Tarvetta määräykselle arvioidaan parhaillaan ja tilanteen tarkkailua jatketaan tiiviisti aina ensi viikon tiistaihin 13.4. asti. Epidemiatilanne muuttuu maakunnassa jatkuvasti, joten päätös tehdään vasta kun viimeisin ja siten paras mahdollinen tieto tautitilanteesta on saatu Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä.
Ennakoimalla päätöksentekotarvetta aluehallintovirasto haluaa antaa yrityksille ja niiden palveluiden käyttäjille mahdollisimman ajoissa tietoa tilanteen etenemisestä ja aikaa valmistella omia toimiaan. Aluehallintovirasto haluaa myös varmistaa, että päätös on laissa säädettyjen edellytysten täyttyessä välttämätöntä, jotta covid-19-epidemian hallitsematon leviäminen voidaan estää.
Tartuntatautilaki määrittää kohonneen riskin tilat ja toiminnan
Suljettavaksi määrättävät tilat on tartuntatautilaissa määritelty tiloiksi, joissa ihmiset tyypillisesti oleilevat samassa tilassa pitkiä aikoja ja toiminta on luonteeltaan sellaista, jossa viruksen leviämisen riski on kohonnut.
Tilojen sulkeminen ei koske lakisääteisten palvelujen, kuten lääkinnällisen kuntoutuksen, toteuttamista eikä vuonna 2008 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ohjattua harrastustoimintaa. Sulkupäätös ei lain mukaan koske myöskään ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
Lisätietoa:
Medialle:
- johtaja Heikki Mäki, p. 0295 018 094
Sähköpostiosoitteemme ovat muotoa [email protected]
Lounais-Suomen aluehallintovirasto