna av branden är. Om det finns anledning att misstänka att en brand eller annan olycka har orsakats uppsåtligen eller av oaktsamhet ska räddningsmyndigheten anmäla det till polisen. Polisen ska också underrättas om brand- och personsäkerhetsförseelser som upptäcks i samband med brandutredningen. Utgående från dessa anmälningar börjar polisen undersöka om det kan vara fråga om brott. Ur ett samhälleligt perspektiv handlar det alltså om ett viktigt myndighetssamarbete som gör det möjligt att komma åt exempelvis olika antändningsfenomen och andra brott och förebygga dem.

Räddningsinstitutet har från och med 2018 gjort målmedvetet forskningsarbete kring 41 paragrafen i räddningslagen som gäller brandutredning. Genom dessa undersökningar har man upptäckt betydande brister i hur rapporteringsskyldigheten fullgörs, även om rapporteringsskyldigheten inte är någon ny uppgift i räddningslagstiftningen. Utgående från uppgifter från dessa forskningsprojekt beslutade regionförvaltningsverken att undersöka frågan ur laglighetstillsynens synvinkel.

Stora regionala variationer i anmälningarnas omfattning och kvalitet

Undersökningen gjordes hösten 2022 och resultaten sammanställdes i början av 2023 Enligt regionförvaltningsverkens undersökning fullgörs anmälningarna dåligt på riksnivå och det finns stora regionala skillnader i hur anmälningarna görs: år 2022 anmälde räddningsverken som sämst 23 % och som mest 98 % av fallen.

Den här rapporteringsprocenten säger ännu inte hela sanningen eftersom det är viktigt att känna till på vilket sätt och hur snart efter händelsen som anmälningar om olyckor som är förenade med oaktsamhet eller uppsåt förmedlas till polisen. Enligt regionförvaltningsverkets undersökning finns det stora regionala skillnader i hur anmälningarna förmedlas, hur anmälningarna görs och hur många anmälningar som görs procentuellt.

Varför är det väsentligt att undersöka frågan och att se till att räddningsmyndigheternas anmälningsskyldighet till polisen fullgörs på det sätt som föreskrivs i räddningslagen? Tre centrala aspekter kan lyftas fram när det gäller att göra anmälningarna systematiskt och snabbt: på det sättet 1) tryggas grundläggande rättigheter på det sätt som förutsätts i grundlagen, till exempel likabehandling av medborgarna, 2) förebyggs olyckor och 3) följs rättsstatsprincipen enligt vilken man i all offentlig verksamhet noga ska följa lagen. Genom att fullgöra anmälningsskyldigheten ser myndigheten samtidigt till att myndighetens eget rättsskydd tillgodoses.

Utbildning, anvisningar och egenkontroll är centrala verktyg som förbättrar läget

Enbart en muntlig anmälan räcker inte. Enligt regionförvaltningsverken ska anmälan alltid göras skriftligen oberoende av om anmälan också gjordes muntligen på grund av att den var brådskande. Myndighetsverksamhet är i regel skriftlig och grundar sig på dokumenterade handlingar. En skriftlig anmälan ska göras så omgående som möjligt efter att räddningsmyndigheten har fått kännedom om fallet. Det är också möjligt att komma överens om andra rutiner för de lagstadgade anmälningarna, men också de rutinerna måste grunda sig på dokumenterade handlingar och förutsätter samtycke av myndigheten som tar emot anmälningarna.

Det var första gången som anmälningsskyldigheten undersöktes i den här omfattningen. Undersökningen lyfter fram brister som det är skäl att rätta till för att lagenlighetskravet som ställs på offentlig verksamhet och kravet på likabehandling av medborgarna ska uppfyllas. Det är skäl att börja förbättra situationen genom att se till att räddningsväsendets personal systematiskt utbildas i ämnet, genom att utarbeta behövliga anvisningar och med åtgärder inom välfärdsområdets egenkontroll övervaka att anmälningsskyldigheten fullgörs på föreskrivet sätt.

• Regionförvaltningsverkens undersökning "Anmälningsskyldighet enligt 41 § 4 momentet i räddningslagen", på finska med svenska sammandraget (pdf-fil)

Räddningsöverinspektörerna Mira Leinonen och Eero Nyman
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Kuva: Pelastusopisto

Tiesitkö, että pelastusviranomaisen tulee ilmoittaa poliisille kaikki ne onnettomuudet, joita voidaan epäillä tahallisiksi tai tuottamuksellisiksi? Pelastuslain mukaan pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta. Palontutkinnassa arvioidaan tulipalon syttymissyy ja selvitetään tarvittavassa laajuudessa palon syttymiseen ja leviämiseen vaikuttaneet tekijät, palosta aiheutuneet vahingot ja vahinkojen laajuuteen vaikuttaneet tekijät sekä pelastustoiminnan kulku.

Selvityksen laajuuteen vaikuttaa erityisesti palon seurausten vakavuus. Jos on aihetta epäillä, että tulipalo tai muu onnettomuus on aiheutettu tahallisesti tai tuottamuksellisesti, pelastusviranomaisen on ilmoitettava asiasta poliisille. Poliisille on ilmoitettava myös palontutkinnan yhteydessä havaituista palo- ja henkilöturvallisuusrikkomuksista. Näiden ilmoitusten perusteella poliisi lähtee tutkimaan rikoksen mahdollisuutta. Yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna kyse on siis tärkeästä viranomaisten yhteistoiminnasta, jonka avulla on mahdollista päästä kiinni esimerkiksi erilaisiin sytyttelyilmiöihin ja muihin rikoksiin sekä ennaltaehkäistä niitä.

Pelastusopisto on tehnyt vuodesta 2018 eteenpäin määrätietoista tutkimustyötä pelastuslain palontutkintaa koskevan pykälän 41 ympärillä. Näiden tutkimusten myötä ilmoitusvelvollisuuden toteutumisessa on havaittu merkittäviä puutteita, vaikka ilmoitusvelvollisuus ei tehtävänä ole pelastuslainsäädännössäkään uusi. Näissä tutkimushankkeissa selvitettyjen tietojen pohjalta aluehallintovirastot päättivät selvittää asiaa laillisuusvalvonnan näkökulmasta.

Ilmoitusten kattavuudessa ja laadussa suurta alueellista vaihtelua

Selvitystä tehtiin syksyn 2022 aikana ja tuloksia koottiin yhteen alkuvuodesta 2023. Aluehallintovirastojen selvityksen mukaan ilmoitusten tekeminen toteutuu valtakunnallisesti tarkasteltuna huonosti ja alueellista vaihtelua ilmoitusten tekemisessä on paljon: vuonna 2022 pelastusviranomaiset ilmoittivat heikoimmillaan 23 % tapauksista ja kattavimmillaan 98 %.

Tämä ilmoitusprosentti tapauksista ei kerro vielä koko totuutta asiasta, sillä on tärkeää tuntea, millä tavalla ja kuinka pian tapahtuman jälkeen ilmoitukset tahallisista ja tuottamuksellisista onnettomuuksista välitetään poliisille. Aluehallintovirastojen tekemän selvityksen mukaan ilmoitusten välittämisessä, ilmoitusten tekotavassa ja ilmoitusten toteutumisprosentissa on suuria alueellisia eroja.

Miksi on olennaista, että asiaa selvitetään ja huolehditaan, että pelastusviranomaisten ilmoitusvelvollisuus poliisille toteutuu, kuten se on pelastuslaissa säädetty? Ilmoitusten järjestelmällisestä ja nopeasta tekemisestä voidaan nostaa esille kolme keskeistä näkökulmaa: sillä 1) turvataan perustuslain edellyttämällä tavalla perusoikeuksia, kuten kansalaisten yhdenvertaista kohtelua, 2) ennaltaehkäistään onnettomuuksia ja 3) toteutetaan oikeusvaltioperiaatetta, jonka mukaisesti kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia. Kun viranomainen huolehtii ilmoitusvelvollisuudesta, huolehtii hän samalla viranomaisen oman oikeusturvan toteutumisesta.

Koulutus, ohjeet ja omavalvonta keskeisiä keinoja tilanteen parantamiseksi

Pelkkä suullinen ilmoittaminen ei riitä. Aluehallintovirastojen näkemyksen mukaan ilmoitus on tehtävä aina kirjallisesti huolimatta siitä, onko ilmoitus tehty kiireellisyyden vuoksi myös suullisesti. Viranomaistoiminta on lähtökohtaisesti kirjallista ja perustuu asiakirjamateriaaliin. Kirjallinen ilmoitus on tehtävä mahdollisimman pian tapauksen tultua pelastusviranomaisen tietoon. Lakisääteisessä ilmoittamisessa on mahdollisuus sopia myös muista menettelytavoista, mutta myös sen tulee perustua asiakirjamateriaaliin ja edellyttää ilmoituksia vastaanottavan viranomaisen suostumuksen.

Ilmoitusvelvollisuutta tarkasteltiin tässä laajuudessa nyt ensimmäistä kertaa. Selvitys tuo esiin puutteet, jotka olisi syytä korjata, jotta julkiselle toiminnalle asetettu vaatimus lainmukaisuudesta ja kansalaisten yhdenvertainen kohtelu toteutuu. Tilannetta on syytä lähteä parantamaan huolehtimalla pelastustoimen henkilöstön järjestelmällisestä koulutuksesta aiheeseen, laatimalla tarvittavat ohjeistukset ja valvomalla myös hyvinvointialueen omavalvonnan toimin, että ilmoitusvelvollisuus toteutuu säädetyllä tavalla.

Lisätietoa: Aluehallintovirastojen selvitys pelastuslain 41 § 4 mom. mukaisen ilmoitusvelvollisuuden toteutumisesta pelastuslaitoksissa, pdf-julkaisu (12.5.2023)

Kirjoittajat:
Pelastusylitarkastajat Mira Leinonen ja Eero Nyman
Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Tuulivoima puhututtaa kansaa sekä päättäjiä, kun uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän markkinat avautuivat globaalien tapahtumien, energian saatavuudessa syntyneiden haasteiden sekä kohonneiden markkinahintojen myötä. Osittain hinnan nousuun vaikutti myös aiemmin tehdyt valinnat, joilla on vaikutettu omavaraisuusasteeseen sekä huoltovarmuuteenkin. Itä-Suomen aluehallintovirastossa tuulivoimabuumi on näkynyt lisääntyneinä lausuntopyyntöinä, jotka koskevat tuulivoimahankkeita. Lausuntomateriaaleihin tutustumisen ja lausuntojen valmistelun myötä olemme pohtineet etenkin ihmisiin kohdistuvien vaikutusten kokonaisarvioinnin merkitystä sekä eri hankkeiden yhteisvaikutuksia. Katsoimme, että alueellisena toimijana tehtävämme on herättää keskustelua tästä aiheesta. Olemmekin valmistelleet sidosryhmäkeskusteluja tuulivoimahankkeisiin liittyen, mutta päätimme kirjoittaa aiheesta myös blogikirjoituksen. 

Tuulelle valjaat

”Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
Toivoa voit' silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan”
(Jenni Vartiainen - Missä muruseni on, 2010)

Sähkön hintojen noustua vuoden 2022 loppupuoliskolla liki pilviin moni lienee kuiskannut hiljaa mielessään Vartiaisen Jennin tavoin ”kävisipä pian tuulemaan”. Se kun lisäisi sitä uusiutuvaa, halpaa, vihreää ja muutoinkin terveellistä sekä turvallista sähköntuotantoa ja himmentimellä varustetuista valaisimista uskaltaisi vääntää tupaan valkeaa astetta enemmän. 

Uusiutuvat energiamuodot, tuulivoima, aurinkoenergia sekä pienydinvoimalat ovat tulleet kahvipöytäkeskusteluihin sekä median uutisvirtaan aiempaa voimakkaammin. Valtakunnan hallitus on tehnyt kirjauksen hallitusohjelmaan vihreästä siirtymästä. Lisämäärärahaa on ohjattu lupaviranomaisille prosessien jouduttamiseksi ja vihreän siirtymän vauhdittamiseksi. Aina siinä määrin, ettei muu yhteiskunta meinaa kehityksen kärryillä pysyä. Sen kaltaista kehitystä ja panostusta esimerkiksi suomalaisiin tuulivoimahankkeisiin vaikuttaa liittyvän, että vauhtisokeus ei liene kovin kaukana. Joku viisas on joskus sanonut, ettei se vauhti tapa. Se on se äkkipysähdys. No, ehkä tässä ei ole hengen menettämisen pelkoa. Ainakaan välittömästi, mutta miten on elämisen laadun laita? Ja ihan ihmisten oikeasti sillai kokonaisvaltaisesti arvioiden.

Tuulellakin on jälkensä

”Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
Totta toki muun muassa Olkiluodossa
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
On täydellisiä
Joka nippeli ja rööri
Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”
(Eppu Normaali - Suomi-ilmiö, 1980)

Tässä kaikessa huumassa ja kiireessä olisi kuitenkin muistettava myös se kenelle näitä hankkeita tehdään. No, ihmisille. Toki myös teollisuudelle, kaupalle ja palveluille, jotka nekin ovat valjastettu tuottamaan ihmisille erilaisia hyödykkeitä. Eli ihmisen tarpeestahan nämä hankkeet kumpuavat. On ilmiselvää, että kaikilla vähänkään laajamittaisemmilla hankkeilla on vaikutuksia ympäristöönsä. Etenkin luonnonympäristöön. Ja varsin kattavia selvityksiä ja mallinnuksia ollaan valmiita tekemään. Raportit, ohjelmat ja selostukset ovat useiden satojen sivujen mittaisia. Niissä käsitellään varsin havainnollisesti ja monipuolisesti erilaisia vaikutuksia muun muassa kulttuuriympäristöön, pinta- ja pohjavesiin, lepakoihin, petolintuihin, kasveihin sekä liikenteeseen ja elinkeinoihin.

Mutta miten on ihmisen, kuntalaisen, mökkiläisen, pendelöivän työntekijän tai luontoharrastajan laita? Millaisia vaikutuksia erilaisilla hankkeilla on metsätöllin Marjatan ja hänen naapureidensa elämään, elinympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen? Millaisia sosiaalisia vaikutuksia hankkeilla on kuntalaisten elämään? Onko hanke itsessään tai useiden erillisten hankkeiden yhteenliittymänä sosiaalisesti hyväksyttävä? 

Perspektiivi pääkirkolta on riittävän etäinen, jotta uskaltaudutaan vaatimaan kansan valitsemana edustajanakin tuulivoiman lisäämistä kaikin keinoin. Omavaraisuus on saatava energiantuotannossakin Ukrainan tapahtumien, Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisen, pakotteiden sekä Nord Stream -putken ”epäonnisen tapaturman” herättäminä siihen ortninkiin, joka olisi pitänyt olla jo kaiken varautumisen lähtökohtana viimeistään edellisten sotien jälkeen. Nyt on hupellettu kansallista omaisuutta myymällä yhtiöitä ja uskomalla sinisilmäisesti siihen, ettei tässä mikään hukka peri. Väärin meni. Nyt käytetään painavia puheenvuoroja ja vetoavaa argumentaatiota. ”Itä-Suomi on energiamurroksen etulinjassa”. ”Perustetaan kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus”. ”Ehkäistään yhteiskunnan jakautumista eli polarisaatiota”. Ja kyllä argumentoinnissa on päädytty huomioimaan myös naisoletetuista tyhjentyvien maaseututaajamien ahdinko, kun tuulivoiman ja sen ympärille rakentuvien investointien tarpeellisuutta on perusteltu sillä, ”…etteivät nuoret miehet syrjäytyisi”. 

Nähdäänkö metsää tuulivoimaloilta?

”Pojat tanssimaan
Eivät tytöt sitä huomaa
Jos vain sormilla vilkutellaan
Tai jos jäädään istumaan
Ja tyhjän lasin reunaa
Lusikalla kilkutellaan”
(Leevi and the Leavings – Pojat tanssimaan, 1981)

Ei virheitä pidä korjata harkitsemattomilla korjausliikkeillä, jotka uhkaavat synnyttää uusia virheitä. Argumentaation tulee olla läpinäkyvää, mutta ennen kaikkea uskottavaa. Kun valtakunnan tasolla on keskusteltu investoinneista, on korostettu miten tärkeää olisi alueellisen kehityksen kannalta satsata Itä-Suomeen. Saataisiin sitä pitovoimaa. Kun keskustelu on kääntynyt aluetukeen, on se sitten rata- tai maantieliikenne tai syrjäisten maaseutualueiden kehittäminen, niin ei ole ihan yhtä hanakasti enää puhuttu Itä-Suomen edusta. Katse on helposti kääntynyt vitostieltä länteen, nelostien suuntaan. No mutta, siellähän on jo ymmärretty tuulivoiman päälle. Ei siellä tarvita valistusta. 

Mutta totuus tuntuu unohtuvan varsin helposti. Ehkä se unohtuu sen vuoksi, ettei kenelläkään ole tällä hetkellä sitä totuutta. Tuulivoimayhdistyksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut vuonna 2021 yhteensä 962 tuulivoimalaa. Siis koko Suomessa. Toki painottuen Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuun ja Lapin korpiin. Yli puolen Suomen alueelle siis. Tuulivoimaa ei voida sijoittaa minne tahansa. Suunnittelualat sijaitsevat merialueilla tai reilusti kehä III:sen ulkopuolella. Siellä missä on tilaa hengittää ja sudet juoksevat vapaina. Siellähän sitä on metsää ja kairaa myllyjen jauhaa energiaa eteläisenkin Suomen tarpeisiin. Mutta ne metsät ja kairat, joissa on tilaa hengittää ja luonnon rauhaa ihmisen asua sekä kuljeskella ovat vähenemässä nykyisten suunnitelmien myötä. Hiljaisia saloseutuja ei kohta enää ole. Metsä- ja harjumaisemia täplittävät kohta satojen ja tuhansien tuulivoimaloiden puistot. Kaukonäkymä on taattu, koska voimalat pyritään sijoittamaan korkeammille maaston kohdille napakorkeuden viistäessä 3:tta sataa metriä. 

Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että Puijon torni on 75 metriä korkea. Vaikka Puijon Torni jää korkeudessa kakkossijalle verrattuna Suomen korkeimpaan rakennukseen Näsinneulaan, nousee tunnettu maamerkki Puijon mäen ansiosta huikeat 224 metriä ympäröivän Kallaveden yläpuolelle ja 306 metriä meren pinnan yläpuolella. Kaukonäkymä ulottuu hyvällä kelillä noin 20 km:n etäisyydelle. 

Tuulivoiman keskittäminen edellyttää myös vastuullista kokonaisarviointia

”Vietin vuotta monta
nuorta, huoletonta
tuuli vuodet vei
tuulella on potti
tuuli kaiken otti
tuuli anna ei”
(Katri Helena – Minne tuuli kuljettaa, 1964)

Sinivalkoinen ääni tulkitsi armon vuonna 1964, että ”tuulella on potti, tuuli kaiken otti, tuuli anna ei”. Olisiko syytä pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan nykytilanteessa mihin olemme menossa ja millaisin edellytyksin voimme matkaamme jatkaa? Kyllä tässä tuulivoima-asiassakin tarvittaisiin kokonaisvaltaista arviointia ja harkintaa. Hankkeita käynnistetään kiihtyvällä tahdilla eri konsultti- ja hankeyhtiöiden toimesta. Niiden suunnittelu- ja käyttöönotto kulkee pääosin ihan normaalissa järjestyksessä. Tilanne on siten ajassa muuttuva. Se aikajänne on viime kuukausina ja vuosina ollut sellainen, ettei siinä pysy mukana sen paremmin maakuntakaavoittaja, kunta, viranomaiset kuin kuntalaisetkaan. Ja tästä kehityksestä on olemassa jo varsin selkeitä merkkejä. Maakuntakaavoja revitään auki, jotta saadaan uusia tuulivoima-alueita kaavoitettua. Puolustusvoimilta haetaan lausuntoja, minne alueille tuulivoimapuistoja olisi mahdollista sijoittaa ilman tutkahaittoja. Fingridillä mietitään, miten kaikki tuulivoimaenergia saadaan syrjäisiltä ja hiljaisilta seuduilta johdettua valtakunnan runkoverkkoon. Ei ole kapasiteettia. 

Hankkeita kaavoitetaan ja suunnitellaan vieriviereen. Hankkeiden vaikutukset arvioidaan ja hankkeet jopa kaavoitetaan sekä luvitetaan hankekohtaisesti. Siis yksittäisinä. Tavoitteena näyttäisi kuitenkin olevan erillisten hankkeiden suunnittelu, kaavoittaminen, luvittaminen ja lopuksi rakentaminen varsin tiiviisti keskittyen tietyille alueille. Ei pelkästään Itä-Suomessa, vaan osansa tästä buumista ovat saamassa muun muassa naapurimaakunnat Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Kysymys kuuluu, että kenen vastuulla on näiden useiden hankkeiden yhteenliittymien mahdollisesti aiheuttamien vaikutusten kokonaisarviointi? Kaavoitusta yritetään nyt ajantasaistaa ja mahdollistaa hankkeiden edistäminen, kun osa hankesuunnitelmista ei tällä hetkellä noudata maakuntakaavoitusta. Tilanne on ajassa muuttuva ja hankkeita suunnitellaan sekä toteutetaan eri aikoina ja toisistaan tyystin irrallaan.

Nyt maalle ollaan neuvottelemassa uuttaa hallitusta ja kirjaamassa uusia tavoitteita ja agendoja. Edellisen hallituksen kaikkia kirjauksia tuskin tullaan romukoppaan heittämään. Mutta vallalla on ollut vähän sellainen toimintakulttuuri, että uudet haluavat aloittaa puhtaalta pöydältä ja vanhoihin suunnitelmiin tai lupauksiin on vaikea sitoutua. Ja tässä kohtaa, jos tai kun, oppositiosta loikataan hallitusvastuuseen laajemmassakin rintamassa, niin voihan se olla toki perusteltuakin. Etenkin, jos vihreän siirtymän aktiivinen edistäminen ei osu omaan visioon. Olemme mielenkiintoisessa tilanteessa. Uusi hallitus ja uudet tavoitteet. Joudumme jälleen arvovalintojen eteen. Toivottavasti siinä väännössä ei mene lapsi pesuveden mukana. Itä-Suomen alueen kansanedustajilta toivomme viisautta ja kaukonäköisyyttä, jossa Itä-Suomen alueen edunvalvonta, investointien ja hankkeiden edistäminen sekä talouden elvyttäminen eivät tallo allensa ihmistä eivätkä terveellistä ja viihtyisää elinympäristöä.   

Tuuleen kuiskattu toive

Blogimme lopuksi haluamme korostaa sitä tosiasiaa, ettei Itä-Suomen aluehallintovirastolla ole tuulivoima-asiaan liittyen kantaa puolesta tai vastaan. Virastona ja alueellisena toimijana, jonka tavoitteisiin on kirjattu muun muassa taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaikenikäisille, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu, rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita, toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan sekä tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta, haluamme kuitenkin olla mukana aiheeseen liittyvässä keskustelussa ja tarpeen mukaan tuomassa tähän ajankohtaiseen keskusteluun virastomme toiminnan luonteen mukaisesti omaa laaja-alaista näkökulmaamme. Peräänkuulutammekin ihmisten elinympäristöön liittyvien vaikutusten kokonaisarviointia ja sen merkitystä. Nyt siitä ei tunnu olevan vastuussa oikein kukaan. Tilannekuvakin päivittyy, jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain. 

Lari Hölttä
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Begreppet att främja välfärd, hälsa och säkerhet är mångdimensionellt på flera nivåer, och de uppdrag och strukturer som hör ihop med begreppet har förändrats sedan välfärdsområdena inledde sin verksamhet. I den här artikeln tittar vi närmare på ämnet ur myndighetstillsynsperspektiv.

Det finns bestämmelser om främjande av välfärd och hälsa i flera olika lagar. I och med social- och hälsovårdsreformen har det blivit en gemensam uppgift för kommunerna, välfärdsområdena och olika aktörer att främja välfärden och hälsan. Välfärdsområdena, kommunerna och de övriga aktörerna har flera kontaktytor där strukturer och gemensam praxis i verksamheten gör det möjligt att effektivt främja hälsa, arbets- och funktionsförmåga, säkerhet och välfärd. Regionförvaltningsverken har som uppgift att övervaka att kommunerna och välfärdsområdena följer lagen då de främjar välfärden och hälsan samt att vägleda dem.

Tillsyn och vägledning som medel 

Centrala metoder för tillsynsmyndigheterna, dvs. regionförvaltningsverken och Valvira, är förhandstillsyn, planmässig tillsyn, efterhandstillsyn (reaktivt) och styrning i anslutning till tillsynen:

• Styrbrev och meddelanden
• Väglednings- och utvärderingsbesök
• Informationsstyrning (till exempel utbildningsdagar)    
• Tillsyn enligt Valviras och regionförvaltningsverkens riksomfattande tillsynsprogram eller annan planenlig tillsyn
• Regionförvaltningsverkens sektorsövergripande samarbete med intressentgrupper

Kommunen och välfärdsområdet ska samarbeta och stödja varandra med sin sakkunskap. Det är viktigt att samarbetet fungerar särskilt i kontaktytorna mellan sektorsövergripande verksamheter. Till skillnad från kommunerna ska välfärdsområdena genom egenkontroll säkerställa att främjandet av välfärd och hälsa och det förebyggande rusmedelsarbetet genomförs på ett lagenligt sätt. Syftet med tillsynsmyndigheternas tillsyn och styrningen i anslutning till den är att säkerställa att egenkontrollen genomförs i välfärdsområdena och att den sköts framgångsrikt.

De riksomfattande tillsynsprogrammen styr arbetet

Valvira och regionförvaltningsverken har berett ett riksomfattande tillsynsprogram för social- och hälsovården för 2020–2023. Vikten av förebyggande arbete lyfts fram i riktlinjerna för 2024 i tillsynsprogrammet. Samarbetet mellan välfärdsområdena, kommunerna och andra aktörer betonas särskilt då det gäller att främja välfärden, hälsan och säkerheten.

Det förebyggande rusmedelsarbetet har ett eget handlingsprogram som stöder det lagstadgade arbetet i kommunerna och välfärdsområdena. Handlingsprogrammet lyfter fram möjligheterna att i praktiken utföra ett ändamålsenligt, omfattande och kostnadseffektivt förebyggande rusmedelsarbete. Också tobakstillsynen och den statliga alkoholförvaltningen har egna riksomfattande tillsynsprogram, vilkas syfte är att förebygga skador som orsakas av tobak och alkohol. Tobakstillsynen sköts av den kommunala tobakstillsynen samt Valvira och styrningen av tillsynen sköts gemensamt av Valvira och regionförvaltningsverken.

Samarbete behövs

I arbetet för att främja välfärd, hälsa och säkerhet behövs regionala samarbetsformer och gemensamt överenskomna förfaranden. Främjandet av välfärden, hälsan och säkerheten är helhetsbetonat och inkluderar de olika områdena inom välfärd, hälsa och säkerhet i vardagen samt påverkan av bakgrundsfaktorer i enlighet med de befintliga strategiska riktlinjerna. I arbetet beaktas regionernas särdrag. Vi på regionförvaltningsverket finns till för er, våra kunder!

Läs mer om arbetet för att främja välfärd, hälsa och säkerhet:

• Folkhälsodelegationen - Social- och hälsovårdsministeriet
• Bedömning av verksamhetsmodellerna HYTE - THL (på finska).
• Riksomfattande tillsynsprogram för social- och hälsovården 2020–2023, uppdatering för 2023.
• Social- och hälsovårdsministeriets publikation 2022:18, De riksomfattande målen för social- och hälsovården 2023–2026​ (på finska).
   

Överinspektörerna vi regionförvaltningsverken:

RFV i Södra Finland, överinspektör Heli Heimala
RFV i Östra Finland, överinspektör för hälso- och sjukvården Katja Maksimainen
RFV i Lappland, överinspektör Sanna Ylitalo
RFV i Sydvästra Finland, överinspektör för hälso- och sjukvården Anne Taulu
RFV i Västra och Inre Finland, överinspektör Jenni Lahtinen
RFV i Norra Finland, överinspektör Raija Fors

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on moniulotteinen ja monitasoinen käsite, ja siihen liittyviin tehtäviin ja rakenteisiin on tullut muutoksia hyvinvointialueiden aloitettua toimintansa. Tässä kirjoituksessa aihetta tarkastellaan erityisesti viranomaisvalvonnan näkökulmasta.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä säädetään useissa eri laeissa. Sote-uudistuksen myötä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä on tullut kuntien, hyvinvointialueiden ja eri toimijoiden yhteinen tehtävä. Hyvinvointialueilla ja kunnilla sekä muilla toimijoilla on useita yhdyspintoja, joissa rakenteet ja yhteiset toimintakäytännöt mahdollistavat, että toiminta terveyden, työ- ja toimintakyvyn, turvallisuuden ja hyvinvoinnin edistämisessä sekä palvelujen järjestämisessä on vaikuttavaa. Aluehallintovirastojen tehtävänä on kuntien ja hyvinvointialueiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lainmukaisuuden valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus.

Keinoina valvonta ja ohjaus 

Valvontaviranomaisten eli aluehallintovirastojen ja Valviran valvonnan keskeisiä keinoja ovat ennakollinen, suunnitelmaperusteinen sekä jälkikäteinen (reaktiivinen) valvonta ja valvontaan liittyvä ohjaus:

• Ohjauskirjeet ja tiedotteet
• Ohjaus- ja arviointikäynnit
• Informaatio-ohjaus (esim. koulutustilaisuudet)
• Valviran ja aluehallintovirastojen valtakunnallisten valvontaohjelmien mukainen tai muu suunnitelmallinen valvonta
• Aluehallintovirastojen poikkihallinnollinen sidosryhmäyhteistyö

Kunnan ja hyvinvointialueen on toimittava yhteistyössä ja tuettava toisiaan asiantuntemuksellaan. Yhteistyön toimivuus on tärkeää erityisesti monialaisten toimintojen yhdyspinnoilla. Kunnista poiketen hyvinvointialueiden tulee varmistaa omavalvonnalla hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen sekä ehkäisevän päihdetyön lainmukaisten järjestämistehtävien toteutumista. Valvontaviranomaisten valvonnan ja siihen liittyvän ohjauksen tarkoituksena on edistää hyvinvointialueiden omavalvonnan onnistumista ja varmistaa omavalvonnan toteutuminen.

Valtakunnalliset valvontaohjelmat ohjaavat työtä

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valvira ja aluehallintovirastot ovat valmistelleet sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallisen valvontaohjelman vuosille 2020–2023. Valvontaohjelmassa valvonnan suuntaviivoina vuodelle 2024 on nostettu esiin ehkäisevän työn merkitys. Erityisesti hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisessä korostuu hyvinvointialueiden, kuntien ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö.

Ehkäisevällä päihdetyöllä on oma toimintaohjelma, joka tukee kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävää lakisääteistä työtä. Toimintaohjelma nostaa esille mahdollisuuksia tehdä vaikuttavaa, laaja-alaista ja kustannustehokasta ehkäisevää päihdetyötä käytännössä. Myös tupakkavalvonnalla ja valtion alkoholihallinnolla on omat valtakunnalliset valvontaohjelmat, joiden tavoitteena on ehkäistä tupakasta ja alkoholista aiheutuvia haittoja. Tupakkavalvonnasta huolehtii kunnan tupakkavalvonta sekä Valvira ja valvonnan ohjauksesta Valvira ja aluehallintovirastot yhdessä.

Yhteistyötä tarvitaan

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyössä tarvitaan eri toimijoiden alueellisia yhteistyörakenteita ja yhteisesti sovittuja toimintakäytänteitä. Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistäminen on kokonaisvaltaista ja sisältää hyvinvoinnin, terveyden ja arjen turvallisuuden eri alueet sekä taustatekijöihin vaikuttamisen olemassa olevien strategialinjausten mukaisesti. Työssä otetaan huomioon alueiden erityispiirteet.​ Me aluehallintoviranomaiset olemme teitä - eli asiakkaitamme - varten!

Lue lisää hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämistyöstä:

• Kansanterveyden neuvottelukunta - Sosiaali- ja terveysministeriö (stm.fi)
• HYTE-toimintamallien arviointi - THL
• Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnallinen valvontaohjelma vuosille 2020–2023, päivitys vuodelle 2023
• Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 2022:18, Sosiaali- ja terveydenhuollon valtakunnalliset tavoitteet vuosille 2023–2026.

Kirjoittajat: aluehallintovirastojen ylitarkastajat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Heli Heimala
Itä-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Katja Maksimainen
Lapin aluehallintovirasto, ylitarkastaja Sanna Ylitalo
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, terveydenhuollon ylitarkastaja Anne Taulu
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Jenni Lahtinen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, ylitarkastaja Raija Fors

Frågan om djurparkernas existensberättigande är omtvistad. Vad är djurparkernas uppgift? Hur övervakas de? Varför finns djurparker? Varför får vilda djur stängas in i inhägnader för att beskådas av människor?

I EU-medlemsländerna anger djurparksdirektivet ramarna för djurparkernas verksamhet. Enligt direktivet har djurparkerna en viktig funktion för bevarande av arterna, utbildning av allmänheten och/eller forskning.

Direktivets krav är införlivade i Finlands djurskyddslagstiftning. Enligt lagen ska djurparkerna bidra till att skydda den vilda faunan och bevara den biologiska mångfalden. Dessutom ska djurparkerna delta i forskning som främjar bevarandet av djurarter, utbildning som ger kunskaper om bevarandet av djurarter, informationsutbyte om arternas bevarande eller uppfödning av djurarter i fångenskap, återinplantering eller återinförande av arter till ett liv i vilt tillstånd.

I Finland övervakas djurparkerna av regionförvaltningsverken

I Finland ansvarar regionförvaltningsverken för djurparkernas tillstånd och övervakar regelbundet att tillståndsvillkoren iakttas.

Regionförvaltningsverkens tillsyn gäller djurhållningsplatsernas lagenlighet och aktörernas kompetens och praxis. Skötseln av djuren och utfodringen ska passa arten och djuren får inte kunna rymma från djurparken. Dessutom ska djurförteckningarna vara noggranna och aktuella.

Djurparkerna övervakas i samarbete med de kommunala tillsynsveterinärerna, och parkerna inspekteras regelbundet. Över inspektionen upprättas en inspektionsberättelse och vid behov andra förvaltningsdokument som i regel är offentliga.

Säkerheten för djurparkernas besökare övervakas av Tukes.

Övervakningen är alltid ett teamarbete

Regionförvaltningsverkens övervakning sker alltid i team. Vid tolkningsfrågor är det inte en enda tjänsteinnehavares åsikt som avgör, utan det är fråga om en gemensam ståndpunkt hos ett större kollegium. För övervakningen av djurparkerna krävs särskilt kännedom om djurparkernas verksamhet. Länsveterinärerna som övervakar parkerna har gemensamma möten där de går igenom problematiska aspekter i tillsynen. Vid behov görs riksomfattande tolkningar av lagstiftningens krav.

Vid inspektionerna fokuserar veterinärerna på att granska djuren och deras förhållanden. Regionförvaltningsverkets länsveterinärer har rätt att be aktören om olika redogörelser för skötseln av djuren och vid behov ålägga aktören att redogöra närmare för ett visst djurs hälsotillstånd.

Vid inspektionen går man också igenom djurparkens deltagande i bevarandeåtgärder. Bedömningen görs från fall till fall för respektive djurpark. Övervakarna utför sitt arbete med tjänsteansvar och djurens välmående kommer alltid på första plats.

Brister måste åtgärdas, annars kan djurparken hotas av stängning

Om regionförvaltningsverket i samband med övervakningen upptäcker brister åläggs aktören åtgärda bristerna inom en viss tid. Tidsfristerna måste anpassas så att det är möjligt att vidta åtgärderna, men ofta tar det flera månader. Om aktören inte åtgärdar bristerna kan man stänga djurparken eller en del av den. Att stänga en djurpark är en omfattande process där det behövs mycket myndighetssamarbete och ofta också hjälp av andra djurparker.

I en del fall kan man bli tvungen att avliva djur, i synnerhet om de är gamla eller i dåligt skick och det inte gynnar dem att bli skickade till en annan djurpark. Djur har rätt till ett arttypiskt och smärtfritt liv. Att hålla ett djur i livet är inte alltid den bästa lösningen för djuret.

Ny lag ställer fler krav på att djurparker ska genomföra skyddsåtgärder

Finland har godkänt en ny lag om djurvälfärd som träder i kraft den 1 januari 2024. Stora aktörer uppfyller i regel redan nu alla krav i den nya lagen om åtgärder som främjar skyddet av arter, men små djurparker måste se över sin verksamhet när den nya djurvälfärdslagen träder i kraft. Regionförvaltningsverken blir också tvungna att utvärdera alla djurparkstillstånd på nytt.

Det är sannolikt att en del av de mindre aktörernas tillstånd ändras till tillstånd för permanenta djurutställningar. Kraven på djurutställningarnas djurhållningsplatser är de samma som för djurparkerna, men de behöver inte delta i skyddsåtgärderna. I permanenta djurutställningar hålls ett litet antal vilda djur och de djur som ställs ut har inget särskilt skyddsvärde. Vid fastställandet av skyddsvärdet används olika internationella bedömningar och man bedömer bl.a. om det är fråga om en djurart som normalt betraktas som sällskapsdjur eller en individ som har fötts upp för att hållas som sällskapsdjur.

Skribenten arbetar som länsveterinär hos regionförvaltningsverket och är insatt i övervakning av djurparker

Läs mer:

• EU:s djurparksdirektiv (rådets direktiv 1999/ 22/ETY) 
• Kommissionens publikation EU:s djurparksdirektiv: god praxis 
• Finlands djurparksförordning (JSMf/2/VLA/2003). Microsoft Word

Eläintarhojen olemassaolon oikeutuksesta kiistellään usein. Mikä on eläintarhan tehtävä? Miten eläintarhoja valvotaan? Miksi eläintarhoja on? Miksi villieläimiä saa sulkea aitaukseen ihmisten töllisteltäväksi?

EU-jäsenmaissa eläintarhadirektiivi antaa raamit eläintarhojen toiminnalle. Sen mukaan eläintarhoilla on tehtävä lajien suojelussa, yleisön valistamisessa ja/tai tieteellisessä tutkimuksessa.

Direktiivin vaatimukset on sisällytetty Suomen eläinsuojelulainsäädäntöön. Lain mukaan eläintarhan tulee edistää luonnonvaraisen eläimistön suojelua ja biologisen monimuotoisuuden säilymistä. Lisäksi eläintarhojen tulee osallistua suojelua edistävään tutkimukseen, eläinlajien suojelutaitoihin liittyvään koulutukseen, suojeluun liittyvään tietojen vaihtoon, tai eläinten vankeudessa kasvatukseen ja luontoon palauttamiseen.

Suomessa eläintarhoja valvovat aluehallintovirastot

Suomessa eläintarhaluvista vastaavat aluehallintovirastot, jotka säännöllisesti valvovat lupaehtojen noudattamista.

Aluehallintovirastojen valvonnassa huomioidaan kokonaisuudessaan eläinten pitopaikkojen lainmukaisuus, toimijoiden osaaminen ja toimintatavat. Eläinten hoidon ja ruokinnan on oltava lajille sopivaa. Eläimet eivät saa päästä karkaamaan eläintarhasta. Eläinluetteloiden tulee olla tarkkoja ja ajantasaisia.

Eläintarhojen valvotaan yhteistyössä kunnallisten valvontaeläinlääkärien kanssa, ja tarkastuskohteissa käydään säännöllisesti. Tarkastuksesta laaditaan tarkastuskertomus ja tarvittaessa muita hallinnollisia asiakirjoja, jotka ovat lähtökohtaisesti julkisia.

Eläintarhojen kävijöiden turvallisuutta valvoo Tukes.

Valvonta on aina tiimityötä

Aluehallintovirastoissa valvontatyö tehdään tiimeissä. Tulkinnanvaraisissa asioissa ei ole kyse yhden viranhaltijan mielipiteestä, vaan laajemman kollegion yhteisestä näkemyksestä. Eläintarhavalvonta vaatii perehtymistä erityisesti eläintarhojen toimintaan. Eläintarhoja valvovat läänineläinlääkärit pitävät yhteisiä palavereja, joissa valvonnan ongelmakohtia käydään läpi ja tarvittaessa tehdään valtakunnallisia tulkintoja lainsäädännön vaatimuksista.

Tarkastuskäynnillä keskitytään katsomaan eläimiä ja niiden olosuhteita. Aluehallintoviraston läänineläinlääkärillä on oikeus pyytää toimijalta erilaisia selvityksiä eläinten hoidosta ja tarvittaessa määrätä toimijaa selvittämään jonkin eläimen terveydentilaa tarkemmin.

Tarkastuksen yhteydessä käydään läpi myös eläintarhan osallistumista suojelutoimien toteuttamiseen. Jokaisen tarhan kohdalla arviointi tehdään tapauskohtaisesti. Valvojat tekevät työtään virkavastuulla ja eläinten hyvinvointi on aina etusijalla

Epäkohdat on korjattava tai eläintarhaa uhkaa sulkeminen

Jos valvonnan yhteydessä havaitaan puutteita, aluehallintovirasto määrää toimijaa korjaamaan epäkohdat määräajassa. Määräaikoja joudutaan sovittamaan niin, että korjaukset on mahdollista tehdä, mutta usein siihen menee kuukausia. Jos toimija ei tee korjauksia, voidaan eläintarha tai sen osa sulkea. Eläintarhan sulkeminen on iso prosessi, jossa tarvitaan paljon viranomaisyhteistyötä ja usein myös muiden eläintarhojen apua.

Joissain tapauksissa eläimiä joudutaan lopettamaan, varsinkin jos ne ovat iäkkäitä tai huonokuntoisia, eikä niiden kuljettaminen toiseen eläintarhaan ole niiden edun mukaista. Eläimellä on oikeus lajityypilliseen tai kivuttomaan elämään, eikä eläimen elossa pitäminen ei aina ole eläimen kannalta paras ratkaisu

Uusi laki lisää eläintarhojen vaatimuksia suojelutoimien toteuttamisesta

Suomessa on hyväksytty uusi laki eläinten hyvinvoinnista. Se tulee voimaan 1.1.2024. Isoilla toimijoilla toteutuvat pääsäätöisesti jo nyt kaikki uuden lain vaatimukset lajien suojelua edistävistä toimista, mutta pienet eläintarhat joutuvat pohtimaan toimintaansa uuden eläinten hyvinvointilain tullessa voimaan. Aluehallintovirastot joutuvat arvioimaan kaikki eläintarhaluvat uudelleen.

On todennäköistä, että osa pienempien toimijoiden luvista muutetaan pysyvän eläinnäyttelyn luviksi. Niiden vaatimukset eläinten pitopaikkojen suhteen ovat samat kuin eläintarhoilla, mutta suojelutoimiin ei tarvitse osallistua. Pysyvässä eläinnäyttelyssä pidetään näytteillä vähäisessä määrin luonnonvaraisia eläimiä, eikä näytteillä pidettävillä eläimillä ole erityistä suojeluarvoa. Suojeluarvon määrittelyssä käytetään apuna erilaisia kansainvälisiä arvioita ja muun muassa sitä, onko kyseessä eläinlaji, jota pidetään tavanomaisesti lemmikkinä ja yksilö, joka on kasvatettu lemmikkinä pidettäväksi.

Kirjoittaja on aluehallintovirastossa työskentelevä eläintarhavalvontaan perehtynyt läänineläinlääkäri

Lue lisää

• EU:n eläintarhadirektiivi (neuvoston direktiivi 1999/ 22/ETY)
• Komission julkaisema eläintarhojen hyvien käytäntöjen opas (löytyy myös suomenkielisenä)
• Suomen eläintarha-asetus (MMMa/2/EEO/2003) 

Jag läste nyligen boken Stöld av Ann-Helén Laestadius. Stöld är en kriminalroman som utspelar sig i norra Sverige bland samerna och deras renar. Jag kan varmt rekommendera boken till personer som vill veta mer om samekultur och hur samerna lever, men man skall även vara beredd på en stark och rak beskrivning av orättvisor i samhället och minoriteters kamp för sina rättigheter.

Boken Stöld tar läsaren med till ett autentiskt Lappland med snö, skotrar, renskiljning, hundar, skola och familjeband. Man kunde tro att livet går sin gilla gång för samerna och deras livnäring, renskötsel. När man som mig inte har någon egentlig kontaktyta till samer och samekultur är det lätt att tro på illusionen om ett harmoniskt folk som bevarat sin kultur i århundranden, som värnar om språket, traditionerna och den egna kulturen så som samedräkten, kolten. Ett folk som har rötterna så djupt i den lappländska jorden att inget kan rubba dem. Ett folk som lever i nära kontakt till naturen och djuren och speciellt renarna. Men boken skildrar även en annan verklighet. Den tar läsaren med till de mer dystra sidorna av samhället som samerna lever i så som kvinnornas kamp för jämlikhet, unga mäns höga självmordsstatistik, klimatförändring och brott mot samerna och deras renar. 

Handlingen i boken är spännande, ja till och med hårresande på sina ställen. Laestadius beskriver hur minoriteter får kämpa i samhället för att få sin röst hörd och för att bli tagna på allvar. Hon lyckas på ett trovärdigt sätt skapa en berättelse med utmaningar som minoriteter står inför i samhället, samtidigt som det också lyftes fram vikten av att ha en stark gemenskap och stöd från familj och vänner.

Laestadius beskriver i sin bok hur samernas kultur och traditioner ifrågasätts och hur de som individer diskrimineras och utsätts för rasism. Jag kunde inte undgå att dra vissa paralleller till andra minoriteter i vårt land. Det finns många grupper i samhället som har begränsad resurs och möjlighet att påverka samhällsdebatten och politiska beslut. Det talas om att diskriminering, trakasserier och rasism inte är välkommet i vårt samhälle, men ändå florerar det och ser inte ut att minska.

Som samhällsmedborgare och medmänniska borde vi göra mer för att stödja och inkludera minoriteter i samhället. Detta innebär att arbeta för ökad representation, rättvisa och jämlikhet. En människa utan fördomar, som inte har behov att diskriminera, trakassera eller förminska andra människor är en människa som visar respekt och tolerans. Vi måste börja med oss själva och vara förebild för det goda och det medmänskliga beteendet i vår vardag och vår närmiljö. Jag tror att det är genom vår egen handling vi bäst kan påverka vår omgivning. Att ha en förståelse och en vilja att göra situationen så bra som möjligt för våra medmänniskor. Vi får hoppas att över tid så vinner det goda och det toleranta samhället. Men boken väckte återigen tanken på att vi inte ska ta något för självklart. Men genom att öppna upp svåra teman till diskussion har vi kommit en bit på vägen.

Camilla Lillås
Planerare
Svenska enheten för bildningsväsendet

Vi vill alla känna oss trygga i den omgivning vi befinner oss i, känna oss delaktiga och höra till ett större sammanhang. Då det gäller barn och unga ser vi tyvärr en trend av ökat illamående som jag anser inte enbart kan skyllas på pandemin. Det verkar som om klimatet på alla nivåer av vårt samhälle blivit hårdare. Sätten på hur man uttrycker sig på sociala media har ändrat, kraven på de unga speciellt vad gäller självständighet har ökat, ensamhet har blivit allt vanligare. Miljöfrågorna och Rysslands anfallskrig i Ukraina gör inte tillvaron lättare. En kombination av allt detta kan leda till stress och en känsla av otrygghet.

Inom utbildningssektorn använder vi begreppen fysisk, psykisk, social och pedagogisk säkerhet. Frågan lyder, vad kan vi vuxna som spenderar tid med de unga göra för att nå dessa? Samarbete är ett redskap vi alla kan ta till.

Trygghetsdagarna 2023 som gick av stapeln i början av mars samlade ca. 60 deltagare från det finlandssvenska skolfältet. Målsättningen med dagarna är att upprätthålla diskussionen om en trygg lärmiljö, erbjuda möjligheter till nätverkande och utbyte av idéer samt synliggöra utvecklingsarbetet inom ifrågavarande tema. Konceptet är nytt och ordnades nu för första gången.

Årets tema var sektorövergripande samarbete. Dagarna bestod av föreläsningar, gruppdiskussioner och workshops. Seminariet fick ett gott betyg. Vi hade talturer från inrikesministeriet, undervisnings och kulturministeriet samt utbildningsstyrelsen. Av tredje sektorns aktörer deltog bland annat Aseman lapset Stationernas barn ry, Folkhälsan, Helsingforsmission samt Hem och Skola.

Ämnen som behandlades var bland annat skoltrygghetsfrågor på allmänt plan, arbetet att motverka ensamhet, samarbetet mellan hemmet och skolan, den inre säkerheten och skolan. Vi fick en inblick i polisens syn på tryggheten i dagens skolmiljö. Seminariets innehåll väckte diskussion och gav deltagarna mycket material för fortsatt utveckling i de här frågorna samt nya kontakter.

Ett stort tack ännu till alla som deltog i planeringen och genomförandet samt till alla deltagare. En video från Trygghetsdagarna 2023 har publicerats på Facebook.

Arbetet fortsätter, vi hoppas att vi ses på Trygghetsdagarna nästa år igen, och att nya samarbetsformer för en trygg lärmiljö skapas i vardagen.

RFV:s svenska enhet för bildningsväsendet koordinerar också ett nätverk ”Trygg lärmiljö”. I nätverket finns representation från skolan, kommuner och tredje sektorn. På nätverksmötena utbyts information om frågor relaterade till skoltrygghet. Nätverket deltog också aktivt i planeringen och genomförandet av Trygghetsdagarna 2023.

Vill du delta i nätverket, är du varmt välkommen med!

Michael Mäkelä
Överinspektör för bildningsväsendet
Svenska enheten för bildningsväsendet

Aluehallintovirastoille siirtyi vuonna 2019 tehtäväksi pelastustoimen suorittaman ympäristövahinkojen torjunnan arviointi, kun ympäristövahinkojen torjunta integroitiin entistä tiiviimmin osaksi pelastustoimintaa pelastuslain uudistamisen yhteydessä. Tehtävä siirtyi aveille ely-keskuksilta, ja sitä varten avit kehittivät yhteneväisen valvontamenettelyn. Aluehallintoviraston suorittama valvonta kohdentuu ympäristövahinkojen torjunnassa vain pelastustoimeen. 

Valvontatehtävän haltuunoton ja valtakunnallisen ympäristövahinkojen torjunnan tilan arvioimiseksi aluehallintovirastot katsoivat välttämättömäksi tehdä kaikkien pelastuslaitosten osalta yhteistyössä arvioinnin, missä valtakunnallisesti ympäristövahinkojen torjunnassa eri osa-alueiden osalta mennään. Arviointiprosessi lähti liikkeelle esiselvityspyynnöllä, jonka liitteenä oli arviointitaulukko ohjeineen. Näiden avulla kukin pelastuslaitos arvioi oman ympäristövahinkojen torjunnan tilansa. Tämän itsearvioinnin jälkeen aluehallintovirasto ja pelastuslaitos katselmoivat yhdessä arvioinnin osa-alueet ja muodostivat yhdessä käsityksen kunkin pelastuslaitoksen ympäristövahinkojen torjunnan tasosta, sen vahvuuksista ja kehittämiskohteista. 

Torjunnan tavoitetaso perustuu alueellisiin riskeihin

Arvioinnissa ympäristövahingon torjunnan tilaa verrataan alueellisten riskien perusteella määräytyneeseen vaatimustasoon (A, B tai C). Vaatimustasot pohjautuvat kansainväliseen, mutta kansalliset piirteet huomioivaan, aluehallintovirastossa vuoden 2021 aikana räätälöityyn malliin.

Pelastuslaitos, jonka on tarkoituksenmukaista varautua pieniin, päivittäismittaluokan ympäristövahinkoihin, tulee täyttää torjuntavalmiustason A vaatimukset. Pelastuslaitokset, joiden varautumista määrittelee päivittäisiä pelastustoiminnan tehtäviä vaativammat vahingot, tulee täyttää valmiustason B vaatimukset. Pelastuslaitokset tavoittelevat aina omaa minimitasoaan ylempää torjuntatasoa (A-tasolla B-tasoa ja B-tasolla C-tasoa). 

Tulosten perusteella ympäristövahinkojen torjunnassa on valtakunnallisesti kehitettävää. Pelastuslaitoksista neljä tavoittaa sen ympäristövahinkojen torjunnan tason, mitä alueelliset riskit edellyttävät. Muilla 18 pelastuslaitoksella on enemmän tai vähemmän kehitettävää, jotta torjuntavalmiuden kaikilla osa-alueilla saavutetaan se taso, mitä alueelliset riskit edellyttävät.

Eniten kehityskohteita löytyi pelastuslaitosten ympäristövahinkojen torjunnan kehittämissuunnittelussa sekä terveys- ja turvallisuussuunnittelussa. Yhteisen arvioinnin pohjalta aluehallintovirastot kuitenkin katsoivat, ettei mikään näistä puutteista ole sellainen, että ympäristövahinkojen torjunta olisi välittömästi vakavasti uhattuna. Puutteet ovat kuitenkin luonteeltaan sellaisia, että niihin tulee reagoida.

Kuvassa 1 on esitetty yhteenveto valtakunnallisesta tilanteesta. 

Pelastuslaitokset toivat arvioinnin edetessä esiin tarpeen valtakunnallisesta ohjeistuksesta ja yhteisestä torjuntaohjepohjasta. Valtakunnallisesta ohjauksesta ja suunnittelusta vastaa sisäministeriö. Lisäksi huolta kannettiin pelastustoimen osalta ympäristövahinkojen torjunnan riittävästä rahoituksesta tulevaisuudessa. 

Ympäristövahinkojen torjunnan valtakunnallinen arviointi tehtiin nyt ensimmäistä kertaa. Arviointi tehdään jatkossa kolmen vuoden välein. Kokemusten pohjalta prosessia kehitetään tarpeellisilta osin ja arvioinnin tuloksia hyödynnetään osana aluehallintovirastoille osoitettua laajempaa pelastustoimen palveluiden saatavuuden ja laadun vuosittaista arviointia.

Aluehallintovirastot osaltaan valvonnassaan seuraavat, että pelastuslaitosten määrittelemät kehittämiskohteet pannaan täytäntöön ja ympäristövahinkojen torjuntaa kehitetään vastaamaan alueellisia riskejä ja uhkia. Myös muita valvontakeinoja käytetään ympäristövahinkojen torjunnassa ja kehitetään entistä tiiviimpää yhteistoimintaa.

Vallitseva maailmantilanne edellyttää meitä entistä paremmin varautumaan myös Suomenlahdella tai Saimaan alueella tapahtuviin ympäristövahinkoihin. Tapahtuessaan niillä on valtakunnalliset, koko yhteiskuntaa halvaannuttavat vaikutukset.

Tutustu raporttiin aluehallintoviraston verkkosivuilla.

Lue lisää avin yhteisestä valvontamallista Justiina Halosen kirjoittamasta blogista.

Mira Leinonen, pelastusylitarkastaja

Suomen romanipoliittisen ohjelman (Rompo) tavoitteina ovat yhdenvertaisuus, osallisuus ja osallistuminen sekä syrjinnän poistaminen puuttumalla romanivastaisuuteen. Vielä ei ole aivan selvää, mikä on viranomaisten, kuntien, järjestöjen ja koulutusorganisaatioiden sekä romaniväestön oma rooli romanipoliittisten toimenpiteiden toimeenpanossa. Tulisiko romanit huomioida omana ryhmänään erilaisten organisaatioiden toiminnassa, ja pystytäänkö eriytetyistä palveluista siirtymään sujuvasti yhteisiin, yhdenvertaisiin palveluihin?

Romanien hakeutuminen olemassa oleviin palveluihin on yleensä vähäisempää kuin pääväestön keskuudessa. Suomi pyrkii Rompon avulla edistämään romanien osallisuutta koulutuksen, työllisyyden, asumisen ja terveyden elämänaloilla tarjoamalla romaniväestön tavoittavia palveluita. Pelkästään romaneille tarkoitettu palvelu saattaisi houkutella kokeilemaan osallistavaa palvelua. Romanien osallisuutta voitaisiinkin tukea aloittamalla kohdennetuista palveluista ja siirtymällä niistä kohti yhdennettyjä palveluita.

Turun kaupunki näyttää tietä: romanit on huomioitu kaupungin yhdenvertaisuussuunnitelmassa ja lisäksi Turun kaupungin liikuntapalveluiden ja paikallisen romaniyhdistyksen kanssa on suunnitteilla alueen romaniväestölle suunnattuja aktiviteetteja. Toiveissa on laajentaa tätä toimintaa niin, että muutkin alueen kunnat tulevat konkreettisesti mukaan romanipoliittisen ohjelman toimenpide-ehdotusten toteuttamiseen. 

Kulttuuritietoisuus kuuluu työelämä- ja opintopalveluiden suunnitteluun

Työllistymisen esteiden purkamisessa tarvitaan dialogia työnantajien ja romanitoimijoiden välillä. Kun esimerkiksi työelämäpalvelua tuotetaan yhteistyössä romanitaustaisten työntekijöiden kanssa, voidaan varmistua kulttuurin tuntemuksesta ja antaa osallistujille kokemus siitä, että heidän kulttuuritaustansa on toimintaa suunniteltaessa huomioitu. Kulttuuritietoisuus edistää yhdenvertaisuuden ja osallisuuden konkreettisia tekoja. Organisaatiossa romanitaustainen työntekijä antaa viestin, että romanit on huomioitu toiminnan suunnittelussa.

Mallia kannattaisi kokeilla laajemminkin. Romanien olisi hyvä saada ensin tukea toisistaan, sillä tuttuus ja samaistuttavuus voivat paremmin houkutella muitakin toiminnan piiriin. Muutaman kansanopiston kanssa neuvotellaan parhaillaan romaniväestölle suunnatuista opiskeluryhmistä, joiden päämääränä on digisyrjäytymisen ehkäisy.

Romaneille eriytetyistä palveluista voisi siirtyä yhdennettyihin palveluihin ja näin edistää hyviä väestösuhteita. Esimerkiksi TE-palveluiden Ohjaamossa voisi yhdenvertaisuuden edistämiseksi soveltaa palvelumuotoilun periaatteita, vaikkapa palveluiden kohdentamisessa ja palvelupolkujen rakentamisessa romanien tarpeiden pohjalta.

Rompon vieminen käytäntöön edellyttää vahvoja verkostoja

Romanipolitiikkaa toteutetaan yhteistyössä eri toimijoiden kesken. Romanipoliittiseen hallintoon kuuluvat valtakunnallinen neuvottelukunta ja aluehallintovirastojen alueelliset neuvottelukunnat sekä paikalliset romanityöryhmät ja romaniväestö, järjestöt, koulutusorganisaatiot, muu julkinen sektori ja kirkko. Kenttä on kattava ja tavoittaa monet organisaatiot, joiden päämäärä on toimia yhdenvertaisesti, ihmisten parhaaksi.

Yhdenvertaisuuden ja osallisuuden edistämisen tulisi lähteä kunkin organisaation ja palvelun johtotasolta, jotta palveluiden tuottamisesta vastaavalla työntekijällä olisi vaikutusvaltaa ja vapautta. Tarvitaan tietoa, resursseja ja tahtoa – toimenpiteet eivät konkretisoidu itsestään. Osallisuutta voidaan toteuttaa alueellisesti ja lähellä, esimerkiksi mahdollistamalla harrastustilojen käyttö tai tuottamalla romanit tavoittavaa toimintaa.

Tuttujen yhteistyötahojen kanssa työskentely ja luotujen verkostojen vakiintuminen edistää toimintaa parhaiten. Tavoitteena tulisi olla kansallisten ohjelmien valtavirtaistaminen alueelliset tarpeet huomioiden, sekä se, ettei yhteistyötä tarvitsisi aina aloittaa alusta vaikkapa työntekijöiden vaihtuessa.

Yksi istuttaa ja toinen kastelee, mutta tärkeimmän – kasvun – luomme yhdessä. Hyvää kansainvälistä romanien päivää 8.4.2023. Latšo internationaalo romanengo diives!

Katja Theresa Ärling
erikoissuunnittelija
Lounais-Suomen aluehallintovirasto

Asiakkaat ovat löytäneet meidän sähköiset palvelumme ja asioivat yhä useammin verkossa. Meiltä kysytään päivittäin neuvoa ja ohjausta myös sähköpostitse ja puhelimitse. Kohtaamme asiakkaita valvontakäynneillä, tarkastuksissa sekä erilaisissa tapahtumissa ja koulutuksissa.

Näiden asiakaskohtaamisten kautta pohdimme ja kehitämme oman toimintamme vaikuttavuutta ja tuottavuutta myös asiakkaan näkökulmasta. Pyrimme palvelemaan asiakkaitamme mahdollisimman nopeasti ja joustavasti. Käsittelyaikojen lyhentäminen on keskeinen tavoitteemme, jonka eteen teemme töitä joka päivä ja siitä suurin hyöty koituu asiakkaalle ja yhteiskunnalle.

Aluehallintovirastojen tämän vuoden teemana on Olemme asiakkaan asialla. Teemavuosi kytkeytyy vahvasti julkisen hallinnon strategiaan, joka luo meille aveihin määrätietoisen hallinnon uudistamisen kehyksen. Hyvä julkinen hallinto on keskeinen osa toimivaa demokratiaa ja hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämän strategian hengessä varmistamme työssämme peruspalveluja, oikeusvaltioperiaatetta, kokonaisturvallisuutta ja kestävää tulevaisuutta jälkipolvillemme.

Tavoitteemme on palvella asiakkaitamme entistä paremmin, ihmislähtöisemmin ja asiakkaiden tarpeita ymmärtäen. Hyvällä tavoitettavuudella ja onnistuneilla asiakaspalvelu- ja vuorovaikutuskokemuksilla pyrimme rakentamaan erinomaista asiakaskokemusta. Vastaamme, autamme ja palvelemme kaikissa palvelukanavissamme. Haluamme tarjota asiakkaillemme kohdennettuja palveluja – tarvittaessa myös uusin tavoin.

Vahvuutemme on, että tunnemme alueemme ja sen toimijat, mikä parantaa toimintamme vaikuttavuutta ja päätöstemme laatua. Samalla valvomme, että laki on kaikille sama ja että yhteiskunnan pelisääntöjä noudatetaan.

Luomme tänä vuonna yhä vahvempaa yhteistä ja jaettua ymmärrystä asiakaskokemuksesta. Haluamme kehittää asiakaskokemusta kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti eteenpäin. Haasteemme ja samalla myös vahvuutemme on monialainen virastomme, jolla on laaja tehtäväkenttä ja monipuolinen asiakaskunta.

Asiakaskokemus syntyy arkisissa kohtaamisissa asiakkaan kanssa - kansalaisten, yritysten, eri yhteisöjen ja muiden viranomaisten kanssa. Asiakaskohtaamisissa on tullut entistä tärkeämmäksi hyvä vuorovaikutus sekä ymmärrettävä ja selkeä kieli.

Pidämme arvokkaana sitä, että saamme asiakkailtamme säännöllistä palautetta toimintamme kehittämisen tueksi. Asiakaskokemuksen tavoitteellinen kehittäminen vaatii sinnikästä ja pitkäjänteistä yhteistä työtä. Olennaista on henkilöstön vahva substanssiosaaminen sekä ymmärrys asiakkaiden odotuksista ja tarpeista.

Tavoitteenamme on

• tarjota yhtenäiset, tasa-arvoiset ja saavutettavat palvelut 
• kehittää ja jakaa asiantuntemustamme 
• ja toteuttaa ja kehittää palveluja yhdessä asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa. 

Teemme työtämme monessa roolissa. Haluamme, että meidät tunnistetaan valvojaroolin lisäksi myös asiantuntijuudesta ja tahdosta ratkaista ongelmia yhdessä asiakkaidemme kanssa – ihmisten ja alueiden parhaaksi. Teemme ihmisten elämään vaikuttavat päätökset lähellä ihmistä alueelliset olosuhteet tuntien.

Aluehallintovirastot ovat julkaisseet oman tulevaisuuskatsauksensa 21.2.2023. Toivon, että tutustutte katsaukseemme ja käymme keskustelua valtion aluehallinnon kehittämisestä.

Olemme ottaneet katsaukseen asiakkaidemme näkökulmia toiminnastamme, ja tässä on yksi esimerkki siitä.

”Aluehallinnon yhtenä tarkoituksena on tuoda hallintoa lähemmäksi ihmisiä ja paikallisia olosuhteita. Onnistuneella avien toiminnalla palvelut koko Suomen alueella ovat yhdenmukaisia, turvallisia ja sovittujen normien mukaisia.” Mika Suomalainen, Vieremän kunnanjohtaja

Kestävä tulevaisuus syntyy toiminnasta ja yhdessä tehden - ihmisten kanssa.

Terttu Savolainen
ylijohtaja
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Aluehallintovirastojen ylijohtajat olivat koolla Pikkuparlamentissa 21.2.2023 julkistamassa virastojen ensimmäistä tulevaisuuskatsausta. Katsaus luovutettiin julkistustilaisuudessa kuntaministeri Sirpa Paaterolle, ja ohjelmassa kuultiin puheenvuoroja ja näkökulmia aluehallinnon keskeiseen merkitykseen osana toimivaa yhteiskuntaa. 

Kuvassa vasemmalta Leena Räsänen, Merja Ekqvist, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen, Soile Lahti ja Marko Pukkinen.

Aluehallintovirastojen ylijohtajien puheenjohtajana vuonna 2023 toimiva Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta avasi tilaisuuden toteamalla, että yhteiskuntaamme haastavat tekijät ovat monimutkaistuneet. Jotta voimme vastata niihin kestävästi, tarvitsemme monialaista aluehallintoa enemmän kuin koskaan. Valtion aluehallinnossa päätökset tehdään lähellä ihmistä eri näkökulmat huomioiden ja alueelliset olosuhteet tuntien. 

Jotta menestymme suomalaisena kansakuntana jatkossakin, on alueellista yhteistyötä kehitettävä ja aluetuntemus turvattava päätöksenteossa. Näin luomme luottamusta julkiseen hallintoon. Tiiviillä alue- ja paikallistason yhteistyöllä rakennetaan myös turvallisuutta, henkistä kriisinkestävyyttä ja uskoa tulevaisuuteen, Terttu Savolainen summasi. 

Ylijohtajat luovuttavat yhteisen tulevaisuuskatsauksen ministeri Sirpa Paaterolle (oikealla).

Sirpa Paatero korosti puheenvuorossaan, että hallinto on ihmisiä varten – ja me kaikki ihmiset olemme osa hallintoa. Turvallisuuden ja resilienssin rakentajina tarvitaan lähellä ihmistä olevia alueellisia toimijoita, jotka ymmärtävät laaja-alaisesti paikallista toimintaympäristöä ja voivat koota tarvittaessa eri toimijoita yhteisen pöydän äärelle. Paateron näkemyksen mukaan viime vuosien suomalaista yhteiskuntaa laajasti koskettaneet kriisit ovat konkreettisesti osoittaneet, että julkinen hallinto ja aluehallintovirastot ovat näyttäneet vahvuutensa. Luottamus viranomaisten kykyyn hoitaa kriisitilanteita on kasvanut haastavista ajoista huolimatta.  

Paatero kiitteli sitä, että aluehallintovirastot itsekin nostavat esille tarpeen katsoa tulevaisuuteen ja uudistua ajassa. Hän kiteytti omassa puheenvuorossaan aluehallinnon merkityksen:  

”Me haluamme, että valtiolla on jatkossakin vahvoista toimijoista koostuva aluehallinto, jossa päätökset tehdään lähellä ihmistä alueelliset olosuhteet tuntien.” 

Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton elinvoimajohtaja Päivi Nerg toi kommenttipuheenvuorossaan keskusteluun arvokasta hallintokonkarin näkökulmaa pitkän aluehallinnon ja muun julkishallinnon taustansa ansiosta. Nerg totesi, että julkisen hallinnon täytyy vahvistaa ihmisten osallisuuden tunnetta: hallinto on olemassa asukkaita, yrittäjiä ja toimijoita varten. Tunne siitä, että jokainen pystyy olemaan osallinen itseään koskeviin asioihin ja vaikuttamaan päätöksentekoon, on demokratian kulmakiviä. Tätä osallisuuden kokemusta voidaan vahvistaa vain siten, että hallinto on ihmistä lähellä. 

Nergin näkemyksen mukaan hallintoon tarvitaan monialaista näkökulmaa, joka on ihmistä lähellä ja ymmärtää alueiden erot ja erilaiset tilanteet.

“Kuntien ja hyvinvointialueiden rinnalle tarvitaan vahva valtion läsnäolo,” Nerg totesi. Tämän osoitti käytännössä koronapandemiakin: “Aluetoimijat löysivät toisensa ja pystyivät tekemään päätöksiä alueen ymmärryksellä ja yhteistyöllä.”  

Nergin sanoma kiteytettynä on se, että toimiva ja riittävästi resursoitu aluehallinto luo vakaan pohjan ihmisten ja toimijoiden elinvoimalle koko Suomessa. 

Paneelissa käytiin vilkasta keskustelua aluetuntemuksesta ja turvallisuudesta 

Tilaisuuden poliitikkopaneelissa olivat aluehallinnon roolista ja näkymistä keskustelemassa sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho (kok.), valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) ja perustuslakivaliokunnasta Mikko Kinnunen (kesk.). Paneelin juonsi kehittämispäällikkö Jaana Lehtovirta Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. 

Paneelissa keskustelemassa (vasemmalta) Johannes Koskinen, Mia Laiho ja Mikko Kinnunen.

Panelistit korostivat aluehallinnon, alueellisten erityispiirteiden ja alueellisen toimintaympäristön tuntemisen tärkeyttä sekä erilaisten alueellisten ja paikallisten toimijoiden verkostojen ja yhteistyön roolia. Nykyisenkaltaista aluehallinnon monialaisuutta pidettiin vahvuutena, joka auttaa tekemään kokonaisuuden kannalta perusteltuja ratkaisuja, kunhan huolehditaan riittävästä tietopohjasta ja eri toimijoiden näkökantojen kuulemisesta. 

Alueellisen turvallisuuden ja varautumisen edistäjinä aluehallintovirastot ovat osoittaneet myös panelistien mielestä konkreettisesti merkityksensä kuluneiden vuosien aikana. Verkostoissa on voimaa, ja niiden kokoavina moottoreina aluehallintovirastot ovat keskeisessä asemassa. Korona-aikana rakentuneiden yhteistyöverkostojen pohjalta on hyvä jatkaa yhteistyötä. Lisäksi on tarpeen luoda ja rakentaa yhteistyömallit mm. uusien hyvinvointialueiden ja muiden toimijoiden kesken. Valtion aluehallinto on tärkeä linkki paikallisten toimijoiden ja valtion keskusvirastojen ja ministeriöiden välillä. 

Kehittämiskohteina paneelissa Mia Laiho pohti yhteistyön parempaa koordinaatiota aluehallintovirastojen kesken – sekä muiden viranomaisten kanssa. Myös palvelujen ja päätösten tasalaatuisuus ja yhdenvertaisuus olisi varmistettava. Lisäksi panelistit pohtivat sopivaa toiminnallisten alueiden ja yksiköiden kokoa, jotta aluehallinto ei toimisi toisaalta liian laajalla alueella mutta toisaalta toiminta ei sirpaloituisi liian pieniin yksiköihin. Johannes Koskinen näki toisaalta monialaisuuden myös julkikuvallisena haasteena, sillä voi olla vaikea hahmottaa pelkän aluehallintovirasto-sanan kautta, mitä kaikkea aluehallinto käytännössä pitää sisällään. Onkin tärkeää viestiä aktiivisesti ja selkeästi aluehallintoviraston monipuolisesta työstä ja vaikuttavuudesta yhteiskunnassa. 

Panelistit keskustelivat vilkkaasti myös luottamuksen rakentamisesta ja osallisuudesta. Oleellisena nähtiin hallinnon avoimuus, vuorovaikutteisuus sekä medialukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittäminen etenkin lapsille ja nuorille. Lisäksi hallinnon täytyy ymmärtää asiakkaita – käyttää selkeää ja ymmärrettävää kieltä, perustella toimintaansa ja tunnistaa yhteiskunnan monimuotoisuus. Syrjäytyminen on vakava uhka, jonka torjumiseksi viranomaisten on ponnisteltava yhdessä, ja tässäkin poikkihallinnollinen, alueellista tilannetta ymmärtävä näkökulma on oikeastaan välttämättömyys. 

Panelistit olivat yksimielisiä siitä, että aluehallinnolla on vahva roolinsa osana julkista hallintoa myös tulevaisuudessa. Kehittämällä aluehallintoa vuorovaikutuksessa kuullen ja keskustellen kansalaisten, toimijoiden, ministeriöiden ja päättäjien kanssa luomme kestävää tulevaisuutta – Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä.  

Kiitos puheenvuoron pitäjille, panelisteille ja tilaisuutta verkossa seuranneille.

Katso tallenne tilaisuudesta. 

Tulevaisuuskatsauksen ”Suomen puolesta, yhdessä ja lähellä” löydät verkkosivustoltamme. 

Aluehallintovirastojen viestintä- ja kehittämisyksikkö
[email protected] 

Regionförvaltningsverkens överdirektörer samlades i Lilla parlamentet 21.2.2023 för att publicera regionförvaltningsverkens första framtidsöversikt. Vid publiceringstillfället överlämnades översikten till kommunminister Sirpa Paatero och på programmet stod anföranden och synpunkter på regionförvaltningens centrala betydelse som en del av ett fungerande samhälle. 

Leena Räsänen, Merja Ekqvisti, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen, Soile Lahti och Marko Pukkinen.

Terttu Savolainen från Regionförvaltningsverket i Norra Finland, ordförande för regionförvaltningsverkens överdirektörer 2023, öppnade tillställningen genom att konstatera att de faktorer som utmanar vårt samhälle har komplicerats. För att kunna svara på dem på ett hållbart sätt behöver vi mer än någonsin en sektorsövergripande regional förvaltning. Inom statens regionförvaltning fattas besluten nära människan med beaktande av olika perspektiv och med kännedom om de regionala förhållandena. 

För att vi ska vara framgångsrika även i fortsättningen bör det regionala samarbetet utvecklas och regionkännedomen i beslutsfattandet säkerställas. På så sätt skapar vi förtroende för den offentliga förvaltningen. Genom ett nära samarbete på regional och lokal nivå byggs också säkerheten, den psykiska kriståligheten och tron på framtiden, summerade Terttu Savolainen. 

Leena Räsänen, Merja Ekqvist, Marko Pukkinen, Soile Lahti, Kaisa Ainasoja, Terttu Savolainen och Sirpa Paatero.

Sirpa Paatero betonade i sitt inlägg att förvaltningen finns till för folket – och vi är alla en del av förvaltningen. Regionala aktörer som står nära människan och som förstår den lokala verksamhetsmiljön och som vid behov kan samla olika aktörer kring ett gemensamt bord behövs som byggare av säkerhet och resiliens. Enligt Paatero har kriserna som drabbat det finländska samhället i stor utsträckning under de senaste åren konkret påvisat att den offentliga förvaltningen och regionförvaltningsverken har styrka. Förtroendet för myndigheternas förmåga att hantera krissituationer har ökat trots utmanande tider.  

Paatero tackade för att regionförvaltningsverken också själva lyfter fram behovet av att blicka framåt och förnya sig. I sitt inlägg sammanfattade hon betydelsen av den regionala förvaltningen:  

”Vi vill att staten även i fortsättningen ska ha en regional förvaltning som består av starka aktörer och där besluten fattas nära människan med kännedom om de regionala förhållandena.” 

Som gammal räv med lång erfarenhet av regional och övrig förvaltning förde Päivi Nerg, numera livskraftsdirektör för Centralförbundet för lant- och skogsbruksproducenter MTK,  fram ett värdefullt perspektiv i diskussionen. Nerg menade att den offentliga förvaltningen måste stärka känslan av delaktighet hos människorna: förvaltningen finns till för invånarna, företagarna och aktörerna. Känslan av att alla kan delta i frågor som berör dem själva och påverka beslutsfattandet är en av demokratins hörnstenar. Den här erfarenheten av delaktighet kan bara stärkas genom att förvaltningen är nära människan. 

Enligt Nerg behöver förvaltningen ett sektorsövergripande perspektiv som är nära människan och som förstår skillnaderna mellan regionerna och de olika situationerna.

”Vid sidan av kommunerna och välfärdsområdena behövs en stark statlig närvaro”, konstaterade Nerg. Det här visade också coronapandemin i praktiken: ”De regionala aktörerna fann varandra och kunde fatta beslut genom samarbete och förståelse för regionen.” 

Sammanfattningsvis är Nergs budskap att en fungerande regionförvaltning med tillräckliga resurser skapar en stabil grund för människors och aktörers livskraft i hela Finland. 

Panelen förde livlig diskussion om regional kännedom och säkerhet 

I seminariets politikerpanel diskuterades regionförvaltningens roll och utsikter av social- och hälsovårdsutskottets vice ordförande Mia Laiho (Saml), finansutskottets ordförande Johannes Koskinen (SDP) och Mikko Kinnunen (C) från grundlagsutskottet. Panelen leddes av Jaana Lehtovirta, utvecklingschef för regionförvaltningsverken.  

​​​​​​​Johannes Koskinen, Mia Laiho och Mikko Kinnunen.

Paneldeltagarna betonade vikten av att känna till regionförvaltningen, de regionala särdragen och den regionala verksamhetsmiljön samt betydelsen av nätverk och samarbete mellan olika regionala och lokala aktörer. Regionförvaltningens nuvarande sektorsövergripande karaktär ansågs vara en styrka som stöder beslutsfattandet med tanke på helheten, förutsatt att man ser till att kunskapsunderlaget är tillräckligt och att man hör de olika aktörernas synpunkter. 

Som främjare av den regionala säkerheten och beredskapen har regionförvaltningsverken konkret visat sin betydelse under de senaste åren, ansåg paneldeltagarna. Nätverken har styrka och regionförvaltningsverken spelar en central roll som drivkraft för dem. Utifrån de samarbetsnätverk som byggts upp under coronapandemin är det lätt att fortsätta samarbeta. Dessutom är det nödvändigt att skapa samarbetsmodeller bl.a. mellan de nya välfärdsområdena och övriga aktörer. Statens regionförvaltning är en viktig länk mellan lokala aktörer och statens centrala ämbetsverk och ministerier. 

I paneldiskussionen efterlyste Mia Laiho som utvecklingsmål en bättre koordinering av samarbetet mellan regionförvaltningsverkena – och med de övriga myndigheterna. Man bör också se till att tjänsterna och besluten är enhetliga och jämlika. Paneldeltagarna funderade också på en lämplig storlek på områdena och enheterna, så att den regionala förvaltningen å ena sidan inte verkar i ett alltför stort område, men å andra sidan inte splittras upp i alltför små enheter. Johannes Koskinen ansåg att regionförvaltningsverkets sektorsövergripande karaktär också är en utmaning för bilden utåt, eftersom det kan vara svårt att med ordet regionförvaltningsverk greppa allt som regional förvaltning i praktiken omfattar (annat än termer med byråkratisk klang). Det är därför viktigt att aktivt och tydligt kommunicera om regionförvaltningsverkets mångsidiga arbete och genomslag i samhället. 

Paneldeltagarna förde också livliga diskussioner om förtroendeskapande och deltagande. Man ansåg att det väsentliga är insyn i förvaltningen, interaktivitet och utveckling av medieläskunnighet och kritiskt tänkande – särskilt gällande barn och unga. Dessutom måste förvaltningen förstå kunderna – använda ett klart och begripligt språk i stället för byråkratiskt fikonspråk, motivera sin verksamhet och identifiera samhällets mångfald. Utslagning är ett allvarligt hot som myndigheterna måste bekämpa tillsammans, vilket innebär att även i den frågan är ett sektorsövergripande perspektiv med förståelse för regionen en nödvändighet. 

Paneldeltagarna diskuterade slutligen om det i Finland också i framtiden behövs statlig regionförvaltning. Alla ansåg att den regionala förvaltningen kommer att ha en stark roll som en del av den offentliga förvaltningen även i framtiden.  

Genom att lyssna och diskutera med medborgare, aktörer, ministerier och beslutsfattare utvecklar vi regionalförvaltningen och skapar en hållbar framtid – För Finland, tillsammans och nära.  

Tack till talarna, paneldeltagarna och till dem som följt tillställningen via webben.

Se inspelningen av hela evenemanget här.

Här kan du läsa framtidsöversikten ”För Finland, tillsammans och nära”

Regionforvalningsverkets kommunikationsenhet
​​​​​​​viestintä@avi.fi

Välfärdsområdena har äntligen efter en lång beredningsprocess inlett sin verksamhet. Trots att det är fråga om en historiskt stor reform torde den för dem som använder sig av räddningsväsendets tjänster inte märkas mer än att personalens ärmmärke bytts ut. Tjänsterna ska motsvara riskerna. Så var det före reformen och så är det också i framtiden. Att producera tjänster riskbaserat är lätt sagt, men hur görs det i praktiken? Det kräver mycket bedömning, planering, utveckling, samarbete och ledning.

Expertbedömningen är ett centralt dokument i finansieringsdiskussionerna

I och med välfärdsområdesreformen fick regionförvaltningsverket som övervakar räddningsväsendet en ny uppgift. Enligt lagen om ordnande av räddningsväsendet ska regionförvaltningsverket årligen bereda en expertbedömning för att bedöma om räddningsväsendets servicenivå och finansieringsnivå är tillräckliga. I bedömningen granskas räddningsväsendets tjänster enligt uppgift, behovet av tjänsterna, tillgången och kvaliteten på dem samt kommande utvecklingsbehov. Dessutom bedöms behovet och inverkan av investeringar. Bedömningen är ett centralt dokument i välfärdsområdenas finansieringsdiskussioner. Det torde inte vara oklart för någon att det till stor del kommer att handla om fördelning av knappa resurser.

”Regionförvaltningsverket ålades en ny uppgift: att årligen bereda en expertbedömning för att bedöma om räddningsväsendets servicenivå och finansieringsnivå är tillräckliga.”

Regionförvaltningsverket kan inte göra expertbedömningen ensam. Bedömningen baserar sig på den information som välfärdsområdets räddningsväsende själv har producerat, vilket är räddningsväsendets skyldighet i och med de nya uppgifter det har fått. Även annan information som fåtts via laglighetsövervakningen kan användas för bedömningen, såsom klagomålsbeslut och förelägganden om korrigerande åtgärder. 

Välfärdsområdena övervakar de tjänster de producerar

De nya uppgifterna som välfärdsområdenas räddningsväsenden har kräver att välfärdsområdena följer med tillgången till, kvaliteten på och effektiviteten hos de tjänster de producerar samt kostnaderna för och produktiviteten hos tjänsterna. De ska dessutom övervaka att räddningsväsendets tjänster sköts på ett lagenligt sätt. Kravet på uppföljning, bedömning och egenkontroll baserar sig på lagen om ordnande av räddningsväsendet. Närmare bestämmelser om uppföljnings- och bedömningsskyldigheten finns i inrikesministeriets förordning. Förordningen anger också närmare vad regionförvaltningsverket ska koncentrera sig på i sin egen bedömning. Från och med nu övervakas lagenligheten i skötseln av räddningsväsendets tjänster i första hand genom egenkontroll, vilket också bidrar med viktig information till expertbedömningarna.

Expertbedömningen och välfärdsområdets årliga redogörelse har liknande innehåll, men även skillnader. Den största skillnaden är att regionförvaltningsverket inte bedömer finansieringens tillräcklighet, utan i huvudsak behovet av investeringar och verkningarna av dem i förhållande till servicenivån och konstaterade utvecklingsbehov. 

Målet är likvärdiga tjänster i hela landet

Expertbedömningen kräver en öppen och aktiv dialog mellan välfärdsområdet, räddningsverket som producerar tjänsterna och regionförvaltningsverket som upprättar bedömningen. Det fungerar inte längre att tala förbi varandra och undra varför det är svårt att förstå varandra. Bedömningshelheten måste basera sig på ett nationellt jämförbart och gemensamt godkänt informationsunderlag utifrån vilket tjänsterna bedöms. På så vis skapas en rättvis utgångspunkt för alla att föra diskussioner om servicenivån, utvecklingsbehoven och slutligen fördelningen av finansieringen.

I helheten ingår också inrikesministeriet, som är det ministerium som styr verksamhetsområdet. Regionförvaltningsverket har i nära samarbete till exempel berett innehållet i välfärdsområdets skyldighet att utarbeta en redogörelse. Syftet är att styra välfärdsområdet att producera information både för ministeriets styrningsbehov och för att möjliggöra regionförvaltningsverkets bedömningsuppgift. Inom välfärdsområdenas räddningsväsenden märks styrningen mest i form av en årlig begäran om information.

Bedömnings- och redogörelsehelheten är en ny sak för hela branschen, och därför är det viktigt att varje part kan se vilka utmaningar det kan finnas i en annan parts roll och uppgift åtminstone i början. Jag är övertygad om att alla strävar efter att göra sitt bästa med siktet på riskbaserade och likvärdiga tjänster i hela landet.

Eero Nyman
räddningsöverinspektör
Regionförvaltningsverket i Södra Finland

Mer information om välfärdsområdena och regionförvaltningsverkets uppgifter relaterat till dem: avi.fi/sv/valfardsomraden

Läs också Mira Leinonens bloggtext: Välfärdsområdena för med sig egenkontroll för räddningsväsendet