Työsuojelutarkastajat törmäävät entistä useammin valvontatyössä itsenäisiin ammatinharjoittajiin, itsensä työllistäjiin, toiminimiyrittäjiin. Nimikkeitä on useita, mutta kutsutaan heitä tässä kevytyrittäjiksi. Yrittäjyyden tukeminen on kannustettavaa, mutta siirtyminen työsuhdetyöstä yksinyrittämiseen luo monenlaisia haasteita ja suoraan sanottuna myös turvattomuutta yksittäiselle työn suorittajalle.
Valvovan viranomaisen näkökulmasta päänvaivaa aiheuttavat tyypillisimmin väärät kuvitelmat siitä, miten laki suhtautuu yksinyrittämiseen. Eikä ihme, sillä tulkinta ja ohjeistus asiassa ei ole kansalaisen näkökulmasta millään tavalla selvä. Suomalaisen järjestelmän pääasialliset työn tekemisen oikeussuhteet ovat joko työsuhde (virkasuhde) tai yrittäjäsuhde eli käytännössä jonkinlainen alihankinta. Näiden lisäksi on koulutukseen tai muuhun tuettuun työhön liittyviä sosiaalisen työllistämisen muotoja, mutta niihin liittyvissä ongelmissa ei ole kyse yrittäjä tai työsuhde -rajanvedosta, joten en nyt paneudu niihin.
Tässä kirjoituksessa tarkastelen muutamia virheellisiä väitteitä, joita kevytyrittäjyyteen usein liitetään.
”Työ on niin vapaata, ettei se ole työsuhde”
Oikeussuhteen arviointi kulminoituu työsuhteen tunnusmerkkien arviointiin. Työsopimuslain 1 luvun 1 pykälän mukaan työsopimuslakia sovelletaan sopimukseen (työsopimus), jolla työntekijä tai työntekijät yhdessä työkuntana sitoutuvat henkilökohtaisesti tekemään työtä työnantajan lukuun tämän johdon ja valvonnan alaisena palkkaa tai muuta vastiketta vastaan. Määritelmä on useimmille tuttu, mutta sen tulkinta on nykyisessä monimuotoistuvassa työelämässä alati haastavampaa. Voitaneen sanoa, että tunnusmerkit ”vastiketta vastaan”, ”henkilökohtaisesti” ja ”sopimuksen perusteella” täyttyvät lähes kaikissa työn tekemisen muodoissa. ”Työnantajan lukuun” ymmärretään jo hieman useammin väärin, kun luullaan sen tarkoittavan palkan ansaintaa (minähän tästä hyödyn), vaikka lain ilmaisulla toki tarkoitetaan sitä, että työn tekijän työsuoritus edesauttaa työnantajan varsinaista tavoitetta – tuotteen valmistusta tai palvelun loppuun saattamista. Tämäkin tunnusmerkki siis täyttyy useimmissa työn tekemisen tilanteissa.
Oikeussuhteen määrittelyn kompastuskiveksi muodostuu yleensä ”johdon ja valvonnan alla” -tunnusmerkki. Tämä johtunee siitä, että nykyinen työ on kaikin puolin itsenäisempää, joten varsinaista työn johtoa ja valvontaa ei enää tunnisteta. Työneuvosto otti viimeaikaisissa ratkaisuissaan kantaa tähän kysymykseen ja muistutti, että arvio on tehtävä työn suorittamisen aikana eli silloin kun työtä varsinaisesti tehdään.
Useimmiten kuulee väitettävän, että koska työtä saa ajoittaa oman mielensä mukaan, ei työnjohtoakaan silloin ole. Työneuvosto lausui osuvasti, että tällöinhän on kyse ainoastaan työaikaehdon vapaudesta, tyypillisesti vaihtelevan työajan sopimuksesta. Tunnusmerkin arviointia sotkee yhtä lailla ulkoisen ohjauksen monipuolisuus. Onko kyse työnantajan ohjauksesta, asiakkaan ohjauksesta vai esimerkiksi viranomaismääräysten edellyttämästä tavasta toimia? Työneuvosto otti kannan, jonka mukaan algoritmin tekemä optimointi, ruokalähetystilausten tarkoituksenmukainen välittäminen läheteille, osoittaa työnjohto-oikeutta. Vastaavasti työneuvosto katsoi, että työnjohtovaltaa osoitti elintarviketurvallisuusmääräyksistä heijastuva toimituksen enimmäiskestoaika, jonka työnantaja oli asettanut toimituksen enimmäiskestoksi. Työneuvoston tulkinnan perustelut eivät toki rajoitu näin yksinkertaiseen linjanvetoon, mutta käytännössä ne osoittavat, että aika pienikin työnjohto voi olla riittävää tunnusmerkin täyttymiseen.
”Yrittäjäsuhde vs. työsuhde on osapuolten valinta”
Työlainsäädännön soveltuminen ei ole valinta- tai edes sopimiskysymys. Lain soveltamisala on kaikissa työlaeissa pakottavaa oikeutta, mutta luonnollisesti sopimuksella voidaan vaikuttaa työn tekemisen tapaan niin, että oikeussuhde voi muodostua yrittäjäsuhteeksi.
Niin valvontatyössä kuin julkisessa keskustelussakin huomaa usein väitettävän, että työsuhteesta siirrytään yrittäjäsuhteeseen. Tässä kohtaa olisi syytä muistaa, että koska oikeussuhde ei ole valintakysymys, täytyy työsuhde päättää työsopimuslain säännöksiä noudattaen, ennen kuin työ voidaan teettää muulla tavoin. Näin ei kuitenkaan aina tehdä, vaan yrittäjäsopimusta tarjotaan ikään kuin välttämättömänä tai automaattisena jatkeena, mikäli työn suorittaja haluaa jatkaa työskentelyä. Toki työsuhde voi päättyä sopimukseen, mutta työntekijän on syytä muistaa, että irtisanomisoikeutta säännellään työsopimuslaissa työntekijän etuja suojaavasti.
Toinen tähän liittyvä harhaluulo liittyy varsinaisin viranomaisratkaisuihin. Jos viranomainen tulkitsee oikeussuhteen työsuhteeksi, kuulee käytettävän ilmaisua ”me muutamme sopimusehtoja niin, ettei työsuhteen tunnusmerkistö sitten enää täyty”. Näin voidaan toki toimia, mutta oikeussuhde ei sillä automaattisesti muutu, eikä lain kiertämistarkoituksessa tehty muutos muutenkaan vaikuta arviointiin. Toki on todettava, että yrityksellä on mahdollisuus tehdä liiketoiminnallinen ratkaisu ja vaihtaa työn suorittaminen suorista työsuhteista alihankintaan tai vaikka vuokratyöhön. Tällöin työsuhteet on kuitenkin päätettävä työsopimuslain menettelyjä ja perusteita noudattaen. Alihankinnan täytyy silloin olla sellaista, etteivät työsuhteen tunnusmerkit tosiasiassa täyty. Tämä tuskin onnistuu baarimikolta, trukkikuskilta, hyllyttäjältä tai toimistosihteeriltä, ja vakuutusmyyjänkin kohdalla olen hieman epäileväinen.
”Yrittäjäsuhde on työn tekijälle vapaampi ja edullisempi”
Näin toki on, eittämättä. Mutta onko sen vapauden hinta oikeassa suhteessa epävarmuuteen? Työlainsäädäntö on säädetty suojaamaan heikompaa sopijapuolta. Yrittäjäsuhteessa tilaajan työturvallisuusvastuut ovat pienemmät tai lähes olemattomat, irtisanomissuojaa ei ole, sairauspoissaoloja ei korvata ja mahdollisuudet esimerkiksi palkalliseen vuosilomaan ovat usein huonommat.
Yrittäjäsuhdetta perustellaan yleensä sillä, että silloin saa vapaammin sijoitella työaikansa ja päättää työmäärästä, ja ehkä tienaakin paremmin. En ole hyvä työllistämisen ekonomiassa, mutta työaikaan liittyvät väitteet uskallan kyllä kumota. Työaikalaki mahdollistaa nykyisellään hyvin vapaan työajoista sopimisen myös yksilötasolla, jopa niin, etten edes keksi, mikä yrittäjyydessä olisi työaikojen vapauden suhteen niin paljon erinomaisempaa.
Toki työaikalaki rajoittaa työajan enimmäismäärää yhdelle työnantajalle, mutta siihenkin on työntekijän terveyttä turvaava peruste, ja havaintojeni mukaan yksinyrittämisessä ei useinkaan ole kyse siitä, että työviikon pituus olisi keskimäärin yli 48 tuntia viikossa. Työsuhteisuus ei myöskään automaattisesti tarkoita, että työaikalaki tulisi sovellettavaksi, joten sen takia ei yrittäjyyteen kannata pyrkiä, että pelkää työaikakirjanpitovelvollisuutta tai viikkolepoaikoja.
Vapaus käsitetään usein myös vapautena tehdä työtä usealle työnantajalle. Tällöin kyse onkin yleensä aidosta yrittäjyydestä, ja silloin kevytyrittäjyys onkin kannatettava yritystoiminnan muoto. Valitettavasti työsuojeluvalvonnassa kohdatut ongelmatilanteet ovat lähes aina ”kahden kauppa” eli työtä tehdään pääsääntöisesti yhdelle toimijalle. Sivutulojen hankkiminenhan ei työsuhteessakaan ole mahdotonta, joten ei muuta kuin kilpailevan toiminnan rajoista neuvottelemaan oman työnantajan kanssa.
Yleensä törmää myös siihen, että ansiotason väitetään olevan parempi yrittäjäsuhteessa. Näin voi olla, mutta on väärin väittää, etteivät esimerkiksi työehtosopimukset mahdollistaisi korkeampaa palkanmaksua kuin mitä sopimusten minimipalkat edellyttävät. Ja kyllä, tiedän, että myös työn tarjoajan täytyy voittaa tässä mallissa, mutta yrittäjätyössä käteen jäävän osuuden ja palkkatulon vertaaminen on valitettavan usein silmänkääntötemppu, jossa työntekijä tulee petkutetuksi. Uskallan väittää, että niissä tilanteissa, joissa yrittäjänä tehty tulo sivukuluineen ylittää (ja nyt tarkkana) vastaavalta työtuntimäärältä ansaitun palkkatulon, on työ myös siinä määrin suurta lisäarvoa tuottavaa ja osaamistasoa edellyttävää, että työtä saatetaan myös aidosti tehdä yrittäjäsuhteessa.
Lopuksi on pakko todeta, että vaikka kirjoitukseni voi vaikuttaa värittyneeltä ja yrittäjäkielteiseltä, ei sen aidosti ole tarkoitus sitä olla. Varautuneisuuteni johtuu ainoastaan siitä pienestä marginaalista toimijoita, jotka käyttävät monimuotoistuvaa työelämää ja tulkintojen hajanaisuutta väärin – asiantuntijat saattaisivat puhua tuolloin pakotetusta yrittäjyydestä tai näennäisyrittäjyydestä. Kritiikki koskee siis tilanteita, joissa erehdytetään joko työn tekijää tai esimerkiksi valvovaa viranomaista vain, jotta yritystoiminnalle saadaan epätervettä kilpailuetua. Tällaisen toiminnan kitkemiseksi myös työsuojeluvalvonnan täytyy olla muuttuvassa ajassa tarkkana!
Lakimies Aki Eriksson
Lounais-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue
Työnantajalla on lainsäädännön sanelemana vastuu työntekijöiden terveydestä ja turvallisuudesta työpaikalla.
Työnantajan edustajilla ei usein kuitenkaan ole käytännössä mahdollista tunnistaa kaikkia vaaroja työpaikalla ja valvoa kaikkea mitä työssä tapahtuu. Työnantajan onkin annettava vastuuta niille, jotka tuntevat työpaikan vaarat, altisteet ja olosuhteet ja voivat tehdä työtä työturvallisuuden parantamiseksi. Heille on myös annettava riittävät resurssit ja mahdollisuudet tehdä tarvittavia muutoksia.
Työnantaja ja hänen valtuuttamansa edustajat eivät toisaalta myöskään yksin voi tehdä työpaikasta turvallista. Siihen tarvitaan ihan jokaista työntekijää. Jokainen on vastuussa siitä, että:
-
noudattaa annettuja ohjeita,
-
käyttää työvälineitä ohjeiden mukaan,
-
huolehtii siisteydestä ja järjestyksestä sekä
-
olosuhteiden kunnosta omien mahdollisuuksiensa mukaan.
Ja mikä tärkeintä, työntekijöillä on velvollisuus ilmoittaa havaitsemistaan puutteista ja vaaroista työpaikalla. Jos työnantaja ei tiedä puutteista, ei niitä voida myöskään poistaa!
Tapaturmavaarat näkyviksi
”Oho”, ”Hups”, ”Huhhuh, olipas lähellä”. Näitä tokaisuja on todennäköisesti jokainen meistä käyttänyt tilanteissa, joissa on lähes sattunut jotain. Meinataan kaatua, kompastua, lyödä päämme, törmätä toisiimme ja muita vastaavia tapahtumia sattuu vapaa-ajalla tämän tästä. Jokainen meistä päättää muutammeko me käytöstämme tai ympäristöämme tällaisten tilanteiden jälkeen vai ajattelemmeko vain, että olipa hyvä tuuri, ettei mitään sattunut.
Työpaikoilla edellä kuvattuja tilanteita sattuu usein. Niitä voidaan kutsua vaikka läheltä piti -tilanteiksi, vaaratilanteiksi tai poikkeamiksi. Tässä kohtaa olisi kiva sanoa, että rakkaalla lapsella on monta nimeä ja siksi niitä kutsutaan monella tavalla. Mutta valitettavasti näitä ei monellakaan työpaikalla rakasteta, eikä olla edes kiinnostuneita niistä, eikä todella anneta niille niiden ansaitsemaa arvostusta!
No toki poikkeuksia löytyy onneksi tähänkin asiaan. Omaan valvontahistoriaan mahtuu myös muutamia työpaikkoja, joissa näitä vaaratilanteita osataan todella hyödyntää työpaikan työturvallisuustyössä. Näillä tarkastuksilla on ollut ilo ottaa hyvä asento tuolissa, kuunnella ja ottaa vastaan oppia, jota voi jakaa muille työpaikoille.
Läheltä piti -tilanne kertoo usein todellisesta vaaranpaikasta
Miksi ne vaaratilanteet sitten ovat niin tärkeitä, että niitä pitäisi arvostaa? No, ensinnäkin ne ovat niitä todellisia vaaroja, joita työpaikalla on ja mikä parasta, kenellekään ei ole vielä sattunut mitään! Puhutaan myös ns. jäävuorimallista. Mallissa ne vaaratilanteet, jotka tulevat työnantajan tietoon, ovat todellisuudessa vain pieni huippu pinnalla. Suurin osa jää ”pinnan alle”, eikä työnantaja voikaan niihin puuttua.
Työnantajalla on työturvallisuuslain ja eri asetusten mukaan velvollisuus tunnistaa työpaikan vaarat ja yhtenä osana tapaturman vaarat. Työnantajan tulee arvioida riskejä, jotta työtapaturmat voidaan ehkäistä ennalta. Arviointia voi tehdä monella tavalla ja ainakin osin sitä on tehtävä kuvittelemalla erilaisia tilanteita ja niiden yhdistelmiä. Lain mukaan myös sattuneet tapaturmat ja vaaratilanteet on otettava huomioon riskien arvioinneissa.
Voin työsuojelutarkastajan kokemuksen rintaäänellä sanoa, että suurin osa tapaturmista sattuu monen asian summana. Ei tapaturmaa aiheuta aina pelkästään puutteellisesti suojattu kone, vaarallinen kemikaali tai arvaamaton potilas. Kun tilanteeseen lisätään yksi tai useita muita poikkeavia tilanteita, kuten tukos koneessa, heikko ilmanvaihto, väliaikainen järjestely hoitolaitoksessa tai muu vastaava poikkeus normaaliin, voi tapaturma olla jo hyvinkin todennäköinen. Usein tapaturman jälkeen selviää vielä, että työntekijän perehdytyksessä on ollut puutteita tai riskien arviointi on ollut puutteellinen. Näiden kaikkien yhteistuloksena valitettavasti joku voi menettää terveytensä tai jopa henkensä.
Viisaus löytyy vaaratilanteiden analysoinnista
Vaaratilanteet ovatkin mielestäni paras anti työn riskien arviointeihin! Vaaratilanteiden syitä selvittämällä ja löydettyjä puutteita korjaamalla saadaan todellinen vaara työpaikalta parhaassa tapauksessa kokonaan poistettua tai riskiä vakavalle tapaturmalle ainakin laskettua huomattavasti.
Kun työsuojeluviranomainen tutkii vakavaa työtapaturmaa työpaikalla, silloin joku on jo maksanut siitä liian kovan hinnan. Vahingoittunut maksaa hinnan terveydellään tai pahimmassa tapauksessa hengellään ja työnantaja rahalla, mutta etenkin kuolemaan johtaneet työtapaturmat jättävät varmasti pysyvät jäljet myös työnantajaan ja sen edustajiin.
Työtapaturmien torjumiseksi kannattaakin ryhtyä miettimään miten juuri teidän työpaikalla saadaan nostettua ihan jokainen vaaratilanne työnantajan tietoon. Sitä kautta työnantaja voi torjua tapaturmia ennen kuin on myöhäistä. Eiköhän meille kaikille ole tärkeää päästä joka työpäivän tai -vuoron jälkeen terveenä ja elossa kotiin. Vaaratilanteiden nostaminen arvoonsa ei maksa mitään ja sen voi meistä jokainen itse tehdä!
Kati Tikkanen
Työsuojelutarkastaja
Kivipöly on aina ollut rakennustyömaiden ja kaivosten vaarallinen riesa. Siitä kärsivät niin 1900-luvun alun siirtolaiset kuin rakennustyömailla työskentelevät 2020-luvun Suomessa. Nykyään laki velvoittaa työnantajaa suojaamaan työntekijöitä kvartsipitoiselta pölyltä ja muilta syöpää aiheuttavilta tekijöiltä.
Aikoinaan hurahdin Antti Tuurin kirjoihin, joissa päähenkilöt olivat Amerikkaan muuttaneita suomalaisia siirtolaisia 1900-luvun alussa. He etsivät parempaa elämää ison veden takana. Kiinnostuin aiheesta ja aloin lukemaan myös muuta kirjallisuutta aiheeseen liittyen. Kirjoissa nousivat esiin kehnot työolot, joihin päähenkilöt törmäsivät muun muassa pilvenpiirtäjien rakennustyömailla ja kaivostyömailla.
Pölyltä suojautumisessa riittää edelleen työtä
Yli vuosisata myöhemmin siitä, kun Tuurin kirjojen päähenkilöt laittoivat henkeään alttiiksi, Suomen valtioneuvosto antoi asetuksen työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta. Saimme asetuksen, jossa kvartsipitoiselle pölylle säädettiin raja-arvo. Vaikka asetus annettiin samaan aikaan kun korona nosti päätään, oli se lähtösykäys todelliseen pölyntorjuntaan niin viranomaispuolella kuin rakennustyömaillakin. Toki pölyntorjuntaan kiinnitettiin paljon huomiota jo ennen valtioneuvoston asetustakin, mutta nyt kvartsipitoinen pöly nostettiin samaan sarjaan asbestin kanssa.
Suojainluokilla on väliä
Konkreettisesti törmäsin pölyyn ja pölynsuojaukseen, kun olin ensimmäisissä kesätöissäni rakennustyömaalla. Työmailla ei kohdepoistolaitteita juuri näkynyt, mutta kertakäyttösuojaimia oli tarjolla. Sanalle hengityssuojain oli siis merkitys, toisin kuin Amerikan siirtolaisilla. Toki pölyä vältettiin kaikin keinoin, mutta sana ”pölyntorjunta” ei ollut vielä IN.
Meni muutama vuosi ja eräällä rakennustyömaalla työnjohtajana toimiessani timpuri pyysi minua tilaamaan kertakäyttöisiä hengityksensuojaimia. Nuorempana työnjohtajana halusin näyttää, että osaanhan minä hengityksensuojaimia tilata. Ei muuta kuin soittoa ”nokialaisella” kauppaan. Myyjä kertoi, että ”meillä on nyt vain näitä FFP1-suojaimia”. Ajattelin, että ”onhan niissä numero yksi, että varmasti ovat laatukamaa”. Laitoin tilauksen sisään.
Seuraavaa viikkopalaveria työntekijöille pitäessäni tämä samainen timpuri pyysi minua luokseen ja kertoi, että nuo FFP1-suodattimet ovat huonoin luokiteltu suojaus. Uudet oli tilattava. Opin siis kantapään kautta, mitä suojaimia pitää olla. Ja tässä kohtaa tarkastajan on todettava, pidempiaikaiseen työskentelyyn kertakäyttöinen hengityksensuojain ei sovellu. Niiden sijasta on käytettävä esimerkiksi moottoroituja hengityksensuojaimia, jotka on tarkoitettu pidempiaikaiseen käyttöön. Käyttöohjetta ei saa heittää roskiin, vaan siihen on perehdyttävä.
Nyt on vuosi 2021 ja meillä on lainsäädäntö kvartsipitoista pölyä vastaan. Meillä on tietoa siitä, kuinka pöly torjutaan rakennustyömailla. Pöly on torjuttavissa erittäin yksinkertaisesti: kohdepoistoilla, suojaseinillä ja alipaineistuksilla ynnä muilla. Kaikki sen tietävät. Toinen asia on sitten, onko kaikilla toimijoilla halua toteuttaa asianmukaista pölyntorjuntaa.
Vastuullisesti toimivia suunnannäyttäjiä on paljon
Asenteessa saattaa joillakin olla vikaa, mutta onneksi meillä on suunnannäyttäjiä joka sektorilla. Rakennuttajissa on halua valvoa, että päätoteuttajatahot toimivat työmailla oikein pölyn suhteen. Rakennusalan päätoteuttajatahoissa on alettu tutkia kvartsipitoista pölyä ja tehdään hyviä toimenpiteitä jo nyt. Rakennuskonevuokraamot ja laitetoimittajat ovat tuoneet tietouden käytettäväksi ja omilla toimillaan ovat myös suunnannäyttäjiä. Tietotaitoa on paljon myös niillä erikoisurakoitsijoilla, jotka ovat keskittyneet aina toimissaan pääasiassa työvaiheisiin, joissa syntyy paljon pölyä, kuten purku- ja asbestityöurakoitsijat. Lisäksi erilaisia tutkimushankkeita on käynnissä ja niistä tullaan saamaan arvokasta tietoa.
Lyhyesti voidaan todeta, että rakennustyömailla ollaan pölyntorjunnan "juoksussa" tulossa loppusuoralle pääjoukon osalta ja parhaimmille maalikamera on jo välähtänyt. Samalla on pakko todeta, osalle ei ole vielä viimeisen kierroksen kello kilkattanut. Uskon ja toivon, että vauhti kiihtyy kaikilla ja olemme menossa lujaa vauhtia kohti pölyttömiä työmaita myös juoksijoiden jälkijoukon osalta. Tehdään työmaista pölyttömiä.
- Mikko Koivisto
Kirjoittaja on Aluehallintoviraston työsuojelun vastuualueen ylitarkastaja.