Varsinais-Suomen ja Satakunnan koronarajoitukset jatkuvat aiempaa kohdennetummin - lasten ja nuorten harrastustoiminta voi jatkua
Lounais-Suomen aluehallintovirasto jatkaa ja tarkentaa Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa jo voimassa olevia määräyksiä. Toinen uusista päätöksistä koskee yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten kieltämistä ja erilaisissa tiloissa tehtäviä toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Toinen päätös määrää pidettäväksi suljettuna tiettyjä asiakas- ja osallistujatiloja, joissa tartunnan riskiä ei voida tilajärjestelyin riittävästi vähentää. Päätökset ovat voimassa 16.-28.1.2022.
Uusissa päätöksissä kielletään edelleen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen sekä sisätiloissa että ulkotiloissa. Lisäksi toimijat velvoitetaan yleisölle avoimissa tai rajatun osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetuissa tiloissa järjestämään toiminta niin, että osallistujat pystyvät välttämään lähikontaktin aiheuttamaa tartuntariskiä. Järjestelyistä on tehtävä kirjallinen suunnitelma, joka pidetään osallistujien nähtävillä tiloissa.
Monet liikunta- ja virkistystilat voivat avata ovensa
Esimerkiksi kuntosalien, yleisten saunojen, uimahallien ja kylpylöiden sekä sisäleikkipaikkojen ja teemapuistojen on mahdollista pitää tilansa auki asiakkaille. Tiloissa tulee kuitenkin edelleen huomioida terveysturvallisuus.
Sairaanhoitopiirien arvioiden perusteella tilojen sulkemista koskevat määräykset kohdennetaan nyt sellaisiin tiloihin ja toimintoihin, joissa osallistujien määrä tai sijoittuminen, lähikontaktien mahdollisuus ja runsas aerosolituotto muodostavat erityisen riskin tartuntojen leviämiselle.
Aluehallintovirasto määrää alueellaan suljettaviksi yleisölle avoimet tai rajatun osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat, joita käytetään seuraavanlaisiin tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuihin toimintoihin:
- joukkueurheilu
- ryhmäliikunta
- kontaktilajit
- tanssipaikat
- kuorolaulu
- harrastajateatteri
-Nykyisessä epidemiatilanteessa tiukkoja rajoituksia on syytä kohdentaa niihin tilanteisiin, joissa on asiantuntijoiden mukaan merkittävä riski uusien laajojen tartuntaryppäiden syntymiselle. Osallistujien oma velvollisuus välttää lähikontakteja ja noudattaa hygieniatoimia korostuu nyt tartuntojen leviämisen estämisessä, painottaa viraston ylijohtaja Leena Räsänen.
Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneet lapset ja nuoret voivat jatkaa ohjattua harrastustoimintaa muuten suljetuiksi määrätyissä tiloissa. Päätös ei myöskään koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Päätökset koskevat Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueen kuntia ja ovat voimassa 16.-28.1.2022.
Lisätietoja
- Vastauksia erityisesti yleisötilaisuuksien järjestäjille ja tilojen haltijoille Usein kysyttyä koronasta -sivustolla
- Lounais-Suomen aluehallintoviraston päätökset ja yleistiedoksiannot
- Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, [email protected]
- Tartuntatautilakija tartuntatautilain väliaikaiset muutokset
Medialle
- ylijohtaja Leena Räsänen, leena.rasanen(at)avi.fi, p. 0295 017 385 (jätä soittopyyntö)
- johtaja Heikki Mäki, heikki.maki(at)avi.fi, p. 0295 018 094 (jätä soittopyyntö)
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut