Kolmisopen malmion hyödyntämistä koskeva Terrafame Oy:n lupahakemus on jätetty tutkimatta
Aluehallintovirasto on jättänyt tutkimatta Terrafame Oy:n ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen Sotkamossa ja Kajaanissa sijaitsevan Kolmisopen malmion hyödyntämisestä.
Terrafame Oy on 17.6.2022 pannut vireille Pohjois-Suomen aluehallintovirastossa ympäristö- ja vesitalouslupahakemuksen (Dnro PSAVI/7097/2022) Kolmisopen malmion hyödyntämiseksi. Hakemus koskee muun muassa Kolmisopen uuden avolouhoksen avaamista siten, että uudesta Kolmisopen louhoksesta ja olemassa olevasta Kuusilammen louhoksesta louhittaisiin malmia yhteensä enintään 18 miljoonaa tonnia vuodessa ja sivukiveä 57 miljoonaa tonnia vuodessa. Alueelle perustettaisiin uusi sivukiven läjitysalue KS1 ja läjitysalueita ruoppausmassoille ja pintamaille. Hanke Kolmisopen malmion hyödyntämiseksi edellyttäisi mittavia vesistöjärjestelyitä, muun muassa Kolmisoppijärven patoamisen ja osittaisen kuivattamisen, Tuhkajoen yläosan uoman siirron ja Kalliojärven säännöstelyn. Myöhemmässä vaiheessa Kolmisopen malmion hyödyntäminen edellyttäisi myös uusia sekundääriliuotusalueita, uuden sivukiven läjitysalueen KS2, uusia kipsisakka-altaita ja varastointialueet näiden alueiden maanpoistoille ja pintamaille. Näille alueille Terrafame Oy on ilmoittanut hakevansa tarvittavat luvat, kun niiden käyttöönotto on ajankohtaista.
Hakemus Kolmisopen malmion hyödyntämiseksi sisältää Terrafame Oy:n kaivostoiminnan merkittävän laajentamisen ja siihen liittyviä huomattavia vesistöjärjestelyitä. Toiminnan olennaista muuttamista koskeva hakemus on ratkaistava siten, että harkinta kattaa ne toiminnan osat, joihin olennainen muutos voi vaikuttaa ja ne vaikutukset ja riskit, joita muutos voi aiheuttaa. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on myöntänyt Terrafame Oy:n kaivostoiminnalle 20.6.2022 ympäristö- ja vesitalousluvan päätöksellään nro 87/2022. Ympäristölupa on määräaikaisena voimassa vuoteen 2030 asti. Päätös on täytäntöönpanokelpoinen, mutta päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen. Aluehallintoviraston arvion mukaan Kolmisopen hakemuksen käsittely edellyttäisi monilta osin ympäristö- ja vesitalousluvan nro 87/2022 lupaharkinnan avaamista ja päätöksen muuttamista. Aluehallintovirasto ei kuitenkaan voi ratkaista uudelleen asioita, jotka ovat käsiteltävänä samaan aikaan valitustuomioistuimessa.
Valtioneuvoston hyväksymässä Oulujoen–Iijoen vesienhoitosuunnitelmassa vuosille 2022–2027 Kolmisopen vesimuodostuman ekologinen tila on luokiteltu tyydyttäväksi. Vesienhoidon tavoitteena on kaikkien vesimuodostumien vähintään hyvä ekologinen tila. Hakemuksen mukainen toiminta muuttaisi fyysisesti Kolmisopen vesimuodostuman siten, että hyvää ekologista tilaa ei voida saavuttaa. Hakemuksen mukainen hanke edellyttää vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 23 §:ssä säädettyä poikkeamista ympäristötavoitteista. Terrafame Oy on ilmoittanut käsityksenään, että poikkeaminen edellyttää muutoksia lainsäädäntöön. Ympäristöministeriö on 9.12.2022 aloittanut säädösvalmistelun liittyen vesienhoidon ympäristötavoitteisiin ja niistä poikkeamiseen (YM043:00/2022). Mahdollinen lakimuutos tulisi voimaan aikaisintaan loppuvuonna 2023. Tämän vuoksi aluehallintovirastolla ei ole toistaiseksi edellytyksiä ryhtyä käsittelemään vireille laitettua ympäristö- ja vesitalouslupahakemusta.
Näin ollen aluehallintovirasto on jättänyt hakemuksen tutkimatta. Asian tutkimatta jättäminen ei estä hakijaa myöhemmin laittamasta vireille uutta Kolmisopen malmion hyödyntämistä koskevaa hakemusta aluehallintovirastossa.
Lisätietoja
Mari Kangasluoma, ympäristöylitarkastaja, asian esittelijä, p. 0295 017 677
Sami Koivula, ympäristölupavastuualueen johtaja, p. 0295 017 651
[email protected], Pohjois-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut