Tilojen käyttöä pääkaupunkiseudulla voi jatkaa terveysturvallisuus ja turvavälien mahdollisuus varmistaen - päätös ulottuu toistaiseksi myös lasten ja nuorten harrastustoimintaan
Etelä-Suomen aluehallintovirasto on saanut 17.8.2021 sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjeen, jossa selvennetään lapset ja nuoret ensin -periaatteen käytännön toteuttamista rajoituspäätöksissä. Ohjauksen lisäksi virasto huomioi alueellisen koronakoordinaatioryhmän tuoreen arvion, jonka mukaan 12.8.2021 tehty asiakastilojen käyttöä koskeva ns. turvavälipäätös on sellaisenaan toistaiseksi välttämätön. Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta ei ole vielä tullut sosiaali- ja terveysministeriöstä uutta ohjausta aluehallintovirastolle.
Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki torstaina 12.8.2021 pääkaupunkiseutua koskevan päätöksen, joka velvoittaa laajasti erilaisten asiakastilojen, kuten kauppojen ja liikuntatilojen, ylläpitäjiä tekemään osallistujille ja asiakkaille mahdolliseksi lähikontaktien välttämisen. Päätös on tulossa voimaan 20.8.2021 ja koskee tiloja, jotka ovat kaikenikäisten asiakkaiden käytössä.
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut aluehallintovirastoille 17.8.2021 ohjauskirjeen, jolla täsmennetään hallituksen hybridistrategian lapset ja nuoret ensin -periaatteen toteuttamista käytännössä. Ohjauksen mukaisesti esimerkiksi tilojen käyttöä koskevissa rajoituspäätöksissä voidaan rajata lapset ja nuoret toimien ulkopuolelle, jos toimia ei ole välttämätöntä ulottaa kaikkiin ikäryhmiin.
”Huomioimme uuden ohjauksen päätöksenteossa”, kertoo aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Myös sairaanhoitopiirin asiantuntemus ja alueellisen koronakoordinaatioryhmän tilannekuva vaikuttavat keskeisesti, kun arvioimme päätöstemme sisältöä.”
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtaman alueellisen koronakoordinaatioryhmän eilisen arvion mukaan tilojen käyttöä koskevan ns. turvavälimääräyksen ulkopuolelle ei voida toistaiseksi rajata mitään ikäryhmää.
”Viime viikolla tekemämme päätös tulee siis perjantaina voimaan”, Nikunen toteaa. ”Minkään ikäisten harrastustoimintaa ei ole kielletty, vaan määräyksellä halutaan varmistaa osallistujien terveysturvallisuus. Päätös velvoittaa nimenomaan tiloista vastaavaa toimijaa, jonka täytyy taata osallistujille tai asiakkaille mahdollisuus lähikontaktien välttämiseen.”
Päätöksen välttämättömyyttä ja sitä, voidaanko jotkin ikäryhmät rajata rajoitusten ulkopuolelle, arvioidaan jatkuvasti yhdessä sairaanhoitopiirin kanssa.
”Korostamme, että terveysturvallisuus on syytä huomioida kaikessa toiminnassa, missä ihmisiä kokoontuu samaan tilaan, ja tämä koskee kaikenikäisiä. Oireisena ei pidä osallistua toimintaan, ja hygieniakäytännöt pitäisi muutenkin muistaa. Jos ei ole pakko olla toista lähellä, etäisyyttä kannattaa pitää”, muistuttaa Nikunen.
Aluehallintovirasto ei ole toistaiseksi saanut tilaisuuksien rajoittamisesta uutta ohjausta sosiaali- ja terveysministeriöstä
Sosiaali- ja terveysministeriö on antamassa uutta ohjausta aluehallintovirastoille mm. yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisesta. Kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto saa ohjauskirjeen, se ryhtyy välittömästi arvioimaan ohjauksen vaikutuksia yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä rajoittavien päätöstensä sisältöön. Tällä viikolla mahdollisia uusia päätöksiä ei tulla tekemään.
”Arvioimme ohjauksen vaikutuksia päätöstemme suhteen välittömästi, kun saamme ohjauskirjeen. Vielä sitä ei ole meille tullut. Arviointi ja mahdollisten uusien päätösten laadinta täytyy tehdä huolellisesti ja asiassa kuullaan myös tartuntatautilain mukaisia asiantuntijatahoja, joten tällä viikolla emme pysty uusia päätöksiä kokoontumisrajoituksista tekemään”, kertoo Laura Nikunen. ”Toimimme tietenkin asiassa mahdollisimman ripeästi.”
Aluehallintoviraston määräämiä kokoontumisrajoituksia valvoo tartuntatautilain mukaan poliisi. Kunnan ympäristöterveydenhuolto antaa tapahtumanjärjestäjille ja toiminnanharjoittajille etukäteisohjausta ja suorittaa ennakollista valvontaa.
Torstaina 12.8.2021 tehty yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämistä pääkaupunkiseudulla koskeva rajoituspäätös tulee voimaan perjantaina 20.8.2021. Etelä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa mahdollisista uusista päätöksistä heti kun se on mahdollista.
LISÄTIETOJA:
- Usein kysyttyä koronasta avi.fi-sivustolla
- Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätös 12.8.2021
- Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirje 17.8.2021: Lapsiin ja nuoriin kohdistuvat rajoitustoimet
- Sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirje alueille 24.6.2021: hybridistrategian toimintasuunnitelman päivityksen mukaiset toimenpidesuositukset
- Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisu 23.6.2021: Toimintasuunnitelma covid-19-epidemian hillinnän hybridistrategian toteuttamiseen
- Opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä 31.5.2021
- Tartuntatautilaki (58 d § tilojen käytön edellytykset)
Medialle:
aluehallintoylilääkäri Laura Nikunen, p. 0295 016 564
ylitarkastaja Oona Mölsä, p. 0295 016 592
ylijohtaja Merja Ekqvist, p. 0295 016 271
(tarvittaessa jätä tekstiviesti tai soittopyyntö)
Etelä-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut