Pohjois-Pohjanmaalla tartuntojen ilmaantumisen painopiste on siirtynyt Oulusta myös pienempiin kuntiin. Oulun lisäksi tartuntaryppäitä on Kallion (Ylivieska, Nivala, Sievi, Alavieska) peruspalvelukuntayhtymän, Helmen (Haapavesi, Pyhäntä) sosiaali- ja terveyspiirin ja Kempeleen kunnissa, sekä yksittäisiä tartuntoja aika monissa muissakin kunnissa. Pandemian leviäminen pyritään estämään niihin kuntin, jossa tautia ei ole.
Joulun vietossa toivotaan mahdollisimman suurta varovaisuutta ja tarkkaa ohjeiden noudattamista tilanteissa, jossa virus voi levitä. Yleisötapahtumat toivotaan peruttavaksi ja vain aivan välttämättömät tapaamiset voivat toteutua.
Valmiustoimikunta toivoo, että suosituksia noudattamalla paraneva tautitilanne voi jatkua joulunpyhien aikana. Kunnissa valmius säilytetään hyvänä myös loma- ja juhlakaudella, että voidaan reagoida nopeastikin tartuntojen torjumisessa.
Valmiustoimikunta kannustaa yrityksiä ohjeistamaan kaikkia entistä paremmin, että joukkoaltistukset saataisiin estettyä. Turvavälien, maskien, käsidesien käyttöä ja käsien kunnollista pesua pitäisi yrityksissä ohjeistaa noudattamaan aikaisempaa paremmin myös kahvi- ja ruokatauoilla. Valmiustoimikunta varoittaa yrityksiä suurista taloudellisista riskeistä, jotka liittyvät tautiryppään ilmaantumiseen.
Pohjois-Suomen alueellinen valmiustoimikunta toivottaa turvallista ja terveellistä joulun ja uudenvuoden aikaa.
Seuraava valmiustoimikunnan kokous on 19.01.2021 klo 11 ja aina tarvittaessa.
Lisätietoja
Johtaja Pasi Ryynänen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto [email protected], puhelin 0295 017 555
Ylijohtaja Terttu Savolainen, Pohjois-Suomen aluehallintovirasto [email protected], puhelin 0295 017 551