Ovatko työkaverisi tai oppilaasi kysyneet tietoturvasta ja yksityisyydensuojasta? Tuntuuko kyberturvallisuus vaikealta tai etäiseltä? Tule mukaan kyberhygienian verkkokurssille. Kurssin suorittaminen onnistuu omatoimisesti neljässä noin kymmenen minuuttia kestävässä osiossa.

Kurssi järjestetään Pohjois-Suomen aluehallintoviraston ja Badrap Oy:n yhteistyönä. Vastaamme kurssin lopuksi osallistujien aiheeseen liittyviin kysymyksiin ja parannamme kurssin sisältöä niiden perusteella. Voit joko aloittaa kurssin suoraan osoitteessa https://hygiene.badrap.io/avi/ tai perehtyä lisää aiheiseen alla olevan saatekirjeen avulla. Jokaisella meistä on mahdollisuus suojata itsemme, työkaverimme, oppilaamme ja läheisemme verkossa.

Ihminen ei ole kyberturvallisuuden heikoin lenkki

Vuosikymmen sitten sekä verkkorikollisten hyökkäykset että puolustuskeinot olivat valtaosin teknisiä. Ihmisten huijaaminen eli sosiaalinen hakkerointi tunnettiin ilmiönä, mutta tietoturva-asiantuntijan näkökulmasta se oli mielenkiintoinen akateeminen puheenaihe. Jotain mistä jutella sillä välin, kun me työksemme tietoturvasta huolehtivat säädimme palomuurejamme ja rakensimme erilaisia esteitä tietotekniikan käytölle. Jos me tietoturvan ammattilaiset olisimme katsoneet peiliin aiemmin, ihmiset ymmärtäisivät roolinsa itsensä ja ympärillämme olevien läheisten ja työkavereiden suojaamisesta. Sen sijaan keskityimme lähinnä valittamiseen: “tietoturva ei kiinnosta ihmisiä”, “ihminen on heikoin lenkki”, “kouluttaminen on turhaa”.

Nykyisin tilanne on päinvastainen. Suurin osa hyökkäyksistä perustuu ihmisten huijaamiseen. Hyökkääjät pyrkivät joko suoraan huijaamaan ensimmäistä uhria, tai saamaan ensimmäisen uhrin tilejä haltuun jatkohyökkäyksiä varten. Seuraavia uhreja voivat olla vaikkapa työpaikkamme tai muut tuntemamme ihmiset. 

Tästä syystä me kaikki olemme nyt näytelmän tähtiä ja toistemme puolustajia. Kyberturvallisuudesta huolehtiminen kuuluu nyt meille kaikille. 

Koulutus on avain - kunhan se keskittyy auttamiseen

Tietoturvastandardien ja suositusten kautta ihmisten kouluttamisesta on tullut osa tietoturvan kaanonia. Koulutukset saapuivat ensin suurimpien ja edistyksellisempien yritysten vuosikalenteriin. Valitettavasti emme aiemmin keskittyneet koulutuksissa kouluttamiseen, vaan vastuun siirtämiseen. “Et saa klikata linkkejä.” “Älä käytä USB-tikkuja.” “Älä vieraile epäilyttävillä verkkosivuilla.”. Jos meitä olisi kiinnostanut muukin kuin vastuun siirto, olisimme voineet antaa ihmisille enemmän ohjeita kieltojen sijaan. Olisimme harkinneet sitäkin vaihtoehtoa, että jos ihmiset eivät vastaanota informaatiota, vika voisi olla meissä itsessämme. Moderni tietoturvan koulutus ei keskity vastuun siirtoon. Se ottaa ihmiset keskiöön ja auttaa osallistujia arkisissa turvallisuuden perusasioissa. 

Eroon salaperäisyydestä

Viisaampina olisimme myös alkaneet häivyttämään tietoturvaan liittyvää salaperäisyyttä paljon aiemmin. TV:ssä puhutaan kybersodasta. Lehdet kirjoittavat suuryrityksiin kohdistuneista kyberhyökkäyksistä. Mutta kuka kertoo tarinan Leosta, jonka henkilötiedot varastettiin? Vielä kaksi vuotta myöhemmin hän viettää osan ajastaan kiistäen hänen nimiinsä tilattujen tavaroiden laskuja. Tai kuka kertoo Ainosta, joka maksoi työpaikalla odotetun ja aidon näköisen laskun, mutta firman rahat menivätkin huijarin tilille? 

Kohti ihmisläheistä kyberturvallisuutta

Miten voisimme lähestyä kyberturvallisuutta ihmisläheisemmin? Ajattele yhteiskunta, jossa olisi lääkärit ja hienot lääketieteen työkalut, mutta kukaan ei pitäisi huolta perushygieniasta. Kuinka hyvin meillä menisi? Pelkästään käsien peseminen pelastaa miljoonia henkiä vuodessa. Sinnikkään valistustyön ansiosta me kaikki ymmärrämme perushygienian merkityksen. Kyberhygieniassa elämme vielä 1800-luvun loppupuolta.

Me tietoturvan ammattilaiset olemme kuitenkin ottaneet opiksi. Ihminen ei ole enää heikoin lenkki, vaan tämän shown tähti. Ihminen kykenee estämään valtaosan hyökkäyksistä, koska suurin osa hyökkäyksistä kohdistuu tekniikan sijasta heihin. Ja hyökkäysten estäminen ei ole edes vaikeaa. Aivan kuten perushygieniassa, myös kyberhygieniassa on monia yksinkertaisia oppeja, joita noudattamalla pysymme jo erinomaisesti turvassa. 

On vain yksi mutta: valistustyön ja opettamisen pitäisi tapahtua suuressa mittakaavassa. Vähintä mitä voimme tehdä, on varmistaa, että seuraava sukupolvi ymmärtää myös miten kyberhygieniasta pidetään huolta. He kun elävät jo suuren osan elämästään verkossa. Kunpa meillä vain olisi joku tapa valistaa ja opettaa merkittävää osaa kansasta. Opettaja - tarvitsemme tässä apuasi. Ala kyberhygienian sanansaattajaksi.

“Miten minun pitäisi toimia?”

Toimi kuten lentokoneessa. Happimaski laitetaan ensin itselle, sitten vieruskaverille. 

Olet jo ottanut tärkeimmän askeleen. Luit tänne asti, joten olet itse kiinnostunut aiheesta. Hyödynnä nyt aluehallintoviraston ja Badrapin tarjoama kyberhygienian verkkokurssi. Se vie vain vähän aikaasi, mutta voi säästää sinut suureltakin harmilta. Käynnistä kurssi itsellesi osoitteessa https://hygiene.badrap.io/avi/, mutta toimi nopeasti - otamme mukaan 50 ensimmäistä. Jatkossa löydät ajantasaista ja luotettavaa sisältöä Kyberturvallisuuskeskuksen kybersäästä.

Hetken päästä olet valmiimpi kohtaamaan kyberturvallisuuden paremmin eväin. Ehkä tunnet jonkun kyberturvallisuusalan ammattilaisen ja pyydät häntä vieraaksi juttelemaan oppilaiden kanssa. Ehkä voit ideoida yhdessä oppilaittesi kanssa tietoiskuja aiheista, joista he jo tietävät oman netinkäyttönsä kautta. Oppilaasi voisivat miettiä ryhmätöinä vaikkapa tietoturvaa ja tietosuojaa Tiktokin, Minecraftin, Fortniten tai heidän ikäryhmänsä muiden suosittujen nettipalveluiden käytössä. Kun herätät oppilaitasi ajattelemaan omaa tietoturvaansa, hekin vuorostaan kertovat asioista kavereilleen ja omille perheilleen.

Kirjoittajat:
Jani Kenttälä, Product & Customer Success, Badrap Oy
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, opetustoimi

Kun viisi vuotta sitten päädyin varhaiskasvatuksen pariin, alkoi samalla pitkä oppimisprosessi. Näiden vuosien aikana lainsäädäntöä on muutettu, ryhmäkokoja ja henkilöstömitoitusta koskevia päätöksiä tehty ja subjektiivista varhaiskasvatusoikeutta sekä rajoitettu että laajennettu. Varhaiskasvatussuunnitelmasta on tullut normi ja henkilökunnan pätevyysvaatimuksia on muokattu.

Silti vaadittiin pandemia, jotta todella pystyin hahmottamaan eron varhaiskasvatuksen ja koulun välillä. Kyse on nimittäin paljosta muustakin kuin vain lasten iästä. Pedagogisesti ajatellen eroja voi pitää pieninä. Oppimistavoitteet, monipuolinen osaaminen ja oppimisen ilo ovat periaatteessa samat, mutta itse toiminnan järjestämisessä erot ovat huomattavia.

Lapsilla on subjektiivinen oikeus varhaiskasvatukseen, mutta osallistuminen on vapaaehtoista. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ikäryhmässä voi olla lapsia, jotka eivät osallistu lainkaan, lapsia, jotka osallistuvat vain muutamana päivänä viikossa tai muutamia tunteja päivässä, ja lapsia, jotka osallistuvat 8–10 tuntia päivässä viitenä päivänä viikossa. Lisäksi on lapsia, jotka tarvitsevat iltahoitoa, vuorohoitoa tai ympärivuorokautista hoitoa. Niinpä päiväkodeissa olevien lasten määrä vaihtelee pitkin päivää, päivästä toiseen ja viikosta viikkoon. Kaikki lapset eivät myöskään ole vapaalla samanaikaisesti eikä kaikilla ole yhtä pitkää kesälomaa.

Päiväkodeissa työskentelee moniammatillinen henkilökunta, joka koostuu lastenhoitajista, sosionomeista ja opettajista. Heidän työnkuvansa ovat erilaiset, kuten ovat heidän sopimuksensa ja koulutuksensakin.

Henkilökunnan työvuorot on sovitettava siten, ettei henkilöstömitoituksen rajoja ylitetä. Tämä tarkoittaa, että kutakin aikuista kohden saa ryhmässä olla enintään seitsemän lasta, ja alle kolmevuotiaita saa olla enintään neljä yhtä aikuista kohti. Yhteen ryhmään kuuluu kolme työntekijää. Perheiden on ilmoitettava lasten hoitotarpeesta muutamia viikkoja etukäteen, mutta kunnan on pystyttävä vastaamaan hoidon tarpeeseen myös äkillisten muutosten sattuessa.

Kunnat eivät ole ainoita varhaiskasvatusta tarjoavia tahoja. Varhaiskasvatusta järjestävät myös yksityiset toimijat, joiden joukossa on niin suuria konserneja, voittoa tavoittelemattomia järjestöjä kuin pieniä vanhempainyhdistyksiäkin. Toiminta voi perustua sopimukseen joko kunnan tai suoraan huoltajien kanssa. Kunta voi vastata lapsen hoitopaikan kustannuksista joko kokonaan tai osittain. Tarjolla on palveluseteleitä, kuntalisiä, kotihoidon tukea ja niin edelleen.

Rahasta kun puhutaan, on todettava, että varhaiskasvatus on maksullista. Maksu ei ole sama kaikille lapsille, vaan summa on sidottu vanhempien tuloihin. Maksut ovat indeksisidonnaisia, ja eri poliittiset tahot pyrkivät myös vaikuttamaan niihin. Indeksitarkistus on tehty kahdesti viimeisen viiden vuoden aikana. Voikin pohtia, mitä säästöjä tarkistuksista tosiasiassa syntyy, kun lasketaan mukaan kulut, jotka koituvat kunnille maksujen laskemiseen ja uusien päätösten tekemiseen vaaditusta ylimääräisestä työstä – jopa kahdesti vuodessa.

Varhaiskasvatuksessa ei ole käytössä lähikouluperiaatetta. Näin ollen toimintaa ei voi suunnitella oppilaaksiottoalueittain, vaan huoltajat voivat hakea varhaiskasvatuspaikkaa haluamastaan yksiköstä. Voi myös käydä niin, että erotilanteessa toinen huoltaja muuttaa muualle ja lapsi tarvitseekin varhaiskasvatusta kahdella eri paikkakunnalla. Tarvetta voi olla viikoittain tai viikonloppuisin, ja hoitosuhde voi myös muuttua jonkin ajan kuluttua. Ei ole myöskään etukäteen selvillä, miten palvelujen käyttö jakautuu päiväkotien, perhepäivähoidon ja avoimen varhaiskasvatuksen välillä.

Poikkeusolojen vallitessa varhaiskasvatuksen ja koulutoiminnan välinen ero näyttäytyi yhtäkkiä kristallinkirkkaana. Kun perusopetuksen toteuttamisesta etänä päätettiin, voitiin päätökset ulottaa koskemaan enemmän tai vähemmän koko ikäryhmää ja koko henkilökuntaa. Mutta varhaiskasvatus ei toimi laisinkaan samalla tavalla. Subjektiivisen varhaiskasvatusoikeuden lisäksi varhaiskasvatukseen vaikuttavat myös hoitotarve, vanhempien työtilanne, mahdolliset lomautukset, etätyöt ja pitkät työvuorot. Jotkin lomat pidettiin, kun taas toisia ei voitu pitää lainkaan. Vanhempi sukupolvi ei voinutkaan tuoda ja hakea lapsenlapsiaan tai lomailla näiden kanssa suunnitelmien mukaan. Henkilökuntaa oli liian paljon tai liian vähän, säästöjä oli saatava aikaan ja toimintaa muutettava.

Seuraan vierestä täynnä ihmetystä ja ihailua, kun nämä ammattilaiset vastaavat toisinaan kohtuuttomiinkin vaatimuksiin ja saavat silti palaset koottua yhteen. Ilman äänekästä protestointia he täyttävät kaikki päättäjien, huoltajien ja tarkastajien vaatimukset ja määrätietoisesti suunnittelevat toimintansa lasten parasta silmällä pitäen. Voin vakuuttaa, että jokainen varhaiskasvatuksen esimies on aina pyrkinyt edistämään lasten etua toiminnassaan. Jokaista varhaiskasvatuksessa tapahtuvaa muutosta kohden tehdään automaattisesti myös lapsivaikutusten arviointi – ainakin alitajuisesti. Haluan kiittää teitä, jotka otatte vastaan päätökset, toiveet ja muutokset ja muunnatte ne lapsille turvalliseksi toiminnaksi. Toivon, että myös tälle ryhmälle annetaan työrauha ja että heitä kuunnellaan, kun he arvioivat seuraavia muutosehdotuksia. He nimittäin tuntevat koko paketin paremmin kuin kukaan muu.

Teksti on käännös tästä postauksesta: Så lika, så olika. Småbarnspedagogiken är inte en miniversion av skolan.

Då småbarnspedagogiken för fem år sen landade på mitt bord började samtidigt en lång lärprocess. Lagen har reviderats under de här åren, politiska beslut om gruppstorlekar och personaldimensioneringen har tagits, den subjektiva rätten har inskränkts och utökats. Planen för småbarnspedagogiken har blivit norm och behörighetskraven för personalen har ändrats.

Det krävdes ändå en pandemi för att jag riktigt på riktigt sku få syn på skillnaden mellan småbarnspedagogik och skola. För det handlar om så mycket mer än bara om barnens ålder. Pedagogiskt sätt kan jag tänka att skillnaderna är rätt små. Lärandemål, mångsidig kompetens och lärandets glädje är i princip de samma, men då det kommer till anordnandet av verksamhet tar likheterna slut.

Barnet har subjektiv rätt till småbarnspedagogik, men deltagande är frivilligt. Det här betyder i praktiken att det i en årskull finns barn som inte deltar alls, det finns barn som deltar vissa dagar i veckan eller ett visst antal timmar per dag eller barn som deltar 8-10h per dag, fem dagar i veckan. Därtill finns det barn som har behov av kvällsvård eller skiftomsorg. Eller dygnet runt-vård. Det betyder att barnantalet varierar under dagen, från dag till dag, från vecka till vecka. Alla barn är inte heller lediga samtidigt, och alla barn har inte heller lika långa sommarlov.

Personalen på daghemmet är mångprofessionell, den består av barnskötare, socionomer och lärare. Deras arbetsbilder är olika, deras avtal är inte de samma och deras utbildning skiljer sig.

Personalens arbetsturer ska passas in så att personaldimensioneringen inte överskrids. Det betyder att det för varje vuxen inte får finnas fler än sju barn, om inte barnet är under tre år, då får de vara högst fyra per vuxen. En grupp bildas av tre anställda. Familjen måste meddela hur barnet kommer att närvara några veckor på förhand, men vid plötsliga förändringar ska kommunen kunna svara på också det behovet.

All småbarnspedagogik ordnas däremot inte av kommunen. Det finns också privata aktörer och bland dem finns stora variationer; koncerner, ideella organisationer och små föräldraföreningar. Den här verksamheten kan bygga på avtal mellan kommunen eller direkt med vårdnadshavarna. Barnets plats kan bekostas av kommunen helt eller till delar. Det finns servicesedlar, kommuntillägg, hemvårdsstöd o.s.v…

På tal om pengar, småbarnspedagogiken är avgiftsbelagd. Den kostar inte lika mycket för alla barn utan avgiften är bunden till föräldrarnas inkomst. Den indexjusteras och därtill finns politisk vilja att påverka avgifterna. Under de senaste fem åren har det hänt två gånger och man undrar var den faktiska inbesparingen finns då man räknar in det arbete som kommunerna lägger på att räkna om avgifterna göra nya beslut till och med två gånger per år.

Det finns ingen närskoleprincip inom småbarnspedagogiken. Det här betyder att man inte kan planera verksamheten utgående från upptagningsområden, utan vårdnadshavarna kan ansöka om plats inom småbarnspedagogiken i den enhet som de vill. Sen kan det vara att vårdnadshavarna separerar, att någon av dem flyttar och att barnet då behöver småbarnspedagogik på två orter. Kanske veckovis, kanske under helger och kanske vårdförhållandet ändrar efter något år. Det är heller inte på förhand klart hur fördelningen mellan daghem, familjedagvård eller öppen småbarnspedagogik kommer att utfalla.

Under undantagstillståndet blev skillnaden mellan småbarnspedagogiken och skolverksamheten plötsligt kristallklar. Då beslut om grundläggande undervisning på distans togs kunde man göra beslut som gällde, mer eller mindre, hela årskullar och hela personalen. Men småbarnspedagogiken fungerar inte alls på samma sätt. Utöver den subjektiva rätten till småbarnspedagogik påverkas småbarnspedagogiken också av vårdbehov, om föräldrars arbetssituation om permitteringar, distansarbete och långa arbetsskift. Det handla om att semestrar som togs ut, om semestrar som inte kunde hållas. Det handla om en äldre generation som inte kunde ställa upp med att hämta, föra eller semestra med barnbarn som planerat. Det handla om att ha för mycket personal, för lite personal, inbesparingskrav och krav på att ändra verksamheten.

Jag står full av beundran bredvid och ser på, ser på hur dessa yrkesskickliga personer möter ibland orimliga krav och ändå får ihop pusslet. Det här utan att stå högljutt och protestera, utan genom att möta alla krav från beslutsfattare, vårdnadshavare och inspektörer för att ändå målmedvetet planera verksamheten utgående från barnets bästa. Jag kan intyga att varje chef inom småbarnspedagogiken alltid har kalkylerat utgående från barnets bästa. För varenda förändring som görs inom småbarnspedagogiken, görs helt automatiskt också en barnkonsekvensbedömning, åtminstone en omedveten sådan.

Jag vill ge en stor eloge till er som tar emot beslut, önskemål och förändringar och omvandlar dem till trygg verksamhet för barnen. Jag önskar också den här gruppen arbetsro och att man lyssnar då de utvärderar nästa ändringsförslag. För de kan hela den här baletten på sina fem fingrar.

Artikeln hittas även på finska: Samanlaista, mutta silti niin erilaista. Varhaiskasvatus ei ole koulun pienoisversio.