Kainuussa kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset edelleen kielletty, ohjeita noudattaen enintään 20 hengen tilaisuudet ovat mahdollisia (Pohjois-Suomi)
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto jatkaa nykyisiä kokoontumisrajoituksia Kainuun kuntien alueella 19.1. - 8.2.2021. Tartuntatautilain nojalla ovat kiellettyjä kaikki yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset Kainuun alueella 8. helmikuuta saakka. Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu korkeintaan 20 (kaksikymmentä) henkilöä edellyttäen, että virusturvallisuus niissä voidaan varmistaa THL:n ja OKM:n 21.9.2020 annettua ohjetta noudattaen.
Määräys koskee Kainuun alueen kaikkia kahdeksaa kuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo ja Suomussalmi. Pohjois-Suomen aluehallintovirasto antoi Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan kestoltaan ja sisällöltään erilaisen rajoituspäätöksen.
Pohjois-Suomen aluehallintovirasto huomioi päätöstä tehdessään Kainuun alueellisen koordinaatiotyöryhmän kokonaisarvioita alueellisesta koronaepidemian tilanteesta ja suosituksia torjuntatoimiksi.
Kahden viimeisen viikon aikana COVID-19 -tapausten ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden on ollut Kainuussa 26,4. Tautitilanne muuttuu päivittäin.
Kainuussa ollaan epidemian kiihtymisvaiheessa ja rajoitusmääräyksellä halutaan minimoida yleisötilaisuuksien yhteyteen liittyvää yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen riskiä.
Jos tartuntatautitilanne muuttuu äkillisesti, kunta voi tehdä tiukempia rajoituksia ja paikallisilla torjuntatoimilla voidaan tehokkaasti estää tautiryvästymien leviämistä. Epidemiologisen tilanteen muuttuessa myös aluehallintovirasto voi arvioida tilannetta uudelleen ja tehdä mahdollisen rajoitusmääräyksen useiden kuntien alueelle.
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston alueella kuntien, sairaanhoitopiirien sekä muiden toimijoiden yhteistyö on toiminut erinomaisesti, ja aluehallintovirasto yhteensovittaa tartuntatautien torjuntatyötä alueella erilaisissa epidemiologisissa tilanteissa.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) hybridistrategian mukaan epidemiaa torjutaan tartuntatautilain nojalla ensisijaisesti paikallisin ja alueellisin toimenpitein. Epidemiatilanteen heikentymiseen on reagoitava nopeasti ja ennakoivasti ottamalla käyttöön tehokkaita ja epidemiologisesti tarkoituksenmukaisia lisätoimenpiteitä. Alueelliset torjunta- ja rajoitustoimet ovat avainasemassa tartuntojen leviämisen estämiseksi, jotta tilanteen eteneminen saadaan pysäytettyä.
Turvavälit ja hyvä hygienia ehkäisevät epidemian leviämistä
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätöksen tarkoituksena on ehkäistä alueellaan yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ja tartuntatautitilanteen pahenemista. Joukkoaltistumisten ja taudin leviämisen riski on erityisen suuri kaikissa tilanteissa, joissa suuri joukko ihmisiä kokoontuu ja voi päätyä lähikontaktiin keskenään. Yleisötilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa tartunnan torjuntatoimista on välttämätöntä huolehtia. THL:n ja OKM:n ohjeessa edellytetään muun muassa, että:
- osallistujien välille on lähikontaktien välttämiseksi turvattava mahdollisuus 1-2 metrin turvavälien ylläpitämiseen
- tilanteissa, joissa saattaa syntyä jonoja, ihmisiä pitää muistuttaa ja auttaa turvavälien pitämisessä.
- järjestäjän pitää ohjeistaa osallistujia turvaväleistä ja hyvästä käsihygieniasta sekä tarjota mahdollisuus käsien puhdistamiseen.
Kun kokoontumisissa noudatetaan riittäviä turvaohjeita, voidaan tartunnan riskiä olennaisesti vähentää.
Lisätietoja:
Median yhteydenotot:
ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, p. 0295 017 551, [email protected] ;
aluehallintoylilääkäri Pasi Hirvikoski p. 0205 017 598, [email protected]
Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot):
Liite: Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 14.1.2021 (pdf)
Tapahtumajärjestäjien neuvonta puh. 0295 016 666 (ma-pe kello 8-11.30 ja 12.30-16), sähköposti: [email protected]
Usein kysytyt kysymykset
Linkki: Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)
Yhteyshenkilöt
Linkit
Pohjois-Suomen aluehallintoviraston päätös 14.1.2021 (pdf) Aluehallintovirastojen päätökset (yleistiedoksiannot) Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin aluehallintovirastojen verkkosivuilla (avi.fi)Tietoja julkaisijasta

Aluehallintovirastossa edistämme perusoikeuksien ja oikeusturvan toteutumista, peruspalvelujen saatavuutta, ympäristönsuojelua, ympäristön kestävää käyttöä, sisäistä turvallisuutta sekä terveellistä ja turvallista elin- ja työympäristöä alueilla. Hoidamme myös lainsäädännön toimeenpano-, ohjaus- ja valvontatehtäviä alueillamme. Toimintaamme ohjaa kahdeksan ministeriötä.