Valtioneuvoston päätökset poikkeusoloista ja niihin liittyvät rajoitukset kohdistuvat alueellamme edelleen pääosin Pohjois-Pohjanmaalle, joka on pandemian kiihtymisvaiheessa. Kainuu jatkaa perustasolla. Nykyisiä rajoituksia ja suosituksia jatketaan Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa 25.4. asti. Ravintoloiden toimintaa koskevista rajoituksista päättää valtioneuvosto.
Alueellamme on voimassa tartuntatautilain 58 c pykälä, joka velvoittaa kaikkia, niin julkisia kuin yksityisiä toimijoita siihen, että asiakkailla ja osallistujilla on oltava mahdollisuus käsien puhdistamiseen ja heille annetaan toimintaohjeet mm. turvaväleistä ja käsien puhdistamisesta. Lisäksi pintojen puhdistusta on tehostettava. Pykälän noudattamista valvovat kunnat, aluehallintovirastot ja liikenne- ja viestintävirasto.
Kovempia tartuntatautilain 58 d ja 58 g pykäliä ei toistaiseksi tarvitse ottaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa käyttöön, mikäli tautitilanne ei pahene.
Ylijohtaja Terttu Savolainen kiitti alueemme toimijoita ja kansalaisia siitä, että rajoituksia ja suosituksia on noudatettu hyvin.
Jaksaa jaksaa: huolehdi kahden metrin turvavälistä, pue maski ja käytä käsidesiä.
Kaupan ketjujen edustajat kertoivat, että lähes kaikki asiakkaat käyttävät maskia ja noudattavat ohjeita. Päivittäistavaraliikkeet valmistaututuvat huolehtimaan asiakkaiden turvallisuudesta pääsiäisruuhkien aikana.
Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola muistutti, että lähestyvänä pääsiäisenä on erityisen tärkeää muistaa turvallisen matkailun suositukset: huolehdi kahden metrin turvavälistä, pue maski ja käytä käsidesiä. Näin toimimalla voimme saada rajoituksia höllennettyä kesäksi.
Henkilökohtaisella neuvonnalla on merkitystä
Päivittäistavarahuoltoverkosto kuuli Kainuun kokeilusta, jossa henkilökohtaisella ohjauksella maskien käyttöä on saatu lisättyä huomattavasti toisen asteen oppilaiden keskuudessa. Kokeilusta saadun positiivisen kokemuksen kautta päivittäistavarahuoltoverkosto kannusti muitakin toimijoita asiakaslähtöiseen ohjeistukseen.
Verkosto kokoontuu seuraavan kerran 23.4. 2021.
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, p. 0295 017 551
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, p. 0205 017 573
[email protected]
********
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot)
Usein kysytyt kysymykset
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin koronasta aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)