Varsinais-Suomen ja Satakunnan kokoontumisrajoitukset kiristyvät – korkeintaan kuuden henkilön kokoontumiset sallittuja
Lounais-Suomen aluehallintovirasto kiristää kokoontumisrajoituksia Varsinais-Suomen ja Satakunnan kuntien alueella. Lauantaista 27.2.2021 alkaen on kiellettyä järjestää yli kuuden hengen yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia.
Valtioneuvosto totesi periaatepäätöksessään 25.2.2021, että leviämisvaiheen kriteerit täyttävillä alueilla koronaviruksen torjunnassa on perusteltua siirtyä sosiaali- ja terveysministeriön hybridistrategian toimintasuunnitelman mukaiselle toimenpidetasolle kaksi. Näillä alueilla ohjataan ottamaan käyttöön sosiaali- ja terveysministeriön toimintasuunnitelman ja sen täydennyksen mukaiset leviämisvaiheen toimet ja lisätoimet. Tason kaksi toimenpiteillä pyritään estämään erityisesti virusmuunnoksen leviämisen aiheuttamaa epidemian kiihtymistä.
Varsinais-Suomi ja Satakunta ovat molemmat leviämisvaiheessa. Lounais-Suomen aluehallintoviraston 26.2.2021 antaman määräyksen mukaan korkeintaan kuuden (6) henkilön yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on sallittua, kun niissä noudatetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi (minedu.fi). Määräys koskee sekä sisätiloissa että rajatuissa ulkotiloissa järjestettäviä tapahtumia. Määräys on voimassa ajalla 27.2.–26.3.2021.
Aluehallintovirasto muistuttaa, että koronatesteihin tulee hakeutua vähäistenkin oireiden perusteella. Vaikka rokottaminen on saatu käyntiin, se ei poista tarvetta noudattaa annettuja hygienia- ja turvallisuusohjeita. Vastuullisella toiminnalla ja määräysten noudattamisella voimme yhdessä pitää huolen siitä, että tartuntatautitilanne ei entisestään pahene.
Lisätietoa
• Päätös (pdf)
• Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohje (minedu.fi)
• Valtioneuvoston tiedote 25.2.2021 (valtioneuvosto.fi)
• Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri (vsshp.fi)
• Satakunnan sairaanhoitopiiri (satasairaala.fi)
• Usein kysytyt kysymykset / korona (avi.fi)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta
• puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16)
• sähköposti: koronainfo(at)avi.fi
Median yhteydenotot
• Mikael Luukanen, ylijohtaja, p. 0295 018 092, mikael.luukanen(at)avi.fi
• Heikki Mäki, johtaja, p. 0295 018 094, heikki.maki(at)avi.fi
Lounais-Suomen aluehallintovirasto
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.