Tartuntatautilain 22.2.2021 voimaan tullut muutos (58 c §) edellyttää suoraan lain nojalla, että asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen, heille annetaan toimintaohjeet mm. turvaväleistä ja käsien puhdistamisesta, ja että pintojen puhdistusta tehostetaan.
Määräys on voimassa ajalla 1.3. - 31.3.2021, ja se koskee Pohjois-Pohjanmaan alueen kaikkia 30:aa kuntaa.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto huomioi päätöstä tehdessään Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koordinaatiotyöryhmän arvion tilanteesta ja suositukset torjuntatoimiksi. Pohjois-Pohjanmaa on epidemian kiihtymisvaiheessa.
Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19 -tapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on ollut 36,2 Pohjois-Pohjanmaalla. Tautitilanne muuttuu päivittäin.
Pohjois-Pohjanmaan alueellisen koronaviruksen torjuntatoimia koordinoiva yhteistyöryhmä, jossa 26.2.2021 oli mukana edustus sairaanhoitopiiristä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksesta, THL:stä, Oulun kaupungista sekä aluehallintovirastosta, arvioi kokouksessaan, että kokonaisuutena sairaanhoitopiirin epidemiologinen tilanne on kiihtymisvaiheessa.
Yhteistyöryhmän esittämän näkemyksen mukaan Pohjois-Pohjanmaalla kokoontumisrajoitusta voidaan jatkaa niin, että yli 10 hengen yleiset kokoukset kielletään, mutta alle 10 hengen välttämättömiä kokouksia voisi järjestää hygienia- ja turvaohjeita noudattaen.
Lisätietoja:
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, [email protected] ;
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0205 017 573, [email protected]
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):
Liite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös Pohjois-Pohjanmaan alueelle 26.2.2021 (pdf)
Liite: Ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä (pdf)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: [email protected]
Usein kysytyt kysymykset
Linkki: Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)