Sisällöt, joissa luokitus ympäristöterveydenhuolto .

Valkoinen tuulivoimala kirkkaan sinistä taivasta vasten. Kuva: Auli Posti.

Tuulivoima puhututtaa kansaa sekä päättäjiä, kun uusiutuvan energian ja vihreän siirtymän markkinat avautuivat globaalien tapahtumien, energian saatavuudessa syntyneiden haasteiden sekä kohonneiden markkinahintojen myötä. Osittain hinnan nousuun vaikutti myös aiemmin tehdyt valinnat, joilla on vaikutettu omavaraisuusasteeseen sekä huoltovarmuuteenkin. Itä-Suomen aluehallintovirastossa tuulivoimabuumi on näkynyt lisääntyneinä lausuntopyyntöinä, jotka koskevat tuulivoimahankkeita. Lausuntomateriaaleihin tutustumisen ja lausuntojen valmistelun myötä olemme pohtineet etenkin ihmisiin kohdistuvien vaikutusten kokonaisarvioinnin merkitystä sekä eri hankkeiden yhteisvaikutuksia. Katsoimme, että alueellisena toimijana tehtävämme on herättää keskustelua tästä aiheesta. Olemmekin valmistelleet sidosryhmäkeskusteluja tuulivoimahankkeisiin liittyen, mutta päätimme kirjoittaa aiheesta myös blogikirjoituksen. 

Tuulelle valjaat


”Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
Toivoa voit' silloin mitä vaan
Yöllä ylös taivaalle mä pyynnön kuiskasin
Kävisipä pian tuulemaan
Tuuli tuule sinne missä muruseni on
Leiki hetki hänen hiuksillaan”
(Jenni Vartiainen - Missä muruseni on, 2010)

Sähkön hintojen noustua vuoden 2022 loppupuoliskolla liki pilviin moni lienee kuiskannut hiljaa mielessään Vartiaisen Jennin tavoin ”kävisipä pian tuulemaan”. Se kun lisäisi sitä uusiutuvaa, halpaa, vihreää ja muutoinkin terveellistä sekä turvallista sähköntuotantoa ja himmentimellä varustetuista valaisimista uskaltaisi vääntää tupaan valkeaa astetta enemmän

Uusiutuvat energiamuodot, tuulivoima, aurinkoenergia sekä pienydinvoimalat ovat tulleet kahvipöytäkeskusteluihin sekä median uutisvirtaan aiempaa voimakkaammin. Valtakunnan hallitus on tehnyt kirjauksen hallitusohjelmaan vihreästä siirtymästä. Lisämäärärahaa on ohjattu lupaviranomaisille prosessien jouduttamiseksi ja vihreän siirtymän vauhdittamiseksi. Aina siinä määrin, ettei muu yhteiskunta meinaa kehityksen kärryillä pysyä. Sen kaltaista kehitystä ja panostusta esimerkiksi suomalaisiin tuulivoimahankkeisiin vaikuttaa liittyvän, että vauhtisokeus ei liene kovin kaukana. Joku viisas on joskus sanonut, ettei se vauhti tapa. Se on se äkkipysähdys. No, ehkä tässä ei ole hengen menettämisen pelkoa. Ainakaan välittömästi, mutta miten on elämisen laadun laita? Ja ihan ihmisten oikeasti sillai kokonaisvaltaisesti arvioiden.

Tuulellakin on jälkensä


”Voiko täydellisyyttä olla olemassa missään muodossa
Totta toki muun muassa Olkiluodossa
Ei mikään oo niin viisas kuin insinööri
On täydellisiä
Joka nippeli ja rööri
Uraani halkeaa
Ja tuottaa lamppuun valkeaa
Mutta millään muilla mailla
Kuin Suomella se ei oo riskiä vailla”

(Eppu Normaali - Suomi-ilmiö, 1980)

Tässä kaikessa huumassa ja kiireessä olisi kuitenkin muistettava myös se kenelle näitä hankkeita tehdään. No, ihmisille. Toki myös teollisuudelle, kaupalle ja palveluille, jotka nekin ovat valjastettu tuottamaan ihmisille erilaisia hyödykkeitä. Eli ihmisen tarpeestahan nämä hankkeet kumpuavat. On ilmiselvää, että kaikilla vähänkään laajamittaisemmilla hankkeilla on vaikutuksia ympäristöönsä. Etenkin luonnonympäristöön. Ja varsin kattavia selvityksiä ja mallinnuksia ollaan valmiita tekemään. Raportit, ohjelmat ja selostukset ovat useiden satojen sivujen mittaisia. Niissä käsitellään varsin havainnollisesti ja monipuolisesti erilaisia vaikutuksia muun muassa kulttuuriympäristöön, pinta- ja pohjavesiin, lepakoihin, petolintuihin, kasveihin sekä liikenteeseen ja elinkeinoihin.

Mutta miten on ihmisen, kuntalaisen, mökkiläisen, pendelöivän työntekijän tai luontoharrastajan laita? Millaisia vaikutuksia erilaisilla hankkeilla on metsätöllin Marjatan ja hänen naapureidensa elämään, elinympäristön viihtyisyyteen ja terveellisyyteen? Millaisia sosiaalisia vaikutuksia hankkeilla on kuntalaisten elämään? Onko hanke itsessään tai useiden erillisten hankkeiden yhteenliittymänä sosiaalisesti hyväksyttävä? 

Perspektiivi pääkirkolta on riittävän etäinen, jotta uskaltaudutaan vaatimaan kansan valitsemana edustajanakin tuulivoiman lisäämistä kaikin keinoin. Omavaraisuus on saatava energiantuotannossakin Ukrainan tapahtumien, Venäjän kaasuhanojen sulkeutumisen, pakotteiden sekä Nord Stream -putken ”epäonnisen tapaturman” herättäminä siihen ortninkiin, joka olisi pitänyt olla jo kaiken varautumisen lähtökohtana viimeistään edellisten sotien jälkeen. Nyt on hupellettu kansallista omaisuutta myymällä yhtiöitä ja uskomalla sinisilmäisesti siihen, ettei tässä mikään hukka peri. Väärin meni. Nyt käytetään painavia puheenvuoroja ja vetoavaa argumentaatiota. ”Itä-Suomi on energiamurroksen etulinjassa”. ”Perustetaan kokonaisturvallisuuden osaamiskeskus”. ”Ehkäistään yhteiskunnan jakautumista eli polarisaatiota”. Ja kyllä argumentoinnissa on päädytty huomioimaan myös naisoletetuista tyhjentyvien maaseututaajamien ahdinko, kun tuulivoiman ja sen ympärille rakentuvien investointien tarpeellisuutta on perusteltu sillä, ”…etteivät nuoret miehet syrjäytyisi”. 

Nähdäänkö metsää tuulivoimaloilta?


”Pojat tanssimaan
Eivät tytöt sitä huomaa
Jos vain sormilla vilkutellaan
Tai jos jäädään istumaan
Ja tyhjän lasin reunaa
Lusikalla kilkutellaan”

(Leevi and the Leavings – Pojat tanssimaan, 1981)

Ei virheitä pidä korjata harkitsemattomilla korjausliikkeillä, jotka uhkaavat synnyttää uusia virheitä. Argumentaation tulee olla läpinäkyvää, mutta ennen kaikkea uskottavaa. Kun valtakunnan tasolla on keskusteltu investoinneista, on korostettu miten tärkeää olisi alueellisen kehityksen kannalta satsata Itä-Suomeen. Saataisiin sitä pitovoimaa. Kun keskustelu on kääntynyt aluetukeen, on se sitten rata- tai maantieliikenne tai syrjäisten maaseutualueiden kehittäminen, niin ei ole ihan yhtä hanakasti enää puhuttu Itä-Suomen edusta. Katse on helposti kääntynyt vitostieltä länteen, nelostien suuntaan. No mutta, siellähän on jo ymmärretty tuulivoiman päälle. Ei siellä tarvita valistusta. 

Mutta totuus tuntuu unohtuvan varsin helposti. Ehkä se unohtuu sen vuoksi, ettei kenelläkään ole tällä hetkellä sitä totuutta. Tuulivoimayhdistyksen tilastojen mukaan Suomessa on ollut vuonna 2021 yhteensä 962 tuulivoimalaa. Siis koko Suomessa. Toki painottuen Pohjois-Pohjanmaalle sekä Kainuun ja Lapin korpiin. Yli puolen Suomen alueelle siis. Tuulivoimaa ei voida sijoittaa minne tahansa. Suunnittelualat sijaitsevat merialueilla tai reilusti kehä III:sen ulkopuolella. Siellä missä on tilaa hengittää ja sudet juoksevat vapaina. Siellähän sitä on metsää ja kairaa myllyjen jauhaa energiaa eteläisenkin Suomen tarpeisiin. Mutta ne metsät ja kairat, joissa on tilaa hengittää ja luonnon rauhaa ihmisen asua sekä kuljeskella ovat vähenemässä nykyisten suunnitelmien myötä. Hiljaisia saloseutuja ei kohta enää ole. Metsä- ja harjumaisemia täplittävät kohta satojen ja tuhansien tuulivoimaloiden puistot. Kaukonäkymä on taattu, koska voimalat pyritään sijoittamaan korkeammille maaston kohdille napakorkeuden viistäessä 3:tta sataa metriä. 

Ihan vertailun vuoksi mainittakoon, että Puijon torni on 75 metriä korkea. Vaikka Puijon Torni jää korkeudessa kakkossijalle verrattuna Suomen korkeimpaan rakennukseen Näsinneulaan, nousee tunnettu maamerkki Puijon mäen ansiosta huikeat 224 metriä ympäröivän Kallaveden yläpuolelle ja 306 metriä meren pinnan yläpuolella. Kaukonäkymä ulottuu hyvällä kelillä noin 20 km:n etäisyydelle. 

Tuulivoiman keskittäminen edellyttää myös vastuullista kokonaisarviointia


”Vietin vuotta monta
nuorta, huoletonta
tuuli vuodet vei
tuulella on potti
tuuli kaiken otti
tuuli anna ei”

(Katri Helena – Minne tuuli kuljettaa, 1964)

Sinivalkoinen ääni tulkitsi armon vuonna 1964, että ”tuulella on potti, tuuli kaiken otti, tuuli anna ei”. Olisiko syytä pysähtyä edes hetkeksi pohtimaan nykytilanteessa mihin olemme menossa ja millaisin edellytyksin voimme matkaamme jatkaa? Kyllä tässä tuulivoima-asiassakin tarvittaisiin kokonaisvaltaista arviointia ja harkintaa. Hankkeita käynnistetään kiihtyvällä tahdilla eri konsultti- ja hankeyhtiöiden toimesta. Niiden suunnittelu- ja käyttöönotto kulkee pääosin ihan normaalissa järjestyksessä. Tilanne on siten ajassa muuttuva. Se aikajänne on viime kuukausina ja vuosina ollut sellainen, ettei siinä pysy mukana sen paremmin maakuntakaavoittaja, kunta, viranomaiset kuin kuntalaisetkaan. Ja tästä kehityksestä on olemassa jo varsin selkeitä merkkejä. Maakuntakaavoja revitään auki, jotta saadaan uusia tuulivoima-alueita kaavoitettua. Puolustusvoimilta haetaan lausuntoja, minne alueille tuulivoimapuistoja olisi mahdollista sijoittaa ilman tutkahaittoja. Fingridillä mietitään, miten kaikki tuulivoimaenergia saadaan syrjäisiltä ja hiljaisilta seuduilta johdettua valtakunnan runkoverkkoon. Ei ole kapasiteettia. 

Hankkeita kaavoitetaan ja suunnitellaan vieriviereen. Hankkeiden vaikutukset arvioidaan ja hankkeet jopa kaavoitetaan sekä luvitetaan hankekohtaisesti. Siis yksittäisinä. Tavoitteena näyttäisi kuitenkin olevan erillisten hankkeiden suunnittelu, kaavoittaminen, luvittaminen ja lopuksi rakentaminen varsin tiiviisti keskittyen tietyille alueille. Ei pelkästään Itä-Suomessa, vaan osansa tästä buumista ovat saamassa muun muassa naapurimaakunnat Keski-Suomi, Pohjois-Pohjanmaa ja Kainuu. Kysymys kuuluu, että kenen vastuulla on näiden useiden hankkeiden yhteenliittymien mahdollisesti aiheuttamien vaikutusten kokonaisarviointi? Kaavoitusta yritetään nyt ajantasaistaa ja mahdollistaa hankkeiden edistäminen, kun osa hankesuunnitelmista ei tällä hetkellä noudata maakuntakaavoitusta. Tilanne on ajassa muuttuva ja hankkeita suunnitellaan sekä toteutetaan eri aikoina ja toisistaan tyystin irrallaan.

Nyt maalle ollaan neuvottelemassa uuttaa hallitusta ja kirjaamassa uusia tavoitteita ja agendoja. Edellisen hallituksen kaikkia kirjauksia tuskin tullaan romukoppaan heittämään. Mutta vallalla on ollut vähän sellainen toimintakulttuuri, että uudet haluavat aloittaa puhtaalta pöydältä ja vanhoihin suunnitelmiin tai lupauksiin on vaikea sitoutua. Ja tässä kohtaa, jos tai kun, oppositiosta loikataan hallitusvastuuseen laajemmassakin rintamassa, niin voihan se olla toki perusteltuakin. Etenkin, jos vihreän siirtymän aktiivinen edistäminen ei osu omaan visioon. Olemme mielenkiintoisessa tilanteessa. Uusi hallitus ja uudet tavoitteet. Joudumme jälleen arvovalintojen eteen. Toivottavasti siinä väännössä ei mene lapsi pesuveden mukana. Itä-Suomen alueen kansanedustajilta toivomme viisautta ja kaukonäköisyyttä, jossa Itä-Suomen alueen edunvalvonta, investointien ja hankkeiden edistäminen sekä talouden elvyttäminen eivät tallo allensa ihmistä eivätkä terveellistä ja viihtyisää elinympäristöä.   

Tuuleen kuiskattu toive

Blogimme lopuksi haluamme korostaa sitä tosiasiaa, ettei Itä-Suomen aluehallintovirastolla ole tuulivoima-asiaan liittyen kantaa puolesta tai vastaan. Virastona ja alueellisena toimijana, jonka tavoitteisiin on kirjattu muun muassa taata terveellinen elämä ja hyvinvointi kaikenikäisille, ihmisarvoinen työ ja talouskasvu, rakentaa kestävää infrastruktuuria sekä edistää kestävää teollisuutta ja innovaatioita, toimia kiireellisesti ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia vastaan sekä tukea vahvemmin kestävän kehityksen toimeenpanoa ja globaalia kumppanuutta, haluamme kuitenkin olla mukana aiheeseen liittyvässä keskustelussa ja tarpeen mukaan tuomassa tähän ajankohtaiseen keskusteluun virastomme toiminnan luonteen mukaisesti omaa laaja-alaista näkökulmaamme. Peräänkuulutammekin ihmisten elinympäristöön liittyvien vaikutusten kokonaisarviointia ja sen merkitystä. Nyt siitä ei tunnu olevan vastuussa oikein kukaan. Tilannekuvakin päivittyy, jos nyt ei päivittäin, niin viikoittain. 

Lari Hölttä
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto

Avin asiasanat: ympäristöterveydenhuolto Itä-Suomen aluehallintovirasto Kieli: suomi

Kädet yhdessä puhtaan veden yllä.

Aluehallintovirastot ohjaavat ja valvovat kuntien ympäristöterveydenhuollon tehtäviä. Yksi tärkeä tehtävä on häiriötilanteisiin varautuminen. Ympäristöterveydenhuollon tehtävillä (ympäristöterveys, elintarviketurvallisuus, talousvesi) on merkittävä vaikutus yhteiskuntaan ja sen toimivuuteen sekä häiriötilanteista palautumiseen (resilienssiin). 

Näiden normaalioloissa varsin näkymättömien tehtävien kriittistä merkitystä kuvannee tehtävien vaikutusten ja merkitysten lisääntynyt näkyvyys koronatilanteen aikana. Kaikki ympäristöterveydenhuollon tehtäviä tekevät kuuluvatkin valtioneuvoston määrittämään yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisten alojen henkilöstöön. Kuntien ympäristöterveydenhuollon viranomaiset ovat saaneet suojelutyön suojan tehtäviensä suorittamiseksi myös mm. lakkojen aikana.

Häiriötilanteessa viranomaisyhteistyö on paikallista, alueellista ja valtakunnallista - tilannekuvan sekä ohjauksen merkitys korostuu

Pandemiahäiriötilanteissa ympäristöterveydenhuollon tehtävissä erityisesti yhteys tartuntatautilakiin ja laaja-alaiseen viranomaisyhteistyöhön korostuu alueellisen tilannekuvan kokoamisen ja valvontatehtävien ohjaamisen kautta. Tartuntatautilain (Tartuntatautilaki 1227/2016 § 59 b mom. 4) mukaisissa tehtävissä toimivat myös kuntien elintarvike- ja terveydensuojelun viranomaiset.

Tartuntatautitilanteissa ja asioissa, joissa kuntien viranomaiset tekevät tarkastuksia, aktivoituu aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon ylitarkastajien ja läänineläinlääkäreiden rooli kuntien viranomaisten ohjaamisessa. Myös aluehallintoviraston tartuntatautitehtävistä vastaavat aluehallintoylilääkärit sekä valmius- ja pandemiaryhmän terveydenhuolto- ja terveydensuojeluviranomaiset ovat mukana tässä yhteistyössä etenkin ennaltaehkäisyn näkökulmasta. Koronatilanteessa Itä-Suomen alueella aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon yksikkö tiivistikin varautumisen ohjausta ja viranomaisyhteistyötä vuoden 2020 helmikuussa Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon elinkeino, liikenne- ja ympäristökeskusten vesihuollon asiantuntijoiden ja kuntien ympäristöterveydenhuollon viranomaisten kanssa.

Aluehallintovirastojen terveydensuojelu- ja elintarvikevalvontaviranomaisen roolit sekä erityislainsäädännön tavoitteet korostuvat myös monissa muissa häiriötilanteissa.  Tällöin ensisijaisiksi tehtäviksi nousevat kuntien ympäristöterveydenhuollon viranomaisten ohjaustehtävät, alueellisen ympäristöterveydenhuollon tilannekuvan muodostaminen sekä valmius- ja pandemiaryhmän toimintaan osallistuminen toimialansa asiantuntijana. 

Tilannetta hoidetaan tiiviissä yhteistyössä aluehallintovirastossa tartuntataudeista vastaavan aluehallintoylilääkärin, terveyden- ja sosiaalihuollon sekä opetus- ja kulttuuritoimen kanssa. Valtakunnallisesti tilannetta puolestaan hoidetaan yhteistyössä, jossa ovat mukana myös Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran, sosiaali- ja terveysministeriön (STM), Ruokaviraston, maa- ja metsätalousministeriön (MMM), ELY-keskusten sekä asiantuntijalaitosten, kuten Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Työterveyslaitoksen (TTL) ja Säteilyturvakeskuksen (STUK) edustajat.

Ympäristöterveydenhuollon tavoitteena on turvata terveellinen ja turvallinen elinympäristö niin normaalioloissa kuin häiriötilanteissa

Aluehallintoviraston ympäristöterveydenhuollon tavoitteena on turvata ihmisille terveellinen ja turvallinen elinympäristö valvomalla ympäristöterveydenhuollon säädösten ja määräysten noudattamista. Tehtävässä ohjataan ja valvotaan myös varautumisen uhkakuvien aiheuttamien riskien hallintaa, häiriötilanteiden ja poikkeusolojen erityislakien mukaisesti.

Lähes kaikki erilaiset häiriötilanteet edellyttävät toimia terveyshaittojen vähentämiseen tai poistamiseen. Talous- ja uimavesi- sekä elintarvikevälitteiset sairaudet ja epidemiat ovat merkittävä kansanterveydellinen uhka. Esimerkiksi listeria- tai EHEC-epidemiat voivat pahimmillaan aiheuttaa useita kuolemantapauksia. Edelleen eläintautien torjunnalla on merkittävä kansantaloudellinen vaikutus.

Koronatilanteessa tartuntatautilain ns. väliaikaisten pykälien perusteella kunnan terveydensuojelulain ja elintarvikelain toimivaltaiset viranomaiset saivat toimialakohtaisten tarkastusten yhteydessä tarkastaa myös tartuntatautilain mukaisten velvollisuuksien ja rajoitusten sekä niitä koskevien päätösten noudattamista. Aluehallintovirasto teki myös tarkastuspyyntöjä tekemiensä päätösten toteutumisen valvomiseksi. Itä-Suomessa tällaisia tarkastuspyyntöjä ei tarvinnut tehdä, mutta kuntien terveydensuojelu- ja elintarvikeviranomaiset ohjasivat aktiivisesti toiminnanharjoittajia yhteistyössä tartuntatautivastaavien kanssa.

Suunnitelmallisuuden ja valvonnan tavoitteena on häiriötilanteiden onnistunut hoitaminen sekä nopea toipuminen

Koronatilanne sekä Venäjän hyökkäys Ukrainaan on aiheuttanut monenlaisia varautumistoimenpiteitä ympäristöterveydenhuollon tehtäväkentässä. Aluehallintovirasto on kutsunut viranomaisia koolle useisiin yhteistyöpalavereihin alueellisen tilannekuvan selvittämiseksi. Kokoontumisten aiheina ovat olleet mm. tartuntatautilain mukaisten asioiden tarkastukset, vainajien käsittely, säteilyasiat, viranomaisten välinen viestintä (Virve), maahanmuutto ja terveelliset olosuhteet, lemmikkieläimet, talousveden laadun häiriötilanteet, raaka-aineiden ja varaosien hankinnat, laitekalibroinnit, laboratoriopalvelut sekä henkilöstöresurssien turvaaminen.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen tehtäviin kuuluu yhteistyössä muiden viranomaisten ja laitosten kanssa myös laatia suunnitelma elinympäristöön vaikuttaviin häiriötilanteisiin varautumiseksi sekä häiriötilannesuunnitelma talousveden laadun turvaamiseksi. Suunnitelmat on sovitettava yhteen kunnan tai kuntien valmiussuunnitelman yleisen osan sekä kunnan muiden toimialojen valmiussuunnitelmien kanssa. Toimintaa täytyy suunnitella ennakolta ja harjoitella siten, että häiriötilanteessa pystytään ehkäisemään, selvittämään ja poistamaan häiriön aiheuttamat terveyshaitat, häiriön vaikutukset saadaan rajoitettua mahdollisimman vähäisiksi ja häiriöstä toipuminen saadaan käyntiin nopeasti.

Talousveden laadun turvaamisessa kunnan terveydensuojeluviranomaisen on tärkeää tehdä yhteistyötä useiden eri toimijoiden kanssa. Näitä tahoja ovat mm.

•    vesilaitos
•    tartuntataudeista vastaava lääkäri
•    kunnan ympäristönsuojeluviranomainen
•    pelastuslaitos
•    Ely-keskus
•    toiminnanharjoittajat, joiden häiriötilanteesta voi aiheutua veden saastumista vedentuotantoketjussa sekä 
•    toiminnanharjoittajat, joille talousveden laadulla on erityisen suuri merkitys.

Valvonnan tavoitteena on huolehtia siitä, että vettä toimittavan laitoksen veden laatu täyttää lainsäädännössä asetetut laatuvaatimukset, ja siten ehkäistä talousvesivälitteisten epidemioiden syntyminen. Suomessa esiintyy vuosittain noin 2–6 vesiepidemiaa, joiden kustannukset voivat suurimmillaan nousta useisiin miljooniin euroihin. Nokian kaupungin vesiepidemian kustannukseksi vuonna 2007 on arvioitu 4–5 miljoonaa euroa, jonka lisäksi valtio osallistui kustannuksiin miljoonan euron valtionavustuksella ja vakuutusyhtiöt noin 0,5 miljoonan euron korvauksilla. Nokian tapauksessa kulut aiheutuivat muun muassa puhtaan veden toimittamisesta, vesijohtoverkon puhdistamisesta ja terveydenhuollon menoista. Nokian vesikriisi aikanaan aiheutti yli 8 000 ihmisen sairastumisen sekä yhden kuolonuhrin.

Hyvällä tiedonkululla varmistetaan terveysturvallisuutta 

Tartuntatautilaki edellyttää myös tietojen vaihtamista eri viranomaisten kesken, jotta viranomaiset voivat suorittaa laissa säädettyjä tehtäviään. Tällainen tilanne voi olla, kun esimerkiksi epäillään tai todetaan juomaveden tai elintarvikkeen välityksellä leviävää epidemiaa, elinympäristön mikrobien aiheuttamaa tai eläinten levittämää tartuntaa. Elintarvike- tai vesivälitteisten epidemioiden selvittämistä varten kunnissa on oltava selvitystyöryhmä.

Onneksi Itä-Suomessa ei ole tapahtunut yhtään vesivälitteistä epidemiaa tällaisena poikkeusaikana, vaikkakin putkirikkoja ja verkoston veden keittämiskehotuksia sekä kloorauksia on jouduttu tekemään. Häiriötilainteisiin on varauduttu ja varaudutaan koko ajan ja viranomaisyhteistyö Itä-Suomessa on hyvällä tasolla myös ympäristöterveydenhuollon toimialalla.

Anne Kaarina Lyytinen
ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja
Itä-Suomen aluehallintovirasto 
 

Avin asiasanat: ympäristöterveydenhuolto varautuminen Blogien asiasanat: ympäristöterveydenhuolto Kieli: suomi