Kanta-Hämeen kokoontumisrajoitukset kevenevät huomenna 5.2. – osallistujien määrälle ei tiettyä enimmäisrajaa, jos tilaisuudessa on määritellyt istumapaikat
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt päätöksen, jonka myötä Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen yleisötilaisuuksien rajoituksia kevennetään. Lauantaista 5.2.2022 alkaen sisätiloissa järjestettävien tilaisuuksien osallistujamäärälle ei ole tiettyä enimmäisrajaa, jos osallistujilla on määritellyt istumapaikat.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt 4.2.2022 päätöksen, jolla Kanta-Hämeen kokoontumisrajoituksia lievennetään heti huomisesta eli lauantaista 5.2. alkaen. Ulkotilojen tilaisuuksien henkilömäärää ei rajoiteta enää lainkaan. Jos sisätilassa järjestettävään yleisötilaisuuteen osallistuu yli 50 henkilöä, tilaisuuteen voi ottaa enintään puolet tilaisuuden enimmäisosallistujamäärästä kyseisessä tilassa. Lisäksi osallistujilla täytyy olla määritellyt istumapaikat. Alle 50 henkilön tilaisuuksia voi järjestää ilman istumapaikkavelvoitetta tai tilan kapasiteettiin nähden suhteellista enimmäishenkilömäärää.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto sai Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiriltä 4.2.2022 lausunnon, jossa arvioitiin, että kokoontumisrajoituksia on mahdollista lieventää alueella. Riittävät selvitykset saatuaan aluehallintovirasto teki vielä perjantain kuluessa päätösharkinnan ja sen mukaisen päätöksen. Uudet rajoitukset ovat voimassa 5.-20.2.2022.
Aiemmin päivällä Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedotti mm. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin alueen tiettyjä liikunta- ja harrastustiloja koskevan sulkumääräyksen kumoamisesta: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69931681. Kokoontumisrajoitusten kevenemisen lisäksi siis alueella tähän saakka suljetuiksi määrätyt tilat voi avata osallistujille ja asiakkaille huomenna lauantaina 5.2.2022. Terveysturvallisuus on edelleen huomioitava tilojen käytössä, myös yleisötilaisuuksia järjestettäessä.
Kun viranomaisten asettamia rajoituksia puretaan, jokaisen oma vastuullinen toiminta korostuu: on syytä edelleen noudattaa yleisiä suosituksia lähikontaktien välttämisestä, hygieniakäytännöistä ja maskin käyttämisestä. Rokotukset vähentävät tehokkaasti riskiä koronataudin vakavalle muodolle ja sairaalahoidon tarpeelle.
Lisätietoja:
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut