
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää hautaamisen Vallan nummen hautausmaalle Humppilan kunnassa
Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevaan Vallan nummen (myös Huhtaan) hautausmaahan.
Itä-Suomen aluehallintovirastossa on vireillä hautaustoimilain mukaisena valvonta-asiana Humppilan kunnassa kiinteistöllä 103-401-1-340 sijaitsevan yksityisen hautausmaan valvonta.
Aluehallintovirastoon on 15.4.2025 saapunut yhteydenotto, jonka mukaan Humppilan kunnassa, Huhtaan kylässä sijaitsevalla kiinteistöllä on yksityinen hautausmaa. Aluehallintovirasto on selvittänyt hautausmaan nykytilannetta. Paikkaa on kutsuttu Vallan nummen sekä Huhtaan hautausmaaksi.
Opetusministeriön 24.9.1926 päivätyn hautausmaan perustamisluvan mukaan lupa perustaa yksityinen hautausmaa Humppilan pitäjän Huhtaan kylässä sijaitsevalle maa-alueelle on myönnetty Kristuksen Pyhä Seurakunta nimiselle uskonnolliselle yhdyskunnalle. Lupa-asiakirjoihin on liitetty kartta, josta ilmenee hautausmaakiinteistö ja sen rajat. Kristuksen Pyhän Seurakunnan toiminta on lakannut 1930-luvulla. Aluehallintovirasto on pyrkinyt selvittämään hautausmaan nykyistä ylläpitäjää, mutta tietoja hautausmaan nykyisestä ylläpitäjästä tai hautausmaalle viime vuosina tehtyjen hautausten järjestäjästä ei tähän mennessä ole saatu.
”Aluehallintovirasto on tehnyt 10.7.2025 valvontakäynnin Vallan nummen hautausmaalle. Valvontakäynnillä on havaittu, että hautausmaalla on yhteensä 35 hautapaikkaa, joissa on jonkinlainen hautamuistomerkki, kuten hautakivi. Hautakivistä ilmenee, että ensimmäiset hautaukset ovat tapahtuneet 1920-luvulla. Viimeisimmät hautaukset ovat tapahtuneet 2020-luvulla”, kertoo johtaja Anu Liljeström Itä-Suomen aluehallintovirastosta.
Hautausmaalle on haudattu vainajia hautaustoimilain voimaantulon 1.1.2004 jälkeen, jolloin alueen on katsottava olevan hautausmaakäytössä ja siihen sovelletaan hautaustoimilain säännöksiä.
"Hautausmaan ylläpitäminen on luvanvaraista. Ylläpitäjänä voi toimia vain oikeushenkilö, kuten kunta, rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta, yhdistys tai säätiö. Jos hautausmaalle on haudattu vuoden 2004 jälkeen, ylläpitäjän on noudatettava hautaustoimilaissa säädettyjä velvoitteita. Ylläpitäjän on sitouduttava pitkäaikaiseen vastuuseen, joka jatkuu vähintään 100 vuotta viimeisestä hautauksesta. Hautausmaakiinteistön on täytettävä laissa määritellyt vaatimukset, ja ylläpitäjän on ylläpidettävä hautarekisteriä. Hautausmaata on hoidettava sen arvon ja vainajien muiston kunnioittamisen edellyttämällä tavalla", korostaa Anu Liljeström.
Aluehallintovirasto toteaa, että kiinteistöllä 103-401-1-340 sijaitsevalla Vallan nummen hautausmaalla ei aluehallintoviraston käytettävissä olevien tietojen perusteella ole tällä hetkellä ylläpitäjää, jolla olisi lupa hautausmaan ylläpitoon. Hautausmaana käytettävä kiinteistö ei täytä hautaustoimilain säädettyjä edellytyksiä ja Itä-Suomen aluehallintovirasto kieltää toistaiseksi hautaamasta kiinteistöllä sijaitsevaan hautausmaahan.
Päätös on annettu tiedoksi yleistiedoksiantona aluehallintovirastojen verkkosivuilla.
Itä-Suomen aluehallintoviraston päätös kokonaisuudessaan (pdf)
Lisätietoja
johtaja Anu Liljeström (pl. 28.7.–18.8.2025), p. 0295 016 224, [email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Itä-Suomen aluehallintovirasto hoitaa valtakunnallisesti hautaustoimilaissa tarkoitetut lupa- ja valvonta-asiat ja kiinteistörekisteritehtävät sekä luovutetun alueen suomalaisten hautausmaiden ja siirtoväen sankarihautojen hoitoon myönnettävät valtionavustukset sekä venäläisten sotavankien hautojen hoitoon liittyvät tehtävät.
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.