Kainuussa voi järjestää 50 henkilön yleisötilaisuuksia 10.5.2021 alkaen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt uuden päätöksen kokoontumisrajoituksista Kainuun alueelle. Sallittu osallistujamäärä nousee 50 henkilöön. Myös yli 50 henkilön tilaisuudet ovat mahdollisia, jos niille määritellyt edellytykset ja terveysturvallisuus toteutuvat.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen kokoontumisrajoituksista Kainuuseen. Päätös on voimassa toukokuun loppuun saakka. Päätöksellä alueella sallitaan 50 henkilön kokoontumiset ajalla 10.5.-31.5.2021. Kaikissa yleisötilaisuuksissa on edelleen noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen hygienia- ja turvaväliohjetta (annettu 21.9.2020, päivitetty 22.2.2021).
Kainuun maakunnan kuntien alueilla alueellisesti rajatuissa tiloissa on kuitenkin mahdollista järjestää myös yli 50 henkilön yleisötilaisuuksia tai yleisiä kokouksia edellyttäen, että:
1. tiloissa on käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle tarkoitettuja rajattavissa olevia alueita, joiden kaikkien välille on järjestettävä selkeä suojavyöhyke,
2. tilaisuuteen osallistuva yleisö voidaan sijoittaa omille istumapaikoille tai omille alueille enintään erillisiin katsomolohkoihin tai yleisölle tarkoitettuihin alueisiin, joihin jokaiseen on oltava omat kulkureitit, palvelut (kuten mahdolliset tarjoilupalvelut ja saniteettitilat) sekä tapahtumahenkilökunta ja
3. yleisön turvallisuus voidaan kussakin katsomolohkossa varmistaa noudattamalla edellä mainittua opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjetta.
Lohkojen enimmäiskoko on 50 henkilöä.
Kaikkien edellä mainittujen ehtojen pitää täyttyä, jotta yli 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto katsoo, että rajoitukset ovat vielä välttämättömiä, jotta koronavirustilanne ei huonone. Lievennyksistä huolimatta kaikkien on syytä huolehtia hyvästä käsihygieniasta ja toimia vastuullisesti.
Medialle
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola
p. 0295 017 573
ylijohtaja Terttu Savolainen
p. 0295 017 551
[email protected], Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Lisätietoa
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös Kainuun alueelle yleistiedoksiannot-sivulla, 6.5.2021 (avi.fi)
OKM:n ja THL:n ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä, 21.9.2020, päivitetty 22.2.2021
STM:n ohjauskirje: rajoitustoimenpiteet virusmuunnoksen ja epidemian leviämisen estämiseksi, 23.4.2021
Hallituksen muistio: suuntaviivat covid-19-epidemiaan liittyvien rajoitustoimien ja -suositusten hallitulle purkamiselle, 20.4.2021
Kysymys lohkoihin jakamisesta yleisötilaisuuksissa (avi.fi)
Usein kysytyt kysymykset koronasta (avi.fi)
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut