Matti ja Liisa Koti Oy Pieksämäellä on ryhtynyt edellytettyihin toimenpiteisiin – huomiota kiinnitettävä edelleen asiakkaiden itsemääräämisoikeuteen, osaamiseen ja toimitiloihin
Aluehallintovirasto katsoo, että Matti ja Liisa Koti Oy on ryhtynyt määräyksessä edellytettyihin toimenpiteisiin, mutta toiminnassa on edelleen kiinnitettävä huomiota asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukemiseen, henkilöstön osaamisen kehittämiseen ja ylläpitämiseen sekä toimitilojen turvallisuuteen ja viihtyisyyteen.
Itä-Suomen aluehallintovirasto määräsi 10.8.2020 Matti ja Liisa Koti Oy:n laatimaan mielenterveyskuntoutujien itsemääräämisoikeutta koskevan ohjeistuksen ja varmistamaan, että henkilöstö tuntee ohjeistuksen ja noudattaa sitä kaikissa tilanteissa. Samalla velvoitettiin palveluntuottaja antamaan selvityksen toimenpiteistä, joihin se määräyksen perusteella ryhtyi.
Saamiensa selvitysten perusteella aluehallintovirasto jatkoi valvontaa palveluntuottajan Pieksämäellä sijaitsevissa toimintayksiköissä Poutala, Mattila, Pikku-Kultala ja Seikkula.
Aluehallintovirasto katsoo, että Matti ja Liisa Koti Oy on ryhtynyt määräyksessä edellytettyihin toimenpiteisiin. Asiasta saatujen selvitysten perusteella ja erityisesti vastuuhenkilöiden vaihtumisen vuoksi aluehallintovirasto katsoo kuitenkin vielä tarpeelliseksi kiinnittää palveluntuottajan huomiota siihen, että asiakkaiden itsemääräämisoikeuden tukeminen tulee toteuttaa kunkin asiakkaan kohdalla yksilöllisesti.
Toimintayksikön vastuuhenkilön on valvottava omavalvontasuunnitelmaan kirjattujen ohjeiden ja toiminnan periaatteiden sekä voimassa olevan lainsäädännön noudattamista. Palveluntuottajan edellytetään varmistavan, että vastuuhenkilövaihdokset eivät vaikuta itsemääräämisoikeuden vahvistamistyötä heikentävästi, vaan että jokainen uusi vastuuhenkilö perehdytetään myös tähän erityistehtävään ja sen toteutumisen valvontaan omavalvontavelvoitteen myötä.
”Asumispalveluissa pitää painottaa ennakollisia toimia rajoitustoimien sijaan myös haastavissa tilanteissa. Yksilöllisellä suunnittelulla on käytännössä suuri merkitys. On tärkeää, että henkilöstö tietää, rauhoittaako asianomaista henkilöä parhaiten esimerkiksi tuttu ohjaaja, lempeä puhe, jämäkkä ohjaus vai hiljaa vieressä oleminen.”, toteaa ylitarkastaja Taija Liukkonen.
Lisäksi aluehallintovirasto kiinnittää Matti ja Liisa Koti Oy:n ja toimintayksiköiden vastuuhenkilöiden huomiota henkilöstön osaamisen vahvistamiseen psyykkisten ja muuhun terveydentilaan liittyvien huomioiden ja muutosten tunnistamisessa, kirjaamisessa, kuntoutussuunnitelmien sisältöjen kehittämisessä sekä tavoitteiden seurannassa ja arvioinnissa. Myös ammattihenkilöiden omaa, koulutukseen perustuvaa vastuuta korostetaan päätöksen perusteluissa.
Aluehallintovirasto katsoo tarpeelliseksi kiinnittää edelleen Matti ja Liisa Koti Oy:n huomiota erityisesti toimitilojen turvallisuuteen, mutta myös asianmukaisuuteen ja viihtyisyyteen. Asianmukaiset toimitilat ovat lakiin perustuva velvoite, johon palveluntuottajan on osoitettava tarvittavat ja riittävät resurssit.
Henkilöstömitoituksen riittävyyden osalta aluehallintovirasto jatkaa toimintayksiköiden valvontaa.
Asiaan liittyvät Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätökset
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös ISAVI/2382/2021 Poutala (pdf)
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös ISAVI/2383/2021 Mattila (pdf)
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös ISAVI/2384/2021 Seikkula (pdf)
Itä-Suomen aluehallintoviraston valvontapäätös ISAVI/2385/2021 Pikku Kultala (pdf)
Lisätietoja
ylitarkastaja Taija Liukkonen, p. 0295 016 000 (vaihde)
[email protected], Itä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut