Sananvapauden edistäminen kirjastoissa vuonna 2040 

Reilu 20 kirjastolaista ympäri Suomen laittoi taannoin tulevaisuuslasit päähän ja pohti, miltä näyttää sananvapauden edistäminen kirjastoissa vuonna 2040. Onko silloin sananvapautta ja kirjastoja ensinkään? Tulevaisuuslaseissa oli avin kirjastotoimessa luodut kolme mahdollista skenaariota, joiden pohjalta osallistujat pohtivat mahdollista ja toivottavaa tulevaisuutta kirjastojen sananvapaustyössä. Tulevaisuuden uhkakuvat herättivät ajatuksia siitä, mitä on tärkeää vahvistaa nyt. Tässä blogissa tiivistettynä niitä keskustelun osia, joita ehdin kirjoittaa ylös varsin runsaasta keskustelusta. En kirjoita ylös skenaarioissa esiteltyjä uhkia, vaan keskityn siihen, mikä keskustelussa pidettiin tärkeänä nyt ja tulevaisuudessa. 

Kokoelmilla on kirjastojen sanavapauden edistämisessä tärkeä rooli. Kokoelmapolitiikan ja aineistohankinnan tulisi olla sensuroimatonta, ja niiden tuloksena olla objektiivisesti monipuolinen aineistokokoelma (ei vain kirjastohenkilökunnan mielestä monipuolinen). Kokoelmilta toivottiin laatua ja laajuutta, ja henkilöstölle osaamista keskusteluttaa kuntalaisia erilaisista sisällöistä. Tiedon avoimuudesta ja saatavuudesta on huolehdittava, vaikka taloudelliset resurssit uhkaavat tätä rajoittaa. Tiedon avoimuuteen ja saatavuuteen kuuluu myös kyky vastaanottaa. Erilaisten lukutaitojen merkitys korostuu yhteiskunnassa, ja aikuistenkin lukutaitotyöhön tulisi voida panostaa.  

Tapahtumatuotanto on tullut jäädäkseen. Kirjastojen toivottiin ottavan pelkkää tilantarjoajaa aktiivisempaa roolia tapahtumatuotannossa ja eri toimijoiden keskusteluyhteyden tukemisessa. Kirjastoissa tulisi oppia resilienssiä siten, ettei lähdetä hyssyttelylinjalle vaikka negatiivista palautetta tulee. Kirjaston tulee olla aidosti kaikkien paikka ilman arvoristiriitoja. Miten kirjasto näyttäytyy ulospäin kuntalaisten mielestä? Koetaanko se vain joidenkin ryhmien paikkana? Ja toisaalta, miten neutraaleja toimijoita kirjastot voivat olla, sillä onhan kirjastollakin organisaationa sananvapaus? 

Polarisaatiokehitys sai pohtimaan, miten ihmiset eri kuplista saisi innostettua kohtaamiseen ja asialliseen muita osapuolia kunnioittavaan keskusteluun. Ja todettiin, että nuoret aikuiset ovat suvaitsevaisempia kuin nykyiset keski-ikäiset, joten muutos on jo ovella! Muutos nähtiin positiiviseksi mahdollisuudeksi muissakin tekijöissä. Tekoälystä ei keskusteluissa kasvanut mörköä, vaan päätettiin, että kirjasto on edelleen teknologian tulkki ja jalkauttaja, joten tehdään sitä tunnetuksi kirjastossa, eikä jätetä jatkossakaan ihmisiä teknologian armoille. Miten tekoäly saataisiin konkreettisesti palvelemaan sanavapautta, jäi vielä tarkempaan pohdintaan. 

Taloudelliset näkymät ovat niukat, mutta todettiin, että halu ja tahto ovat ensisijaisia edellytyksiä saada asioita aikaan. Kumppaneiden kanssa osaaminen ja resurssit moninkertaistuvat. Toivottiin myös iloa ja kansanhuveja, hyvää mieltä ja ilosanomaa ”paatoksellisen sivistämisen” rinnalle. Sananvapaus on siis iloinen asia! Eräs osallistuja tiivisti keskustelun Tommi Laition teeseihin “Autamme, opimme ja juhlimme”.

Kirjastotoimen ylitarkastaja Satu Ihanamäki, Lapin avi