Määräys koskee Kainuun alueen kaikkia kahdeksaa kuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kestoltaan ja sisällöltään erilaisen rajoituspäätöksen.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto huomioi päätöstä tehdessään Kainuun alueellisen koordinaatiotyöryhmän kokonaisarvioita alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksia torjuntatoimiksi.
Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19 -tapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on ollut Kainuussa 23,6. Tautitilanne muuttuu päivittäin.
Kainuussa ollaan epidemian kiihtymisvaiheessa, tasolla 1.
Jos tartuntatautitilanne muuttuu äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia ja paikallisilla torjuntatoimilla voidaan tehokkaasti estää tautiryvästymien leviämistä. Epidemiologisen tilanteen muuttuessa myös aluehallintovirasto voi arvioida tilannetta uudelleen ja tehdä mahdollisen rajoitusmääräyksen useiden kuntien alueelle.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella kuntien, sairaanhoitopiirien sekä muiden toimijoiden yhteistyö on toiminut erinomaisesti, ja aluehallintovirasto yhteensovittaa tartuntatautien torjuntatyötä alueella erilaisissa epidemiologisissa tilanteissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hybridistrategian mukaan epidemiaa torjutaan tartuntatautilain nojalla ensisijaisesti paikallisin ja alueellisin toimenpitein. Epidemiatilanteen heikentymiseen on reagoitava nopeasti ja ennakoivasti ottamalla käyttöön tehokkaita ja epidemiologisesti tarkoituksenmukaisia lisätoimenpiteitä. Alueelliset torjunta- ja rajoitustoimet ovat avainasemassa tartuntojen leviämisen estämiseksi, jotta tilanteen eteneminen saadaan pysäytettyä.
Kun kokoontumisissa noudatetaan riittäviä turvaohjeita, voidaan tartunnan riskiä olennaisesti vähentää.
Lisätietoja:
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, [email protected] ;
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola p. 0205 017 573, [email protected]
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):
Liite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 4.2.2021 (pdf)
Liite: Ohje koronavirustartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien ja yleisten kokoontumisten yhteydessä sekä julkisten tilojen käytössä (pdf)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: [email protected]
Usein kysytyt kysymykset
Linkki:Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)