Länsi- ja Sisä-Suomen loputkin alueelliset koronarajoitukset päättyvät 28.2. – terveysturvallisuus kannattaa edelleen muistaa myös hiihtolomalla
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella vielä voimassa olevat koronarajoitukset päättyvät viimeistään 28.2. Tartuntamäärät ovat edelleen korkeita, eikä epidemia ole ohi. Terveysturvallisuus kannattaakin muistaa kaikissa kokoontumisissa myös hiihtolomalla.
Koronaepidemia ei ole ohi. Tautia esiintyy edelleen runsaasti koko maassa, ja epidemiaan liittyvä hoidon tarve jatkuu useilla alueilla korkeana. Rajoitusten päättyessä korostuu yhä enemmän kunkin toimijan vastuu järjestää tapahtumia ja toimintaa terveysturvallisesti eri ympäristöissä sekä kansalaisten vastuu hygieniaohjeiden noudattamisesta ja eristäytymisestä todetun koronatartunnan jälkeen. Maltillisesti toimien mahdollistamme yhdessä paluuta kohti normaalia arkea.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto seuraa edelleen epidemiatilanteen kehittymistä yhteistyössä alueellisten koronatyöryhmien kanssa ja varautuu tarvittaessa toimenpiteisiin terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi.
Tartuntatautilain 58 c pykälän mukaiset yleiset hygieniavaatimukset ovat edelleen voimassa koko maassa suoraan lain nojalla ilman erillistä viranomaispäätöstä.
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston voimassa olevat määräykset tartuntatautilain perusteella
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella vielä voimassa olevat tartuntatautilakiin perustuvat alueelliset rajoitukset päättyvät suunnitellusti alla olevan aikataulun mukaisesti.
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Kokoontumisrajoitus ja tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus voimassa 28.2. asti
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri
Aluehallintoviraston määräyksiä ei ole enää voimassa.
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (pl. Reisjärvi)
Kokoontumisrajoitus voimassa 25.2. asti, tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus 28.2. asti
Pirkanmaan sairaanhoitopiiri (ja Punkalaitumen kunta)
Tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus voimassa 28.2. asti
Vaasan sairaanhoitopiiri
Tilojen terveysturvallista käyttöä koskeva rajoitus voimassa 28.2. asti
Lisätietoa
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, [email protected]
Tartuntatautilaki, Finlexin sivut
58 §: kokoontumisrajoitus: yleisötilaisuudet, yleiset kokoukset
58 d §: tilojen käytön edellytykset
58 g §: tilojen väliaikainen sulkeminen
58 i §: koronatodistuksen käyttö
Ravintolarajoitukset, valtioneuvoston sivut
Hybridistrategia koronatilanteen hallintaan, valtioneuvoston sivut
Koronavirustestauksen strategia, sosiaali- ja terveysministeriön sivut
Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri
Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, Soite
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut