Itä-Suomen aluehallintoviraston määräyksestä Joensuun Reijolassa sijaitsevan Wanhakulman tulee keskeyttää kaikki ravitsemisliiketoimintansa kolmeksi viikoksi 18.2.2022 klo 09.00 alkaen.
Ravintolassa oli käynyt viikonloppuna 4.–5.2.2022 useaan otteeseen paikalla poliisipartio. Aluehallintovirasto sai poliisilta tiedoksi 4.2.2022, että ravintolassa rikottiin rajoituksia ja että ravintolassa oli partion paikalla ollessa klo 21.13 enimmillään 29 henkilöä. Tilanne toistui seuraavana iltana. Aluehallintoviraston saamien tietojen mukaan asiakkailla oli ollut hallussa alkoholijuomia.
Voimassa olevien ravintoloita koskevien rajoitusten mukaisesti koronaviruksen leviämisalueilla anniskeluun keskittyvän ravintolan tulee lopettaa anniskelu kello 17 ja sulkea ravintola klo 18. Ruokaravintolan tulee olla suljettuna viimeistään kello 21.
Rikkomuksen vuoksi Itä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen, jonka mukaan Ravintola Mantsi Oy:n täytyy keskeyttää kaikki ravitsemisliiketoiminta Wanhassakulmassa ja pitää liike suljettuna asiakkailta ajalla 18.2.2022 klo 09.00 – 11.3.2022 klo 09.00. Myös take away -myynti ja kotiinkuljetuspalvelu on kielletty. Vastaisuudessa ravintoloitsijan tulee huolehtia siitä, että se noudattaa toiminnassaan niitä anniskelu- ja aukiolorajoituksia ja muita velvoitteita, jotka tartuntatautilaissa ja valtioneuvoston asetuksissa on ravintoloille määrätty koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.
Aluehallintovirasto valvoo tartuntatautilain mukaisesti sitä, että ravintolat noudattavat voimassa olevia koronatilanteesta johtuvia velvoitteita ja rajoituksia. Valvonnan perusteella aluehallintovirasto voi määrätä ravintoloitsijan korjaamaan toimintaansa tietyn määräajan kuluessa ja vakavimmissa rikkomuksissa jopa määrätä ravintolan suljettavaksi enintään kuukauden ajaksi.
Lisätietoa
Usein kysyttyä koronasta: Ravintolat, kahvilat, baarit ja muut ravitsemisliikkeet (avi.fi)