Pohjois-Suomen aluehallintovirasto määräsi kokoontumisrajoitukset koko Kainuuseen
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on määrännyt tartuntatautilain 58§ mukaiset koronarajoitukset koskemaan koko Kainuun maakuntaa. Yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia voi edelleen järjestää sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa niin, että osallistujilla ja seurueilla on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Rajoitus koskee yli 10 hengen sisätilaisuuksia ja yli 50 henkilön tilaisuuksia alueellisesti rajatussa ulkotilassa. Määräys on voimassa ajalla 6.8.2021-27.8.2021.
Kainuun koronakoordinaatioryhmä päätti 27.7.2021 esittää kokoontumisrajoituksia aluehallintovirastolle päätettäväksi epidemiatilanteen kiihtymisen hillitsemiseksi.
Alueellinen epidemiologinen tilanne Kainuun maakunnan alueella on heikentynyt useiden viikkojen ajan, eikä aiemmin annetuilla suosituksilla ja paikallisella yhteen kuntaan kohdistuvalla rajoituspäätöksellä ole saatu aikaan tartuntamäärien riittävää hillintää.
Sairaalanhoidon kuormitus Kainuussa on vielä matala, mutta tartunnanjäljitys ja testauskapasiteetti voivat vaarantua, mikäli rajoitustoimia ei tehdä. Merkittävä osuus Kainuun väestöstä on vielä rokottamatta, mistä voi aiheutua näille ihmisille vakavia haittoja, jos koronavirus leviää maakunnan alueella rajoittamattomasti.
Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola kehottaa kiireesti ottamaan rokotteet: ”Kannustan erityisesti nuorempia rokottamattomia kainuulaisia ottamaan heti koronarokotteen, kun sellaisen saa. Rokotteiden riskit ovat selvästi koronavirustautia pienemmät, eikä virus ja sen muunnokset häviä enää minnekään.”
Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän, eli Kainuun soten mukaan alueen tartuntamäärät ovat kivunneet korkealle tasolle. Ilmaantuvuus on tällä hetkellä sairaanhoitopiireistä kolmanneksi korkein.
Alueen koronakoordinaatioryhmä on todennut Kainuun olevan epidemian kiihtymisvaiheessa.
Lisätietoja
- Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
- Aluehallintoviraston usein kysyttyä koronaviruksesta, mm. voimassa olevat alueelliset rajoitukset
- THL:n ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestäAvautuu uudessa välilehdessä,
- Sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuositukset hybridistrategian toimintasuunnitelmaanAvautuu uudessa välilehdessä,
- Valtioneuvoston asettamat ravintoloiden koronarajoituksetAvautuu uudessa välilehdessä,
- Tartuntatautilaki 1227/2016Avautuu uudessa välilehdessä,
- Kainuun soten koronainfo
Medialle:
- aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0295 017 573
- johtaja Maria Siurua p. 0295 170 546
- ylijohtajan sijainen, johtaja Päivi Suorsa
Aluehallintovirastojen sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)avi.fi.
Pohjois-Suomi
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut