Aluehallintovirastojen voimassa olevat päätökset kokoontumisrajoituksista 1.9.2021
Aluehallintovirastot tekevät tartuntatautilain mukaisesti välttämättömät kokoontumisrajoituspäätökset toimialueillaan koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Päätöksenteossa otetaan huomioon alueellisten koronakoordinaatioryhmien kokoamat tilannekuvat, sairaanhoitopiirien ja THL:n arviot epidemiologisesta tilanteesta sekä valtakunnallinen ohjaus. Tiedotteessa yhteenveto aluehallintovirastojen 1.9.2021 voimassa olevista yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia koskevista rajoituspäätöksistä.
Suomessa on parhaillaan voimassa kolmenlaisia aluehallintovirastojen päätöksiä, joilla rajoitetaan yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamääriä. Päätökset perustuvat alueelliseen epidemiatilanteeseen. Suomessa on myös alueita, joilla aluehallintovirastojen kokoontumisrajoituspäätöksiä ei ole voimassa lainkaan.
Osallistujamäärien rajoitus sekä velvoite noudattaa hygienia- ja turvallisuusohjetta
Sisätiloissa enintään 10 ja rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilön tilaisuudet ovat sallittuja. Määrät voi ylittää, jos noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hygienia- ja turvallisuusohjetta.
Rajoitukset ovat voimassa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella seuraavasti:
- Vaasan sairaanhoitopiiri 8.9.2021 saakka
- Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri 9.9.2021 saakka
- Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Jyväskylän, Muuramen, Laukaan ja Äänekosken kunnat 9.9.2021 saakka
- Pirkanmaan sairaanhoitopiiri ja Punkalaitumen kunta 12.9.2021 saakka
- Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri (pl. Reisjärvi) 14.9.2021 saakka
Osallistujamäärien rajoitus, velvoite noudattaa hygienia- ja turvallisuusohjetta sekä osallistujille mahdollisuus välttää lähikontaktia
Sisätiloissa enintään 10 ja rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilön tilaisuudet ovat sallittuja. Määrät voi ylittää, jos noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hygienia- ja turvallisuusohjetta ja osallistujat pystyvät tosiasiallisesti välttämään lähikontaktin toisiinsa. Lähikontakti tarkoittaa sisätiloissa yli 15 minuutin oleskelua alle 2 metrin etäisyydellä tai fyysistä kontaktia. Ulkotiloissa lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia.
Rajoitukset ovat voimassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella seuraavasti:
- Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (pl. Espoo, Helsinki, Kauniainen ja Vantaa) 12.9.2021 saakka.
- Kymenlaakson sairaanhoitopiiri 13.9.2021 saakka
- Etelä-Karjalan sairaanhoitopiiri 17.9.2021 saakka
Etelä-Suomen aluehallintovirasto varautuu luopumaan 2 metrin turvavälivelvoitteesta näillä alueilla jo aiemmin. Asiaa arvioidaan alueellisissa koronakoordinaatioryhmissä tällä viikolla.
Osallistujamäärien rajoitus, velvoite noudattaa hygienia- ja turvallisuusohjetta, osallistujille mahdollisuus välttää lähikontaktia sekä lohkojen käyttö suuremmissa tapahtumissa
Sisätiloissa enintään 25 ja rajatuissa ulkotiloissa enintään 50 henkilön tilaisuudet ovat sallittuja. Määrät voi ylittää, jos noudattaa opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hygienia- ja turvallisuusohjetta ja osallistujat pystyvät tosiasiallisesti välttämään lähikontaktin toisiinsa. Lähikontakti tarkoittaa sisätiloissa yli 15 minuutin oleskelua alle 2 metrin etäisyydellä tai fyysistä kontaktia. Ulkotiloissa lähikontakti tarkoittaa fyysistä kontaktia.
Suurempia tapahtumia voi järjestää, jos yleisö jaetaan sisätiloissa enintään 25 hengen ja ulkotiloissa enintään 50 hengen lohkoihin.
Rajoitukset ovat voimassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston toimialueella seuraavasti:
- Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kunnat 12.9.2021 saakka.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee parhaillaan pääkaupunkiseudun lohkovelvoitteen kumoamista ja varautuu poistamaan 2 metrin turvavälivelvoitteen ensi viikon alussa.
Ei voimassa olevia aluehallintovirastojen kokoontumisrajoituspäätöksiä
Aluehallintovirastot eivät ole asettaneet rajoituksia yleisötilaisuuksille ja yleisille kokouksille seuraavilla alueilla:
- Lapin aluehallintoviraston toimialue
- Itä-Suomen aluehallintoviraston toimialue
- Lounais-Suomen aluehallintoviraston toimialue
- Pohjois-Suomen aluehallintoviraston toimialue
Tartuntatautilain väliaikainen pykälä 58 c on kuitenkin voimassa koko maassa 31.12.2021 saakka. Pykälä velvoittaa asiakas- ja yleisötilojen käytöstä vastaavat toimijat estämään epidemian leviämistä.
Aluehallintovirastojen lisäksi kunnat tai kuntayhtymät voivat tehdä tartuntatautilain mukaisia paikallisia rajoituksia. Esimerkiksi Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän yhtymähallitus on päättänyt Kajaanin kaupungin alueelle tartuntatautilain 58 d §:n ja 58 g §:n mukaiset rajoitukset 1.9.–15.9.2021.
Epidemiologinen tilanne erilainen eri puolilla maata, siksi myös päätökset eroavat toisistaan
Epidemiologinen tilanne on erilainen eri puolilla Suomea. Aluehallintovirastojen päätöksenteko nojaa vahvasti laajaan alueelliseen arvioon, muun muassa sairaanhoitopiirien näkemykseen tilanteesta alueilla. Tämän vuoksi päätösten sisältö voi olla erilainen eri alueilla, vaikka alueet olisivat samalla hybridistrategian mukaisella epidemiatasolla (perusvaihe, kiihtymisvaihe, leviämisvaihe). Aluehallintovirastot varmistavat päätöstensä yhteismitallisuuden tiiviissä yhteistyössä keskenään.
Rajoituspäätökset perustuvat välttämättömyyteen ja pienimmän haitan periaatteeseen – toimenpiteitä määrätään vain siinä suhteessa, kuin se on epidemian leviämisen estämiseksi välttämätöntä. Kasvava rokotuskattavuus, tartuntatautilain 58 c §:n mukaisten hygieniaohjeiden noudattaminen ja valtioneuvoston antamat ravintolarajoitukset ovat osaltaan edistäneet tartuntataudin hallintaa, jolloin rajoituspäätöksille on ollut vähemmän tarvetta.
Kulloinkin voimassa olevat aluehallintovirastojen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoitukset löytyvät verkkosivujemme usein kysytyistä kysymyksistä.
Lisätietoja
Ylijohtaja Soile Lahti, Itä-Suomen aluehallintovirasto
Puh. 0295 016 964, [email protected]
Viestintäyksikön päällikkö Jaana Lehtovirta
Puh. 0295 016 404, [email protected]
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.