Pohjois-Pohjanmaalla 5.1.2022 voimassa olevat aluehallintoviraston rajoitukset
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on koronaepidemian torjumiseksi tehnyt voimassa olevia tartuntatautilain (TTL) 58 §:n, 58 d §:n ja 58 g §:n mukaisia rajoituspäätöksiä. Tilanne avin rajoitusten osalta on juuri tällä hetkellä käytännössä sama kuin 31.12.2021 vallinnut tilanne.
Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat täysin kiellettyjä ainakin 15.1.2022 saakka (TTL 58 §)
Yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisällä ja ulkona ovat kokonaan kiellettyjä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella 15.1.2022 saakka. Arvio kiellon mahdollisesta jatkamisesta tehdään ennen kiellon päättymistä.
Useat tilat tulee edelleen pitää suljettuna (TTL 58 g §) ainakin 15.1.2022 saakka
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on aiemmin määrännyt asiakastiloja suljettaviksi Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella 15.1.2022 saakka. Arvio sulun mahdollisesta jatkamisesta tehdään ennen sulkumääräyksen päättymistä.
Laaja tilojen käytön edellytyksistä määräävä päätös on voimassa 5.1.-31.1.2022 (TTL 58 d §).
Eilen 4.1.2022 tehty päätös määrää tilojen käytöstä vastaavalla tavalla kuin Pohjois-Pohjanmaalla joulukuun alkupuolella voimassa ollut määräys. Eilisen määräyksen mukaan asiakas- ja yleisötilojen käyttö pitää Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla järjestää siten, että tiloissa voidaan ehkäistä asiakkaiden ja toimintaan osallistuvien lähikontaktien aiheuttamaa tartunnan riskiä. Nyt koronapassilla ei kuitenkaan voi kiertää mitään rajoituksia. Ennen ns. hätäjarrun käyttöönottoa rajoitusten kiertäminen koronapassilla oli mahdollista.
Kuntosalien ja muiden yksilöurheiluun käytettävien tilojen tilanne 5.1.2022
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on aiemmin määrännyt asiakastiloja suljettaviksi Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella 15.1.2022 saakka (TTL 58 g §:n nojalla), mutta Pohjois-Suomen hallinto-oikeus on välipäätöksellään kieltänyt Pohjois-Suomen aluehallintoviraston tekemän päätöksen täytäntöönpanon kuntosaleja ja muita yksilöurheiluun tai -liikuntaan käytettäviä sisäliikuntatiloja koskevilta osin.
Pohjois-Suomen hallinto-oikeus ei ole vielä ratkaissut kaikkia päätöksiin kohdistuvia valitusasioita, mutta kahteen valitusasiaan on annettu ratkaisu 5.1.2022.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto arvioi hallinto-oikeuden päätösten vaikutusta tuleviin rajoituspäätöksiin.
Kuntosaleilla ja muissa sulusta tällä hetkellä vapaana olevissa tiloissa tulee kuitenkin noudattaa velvoitetta lähikontaktien aiheuttaman tartuntariskin ehkäisyyn (TTL 58 d §).
Ryhmäliikuntaan käytettävä tila ei tarkoita tartuntatautilaissa samaa asiaa kuin kuntosali, eli ryhmäliikuntaan käytettävät tilat on tällä hetkellä pidettävä suljettuina ryhmäliikunnalta.
Ohjaus koronapassin käyttöön liittyen
Hallitus on valtioneuvoston asetuksella väliaikaisesti rajoittanut koronapassin käyttöä vaihtoehtona alueellisille tilojen käyttöä koskeville rajoituksille ja kokoontumisrajoituksille, joilla rajoitetaan yleisötilaisuuksien henkilömäärää.
Koronapassia ei voi käyttää 30.12.2021–20.1.2022 rajoitusten vaihtoehtona Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella.
Koronapassilla ei voi vapautua rajoituksista, jos aluehallintovirasto on alueella kieltänyt kaikenkokoiset yleisötilaisuudet. Koronapassilla ei voi myöskään avata sellaisia asiakas- ja toimitiloja, jotka ovat aluehallintoviraston määräyksen perusteella suljettuna.
Koronapassia saa kuitenkin kysyä, vaikka sillä ei vapautuisikaan rajoituksista
Koronapassia voi edellyttää, kun tilojen käyttöön kohdistuu rajoitus ja jos kyseessä on sellainen tila, jossa koronapassi on mahdollista ottaa käyttöön.
Käytännössä esimerkiksi kuntosalit voivat juuri nyt ottaa koronapassin käyttöön niin halutessaan, mutta silti tartuntariskiä tulee ehkäistä myös muulla tavoin. Velvoite tartuntariskin ehkäisyyn perustuu eiliseen avin määräykseen.
Museot ovat myös tiloja, joita ei ole suljettu, ja joissa koronapassin käyttö on edelleen mahdollista, kunhan tartuntariskiä ehkäistään myös muilla tavoin.
Rajoitukset puretaan heti kun tilanne sen sallii
Tartuntatautilaki edellyttää, että rajoituspäätösten ajantasaisuutta on tarkoin seurattava ja rajoitukset on välittömästi kumottava, jos laissa säädetyt edellytykset kyseiselle rajoitustoimelle eivät enää täyty.
Lisätietoja:
Aluehallintovirastojen asiakaspalvelu, [email protected]
Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla (avi.fi)
- Mitä eroa on kokoontumisrajoituksilla ja asiakas- ja toimitilojen käyttöön liittyvillä rajoituksilla?
- Mitä yleisötilaisuuksia, kokoontumisia ja toimintaa kokoontumisrajoitukset koskevat?
- Mitä toimijoita ja tiloja tartuntatautilain mukaiset sulkemispäätökset voivat koskea?
- Mitä tilojen käyttöä koskeva päätös tarkoittaa?
- Miten koronapassin väliaikainen käytön rajoittaminen vaikuttaa alueellisiin rajoituksiin?
4.1.2022 tehdyn päätöksen tiedote
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden lehdistötiedote 5.1.2022
Median yhteyshenkilöt:
Jätä yhteydenottopyyntö osoitteeseen [email protected]
Lisätiedot päätöksistä:
Pasi Eskola, aluehallintoylilääkäri, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto [email protected], p. 0295 017 573
Maria Siurua, johtaja, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, [email protected], p. 0295 017 500
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut