Eläimen ja ihmisen, varsinkin työntekijän, arvo näyttäytyy erikoiselta tutkittaessa viimeaikaisia oikeuden ratkaisuja. Huomattavan usein tulee vastaan ratkaisuja, joissa työntekijöiden turvallisuuden laiminlyönneistä langetetut tuomiot ovat vaatimattomia. Eläinten turvallisuudesta vastaava taho taas on tuomittu merkittävään sakkoon tai jopa vankeuteen laiminlyönneistään. Niin ikään laiminlyönnit liikenteessä näyttävät olevan merkittävämpiä kuin laiminlyönnit työturvallisuudessa.

Esimerkiksi työntekijän kuolemaan johtaneesta laiminlyönnistä tuomittiin työturvallisuusrikoksesta ja kuolemantuottamuksesta 40 päiväsakkoa. Mutta koiria ilman tarpeellista hoitoa ja ravintoa kuljettaneen auton kuljettajalle määrättiin koirien kuoleman aiheuttaneesta törkeästä eläinsuojelurikoksesta vuosi ehdollista vankeutta. Reipasta ylinopeutta autiolla peltosuoralla kaahannut urheilija puolestaan tuomittiin sataan päiväsakkoon törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, vaikka itse tapahtumassa kukaan ei varsinaisesti vaarantunut saatikka menettänyt terveyttä tai henkeään.

Työnantajalla vastuu työntekijöiden turvallisuudesta

Työntekijöiden turvallisuudesta vastuu on määrätty työnantajalle. Vastuu kohdentuu direktio-oikeuden mukaisesti eli se, joka päättää tekemisestä ja turvajärjestelyistä kantaa myös vastuun. On toki totta, ettei koira voi valita, lähteekö se autosta pois vai ei, mutta työntekijällä on käytännössä sama tilanne. Kynnys kieltäytyä työtehtävistä puuttuvien suojalaitteiden tai kelvottomien olosuhteiden takia on työpaikan menettämisen tai esihenkilöiden epäsuosioon joutumisen pelon vuoksi liian korkea. Samanaikaisesti työnantajan laiminlyönnillä saama taloudellinen hyöty voi olla kymmeniä tuhansia euroja, enemmänkin. Laiminlyönteihin tulisi reagoida oikein mitoitetuin seuraamuksin.

Työsuojelurikosten ja työturvallisuuteen liittyvien laiminlyöntien yhteydessä on usein mahdollisuus tuomita yhteisösakko eli käytännössä siis tuomita taloudellinen seuraamus myös yritykselle, eikä vain vastuuhenkilöille. Liian usein näkee tuomioita, joissa tuomittu yhteisösakko on mitätön verrattuna saavutettuun hyötyyn, taloudelliseen kantokykyyn sekä työntekijöille aiheutettuun tosiasialliseen vaaraan.

Toistuvista laiminlyönneistä kielto toimia työnantajana?

Työturvallisuussäädösten laiminlyönti tuottaa useimmiten merkittävää taloudellista hyötyä ja vaarantaa terveen ja toimivan taloudellisen kilpailun. Eläinten suojelun laiminlyönneistä tuomitaan usein eläintenpitokieltoja, mutta työturvallisuuden laiminlyönneistä liiketoimintakieltoja ei koskaan. Tulisiko lainsäädäntöön määritellä kielto harjoittaa liiketoimintaa tai toimia työnantajana, jos laiminlyönnit ovat toistuvia ja ne jatkuvat asiaa valvovan viranomaisen ohjauksesta huolimatta?

Markku Rautio

Kirjoittaja on Itä-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen johtaja ja työneuvoston työsuojelukysymyksiin perehtynyt jäsen.

Teksti on julkaistu Savon Sanomien mielipidekirjoituspalstalla 26.11.2023.

Työturvallisuuslain (738/2002) tarkoituksena on parantaa työympäristöä ja työolosuhteita työntekijöiden työkyvyn turvaamiseksi ja ylläpitämiseksi sekä ennalta ehkäistä ja torjua työtapaturmia, ammattitauteja ja muita työstä ja työympäristöstä johtuvia työntekijöiden fyysisen ja henkisen terveyden haittoja.

Työturvallisuuslaki on yleislaki, jota sovelletaan lähes kaikkeen työhön. Lain keskeisenä tavoitteena on suojella työntekijöitä terveyden menettämisen ja tapaturman vaaroilta työssä. Lain säännökset ovat pakottavaa oikeutta, mikä tarkoittaa, ettei laissa säädettyä minimitasoa voida alittaa sopimuksin. On hyvä ottaa huomioon, että työturvallisuusrikoksen tunnusmerkistön täyttyminen ei edellytä seurausta, esimerkiksi työntekijän loukkaantumista, vaan riittää, että olotila on säädösten vastainen. Tilannetta arvioitaessa tarkastellaan sitä, mitä vastuussa ollut taho on jättänyt tekemättä.

Lakia sovelletaan pelastuslaitoksen pää- ja sivutoimiseen henkilökuntaan, sekä sopimuspalokuntaan kuuluvan pelastustoimintaan vapaaehtoisesti osallistuvan henkilön työhön.

Seuraavissa kohdissa on asioita, jotka herättivät huomiota Itä-Suomen aluehallintoviraston kahteen pelastuslaitokseen syksyllä 2021 tekemillä työsuojelutarkastuksilla.

Kelpoisuusvaatimukset savusukeltajalta

Sisäministeriön antamassa pelastussukellusohjeessa (SM 48/2007) todetaan yksiselitteisesti, että savusukellus on erityistä vaaraa aiheuttavaa työtä. Työturvallisuuslain 11 §:n mukaan erityistä vaaraa aiheuttavaa työtä saa tehdä vain siihen pätevä ja henkilökohtaisten edellytysten puolesta työhön soveltuva työntekijä.

”Jos 10 §:ssä tarkoitettu työn vaarojen arviointi osoittaa, että työstä saattaa aiheutua erityistä tapaturman tai sairastumisen vaaraa, tällaista työtä saa tehdä vain siihen pätevä ja henkilökohtaisten edellytystensä puolesta työhön soveltuva työntekijä tai tällaisen työntekijän välittömässä valvonnassa muu työntekijä. Muiden henkilöiden pääsy vaara-alueelle on tarpeellisin toimenpitein estettävä.” Työturvallisuuslaki 11 §.

Turvallisesti toteutettava savusukellus edellyttää tekijältään riittävää koulutusta, terveydentilaa, toimintakykyä ja osaamisen ylläpitämistä eli harjoittelua. Käytännössä jos jokin edellytyksistä ei täyty, ei täyty myöskään turvallisen työnteon perusedellytykset.

Työnantajalla tulee olla tieto työntekijöistä, jotka ovat savusukelluskelpoisia. Luonnollisesti myös työntekijöillä itsellään tulee olla tieto siitä, onko savusukelluskelpoisuudet voimassa vai eivät. Työnantajalla taas on huolehtimisvelvoite, että työtä tekevät vain siihen pätevät ja edellytysten puolesta soveltuvat työntekijät, mutta myös työntekijällä on velvollisuus pidättäytyä työstä, mikäli siitä aiheutuu vakavaa vaaraa hänelle itselleen tai muille (tai ei ole kykenevä tekemään sitä).

Suojaparilla vai ilman

Savusukellusta turvaamaan on aina oltava valmiina suojapari. Suojaparin tulee olla käytettävissä tehtäväänsä koko savusukelluksen ajan, eikä sillä voi teettää tehtäviä, jotka rajoittavat sen käyttöä suojaparina. Työturvallisuuslaki 29 § kieltää yksin savusukelluksen, joten suojaparinkin muodostaa aina kaksi henkilöä.

Pelastussukellusohjeen mukaan savusukellus on mahdollista aloittaa asuinrakennuksessa yhden huoneiston palossa silloin, kun savusukelluspari on savusukelluskelpoinen ja suojapari kykenee käyttämään paineilmalaitteita. Muissa rakennuspalotyypeissä edellytetään myös suojaparilta savusukelluskelpoisuutta. Erityisen vaativissa kohteissa, kuten tunneleissa, savusukellusta ei ole turvallista aloittaa 1+3 vahvuudella vaan se täytyy tehdä erillisen toimintasuunnitelman mukaan. 

Jos jostain poikkeuksellisesta syystä savusukellusta on ajauduttu tekemään henkilöillä, jotka eivät ole savusukeltajia tai ilman suojaparia, tulee työntekijän tehdä vaaratilanneilmoitus viipymättä puutteellisuuksista työnantajalle ja työsuojeluvaltuutetulle (työturvallisuuslaki 19 §). Työnantajan tulee puolestaan kertoa ilmoituksen tehneelle työntekijälle ja työsuojeluvaltuutetulle, mihin toimenpiteisiin esille tulleessa asiassa on ryhdytty tai aiotaan ryhtyä. Niukat henkilöresurssit eivät anna oikeutusta ryhtyä työturvallisuutta vaarantaviin suoritteisiin. 

Talonpolton riskit poistettava

Savusukelluksen kelpoisuuden vaatimia vuosittaisia kuumia savusukellusharjoituksia on pidetty usein purkutaloissa. Syksyllä 2021 harjoituksen loppupolton yhteydessä tapahtui räjähdys, jossa loukkaantui kaksi pelastuslaitoksen työntekijää. Räjähdyksen arvioidaan johtuneen talon rakenteisiin piilotetuista räjähteistä.

Työnantajan on huolehdittava (työturvallisuuslaki 8 §), että kuumat savusukellusharjoitukset järjestetään turvallisessa harjoitusympäristössä. Tämä tulee ottaa huomioon myös talonpoltoissa, jotka tulee tehdä vaaraa aiheuttamatta. Käytännössä ennen polttoa tulee varmistua, ettei rakenteissa ole sellaisia tekijöitä, jotka voisivat aiheuttaa vaaraa työntekijöille, kuten räjähteitä. Mikäli riskiä ei pystytä varmuudella poistamaan, tulee polttamisesta pidättäytyä ja valita toinen harjoitustapa.

Yhteinen työpaikka (Työturvallisuuslaki 49 §)

Pelastustoimintaa joudutaan tekemään usein yhdessä muiden toimijoiden, kuten ensihoidon ja poliisin kanssa. Työturvallisuuslaki tunnistaa onnettomuuspaikan yhteiseksi työpaikaksi, jossa pelastustoiminnan johtaja käyttää pääasiallista määräysvaltaa tilannetta johtaessaan. Pelastustoiminnan johtajan on siten varmistettava, että onnettomuuspaikalla toimivan ulkopuolisen työnantajan ja tämän työntekijät ovat saaneet tarpeelliset tiedot ja ohjeet työhön kohdistuvista työpaikan vaara- ja haittatekijöistä sekä työpaikan ja työn turvallisuuteen liittyvistä toimintaohjeista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että viimekädessä pelastustoiminnan johtajan täytyy varmistua esimerkiksi tarkoituksenmukaisten henkilösuojainten käytöstä onnettomuuspaikalla. Jos poliisimies on unohtanut pukea huomioliivin liikennettä ohjatessaan päälleen, niin huomioliivistä täytyy muistuttaa. Tai, jos työtehtävä edellyttää palokunnan työntekijöiltä suojainten käyttämistä, niin sama suojaustaso täytyy varmistaa myös muilta vaara-alueella olevilta. Jos tämä ei ole mahdollista, niin suojaamattomien henkilöiden pitää pysyä poissa vaara-alueelta. Näin toimittaessa varmistetaan turvallinen, yhteinen työpaikka. 

”Yhteisellä työpaikalla tulee pääasiallista määräysvaltaa käyttävän työnantajan työn ja toiminnan luonne huomioon ottaen huolehtia:
1) työpaikalla toimivien työnantajien ja itsenäisten työnsuorittajien toimintojen yhteensovittamisesta;
2) työpaikan liikenteen ja liikkumisen järjestelyistä;
3) työpaikan yleisestä turvallisuuden ja terveellisyyden edellyttämästä järjestyksestä ja siisteydestä;
4) muusta työpaikan yleissuunnittelusta; ja
5) työolosuhteiden ja työympäristön yleisestä turvallisuudesta ja terveellisyydestä.”
Työturvallisuuslaki 51 §.

Valvontavastuu

Työnantajalla on aina vastuu työn turvallisesta suorittamisesta ja asianmukaisten suojainten käytön valvonnasta. Tilanteissa, joissa pelastustoiminnan johtaja toimii etänä, toimii kohteessa oleva tilannepaikanjohtaja työnantajan edustajana ja hänen tehtävänään on valvoa, että työ tehdään turvallisesti ohjeita noudattaen. Myös pelastustoiminnan johtajan tulee varmistua siitä, että kohteessa käytetään turvallisia ja tarkoituksenmukaisia suojaimia, kuten tiealueella puun raivauksessa viiltosuojattuja varusteita ja muita suojaimia, joita tiealueella työskenneltäessä tulee käyttää. 

Viisi yleistä toimintatapaa turvallisen pelastustoiminnan varmistamiseksi:

1. Työn vaarojen selvittäminen ja arviointi tehdään kirjallisesti ja pelastustoimintaan osallistuvat pelastuslaitoksen työntekijät sekä sopimuspalokuntalaiset perehdytetään aineistoon. Suurin osa palokuntien hälytystehtävistä on ns. perustehtäviä, joissa yleiset riskit ovat tiedossa etukäteen. Näin on mahdollista luoda malli, jossa kaikkiin tavanomaisiin tehtäviin määritellään vähimmäissuojaustaso ennen työn aloittamista; esimerkiksi tiealueella työskennellessä huomioasu (luokka 2, liikenteenohjaajalla luokka 3), kypärä ja turvakengät. Suojaustasojen vakiinnuttua työnjohdollinen valvonta on myös helpompaa ja työntekijöidenkin on helpompi valita oikeat suojaimet itsenäisesti. Pelastustoiminnan johtajan tulisi arvioida ja muistuttaa palokunnan yksiköitä tarvittavien suojainten käytöstä (suojaustasosta) kaikille tehtäville liityttäessä. Oletus, että suojaimia käytetään asianmukaisesti ei täytä työnantajan valvontavelvoitetta.
    

2. Savusukeltajat nimetään tehtävään ja pelastuslaitos pitää kirjaa savusukelluskelpoisista työntekijöistä ja heidän koulutuksestansa, terveystarkastuksista, toimintakykytesteistä (Firefit) sekä harjoituksista (kaksi kylmää, yksi kuuma). Savusukeltajat merkitään esim. kypärään liimattavalla S-kirjaimella, jolloin työnjohto tunnistaa savusukeltajat ja voi teettää työtä siihen soveltuvilla henkilöillä.
    

3. Kuumat savuharjoitukset järjestetään vain kohteissa, joista voidaan olla varmoja, että niiden rakenteissa ei ole räjähteitä kätkettynä tai muita vaaroja. Turvalliset harjoitukset on aina mahdollista järjestää tähän tarkoitukseen suunnitelluissa harjoituskonteissa tai muilla vastaavilla harjoitusradoilla.
    

4. Kaikki pelastuslaitoksen pelastustoimintaan osallistuvat työntekijät ja sopimuspalokuntalaiset suorittavat Tieturva 1 -kurssin osana ylläpitokoulutusta. Kurssi antaa hyvät perustiedot tiealueella työskentelystä sekä vaarojen tunnistamiseen ja niiltä suojautumiseen. Kurssi on maksuton verkkokurssi. 
    

5. Pelastuslaitos varmistaa, että sen jokaisella pelastustoimintaan osallistuvalla työntekijällä on riittävät tiedot työn haitta- ja vaaratekijöistä ja varmistaa tiedot säännöllisillä kertauksilla, joista pidetään seurantakirjapitoa. Lisäksi pelastuslaitos ja sopimuspalokunnat sopivat yhdessä kirjallisesti käytännöistä, joilla varmistetaan palokuntalaisten työturvallisuusosaaminen ja myös, että sopimuspalokunnan hankkimat suojavarusteet täyttävät työtehtävien vaatimukset. Pelastuslaitoksen varustaessa palokuntia, täytyy laitoksen huolehtia myös perehdytyksestä kaluston käyttöön. 

”Työnantajan on annettava työntekijälle riittävät tiedot työpaikan haitta- ja vaaratekijöistä sekä huolehdittava siitä, että työntekijän ammatillinen osaaminen ja työkokemus huomioon ottaen:

1) työntekijä perehdytetään riittävästi työhön, työpaikan työolosuhteisiin, työ- ja tuotantomenetelmiin, työssä käytettäviin työvälineisiin ja niiden oikeaan käyttöön sekä turvallisiin työtapoihin erityisesti ennen uuden työn tai tehtävän aloittamista tai työtehtävien muuttuessa sekä ennen uusien työvälineiden ja työ- tai tuotantomenetelmien käyttöön ottamista;

2) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta työn haittojen ja vaarojen estämiseksi sekä työstä aiheutuvan turvallisuutta tai terveyttä uhkaavan haitan tai vaaran välttämiseksi;

3) työntekijälle annetaan opetusta ja ohjausta säätö-, puhdistus-, huolto- ja korjaustöiden sekä häiriö- ja poikkeustilanteiden varalta;

4) työntekijälle annettua opetusta ja ohjausta täydennetään tarvittaessa.

Lasse Kurronen, työsuojelutarkastaja
Kai Horelli, pelastusylitarkastaja

Kirjoittajat toimivat Itä-Suomen aluehallintovirastossa työsuojelun valvonnan sekä pelastustoimen valvonnan tehtävissä. 

Kivipöly on aina ollut rakennustyömaiden ja kaivosten vaarallinen riesa. Siitä kärsivät niin 1900-luvun alun siirtolaiset kuin rakennustyömailla työskentelevät 2020-luvun Suomessa. Nykyään laki velvoittaa työnantajaa suojaamaan työntekijöitä kvartsipitoiselta pölyltä ja muilta syöpää aiheuttavilta tekijöiltä.

Aikoinaan hurahdin Antti Tuurin kirjoihin, joissa päähenkilöt olivat Amerikkaan muuttaneita suomalaisia siirtolaisia 1900-luvun alussa. He etsivät parempaa elämää ison veden takana. Kiinnostuin aiheesta ja aloin lukemaan myös muuta kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Kirjoissa nousivat esiin kehnot työolot, joihin päähenkilöt törmäsivät muun muassa pilvenpiirtäjien rakennustyömailla ja kaivostyömailla.

Pölyltä suojautumisessa riittää edelleen työtä

Yli vuosisata myöhemmin siitä, kun Tuurin kirjojen päähenkilöt laittoivat henkeään alttiiksi, Suomen valtioneuvosto antoi asetuksen työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta. Saimme asetuksen, jossa kvartsipitoiselle pölylle säädettiin raja-arvo. Vaikka asetus annettiin samaan aikaan kun korona nosti päätään, oli se lähtösykäys todelliseen pölyntorjuntaan niin viranomaispuolella kuin rakennustyömaillakin. Toki pölyntorjuntaan kiinnitettiin paljon huomiota jo ennen valtioneuvoston asetustakin, mutta nyt kvartsipitoinen pöly nostettiin samaan sarjaan asbestin kanssa. 

Suojainluokilla on väliä

Konkreettisesti törmäsin pölyyn ja pölynsuojaukseen, kun olin ensimmäisissä kesätöissäni rakennustyömaalla. Työmailla ei kohdepoistolaitteita juuri näkynyt, mutta kertakäyttösuojaimia oli tarjolla. Sanalle hengityssuojain oli siis merkitys, toisin kuin Amerikan siirtolaisilla. Toki pölyä vältettiin kaikin keinoin, mutta sana ”pölyntorjunta” ei ollut vielä IN. 

Meni muutama vuosi ja eräällä rakennustyömaalla työnjohtajana toimiessani timpuri pyysi minua tilaamaan kertakäyttöisiä hengityksensuojaimia. Nuorempana työnjohtajana halusin näyttää, että osaanhan minä hengityksensuojaimia tilata. Ei muuta kuin soittoa ”nokialaisella” kauppaan. Myyjä kertoi, että ”meillä on nyt vain näitä FFP1-suojaimia”. Ajattelin, että ”onhan niissä numero yksi, että varmasti ovat laatukamaa”. Laitoin tilauksen sisään. 

Seuraavaa viikkopalaveria työntekijöille pitäessäni tämä samainen timpuri pyysi minua luokseen ja kertoi, että nuo FFP1-suodattimet ovat huonoin luokiteltu suojaus. Uudet oli tilattava. Opin siis kantapään kautta, mitä suojaimia pitää olla. Ja tässä kohtaa tarkastajan on todettava, pidempiaikaiseen työskentelyyn kertakäyttöinen hengityksensuojain ei sovellu. Niiden sijasta on käytettävä esimerkiksi moottoroituja hengityksensuojaimia, jotka on tarkoitettu pidempiaikaiseen käyttöön. Käyttöohjetta ei saa heittää roskiin, vaan siihen on perehdyttävä.

Nyt on vuosi 2021 ja meillä on lainsäädäntö kvartsipitoista pölyä vastaan. Meillä on tietoa siitä, kuinka pöly torjutaan rakennustyömailla. Pöly on torjuttavissa erittäin yksinkertaisesti: kohdepoistoilla, suojaseinillä ja alipaineistuksilla ynnä muilla. Kaikki sen tietävät. Toinen asia on sitten, onko kaikilla toimijoilla halua toteuttaa asianmukaista pölyntorjuntaa.

Vastuullisesti toimivia suunnannäyttäjiä on paljon

Asenteessa saattaa joillakin olla vikaa, mutta onneksi meillä on suunnannäyttäjiä joka sektorilla. Rakennuttajissa on halua valvoa, että päätoteuttajatahot toimivat työmailla oikein pölyn suhteen. Rakennusalan päätoteuttajatahoissa on alettu tutkia kvartsipitoista pölyä ja tehdään hyviä toimenpiteitä jo nyt. Rakennuskonevuokraamot ja laitetoimittajat ovat tuoneet tietouden käytettäväksi ja omilla toimillaan ovat myös suunnannäyttäjiä. Tietotaitoa on paljon myös niillä erikoisurakoitsijoilla, jotka ovat keskittyneet aina toimissaan pääasiassa työvaiheisiin, joissa syntyy paljon pölyä, kuten purku- ja asbestityöurakoitsijat. Lisäksi erilaisia tutkimushankkeita on käynnissä ja niistä tullaan saamaan arvokasta tietoa. 

Lyhyesti voidaan todeta, että rakennustyömailla ollaan pölyntorjunnan "juoksussa" tulossa loppusuoralle pääjoukon osalta ja parhaimmille maalikamera on jo välähtänyt. Samalla on pakko todeta, osalle ei ole vielä viimeisen kierroksen kello kilkattanut. Uskon ja toivon, että vauhti kiihtyy kaikilla ja olemme menossa lujaa vauhtia kohti pölyttömiä työmaita myös juoksijoiden jälkijoukon osalta. Tehdään työmaista pölyttömiä.

-    Mikko Koivisto

Kirjoittaja on Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastaja.

Väkivalta ja sen uhka ovat valitettavan arkipäiväistä sote-alalla. Kenenkään ei tulisi kuitenkaan joutua työssään väkivallan kohteeksi. Ei, vaikka syy potilaan väkivaltaiseen käytökseen olisi sairaus, terveydentila tai päihteet. Haaste on valtava, sillä viimeaikaiset työelämätutkimustulokset ovat karua luettavaa.

On tuiki tavallista, että työntekijä joutuu haistattelun, huutamisen tai uhkailun kohteeksi.  Valitettavasti aggressiivinen käytös ei jää vain sanalliselle tasolle vaan työntekijät kohtaavat myös esimerkiksi tönimistä, lyömistä, raapimista, kiinni pitämistä, potkimista, tavaroilla heittelyä, tai käsien puristamista ja vääntämistä. Tilanteeseen on kuitenkin selvästi herätty. Presidentti Niinistökin ilmaisi huolensa ilmiöstä uuden vuoden puheessaan. Käynnissä on useita eri tahojen kanssa yhteistyössä toteutettavia kehittämis- ja tutkimushankkeita aiheen tiimoilta.

Miksi me sote-alan ammattilaiset loukkaannumme, kun meiltä kysytään väkivalta- tai uhkatilanteen jälkeen, mitä tapahtui?

Suomen lähi- ja perushoitajien liitto Super julkaisi joulukuussa 2019 lähihoitajan kirjoittaman pakinan työhön liittyvästä väkivallasta. Kirjoittaja toteaa, että aivan liian usein väkivaltaa kohdanneelle hoitajalle heitetään ensimmäisenä päin näköä kysymys, että mitä teit väärin, kun hoidettava provosoitui.

Työväkivallan hallitsemiseksi on olemassa tärkeä keino. Työpaikalla tulee tilanteessa olleelle työntekijälle esittää kysymyksiä: Mitä tapahtui? Mitä olit tekemässä? Mitä sanoit? Näitä kysymyksiä ei esimiehen kuitenkaan missään nimessä tule niin sanotusti heittää päin näköä. Näitä kysymyksiä ei myöskään missään nimessä pidä kokea sellaisina. Eikä ole tarkoitus kysyä, mitä teit väärin tai syyllistää työntekijää tilanteesta.

Kun syy potilaan käytökseen löytyy sairaudesta, ei muistisairaiden vanhusten, kehitysvammaisten asukkaiden tai psykiatrian osaston lasten aggressiivista käytöstä saada hallintaan vartijapalveluilla tai valvontakameroilla. Asiaan päästään käsiksi juuri sitä kautta, että tilannekohtaisesti pohditaan alan rautaisen ammattilaisen, eli tilanteessa olleen työntekijän kanssa, mitä tapahtui. Mikä tapahtunutta edelsi? Miten me voisimme toimia, että iltavuorolainen ei joutuisi samaan tilanteeseen?

Haastan kaikki sosiaali- ja terveysalan esimiehet ensinnäkin esittämään nämä kysymykset järjestelmällisesti jokaisen uhka- tai väkivaltatilanteen jälkeen ja toiseksi pohtimaan hyvin tarkasti sanavalintojaan ja äänensävyään tästä herkästä aiheesta keskusteltaessa.

Haastan myös kaikki työntekijät kohtaamaan nämä esimiehen kysymykset asian vaatimalla vakavuudella ilman, että sitä koetaan loukkaavana. Tarkoitus ei ole tehdä työntekijästä syyllistä tilanteeseen. Tarkoitus on päästä syihin käsiksi ja tätä kautta ottaa askelia kohti väkivallan uhan hallintaa.

 

Johanna Pulkkinen

Kirjoittaja työskentelee Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella ja tutkii Turun Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tekeillä olevassa väitöskirjassaan väkivallan uhan hallintaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä.