Aluehallintovirastojen toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa. Suurin osa tehtävistämme siirtyy uuteen valtakunnalliseen Lupa- ja valvontavirastoon, joka aloittaa toimintansa 1.1.2026. Eläinten terveyttä ja hyvinvointia sekä elintarvikkeita koskevat tehtävämme siirtyvät Ruokavirastoon ja kilpailu- ja kuluttajahallinnon tehtävät Kilpailu- ja kuluttajavirastoon.
Aluehallintovirastot ovat keskeinen toimija alueilla suomalaisessa yhteiskunnassa. Siksi meillä on merkittäviä mahdollisuuksia edistää kestävää kehitystä.
Korruptio on vaikutusvallan väärinkäyttöä oikeudettoman edun tavoittelemiseksi. Korruptio vaarantaa oikeudenmukaisen ja tasapuolisen kohtelun sekä luottamuksen julkiseen hallintoon.
Jokaisella aluehallintoviraston virkamiehellä on vastuu tunnistaa korruption mahdollisuus omassa toiminnassamme ja torjua korruptiota kaikin keinoin.
Me aluehallintovirastojen ylijohtajat emme hyväksy korruptiota, vaan puutumme havaitsemaamme korruptioon johdonmukaisesti. Järjestämme tuloksellisen korruptiontorjunnan yhteistyössä esihenkilöiden, asiantuntijoiden ja sisäisen tarkastuksen kanssa.
Aluehallintovirastojen ylijohtajat
Marko Pukkinen Ilkka Horelli Merja Ekqvist Markku Tervahauta Kaisa Ainasoja Kristiina Poikajärvi