Aluehallintoviraston asettamia kokoontumisrajoituksia ei ole nyt voimassa missään – tilojen käytössä noudatettava lain hygieniavaatimuksia kesään asti
Koronarajoituksia on purettu monilla alueilla ympäri Suomen. Perusoikeuksia rajoittavia päätöksiä voidaan pitää voimassa vain niin kauan kuin ne ovat välttämättömiä. Kun aluehallintovirasto arvioi päätösten välttämättömyyttä, keskeisiä ovat THL:n ja sairaanhoitopiirien antamat asiantuntija-arviot.
Koronaepidemiatilanne on Suomessa edelleen vakava. Kaikkien sairaanhoitopiirien alueet on määritelty epidemian leviämisalueiksi. Leviämisalueen tunnusmerkkejä ovat muun muassa se, että alueellisessa tai väestöryhmäkohtaisessa rokotuskattavuudessa on puutteita, jätevesiseuranta osoittaa virusmäärissä satunnaisvaihtelun ylittävää kasvua ja sosiaali- tai terveydenhuollon kuormitus kasvaa ja palvelujärjestelmän osan tai osien toimintakyky heikkenee.
Tilanne kuitenkin vaihtelee huomattavasti alueittain. Esimerkiksi Pirkanmaalla koronatilanne jatkaa tasaantumistaan, mutta Kainuussa koronaepidemia kiihtyy edelleen.
Sosiaali- ja terveysministeriön valtakunnallisen ohjauksen lähtökohta on, että yhteiskunnan tulisi olla auki mutta tarvittaessa tehdään kohdennettuja rajauksia. Aluehallintovirasto on purkanut rajoituksiaan, koska perusoikeuksia rajoittavia päätöksiä ei voida pitää voimassa yhtään kauempaa kuin ne ovat välttämättömiä. Kun aluehallintovirasto arvioi päätösten välttämättömyyttä, keskeisiä ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja sairaanhoitopiirien antamat asiantuntija-arviot.
Lue lisää päätösten tekoprosessista aluehallintoviraston blogissa.
Viranomaiset seuraavat tilannetta tarkasti. Aluehallintovirasto tekee tarvittaessa uusia rajoituspäätöksiä tartuntatautilain mukaisesti, jos rajoitukset arvioidaan epidemiatilanteen ja asiantuntijalausuntojen valossa välttämättömiksi. Aluehallintovirasto muistuttaa jokaista toimimaan terveysturvallisesti, jotta epidemiatilanne saataisiin laantumaan.
Voimassa olevat aluehallintoviraston asettamat koronarajoitukset
Suomessa on monia alueita, joilla ei tällä hetkellä ole voimassa mitään aluehallintoviraston asettamia koronarajoituksia. Millään alueella ei ole voimassa kokoontumisrajoituksia (tartuntatautilain pykälä 58) eikä päätöstä tiettyjen asiakas- ja yleisötilojen sulkemisesta (tartuntatautilain pykälä 58 g).
Aluehallintoviraston asettama, tartuntatautilain pykälään 58 d perustuva rajoituspäätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä on kuitenkin voimassa edelleen Lapissa. Lapin molemmissa sairaanhoitopiireissä tautitilanne jatkuu vaikeana. Määräys on voimassa 31.3.2022 asti ja se koskee kaikkia Lapin kuntia.
Rajoituspäätös tilojen terveysturvallisesta käytöstä velvoittaa tilojen käytöstä vastaavat toimijat järjestämään toiminnan siten, että asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä. Päätös koskee asiakasmäärästä riippumatta urheilu-, liikunta-, huvi- ja virkistystoimintaan käytettyjä tiloja, kuten kuntosaleja, sisäliikuntatiloja ja yleisiä saunoja. Muiden tilojen osalta päätöstä on noudatettava, jos kyseessä on yli 10 henkilön sisätila tai yli 50 henkilön ulkotila. Toimija voi esimerkiksi rajoittaa asiakasmäärää, porrastaa kävijöiden osallistumista ja tehdä tilaan ja asiakaspaikkojen sijoitteluun liittyviä järjestelyjä.
Tilojen käytöstä vastaavien toimijoiden on tehtävä kirjallinen suunnitelma toimista, joilla lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä voidaan ehkäistä.
Rajoituksiin voi tulla muutoksia tai niitä voidaan kumota nopeastikin tilanteen mukaan, joten aluehallintovirasto muistuttaa tarkistamaan ajantasaiset koronarajoitukset verkkosivuiltaan.
Lain mukaan tilojen käytössä on edelleen huomioitava hygieniavaatimukset koko Suomessa
Riippumatta siitä, onko alueella voimassa rajoituspäätöksiä vai ei, ovat koko Suomessa edelleen voimassa tartuntatautilaissa määritellyt yleiset hygieniavaatimukset (tartuntatautilain pykälä 58 c). Yleiset hygieniavaatimukset koskevat kaikkia yleisölle avoimia ja asiakkaille ja osallistujille varattuja toimitiloja ilman erillistä viranomaispäätöstä. Hygieniavaatimukset ovat voimassa 30.6.2022 asti.
Pykälä velvoittaa yleisölle avoimista ja asiakkaille ja osallistujille varatuista tiloista vastaavia esimerkiksi
- huolehtimaan, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja että tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan.
- antamaan osallistujille, kuten kuntosalin asiakkaille tai opetukseen osallistuville toimintaohjeet siitä, miten etäisyyden ylläpitäminen, käsien puhdistaminen ja muiden tartuntoja estävien käytänteiden noudattaminen onnistuu tilassa.
- järjestämään asiakkaiden ja osallistujien oleskelun niin väljästi, kuin on juuri kyseisessä toiminnassa mahdollista.
- sijoittamaan mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan.
Ravintoloita velvoittaa oma tartuntatautilain pykälänsä (58 a), jossa on vastaavat hygieniavaatimukset. Valtioneuvosto on kumonnut osittain asetuksen, jolla rajoitetaan ravitsemisliikkeiden toimintaa koronaepidemian vuoksi. Tämä tarkoittaa sitä, että anniskelua, aukioloaikaa, asiakasmäärää sekä istumapaikkoja koskevat ravintolarajoitukset kumottiin koko maassa 1.3.2022.
Lue lisää voimassa olevista ravintolatoiminnan rajoituksista valtioneuvoston verkkosivuilla.
Viranomaisten suosituksia yhä tärkeää noudattaa
Jokaisen ihmisen vastuulla on noudattaa omalta osaltaan voimassa olevia suosituksia ja ohjeita, joilla estetään epidemiatilanteen paheneminen. Kasvomaskien käytöstä suosituksia antavat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, hallitus sekä alueellisesti sairaanhoitopiirit ja kunnat.
Kunkin alueen voimassa olevat rajoitukset ja suositukset mm. kasvomaskien käytöstä löytyvät sairaanhoitopiirien verkkosivuilta.
THL:n ylläpitämä lista Suomen sairaanhoitopiirien verkkosivuista.
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.