Häpönniemen jätevedenpuhdistamon kuormitusylityksistä myönnettiin lisäkorvauksia
Vakka-Suomen Veden Häpönniemen jätevedenpuhdistamon käsittelykapasiteetti ja Uudenkaupungin edustan merialueelle johdettava kuormitus ylittyivät useasti vuosina 2013–2019. Vesilaitos joutuu maksamaan lisäkorvauksia rantakiinteistöjen omistajille yhteensä lähes 12 000 euroa. Samassa yhteydessä maksettavaksi tulee yhteensä lähes 9 500 euroa kaupallisen kalastuksen tuoton vähenemisestä vuosina 2011–2019.
Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle tuleva jätevesikuorma on kasvanut sekä yhdyskuntien että teollisuuden jätevesimäärien kasvun myötä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Häpönniemen jätevedenpuhdistamon laajennukselle ympäristöluvan 2021. Luvasta eriytettiin korvausasia, joka koskee puhdistamolta Uudenkaupungin edustan merialueelle johdettavan käsitellyn jäteveden ennakoitua suurempaa kuormitusta vuosina 2013–2019 sekä kaupalliselle kalastukselle aiheutuvia haittoja. Käsitellyn jäteveden kokonaisfosforin pitoisuudelle asetettu raja-arvo on ylittynyt vuosina 2013–2015, ja kokonaistypen puhdistustehokkuuden raja-arvo on jäänyt saavuttamatta vuosina 2013–2018.
Vuonna 2012 Häpönniemen jätevedenpuhdistamo velvoitettiin maksamaan rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista vahingoista kertakaikkiset korvaukset. Luvanmukaista suurempi kuormitus vuosina 2013–2019 on kuitenkin heikentänyt Uudenkaupungin edustan merialueen vedenlaatua ja muuta vesien tilaa sekä aiheuttanut haittaa rantakiinteistöjen omistajien virkistyskäytölle ennakoitua enemmän. Aluehallintovirasto määrää Vakka-Suomen Veden maksamaan rantakiinteistöjen virkistyskäytölle aiheutuneista haitoista lisäkorvausta yhteensä noin 11 800 euroa. Korvattava haitta määräytyy pääpiirteittäin samojen perusteiden mukaisesti kuin vuonna 2012, joten esimerkiksi lisäkorvaukset maksetaan saman vahinkovyöhykkeen rantakiinteistöille kuin aiemmin. Korvauksiin oikeutettuja Uudenkaupungin edustan merialueen rantakiinteistöjä on noin 350 kappaletta.
Samassa yhteydessä Vakka-Suomen Veden maksettavaksi tulee yhteensä noin 9 400 euroa mereen johdettavista jätevesistä kaupalliselle kalastukselle aiheutuneesta tuoton vähenemisestä. Korvaukseen oikeutettuja kalastajia on kolme. Vuonna 2012 kaupallisille kalastajille määrättiin korvauksia vuoteen 2010 asti, ja nyt korvauksia määrätään vuosille 2011–2019. Korvausperiaatteet, kuten kalastuksen aloittaminen vahinkovyöhykkeellä ennen jätevesien johtamisen alkamista sekä korvausmäärän laskenta pyydysten likaantumisen aiheuttaman lisätyön perusteella, pysyvät pääosin ennallaan.
Vuosien 2017–2019 aikana toteutettu Häpönniemen jätevedenpuhdistamon saneeraus ja biologisen käsittelyn laajentaminen aktiivilieteprosessilla on tehostanut jätevedenkäsittelyprosessia merkittävästi. Puhdistamo on tämän jälkeen täyttänyt vuoden 2012 ja vuoden 2021 lupapäätöksissä asetetut pitoisuuksien ja puhdistuksen vähimmäistehoa koskevat vaatimukset. Aluehallintovirasto arvioi, että saneerauksen jälkeen vain vuosittainen kalatalousmaksu on tarpeen. Kalatalousmaksu käytetään Uudenkaupungin edustan merialueen kalakannoille ja kalastuksille aiheutuvien haittojen lieventämiseen.
Päätös on nähtävillä Vesi- ja ympäristölupien tietopalvelussa.
Lisätietoa:
Tiedote: Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle uusi ympäristölupa ja määräys purkupaikan siirtämisestä
Yhteyshenkilöt
ympäristöneuvos Reetta Klemetti, p. 0295 016 509 [email protected]
ympäristöneuvos Päivi Jaara, p. 0295 016 406 [email protected]
Linkit
Häpönniemen jätevedenpuhdistamolta johdettaviin jätevesiin liittyvät korvaukset, Uusikaupunki Häpönniemen jätevedenpuhdistamolle uusi ympäristölupa ja määräys purkupaikan siirtämisestäTietoja julkaisijasta

Aluehallintovirasto myöntää ympäristönsuojelu- ja vesilain mukaisia lupia. Ympäristö- ja vesiluvituksen tavoitteena on ennaltaehkäistä ympäristön pilaantumista ja sen vaaraa. Lupamenettelyssä sovitetaan yhteen ympäristön käyttöä tai ympäristöön vaikuttavia toimintoja ekologisesti kestävällä tavalla.