Turvavälit kahteen metriin kaupoissa
Pohjois-Suomen päivittäistavarahuollon yhteistoimintaverkosto kokoontui 22.1.2021 ylijohtaja Terttu Savolaisen johdolla. Savolainen totesi koronaviruksen torjunnassa muuntoviruksen leviämisen uhan olevan nyt suuri huolenaihe. Kaikkia suositellaan pitämän asioidessa aina maskia ja kahden metrin turvaväliä.
Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ollaan viruksen ilmaantumisen kiihtymisvaiheessa. Yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitus tällä hetkellä on Pohjois-Pohjanmaalla 10 henkeä 1.2.2021 asti ja Kainuussa 20 henkeä 8.2.2021 asti.
Testaamista on tehostettu lentoasemilla ja satamissa sekä Tornion ja Vartiuksen raja-asemilla.
”Olisi todella tärkeää, että testeissä käytäisiin pienimpienkin oireiden ilmaantuessa," ylijohtaja Savolainen vetosi.
Kainuussa varmistettu kaksi Britti-virusvarianttia
Aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola totesi virustilanteen parantuneen viime viikkoina. Kainuussa on tullut kuitenkin esiin kaksi muuntoviruksen Britti-varianttia.
Sairaalan kuormitus ja vuodeosastojen kapasiteetti on riittänyt hyvin. Tiedot ajankohtaisesta tilanteesta löytyvät oyskorona.fi ja sote.kainuu.fi -sivustoilta.
Tiistaina alueellinen koordinaatioryhmä suositteli lähiopetuksen lisäämistä abiturienttien ja valmistavaan tutkintoon tähtäävien toisen asteen opintojen osalta. Samalla ryhmä suositteli lasten ja nuorten harrastetoiminnan avaamista sellaisilla alueilla, jossa virusta ei liioin esiinny.
Eskolan mukaan muuntoviruksen leviämisen estämiseksi turvaväliksi suositellaan yli 2 metrin turvavälin pitämistä aikaisemman 1 metrin turvavälin sijaan.
Kaupat tehostivat viruksen torjuntaa
Kaupat ovat tiedottaneet virusturvallisuudesta, huolehtineet käsidesien saatavuudesta ja siirtäneet turvavälien pitämisestä muistuttavia lattiatarroja kahden metrin etäisyyksille. Suojakäsineistä on ilmennyt jonkin verran pulaa.
Asiakkaat käyttävät maskia kiitettävästi, mutta joillakin paikkakunnilla maskien käytössä on havaittu lipsumista.
Verkosto kokoontuu seuraavan kerran 26.2.2021.
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, [email protected]
aluehallintoylilääkäri Pasi Eskola, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0205 017 573, [email protected]
Linkit
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):
Usein kysytyt kysymykset
Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)
Yhteyshenkilöt
Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.