Päätös yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoituksista tulee todennäköisesti voimaan 5.8.2021 ja se olisi voimassa 26.8.2021 asti. Aluehallintovirasto arvioi, että päätös julkaistaan 28.7.2021. Uudesta päätöksestä tiedotetaan erikseen. Kokoontumisrajoituksia suosittelee Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtama koronakoordinaatioryhmä.
Aluehallintoviraston päätös kiihtymisvaiheen kokoontumisrajoituksista noudattelee sosiaali- ja terveysministeriön uusinta ohjausta, joka antaa suuntaviivat eri epidemiatilanteiden rajoitustoimille heinä- ja elokuussa 2021. Suositeltaviin toimenpiteisiin epidemian kiihtymisvaiheessa ei tullut muutoksia yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osalta.
Aluehallintoviraston määräämien rajoitusten sisältö on tiivistetysti seuraava:
- Sisätiloissa ja rajatuissa ulkotiloissa voi järjestää kokoontumisia ilman henkilömäärärajoitusta.
- Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen hengen kokoontumisissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää lähikontakti toisiinsa eli säilyttää turvaväli. Lähikontaktilla tarkoitetaan sisätiloissa asiakkaiden oleskelua enintään kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan tai fyysistä kontaktia.
- Yli 50 (viidenkymmenen) henkilön ulkotilaisuuksissa asiakkailla tai osallistujilla täytyy olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti toisiinsa, mutta tietyn mittaisia turvavälejä ei enää vaadita.
- Jos sisätiloissa järjestetyssä tilaisuudessa on yli kymmenen henkilöä ja ulkotiloissa yli 50 (viisikymmentä) henkilöä, tilaisuuden järjestelyissä on lisäksi noudatettava opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen 31.5.2021 julkaisemaa ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemisestä (Avautuu uudessa välilehdessä).
- Lisäksi on noudatettava lain yleisiä hygieniavaatimuksia; asiakkaille on mm. tarjottava mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja oleskelu on järjestettävä mahdollisimman väljästi.
Aluehallintovirasto seuraa epidemiatilanteen muutoksia yhdessä alueellisten koronakoordinaatioryhmien kanssa ja arvioi päätösten välttämättömyyttä jatkuvasti. Rajoituspäätökset on lain mukaan kumottava heti, kun ne eivät ole enää välttämättömiä. Tilannetta seurataan jatkuvasti, ja aluehallintovirasto tai omalla alueellaan kunta voi tehdä uusia päätöksiä, jos epidemiatilanne heikkenee. Pääsääntöisesti kunta tekee omaa aluettaan koskevat päätökset ja aluehallintovirasto yksittäistä kuntaa laajempia alueita koskevat päätökset.
Lisätietoa:
Tietoja julkaisijasta
Aluehallintovirasto
Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.
Aluehallintoviraston verkkosivut