Kymenlaakson epidemiatilanne on sairaanhoitopiirin arvion mukaan sairaalakuormituksen kannalta jatkanut tasaantumistaan, vaikka virusta on yhä erittäin runsaasti liikkeellä. Alueellisen koronakoordinaatioryhmän ja sairaanhoitopiirin arvion mukaan nyt voimassa olevilla yleisötilaisuuksien ja asiakas- ja yleisötilojen käytön rajoituksilla ei enää saada tavoiteltua hyötyä epidemian leviämisen hillitsemiseksi. Koska rajoituksia ei enää arvioida alueella välttämättömiksi, Etelä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa voimassa olevat rajoituspäätöksensä huomisesta 18.2.2022 alkaen. Rajoitukset ovat koskeneet yleisötilaisuuksien järjestämistä ja erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallista käyttöä.
18.2.2022 alkaen Kymenlaakson sairaanhoitopiirin alueella ei siis ole voimassa aluehallintoviraston rajoituksia. Kymenlaakson sairaanhoitopiirin suositukset esimerkiksi maskin käytöstä ja etätyöstä löytyvät sairaanhoitopiirin verkkosivuilta: https://korona.kymsote.fi/kymenlaakson-tilanne-ja-suositukset/
Epidemia ei ole vielä Kymenlaaksossakaan ohi, ja koko Suomessa on edelleen kesäkuun loppuun asti voimassa tartuntatautilain mukaiset yleiset hygieniavaatimukset, joilla tehostetaan erilaisten asiakas- ja yleisötilojen terveysturvallisuutta. Lain mukaiset vaatimukset velvoittavat tiloista vastaavia toimijoita mm. ohjeistamaan asiakkaita hyvistä hygieniakäytännöistä ja järjestämään asiakkaiden oleskelu mahdollisimman väljästi. Koko Suomessa on tällä hetkellä lisäksi voimassa ravintolatoiminnan rajoituksia, joista päättää valtioneuvosto.
“Nyt kun viranomaisten rajoituksia kevennetään ja puretaan, korostuu toimijoiden ja jokaisen kansalaisen vastuu suositusten ja ohjeiden noudattamisessa”, painottaa Etelä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Merja Ekqvist. ”Olisi erittäin ikävää, jos tasaantuva epidemiatilanne ottaisi takapakkia ja joutuisimme määräämään uusia rajoituksia. Meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä osuutemme sen eteen, että epidemiatilanne jatkaa tasaantumistaan: käytetään maskeja, noudatetaan hygieniasuosituksia ja otetaan rokotukset.”
Kokoontumisrajoituksia on huomisesta alkaen Etelä-Suomessa voimassa enää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen sairaanhoitopiirien alueilla – aluehallintoviraston määräys tilojen terveysturvallisesta käytöstä on näiden alueiden lisäksi voimassa vielä Etelä-Karjalan ja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirien alueilla. Etelä-Karjalan tilojen käyttöä koskeva määräys päättyy 20.2.2022, kun nyt voimassa oleva päätös umpeutuu. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa toimialueensa rajoitustilanteesta ja mahdollisista seuraavista rajoituksia koskevista tai purkavista päätöksistä tarkemmin huomenna.
Lisätietoja:
Medialle:
[email protected]
ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592 (lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)
ylitarkastaja Meiju Heikkinen, p. 0295 016 382 (lähetä tekstiviesti tai jätä soittopyyntö)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
[email protected]