Väkivalta ja sen uhka ovat valitettavan arkipäiväistä sote-alalla. Kenenkään ei tulisi kuitenkaan joutua työssään väkivallan kohteeksi. Ei, vaikka syy potilaan väkivaltaiseen käytökseen olisi sairaus, terveydentila tai päihteet. Haaste on valtava, sillä viimeaikaiset työelämätutkimustulokset ovat karua luettavaa.
On tuiki tavallista, että työntekijä joutuu haistattelun, huutamisen tai uhkailun kohteeksi. Valitettavasti aggressiivinen käytös ei jää vain sanalliselle tasolle vaan työntekijät kohtaavat myös esimerkiksi tönimistä, lyömistä, raapimista, kiinni pitämistä, potkimista, tavaroilla heittelyä, tai käsien puristamista ja vääntämistä. Tilanteeseen on kuitenkin selvästi herätty. Presidentti Niinistökin ilmaisi huolensa ilmiöstä uuden vuoden puheessaan. Käynnissä on useita eri tahojen kanssa yhteistyössä toteutettavia kehittämis- ja tutkimushankkeita aiheen tiimoilta.
Miksi me sote-alan ammattilaiset loukkaannumme, kun meiltä kysytään väkivalta- tai uhkatilanteen jälkeen, mitä tapahtui?
Suomen lähi- ja perushoitajien liitto Super julkaisi joulukuussa 2019 lähihoitajan kirjoittaman pakinan työhön liittyvästä väkivallasta. Kirjoittaja toteaa, että aivan liian usein väkivaltaa kohdanneelle hoitajalle heitetään ensimmäisenä päin näköä kysymys, että mitä teit väärin, kun hoidettava provosoitui.
Työväkivallan hallitsemiseksi on olemassa tärkeä keino. Työpaikalla tulee tilanteessa olleelle työntekijälle esittää kysymyksiä: Mitä tapahtui? Mitä olit tekemässä? Mitä sanoit? Näitä kysymyksiä ei esimiehen kuitenkaan missään nimessä tule niin sanotusti heittää päin näköä. Näitä kysymyksiä ei myöskään missään nimessä pidä kokea sellaisina. Eikä ole tarkoitus kysyä, mitä teit väärin tai syyllistää työntekijää tilanteesta.
Kun syy potilaan käytökseen löytyy sairaudesta, ei muistisairaiden vanhusten, kehitysvammaisten asukkaiden tai psykiatrian osaston lasten aggressiivista käytöstä saada hallintaan vartijapalveluilla tai valvontakameroilla. Asiaan päästään käsiksi juuri sitä kautta, että tilannekohtaisesti pohditaan alan rautaisen ammattilaisen, eli tilanteessa olleen työntekijän kanssa, mitä tapahtui. Mikä tapahtunutta edelsi? Miten me voisimme toimia, että iltavuorolainen ei joutuisi samaan tilanteeseen?
Haastan kaikki sosiaali- ja terveysalan esimiehet ensinnäkin esittämään nämä kysymykset järjestelmällisesti jokaisen uhka- tai väkivaltatilanteen jälkeen ja toiseksi pohtimaan hyvin tarkasti sanavalintojaan ja äänensävyään tästä herkästä aiheesta keskusteltaessa.
Haastan myös kaikki työntekijät kohtaamaan nämä esimiehen kysymykset asian vaatimalla vakavuudella ilman, että sitä koetaan loukkaavana. Tarkoitus ei ole tehdä työntekijästä syyllistä tilanteeseen. Tarkoitus on päästä syihin käsiksi ja tätä kautta ottaa askelia kohti väkivallan uhan hallintaa.
Johanna Pulkkinen
Kirjoittaja työskentelee Lounais-Suomen aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueella ja tutkii Turun Yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tekeillä olevassa väitöskirjassaan väkivallan uhan hallintaa sosiaali- ja terveydenhuoltoalan työssä.
